Salaisuus Rok, Ponnen Aatos, R.R. Samu

Rokotustauolla

2012-02-02T22:00:00.001+02:00

Viime viikonloppuna tulevan viikon pakkastiedotuksia seuratessa näytti, että nyt jos koskaan olisi hyvä sauma rokottaa hevoset. Joten tuumasta toimeen, soitto eläinlääkärille ja maanantaina jokainen hevonen sai sitten pakollisen influenssapiikkinsä. Eikä rokotukset olisi kyllä parempaan saumaan voinutkaan sattua, sillä koko viikon on ollut ja tulee vielä pari päivää olemaankin 20-30 asteen pakkasia. Nyt saatiin samaan syssyyn hevosille vähän rennompi viikko rokotusten jälkeen ja ihmiset puolestaan ovat saaneet olla hyvällä omalla tunnolla ajamatta hevosia. Tosin vähän koville tämä treenaamattomuus nyt meikäläisellä ottaa, sillä en todellakaan ole tottunut siihen, että hevoset ovat näinkin kauan kuin nyt neljättä päivää ihan jouten... Sitäpaitsi aurinko on porottanut päivisin niin komeasti, että tuntuu ihan väärältä olla näin komeilla keleillä sisällä.

Maanantaina tosiaan käytiin Salaman kanssa Kaustisen klinikalla hakemassa rokotteita sekä hoidattamassa tamman jalat. Neljä kuukautta se näyttää piikityksen jälkeen kestävän ja laskeskelin, että alkaa olla taas lokakuun jälkeen aika hoidattaa jalat. Varsinkin kun nyt joutuu muutenkin olemaan rokotusten jälkeen löysemmällä. Nyt on taas hevonen huollettu ja minä alan pian luulotella, että Salama tulee reilun kuukauden päästä starttiin. Ehkä. Tai sitten kahden kuukauden päästä. Tai joskus.

Samu

Salama ja Aatu tulivat rokotusten jälkeen kuumeeseen, niinkuin niillä kyllä tapana näyttää olevan. Molemmat olivat pari päivää niin niin sairaita että, mutta tänään onneksi käytös alkoi olla taas ihan normaalia ja kuumelukematkin laskeneet. Aatu ottaa nuo rokotukset aina niin itteensä, että nytkin kuume kipusi sillä lähes 40 asteeseen, kaula oli kipeä ja kaikki asiat muutenkin niin niin surkeasti. Samu, joka on karaistunut kaiken maailman bakteereja vastaan, ei huomannut, että rokottamisen jälkeen pitää näytellä muutama päivä nyyryäjää. Samun elämää ei ole rokotukset tai pakkaset haitanneet tuon taivaallista. Samaa rallia se on pitänyt tarhassa kuin aina ennenkin.

Sinällään en tiedä, haittaako tuo pakkanen hevosten elämää lainkaan. Toppaloimet niskassa ulkoillessaan ne näyttävät ainakin ihan tyytyväisiltä, toisin kuin silloin kun oikein tuulee tai sataa. Mutta eiköhän hevoset palaa viikonloppuna taas normaaliarkeen kiinni, sillä mun hermoillehan tosiaan tämä hevosten joutenolo alkaa ottaa. On muka niin paljon ylimääräistä aikaa, kun ei ole hevosia tarvinnut ajaa. Kummallista. No, ehkä se on tervettä tehdä välillä jotain muutakin. Oriiden karvanvaihtoa pakkanen ei ole ainakaan häirinnyt ollenkaan. Aatulla operaatio alkaa olla ihan loppusuoralla, suurinpiirtein puoli hevosta on jo ihan kesäkarvalla. Samukin tiputtaa ahkerasti karvaansa pois, mutta jokseenkin loppumattomalta luonnonvaralta tuo suomenhevosten karva kuitenkin tuntuu...

Meillä ei koskaan aikaisemmin ole ollut tarhat näin ympäriinsä poljettuja kuin nyt
- kiitos Samun, joka on joka päivä liikekannalla!

Aatun pakkasrallia

2012-01-30T19:30:00.000+02:00

Aatun 5-vuotiskauden tammikuun viimeisinä päivinä meno tarhassa näytti tältä.

Kilpailutauko on siinä määrin tehnyt tehtävänsä,

että ainakin minulla alkaa olla taas jo ikävä raveihin.

Toivottavasti hevosellakin!

Työ ja harrastus

2012-01-27T22:03:00.000+02:00

Salaman kanssa lenkillä varmaan aika tarkkaan vuosi sitten...

Elämä on välillä melkoista tasapainoilua työn ja harrastuksien välillä. Tai työn ja sen yhden ainoan harrastuksen välillä, mikä minulla on eli hevoset. Joskus sitä miettii, voisiko ihminen vapaa-aikansa muuhunkin käyttää, kuin tallihommiin, hevosten treenaamiseen, klinikkakäynteihin, hiittireissuihin tai ravimatkoihin. Joku muu varmaan voisi, mutta minä en. Tänään päivällä piristävässä -14 asteen pakkasessa ja ihastuttavan talviauringon pilkistäessä jostain maapallon toiselta puolen minä viiletin Salaman kanssa ratsastuslenkillä metsässä ja taas kerran totesin, etteivät ihmiset ymmärrä, kuinka hienoa elämä on. Tai sitä, kuinka pienistä asioista ihmisen pitäisi olla onnellinen. Ehkä hevoset ja raviurheilun raadollisuus laittavat jossain määrin harrastajilleen jalat maahan, mutta samalla myös näkemään ne tämän harrastuksen, ja oikeastaan koko elämänkin, pienet ja niin niin tärkeät ilonhetket.

On paljon harrastuksia, joihin tarvitaan aikaa ja rahaa. Mutta jokseenkin aikaavievä harrastus hevosetkin ovat. Itse siihen on jo niin tottunut, ettei vapaapäivinä mitään muuta oikein ehdi tekemäänkään, mutta kaikille "ei-hevosihmisille" hevosharrastuksen vievä aika (ja raha) tulevat aina yhtä suurina järkytyksinä. Minulla on (pääosin) mahtavat työkaverit, mutta myönnettäköön, etteivät he "vain ymmärrä" tätä minun harrastustani. Enkä minä jaksa enää edes selittää. Silti tässä muutama viikko sitten eräs työkaverini koitti kohteliaasti keskustella minun kanssani hevosista jossain ruokataukojutustelussa... Hän kysyi, että: "Kuinka paljon aikaa ne hevoset sinulta päivässä vievät?" Mietin hetken ja totesin, että "Ehkä keskimäärin 6 tuntia päivässä, tosin toisinaan paljon enemmänkin ja kyllä minä voin vapaapäivinä olla tallissa vaikka koko päivän." Työkaverini haukkoi seuraavat minuutit happea hokien vain, että "KUUSI tuntia päivässä!!!!" :D No joo, ehkä jotkut tosiaan ajattelevat, että kun kolme hevosta asuu omassa pihassa omassa tallissa, niin kivahan niitä silloin tällöin on käydä taputtamassa.... Mutta onhan niissä päivän mittaan vähän muutakin työtä kuin hevosten taputtelua.

Hevosihmisillä ei varmasti ole vapaa-ajan ongelmia. Sitäpaitsi päivät täyttyvät toisinaan melko tarkasti myös siitä toisesta pakollisesta pahasta eli työnteosta. Minulla on ammatti ihan toisella alalla kuin hevosten parissa. Itseasiassa vanhempani tekivät aika hyvissä ajoin minulle selväksi, että hevoset saavat olla harrastus, mutta työtä sinä et niistä itsellesi ota. Aha. Joten oli keksittävä jotain muuta. Vielä koko lukioajan kuvittelin, että minusta tulee eläinlääkäri ja kertaalleen kävinkin eläinlääkiksen pääsykoekysymyksien vaikeutta hämmästelemässä. Lukuinto moisiin kauheuksiin hävisi ja oikeastaan alkoi vain tuntua, että kunpa vain saisi edes jonkin ammatin ja pääsisi mahdollisimman pian työelämään. Pääsin Vaasan ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja nykyään työpaikka löytyy Kokkolasta, keskussairaalan teho-osastolta. Ja elämä tuntuu hyvältä näin.

Aatu maaliskuun alussa 2011. Ollaan tultu 4-vuotiskevään ensimmäiselle hiitille.

Työpaikkani ehdoton suuri plussapuoli hevosharrastamisen kannalta ovat työajat. Työvuorot ovat pitkiä 12,5 tuntisia ja siihen päälle minulla menee vielä matkoihin tunti per sivu. Kaikkeen tottuu. Mutta nämä pitkät työvuorot sopivat erittäin hyvin minun elämäntilanteeseeni. Silloin kun ollaan töissä, ollaan sitten koko päivä tai yö töissä eikä tehdä hevosten kanssa kuin ne aivan pakolliset kuviot. Vapaapäiviä on vastaavasti enemmän ja se taas sopii hevosten treenaamiseen ja kilpailuttamiseen enemmän kuin hyvin. Mutta eihän tästäkään järjestelystä mitään tulisi, ellei meillä olisi kahta ihmistä joka hevosia hoitaa. Tällä hetkellä, kun on kolmen vuoden ajan päässyt tottumaan vuorotyön hyviin ja huonoihinkin puoliin, tuntuisi kuitenkin varsin kammottavalta "joutua" olemaan viisi päivää viikossa arkisin töissä. Mutta todellakin, kaikkeen tottuu.

Toinen helpottava tekijä hevosten ja työn yhdistämisessä on työaikaautonomia eli me työntekijät saamme itse suunnitella itsellemme työvuorot. Tottakai vuoroissa joutuu välillä joustamaan puoleen jos toiseen, mutta pääasiassa järjestely toimii hyvin ja jokainen saa suunnitella itselleen sellaisia vuoroja kuin ne omaan elämäntilanteeseen parhaiten sopivat. Listojen suunnittelu kulkee toki pari kuukautta edessäpäin. Ja olihan se hevosten kilpailuttamisaikaan viime kesänä ja syksynä hieman koomista lukea pari kuukautta etukäteen kilpailukutsuja sillä ajatuksella, että "tuolla on hyvä sarja Salamalle parin kuukauden päästä, täytyypäs ottaa se varmuuden vuoksi vapaapäiväksi". Niin, ja samalla kuitnekin tietää, että mikään ei koskaan mene hevosten kanssa niinkuin ennakkoon suunnittelee. Mutta silti. Työaikaautonomia on asia, jolla pyritään edistämään työntekijöiden työssäjaksamista eli minulle se on asia, jolla pystyy helpottamaan harrastuksen ja työelämän yhdistämistä.

Kuu

Työelämän ja hevosharrastamisen yhdistäminen on jonkinlainen haaste varmasti jokaiselle hevosenomistajalle. Loppujen lopuksi vuorotyö pitkine työvuoroineen on ihan loistava valinta hevosten kannalta. Tottakai joskus viime kesänäkin oli päiviä, että raveihin lähdettiin suoraan minun tultua aamulla yövuorosta tai päinvastoin töihin sai lähteä heti, kun hevoset oli saatu kotona hiitin jälkeen hoidettua. Mutta ei niitä päiviä nyt ihan suhteettoman paljon ollut. Hiittien ja hevosten kilpailuttamisten sumpliminen vaati välillä järjestelyjä, mutta sitähän se elämä on.

Tällä hetkellä hevosten ollessa peruskuntokaudella on hevosten treenaamisen järjestely paljon helpompaa. Salamalla on vapaa silloin kun minulla on töitä ja Salama treenaa minun jokaisena vapaapäivinä - ja silloin pyritään ajamaan aina jomman kumman oriin kanssa yhdessä. Tänään ajettiin oriit ensimmäistä kertaa yhdessä ja Salaman kanssa saatiin sitten käydä vain rentouttava ratsastuslenkki. Jatketaan treeniä ja odotellaan kevättä!

Normipäivä

2012-01-12T23:13:00.005+02:00

Tänään mulla oli vapaapäivä, joten hevoshommissa se sitten hyvin pitkälti meni, niinkuin aina minä vapaapäiväni vietänkin! Päivän ohjelmasta kertonee tämä postaus.

Aamulla iskä kävi ruokkimassa hevoset ennen töihin lähtemistään, yleensä meillä menee "aamutoimet" näin. Ite jaksoin raahautua talliin yheksän aikoihin. Samu nukkui, niinkuin tavallista. Se tapaa ottaa aamuruokien päälle aina torkut. Vilkaisut kaikkiin karsinoihin ja hevosten puhuttelua. Jokainen vaikutti ihan normaalilta omalta itseltään. Samu kolisteli pystykoolle, joten alotin hevosten ulosviemisen siitä. Riimu päähän ja käytävälle. Harjaus, päätin, että tänään kerkeän hinkata siitä harjakivellä enimmät irtokarvat pois. Lähtihän niitä. Sitten loimi selkään. Arvoin, että laitanko toppaloimen vai normifleecevuodellisen sadeloimen, mutta keksein, että tuulee sen verran, että hevoset tarttee toppaloimet. Pakkastahan oli ehkä -3... Niinpä niin. Seuraavaksi Aatu käsittelyyn. Jalkojen hipelöinti ja harjaus. Siitä sitä karvaa lähteekin ihan kivasti. Aikani sitä rapsutettuani heitin loimen päälle, ketju suuhun ja ori pihalle. Salama pääsi ulos viimeisenä. Se on järjestys melkein aina, kun Salama ei hätäile muiden perään minkään vertaa. Takaa Back On Track -kääreet pois, jalkojen läpikäynti, hevosen harjaus ja loimitettuna ulos. Samaan syssyyn kannoin kaikille heinät tarhoihin.

Tallin siivous eli karsinoiden putsaus, käytävän lakaisu, rehuladon lakaisu, valjashuoneen ja loimihuoneen lattioiden lakaisu (en tajua, kuka niihin aina kantaa purua...), tavaroiden järjestelyä, pinteleiden käärimistä yms. Kotiin kävellessäni leikin hetken Samun kanssa, joka juoksi aidan viertä mun vieressä. Hassu. Alkoi satamaan lunta, sitä olikin täksi päiväksi luvattu.

Söin jotain, lähdin kauppaan ja hain postista Horsepron paketin, jossa piti tulla hevosille karvatrimmeri. :D Nyt loppuu mörököllinä oleminen ja alkaa siistien hevosten aikakausi. Oon keksinyt, että haluan hevosilta korva- ja vuohiskarvat pois. Samoin ruununrajat on kätevä ajella, jotta bliisterikin jotain vaikuttaa... ;) Ja niskasiilit, oon niin kyllästyny niiden saksimiseen, kun ei niistä hyviä saa mitenkään. Oli kuitenkin pettymys, kun trimmeri olikin johdollinen, eikä ladattava, kuten olin luullut. Joten palautukseen menee ja täytyy tilata nyt paremmin perehtyneenä sellaiden ladattava, jossa ei johto enää häiritse meikäläisen tarkkaa parturointia. ;)

No joo, kauppakierroksella kotiuduttua olikin jo melkoinen lumimyräkkä. Hevoset seisoivat tarhassa sen näköisinä, että tämä ei ole enää ollenkaan kivaa. Pienen neuvottelupuhelun jälkeen päätettiin iskän kanssa lähteä ajamaan. Kello oli vasta yksi, mutta keli oli todellakin kurja ja kun aloitettaisiin ajoissa, ehdittäisi ajaa kaikki hevoset. Aloitettiin Salaman ja Aatun lenkityksestä. Alkumatkasta tuli linja-auto vastaan. Aatu kerkes yhden talon pihalle piiloon, mutta Salaman kanssa ajattelin, että kyllä se ohi menee, kun linja-autokuski ajoi niin hiljaa. Eikä siinä mitään ongelmia ollutkaan. Metsätiellä oli jo aika paljon lunta, joten ajettiin suht rauhallisesti n. 18km. Salama ei ollut niin hyvänoloinen kuin eilen, mutta sitä kyllä kelikin tympäsi, joten laitetaan sen piikkiin. Lunta satoi tuulen kera ihan viistossa ja tuntui, ettei silmiä kärsinyt pitää auki. Olis pitänyt olla lasit, mutta eipä ollut. Koitettiin kävelyttääkin kelistä johtuen normaalia enemmän ja siksikin, koska luultiin, että puutavara-auto tulee metsätiellä vastaan, kun se on nyt käynyt keräämässä puukasoja sieltä pois. Mutta ilmeisesti se oli jo käynyt metsässä tälle päivälle, kun ei sitä koskaan vastaan tullut. Jälkiäkään ei kyllä näkynyt, mutta kelistä johtuen kaikki jäljet peittyivät muutenkin heti. Hevonen kuitenkin tuli reen kanssa vastaan, harvinaista, että lenkillä näkee muitakin hevosia!

Lenkin jälkeen Salama pääsi eka pesulle ja sitten vaihdettiin paikkoja niin, että Aatu pääsi pesupaikalle ja Salama käytävälle jalkojen hoitoon. Takasiin käärin lumikääreet ja loimitettuna Salkkari pääsi karsinaan. Helge-naapuri kävi tallilla päivittämässä kuulumiset samalla kun hoidettiin hevosia karsinoihin. Molemmat hevoset joi ämpärilliset lämmintä melassivettä. Sitten Samu sisälle ja varsa aisoihin. Se oli aisoissa 14.50 ja koska kolmelta menee taas koululinja-auto tallin ohi niin piti jonkin aikaa odottaa ja kytätä, että linja-auto oli mennyt. Samun kanssa kun ei hirveästi vielä kiinnosta isoja autoja tai traktoreita vastaan yrittää. Varsa oli taas niin laiska, kun joutui yksin lenkille. Mennessä se vain huusi ja yritti kääntyä jokaisesta risteyksestä, että pari kertaa piti käydä päästä taluttamassakin. Rasittava. Salaman kanssa se käyttäytyy ihan kuin hevonen ja koittaa olla oikein tomerana touhussa mukana, mutta yksinään se on kyllä ihan vetelys. Ei käyty pitkää lenkkiä, ehkä nelisen kilometriä vain. Tiet oli jo aikalailla tukossa ja kerta hevonen oli tuollaisella letkupäätuulella, niin nuokin kilometrit olivat jo saavutus. Hölkkää ajettiin koko väli, eikä Samu ollut talliin tullessa kyllä kuin lumisateesta märkä. Loimitin kuitenkin sen, mutta ei tarttenut pestä. Melassivesi maistui Samullekin.

Aikani siinä vielä tallissa tuusasin, jaoin heinät ja ruokin hevoset. Ootin, että kaikki söi ruokansa ja hevoset vaikutti olevan kunnossa. Jokaisen oli pitänyt jossain välissä käydä piehtaroimassa, joten hevoset näyttivät vallan pestyiltä ja loimetkin niin niin puhtailta. Joskus neljän jälkeen raahauduin taas kotiin.

Illan aikana satoi hurjan paljon lunta, varmaan 15cm. Iltatalliin yheksän maissa joutui oikein tarpomaan lumihangen läpi. :D On tätä odotettukin! Tallissa oli kaikki hyvin. Kävin ottamassa Samulta karsinassa loimen ja riimun pois. Loimi oli taas ihan ehjä, hurraa! Eihän Samu olekaan vasta kuin neljä fleeceloimea hajoittanut... Sitten Aatu käytävälle, siltä loimi pois ja vuohisten rasvaus. Ori sai taas juoda ämpärillisen melassivettä, kun oon vähän sitä mieltä, ettei se juo automaatista tarpeeksi. No, melassivesi kelpaa ainakin ihan aina. Aatu karsinaan ja riimu pois. Salama käytävälle, loimi pois. Lumikääreet oli tietenkin sulanut, joten pintelit pois. Venytin jalat ja käärin kaikkiin jalkoihin Back On Track patjat. Pistin vielä tammalle 5ml Adequania lihakseen. Se on aina sen verran vaivanen, että hyötyy mun mielestä kovasti tuosta Adequanista, vaikka se pistettäisikin vain lihakseen. Tamma karsinaan.

Ruokinta. Iltasin annetaan vitamiinit ja kaikki "ylimääräiset" tökötit, joten iltaruokinta on aina vähän säveltämistä. :D Oriit ei olisi millään jaksaneet odottaa sapuskojaan ja melkonen rummutus kävi karsinoissa... Hevosten syödessä ruokia jaoin heinät ja harjasin Samun ja Aatun päällä olleet loimet puruista puhtaaksi. Kaikki söivät ruokansa ja rupesivat mutustamaan heiniä. Hyvänyön toivotukset, talliin yövalo palamaan ja ovet lukkoon. Kello oli jotain 21.45. Ulkona satoi edelleen lunta.

Talvitarhailukuvia

2012-01-11T18:21:00.005+02:00

Pimeän ja vesisateisen alku"talven" ei aikana ei ollut yhtään

edes kiinnostusta kuvata hevosia.

Nyt tilanne on täysin eri, kun oikea talvi tuli.

Luonto on nyt niin puhdasta, valkoista ja ihanaa,

että kamerakin piti pitkästä aikaa kaivaa esille.

Tallitöiden ohessa näpsin aamupäivällä muutamia

kuvia hevosten möllötellessä tarhassa.

Oli jotenkin pimeä päivä ja kuvat ovat kai siitä

johtuen kuitenkin vähän harmaita, mutta olkoot.

Samu leikkii päivät pitkät pallollaan, aina siihen asti,

kunnes pallo lentää aidan toiselle puolella Samun ulottumattomiin.

Aatu lienee myös ikuinen lapsi

(eikö miehet yleensäkin ole?) ja se innostuu kyllä yhä

juoksemaan pallo suussaan tarhaa edestakaisin silloin,

kun pallo sen tarhassa sattuu olemaan.

Hevosten leikkiä on ihana seurata. Sitä voisi katsoa vaikka kuinka kauan.

Huomaattehan Samun Kimberly-toppaloimen,

joka piti välttämättä saada koska on puna-musta-ruudullinen.

Niin, minäkään en ole koskaan vielä nähnyt niitä ruutuja,

en edes sitä punaista väriä, mutta koitan kestää

- kun ei tämä loimi mahdu Samulle kuitenkaan, kuin tämän talven.

Samu ottaa päivän aikana tarhassa yleensä aika tavalla liikettä.

Ja silloin kuin Salama ja Aatu ovat lenkillä,

Samu ottaa vielä vähän enemmän liikettä...

Nuorena sitä näyttää jaksavan.

Samua on aika mahdotonta saada "järkevästi" kuvattua.

Joko se pelaa pallopelejään tai sitten juoksee aidan viereen puhuttelemaan

ja sitten kuvat ovat tällaisia. Korva.

Puut ovat lumisena vain niin käsittömättömän upeita.

Tässä kuvassa siis niitä upeita puita ja Aatun äkkilähtö...

Heiniä on rynnättävä syömään sillä sekunnilla,

kun ne ilmaantuvat tallista kantajansa kera näkyviin.

Muutenhan ruoka-ajalta voi vaikka myöhästyä

ja jää pian kokonaan ilman heiniä. Se on Aatun logiikkaa...

Askellaji väärä, mutta hyväksyttäköön nyt tässä.

Lenkillä sitä ei hyväksytä. Ja startissa siitä hylätään

- kuten on huomattu...

Kerkesinpäs ruoka-ajaksi paikalle!

Lähikuvassa mörökölli.

Valjashuoneen ovelta kuvattu.

Samu on hylännyt pallonsa

ja heinäkasa on vienyt voiton!

Niin kauan kuin heiniä on tarhassa jäljellä,

on turha kuvitella hakevansa Aatua lenkille.

Tänään ori kävi Salaman kanssa juoksemassa 18,9km:n lenkin,

johon kului aikaa 1h 17 min.

Timer GPS tiesi tämän, kun sekin oli samalla lenkillä.

Timer GPS ei vain tiedä sitä (kuten ei moni muukaan),

että hevosten hoitamiseen lenkin jälkeen kuluu

vielä ainakin saman verran aikaa...

Melkein lempeän näköinen Aatu. :)

Ei se kyllä vihainen hevonen muutenkaan ole,

mutta ehkä kuitenkin vähän varottava versio...

Samu taas ei ole missään määrin vihainen.

Eikä edes kuin ihan vähän varottava.

Se vain on hieman erikoinen. Ja hölmö.

Aatu vaihtaa parhaillaan vinhaa vauhtia talvikarvaansa pois,

vaikkei sitä kuvien perusteella uskoisikaan...

Mutta eiköhän se kuukauden päästä jo näytä ihan kelvolliselta.

Myös Samu näyttää aloittavan saman operaation

mikäli irtokarvojen määrä kertonee jotain.

Sillä ei kylläkään edes ole kunnon talvikarvaa, mitä tiputtaa. :)

Hylättyjen heinänkorsien etsintä menossa.

Huuruturpa-Aatu.

Oriit, joiden olemassaolosta ollaan päivästä toiseen onnellisia.

Niinkuin tallin tammastakin, joka pistää oripojat aina säännöllisin väliajoin ruotuun. Salama tekee ihmistä miellyttääkseen mitä tahansa, mutta toisilta hevosilta se ei anele armoa.

Hevosten maailmassa Salama määrää kaapin paikan.

Vuosi 2012

2012-01-09T18:20:00.001+02:00

Vuosi vaihtui, joten koitetaanpas herätellä henkiin myös blogi, nyt vuosimallia 2012. Hevoset vanhenivat taas rakettien räiskyessä, mikä tuntui olevan Samulle melkoinen jännitysmomentti. Paukuttelu pelotti sitä etenkin alkuillasta aika kovasti, vaikka tallissa olikin koko yön valot ja radio päällä. Mutta tuon pelottavan yön jälkeen Samun karsinasta löytyi aamulla 2-vuotias orivarsa, viereisestä karsinasta 7-vuotiaaksi varttunut suomenhevostamma ja sen vastapäisessä karsinassa pyöri 5-vuotias suomenhevosori. Näin se aika vain kuluu...

Meillä on talvi. Ihan oikea luminen talvi pakkasineen ja postikorttimaisemineen. Ihan mahtavaa! Tänä vuonna talvea odotettiinkin urakalla ja tuntui jo ettei se oikea talvi tule ollenkaan. Mutta tuleehan se kuitenkin, joka vuosi, ennemmin tai myöhemmin. Tänä vuonna se vain tuli myöhemmin. Luonto näyttää upealta ja metsässä on tällä hetkellä ihan satumaisen hienonnäköistä ajella hevosia. Ikuisuudelta tuntuneen vesi- rapa-, jää-, ja räntäaikakauden jälkeen lumiset maisemat ovat jotain käsittämättömän hienoa! Pitäisi ehtiä kuvaamaankin näillä keleillä, mutta kun tuota ohjelmaa tahtoo olla muutenkin enemmän ja vähemmän. Eikä sitä valoista aikaa vielä päivissä tässä vaiheessa liiaksi ole...

Hevosille ei kuulu muuta kuin treenaamista. Ajokuntoisia metsäteitä on nyt talvisten olosuhteiden ansiosta kymmeniä kilometrejä. Kaikkia hevosia on ajettu paljon, etenkin tottakai Salamaa ja Aatua, jotka aisotetaan ainakin sen 5 kertaa viikossa 15-20 kilometrin lenkkejä varten. Samulla on ajettu myös paljon Salaman kanssa, joten "vapaapäivinään" Salama käy sitten juoksemassa Samun lenkkiseuralaisena. Olenkin sanonut, että Salamalla on nyt niin paljon kysyntää, ettei yksi tamma tahdo kaikkeen millään riittää. Sitä kun tarvitaan niin Samun lenkkiseurana nimenomaan "mörönsyöttinä" eli lähinnä ohjaamaan ja opastamaan Samu ravihevosen elämään ja käytökseen. Ja Aatun kanssa Salamaa on hyvä treenata samaa aikaan, kun molemmat tarvitsevat kuitenkin tällä hetkellä ihan aikuisen hevosen treeniä ja onhan hevosilla paljon paljon mukavampaa kilvoitella lenkillä toistensa kuin pelkkien kuvitelmakavereiden kanssa. Pohjakunto seuraavaa kilpailukautta varten ajetaan nyt. Vauhdit eivät ole hurjia, mutta juosten on kuitenkin ajettu.

Hevoset ovat saaneet treenata terveinä, mikä on tietenkin kaikista tärkein asia. Toki niitä haavoja paikkaillaan lenkkien jälkeen itse kultakin silloin tällöin, mutta se kuuluu asiaan - ainakin hokkikaudella... Kilpailukaudella taas niitä haavoja nuollaan useimmiten sitten ihan muiden syiden kuin hokkien takia. ;)

Vinski ja vuosi sitten kuollut kanikaveri Vili.

Viime vuonna tammikuu oli melkoista luopumisen aikaa. Tuntui jo, että sama meno jatkui tänäkin vuonna eikä tammikuu ollut ehtinyt vanheta kahtakaan päivää. Vinski-tallipupu kuoli viime viime viikolla. Vinski oli jo mekoinen kanivanhus, sillä laskelmieni mukaan se oli nyt 11,5 vuotta vanha. Tämän kanin ei ole ainakaan tarvinnut mitään häkkielämää viettää (muutakuin kesällä pihalla se on ollut häkissä - aina kun ei ollut irti...) sillä Vinskillä on ollut hehtaaritilat omassa karsinassaan nyt viimeiset vuodet tallissa ja sitä ennen meidän lämpimässä konehallissa. Enää meidän talliin ei taida kaneja tulla, mutta olihan nämäkin pikkueläimet omalla tavallaan tärkeitä.

Ravivuoden 2011 parhaat menestyjät palkittiin viime viikonloppuna perinteisessä ravigaalassa Helsingissä. Itse katsoin parhaita paloja fintoton videokirjasto eilen ja kieltämättä tippa tuli linssiin, kun Saran Salama saateltiin tähtien talliin. Ja sinne ravigaalan yleisön eteen Saran Salama asteli orkesterin pauhatessa ja ihmisten noustessa seisomaan ja taputtamaan samalla, kun skreeni näytti videokuvaa kolmiskertaisen ravikuninkaan uran hienoista hetkistä. Uskon, etten ollut ainoa, jolla oli pala kurkussa tuon tapahtuman nähdessä. Saran Salamaa on aina tullut kannustettua jo sukulaisvelvotteistakin, sillä se on minun Salkkarini isä. Ensi vuonna kuninkuusraveissa tulee olemaan jonkinlainen tyhjiö ja se on Saran Salaman kokoinen aukko. Hevonen on tehnyt fantastisen kilpauran eikä tällainen fani voi tällä hetkellä sanoa muuta kuin Kiitos.

Saran Salama Lappeenrannan kunkkareissa 2009.

Hyvää Joulua!

2011-12-21T22:23:00.002+02:00

Samu odottamassa ulospääsyä tänäaamuna.

Talli on pesty, siivottu ja puunattu joulukuntoon. Kiitos Jennalle, joka viime viikolla kävi auttamassa mua tuossa ikuisuusprojektissa. Tosiystävät ovat vain kerrassaan korvaamattomia! Eihän talli pestyltä näytä taas kuin ehkä muutaman päivän, mutta ainakin on itellä hyvä mieli, että seinät, kalterit ja ikkunat on pesty.

Muutenkin jouluvalmistelut ovat siinä mallissa, että aattona kelpaa lähteä töihin ja sielläpä se joulu suureksi osaksi nyt vierähtääkin, mikä on kyllä aivan oma valinta.

Meillä on tällä hetkellä mainiot olosuhteet treenata hevosia, kiitos iskän, joka viettää metsäteillä traktorinsa kanssa pari tuntia illassa jyräten, polkien ja auraten. Mutta kyllä siellä nyt kelpaa hevosten juosta ja treenarin mieli lepää metsän hiljaisuudessa. Etenkin tänään metsässä oli aamupäivän lumisateen jäljiltä äärettömän kaunista. Voi, kunpa ihmismieli vain muistaisi nuo hienot hetket hiukkasen kauemmin... Jos jostain maristaan, niin sitten vaikka siitä, että pakkasta saisi olla vain enemmän, niin treenitiet paranisivat entisestään. Onhan tämä kummaa talvea, kun kärryillä istuessakaan ei tule lainkaan kylmä!

Ja jee, ensimmäinen keväänmerkki on havaittu. Aatu on aloittanut talvikarvansa tiputtamisen! Ja tiedättekös, että 22.12 on talvipäivänseisaus, mikä tarkoittaa positiivisesti ajateltuna, että kohta sitä valoa ja pituutta on taas päivässä!

Mutta nyt blogirintamalla hiljenee. On aika kiittää kaikkia meidän tallin hevosten puolesta kauden aikana jännittäneitä, kaikkina hyvinä ja huonoina hetkinä mukanaeläneitä.

Leppoisaa Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2012!

Aatu 21.12.2011

Salama 21.12.2011

Samu 21.12.2011

Millainen hevosomistaja olen?

2011-12-13T22:13:00.001+02:00

Salama maalaismaisemassa

Näitä Millainen hevosenomistaja olen? -postauksia on ollut viime aikoina useassakin blogissa (esim. Outilla ja Lauralla). Minusta niitä on ollut niin mukava lukea, että päätin itse kirjoittaa samanlaisen sepustuksen omasta elämästäni hevosten kanssa. Nyt muuta asiaa ei niin valtavasti olekaan raportoitavaksi, kun kilpailukausi on todellakin päätetty ja jokainen hevonen vain treenaa ja treenaa kotona. Vihdoin saatiin treenaamiselle otolliset olosuhteetkin, kun lunta on pitkän odottamisen jälkeen saatu Keski-Pohjanmaalle. Tästä nautitaan ainakin helmikuun loppuun ja annetaan hevosille vain mahdollisimman paljon liikettä. Se vain on ainut konsti saada ensi vuonnakin toivottavasti sitten raviradoilla jotain aikaan. Oikotietä ei ole. Hiki säästää kyyneleitä.

Mutta asiaan, eli omiin ajatuksiini ja periaatteisiini hevosenomistajana.

Hevosista:
Kuten tallin kalustosta voi päätellä, on minulla päähänpinttymä siihen, että hevosen kuuluu edustaa kotimaista rotua. Suomenhevonen sen vain olla pitää. Tallissa asuu kolme hevosta, joista Salama siis on minun oma tammani ja oriit ovat sitten iskän hevosia - paitsi, että pidän niitä silti ainakin osaltaan kuin omina hevosinani. Samanlaisen hoidon ja hyysäyksen Aatu ja Samu saavat kuin Salamakin. Kaikki on niiden kanssa ihan yhtä tarkkaa kuin Salamankin suhteen.

Aatu 3-vuotiaana

Sen on ainakin tässä vuosien saatossa (varsinkin vajaan viimeisen vuoden aikana, jonka Samukin on asunut meillä) tajunnut, että kolme hevosta on ihan maksimimäärä, minkä kaksi ihmistä ehtii omien töidensä lisäksi hoitaa ja valmentaa. Siis jos niitä hoidetaan ja treenataan siinä mittakaavassa, kuin minä ravihevosenomistamisen käsitän. Kyllähän niitä oloneuvoksia voisi tallissa pitää vaikka kuinka monta, mutta kolmen hevosen täysipainoinen valmentaminen, hoitaminen ja kilpailuttaminen vie tällä hetkellä ihan kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Ylipäätänsäkin olen sitä mieltä, että hevosia täytyy olla vain sen verran, että niihin jokaiseen on aikaa keskittyä omana yksilönään. Ja toisekseen hevosia täytyy olla vain sen verran, ettei niiden kanssa aivan väsytä itseään, että harrastaminen olisi (melkein) joka päivä mukavaa. Kun hevoset kuitenkin ovat vain harrastus eikä ammatti. Tai elämäntapa kai on osuvampi ilmaus, sillä niin rakas ja tärkeä henkireikä hevoset loppupelissä ovat. Toivotaan, että Salamalla, Aatulla ja Samulla terveyttä riittää, sillä nämä hevoset ovat tulleet talliimme jäädäkseen.

Nopsan ja varsan kuoltua olen ymmärtänyt myös sen seikan, että hevostenkasvattaminen on ihan hullua hommaa. Toki, JOS kaikki menee hyvin, on omakasvatti aina tunnearvoltaan ehkä vielä vähän tärkeämpi kuin muut hevoset. Mutta. Kun kaikki ei aina, ei läheskään aina, mene elämässä eikä varsinkaan hevosten kasvattamisessa niin kuin toivoisi. Tästä yhdestä pettymyksestä viisastuneena kaikki meidän nykyiset hevosemme ovat siis ostovarsoja. Salama on ostettu 2-vuotiaana, Aatu ihan pikkuvarsana ja Samu vajaan vuoden ikäisenä.

Ostamisessa on se hyvä puoli, että siinä ostaja on aina "niskan päällä" siinä suhteessa, että jos varsa ei miellytä ensisilmäyksellä, ei sitä tarvitse hankkia. Ja varsaa ostaessa saa etsiä niin kauan, kuin se oikea sitten löytyy. Ja sitten vain toivoa, että hankinta oli edes jossakin määrin kannattava... Ajan myötä jokaisesta hevosesta tulee tärkeitä omina itsenään, mutta ostovaiheessa on lupa olla kranttu, kun tunnesiteitä ei vielä ole.

Salaman kanssa joen rannassa

Kaikkia meidän hevosia yhdistää yksi asia, jolla on ollut vahva peruste ostopäätöstä tehtäessä. Emälinja. Olen nykyään aika vaativa hevosten sukujen ja etenkin emälinjojen suhteen. Isä löytyy ravipuolen varsoillakin jokaiselta, mutta emälinjoista löytyy eroja. Minusta myös emällä täytyy olla kilpailunäyttöjä ja mielellään myös jälkeläisnäyttöjäkin. Salamalla ja Aatulla on tähtiaikaset emät, Samulla peräti valioaikainen. Aatun emällä on jo hienot jälkeläisnäytöt eikä Samun emäkään kovin kauaksi niistä jää. Ja emälinjan sukua olen jokaisen kohdalla käynyt kauas taaksepäin läpi ja mielestäni ne täyttävät kriteerit, jotka tämänpäivän ravihevonen tarvitsee.

Hevoset ovat tottakai jokainen omia persooniaan, omine oikkuineen ja omine luonteenpiirteineen. Mutta jokaisen on oltava toimiva. Hevoset ovat harrastamista varten, joten niiden on toimittava kuten hevosten kuuluu. Lastaamisen, kuljettamisen, ajamisen, kengittämisen ja peruskäsittelyn on onnistuttava. Ne laitetaan onnistumaan, koska se on osa meidän hevostemme arkipäivää. Eikä niistä tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa. Elämä on.

Tallin pihapiiriä

Hoitamisesta
No joo, hevosten hoitaminen on asia, josta olen aivan ylitarkka. Aivan yliylitarkka. Tottakai maalaisjärki on pidettävä mukana, joten ei meillä hevosia mihinkään pumpuliin kääritä ja kyllä niiden annetaan olla hevosia ja elää hevosten elämää. Mutta tarkka olen silti. Kun koitetaan tehdä hevosista huippu-urheilijoita, on matkalla niin paljon ongelmia. Välillä tuntuu, ettei matkalla muuta olekaan. Kaiken pitää olla kunnossa silloin, kun puhutaan kilpahevosista. Ja siltikään kaikki ei ole kuin sen yhden pienen hetken kerralla kohdillaan. Hevosten hoitaminen onkin mielestäni tiimityötä. Eläinlääkärit, kengittäjä ja ohjastaja kuuluvat hevostemme hoitoon ja valmennukseen hyvin tiiviisti. Sillä ei omat rahkeet yksinkertaisesti kaikkeen riitä, eikä saakaan riittää. Ammattilaisilta saadut avut ja neuvot ovat äärettömän tärkeitä. Yksin kukaan ei ole yhtään mitään. Eikä raviurheilussa yksin pysty saavuttamaan yhtään mitään.

Tätä se treeni talvella on... Kuva Aatusta viime talvelta.

Hevosten perushoitamiseen kuuluvia päivänselviä asioita ovat meillä, että hevoset harjataan joka päivä (ainakin kerran), että jalat käydään päivittäin extratarkan syynäyksen kanssa lävitse, että hevoset loimitetaan ulos ja pääsevät pihalle joka päivä, että ne pestään lenkkien jälkeen ja loimitetaan sitten talliin, että jalat kylmätään ainakin kovempien lenkkien jälkeen, että jalat käydään läpi vielä illalla ja hoidetaan ja kääritään ne jotka sitä tarvitsevat. Niin, jalat ja jalat, mutta koskaan niihin ei voi liikaa huomiota kiinnittää. Koska jalat ovat ravihevosen tärkein työväline - heti pään jälkeen.

Tallista
Pitkäaikainen ja suuri unelma omasta tallista saatiin toteutettua kesällä 2008. Sitä ennen hevoseni (ensiksi Nopsa ja sitten Salama) oli kerennyt asua kymmenen vuotta vieraan tallissa hoidossa. Siten kuitenkin, että minä kävin hevoseni päivittäin itse hoitamassa ja silloin, kun oli koulussa iskä kävi hevosen hoitamassa. Kymmenen vuotta on pitkä aika ja niihin aikoihin liittyy kovin paljon muistoja. Silti oma talli oli aina suuri unelma. Kun sen toteutus sitten tuli mahdolliseksi, oli minulla suhteellisen selvä visio siitä, millaisen tallin haluan. Pohjapiirrustus on alunperin minun tekemä ja sitten äitin viimeistelemä. Lopputulokseen olen tyytyväinen. Talli on nykyaikainen, korkea ja valoisa. Mielestäni tallissa pitää olla hevosilla tilaa ja ilmaa hengittää. Ja nyt sitä on.

Talli ja yksi tarhoista

Karsinoita on viisi, joista neljä on 3m x 3m kokoisia ja yksi 3m x 4m, joka täyttää varsomiskarsinan mittavaatimukset (vaikken minä siitä hevosten kasvattamisesta perustakaan, mutta varmuuden vuoksi...). Karsinaelementit on tilattu Pellonpajalta ja ne ovat harmaata muovilankkua, joka valittiin karsinamateriaaliksi Jokitalon tallilla nähdyn ja kuullun positiivisen kokemuksen perusteella. Muovilankuilla haettiin talliin laatua ja lujuutta pitkäksi ajaksi eteenpäin ja minulle tärkeä asia oli tietenkin, että ne on suhteellisen helppo pitää puhtaana. Tallissa on 3 metriä leveä käytävä, pesupaikka, varustehuone, loimenkuivaushuone pyykkikoneineen, rehulato heinien purujen ja kärryjen säilyttämistä varten.

Sisänäkymää

En koe, että mikään tallissa on luksusta vaan pikemminkin nykyaikaa. Kyllä minäkin olen aloittanut hevosenhoitamisen tallissa, jossa hevoset seisoivat pilttuissa, jossa oli maalattia ja ulko-ovi avattiin talvella sorkkaraudalla. Mutta sitä en ymmärrä, miksi nykypäivän 2000-luvun tallit pitäisi näyttää joltain -70 luvun talleilta. Maailma muuttuu. Kehitys menee eteenpäin. Kyllä se näkyy taloissa, autoissa, navetoissa ja elämässä yleensäkin. Kyllä se saa ja pitääkin näkyä tallissakin.

Talli on siinä mielessä minun valtakuntaani, että olen siitä ihan fanaattisen tarkka. Tavaroilla on omat paikkansa ja niiden on myös oltava paikoillaan. Paikkojen on oltava järjestyksessä ja mielellään puhtaitakin... Ja sillä en tarkoita, että tallissa pitäisi olla kuin sairaalassa ja kaiken aivan tiptop. Tottakai talli on nimenomaan talli hevosia varten, mutta pitää siellä olla myös ihmisten mukava harrastaa. Kun siellä se hyvin suuri osa vuorokaudesta kuitenkin ihmisilläkin menee...

Valmentamisesta
Jaa-a. Sanoisinko tähän alkuun, että hevosten valmentamisesta olen aika tarkka. :D Kamala, millaisen nipokuvan sitä itestään tämän kirjoituksen perusteella antaa, mutta en osaa nyt muutenkaan asiaa ilmaista... Vaikka hevosemme ovat harrastekavereita, kaikki asiat niiden hyvinvoinnin eteen pyritään tekemään mahdollisimman hyvin. Kuten jo aikaisemmin sanoin, ei oma panos riitä kuitenkaan kuin murto-osaan, vaan ammattilaisten näkemyksellä ja heidän työllään hevostemme eteen on suurensuuri merkitys.

Hiitillä keväällä 2011

Ei tätä hommaa saa liian vakavasti ottaa ja jalat pitää pitää maassa tilanteessa kuin tilanteessa, mutta kyllä silti tavoitteitakin pitää olla. Eihän systemaattisella valmentamisella olisi mitään järkeä, jos ei sillä pyrittäisi johonkin. Töitä tehdään paljon tavoitteiden ja unelmien eteen. Salama ja Aatu treenaavat tällä hetkellä viisi kertaa viikossa 12-20km lenkkejä ja Samu sen 3 kertaa viikossa 6-10 kilometrin lenkkejä. Salamaa on pyritty pitämään nyt silloin tällöin Samun lenkkikaverina, jolloin varsa saa käytösesimerkkiä ja Salama hölkötellä ihan lällylenkkejäkin välillä. Kun hevoset ovat kerta peruskuntokaudella niillä kyllä ajetaankin juosten. Lähestulkoon koko lenkin ajan. Hiitti- ja kilpailukaudella on eri asia, kun kovemmat harjoitukset ajetaan kahdesti viikossa raviradalla, niin kotona välipäivinä vain kävellään, tarhaillaan tai ratsastellaan. Nautitaan elämästä.

Työn jälkiä...

Ruokinnasta
Tähän en osaa sanoa muuta, kuin ruokinta on jokaisen hevosen kohdalla yksilöllistä. Hevoset saavat kaurat kolme kertaa ja heinät neljästi päivässä. Meillä on uskottu monta vuotta Krafftin rehuihin ja niitä Salama ja Samu tällä hetkellä syövät. Aatulle on haettu nyt uutta ruokintamallia sen jatkuvan riviongelman ja syksystä saakka enemmän tai vähemmän oireilleiden mahaongelmien vuoksi. Tällä hetkellä näyttää taas hyvältä. Pienen tallin etuja onkin se, että jokaisen hevosen pystyy ruokkimaan yksilöllisesti sen tarpeiden mukaisesti. Vaikka niitä rehusäkkejä onkin sitten jokaiseen lähtöön.

Lumikinoksia

Elämäntavasta

Salaman kanssa metsässä

Hevoset ovat minun elämäni. Töistä liikenevä vapaa-aika kuluu tämän harrastuksen parissa. Koko elämä rullaa pitkälti hevosten ehdoilla. Harrastaahan raviurheilua ja yleensäkin hevosia voi monella tavalla. Mutta tämä on minun tapani. Hevoset hoidetaan mahdollisimman hyvin ja niitä valmennetaan mahdollisimman hyvin - sillä kaikki aika ja raha tähän harrastukseen jokatapauksessa menee. Mutta menköön. Se on minun asiani ja minun elämäni. Jos ei muuta, niin nöyräksi tämä harrastus ainakin opettaa. Kun jalat pitää maassa, ei voi pudota kovin kovaa eikä korkealta. Kun hommassa on nöyryys mukana, tuntuu pienetkin ilonhetket suurilta. Sillä jo oman hevosen kanssa raveihin pääseminen on niin suuri saavutus ja niin valtavan työmäärän näytös, että siitä täytyy olla tyytyväinen. Ja tässä valossa Salaman ja Aatun tämän vuoden kilpailusuorituksia muistellaan vielä kauan. Ja ollaan niistä nöyrästi kiitollisia.

Puhti pois

2011-11-29T12:37:00.001+02:00

Historiallisen hyvin mennyt, ennätysten kirjoihin jäävä ja parhaiden muistojen aarrearkkuun talletettu ravivuosi 2011 päättyi meidän tallin viimeisenkin satrttihevosen eli Salaman osalta eilen Oulussa. Ja juuri noihin otsikon sanoihin kuskin tuodessa tamman startin jälkeen minulle.

Salaman 6-vuotiskausi alkoi Oulussa 4.4. kakkossijalla ja päättyi lähes kahdeksan kuukautta myöhemmin seitsemänteen sijaan. Eilen tammalla oli ensimmäistä kertaa tämän syksyn startteihin alla hokkikengät, mikä ei suureksi ilokseni tuottanutkaan Salamalle nyt minkäänlaisia liikevaikeuksia. Aika 30,3 on Salaman kolmanneksi paras juoksema volttitulos, joten sinällään hokit eivät kaiketi vauhtiakaan vieneet liiemmin pois. Mutta nyt jalkatilanteen sijasta mättäsikin jokin aivan muu. Salamalla ei ollut startissa lainkaan samanlaista tekemisen meininkiä ja tappamisen tahtoa kuin aikaisemmin. Puhti oli poissa. Salkkarilla oli selässään numero 12, mikä tarkoitti eilen kahdenkympin pakkia ja juoksurataa numero kuusi. Alkumetreillä tamma kiihdyttikin ihan vinhasti, mutta löi jo ensimmäisessä kaarteessa käsijarrua päälle. Juoksupaikka oli koko matkan pääjoukon perällä jossain 4. tai 5. pari ulkona. Eikä hevonen vain eilen syttynyt missään vaiheessa kilpailemaan siten, kuin tällä kaudella on totuttu näkemään. Sitkeys, joka on ollut tamman tavaramerkki, oli poissa ja juokseminen oli eilen pakkopullaa enemmän tai vähemmän. Ihan outoa. Varsinkin siihen nähden, että kotona hevonen todellakin on ollut mukamas niin hyvänoloinen ja jalkatilannekin vaikuttaisi kerrankin olevan hallinnassa. Ehkä hevosella on tässä vaiheessa kautta samanlainen kilpailuväsymys kuin omistajallaankin.

Puhdin puuttuminen on tässä vaiheessa kautta todellakin myös minun ongelmani. Siitäkin huolimatta, että tallin starttihevoset ovat tehneet hyvän kauden, etenkin Salama, joka on ylittänyt monta kertaa itsensä ja omistajansa toiveet. Silti jossakin määrin tuntuu tällä hetkellä vain helpottavalta saada Salamaltakin lupa starttitauon pitämiseen. Nyt vedetään kilpailuelämästä henkeä ja aloitetaan kunnonkohotus ensi kautta kohti. Siihen taas tarvittaisiin kyllä lunta ja mahdollisimman talviset olosuhteet, joita tänä talvena ei vain näytä millään tulevan. Tai ainakin odottavan aika tuntuu toivottoman pitkältä. Silti jonkinlainen lupaus lumesta on viime päivinä saatu edes siinä määrin, että maa on saanut ihan ohuenohuen lumikerroksen ja pakkanen on jäädyttänyt luonnon. Siihen saakka, kunnes se loppuviikon vesisaderintama taas tulee pettymykseksemme...
Jos palataan vielä Salaman kuluneeseen ravivuoteen, hämmentää sen hyvyys minut vielä tässä vaiheessakin. Kukaan ei olisi kauden alussa uskonut millaisen muodonmuutoksen Salama kilpahevosena nyt 6-vuotiaana tekisi. Tamma on yllättänyt omistajansa kerta toisensa jälkeen. Salaman pikkusievästä suorittamisesta on tällä kaudella tullut todellista tekemistä, rajojen kokeilemista ja ennätysten rikkomista. Hevonen kehittyi valtavasti viime vuodesta ja Salama onkin ollut tällä kaudella varsin varma kilpailija, tunnollinen taistelija ja ennenkaikkea suoritusvarma starttihevonen, joka ainakin jossakin määrin on jokaisen raviharrastelijan unelma.

Salaman 6-vuotiskausi käsitti 16 starttia joista puolet totosijoja ja suoritusvarmuudesta kertoen 12 sijoitusta viiden parhaan joukossa. Rahoitta se jäi vain kahdesti ja laukallekin sortui kauden aikana vain kahdesti. Hylkäyksiä yksi (joka kismittää vieläkin..). Voittoja kolme. Ennätystenparannuksia MONTA. Tähtiajan alitus seitsemän kertaa, paras aika sekä voltista että auton takaa 28,9 ja huonoinkin 32,0 on parempi kuin yksikään aikaisempina vuosina juoksema aika. Rahaa Salama keräsi tältä kaudelta 5460€, mikä tekee starttia kohti yli 340€.

Tammasarjan himoittua loimea Salama ei saanut, eikä siis tule koskaan sellaista saamaankaan sen kääntyessä vuodenvaihteessa 7-vuotiaaksi eli tammasarjoihin "yli-ikäiseksi". Tammasarjoja ajettiin kauden aikana 5, joista paras sijoitus oli Kaustisella saalistettu kolmossija. Muut yritykset tuottivat kaksi nelossijaa ja kaksi viidettä sijaa. Kauden aikana Salamasta tuli tähtijuoksija ja toisen palkinnon kantakirjatamma.

Toki paljon paremminkin olisi voinut mennä. Ja toki monella muulla on paljon Salamaa parempia hevosia. Mutta minulla ei ole. Salama oli 2-vuotias, kun siitä tuli minun hevoseni ja harrastuskaverini. Ja paras ystäväni. Siitä saakka tamman kanssa on tehty päivittäin yhdessä töitä. Monta lenkkiä on takana. Välillä usko on ollut kovemmallakin koetuksella, sillä Salamalla on valitettavan paljon ongelmia jalkojensa kanssa, mikä teettää jatkuvasti ylimääräistä työtä ja huolta. Mutta pää on täyttä kultaa eikä tämän parempiluonteista hevosta yksinkertaisesti enää vain voi olla olemassa.

Talven aikana keräämme kunnon, mielen ja puuttuvan puhdin taas iskuun ja palaamme tositoimiin toivottavasti taas ensi keväänä. Tosiasiassa en tiedä löytyykö Salamalta enää lisää nopeutta ja kykeneekö se enää ensi kaudella olemaan yhtä suoritusvarma starttihevonen kuin tänä vuonna. Aika näyttää. Parempaan on kuitenkin aina uskottava, jotta tätä hommaa jaksaa harrastaa.

Salamasta ja Aatusta tuli molemmista tämän kauden aikana tähtijuoksijoita.
Tähtirajan alituksissa alla olleet kengät on naulattu tallin seinälle.

Ratsunkengissä

2011-11-18T11:59:00.000+02:00

Tämä kasvihuoneilmiö tai mikälie rapatarhailmiö on oikeasti yksi niistä lukuisista maailman raivostuttavimmista asioista. Kun eletään marraskuun puoltaväliä eikä lunta ole nähty vielä tälle talvelle kuin kuvissa, niin alkaa oikeasti jo huumori loppua. Voisiko se talvi lumineen ja pakkasineen oikeasti tulla pian - mahdollisimman pian - oikeastaan vaikka heti? Minä nimittäin tarvitsen sen talven hevosten treenaamisen takia!

Hevoset ovat ainakin varautuneet talven tuloon talviturkkeineen. Myönnän, että minulla on varmasti jonkinsortin talvikarvafobia ja yritän aina parhaani mukaan syksyisellä loimittamisella estää hevosten liiallisen pörröytymisen... Mutta aina se talvikarva vain näyttää suomenhevosille kasvavan. Joskin kyllä tämän karvamäärän kanssa vielä pärjää, varsinkin kun Aatun kesäkarvankasvatusprojekti alkaa taas tammikuussa jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Talveen on varauduttu nyt myös hokkikengin, jotka Jyri kävi tällä viikolla naputtelemassa kaikille hevosille. Aatu-armas sai jalkoihinsa ikäluokkavarsan imagoon varsin epäsopivat ratsujen painavat kengät, joissa varvaskäänteitäkin on kaksinkappalein... Aatu-raasu. Ja ennenkaikkea iskä-raasu, jonka ravimiesimagoon ratsunkengät tuntuvat olevan vielä vähän epäsopivammat kuin mitä ne Aatun jaloissa ovat. Aatun raviura on nyt siis ratsunkengissä. :D Tällä ratkaisulla haetaan talven (niin siis TALVEN) peruskunto- ja voimatreeniin yhtä vastusta lisää ja ennenkaikkea pitempää kengitysväliä (nyt väli on ollut 4 viikkoa) jotta kaviot saataisiin taas ensi kaudelle mahdollisimman terveeseen iskuun.

Salama ja Samu sen sijaan saivat normiravikengät jalkoihinsa. Samulle hieman raskaampaa myös alle ja Salamalle mahdollisimman kevyet irtohokkikengät - ainakin siihen asti kunnes kilpailukausi lopullisesti paketoidaan tältä kaudelta. Jossain vaiheessa sitä peruskuntoakin nimittäin on pakko edes muutaman kuukauden verran ajaa ja vetää raveista hetken aikaa henkeä.

Yksi ravikauden turhimmista ravireissuista tehtiin taas viime tiistaina Salaman kanssa Teivoon. Ajettiinpa sitten sellaiset 600km:n tiistaiajelu Salaman kanssa, käytiin Tampereella ajamassa kilpaa, juomassa kahvit, pesemässä hevonen ja tultiin vanhoilla rahoilla kotiin. Starttitaukoa oli alla lähemmäs 6 viikkoa ja sinä aikana Salaman jalkoja on hoidettu kahteen otteeseen kuntoon. Nyt se on ollut treenissä varsin hyvänoloinen. Teivossa oli ihan nappisarja ja lähtöpaikaksikin saatiin auton takaa paras mahdollinen kakkonen. Odotin Salaman kyllä jonkin verran lähdössään pärjäävän, mutta vaikka se tekikin ihan kohtuullisen startin, oli tyytyminen seitsemänteen sijaan ajalla 29,4a.

Tampereella oli tiistai-iltana pikkupakkanen, mutta rata oli vielä ihan pehmeä hiekkarata, joka käytännössä tarkoitti Salaman kohdalla sitä, että tammalta riisuttiin lämmityksen jälkeen kengät jaloista pois. Minusta Salama näytti koko illan normaalia itseään paremmalta ja myös kuski vahvisti ravin käyneen huomattavasti voittostartteja paremmin. Lähtöauton takaa Salama ei mielestäni kiihdy ihan yhtä vilkkaasti kuin voltista pyörähtäessä ja nytkään se ei kerennyt auton irrottua nopeimpien matkaan. Juoksupaikaksi muodostui kolmas pari ulkona. Kilpakumppanit pitivät keulilla niin kovaa tempoa, että hyvin äkkiä kävi selväksi, että tämän päivän taktiikka oli vain roikkua mukana sen mitä tamma kykeni. Hevonen suoritti mielestäni ihan omalla tasollaan ja oli ihan kohtuuhyvä, mutta ei vain voinut paremmilleen mitään. Kärki kiskoi viimeisen puolikkaan marraskuun illassa valiovauhtia, eikä Salamalla todellakaan ole sellaisiin kyyteihin eväitä. Mukana pysyttiin sen mitä pystyttiin eikä se tosiaan tsiistaina Teivossa riittänyt seitsemättä sijaa korkemmalle. Mutta tulipahan käytyä. Ja nyt on ainakin todettu tämän vuoden aikana sekä Salaman että Aatun kanssa, ettei Teivo todellakaan ole meidän hevosia varten muuta kuin klinikkapalveluja tarvittaessa... Iskän klisee "sieltä ne rahat tulevat, minne ne ovat menneetkin" ei vain näytä pitävän paikkansa mitä raviurheiluun tulee.

Aatu

Salama

Aatun treeni on ollut viimeiset kolmisen viikkoa pitkälti jarrukärryjen vedätystä ja hyvin kävelypainotteista sellaista. Ori eläinlääkärintarkistettiin Kimmon toimesta läpi eikä se onneksi ollutkaan niin vaivanen kuin epäilin. Aatu on kestänyt neljän vuoden treeninsä käsittämättömän terveenä ja nytkin taivustuskokeissa reagointia oli vain etusten kavionivelten (tämä oli kyllä tiedossakin...) ja vasemman takavuohisen osalta. Ne paikat hoidettiin ja nyt ensi viikosta lähtien ori saa ruveta treenaamaan totisemmin 5-vuotiskautta kohti. Niissä ratsunkengissään...

Samun elämää

2011-11-14T19:30:00.002+02:00

Samulla on ikää nyt 1,5 vuotta ja mikä kummallisinta

1,5 kuukauden päästä kaksi vuotta.

Varsa on asunut meidän tallissa nyt kahdeksan kuukauden ajan.

Arasta ja käsittelemättömästä varsasta on kasvanut komea nuori herra,

joka kieltämättä on jo tässä vaiheessa rakenteeltaan tallin komein hevonen.

Valitan ettei loimi päällä tänään otetuista kuvista rakenteesta saa mitään käsitystä.

Samu on kiltti, mutta toisinaan oikea jästipäiden jästipää.

Se on luonteeltaan täysin erilainen hevonen kuin Salama tai Aatu.

Samua nimittäin ei komenneta tai käskytetä. Sen kanssa neuvotellaan ja siltä pyydetään.

Joskus Samu totteleekin.

Samu on tallin ilopilleri.

Vanhemmat hevoset ovat jossakin määrin tylsiä, tavallisia ja totisia.

Samu ei ole mitään niistä.

Samu on iloinen ja täynnä nuoruuden intoa.

Se nauttii kaikesta huomiosta ja on hyvin kiinnostunut aivan kaikesta.

Päässä on ehkä kaksi järjenhiventä, mutta joskus nekin ovat riittävät.

Samu on iso varsa. Joskus se muistuttaa hirveä enemmän kuin hevosta.

Kopissa Salaman kanssa vierekkäin seistessä ne ovat lähestulkoon samankorkuiset.

Ja pituutta Samun rungossa on yhden junan verran.

Loimet ovat jatkuvasti liian pieniä ja nykyään ne saa ostaa surutta

ihan aikuisen hevosen kokoa 145cm tai 155cm...

Salama ja Aatu saavat Samulta sitten ne pieneksi jääneet loimet

- tosin ne ovat yleensä väärää väriä.

Samu treenaa jo ihan täyttä päätä.

Nyt kun Aatu on ratatreenistä tauolla, on Samu päässyt Salaman seuralaiseksi Kaustisen radalle lenkkeilemään kaksi kertaa viikossa. Siellä se on tomeraa poikaa,

mutta onhan sillä mukava ajella.

Samu lenkkeilee kolmesti viikossa 6-10 kilometrin lenkkejä.

Kerran on tehty 12km lenkkikin, kun käytiin Mäkitalossa näyttäytymässä.

Matkalla oli monta postilaatikkoa...

Ravihevosen elämäntehtävä on juosta.

Joten minun mielestäni ravihevosta on treenattavakin juosten.

Heti varsasta saakka. Samukin juoksee - sitä omaa vauhtiaan.

Viime aikoina Samu on ollut tallin positiivisin edistyjä.

Sen aikaisempi askellus on ollut jotain ravin, peitsin ja laukan sekamelskaa,

mutta nykyään orivarsa on oppinut juoksemaan. Ihan oikeaa ravia.

Ravihevosen ravia.

Kuten jotkut ovat kaiketi aiemmin seuranneetkin, on kuljettaminen ollut Samun ongelmista se suurin. Samu kun on kenguru ja aivan superhyvä pystyynhyppijä. Lastaaminen ei ole enää mikään ongelma, jos se sitä koskaan on ollutkaan. Ja myös matkustaminen sujuu nykyään hienosti. Samun myötä opittiin, että varsa kannattaa laittaa kopissa naruilla kahta puolta mahdollisimman ylhäältä kiinni sekä samalla kaulapannalla lattiasta kiinni. Tällä kiinnitysarsenaalilla Samukin oppi pysymään matkustaessa etupuomin oikealla puolella. Vielä tänäkin päivänä se kyllä matkustaa pää taivaassa - mutta mikä tärkeintä: jalat maassa.

Samu on ollut jo nelisen kuukautta kengässä.

Tällä hetkellä edessä on jo hokkikengät ja keskiviikkona saadaan piikkarit taaksekin.

Sitten saa talvi tulla.

Kahdeksan kuukauden yhteiselon aikana on käyty monta tahtojen taistelua

ja opittu monta asiaa. Samu on ehkä hieman omalaatuinen hevonen,

mutta meille siitä on tullut tärkeä kaveri.

Eikä ole päivää, ettenkö sitä tarhasta talliin hakiessa miettisi,

kuinka erilainen hevonen portilla odottaa nyt kuin silloin 8 kuukautta sitten.

Tehty työ on todellakin palkittu ja jo se,

että Samu on oppinut näinkin nopeasti hevosentavoille on oikea työvoitto.

Ainakin tältä erältä.

Huoltohommia

2011-10-27T00:19:00.003+03:00

Syyshuollot on viime viikkoina olleet meneillään kaikilla meidän hevosilla ja kilpailurintamalla alkaa olla tältä vuodelta jäähdyttelyn paikka. Aatu aloitti huolto-, talvi-, treeni- tai minkälielomansa viikkoa ennen ihmisten suunnitelmia esiintymällä perjantaina Kaustisen lounasraveissa varsin vaisusti. Tuo startti oli tarkoitus ajaa Satakunta-ajoa silmällä pitäen välistarttina ja viimeistelevänä kovempana hiittinä. Mutta loppujen lopuksi startti viimeistelikin sitten vain kauden lopettamispäätöksen, sillä hevonen ei yksinkertaisesti ollut sellainen kuin olisi pitänyt. Pitkä ja rankka kausi on tehnyt tehtävänsä ja joku Aatun hyvinvoinnissa nyt vain mättää. Kriteriumfinaalin jälkeen ori huilasi viikon, sai imusuonentulehduksen takajalkaansa ja huilasi taas puoli viikkoa lisää. Sitten oireili maha, madotettiin ja otettiin matonäytteitä. Ei mitään. Ja loppujen lopuksi nyt havaittiin, että hevosen etuvuohiset/kavionivelet ovat ihan hirvittävän kipeät. Se lienee suurin syy Kaustisen vaisuuteen ja lähinnä siihen, ettei hevonen pystynyt ottamaan vauhtia lainkaan.

Kaustisella homma ei jäänyt ainakaan lähtöpaikasta kiinni. Auton takaa ysirata on juuri se paikka, mitä me olemme joka kerta suurin piirtein kädet ristissä toivoneet Aatulle ikäluokkakilpailujen karsintoihin. Nyt se ysirata vihdoin saatiin, mutta hevonen olikin sitten kehno. Aatu laukkasi ensimmäiseen kaarteeseen, mutta ei sen olisi vielä peliä täysin pitänyt ratkaista. Kaikki kunnia hienoille vastustajille, mutta kyllä minun mielestäni Aatun olisi normaalina omana itsenään pitänyt kiertää tuo sakki vielä laukan jälkeenkin. Mutta kun juoksemisesta ei vain tullut mitään. Aatu räpelsi joukon perällä sen mitä kykeni, teki uransa huonoimman juoksun ja tallusti maaliin seitsemäntenä vaatimattomalla ajalla 32,0a.

Tottakai kausi olisi mielellään päätetty Satakunta-ajoon, mutta sinne ei ole mitään mieltä puolikuntoisen hevosen kanssa lähteä. Tähän saakka on aina raveihin lähtiessä tiedetty, että Aatulla on mahdollisuudet pärjätä JOS se ravaisi ja keskittyisi olennaiseen eli työntekoon, mutta nyt tilanne olisi jo ennakkoon ollut ihan erilainen. Joten peruutimme Aatun ilmoittautumisen Satakunta-ajoon ja sen sijaan siirrymme huoltohommiin. Ensi viikolla Aatu onneksi pääsee tarkempiin syynäyksiin, jotta saataisiin hoidettua hevonen kaikin puolin terveeksi ennen todellisen talven tuloa. Sillä lumen tultua ori ottaa ensi talvena aika raakasti kilometrejä...

Aatun 4-vuotiskauden päätösstartti 21.10.2011. Kuvannut Nelli Tarkka.

Aatun 4-vuotiskaudesta jäi hieman ristiriitaiset fiilikset. Hevonen, joka ei koskaan ole sairastanut (1-vuotiaana ollutta ähkyä lukuunottamatta) tai vaivaantunut mistään on nyt sitten 4-vuotiaana sairastanut kaikkien noiden vuosien edestä, mikä teki kilpailukaudesta kovin rikkonaisen. Kausi alkoi upeasti ja toiveita herättävästi - ennenkuin niitä ongelmia ongelmien perään alkoi tulla. Silti Aatu selvitti tiensä Pikkupelimannin, Oulu Expressin ja Kriteriumin finaaleihin ja väläytteli aina silloin tällöin hurjia vauhtivarojaan ja oikeita kykyjään. Mutta silti olen sitä mieltä, että ne kyvyt jäivät suurelta osin suurelta yleisöltä pimentoon. Laukat pilasivat tärkeitä suuria lähtöjä, mutta taustajoukoille menestystä paljon suurempi asia oli saada kokea se tunne, kun oma hevonen juoksee ikäluokan suurimmissa karkeloissa. Ne unelmat, joista on lähes neljä vuotta Aatun kanssa haaveiltu, toteutuivat ja niiden saavuttamisesta ollaan todella todella kiitollisia ja ylpeitäkin. Mutta. Nälkä kasvaa syödessä. Toivottavasti Aatu kasvaa talven aikana myös henkisesti ja miehistyisi oikeaksi kilpahevoseksi niin, että 5-vuotiskautena me voisimme jatkaa unelmien toteuttamista...

Salama käytettiin viime viikolla Tampereen klinikalla "syyshuollossa". Taivutuskokeissa oli jokaisessa jalassa reagointia joten tutut etupolvet ja takavuohiset lääkittiin. Lisäksi Kimmo raspasi tamman hampaat. Hevosta on päästy treenaamaan jälleen normaalisti ja onhan se toki jalkojen hoitamisen jälkeen taas kuin uudestisyntynyt. Sarjoja on kuitenkin huonosti tarjolla ja kun kerta jalkoja on hoitamaan ruvettu niin hoidetaan sitten kunnolla, joten ensi viikolla ohjelmassa on uusintapiikitys ja sitten katsotaan parin viikon kuluttua sarjatarjontaa uudestaan.

Samukin aloitti loppuelämän mittaisen klinikkakierteensä toissapäivänä, kun varsa kävi Kaustisen klinikalla hammaslääkärissä. Sudenhampaat poistettiin ja muutenkin suu hoidettiin. Samun treeniin on löydetty starttihevosten kilpailuturneen hiljenemisen myötä onneksi lisää aikaa ja kolmisen kertaa viikossa varsa käy juoksemassa 6-9 kilometrin lenkkejä. Toisinaan metsätiellä liikkuu mörköjä ja toisinaan ei. Joskus menee paremmin ja joskus huonommin. Kerran on sukellettu kärryt perässä ojaan, mutta eiköhän niitä kertoja tule talven aikana monta lisääkin. Samun treenin suurena motivointitekijänä on ollut myös sen sisarusten huiman hieno menestys viime aikoina. Samun sisko R.R. Ruskariina ja veli Saahi nimittäin kaunistelivat molemmat vastikään ennätyksensä valioaikaisiksi. Joten emän periyttämiskyvystä ei homman pitäisi kyllä Samunkaan kohdalla jäädä kiinni! Joskaan eihän se sisarusten menestys mitään takaa, itse ne ennätyksensä ja rahansa on jokaisen hevosen kuitenkin juostava. Mutta tokihan sukulaishevosten menestys mieltä lämmittää ja antaa aina uutta treeni-intoa ihmisille. Sillä siihen valioaikaan on Samulla vielä jonkin verran matkaa... :D

Joten pitkälti eläinlääkärikäyntipainotteisia on meidän tallin kuulumiset tältä erää. Joka viikko on joku hevonen käytetty/käytettävä klinikalla, joten onneksi hevosia nyt ei tätä kolmea enempää ole, muuten tämän harrastuksen myötä loppuisi sekä rahat että aika... Raviurheilu on kuitenkin tällä hetkellä niin kovaa kilvanajoa, ettei siellä ole mitään mahdollisuutta pärjätä kuin terveillä hevosilla. Jalostus on vienyt etenkin suomenhevosten vauhtia paljon eteenpäin ja nykyään nuorten hevostenkin on oltava heti uransa alussa valmiita kilpahevosia, joilta täytyy löytyä myös kilpahevosen kyydit. Ilman eläinlääkäreiden panostusta ei ainakaan meidän hevosilla olisi raviurheilurintamalla mitään menestymissaumaa. Kaikki kun on niin pienestä kiinni että jokaisen palan on oltava kohdillaan. Ja sanonpahan vain, että niitä pieniä paloja suuresta hevosesta kyllä löytyy!

Raviraportti

2011-10-07T22:55:00.002+03:00

Syksy

Huh, mitä kauemmin blogi on päivittämättä, sitä turhemmalta sen päivittäminen enää edes tuntuu. Tämänkertainen teksti ei varmaan hirveitä kerro kenellekään eikä sisällä sen suurempia analyyseja puoleen eikä toiseen, mutta kirjoitan tämän lähinnä vain itselleni, jotta itse edes muistaisin missä on oltu, mitä on tehty ja miten on mennyt. Raviraportissa käyn siis läpi ne startit, mitkä Salama ja Aatu ovat juosseet viimeisimmän "oikean" päivitykseni jälkeen. Kilpaa on ajettu ainakin kovasti. Starttien lisäksi ollaan tietenkin käyty normaalit hiitti- ja kengitysreissut päälle. Välillä onkin tuntunut, että kaikki aika menee vain valjaiden rasvaamiseen ja kärryjen pesemiseen, kun aina jompikumpi starttihevonen on jonnekin lähdössä. Mutta juuri tämän takiahan sitä työtä on vuosikaudet tehtykin ja nyt työntuloksena ollaan päästy kiertämään raveissa molempien hevosten kanssa - ja joskus vähän pärjäämäänkin.

18.9. Salama, Oulu.

Hippoksen tammasarjaa, ja viimeisiä punaisen loimen metsästysyrityksiä. Vähän epätoivoisia yrityksiä nämä kai nyt ovatkin, kun Salama joutuu aina lähtemään niin pitkiltä takamatkoilta, että sieltä menestyminen on kyllä melkoista tuurinpeliä. Varsinkin Oulussa on jotenkin vielä vähän hankalampi keretä takaa kärkeen. Mutta yritettiin ainakin. Neljäkymppiä pakkia ja Salamalla tietenkin lähdön suurin numero 12. Lämmityksen jälkeen Salkkarilta riisuttiin kengät pois, koska kengittäajaminen on nyt Salamalla hyväksi todettu ja tammasarjan rahoja metsästäessä kaikki keinot oli otettava käyttöön. Osallistujaletka venähti lähdössä valtavan pitkäksi ja kärki karkasi Hepolan Nellin johdolla jo hyvissä ajoin. Salama oli tasainen ja saavutti hevosen hevoselta ollen yhden hevosen maalilaukan myötä neljäs ajalla 29,5. Jotenkin en ollut hevoseen yhtään tyytyväinen lähdön jälkeen, minusta näytti, ettei se mennyt oikein mihinkään eikä saanut missään vaiheessa oikein kunnon vaihdetta päälle. Kuski kuitenkin tyrmäsi heti kättelyssä minun kaikki kritiikkini ja vannotti hevosen olleen hyvä. Jaa. Kotimatkalta tajusin, ettei Salama ollut mennyt voltista kuin kerran elämässään kovempaa, joten kai se sitten todella ihan kohtuullinen oli ollutkin. Takaa vain oli tekemätön paikka nousta korkeammalle kovassa lähdössä. Jälkeenpäin kuulin hevosen tulleen viimeisen kierroksen 27-kyytejä, joten myöhemmin olen sitten perunut kritiikkini Salaman Oulun juoksusta. ;)

Aatu

20.9. Aatu, Tampere.

Ja uskokaa tai älkää, kriteriumkarsinnat!!! Siellä sitä sitten oltiin, hevosen kanssa Teivossa raveissa eikä klinikalla. Harvinaista ja kerrassaan niin niin hienoa. Teivossakin oli satanut päivän ajan vettä ja rata oli lokasuojatällissä, joskaan enää ei ravien aikana vettä tullut muuta kuin tihuttelemalla. Meidän hevosilla lähtörata-arvonnoissa tuurit saisi kyllä kääntyä pikkuhiljaa toisinpäin. Siinä missä Salamalle toivotaan aina eturiviä, niin se saa takuuvarmasti takarivin. Ja kun Aatulle toivoisi takarivin paikkaa, josta se lähtisi vähän varmemmin ravilla matkaan, niin tottakai se saa aina eturivin paikan. No niin oli nytkin, numero kolme. Aatun lähtö oli minun mielestäni kahdesta karsintalähdöstä se kovatasoisempi, molemmista pääsi siis kuusi parasta ikäluokkakilpailujen huipennukseen eli kriteriumfinaaliin. Aatu tasoitti pakkaa lähtökiihdytyksessä vielä vähän lisää ja sai kyllä taustajoukot tallikaarteessa jännittämään koko rahan edestä, sillä vaikka Vellu yritti lähteä Aatun kanssa matkaan kuinka varovasti tahansa, pomppasi se kiihdytyksen päätteeksi laukalle ja jäi joukon hännille kärkihevosten kiskoessa ensimmäisen puolikkaan vaatimattomasti 23-kyytiä. Voi näitä varsoja... Kaksi kierrosta sitten laskettiin hevosia Aatun edessä, vielä kahdeksantena, vieläkin kahdeksantena, nousee seitsemänneksi, ehtiikö kuudenneksi, päästäänkö finaaliin. Päästiin. Maalissa Aatu oli viidentenä ajalla 30,0a ja voi sitä riemun määrää. Meidän Aatu oli kriteriumfinalisti!!! :D Ja ottaen huomioon, että hevosella meni puoli kesää sairastaessa, on jonkinlainen saavutus että ori lunasti itse paikkansa sekä Pikkupelimannin, Oulu-Expressin ja Kriteriumin finaaleihin. Laukassaan Aatu oli polkenut etujalan päkiänsä auki ja sitä siis lähdettiin hyvillä mielin kotiin parantelemaan. Finaaliin valittiin lähtöradaksi 11, takarivi hinnalla millä hyvänsä.

23.9. Salama, Kaustinen.

Lounasravit eli arkiravit keskellä päivää oli ohjelmassa. Vettä satoi kuten tähän syksyyn on kuulunut ja rata oli jonkin verran rapainen, muttei ehkä niinkään raskas. Tällä erää vuorossa oli ryhmäajo ja Salamalla takarivin paikka 11. Salama oli huonosta paikastaan huolimatta lähtönsä suosikki ja kieltämättä sen rennon hyvännäköistä lämmitystä katsellessa tuli mietittyä, miten ihmeessä minun lemmikkihevosestani on yhtäkkiä kasvanut oikea kilpatamma, jonka lämmitys huomioitiin oikein tornista kuuluttamalla. Kummallista. Kurjasta kelistä johtuen kengät jätettiin Salamalle nyt jalkoihin, mikä näköjään todella jonkin verran kuitenkin sen menemistä veroittaa. Lähtökiihdytyksessä laukkailtiin ja Salama superavasi Vellun käskyttämänä takarivistä heti porukan läpi toiseen pariin ulos, mutta takasuoralla juoksupaikaksi jäi kuitenkin sitten kuolemanpaikka. Salama rutisti siitä tasaisesti koko matkan läpi. Voittokamppailuun kaartui neljän hevosen harvinaisen tasainen rintama, josta hyvin loppua kiiruhtanut Raahen Santra vielä sekosi askelissaan. Kärkinelikko oli maalissa ihan tasapäin, Salama kolmantena. Lopussa se oli kuulemma ollut epävarman oloinen eikä Vellu ollut uskaltanut ajaa sitä juuri ollenkaan laukan pelossa. Heti maalin jälkeen Salama laukkasikin, joten sinällään ei mitään jossiteltavaa tai varaa varmastikaan jäänyt. Totosija on kuitenkin aina iso asia ja siihen oltiin kovin tyytyväisiä. Ajaksi tuli 31,0a.

1.10. Aatu, Tampere, KRITERIUMFINAALI

Aatun koko hienon nelivuotiskauden huipennus ja ihmisten toiveiden täyttymys oli päästä oman hevosen kanssa nelvuotiaiden suomenhevosten suurimpaan kilpailuun. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että ykköspalkinto on kriteriumissa melkoisen huimat 38 000€. Siellä 12 ikäluokkahevosen joukossa Aatukin jolkutteli. Käsittämätöntä suorastaan. Jo ennen finaalia meillä oli ollut monia "kriteriumkohun" aiheuttaneita ilonaiheta. Olihan varsin komeaa lukea Aatun kriteriumfinalistiesittely hevosurheilusta saatikka sitten olla alueuutisissa, jossa Aatu esiteltiin ainoana keski-pohjanmaan kriteriumedustajana. Kuuna päivänä ei olisi uskonut, että hevosen kanssa voi jonnekin näin "korkealle" päästä, mutta näköjään ihan tavistallaajienkin on mahdollista saada talliinsa erikoisen hyvä hevonen. :) Kun tätä blogia aloin kirjottamaan, niin kenellekään ei Aatun nimi sanonut mitään. Ei sen tarvitse sano nytkään, mutta silti ihan tuikituntemattomat ihmiset tulevat nykyään sanomaan, että teillä on todella hyvä hevonen. Öö, on vai? On kai. :D

No, lopputulos kriteriumissa on varmasti kaikkien tiedossa eikä siinä ole sen suuremmin hehkuttamista. Aatu lähti ravilla matkaan, juoksi jossain ehkä neljännessä parissa ulkona kunnes 800metriä ennen maalia laukkasi ihan turhan ja turhauttavan pikkuhypyn, joka pudotti luonnollisesti sen asemia. Siitäkös ori sisuuntui ja kiskoi loppumatkan varsin vakuuttavasti aina neljättä rataa pitkin kiertäen. Elmoorille ei kukaan voinut mitään, eikä muullekaan totokolmikolle, mutta nelossijasta Aatu lensi siivet selässään taistelemaan. Kunnes se muutaman askeleen sekoaminen taas tuli ja hylkäys loppusuoran laukasta. Se oli sitten ehkä pahimmillaan sellaiset reippaat 7000€ maksava laukka. Nyt asialle voi jo vähän hymähtää, mutta lähdön jälkeen tunnelmat olivat kuitenkin aika epätodelliset. Ensiksi mielen valtasi valtava epäusko siitä, kuinka näin voi käydä juuri tärkeimmän kilpailun maalisuoralla. Ja sitten seurasi pettymys ja turhautuminen. Hetken ajan kaikki työ tuntui niin kovin turhalta. Siis se kaikki, että Aatu on kuskattu kahdesti viikossa Kaustiselle reenaamaan, kun joskus niitä töitä olisi ollut kyllä kotonakin, se että, oriin eteen olllan tehty kaikki mahdollinen ja mahdoton. Sitä on käytetty eläinlääkäreillä säännöllisesti, sitä on hierottu, kengitetty jos jonllakin lailla että meno saataisiin vielä varmemmaksi ja paremmaksi. On mietitty ja pohdittu, treenattu ja uskottu. Aatun eteen ollaan oltu valmiita tekemään ihan mitä tahansa. Ja se kaikki on kyllä tehty. Niin hyvin kuin on osattu. Mutta kun sekään ei riittänyt. Lähdön jälkeen Aatu joutui doping-testiin ja synkkiä tunnelmia valaisi kuitenkin eläinlääkäri, joka kehui Aatun hienoa ravityyliä. Johan piristi. Tosiasia on, että Aatu on laukannut paljon rahaa ja tulee jatkossakin laukkaamaan. Se täytyy vain kestää, mutta se ei silti vie pois sen vauhtivaroja tai lahjakkuutta. Hevosihmiset ovat ikuisia optimisteja eikä periksi todellakaan anneta. Aatu on antanut meille tänä kesänä uskomattomia ravielämyksiä, joista tähän saakka ollaan saatu vain haaveilla. Siitä kaikesta ollaan valtavan onnellisia ja kiitollisia, mutta haaveita on onneksi myös tulevaisuutta varten. Sitäpaitsi nyt tiedän, ettei sen kanssa mikään tehty työ ole mennyt hukkaan tai ole ollut turhaa. Palkinto siitä kaikesta tulee vain joskus vähän myöhemmin...

2.10. Salama, Kaustinen

Lähdettiinpä Merjan kanssa sitten hurjan Salaman kanssa Kaustiselle raveihin, kun muu poppoo meiltä lennähti Rodoksen aurinkoon. Hah, mehän ei vettä, rapaa ja tuulta pelätä vaan niin nautitaan tästä Suomen ihanasta mutaisesta syksystä. ;) Kaustisella oli kuitenkin hyvä keli aina siihen asti kunnes Salaman juoksu oli juostu - vesisade alkoi vasta sitten. Salama ei näyttänyt minun silmääni lämmityksessä järin letkeältä ja kuski oli jo enemmänkin huolissaan Salaman normaalia huonommasta ravista. Simo kiskoi kengät tammalta taas pois ja lisättiin etusiin kuskin käskystä painoputsit. Startissa tamman meno olikin jo paljon paremmannäköistä, vaikka jälkeenpäin Vellu moitti sitä edelleen. Mutta lopputulos oli kuitenkin paras mahdollinen. Salama lähti kahdenkympin pakilta ja sille harvinaisen hyvältä paikalta eli kakkosradalta. Salama on voltista yleensä ihan hyvä kiihtymään ja kun Vellu sai tamman kunnialla matkaan ajoi hän päättäväisesti heti kolmatta rataa pitkin kärkeä kohti kyselemään keulapaikkaa. Salama pääsi keulaan ensimmäisella takasuoralla ja kiskoi siinä sitten loppuun saakka. Suosikit laukkailivat toinen toisensa perään, joka tietenkin helpotti Salaman tehtävää, mutta ei kuitenkaan kiistä sitä tosiasiaa, että itse Salama voittonsa kuitenkin juoksi. Tamma vastasi kaikille loppuun saakka ja oli todella urhea! Tuntuipas hienolta päästä voittajaesittelyyn Osuuspankin voittoloimi hevosen päällä. :D Ai että, raviurheilu välillä voikin olla mukavaa. Lähdön jälkeen päästiin taas doping-testiin, että on ainakin nyt sitten testattu molemmat meidän hevoset! Siellä kökötettiin Salaman kanssa tunnin verran ja sen jälkeen mentiin vielä kengityspajalle Jyrin kengitettäväksi. Merja oli pakannut kaikki romppeet jo takaisin autoon, kun joskus viimeisen lähdön jälkeen päästiin ihdoin kotimatkalle. Merjalle kuuluu valtavan suuri kiitos avusta ja kuskauksesta! Kiitos!

5.10. Salama, Oulu.

Kaustisen startin jälkeen olisin ollut valmis jättämään Salaman Oulusta poiskin, mutta päätettiin kuitenkin sitten ajaa vielä tämä lähtö ennenkuin Salama jää todella tarvitsemalleen huoltotauolle. Vellu ja Mari ottivat Salkkarin aamulla Trade Rappin matkaseuraksi kyytiin ja käytiinpä sitten Oulun lounasraveissa. Salama oli lämmityksessä ihan surkean köpö, että menoa oikein hävetti vierestä katsoa. Kasirata auton takaa ei myöskään etukäteen paljoa lupaillut ja ennen raveja soimasin vain itseäni siitä, miksen jättänyt hevosta kuitenkin startista pois. Että pitikin tulla pilaamaan hyvä taulu Ouluun jonkin sortin hylkäyskoodilla. Mutta toisin kävi. Niin. Anteeksi, että toistan itseäni, mutta jälleen kerran omistaja itse unohti millaisen hevosen omistaa. Ja millaisen kilpailupään itse hevonen omistaa. Salama oli hurja, ihan mykistävän mahtava. Tamma tsemppasi starttiin taas kaiken itsestään irti, kantoi kaikki vaivansa ja hammasta purren taisteli kuin tiikeri. Ulkoradasta huolimatta Salama kiihdytti heti lähdössä hienosti päästen johtohevosen rinnalle. Keulapaikkaakin taidettiin käydä kysymässä ja kun sitä ei ollut tarjolla sai Salama kaikeksi onneksi vetoavun eteensä ja juoksupaikaksi muodostui toinen pari ulkona. Ja kun maaliin oli n. 800metriä matkaa kierrätti kuski Salaman takaisin kuolemanpaikalle ja siitä hiillostamaan johtohevosta. Ja viimeisen takasuoran päätteeksi Salama rymisteli keulaan eikä meikäläinen todellakaan meinannut uskoa radan varressa silmiään. Siellä se tamma porskutti johtopaikalla ja piti loppusuorallakin kaikki lähentelijät turvallisesti takaviistossa ja voitti taas! Herranjestas, mikä hevonen! :) Olin niin niin mykistynyt Salaman juoksusta, ettei mitään rajaa. Voittajaesittelyssä muistin kuitenkin vilkuttaa Rodokselle, hah. :D

Salkkari

Minä ihan tykkään tästä uuden kotini takapihanäkymästä!

Hyvin on siis mennyt. Äärettömän hyvin. Salama on ollut tällä kaudella varsin varma kilpailija saaden yhtä starttia lukuunottamatta kaikista lähdöistä toistaiseksi rahaa. Terveystilannekin on pysynyt yllättävän hyvänä pitkän aikaa, mitä nyt osaltaan tottaki helpottaa se, että hevonen on kunnoltaan nyt ihan mahdottoman hyvä ja toisekseen että sitä ennaltaehkäisevää työtä jalkavaivojen suhteen on pyritty tekemään mahdollisimman paljon. Nyt on kuitenkin aika vetää vähän henkeä ja Salaman vaivat käydään hoidattamassa Tampereen klinikalla kuntoon. Tarkoituksena olisi kuitenkin päästä ajamaan sillä vielä tänä syksynä kilpaa ennen talvea ja peruskuntokautta. Aatu sen sijaan olisi saanut päättää kautensa kriteriumiin, jos tuloksena olisi se nelossija ollut. No, itsepähän ori päätti siis juoksevansa vielä ja Satakunta-ajossa Porissa olisi tarkoitus vielä herra-hörhön kanssa kokeilla onnea. Itseasiassa karsintojen olisi pitänyt olla ensi viikolla, mutta karsintoihin ilmoitettiin vain 16 hevosta, joten Satakunta-ajo juostaan suoraan finaalina. Täytyy nyt sumplia ja suunnitella pitäisikö Aatulla yrittää ajaa yksi normaalilähtö ennen finaalia vai hiittaillaanko hiljokseen vain. Samu-raasu on joutunut olemaan pahasti starttihevosten varjossa ja varsan treeni on kyllä kovin katkonaista ihmisten kiireistä johtuen. Toivotaan pikaista parannusta tähänkin asiaan. Jokatapauksessa Samulla on nyt takanakin kengät ja varsa on kasvanut hirvittävästi. Minusta se on ihan hienonnäköinen hevosenalku, mutta hyviltähän ne omat hevoset aina näyttävät. ;)

Hevoskuvat on niin tylsiä tähän aikaan vuodesta, että rekvisiittava sitten pihalta napattuja kuvia...

Kiirus

2011-10-03T22:46:00.000+03:00

Blogi ei ole kuollut tai muutenkaan unohdettu, vaikka täällä kovin kovin hiljaista onkin viimeiset viikot olleet. Elämässä on vain tapahtunut paljon - suurimmat asiat tietenkin tuolla tallin puolella. Raveja on juostu monet ja uusia unelmia eletty todeksi. Jo tässä vaiheessa voi sanoa, että takana on täydellisen hieno ravivuosi ja Aatun kanssa ollaan päästy elämään suurta unelmaa todeksi oriin osallistuttua kolmeen ikäluokkakilpailun finaaliin. Kaikki on ollut uskomattoman hienoa ja yksinkertaisesti sanottuna vain ennenkokematonta. Tämän kesän tähtihetkiä muistellaan monta seuraavaa vuotta ja luulen, että menestyksen todellisen merkityksen ymmärtää vasta joskus myöhemmin. Tänä vuonna on vain tapahtunut niin paljon. Myönnän kyllä senkin, että oma takki on tällä hetkellä jokseenkin tyhjä, sillä välillä on ollut vähän kiirekin... Siitäkin huolimatta, että olen yrittänyt muistuttaa itselleni kaiken kaaoksen keskellä, että tämä lienee sitä elämäni parasta aikaa - kun omia unelmia saa elää ja kokea todeksi. Lupaan viritellä tänne pian jonkinmoisen yhteenvedon viimeisten viikkojen raveista ja palautella blogin taas hiljalleen paremmin henkiin. Heti kun vain ehtisin... ;)

Unelmista totta

2011-09-13T23:48:00.002+03:00

Vettä sen kuin sataa ja sataa. Muistaakseni joskus on ollut myös sellaisia aurinkoisia syksyjäkin, mutta tänä kesänä aurinko varmaankin sai tarpeekseen ja häipyi nyt sitten koko syksyksi näkyvistä. Ainakin siltä tuntuu taas muutaman päivän jatkuvan satamisen ja harmauden jälkeen. Mutta. Onneksi tallissa kaikki on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin harmaata ja menestyksen aurinko paistoi meidän talliin viime viikolla.

Viime viikko alkoi Salaman Seinäjoen startilla ja päättyi lauantaina Aatun Oulu-Express finaaleihin. Kerrassaan uskomattoman hieno viikko olikin ja se on totaalisesti sarjassamme niitä, joita muistellaan moneen otteeseen sitten niinä lukuisina epäonnen hetkinä ja ammennetaan uskoa ja voimaa tulevaan. Joten antaa sataa vaan, tällä hetkellä minua ei masenna enää mikään! :)

Kuten jo aikaisemmin kerroin, Salamalla oli Seinäjoella urakkana ensimmäistä kertaa mailin ryhmäajo. Ja tottakai silloin kun kyseessä on vastaava matka ja lähetystapa, toivotaan myös ennätyksen parannusta. Jo ennakkoon lähtö oli mielestäni paperilla helpompi kuin Salaman juoksemat startit aikoihin ja vähän pärjäämismielellä minä kyllä hevosta maanantaina autoon pakkasinkin. Mutta kun eihän näistä koskaan tiedä. Eikä mikään ole niin epävarmaa kuin raviurheilu! Seinäjoella kaikki oli kuitenkin hevosella kunnossa ja Salkkari lämmitteli ihan normaalin oloisena. Kuski haaveili jo Kuopiossa Salamalla kengittä ajamisesta ja vaikka minä olin melkoisen skeptinen ennakkoon kenkien riisumisen suhteen, se kuitenkin nyt Seinäjoella tehtiin ja Vellu nappasi tammalta lämmityksen jälkeen kaikki kengät pois. Olisipahan ainakin kokeiltu. Kuski luotti, että hieman ahdasliikkeinen Salama vain hyötyy kenkien riisumisesta ja omistaja taas oli ihan varma, että ei hyödy. No, näin jälkikäteen myönnettäköön kuskille tämä voitto tuloksella 6-0. Hevonen oli avoin jaloin loistava!!!!

Salama

Salamalla oli viimeinen lähtö, takarivin paikka ja numero 10. Sieltä tamma sai juoksupaikakseen kolmannen parin ulkona. Kärki veti alun reipasta ja kierroksen väliaikakin oli vielä 28,0. Kun maaliin oli matkaa 700 metriä, Salama laittoi vilkun oikealle ja se rynnisti hienolla kirillä hetkessä kärkiparin rinnalle. Tämä pätkänopeus oli siis todella uusi ilmiö, sillä normaalisti Salamalla menee puoli kierrosta jo pelkkään kiihdyttämiseen. No, nyt ei mennyt. Loppukurvin Salama kiritti kolmannella radalla kärkiparia ja loppusuoralla kuski antoi tamman mennä. Ja viisas Salamahan tiesi työnsä ja lipui maalisuoralla voittoon ilman hätäpäivää. Ajaksi tuli ennätystä sivuava 28,9aly, joten nyt Salama omaa sitten saman ennätyksen sekä mailin ryhmäajosta että täyden matkan voltista. :D Kuvastaisiko tämä edes sitten sitä tamman tasavauhtisuutta? ;)

Jälkikäteen on helppo sanoa, että ainahan voitot ovat helppoja, mutta Seinäjoella nähtiin varmasti Salaman tähänastisen uran paras startti. Jotenkin vain hevonen oli nyt hyvä ja tietenkin porukka sellainen, että se oli voitettavissa. Aikaisemmin olen ollut todella epäileväinen mailinmatkojen suhteen (siis niidenKIN suhteen..) ja uskonut, etteivät ne ole tasavauhtisen Salkkarin matkoja lainkaan. Mutta ainakaan kokeilustartti ei olisi voinut paremmin mennä. Kaikista iloisimmaksi asiaksi koin kuitenkin sen, kuinka hyvä Salama oli nyt Seinäjoella lyhyellä starttivälillä, sillä Kuopion startistahan oli vain kolme päivää. "Aikaisemmassa" elämässä Salama on ollut sen verran vaivainen hevonen, ettei sen kanssa ole voinut kuvitellakaan starttaavansa näin tiiviisti. Mutta tällä hetkellä hevonen vaikuttaa terveeltä ja jospa ne kaikki turhat lastentaudit olisi nyt todellakin taaksejäänyttä elämää. Toki Salaman jalat vaativat extrasyynäystä nyt ja jatkossakin, mutta ehkä me pikkuhiljaa alamme päästä tamman terveystilanteen suhteen niskan päälle. Kilpahevosen päänhän Salama on aina omannut, mutta kaiken maailman vaivat ovat jaksaneet vastustaa todella pitkään. Tämän vuoksi tasaisen mukavasti mennyt kesä on ollut Salaman kohdalla melkoinen ilonaihe, mutta siitä huolimatta oli ihanaa, että se sai vielä täydellisen onnistumisen voiton myötäkin! :)

Maanantain jälkeen paiskittiinkin sitten varsinaisella työmaalla ahkerasti töitä - ja meikäläinen koitti olla ajattelematta, mitä kaikkea tuleva lauantai voisikaan pitää sisällään. Mutta kun perjantai-iltana rasvailin Aatun valjaita ja pakkasin starttikamppeita kasaaan sekä puunasin itse hevosta edustuskuntoon, hiipi se todellisuus kuitenkin minunkin ymmärrykseen. Oulu Express -finaalit!! Ja mitä kaikkea ne tällaisilla tavallisille harrastelijoille merkitsikään. Meille sellaisilla asioilla oli valtavan suuri merkitys, mitä "isot raviherrat" varmaan pitävät jokapäiväisinä tapahtumina. Mutta meille oli suuri asia, että Aatu juoksi ensimmäisenä meidän tallin hevosena V75-lähdössä, että se oli yksi niistä kahdestatoista 4-vuotiaasta jotka selvittivät tiensä Oulu-Express-finaaliin, että meidän Aatu asteli numero 12 selässään ikäluokkalähdön esittelyyn 50 metrin välein kuuluttajan erikseen esitellessä hevoset, että Aatu taisteli kilpakumppaneidensa kanssa 10000 euron ykköspalkinnosota ja uudesta 12000 arvoisesta Umesläp-telitrailerista. Tämä kaikki oli suurta unelmaa. Ja täytyy todeta, että kesän vastoinkäymisten myötä unelman eläminen todeksi tuntui ihan käsittämättömältä! Välillä kun ei ole ollut lainkaan varmaa, ajetaanko Aatulla koko vuonna enää kilpaa.

Oulu Express -unelman eläminen oli sellainen tapahtuma, jonka tavallinen tyttö muistaa loppuelämänsä. Ja siksi olin etukäteenkin koittanut psyykata itseäni siihen, että voisin vain nauttia upeasta elämyksestä jännittämättä ja seurata ihan silmät auki hienoa ikäluokkalähtöä. Ennen lähtöä Merja vielä piti mulle jonkinsortin hengitysharjoituksia - ja todettakoot nyt, että niistä varmaan jotain apua olikin, sillä minä en pyörtynyt ja sitä paitsi katsoin koko lähdön ihan livenä!!! Hah!

Samu

Aatu todellakin lähti matkaan takarivin uloimmalta paikalta numerolla 12. Se pääsi suhteellisen sujuvasti matkaan ja juoksupaikaksi muodostui 4. ja 3. pari ulkona ikäluokan hallitsijan Tähen Topeliuksen vetäessä lähtöä. Viimeisellä takasuoralla kärkiviisikko repi eroa muuhun porukkaan ja tuossa kärkiviisikossa viiletti myös Aatu. Loppukaarteessa kuski haki latua vähän sisältä ja ulkoa ja loppusuoran Aatu kirikin sitten kolmatta rataa pitkin totokamppailuun mukaan. Tähen Topelius oli ylivoimaisen hyvä ja Virin Camilla seurasi sen perässä yhtä selväksi kakkoseksi, mutta kolmossijasta käytiin tasainen kamppailu, joka päättyi Tuokkolan Tahvon eduksi. Aatu kiri aivan sen rinnalle, mutta maali tuli vastaan metriä liian aikaisin ja meidän sijoituksemme oli neljäs. Koko Aatun taustatiimi oli valtavan tyytyväistä sakkia lähdön jälkeen. Kaiken kesän surun ja murheen jälkeen menestys Oulu Expressissä tuntui kerrassaan hienolta! Ja jotenkin minä jaksoin olla erityisen iloinen siitä, että Aatu pystyi palaamaan tasolleen sairastelujen jälkeen näin nopeasti ja osoittamaan koko ravikansalle olevansa vuoden 2011 nelivuotiaiden ikäluokkahevonen! Aatulla oli Oulussa myös kerrassaan vakuuttava fanijoukko, jolle suuri kiitos mukanaolosta ja kannustuksista. :)

Raviurheilu on mielestäni todella unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen. Välillä molemmat ovat olleet kadoksissa, mutta viime viikon jälkeen allekirjoitan tuon väittämäni taas todeksi. Omista unelmista ei vain saa koskaan päästää irti!

Koska hevosten terveystilanne näyttää tällä hetkellä kohtuullisen hyvältä, on uusia startteja taas suunnitelmissa. Salama jatkaa kauttaan sunnuntai-iltana Oulussa tammasarjassa ja Aatun kanssa käydään toivottavasti ensi viikon tiistaina Teivossa kriteriumkarsinnoissa. Samu taas jatkaa "kauttaan" kotona hyssytellen ja välillä Kaustisen radalla lenkkeillen. Varsa on ollut nyt kolmesti Kaustisella mukana. Tie ravihevoseksi vain on niin kovin kovin pitkä, että ehkä sitten 200 ratakäynnin (ja 20 klinikkareissun) jälkeen voidaan jo puhua ravihevosesta. ;) Mutta siihen Samunkin kohdalla kuitenkin tähdätään! Ja niihin unelmiinhan uskotaan!

Tällä hetkellä ei paljon huvita edes valokuvata (heti kun muuten muka olisi ehtinyt),
kun jokapaikka on rapaista ja hevose seisovat pihalla sadeloimet niskassa...
Blogitekstejä täytyy kuitenkin jollain tapaa koittaa "piristää",
joten siirsin sitten tähän tekstiin kamerasta jotain sinne jämähtäneitä kuvia...
Olkoot tämä viimeinen vaikka muisto siitä, miltä kesällä näyttää,
kun kaikki ei ole märkää ja rapaista. :D

Viitosviikko

2011-09-03T23:31:00.000+03:00

Molemmat tallin starttihevoset ovat hakeneet tällä viikolla vitostilat tulosriviinsä, vähän rahaa omistajiensa tilille ja antaneet ennen kaikkea paljon iloa taustajoukoille. Tällainen raviviikko on nimittäin paljon mukavampi kuin viime aikojen sairastelu- ja klinikkakäynitiviikot. Josko se siis tästä taas iloksi muuttuisi. *Mistä tätä optimismia riittää?*

Kaikki vapaa-aika eli töistä liienneet vapaapäivät on kyllä kuluneet tällä(kin) viikolla ihan tasan tarkaan hevoshommissa. Maanantai; ravit Aatun kanssa Oulussa, tiistai: töitä koko päivä, keskiviikko: Salaman ja Samun kanssa hiittireissu Kaustiselle ja sitten yöksi töihin, torstai: nukkumispäivä, hevosten kengitys, valjaiden rasvausta yms, perjantai: Aatun ja Samun hiittireissu Kaustiselle, sen jälkeen Salaman kanssa Kuopioon raveihin, lauantai: työmaalla sairaalalla koko päivä eli klo 7-19.30. Huominen sunnuntai: vapaa eli kaikkien rästihommien tekemistä. :D Mutta tiedättekö, juuri tällaista se minun unelmaelämäni onkin. Eikä ole minkäänlaisia vapaa-ajan käyttöongelmia riesana!

Maanantaina tehtiin jonkinlaista historiaa. Aatun jatkuvalta tuntunut epäonnen kierre päättyi ainakin toistaiseksi ja suuren hämmennyksen vallasssa lastattiin iltapäivällä ori trailerin kyytiin ja matkattiin Ouluun Oulu-Expressin karsintoihin. Starttitaukoa oli tosiaan alla lähes se kaksi kuukautta, mikä ei kovin hehkeitä odotuksia lisännyt sairastaukohistorian jatkoksi. Mutta niinpä vain oltiin raveissa mukana ja vieläpä Aatun kanssa. Herra hevonen oli koko ravi-illan ajan itse rauhallisuus. Tosin se oli pumpuleilla mykistetty täysin kuuroksi. Voi kaiketi sanoa, että nyt on ainakin testattu sekin, kuinka paljon pumpulia mahtuu hevosen korviin, kun oikein tunkemalla tunkee. No, aika paljon mahtuu! ;) Lämmityksessä hevonen näytti meidän silmään hyvältä ja letkeältä, mutta kuski ei ollut niinkään tyytyväinen ja moitti Aatua vähän vaisuksi (eli ehkä kuuroksi). Meidän ainoita maanantain kilpailun tavoitteitamme oli kuitenkin päästä nyt vihdoin ja viimein Aatun kanssa starttiin, kipittää koko matka ravia läpi ja mahdollisesti riittää finaalipaikkaan saakka. Ja kun sitten startti koittin ja lähtöauto irtosi, niiiiiiiiin Aatu lähti kuin lähtikin ra-vi-a!!!! Keskeltä porukkaa ja kuitenkin ravia! Hah! Ori sai hienon juoksupaikan toisessa parissa ulkona, mutta olikin siitä sitten jo kierroksen jälkeen pakotettu nousemaan kolmannen radan kiertäjien veturiksi pussitusuhan pelossa. Takasuoran Aatu lompikin komeasti kolmannen kautta kuolemanpaikalle eli kolmannelle sijalle. Sen jälkeen meno jotenkin vähän hyytyi, hevonen jatkoi sinällään samaa tahtia, mutta kiriä ei nähty maalisuoralla lainkaan. Kaksi kilpakumppania tuikkasi edellekin eli Aatun sijoitus oli viides, joka täytti kuitenkin ehdottomasti meidän jokaisen toiveen ja tavoitteen: Ehjä juoksu ja finaalipaikka Oulu-Expressiin!!! Mahtavaa Aatu! :)

Kaikkien vastoinkäymisten ja sairastelujen jälkeen me kaikki olimme valtavan onnellisia Aatun finaalipaikasta. Hevonen tulee kahden kuukauden tauolta ja juoksee itsensä ikäluokkakilpailun finaaliin, vaikkei itse todellakaan ollut vielä mitenkään priima. Jostain kumman syystä (siis tietenkin ihan sattumanvaraisesti arvottuna...) Aatu joutui lähdön jälkeen doping-testiin. Ikinä ei ole meidän hevosia testattukaan, joten sinällään oli jonkinlainen opetustilanne itsellekin koko ruljanssi.

Oulu-Expressin finaali ravataan ensi lauantaina V75-ravien yhteydessä Oulussa ja siihen haluttiin Aatulle takarivin paikkaa, josta se kuvitelmiemme mukaan lähtee varmemmin ravia liikkeelle. Kun meidän finaalilähtöradan valintavuoromme tuli, niin takarivistä oli jälkellä enää uloin paikka eli numero 12. Joten sieltä Aatu sitten lauantaina ampaisee matkaan JOS pysyy kunnossa siihen saakka...

Salama on myös pitänyt vähän turhankin pitkän kolmen viikon starttitauon, mutta perjantaina oli Salaman vuoro lähteä Kuopioon jokavuotisiin perinteeksi jo muodostuneisiin Suomalainen ilta -raveihin, jossa kaikki ravipäivän lähdöt olivat suunnattu suomenhevosille. Kuopio on sinällään meiltä vähän kaukana, kun matkaa tulee n. 240km per sivu, mutta suomenhevosraveissa mukanaoleminen oli siis lähinnä taustajoukkojen periaatekysymys. Ja olihan siellä Salamalle hienotasoinen tammasarja ohjelmassa. Kova lähtö olikin. Salama oli lämmityksessä
ihan normaali ja startissa ihan normaali. Juoksu oli ihan normaali ja sijoitus maalissa Salamalle normaali viides. :D Salama oli normaali, teki parhaansa vailla valtavaa loistoa. Tamma tosiaan jatkaa kauttaan jo maanantaina Seinäjoella. Viimeinen lähtö, mailin matka, takarivi ja numero kymmenen.

Ja sitten erikoiskuulumiset, mitä tulee pikkupoikaamme Samuun, joka on tällä viikolla ollut tallin kaikista ahkerin treenari ja kunnostautunut aloittamaan ravirataelämänsäkin! Varsa oli tosiaan ensimmäiseksi keksiviikkona Salaman kaverina Kaustisella ja sitten perjantaina Aatun hiittireissulla matkaseurana. Tosin ei Samu nyt ihan pelkästään seuralaisen pestillä reissuilla pääse vaan olen kyllä käynyt sillä radalla ajamassa 6-8 km lenkit molemmilla kerroilla. Salama oli ekalla reissulla tietenkin suuri tuki ja turva ja Samu uskalsi mennä mukisematta sinne minne Salamakin meni. Aatun kanssa matkustus vähän jännitti, sillä mietittiin, pystyykö Samua ylipäätänsä kuljettamaan vanhemman oriin kanssa, mutta yllättäin Aatu oli Samulle matkan aikana kuin itse ystävällisyys, vaikka kotona sen pitääkin välillä kovasti kovistella varsalle. Pikkumies-Samu on käyttäytynyt varsin fiksusti ratareissuilla; seissyt rauhassa katoksessa valjastettavana, käynyt omaa tahtiaan hölkkäilemässä radalla (ja Salaman perässä hiittisuorallakin) ja sitten peruuttanut takaisin valjastuskatokseen kuin isot hevoset. Niin se vain on, että elämä on täynnä oppimista ja siinäpä Samu oppii samalla hevosen tavoille, kun vain jaksaa sitä ottaa aina mahdollisuuden tullen myös matkaan mukaan.Vähän ylimääräistä värkkäämistähän se varsan mukanaolo tässä vaiheessa tietenkin on, mutta tulevaisuutta silmällä pitäen hyöty on huiman suuri!

Jotta hevosten hyvinvointi olisi varmasti kaikin puolin turvattu (ja ihmisten konkurssi taattu) on tallin starttikalusto nauttinut viime viikkoina hierottavana olemisesta, kengityksistä ja uusista loimista... Pakkohan (?!?) se on uudistaa vähän hevosten ulkoloimivarastoa kun syksy on nyt sekä kelien että kalenterin mukaan oikeasti tullut - ja se taas tarkoittaa, että kohta kasvaa talvikarva... Samu ja Aatu ovat saaneet sadeloimet ja Salama tasapuolisuuden nimissä sitten Back On Track-fleeceloimen... Ihan vain omistajan päähänpinttymän takia. Ihanan kallista.

Syyskauteen starttaillen

2011-08-29T11:28:00.000+03:00

Elokuun viimeisiä päiviä viedään. Kesä on kaiketi venetsialaisten jälkeen ihan virallisestikin ohi ja syksy alkaa maalata luontoon värejään. Kyllä Suomen kesä on vain niin lyhyt. Aina tässä vaiheessa vuotta tuntuu, että mihin ihmeeseen se kesä oikein taas vilahti silmien ohitse. Mutta onneksi sentään raveja ravataan Suomessa ympäri vuoden, joten toivotaan, että ravirintamallakin uusi syyskausi alkaisi vähän valoisimmissa merkeissä kuin mihin kesäravikausi päättyi...

Aatua tänä kesänä kohdanneiden vastoinkäymisten myötä olen varmasti vielä entistä vainoharhaisempi ja pessimistisempi kaiken sen suhteen, mikä liittyy raviurheiluu, meidän hevosiin - ja etenkin niiden terveystilanteeseen. Vieläkin ehtii tapahtua jotain, mutta on jo suoranainen ihme, että pitkästä aikaa ollaan edes tässä tilanteessa. Eli ravikamppeet pakattuna, valjaat rasvattuna ja kärryt pestynä. Eli melkein ainakin ollaan lähdössä Aatun kanssa raveihin. Ihan näin ei oltu ajateltu Aatun kesän menevän, mutta eipä ihmisvoimat näille asioille ja tuureille näytä mitään voivan. Aatu on ollut enään tai vähemmän telakalla ravitouhuista lähes kaksi kuukautta. Tuohon väliin on mahtunut monta klinikkareissua, lääkekuureja toisensa jälkeen, epäonnea, pettymyksen kyyneleitä, turhautumista ja silkkaa epäuskoa. Sinällään epäuskoinen saa olla edelleenkin siitä, että Aatu ylipäätänsä tuon viimeisimmän episodin jälkeen kykenee lähtemään tänä vuonna raveihin - ja vieläpä Äimärautiota kohti Oulu-Expressin karsintoihin.

Kukaan ei tiedä ennustaa, mitkä tunnelmat Aatun leirissä illalla ovat, mutta jokainen tajuaa kyllä ihan maalaisjärjellä ajateltunakin, että viimeisten viikkojen, jopa kuukausien, sairashistoria ja lääkekuuriarsenaali ovat jättäneet hevoseen sen verran jälkiä, ettei se missään tapauksessa voi olla tällä hetkellä parhaimmillaan. Toki Aatun kanssa on lenkkeilty, mutta ihan halutulla tavalla sitä ei olla kaikkien vastoinkäymisten myötä päästy ajamaan. Ja kuten Merjalle eilen sanoinkin Ylivieskan raviessa, että kun viimeisen viikon on vain pelännyt uusia ongelmia, niin ei todallakaan ole edes osannut tai uskaltanut ajatella, että tänään kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ihan tavallinen lähtö. Oulu-Expressin karsinnoissa mukana oleminen on hieno asia, mutta tällä hetkellä tuntuu hyvältä vain ylipäätänsä päästä Aatun kanssa raveihin sen kummemmin lähdön tasoa tai siinä pärjäämistä miettimättä.

Ravireissuja on EHKÄ seuraavan viikon aikana tulossa usempiakin - melkeinpä kaikkina vapaapäivinä. Perjantaina Salama nimittäin reissaa Kuopioon, missä järjestetään kerran vuodessa suomenhevosravit. Näin kotimaisen rodun vannoutuneena kannattajana jo idea näistä raveista on niin upea, että mielestäni on velvollisuus myös sitten viedä suomenhevosensa sinne kilpailemaan. Viime vuonna oltiin paikalla Aatun kanssa 3-vuotislähdössä ja nyt mukaan mennään Salaman kanssa tammasarjaan. Kovaltahan tuo lähtö taas näyttää ja monta tuttua kilpakumppania on myös viivalla.

Kuopion keikan jälkeen Salama huilailee vain viikonlopun ajan ja jatkaa starttitaivaltaan heti sitten maanantaina Seinäjoellä. Siellä Salamalla on ohjelmassa ensimmäistä kertaa elämässään mailin pyrähdys auton takaa. Sinällään olen kyllä sitä mieltä, että Salama ei ainakaan hyödy tiiviistä starttirytmistä ja toisekseeen en ole vakuuttunut hyötyykö se vahvana ja tasavauhtisena hevosena mailin matkastakaan, mutta halusin nyt kuitenkin vielä kesäkeleillä kokeilla pikamatkan ajamistakin. Mielestäni lähtö on paperilla helpompi Seinäjoella kuin Kuopiossa, mutta eihän sitä sitten todellisuudessa taas tiedä. Kovaa pitää mennä jokaisessa lähdössä ja hyviä hevosia on vastassa sama minne menee.

Samu sen sijaan jatkaa olemattoman kuntonsa kohotusta vain kotosalla lenkkeillen. Ihmisillä on riittänyt kiireitä, mutta Samua on kuitenkin pyritty kaksi kertaa viikossa ehtiä ajamaan. Syksyn aikana täytyy kuskata Samukin muutaman kerran raviradalle ihmettelemään tulevan työpaikkansa toimintaa.

Päivät on tällä hetkellä melkoisen ohjelmoituja ja vapaapäivät suhteellisen aikataulutettuja, mutta se on sitä elämää. Palataan blogin pariinkin taas paremmalla ajalla.

Koville ottaa

2011-08-16T16:22:00.000+03:00

Alan oikeasti pikkuhiljaa uskoa, ettei Aatua ole tarkoitettu 4-vuotistähdeksi. Sen ei näemmä ole tarkoitettu juoksevan 4-vuotiaana juuri montaakaan starttia. Ei, vaikka ikäluokkakilpailut on ympyröity aikaa sitten kalenterista ja kaikki on todella tehty viimeiset 1,5 vuotta nelivuotiskauden kesää ja syksyä silmällä pitäen. Mutta kun kerta on ruvennut vastustamaan, niin se vastustaa sitten ihan urakalla. Uusi painajainen alkoi viime torstain hiittireissun päätteeksi.

Kuume- ja räkätauti selätettiin vihdoin ja viimein penisilinikuurin jälkeen ja orin kanssa päästiin hiljalleen taas normaaliin arkeen kiinni. Aatun tosiaan piti juosta tänään Kajaanin Nuorten Sarjassa, mutta eihän se missään nyt juokse. Tällä kertaa, kun kaikki muuten oli niin kunnossa ja hevonen niin hyvänoloinen, se itse omaa typeryyttään ja innokkuuttaan loukkasi jalkansa potkaistuaan hiittireissun päätteeksi valjastuskatoksessa väliseinään niin, että jalka meni seinästä läpi ja juuttui siihen kiinni. No, arvata saattaa, mikä rytinä sen jälkeen kävi. Irtosihan jalkakin sitten jossain välissä seinästä sillä seurauksena, ettei hevonen laittanut sitä lainkaan enää maahan. Siinä vaiheessa kyllä tuntui, että koko maailma musteni ja itse tiedosti vain yhden asian: nyt kävi oikeasti tosi pahasti. No, kaikeksi onneksi klinikka oli auki ja eläinlääkäri paikalla, joten Aatu kinkkasi sitten taas vaihteeksi klinikalle. Ori rauhotettiin, jotta jalkaa päästiin syynäämään. Selvisi, että kavionrajasta oli mennyt tikku läpi ja kun eläinlääkäri sitä sitten kaivoi, löytyi ruununrajasta kaksi pitkää 4-5cm pitkää tikkua ihan umpeen painuneina... Kun tikut saatiin pois hevonen alkoi taas varata jalalle ja hieman uskallettiin huokaista.

Seuraavana päivänä jalka oli kuitenkin vuohisesta reippaasti turvoksissa ja mikä pahinta, Aatu käveli jalalla todella huonosti. Etenkin tallissa kovalla alustalla se ontui aika raakasti. Mentiin klinikalle ja pelättiin tosissaan jotain murtumaa tai jännevikaa. Aatun jalka kuvattiin ja ultrattiin, mutta mitään näkyvää vauriota siitä ei kaikeksi onneksi löytynyt. Eläinlääkärin mukaan on ollut 3mm kiinni, etteikö tikut olisi vaurioittaneet kavioniveltä. Joten ehkä meillä kuitenkin oli onni onnettomuudessa. Jalassa oli kuitenkin ilmiselvä tulehdus ja Aatu sai penisilinikuurin, jotka kyllä alkaa olla aika tuttuja.

Tämän session jälkeen jalka alkoi parantua silmissä. Turvotus laski ja hevonen alkoi taas liikkua aivan normaalisti ja riekkua ihan entiseen terveeseen malliin. Tämä tuntui niin suurelta helpotukselta, että edes Kajaaanin startista poisjääminen ei tuntunut enää missään. Tai ei se kyllä sen aikaisemman pikkuprinssin pettymykseen verrattuna miltään alunperinkään tuntunut.

Mutta. Tänään Aatulle nousi sitten kuume, lähemmäs 40 astetta. Ja tämä siitäkin huolimatta, että hevosella on kuitenkin sulfakuuri päällä penisilinin päätyttyä... Hohhoijaa. Jalka sentään vaikuttaa hyvältä, se ei ole lainkaan lämmin tai turvoksissa ja Aatu liikkuu hyvin. Mutta on ihan käsittämätöntä, voiko se "muuten vain" olla sitten tuollaisessa kuumeessa! Tämä vain ei voi olla totta!

Tällä hetkellä ei enää kyllä tiedä itkeäkö vai nauraa. Aatu olisi niin hyvässä kunnossa - kunhan se vain joskus olisi kunnossa. Tuntuu, että mistään ikäluokkakilpailuista on turha enää edes puhua mitään, ohitse ne jokainen kuitenkin yksi kerrallaan vilahtavat. Meidän ikäluokkahevonen seisoo tallissa milloin minkäkin vaivan takia levossa. Mutta tämäpä se on sitä raviurheilua. Tottakai nyt on pääasia vain ja ainoastaan, että hevonen paranee, tulee taas kuntoon - ja vielä jonain päivänä näyttää mihin se terveenä ollessaan pystyy. Se päivä tosin voi olla vasta ensi vuonna tai joskus vielä kauempana tulevaisuudessa, mutta kyllä se vielä tulee. Sillä onhan niiden tuurienkin joskus käännyttävä. Tässäkin lajissa, missä oikeudenmukaisuudella ei ole mitään tekemistä...

HooPeeÄllää sun muuta

2011-08-09T14:05:00.002+03:00

Syksy alkaa oikeasti tehdä tuloaan, ainakin mitä viime päivien sade- ja tuulimääriin tulee. Vettä on ainakin elokuun alussa tullut kuin syksyllä konsanaan. Syksy tarkoittaa kai jossakin määrin taas arkirutiinien löytämistä omaan elämään. Kesälomat on ohi niin ihmisillä kuin hevosilla. Tai ainakin se tallin ainut kesälomalainen palasi kotiin sunnuntaina. Samu vietti 1-vuotiskesästään lähes kaksi kuukautta Halsualla laitumella mutta nyt on varsan kohdallakin lomat lusittu ja sekin saa aloittaa työnteon - tai ainakin sen harjoittelemisen.

Lomalta paluu työelämään

Huomioikaa, etukenkä näkyy!

Samun hakureissu sujui aivan kivuttomasti. Laitumella se käveli portille vastaan, koppiin se tallusteli kaurojen perässä ja ennen kaikkea tällä erää se matkustikin aivan ilman kenguruloikkiaan. Kotona Samu marssi tyyneen rauhallisesti tarhaan ja se siitä. Salamalla ja Aatulla näytti sen sijaan olavan huomattavasti jännittävämpää ja Samulle niin kovasti asiaa.

Samu on kesän aikana kasvanut kovasti. Toki se laitumella olemisen jälkeen aika hyvinsyöneeltä saakin näyttää, mutta paljon siihen on tullut myös ihan "oikeaa" hevosmassaa ja lihasta kavereiden kanssa juoksemisen seurauksena. Kotiin ei todellakaan ole tultu laiskottelemaan, joten heti sunnuntain kotiintulon jälkeen Samulle oli järjestetty paljon puuhaa. Jyri kengitti Aatun jälkeen myös Samun etupään ja takakaviotkin vuoltiin. Nyt kärsii kuokkia karsinassa, enää ei kaviot kulu. Kengityksestä ei sen ihmeellisempää numeroa tehty. Siinä harjailun lomassa kengät tuli huomaamatta jalkoihin. Toisen etusen kanssa piti vähän pystyyn hyppiä, mutta ei sen kummempaa. Uusia etukenkiähän piti heti lähteä lenkille testaamaan. Eipä ollut ajo-opetus minnekään unohtunut. Kärryt perään, käytävällä irti ja menoksi. Iskä kävi pellolla ajamassa muutaman kilometrin, ite kävin lähinnä perään kattomassa ja muutaman kuvan nappaamassa. Eihän se meno nyt ihan samalta näytä, kuin Aatun kanssa 1-vuotiaana, mutta ihan kelpohölkkää Samu painelee. Ehkä siitä vielä ravihevonen tulee.

Pikitien ylitys

Samu yksvee

Ravihevosista puheen ollen, meillä taitaa olla nykyään tallissa pelkkiä laukkahevosia. Jos starttihevoset eivät nimittäin sairasta niin sitten ne ainakin laukkaavat raveissa. On tämä mahtava laji. Eilinen Oulun ravireissu oli siis taas sarjassamme täysin turhia reissuja. Tuloksena kokemusta, rapakerroksen saaneita varusteita ja jonkin verran vitutusta.

Kyllä oli taas kannattanut lauantai uhrata Salaman ja Aatun varusteiden pesuun, puunaukseen ja rasvaukseen. Eilen aamulla käytiin aluksi likaamassa Aatun kamppeet Kaustisella hiitillä, mutta ei se ollut mitään verrattuna illan Oulun keikkaan. Oulussa vettä tuli ihan kiitettävästi, rapa roiskui ja kura lensi. Salama-hienohelmahan osaa kyllä tuollaisessa kelissä todeta, ettei juokseminen kannata sitten ollenkaan, mutta toisaalta onhan se kuitenkin niin rehti tamma, että edes yrittää. Kierros sujui vielä aivan mukiinmenevästi Salaman taivallettua sisärataa pitkin sijoilla 4-5. Itse lähdössä se ei saanut ihan parasta vaihdettaan silmään, mutta eteni sitten kyllä tasaisesti koko ajan kärkeä kiinniottaen. Kierroksen täyttyessä edestä laukkasi hevonen ja Salkkari nousi jo kolmanneksi kunnes se samalla sekunnilla laukkasi itsekin. Ja eihän tuo taas meinannutkaan antaa laukkaa porukassa alas, kun muut tulivat vielä takaakin härkkimään. Ei puhettakaan, ja pitkäksi se laukka sitten meni ja peli oli sitä myöten selvä. Raparadasta huolimatta kärkihevoset painelivat lähdössä hyviä aikoja, mutta kasassa pysyessään Salamankin olisi kaiken spekuloinnin jälkeen pitänyt yltää viiden sakkiin. No, ei yltänyt. Kotiin lähdettiin, kun olin saanut pestyä harmaaksi muuttuneen hevosen taas oman itsensä väriseksi. Vasemman etupäkiän Salama oli polkenut auki, mutta tiedä sitten tapahtuiko se ravatessa vai laukatessa. Ja haavathan kyllä paranee. Kuskin mukaan hevonen vain yksinkertaisesti kompastui eikä osannut laukkaa selitellä mitenkään kummemmin. Näitä sattuu.

Johan tässä onkin kesän ravit mennyt molempien starttihevosten suhteen vallan mukavasti, mutta nyt syksyä kohti mentäessä touhu alkaa vaikuttaa taas tutun toivottomalta. Koska periksi ei saa kuitenkaan antaa, niin me jatkamme harjoituksia. Viikon päästä tiistaina laukka- anteeksi starttivuorossa on Aatu, jonka kanssa lähdetään käymään Kajaanissa Nuorten Sarjassa. Sarjamääritys on aika passeli, ja saadaanpahan ainakin startti alle ennen loppukuusta olevia Oulu-Express-karsintoja, mikä nyt kuitenkin on pääasia tämän sairastelujakson jälkeen.

Mäkitreeniä...

Kovin pieneltä näyttää Samu vielä suuressa maalaismaisemassa.

Muusta elämästä mainittakoon sen verran, että meikäläisen taloremppa etenee hyvää vauhtia. Tänään on raivattu "metsätontilta" puita pois siinä määrin, että nyt on paraatinäköalat hevosten tarhoihin. Paremmalta paikalta en minä olisi kyllä voinut taloa saada! Kuvia tulossa vielä joskus. :D

Talliterveiset

2011-08-06T14:41:00.001+03:00

sairastuvalta, jota meidän talli todellakin on viimeiset kolmisen viikkoa todellakin muistuttanut. Tällä hetkellä sentään tuntuu, että sairastamiset on tältä erää sairastettu ja kuumeet jälkitauteineen voitettuja. Treenitaukoa Salama piti kaksi viikkoa ja Aatu vielä viikon enemmän. Kaustisen reissuja on joka tapauksessa tehty, mutta kohteena on viimeisten viikkojen aikana ollut vain ja ainoastaan klinikka. Viimeiseltä klinikkareissulta jäi sentään hyvä maku, kun tiistaina Aatu sai terveen paperit. Penisilinikuuri oli tehnyt tehtävänsä ja nyt olivat keuhkot puhtaat ja veriarvot kunnossa. Kunnossa tuntuu hevonenkin olevan, tai ainakin tuntevansa itsensä nyt terveeksi, sen verran vilkasta ja vallatonta kotikäyttäytyminenkin on viime päivinä ollut... Hyvä niin. Treenit on päästy sairasloman jälkeen taas aloittamaan. Eihän vuosikausia treenatun hevosen kunto parissa viikossa mihinkään katoa, mutta hyvin hyvin huonoon saumaan sairastelut kilpailurytmin kannalta kuitenkin tulivat...

Salama pääsi kuumeen jälkitautien kanssa huomattavasti Aatua helpommalla ja sitä on päästy kolmeen kertaan sairasloman jälkeen hiittaamaan. Varsinaisesti sairasloma loppuu ylihuomenna, kun Salama starttaa Oulussa. Starttitaukoa on kuukausi alla ja nyt ajetut hiitit ovat olleet entistäkin hiljaisempia, joten jokseenkin jännittävää on nähdä, mikä Salaman iskukyky tauon jälkeen on. Paikka on kerrankin ihanteellinen ykkösrata kahdenkympin pakilta, joten toiveissa on, että lähdön onnistuessa Salama saisi ainakin hyvän reissun ja liftaisi sieltä sitten niin pitkälle kuin riittää.

Tallin kolmas projekti saapuu huomenna kun Samu haetaan Halsuan kesälomaltaan kotiin. Melkein kaksi kuukautta Samu kerkesikin huoletonta laidunelämää viettää. Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon Samu on kasvanut, ja ennen kaikkea kuinka paljon se muistaa ajoharjoituksistaan ym hevosmaisesta käyttäytymisestä... Kesä on ollut ainakin laitumella elämää eläville varsoille mahtava. Kelejä on ollut ja läpöä piisannut ehkä vähän liiaksikin asti. Vaikka Halsua onkin niin kovin lähellä, on melko hävettävää myöntää, ettei Samua ole tullut kesän aikana käytyä kuin kerran katsomassa... Elämässä on tällä hetkellä niin kovin monta projektia josta suurin on todellakin tuo taloremonttityömaa... Se on silti vain osasyy siihen, ettei aikaa muka ole riittänyt... niin yhtään mihinkään... Todellisuudessa asia vain on niin, että kun hevonen ei ole omassa pihassa, on kovin huoletonta olla. Tämän kesän aikana kun Samua ei ole ollenkaan paarmat kiusanneet, ukkonen pelottanut, sade kastellut tai helle läkähdyttänyt. Ei ollenkaan, vaikka kotona Aatua ja Salamaa seuratessa niillä on jatkuvasti joku ongelma. ;) Noh, onpahan taustajoukotkin saaneet ainakin yhden hevosen osalta hetkeksi hermolomaa ja sinällään on hyvin huolettomin mielin onkin saanut olla, kun tietää kuinka takran ja hyvän hoidon Samu on Ala-Korvella saanut. Ja onhan iskä Henryn kanssa lähes viikottain kuitenkin soitellut ja raveissa Ullan kanssa on saanut vaihtaa myös Samun kuulumiset.

Lomailu loppuu Samun kohdalla kuitenkin nyt aika tykkänään, sillä heti huomenna Jyri tulee kengittämään Aatun ja samalla laitetaan myös Samulle ensimmäiset etukengät alle, jotta se ei enää kuokkisi kavioitaan pilalle ja että sen kanssa todella voidaan ruveta nyt muutaman kerran viikossa lenkkeilemään. Sillä vuoden päästähän Samulla saa ajaa jo opetuslähdönkin uusien sääntöjen myötä! Enää ei siis tarvittaisi, kuin saada a) kuntoa b) voimaa c) järkeä ja d) opetella juoksemaan. Ei pahoja tavoitteita talven ajaksi, ei... :D Mutta näitä kuitenkin ainakin yritetään lähteä saavuttamaan, sillä elämässähän pitää olla tavoitteita....

Kunkkarikuulumiset

2011-08-06T14:05:00.002+03:00

Tästä se kuninkuuskilpailu vuosimallia 2011 lähtee liikkeelle...

Oriiden lauantain urakka matkassa.

Ravivuoden päätapahtumasta on kulunut jo viikko ja nyt vasta ehdin rustata tänne hieman jälkimaininkeja ja ajatuksiani Teivon kuninkuusraveista. Ja se taas kertoo jotain pelkästään siitä, että vuorokaudesta on taas vähennetty tunteja. Täytyy olla.

Minun kuninkuusravihistoriani on saanut alkunsa ainakin jossakin määrin vuoden 1985 Kaustisen kuninkuusraveista, joihin osallistuin äitin maha-asukkina. Kaiketi jotain tarttui silloin kuitenkin mukaan ainutlaatuisesta ravitunnelmasta ja ravikansan yhteisestä juhlasta, koska sinne hevosten pariin veri on vetänyt... Ihan aikuisten oikeasti kuitenkin kävelin omin jaloin Ylivieskassa pidettäviin kuninkuusraveihin vuonna 1997 ja sen jälkeen pois tätä tyttöä ei enää niistä karkeloista saa. Kunkkareihin mennään vaikka pää kainalossa. Ja tänä vuonna urheilumieltä kysyttiin raveihin lähtiessä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kun 15. kerran starttasin kohti kuninkuusraveja.

Teivon kuninkuusraveista piti tulla omalta kohdaltani kaikkien aikojen kuninkuusravit, sillä sotasuunnitelmana oli, että Aatun kanssa mennään mukaan Pikkuprinssiin. No, ei menty ja siitähän seurasi sitten vuosituhannen kovin ravimasennus. Teivon kuninkuusravit olivat omalta kohdaltani käytännössä täysin pilalla jo ennen kuin ne alkoivatkaan. Mutta mukaan kuitenkin mentiin yleisön joukkoon ja Titan kanssa ajaa hurautimme aikaisin lauantai-aamuna Teivoa kohti. Sinällään lauantai ei ollut helppo päivä. Aatun nimi kuulutettiin monta monituista kertaa, mutta ihan väärässä paikassa kuin poissaolijoiden listalla... Jokatapauksessa onhan kuninkuusravit joka vuosi uskomaton elämys ja kyllä se kunkkarifiilis sieltä ainakin sunnuntaihin mennessä taas löytyi. Teivo on mielestäni yksi Suomen hienoimpia, jos ei hienoinkin, ravirata. Upeat puitteet, toimivat järjestelyt, hieno sää ja parhat hevoset tekivät kuninkuusraveista täydellisen menestyksen. Yhdet minun kunkkarihistorian hienoimmista, kaikesta huolimatta.

Kuningas Patrikin Muisto ja yleisömerta.

Villihotti verryttelee kohti kuninkuutta

Kuninkuusravit on suomenhevosten juhlaa. Suomen parhaiden ravureiden lisäksi siellä nähdään vuodesta toiseen myös huippuratsuja ja upeita ratsastusnäytöksiä. Suomenhevosesta on niin moneksi. Ja joka vuosi kuninkuusraveissa käy esiintymässä myös vanhoja hallitsijoita, joita kohtaan ravikansa kiittää ja kumartaa edelleen todella syvään. Teivossa nähtiin letkeästi edelleen liikkuva kaikkien aikojen suomenhevonen Viesker sekä kouluratsastusnäytöksessä ravikuningas Pette, joka todella on kantakirjattu sekä juoksija- että ratsusuunnalle. Vain suomenhevosesta on tähän, sanon minä! Hienojen suomenhevosten lisäksi raveista löytyy tietenkin ystävät, upea tunnelma ja petollinen paikka nimeltä ravitori, josta tällä erää Samu taisi kahmia suurimman tuliaismäärän...

Boker

Ravivaltakunnassa on uusi kuningas nimeltä Villihotti. Huipputasaisen ja viimeisen päälle jännittävän kilpailun jälkeen tasaisuus ja varmuus toivat voiton. Aivan päinvastoin kuin tammojen puolella, oriiden kisan viimeisen matkan tultua maaliin, ei ollut mitään tietoa, kuka on ravikuningas. Tuokkolan Touho, Villihotti vai Patrikin Muisto. Suurosen laatutalliin tuli harvinaislaatuinen kaksoisvoitto ja vielä harvinaisemman siitä toki tekee se, että kaksoisvoitto tuli samoilla kokonaisajoilla! Uskomatonta. Silti tähän väliin on sanottava, että olipa Suuronen kuinka valmentajamiehiä tahansa, niin hevosenhoitajat jäivät häneltä kyllä täysin unholaan. Ja eiköhän se loppupelissä ole kuitenkin niin, että he tekevät hevosen eteen varmasti ainakin yhtä paljon töitä kuin valmentajakin. Kun tällaisen voiton jälkeen unohdetaan kiittää hevosenhoitajan panosta, jää koko valmentajasta kaiken kunnianosoitusten jälkeen loppupelissä vain paska jälkimaku.

Kuningatar on ja pysyy. I.P. Vipotiina palasi parrasvaloihin parempana kun koskaan. Koko viikonloppu oli vain I.P. Vipotiinan ja Pertti Puikkosen näytöstä. Ja tuon supertamman loiste jätti kyllä oriitkin varjoonsa, sillä olikohan ensimmäistä kertaa kuninkuusravihistoriassa, että tamma teki oriita paremman kokonaisajan. Jotain ravikunigattaren hurjuudesta kertoo sekin, että viikonlopun se päätti viikonlopun suururakan kiskaisemalla päätösmatkalla uuden tammojen pitkän matkan Suomen Ennätyksen. Parhaasta ei jäänyt mitään epäselvyyttä. Ja aivan päinvastoin kuin kollegansa, Puikkoenn muisti kiittää jokaisen voiton jälkeen sekä I.P. Vipotiinan hoitajaa että koko tallitiimiä, joka mahdollisti kolmannen kerran peräkkäin tämän liinakkotamman voitonjuhlat.

Huono kuva, hieno hevonen: Saran Salama

Minun kestosuosikkini Saran Salama teki myös kuninkuusravihistoriaa. Vaikka tänä vuonna raviveteraanin olikin tyytyminen häntäpään titteliin, ei se poista niitä uskomattomia meriittejä, mitä tällä oriilla on takataskussaan! Kahdeksan kertaa kuninkuusmittelössä, kolminkertainen ravikuningas ja kolminkertainen hopemitalisti! Siinä on tittelilitanja, johon tuskin kukaan toinen suomenhevosori koskaan (tai ainakaan aivan hetkeen) pystyy. Kiitos Saran Salama! Saran Salama muistetaan ikuisesti kanuuna-avauksistaan, lämminverikyydeistään ja kilpailukestävyydestään. Onneksi minulla on elävä muisto tästä suosikkioriistani omassa tallissani.

Uusi kuningas Villihotti

Kolminkertainen ravikuningatar I. P. Vipotiina

Kesä loppuu joka vuosi kuninkuusraveihin. Niin tapahtui tänäkin vuonna. Viikonloppuna kärvisteltiin auringonpoltteessa, mutta kun maanantaiaamuna avasi ulko-oven oli vastassa ihan syksyn tuoksu. Näin se vain menee. Onneksi seuraaviin kuninkuusraveihin ei ole enää vuottakaan. Ensi vuonna kesä päättyy Mikkeliin. :)

Minulla oli vakaa aikomus ottaa jotain erilaisia ravikuviakin...

...joten olkoot nämä nyt sitten sellaisia! ;)

Haaveeksi jäi

2011-07-28T22:09:00.000+03:00

Viime viikot on tallissa eletty melkoista jännityksen aikaa ja tunteiden vuoristorataa hevosten kuumeita mittaillessa ja yskimistä kuunnellessa. Viimeiset päivät ovat sitten olleet täynnä masennusta ja pettymystä. Suuren haaveen toteutuminen oli niin äärettömän lähellä. Mutta haaveeksihan se sitten jäikin. Se, että me olisimme saaneet elää todeksi sen kymmenvuotisen unelman, että joskus meidän tallissa olisi niin hyvä hevonen, että sillä pääsisi mukaan kuninkuusraveihin. Nyt meillä on sellainen hevonen, mutta haaveesta ei vain tule totta. Lähellä, niin masentavan lähellä oli se hetki, että Aatu olisi otellut Suomen parhaiden 4-vuotiaiden suomenhevosten kanssa kuninkuusravilauantaina pikkuprinssin kruunusta. Hetken aikaa oli kuitenkin edes teoriassa mahdollista, että vielä muutaman päivän ravivaltakuntaa hallitsevan ravikuninkaan pojasta olisi voinut tulla prinssi...

Meidän tallissa on viime viikot sairastettu oikein urakalla. Kumpikin hevonen oli aluksi kuumeessa ja sen takia Salamakin joutui jäämään viikon takaisesta Kaustisen startistaan pois. Kuumeiden sairastamisten jälkeen Aatu sai jälkimaininkeina sitkeän yskä- ja räkätaudin, joka nyt sitten loppujen lopuksi jätättää sen kuninkuusraveista pois ja murskaa näin monen ihmisen ensi viikonloppuun kohdistuneet haaveet.

Ehkä se, että suuri suuri haave oli niin lähellä toteutua, tekeekin tästä pettymyksestä niin vaikean ymmärtää ja käsitellä. Haaveen toteutuminen oli liian lähellä, mutta kuitenkin jäätiin sitten liian kauaksi - siis sen 300 kilometrin päähän Tampereen Teivosta kotitalliin. Tuo jokin ihmeen kesäflunssavirus ei olisi voinut enää huonompaan aikaan voinut iskeä. Sanomattakin on ollut koko ajan selvää, ettei puolikuntoisen hevosen kanssa noin suureen ja tärkeään lähtöön lähdetä - mutta silti myönnän, että masennus- ja vitutuskäyrät kohoavat tällä hetkellä korkeuksiin. Miten voikin olla näin huono tuuri juuri näin tärkeään aikaan?

Tosiasia on se, että Aatun kanssa uutta pikkuprinssiä ei tule koskaan. Alusta saakka on kuitenkin tiedetty myös se, että koskaan kuninkuusraveihin oman hevosen kanssa pääseminen ei tule olemaan niin lähellä kuin 4-vuotiaana Aatun kanssa. Eikä meille koskaan enää tulla suomaan samanlaista mahdollisuutta. Mutta pelkkä mahdollisuus ei riitä, eikä se, että tämän hevosen eteen on tehty kaikki niin hyvin ja tarkasti kuin koskaan taidetaan. Silti kaikki loppujen lopuksi kaatuu vain helvetin huonoon tuuriin.

Toinen tosiasia on onneksi se, että että Aatun lahjakkuus ja hyvyys eivät tietenkään katoa siihen, että hevonen sairastaa kuume- ja räkätaudin ja jää sen vuoksi kunkkareista pois. Ei todellakaan. Uusia lähtöjä tulee ja menee - mutta silti, kuninkuusravit ovat vain kerran vuodessa. Ja pikkuprinssiin on mahdollisuus osallistua tasan kerran hevosen elämässä. Tällä hetkellä on vain koitettava uskoa siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Ja ehkä tämän pettymyksen jälkeen se ehkä vielä joskus jonain päivänä Aatunkin kohdalle tuleva suurkilpailumenestys tuntuu sitäkin hienommalta. Pikkuprinssihaaveita haudatessa on vain uskottava uusiin haaveisiin.

Kunkkarifiilis on jokseekin edelleen hukassa. Koskaan ei ole muutama päivä ennen ravivuoden odotetuinta tapahtumaa tympinyt reissuun lähteminen näin paljon... Toki tiedän, että se kadoksissa oleva kunkkarifiilis löytyy juuri Teivosta, siellä Suomen upeimpien hevosten kilvottelua seuratessa, suosikkejaan kannustaessa, rakkaiden ystävien kanssa aikaa viettäessä ja maan parasta raviurheilua seuratessa. Mutta silti - yksi on joukosta poissa...

Kaksi viikkoa kunkkareihin

2011-07-17T15:07:00.003+03:00

Kesän päätapahtumaan on aikaa enää kaksi viikkoa. Tällä hetkellä lasketaan päiviä ja elämää eletään kahdessa aikavyöhykkeessä eli on"elämä ennen kuninkuusraveja" ja "elämä kuninkuusravien jälkeen". Parin viikon päästä eletään epäilemättä ravi-ihmisten vuoden tärkeintä viikonvaihdetta, kun ravivaltakuntaan saadaan uudet (tai vanhat) kuninkaalliset. Kuninkuusraviareenana on tänä vuonna upea Teivo.

Kaiken hyvän lisäksi tänä vuonna on vieläpä mahdollista, että kuninkuusraveihin lähdetään Aatun kanssa. Pikkuprinssiä on kaavailtu oriin seuraavaksi kilpailuksi, mutta koska aikaa on vielä todellakin vielä se kaksi viikkoa, mitään ei voi sanoa varmaksi. Tällä hetkellä talliin mennään erityisellä jännityksellä ja Aatun karsinaan kurkistetaan lähinnä pelonsekaisin tuntein. Onhan kaikki jalat tallella ja mielellään ihan yhtä paksuina versioinakin? Kaikki on pyritty oriin eteen tekemään niin oikein, kuin vain ikinä osataan. Pikkupelimannin hyppelyiden jälkeen Aatu kävi ennakkosuunnitelmien mukaisesti heti maanantaina Tampereella klinikalla terveystarkastuksessa. Ja kyllä eläinlääkäri jälleen kerran siinä talossa panosti työhönsä. Aatua syynättiin kokonaista kolme tuntia. Jalat tarkistettiin, taivutettiin ja juoksutettiin sekä ulkona että sisällä, ajettiin, taas taivutettiin, kuvattiin ja ultrattiin, verikokeet otettiin ja hampaat raspattiin. Eikä hevosesta löytynyt mitään vikaa. Kaikki oli siis paremmin kuin uskallettiin edes toivoa, joten terveen hevosen kanssa on saatu jatkaa treenejä kohti seuraavia unelmia.

Mutta vaikka kaikki on todella tehty niin tarkasti ja hyvin kuin ikinä osataan, niin tulihan sitä pelättyä takapakkiakin tänä viikonloppuna, kun molemmat hevoset tulivat pikkukuumeeseen. Jotain tautia tuntuu nyt olevankin kovasti liikkeellä ja kai se nyt sitten sieltä klinikalta saatiin meidänkin talliin tuotua. Samapa tuo on mistä koko tauti tuli, kunhan se vain lähtisi myös nopeasti pois. Onneksi kuninkuusraveihin on vielä edes se kaksi viikkoa...

Salama on ilmoitettu torstaiksi Kaustiselle starttiin, mutta on epätodennäköistä, että se kykenisi vielä silloin kilpaa juoksemaan. Mikä sinällään on hyvin harmillista, sillä tamma on hienossa kunnossa ja tällä hetkellä sillä olisi ilo ajaa kilpaa. Tuskinpa sellainen ihmeparantuminen todellisuudessa on kuitenkaan kovin todennäköinen, että Salama kykenisi jo torstaina viivalle. Elämme jännittäviä aikoja.

Salaman starttaamattomuus olisi harmillista myös siksi, että omistajalla olisi näin upea edustuspaita raveihin. Tämähän ei tietenkään pysty olemaan kuin Merjan aikaansaannosta... :) Kiitokset vielä tuhannesti!

Aikavyöhykkeelle "elämä ennen kuninkuusraveja" on kuulunut tämän viikon aikana klinikka- ja hiittireissujen lisäksi myös normityöntekoa, asuntomessuilua, Merjan ja Juuson häiden juhmimista, St Michel -ravien "etäseuraamista". Kuninkuusravien jälkeenkin elämä onneksi jatkuu ja uusia raveja on syksyn mittaankin tulossa. Myös Samu palaa kunkkareiden jälkeen kesälomaltaan kotiin valmistumaan Pikkupelimanniin ja Pikkuprinssiin 2014. Hah-hah.

Ihmeidentekijät

2011-07-09T22:46:00.001+03:00

Kotiratamme Kaustisen ravikesän kaksipäiväinen suurkilpailuturnee on takana, mikä aiheuttaa tällä hetkellä jonkinlaisen haikeuden tunteenkin. Seuraavaan Nikulan huippuravitapahtumaan on aikaa vuosi. Ja se tuntuu pitkältä ajalta eteenpäin ajateltuna.

Tämä viikonloppu jää kuitenkin ikuisesti mieleemme. Perjantaina koettiin jotain niin suurta ja ihmeellistä, että aikaisemmassa elämässäni olen luullut, ettei "tavallinen" harrastaja voi sellaista oman hevosen kanssa edes saavuttaa. Aatu käänsi luulot kuitenkin päälaelleen. Kaikki on vain hevosesta kiinni. Meidän Aatu juoksi perjantaina kotiradan 4-vuotislähdön suurkilpailufinaalissa!!! Se oli meille niin suuri asia, että lopputuloksesta huolimatta hevonen oli vain ja ainoastaan voittaja. Ihmeidentekijä.

Kaksi vuotta sitten Salaman ollessa 4-vuotias noiduin usein sen syntyneen "väärään" eli aivan liian kovaan ikäluokkaan Pihlajan Aaronin korjaillessa SE-lukuja ja suurkilpailuennätyksiä. Salamahan ei mikään ikäluokkahevonen koskaan ollutkaan, mutta toki sen ikäkumppaneiden edesottamuksia tuli seurattua erityisellä mielenkiinnolla. Mutta eipä meikäläinen tuolloin tiennyt, mitä kaikkea on vielä edessä. Nyt kaksi vuotta myöhemmin meidän tallissa seisoo ikäluokkahevonen, joka on syntynyt ehkä kaikkien aikojen kovimpaan suomenhevosikäluokkaan. Jotain kertoo sekin, että Aatu on kilpaillut nyt 7 kerta ja kahdessa sen juoksemassa lähdössä on tehtailtu Tähen Topeliuksen toimesta ikäluokan uusi SE-tulos. Viimeisin Suomen Ennätys todistettiin perjantai-iltana Kaustisella, kun hurjan kilvanajon päätteeksi loistavat Tähen Topelius ja Aapo Milleri kirjauttivat yhteistuumin huikean 4-vuotisajan 26,0 kuuluttajankin hehkuttaessa kaikkien aikojen kovimmasta varsalähdöstä. Oli suuri kunnia olla Aatun kanssa mukana. Minun hevosharrastustaipaleeni hienoin hetki koettiin varmasti jo ennen Aatun varsinaista lähtöä. Ennen kuin varsatoivot astelivat esittelyyn kuuluttiin sanat, jolloin on varma, että ollaan jossain aika korkealla: "Pikkupelimannin 2011 osallistujat saapuvat esittelyyn 50 metrin välein". Tähän saakka vastaavan kuulutuksen jälkeen on saanut suurella kunnioituksella katsella hienon osallistujajoukon esittäytymistä ja toivoa, että jonain päivänä oma hevonen olisi samassa letkassa. Perjantaina se unelma koettiin, kun Aatu asteli areenalle numero neljä selässään.

Startissa saatiin pelkkää kokemusta ja Aatun uran ensimmäinen kirjainyhdistelmätulos HLL. Olisihan se tietenkin voinut tulla johonkin muuhunkin paikkaan, kuin kotiradan suurkilpailufinaaliin, mutta on raviurheilu tarjonnut suurempiakin pettymyksiä. Aatu pomppasi lähtökiihdytyksessä jälleen kahteen kertaan jääden nyt toooodella kauas kärjestä. Peli oli menetetty jo ennen kuin se kunnolla ehti edes alkaakaan. Sen jälkeen nähtiin kuitenkin pätkä parasta Aatua. Ori lensi siivet selässään kärkeä kiinni - siis kärkeä, joka veti kierroksen väliajaksi 25,0! Kierroksen täyttyessä tappio sinetöitiin kolmannella laukalla. Juoksulahjojen tai kyytien puutteesta homma ei Aatun kohdalla jäänyt nyt eikä jää koskaan tulevaisuudessakaan kiinni, mutta nuoren herran hermoille (lue korville) touhu osoittautui aivan liian jännittäväksi. Hevoseen ei voinut kuitenkaan olla muuta kuin tyytyväinen niin kummalliselta kuin se lopputuloksen jälkeen kuulostaakin. Tällä kertaa oltiin "vain" mukana ja menestystä tulee toivottavasti sitten joskus muulloin jostain toisesta lähdöstä. Siihen ainakin taustajoukoilla on kova usko, sillä Aatu on ihmeidentekijä.

Tallin toinen ihmeidentekijä on Salama, jonka periksiantamattomuus sykähdyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Tamma taisteli perjantaina Kaustisella tammasarjasta kolmosrahat ja ties kuinka monennen ennätyksensä tälle kaudelle. Täytyy myöntää, että lähtölistojen lukemisen jälkeen olin sitä mieltä, että Salama pystyy lähdössään pärjäämään. Ja sitten kun viikon luin pelivihjeitä, joissa Salama rankattiin sijoille 8-10 aloin itsekin uskoa sen pärjäämättömyyteen. Typerä omistaja unohti TAAS kerran omistavansa kilpahevosen isolla koolla. Kilpahevosen, joka puurtaa mukisematta työnsä ja tekee aina parhaansa. Hevosen, joka taistelee takamatkoiltakin ja jaksaa tehdä omat juoksunsa. Hevosen, joka ei anna koskaan periksi. Hevosen, joka on maailman kiltein ja kultaisin. Oman Salamani. Tamma nipisti ennätyksestään taas kymmennyksen, mutta nyt arvoa toki nostaa se tosiasia, että tällä kertaa ennätys juostiin voltista ja kirjataan nyt siis lukemiin 28,9ke. Juoksu sujui kahdesta takamatkasta huolimatta kerrassaan hienosti. Tamma ei erehdy voltista lähtiessä ja ampaisi nytkin matkaan niin kovaa, että synkästä numerosta 14 huolimatta hevonen oli ensimmäiselle takasuoralle kaarruttaessa jo kuudentena. Juoksupaikaksi muodostui makoisa toinen pari ulkona ja sieltä Salama tehtaili loppusuoralla vielä tasaisen kirin riittäen hienotasoisessa tammasarjasssa komeaan totosijaan. Olkoot Salaman jalkojen kanssa jatkossa kuinka paljon ongelmia tahansa, tästä lähtien minä en unohda enää koskaan sen leijonanluonnetta. Enkä anna itseni väheksyä sitä enää ikinä. Sillä minulla on hyvä tamma. Niin, ihmeidentekijä.

Ikimuistoisen viikonlopun kruunasi tietenkin Aatun kasvattaja Miina, joka tuli perheensä kanssa todistamaan Aatun (ja meidän kaikkien) suuren unelman toteutumista Kaustiselle. Mietinkin, että olkoot maailma kuinka pieni tahansa, niin Suomi on liian suuri maa. Sillä Suomen "toisella laidalla" (siis meiltä katsottuna) asuu niin samanhenkisiä ihania ihmisiä, joita mielellään näkisi useamminkin kuin kerran vuodessa...

Elämä jatkuu myös tämän unelmaviikonlopun jälkeen. Työelämään on loman jäljiltä jälleen palattu joskin ehkä se motivaatio on vähän lomalla edelleen... Hevosten kanssa elämä jatkuu varsin samoissa kaavoissa. Aatu kylläkin käy ensi viikolla Teivossa terveystarkastuksessa ja sen jälkeen jatketaan treeniä uusia tavoitteita kohti. Salaman ilmoitin jo ensi torstaiksi Vaasaan starttiin, mutta viivalle ei ollut tulossa kuin kuusi valjakkoa, joten koko sarja meni meidän harmiksemme peruutukseen. Haemme seuraavaa koitosta siis jostain muualta, kunhan sellainen Kilpailukutsuihin nyt vain yhtäkkiä "jälkipainettaisiin"... ;)

Tähtijuoksijana Finaaliin!!!

2011-06-29T21:30:00.003+03:00

Luodaanpa ensiksi muistelmat puolen vuoden taakse. Silloin meidän tallissa aisotettiin hevosia ahkerasti. Salama ja Aatu treenasivat paljon. Hyisessä pakkassäässä metsän siimeksessä päästellessä tuli talven aikana mietittyä monta asiaa. Muunmuassa sitä, mitä järkeä ihmisten on paleltua 20 asteen pakkasessa, katsoa hevosenhäntää ja vainoharhaisena epäillä, ettei lautasten liike ole aivan symmetrinen. Toki hevosia treenaillaan pitkälti omaksi iloksi ja mielen virkistykseksi, mutta systemaattiseen treeniin motivoituakseen tarvitaan kyllä mielestäni myös tavoitteita. Ja joskus lenkillä hevosten reipasta iloittelua seuratessa yhteinen tavoite tehtiin selväksi: "Vuoden 2011 aikana molemmista hevosista tulee tähtijuoksijoita". Ja sen tavoitteen myötä jaksettiin taas uudella innolla treenata. Se näkikö kukaan tavoitteen saavuttamista kovinkaan todennäköisenä, oli täysin sivuseikka.

Ja sitten tähän päivään. Vuotta 2011 on puolet takana- ja puolet edessäpäin. Eikä voi sanoa muuta kuin, että hyvin on mennyt. Tavoitteet on saavutettu ja unelmat toteutettu. Salamasta tuli tähtijuoksija Vaasassa 22.5 ja Aatu teki saman ihmeen Kaustisella 27.6. Enempää tähtijuoksijoita ei meidän talliin pitkään aikaan tulekaan mahtumaan, sillä Samulla on paljon hikoiltavaa ennenkuin vastaavista tavoitteista voi sen kohdalla edes ruveta näkemään päiväunia.

Aatun lahjat on olleet aina tiedossa, mutta nyt 4-vuotiaana juostun tähtiajan myötä todiste lahjoista on kirjattuna myös virallisiin tilastoihin ja taulukoihin. Ravimaailman realiteetit ovat tulleet meille tavallisille harrastajille varsin selviksi: kyyti on kylmää ja kilpailu kovaa. Siten Aatunkin kohdalla on visusti varottu toivomasta liikoja. Eikä toivota vieläkään. Mutta viime maanantain jälkeen moni toive toteutui ja moni haave on entistä lähempänä toteutua. Aatu starttasi maanantaina Pikkupelimannin karsinoissa ja taisteli ikäluokan kuumia nimiä vastaan urhoollisesti. Maalissa odotti kolmas sija, finaalipaikka Pikkupelimanniin, tähtiaika, ikäluokan tämän hetken neljänneksi nopeimman varsan titteli ja Keski-Pohjanmaan ainut edustuslippu kotiradan pääkilpailuun! MAHTAVAA AATU!!!!

Startti ei olisi voinut enää dramaattisempi olla. Lähtöauton takaa lähtemistä oli hiottu ja harjoiteltu niin, että harjoituslähdössä Aatu köpötteli auton siivekkeiden perään kuin vanhat kilpakonkarit ja lähti auton perästä varsin vauhdikkaasti liikkeelle. Mutta. Itse startissa tilanne olikin sitten yhtäkkiä täysin eri. Aatu avasi pelin laukalla, heitti tyylilleen uskollisena laukan lennosta alas - vain laukatakseen heti perään uudestaan! Juoksua oli takana siis ehkä 100 metriä ja meidän laukkakiintiömme oli laukattu ennen seuraavasta askelvirheestä kajahtavaa hylkytuomiota. Aidan vieressä seisominen oli tuossa vaiheessa mahdottoman hermoja raastavaa puuhaa - eikä sinällään käynyt kyllä kuskinkaan tehtävää kateeksi.

Tuossa vaiheessa Aatun pelleilyt oli kuitenkin pelleilty ja loppujuoksu olikin oriilta silkkaa työntekoa. Kärki kiinni jonka jälkeen juoksupaikaksi muodostui makoisa toinen pari ulkona. Ensimmäsen kierroksen Tähen Topelius veti 33-kyytiä, jonka jälkeen se lisäsi kaasua. Suursuosikki ja SE-ori kiskoi keulasta viimeisen kierroksen 25-pintaan lipuen varmaan voittoon. Mutta mitä meidän Aatumme tekikään!? Kehitti vielä omista haluistaan komean loppukirin, joka kantoi kivikovassa seurassa kolmanteen sijaan ja tähtiaikaan 29,1! Pikkupelimannissa kilpailee suurien ikäluokkanimien lisäksi myös meidän Aatu!!!

Minusta tuntuu, että tämä kesä on ollut jo tähän mennessä hevosten kanssa yhtä juhlaa. Kaikki täytyy olla pian koettu. Mutta toisaalta Aatun vaivatonta juoksemista katsellessa herää silti pienenpieni epäilys siitä, kuinka pitkälle tämän hevosen rahkeet vielä jonain päivänä riittävätkään...

Näissä kuvissa uusi nelivuotistähtijuoksija ja Pikkupelimannifinalisti hölkkäilee jokirannassa pelloilla eilisellä palauttelulenkillään keskellä Suomen kauneinta suvea.

Kiitollisuus on tällä hetkellä taustajoukoilla hämmennyksen jälkeen ehkä päällimmäinen olotila. Aatun tulevaisuuden eteen on niin moni henkilö ollut valmis tekemään töitä. Kiitos kasvattajalle, joka on tehnyt 5 vuotta sitten oikeita orivalintoja ja hoitanut Aatua ensimmäiset kuukaudet kuin kukkaa kämmenellä. Kiitos Aatua hoitaneille eläinlääkäreille, jotka ovat panostaneet siihen, että hevonen on saanut ennenkaikkea treenata ja siten myös kehittyä terveenä. Kiitos kengittäjälle, joka on aina valmis erilaisiin kengityskokeiluihin. Kiitos pappalle, joka lähti taivaaseen hevosten suojelusenkeliksi ennen kuin näki ainuttakaan Aatun 4-vuotiskauden starttia. Ja ennenkaikkea kiitos kuskille, joka viikosta toiseen antaa oman panoksensa Aatun treeniin ja tuntee oriin metkut ja kyvyt varmasti kaikkein parhaiten. Kiitos teille kaikille ystäville, kannustajille ja muille tuttaville. Perjantaina 8.7 Aatu tarvitsee teidän kaikkien kannustushuutoja ja peukkuja enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kiitos Aatulle - hevoselle, joka tekee meille todeksi raviharrastajien unelmaa!

Heinätyöt odottavat...

Suuri Saavutus

2011-06-23T14:33:00.000+03:00

Pikkupelimanni on meidän kotiradan Kaustisen oma suurkilpailu nuorille suomenhevosille ja samalla se avaa 4-vuotiaiden suomenhevosten suurkilpailukesäkarusellin. Kilpailulla on pitkät perinteet ja voittajien kunniataulukosta löytyy hurjia nimiä Suikun Eron, Kihin Hiskin, Liisingin,Siporin, Humeetin, I.P. Vipotiinan, Bokerin ja Pikku-Pertin johdolla. Mutta toinen toistaan upeampia kilpahevosia on tullut myös Pikkupelimannien muista menestyjistä ja osallistujista.

Minä olen ollut kovin pieni tyttönen, kun olen ollut seuraamassa ensimmäisiä Pikkupelimanniravejani ymmärtämättä hevosten hyvyydestä tuskin yhtikäs mitään. Viime vuosina omien suosikkien puolesta on tullut jännitettyä entistä enemmän ja hiljalleen sitä on alkanut ymmärtää, kuinka poikkeuksellisen lahjakkaista varsoista Pikkupelimannin osallistujakaarti yleensä koostuu. Ja kuinka valtava on ollut sitten se työmäärä, mikä niiden hevosten eteen on tehty ennen kuin ollaan siinä pisteessä, että hevosilla pystytään lähtemään suurkilpailun karsintoihin mukaan. Kun voittaja sitten saapuu seremonioihin juhlittavaksi, on se minusta aina jotenkin vain niin liikuttava hetki. Vuosikausien työ saa tuolloin arvoisensa palkinnon. Suurkilpailuvoiton ja nimen historian kirjoihin.

Tätä kaikkea on tullut viime päivinä paljon mietittyä. Mitä Pikkupelimannin karsinnoissakaan mukanaolo merkitsee? Maanantaina tulee (toivottavasti) olemaan ensimmäinen ja luultavasti viimeinenkin kerta, kun minä en jännitä karsintalähtöjen kuvioita "tavisyleisönä" kuten tähän saakka. Nyt meidän tallista on hevonen mukana tekemässä suuria unelmia todeksi. Aatu lunastaa maanantaina kaikki siihen kohdistuneet toiveet ja ottelee kotiradan 4-vuotissuurkilpailun finaalipaikasta.

Tosiasiassa maanantaiset karsintalähdöt vilisevät hurjan hyviä hevosia, tulevaisuuden tykkejä ja suuria lupauksia. Osallistujia on ehkä määrällisesti vähän, mutta laatu on loistavaa. Finaalipaikan saavuttamiseksi kaiken on onnistuttava täydellisesti, mutta ainakin lähtörata-arvonnassa tuurit on olleet kohdillaan ja Aatu ampaisee auton takaa matkaan numerolla kaksi. Samaisessa karsintalähdössä juoksee myös ikäluokan suuri hallitsija Tähen Topelius sekä liuta muita vauhdikkaita tolppakoneita.

Käykööt maanantain karsintalähdössä miten hyvänsä, Aatu tulee olemaan meidän silmissämme pelkkä voittaja. Sillä jo tämän kilpailun karsinnoissa mukanaoleminen tulee olemaan elämys, toiveiden täyttymys, tähänastisen treenin tähtäin ja ennenkaikkea suuri saavutus.

Elämä hevosten kanssa on kuitenkin niin pienistä asioista kiinni ja kaikki voi olla silmänräpäyksessä toisin. Eilen oli päivä, jolloin tuntui, että hetkessä murskattiin unelmia ja elämän tärkeysjärjestyksiä sekä menestymisen mittasuhteita täytyi pyörittää itselle taas uudestaan selviksi. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että selvittiin säikähdyksellä. Elämä jatkuu myös maanantaisten karsintojen jälkeen, mutta meidän hevosharrastustaival on (toivottavasti) hienoa suurta kokemusta rikkaampi. Aatu on ihme.

Samun kesäloma

2011-06-22T00:16:00.002+03:00

Kesäloma alkoi

revitellen

uuteen kaveriin tutustuen

leikkien

laidunnaapuria Hurja-Aapelia tervehtien

iloiten

- siispä ei huolta huomisesta!

Samu lähti maanantai-iltana Halsualle nauttimaan keälomastaan Ala-Korven Henryn ja Ullan hevosfarmin upeille laitumille. Tappelukaveriksi Samu sai ikäisensä suomenhevosorivarsan Pihlajan Einarin.

Vähän aikaa rallitettuaan nälkä voitti ja varsat alkoivat sulassa sovussa laiduntamaan.

Hyvää lomaa Samu!

Kajaani koettu

2011-06-21T23:52:00.002+03:00

Asiaa ja ajatuksia olisi tällä hetkellä ihan liikaa tänne kirjoitettavaksi. Joten tuntuu sitten, ettei mitään vähääkään saa tänne järkevästi rustattua... Jos lähipäivinä aika antaa myöten (tämä lomalla olo kun vasta kiireistä elämää tuntuukin olevan...) niin täytyy yrittää kirjoitella tänne useampi teksti ajatusten purkamiseksi. Nyt koitetaan kuitenkin käsitellä sunnuntaista ravireissua. Mutta siinäpä se ongelma sitten onkin, kun sanat eivät oikein riitä kertomaan tunnelmia Kajaanista.

Sunnuntaina reissuun lähdettiin tallin molempien starttihevosten voimin. Määränpäänä Kajaani ja minulle aivan uusi ravirataelämys. Koskaan ei tosiaan aikaisemmin ole tullut käytyä Kajaanissa raveissa, joten nyt oli kyllä korkea aika! Olkoot Kajaani miten kesärata hyvänsä, mutta voi jestas, että siellä jos jossain oli paikat kunnossa! Ihastuksen huokaus pääsi sama mihin suuntaan päätänäs käänsi. Miksei kaikilla raviradoilla voisi ympäristöön ja olosuhteisiin edes yritää panostaa samalla tavalla? Siistis valjastuskatokset, punahiekkainen huippurata, siistiksi leikatut ruohoalueet, istumapenkkejä ja ihan joka paikka siivottu! Voi teitä Hippoksen herrat minkä virheen teitte, kun ette antaneet Kajaanille kuninkuusraveja. Sinne ne totta totisesti tämän yksittäisen tuttavuuden perusteellakin olisivat kuuluneet!

Ravireissun täydellisyys ei loppunut olosuhteiden hienouteen. Molemmat mukanaolleet hevoset pärjäsivät hyvin kohennellen ennätyksensä taas uusiin lukemiin. Jotenkin tänä vuonna koetut ravielämykset tuntuvat monen vuoden räpellyksen jälkeen uskomattomilta. Mutta koska vielä en ole tästä menestysunesta herännyt, niin antaa olla. Tämä unessa oleminen tuntuukin oikein mukavalta olotilalta.

Kajaanissa Aatulla oli ensimmäinen lähtö ja ryhmäajo. Lähtöauton perässä juoksemista on harjoiteltu todellakin muutamaan otteeseen Kaustisella eikä harjoitukset olleet menneet hukkaan. Nyt Aatulla tosin oli takarivin paikka, joten siivekkeisiin ei tarvinnut mennä kiinni, mutta kuin vanhat tekijät Aatu jokatapauksessa lompsi auton perään omalle paikalleen. Lämmityksessä kaikki oli Aatulla kunnossa ja varikolla verrytellessään se todella luulee olevansa jonkinsortin keisari... Odotuksia siis kieltämättä oli jo ennen lähtöä, mutta mykistävän hieno Aatu silti oli. Lähdössä se jäi huonosti avanneiden eturivin hevosten perässä joukon hännille ja oli kiihdytyksen jälkeen hermostuttavan paljon kärjestä jääneenä viimeisessä parissa ulkona. Kun parijono löysi asemansa Aatun juoksupaikkana oli kolmas pari ulkona. Kierroksen täyttyessä käsky kävi kolmannelle radalle ja siinäkin Aatu sai vetoapua aina viimeiselle puolikkaalle asti. Hevonen oli paineissaan ja meno näytti helpolta. Kun vapaa latu aukesi viimeiselle viissataselle lähdettäessä eteen, ori tykitti aivan omaa vauhtiaan kärkeen. Ja loppusuora olikin sitten silkkaa juhlaa ja siinä vaiheessa kuuluttajakin kuulosti niin varmalta, että meikäläinenkin uskalsi avata silmänsä. Onneksi. Sillä näky oli kerrassaan liikuttavan upea: Aatun ylivoimaa!!!! Kaikki näytti niin kovin kovin helpolta, ori rullasi korvat päässä pyörien maaliin ja kuski otti kärryillä kyytiä. Ajaksi tuli uusi komea ennätys 31,6ake! Mahtava näytös kertakaikkiaan.

Aatun menestyksen jälkeen katseet piti kuitenkin kääntää heti eikä hetken päästä Salaman starttiin. Lähtö viisi, tammasarja, yksi takamatka ja sieltä rata kolme. Tähän väliin on pakko mainita ravien käsiohjelman vihjeteksti Salaman kohdalta: Hieman tasavauhtinen, mutta tammaksi tosi riski vääntäjä. Jyrää ainakin tuntumaan. Häkellyttävän totta jokainen sana!!! Varikolla verytellessäni Salama oli hurjan pirtsakka, lämmityksessä se näytti minusta ihan normaalilta ja kuskin käteen se oli hyvänoloinen. Startti noudatti jossain määrin tuttua Salaman starttikaavaa: hyvä avaus, juoksupaikka kolmas pari ulkona mutta jonkin verran kärsiporukasta jääneenä. Ja sieltä tasainen taaperrus koko matkan läpi koko ajan kärkeä tavoittaen ja askel askeleelta edeten, hevonen hevoselta ohittaen, kuolainta purren ja loppuun asti sisukkaasti taistellen. Taistelun päätteeksi maalissa odotti tammasarjan arvoakas nelossija ja uusi volttiennätys 30,7. Hevonen oli jälleen kerran todella hyvä ja kuskikin oli tammaan kovin tyytyväinen. Saatikka omistaja. :)

Hyvin hyvin tyytyväinen konkkaronkka lähti hevosten pesemisten ja jalkojen kylmäysten jälkeen kotimatkalle. Ja mikäs kauniina kesäyönä on Kajaanista ajellessa onnistuneen ravireissun jälkeen. Kotona oltiin puolen yön jälkeen ja loppuyö hevosten hoidon jälkeen katseltiin videolta raveja. Kun enhän minä varsinkaan kaikelta jännitykseltäni näe raveissa aidan vierestä omien hevosten juoksuista murto-osaakaan... Ja silti siitä kaikesta kamaluudesta nauttii. Ihmismieli on kummallinen.

Ravuri ratsuna

2011-06-17T13:19:00.002+03:00

Sain Jennalta vastikään levyllisen meidän hevosista otettuja kuvia. Nämä ratsastuskuvat on otettu jo viime kesänä, mutta kuvia selaillessa innostuin pitkästä aikaa laittamaan tänne vaihteeksi jotain ei ravikuviakin näytille. :)

Minun ajatusmaailmassani ravurinkin pitää ratsastaessa osata joitakin "ratsujuttuja". Joten Salamahan niitä sitten osaa. ;) Olen ratsastanut Salamalla sen 3-vuotiskesästä saakka. Alkuvaiheessa opeteltiin totisemminkin koulukuvioita ja kävimme Sievissä Meri Sataman pitämillä ihanilla valmennustunneilla. Salama on ratsuna taitava ja Meri olisikin jo 3-vuotiaana ollut valmis ostamaan Salaman ratsuksi. Mutta sehän on ravuri. ;) Jossakin vaiheessa Salaman takavuohisvaivoista tuli todellinen ongelma ja silloin päätin, että hevonen keskittyy nyt vain ja ainoastaan pääammattiinsa ravihevosena. Ratkaisu on mitä ilmeisemmin ollut oikea. Nyt ratsastus kuuluu Salaman treeniin aika harvakseltaan palauttelulenkkien muodossa ja silloinkin mennään vain kävelyä ja laukkaa.

Taidot hevoselta eivät onneksi ole kadonneet mihinkään. Tämä juoksijakantakirjatamma nostaa laukan paikaltaan - ja pysähtyy laukasta paikalleen. Myötää, väistää, kantaa ja kokoaa. Hevonen nauttii laukkaspurteista valtavasti ja se tunne kun 400 kiloa räjähtää satulan alla täyteen vauhtiin on vain niin suunnattoman hieno.

Silloin tällöin on kieltämättä ihan mukava verestää muistoja ja "vanhoja" taitoja.

Joskus sitten vuosikausien päästä kun Salama jää ravurinammatistaan eläkkeelle, keskitymme uudella innolla ratsastusprojektiinkin. Salamasta tulee upea eläkeläisratsu. Sillä tämä hevonen on ihmistä miellyttääkseen valmis tekemään ihan mitä tahansa. Ihan mitä tahansa.

Näyttelyt

2011-06-12T00:32:00.004+03:00

Samu ihmisten ilmoilla esiintymässä

Kesäloma ei olisi enää paremmissa merkeissä voinut alkaa. Toholammin tamma- ja varsanäyttelyssä sää ainakin suosi! Kieltämättä siellä harjoitusraviradalla metsän siimeksessä tarkeni 30 asteen paahtavassa helteessä ihan kohtuuhyvin... Liekö keli ollut paarmoillekin vähän liikaa, sillä kaikeksi onneksi niitä näkyi yllättävän vähän, mikä sinällään teki kyllä hevosten olosta edes hieman siedettävämmän.

Hevosten kanssa vaihdettiin ravirintamalta siis pitkästä aikaa näyttelypuuhiin. Tosiasiassa etukäteen tunnelmat eivät olleet kovin korkealla. Tuntui todella turhauttavalta lähteä niin turhanpäiväiseen tapahtumaan kuin varsanäyttelyt tappelemaan jonkun loistavakäytöksisen Samun kanssa - ja kun arvata saattoi, että koko päivän hikoilemisen seurauksena saisi vain moittivia arvosteluja... Ja oikein innostunut en ollut siitä Salaman kantakirjaamisestakaan vielä tässä vaiheessa, mutta kerta näyttelyt olivat omalla paikkakunnalla, niin pitihän sinne edes velvollisuudesta mennä edustamaan...

Samu-sankarin esiintymisyrityksiä - kaiketi Liinalle...

Ennakkoaavistukset osoittautuivat yllättäin aivan vääriksi. Näköjään Samukin osaa yllättää! Kuljetus sujui onnistuneesti ja näyttelypaikalla varsa esiintyi varsin pörhäkkäänä poikana. Siihen tietenkin kuului pystyynpomppiset vähän väliä ja pörhistely kaikille ihanille tammavarsoille, joista Jonnan Ritaliina tuntui kyllä olevan vertaansa vailla. Ymmärtää Samukin näköjään sentään jotain kauneuden päälle... :D Samu sai tuomareilta paljon kehuja juoksijatyyppisyydestään, keveästä ja kauniista urheiluhevosolemuksestaan. Pisteet olivatkin varsin mykistävät: tyyppi 9, runko 9, jalat 7, kaviot 8, käynti 7, ravi 8. Korkeutta mitattiin 145cm-149cm. Hienot pisteet toivat myös kerrassaan komean II+ palkinnon. Mykistys ja epäuskoisuus jatkuivat jatkumistaan, kun meidän "ruma ankanpoikanen" sai meriittejä meriitin perään: ikäluokan paras varsa, paras suomenhevosvarsa ja lopulta koko näyttelyn paras varsa!!! Huhhuijaa, mitä meidän Samu tekikään!

Tuntui todella todella kummalliselta. Itse en todellakaan ole koskaan pitänyt Samua mitenkään erikoisen hienona varsana. Jotenkin sen mieltään itse yhä sellaiseksi karvaiseksi, rääsyksi, laihaksi ja araksi pihattovarsaksi, mitä se vielä kolme kuukautta sitten meille tullessaan oli. Kun varsan kanssa itse päivittäin värkkää ja touhuaa ei kai sitä muutosta ole oikein tajunnutkaan... Kolmessa kuukaudessa on tapahtunut iso muutos! Juoksijarakennehan Samulla on varmaan koko ajan ollut jossain sen kaiken karvan alla, mutta hyvä ruokinta, riittävä liikunta, jokapäiväinen käsittely ja jatkuva puunaaminen ovat kuitenkin tehneet varsasta terveen ja elinvoimaisen nuoren oriin. Ja vasta näitä Nikon ottamia kuvia katsellessa tajusin itsekin, että kyllähän Samu nykykunnossa näyttää jo ihan kelpovarsalta. Ehkä sitä piti käydä näyttelyissä kuulemassa arvostelut muilta ennenkuin ne itse pystyi todeksi uskomaan. Samu saalisti iskälle kuitenkin niin komean pokaali- ja ruusukesaaliin, että siinä riittää taas pitkäksi aikaa hämmästelemistä.

Eilisen näyttelypäivän jälkeen Salamallakin on nyt jonkinlainen arvo paitsi tähtijuoksijana myös II palkinnon juoksijasuunnan kantakirjatammana. Salamaa uusinkaan titteli tuskin hirveästi hetkauttaa, mutta omistajalle tämäkin on suuri asia. Salamaahan moiset näyttelyt eivät liikuttaneet pätkän vertaa. Itse asiassa oli huvittava huomata, mikä auktoritettti ja turvallisuuden tunne koko hevosesta ilmeisesti huokuu Samulle. Varsahan oli näyttelypaikalla niin lennokas ja orimainen tapaus aina siihen asti, kunnes iskä toi Salaman paikalle. Kun tamma asteli ulos kopista niin pelkkä läsnäolo riitti. Samu rauhoittui silmissä kun hänen äitihahmokin saapui paikalle. On ne varsat vain niin varsoja... Ja pienen tallin haittapuoliahan on todellakin tuo, että hevoset kiintyvät toisiinsa aivan liikaa.

Salama ajokokeessa

Salaman esiintymisessä nyt ei paljoa jännitettävää ollut. Ajokokeissa se toimi kuin ihmisen mieli, mittauspaikalle se seisoi hiljaa hievahtamatta, liikkeet se esitti moitteetta ja rakennearvostelussa seistä tönötti tuomareiden syynissä. Juoksijasuunnan kantakirjauspalkinnothan määräytyvät täysin kilpailunäyttöjen mukaan pieniä poikkeuksia lukuunottamatta, joten jo etukäteen oli tiedossa, että Salaman kohdalla tähtiaika riittää toiseen palkintoon, mutta varsinainen pisteytyshän toki tapahtuu vasta näyttelyssä. Täytyy sanoa, että vaikken aina kovin palvovasti näyttelylautakunnan ammattitaitoon suhtaudukaan, niin Salaman kohdalla allekirjoitan jokaisen arvostelukohdan pisteen täysin oikeaksi. Salama sai mielestäni juuri ne pisteet, jotka sille kuuluivatkin. Luonne 10, liikkeet 7, rakenne 8, jalka-asennot 8, jalkojen terveys 7, kaviot 7. Luonteen kymppi on kova sana, mutta Salama jos joku sen todellakin ansaitsee. Onneksi myös tuomarit huomasivat lyhyenkin tuttavuuden jälkeen Salaman täysjärkisyyden, palvelualttiuden ja rehellisyyden. Virallisesti Salama on nyt sitten 154cm korkea ja merkkeihinkin saatiin vihdoin "liinakko"-maininta. Tähän astihan Salama ei ole ollut papereiden mukaan edes liinahtava. ;)

Kantakirjatamma

Hienonhieno näyttelypäivä siis vietettiin perjantaina. Nyt näistä kauneuskilpailuista siirrytään kuitenkin taas raviurheilun ihmeelliseen maailmaan ja koitetaan ajaa molemmilla starttihevosilla kilpaa ensi viikonloppuna. Samu puolestaan päässee pian aloittamaan kesälomansa Halsualla.

Ystäväni Jonnan kuvankaunis 1-v sh-tamma Ritaliina oli
omien hevostemme lisäksi esitettävänäni.
Tuloksena myös upea II+ palkinto

Ja lopuksi Jonnan ottama täydellisen
ihana kuva Salamasta näyttelyssä.

Autolähtöharjoitukset

2011-06-09T08:38:00.001+03:00

Haave siitä, että meidän tallista juoksisi hevonen Pikkupelimannin karsinnoissa on toistaiseksi ihan realistinen toive, kun H-hetkeen on aikaan 2,5 viikkoa. Sitä silmällä pitäen Aatu tutustui tällä viikolla hiitillä aivan uuteen tuttavuuteen nimeltä lähtöauto. Ja olihan se vallan kamala kapistus... Kuvista tuli huonoja, kun kuvaaja koitti kyykkiä lähtöauton lavalla ja opetella käyttämään lähtöauton siipiä... Mutta aika lähelle siivekkeitä Aatu sitten viimeisellä lähtöyrityskerralla kuitenkin suostui menemään, joten tässä edes siitä todisteaineistoa! Monta mutkaa on kuitenkin vielä edessä, mutta jospa harjoitus tekisi mestarin...

Salama oli jälleen kerran siis opetusmestarina tässäkin puuhassa.

Tamma oli kyllä vähän sen olonen, että mikä hemmetin idea tässä hommassa nyt on, mutta eipä se koskaan mihinkään asiaan vastaankaan laita.

Mitä me ilman Salamaa tekisimmekään!

Kohti kesälomaa

2011-06-05T23:14:00.002+03:00

Odotettu kesäloma on enää yhden päivä- ja kahden yövuoron päässä. Ja kieltämättä tuntuu ihanalle!! Kyllä tässä kelpaakin kesälomalle jäädä, kun Suomen luonto on kauneimmillaan ja ensi viikolle on lupailtu jo ihan komeita lämpötilalukemiakin.

Loma aloitetaan perjantaina (tai no ihan virallisesti se on kyllä vielä tavisvapaapäivä) yllätys yllätys hevostäyteisesti sillä Toholammin hevosjalostusyhdistyksen järjestysvuorossa on Suomen Hippoksen Tamma- ja Varsanäyttelyt. Talkootyötä on tehty jo ennakkoon, sillä viime sunnuntaina kävimme joukolla maalaamassa harjoitusraviradalla valjastuskatokset uuteen uskoon. Kyllä uusi maali tekeekin aina ihmeitä. Nyt näyttelypaikalle kelpaa perjantaina tulla ulkopuolisten lisäksi järjestävän seuran ihmisetkin. ;) Alkuvaikeuksien jälkeen osallistujia tuli ihan mukava määrä ja näyttelyssä esiintyykin yhteensä 10 varsaa ja 8 kantakirjattavaa tammaa. Ja kaiketi se jonkinlainen velvollisuus on tuoda hevosia näytille silloin, kun näyttelyt järjestetään omalla paikkakunnalla ja oman seuran toimesta. Olkootkin, ettei nuo esillepantavat edustajat välttämättä ole aivan komeimmillaan... Mutta samapa tuo, Samun kanssa mennään mukaan töllistelemään muita hevosia, hyppimään pystyyn ja pistämään elämä muuten vain ranttaliksi. Ihan sama, mukaan kuitenkin mennään reippain mielin kuulemaan luultavasti kovinkin tylyjä tuomioita keskeneräisestä hirveä muistuttavasta varsasta. :D Myös Salama edustaa meidän tallia ja perjantain näyttelyn jälkeen siitä toivottavasti tulee kantakirjatamma. Tamman esiintymisessä ei ainakaan ole mitään jännitettävää, Salama toimii varmasti niin ajokokeessa, mittauksissa kuin rakennearvostelussakin. Sinällään en kyllä näe mitään etua sen kantakirjauksessa vielä, kun kilpailu-ura on ihan kesken eikä sitä todellakaan ole tarkoitus lähivuosina astutella. Mutta sen verran palopuhetta sain kuulla ylemmältä taholta, enkä vastalauseitakaan kovin kauaa keksinyt sepitellä joten kokeillaan nyt sitten tarjota Salamaa kantakirjaan. Ja onhan hevonen itsessään toki ihan hienossa kunnossa päällepäin nyt kun on täydessä kilpailukunnossa. Niin ja ennätyskin jo ihan kelpotasolla.

Niin, Salama korjaili eilen Oulussa ennätystään taas muutamalla kymmennyksellä aikaan 29,0. Ainakaan tähtirajan alitus ei ollut Vaasassa sattumaa, kun sama tahti jatkui heti seuraavassa startissakin. Tamma on hurjan hienossa iskussa tällä hetkellä ja tästähän nautitaan niin kauan kuin kintut kestävät! Omistajan suurin jännitys taisi tällä kertaa olla jo ilmoittautumispäivänä, sillä minulla oli eilen töitä kolmeen saakka. Ja kun ravit alkovat kuudelta, hirvitti vain, että Salamalle sattuu alkupään lähtö, jolloin minä tuskin olisin edes päässyt mukaan koko ravireissulle. Mutta kaikki tuurit olivat kohdillaan ja Salamalle sattuikin ravien viimeinen lähtö! Ei siis hätäpäivää ja minäkin kerkesin hyvin mukaan. Tai no hyvin ja hyvin, töistä tullessani hevonen seisoi kopissa, auto oli pakattuna ja menosuuntaan käännettynä. ;) Oulussa ohjelmassa oli "jälleen" ryhmäajo ja Salamalla ihan kelpo kolmosradan paikka. Hevonen oli koko illan ihan normaali itsensä, eipä se varikolla turhia hötkyile ja lämmityksessä se näytti ja kuskin mukaan tuntuikin ihan kohtuuhyvältä. Varsinainen starttikin sujui hienosti. Salama lähti tasaisesti ja sai juoksupaikaksi toisen parin ulkona, mikä vaihtui sitten vielä kolmanteen parin ulkonakin kun eteen kiersi hevonen. Salama sai kytätä selässä viimeiselle takasuoralle saakka. Sitten käsky kävi kolmannelle radalla kiertoon ja tamma porskutti tavoilleen niin uskollisesti päättäväisesti vielä hieman karussa olleen kärkiparin kiinni. Loppusuoralla paras puhti oli Salkkariltakin syöty eikä ohituksiin enää ollut rahkeita, mutta sitkeästi tamma jälleen kerran taisteli maaliin saakka ja saalisti hienonhienon kolmossijan uudella ennätyksellään. Tämän kauden viidestä startista uskollinen Salama on taistellut jo kolme totosijaa joten todella tyytyväisiä ja vähän ällistyksissään tässä on taustajoukotkin olleet. :) Kultainen Salaisuus omaa niin rehdin juoksupään, että se mykistyttää kerta toisensa jälkeen. Oulun startin jälkeen Salama lunastaa paikkansa emänsä nopeimpana varsana ja taitaa mahtua isänsä jälkeläisissäkin jo top kymppiin. Ei ihan huonosti tavalliselta harrasteravurilta! Tänään käytiin ihastelemassa kesän kauneutta jokirannassa pelloilla ratsastelemalla. Ne ovat todellakin niitä hetkiä, kun ratsastajan mieli lepää ja hevonenkin saa uurastuksestaan parhaan mahdollisen kiitoksen lompsimalla pitkässä heinikossa löysin ohjin välillä ruohoa suuhun haukaten. Tunne näillä palautteluratsastuslenkeillä on yksinkertaisesti vain sanoinkuvaamattoman hieno.

Toinen harrasteravurimme Aatu on treenaillut entiseen malliin ja itseasiassa silläkin oli hiittipäivä eilen Kaustisella. Oon viime aikoina miettinyt paljon tämän kevään ja kesän hiittejä ja sitä, kuinka paljon ne ovat vieneet meidän hevosia eteenpäin. Vaikkei hiiteillä kovaa ajetakaan, mutta toistot tekevät tehtävänsä kerta tulostakin on sentään vähän tullut. Eikä ne nyt ihan helppoja reissuja hiititkään ole siinä mielessä, että kilometrejä ainakin kertyy. Timer GPS:llä eli iskän "satelliittikellolla" saa kätevästi mitattua myös treenilenkkien pituudet ja kylläpä nuo hiittireissutkin alku- ja loppuverryttelyineen kipuavat kilometreissä aina tuonne 20-21 kieppeille. Joten sinällään kun ajattelee, niin kyllä hevosella pitää olla jo aika hurja pohjakunto, kun tuollaisia ratareissuja edes pystytään aleta toteuttamaan. Mutta systeemi on sopinut ainakin meidän hevosillemme erinomaisesti ja joka kerta ne ovat treenissä yhtä hyvällä huumorilla mukana ja kotonakin reippaina reissuun lähdössä, vaikka varmasti tietävät, että hikoilua on tiedossa silloin, kun traileri tulee pihaan. :)

Samu on harjoitellut myös matkustamista ja alkaahan se homma onneksi Samunkin kanssa sujua. Lamppia on ajettu ristiin rastiin varsa kyydissä sillä ei kai sitä matkustamista opi kuin matkustamalla. Kamerasta näkee, että edelleen Samu välillä tekee puominylitysyrityksiään, mutta nyt kiinnitysviritykset ovat sellaiset, ettei varsa niin vain yli pomppaakaan. Vähän kovillehan touhu Samun kanssa otti, mutta kyllä se siitä! Muutaman kilometrin ajolenkkejä on varsankin kanssa tehty entiseen malliin pari kertaa viikossa eli käytännössä jokirannassa on käyty vettä hämmästelemässä ja kammottavia kuoveja karkuun juoksemassa. :D Raviurheilu on niin raakaa touhua, ettei se Samunkaan kohdalla auta kuin treenata ja treenata. Tänä kesänä varsa saa kuitenkin vielä sen verran "armoa" ja kiitosta hienosti sujuneesta ajo-opetuksesta että toivottavasti päässee näyttelyiden jälkeen vielä jonnekin vähäksi aikaa orilaitumelle.

Lomia ja laidunkausia odotellessa. :)

Salaman tähtijuoksun kuvia

2011-05-30T14:19:00.001+03:00

Onneksi Jonna vinkkasi, että Kantokosken Kirsin kuvitellen -sivuilla on kuvia myös Salaman viimeisestä Vaasan startista. Ja olivatkin kyllä upeita kuvia. :) Koska reissusta tuli tulosten perusteellakin ikimuistoinen, niin nämä kuvat ovat kyllä enemmän kuin tärkeitä muistoja. Tähtitamma-suurennosta seinälle tässä siis jo kovasti puuhastellaan... ;)

Näissä kuvissa on kyllä jo tekemisen meininkiä. Salkkari 29,4a!

Rajua raviuheilua

2011-05-29T16:03:00.002+03:00

Jotenkin eriskummallinen eilinen ravireissu takana. Aatu oli yhdeksän hevosen Nuorten Sarjassa seitsemäs eli vaatimattomasti toiseksi viimeinen, ei saanut euronhyrrää rahaa - vaikka ori paransi puoli sekuntia ennätystään ja lopetti viimeisen puolikaan lähes valiovauhtia. Kummallista. Jokatapauksessa heikosta sijoituksesta huolimatta hevonen oli erinomaisen hyvä. Mielestäni tämä tilanne kuvaa tällä hetkellä täysin raviurheilun hurjuutta ja nuorten suomenhevosten tasoa. Kaikki vain ajavat niin pirun lujaa.

Kaustisella ajettiin eilen illalla todella tasokas 4- ja 5-vuotiaiden Nuorten Sarja. Pienestä osallistujamäärästä huolimatta kaikki lähdön yhdeksän osallistujaa olivat todella hyviä nuorukaisia. Kuski varoitteli jo etukäteen innokkaimpia, että Aatun rutiini ei vielä taida riittää tällaisissa lähdöissä pärjäämiseen. Ja pelkäsi myös, että kilpailusta tulisi Aatun uran neljänteen ja kauden toiseen starttiin liian kova pala purtavaksi. Mutta sehän ei pelimiehiä estänyt; Aatu pelattin lähtönsä suosikiksi ja ihmiset tuntuivat taas kerran odottavan, että varsalla ajettaisiin piiska viuhuen hampaat irvessä kilpaa kokeneempia ja nopeampia hevosia vastaan. Niinpä niin. Toki niin olisi voinut tehdäkin - ja samalla koko neljän vuoden työmäärä olisi poispyyhkäsity eikä hevoselta voisi enää vaatia yhtään mitään. Mutta kun tällä hevosella olisi haaveena ajaa vielä useiden vuosien päästäkin kilpaa....

Viimeksi Ylivieskassa Aatu kävi etenkin ennen lämmitystä valjastuskatoksellakin todella kierroksilla. Mutta nyt tilanne oli täysin eri kuin kilpailupaikkana oli tuttu ja turvallinen Kaustinen. Aatu katseli ympärilleen ja totesi, että jaa, ollaan taas työmaalla. Eikä sen tarvinnut nyt lainkaan riehua, hypellä, höristä tai pullistella yhtään kenellekään. Aatu olikin koko illan todella keskittynyt ja rauhallinen. Lämmityksessä se näytti ja tuntui letkeän hyvältä, rennolta, rauhalliselta ja hyväraviselta. Itse lähdössä starttitilanne jännitti taas varmasti kaikkein eniten. Aatu ei ole vielä mikään rakettiavaaja eikä sen kanssa oikeastaan voi tässä vaiheessa muuta kuin antaa oriin itse lähteä sillä vauhdilla kuin se päättää lähteä. Pelätyltä lähtölaukalta vältyttiin, mutta suhteellisen hiljaahan Aatu taas avasi. Juoksupaikaksi jäi neljäs sisällä, jossa Aatu taivalsikin täysin paketissa lähes koko matkan. Verkkaisen avauskierroksen jälkeen kärki pisti hanat auki, mutta koko porukka pysyi tiiviissä kasassa. Sanoinkin, että yleensä Nuorten Sarjoissa nähdään huimia tasoeroja ja välimatkat venyvät pitkiksi, mutta nyt koko porukka pysyi ihan paketissa. Ja Aatun tilanne oli toivoton viimeisessä parissa sisällä... Loppusuoralla kuski kiskoi hevosen vielä ulkoradoille ja 25-vauhdissa hurja Aatu vielä kerran vaihtoi rytmiä ja tuli palasen todella todella kovaa kirien. Siinä vaiheessa askeleet kuulemma meinasivat mennä solmuun, kun varsa yritti enemmän kuin kaikkensa - kuski kiitti hevosta mahdottomasta yrityksestä ja otti vauhtia pois. Rajat ne on jokaisella ja jokaisessa touhussa. Ja vaikka Aatun vauhtivarat joskus tuntuvat rajattomilta, niin johonkin nekin loppuvat ja johonkin ihmistenkin on rajat vedettävä.

Jokatapauksessa Aatun esitystä ei huonosta sijoituksesta huolimatta voi moittia. Lähtö oli sille liian kova ja juoksuasetelmista muodostui mahdottoman hankalat. Ohjastaja oli kuitenkin hevoseen enemmän kuin tyytyväinen. Kuulemma hevonen voi voittaa olematta hyvä, tai jäädä rahoitta olemalla todella hyvä. Ja ohjastajan mielestä Aatu oli tällä kertaa jälkimmäistä. Ennätys korjaantui lukemiin 32,8, joka tässä vaiheessa 4-vuotiskautta on aika kovaa valuuttaa. Parasta kaikessa kuitenkin on, että vaikka Aatu on olemassaan jokseenkin iloinen ja energinen veijari, se on molemmissa tämän kauden starteissa keskittynyt täysin vain ja ainoastaan työntekoon. Ihan kuin oikean ravihevosen kuuluukin. Nyt treeni jatkuu ja tähtäin on kuukauden päästä Pikkupelimannin karsinnoissa. Siellä mukanaolo olisi meille aikamoisen suuri asia.

Eilisen ravipäivän parhaaksi anniksi jäi siis varmaan aina liiankin vaatimattoman kuskin antamat ennakkokommetit pelivihjeitä haastatellessa: Ponnen Aatoksessa on kyse Suuresta Lahjakkuudesta.

Tämä riittää. Toivon, että jonain päivänä Aatu vielä näyttää kaikille, mistä on kyse...

Tähtitamma

2011-05-23T23:45:00.000+03:00

En tiedä mitä tähän alkuun nyt oikein voisi sanoa. Joten lainataan ihanaa Mertarantaa ja huudetaan: Taivas varjele!!! Mikä sieltä tulee?! Nyt ei tule maalia, ilmaveiviä tai maailmanmestaruutta - nyt tuli minulle paljon tärkeämpi meriitti. Tähtijuoksijatitteli. Minun Salaisuudelleni!

Mitenkähän sitä osaisi pukea sanoiksi sen kaiken ilon, mykistyksen, kiitollisuuden ja onnen siitä, että nyt meidän pienessä tallissa asustaa tähtiaikainen tamma. Salama on tottakai ollut viimeiset neljä vuotta minun silmäteräni, kaiken ajan, rahan ja rakkauden kulutuksen kohde. Se on ystävä, joka on ehkä luotettavin laatuaan. Se on harrastuskaveri, jonka kanssa on mukava viilettää metsäteillä, reissata raveissa, ratsastaa laukkaympyröitä hangessa tai käydä jokirannassa ihastelemassa Suomen luonnon kauneutta. Harrastuskaveri Salaman tärkein tehtävä onkin, vastapaino työlle ja kaikelle maailman ärsytykselle. Mutta. Kaikkea tätä Salama on nyt ja jatkossakin, mutta lisäksi tästä lähtien Salaisuus Rok on oikeasti tähti ravitaivaalla. Sillä eilen Vaasassa tehtiin ihmeitä. Ravimaailmassa kovin pienen tytön suurista unelmista tuli totta. SALAISUUS ROK 29,4a, uusi tähtijuoksijatamma!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Salama on ollut tämän kauden jokaiseen neljään starttiin kummallisen hyvä. Se on mennyt jokaisessa startissa tänä vuonna kovempaa kuin kahtena edellisvuonna kertaakaan. Kieltämättä syitä siihenkin on tullut viime aikoina mietittyä. Ratkaisevin seikka saattaa olla se, että tamma sai treenata talven terveenä ja nyt koko kevään ajan se on hiitannut hyvänoloisesti. Ravi on ollut tämän vuoden starteissa Salamaksi yllättävän hyvää, sillä nyt hevosesta on nähnyt ulospäinkin, että se tohtii vihdoin juosta. Kiitos siitä kaikesta kuuluu Salamaa hoitaneille eläinlääkäreille, kengityksestä vastaavalle Jyrille ja tietenkin Vellulle, jonka valvovan silmän alla hiittejä on ajettu. Ihan tähän tähtiaikaan tuskin kukaan kuitenkaan jaksoi uskoa - ei ainakaan hevosen omistaja, joka kyykkii illat tamman jaloissa kylmäkääreitten ja Back On Track- patjojen kanssa. Salamalla on ollut koko uransa alkuvuosien mittaan paljon ongelmia jalkojen kanssa, eivätkä ne nyt täysin kadoksissa ole vieläkään. Mutta vanhemmiten ja kaikin puolin vahvistuttuaan myös itse hevonen on alkanut oppia elämään vaivojensa kanssa. Silti Salamaa kiusanneet takavuohisongelmat teettävät työtä ihan jokaisena päivänä. Ja jo tässä vaiheessa kesää pakastimen ja tallin väliä kävellessä on ikävä lunta, jolla jalkojen kylmäyskin onnistui ihan tuosta vain...

Vaasassa ei oltukaan käyty Salaman kanssa sitten toissavuoden ja 4-vuotiskauden. Tuntuikin ihan hassulta käydä pitkästä aikaa Vaasassa ja nähdä kaikkia tuttuja paikkoja, siellä kun tuli opiskelujen takia vietettyä aikoinaan lähes 3,5 vuotta... Eipä silti, ei kaupunkiin ikävä todellakaan ole, mutta onhan siellä tosiasiassa osa niistä nuoruuden ja aikuistumisen muistoista. Mutta nyt siis sinne raveihin, jossa nautittiin auringonpaisteesta mutta myös kovasta tuulesta. Salamalla oli pitkästä aikaa puolen vuoden paussin jälkeen ohjelmassa ryhmäajo eli matkaan ampaistaan lähtöauton takaa, mikä sinällään on aina yksi jännitysmomentti lisää. Kuski oli jo Salaman lämmittelyyn tyytyväinen ja ihan rennon reippaalla asenteella Salama siinä näyttikin porhaltavan. Itse lähtö sujui kuin kaikkien käsikirjoitusten mukaan. Salama avasi auton takaa kohtuulisen hyvin ja pääsi johtohevosen perään. Unelmapaikka pelisuosikin takana. Mihinkään ei tarvinnut missään vaiheessa kääntää tai kiertää, sen kun koitti pysytellä johtavan matkassa mukana. Ja olihan Salama taasen urhea. Moni kilpakumppani laukkasi, ja jo kierroksen täyttyessä viisi hevosta olivat karanneet muilta. Ja kerrankin tuossa kärkijoukossa juoksi myös Salama. Johtohevonen lisäsi kaasua koko ajan matkan edetessä ja Salama roikkui mukana sen minkä kykeni. Maalissa upeasti kolmas ja sitten vain jännitettiin sitä aikaa... Kuski sanoi kyllä heti hevosta minulle tuodessaan, että tähdeksi meni. Ja voi kuinka tyytyväinen hänkin Salamaan oli. Hevonen ravasi täysin suorassa, rennosti ja koko ajan täysillä töitä tehden - kuskin ei kuulemma ollut tarvinnut muuta kuin ottaa kyytiä. :D Ja kuuluttiinhan ne viralliset tuloksetkin sitten jossain vaiheessa. Ja uskottavahan se oli sitten kun sanottiin: Onnittelut uusille tähtijuoksijoilla Rätinä ja Salaisuus Rok. Niin niistä unelmista tuli totta...

Yksi unelma on toteutunut ja yksi etappi saavutettu. Mutta töitä saa jatkossakin tehdä. Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin Salama ja Aatu kävivät tänään hiitillä Kaustisella. Vettä satoi ja rapa lensi, mutta treenata pitää! Sillä seuraava jännityspäivä on tulossa jo ensi lauantaina. Silloin starttivuorossa on Aatu. Paikkana Kaustinen ja lähtönä - ei enempää eikä vähempää - kuin Hippoksen Nuorten Sarja. Ja se taas tarkoittaa, että monta tulevaisuuden tykkiä on viivalla. Mutta niin vain siellä joukossa on meidän Aatukin. :) Ja mielestäni jo siitä mukanaolosta saa olla onnellinen. Ajetaan kilpaa ja katsotaan, mitä saadaan.

Kuvat uudesta tähtijuoksijasta ovat tylsiä tarhakuvia tältä päivältä, mutta täytynee yrittää joku kaunis päivä ottaa parempia edustuskuviakin. Ja Jonnalle pahoittelut, että blogin päivitys meni näin myöhään... ;) Päivällä on muka niin paljon tekemistä, että aina menee yöhommiksi. Ja tämän johdosta ei sitten yhtään varmaan huomisessa koulutuksessa väsytä...

Valoa, vihreyttä, virityksiä ja Vaasa

2011-05-17T23:52:00.000+03:00

Kevätsateen ropistessa hiljaa ikkunaan on hyvää aikaa kirjoittaa muutama sana tänne kuulumisia. Luonto näyttää jo ihanan vihreälle ja luulisi, että tämän päiväisten pienten sadekuurojen jälkeen se näyttää pian entistä vihreämmältä. Luonto kaipasikin kyllä kovasti vettä kuivan kevään jäljiltä. Valoisuus on uskomaton asia tähän aikaan vuodesta. Töissä yövuoroissa huomaa, ettei öisin enää ole pimeää aikaa kuin muutama hassu tunti. Ja aamuauringon nouseminen on yököillekin aina melkoinen ilonaihe. :)

Aatu on selvinnyt voitostaan varmasti paljon omistajaansa paremmin. Ori oli kyllä jo startin jälkeisenä päivän täynnä energiaa ja iloa. Tällä hetkellä sen kuningasolemusta kotona ja rentoa tekemisen meinikiä hiiteillä on pelkästään ilo katsoa. Omistaja sen sijaan nukkuu päiväunet Aatun ensimmäisen voittoloimen alla ja kelaa voittojuoksua videolta edestakasin monta kertaa päivässä. Ja aina se vain sykähdyttää yhä uudelleen. Aatu on iskän ensimmäinen oma hevonen, vaikka hän ikänsä onkin jossakin määrin hevosten kanssa värkännyt. Kun Aatu sitten vajaa neljä vuotta sitten muutti Toholammille toteutui samalla myös iskän 49,5 vuotta kestänyt unelma omasta hevosesta. Ja kun vuosien tarkasti ja huolella tehty opetus- ja valmennustyö sitten palkittiin Ylivieskan voitolla, sen täytyi myös tuntua jossakin. Ja kyllähän se tuntui.

Salama on meidän hevosistamme kuitenkin se, joka seuraavaksi ravikauttaan jatkaa. Salkkari starttaa sunnuntaina Vaasassa. Nyt ei ainakaan ole minkäänsortin takamatkaa rasitteena vaan matkaan ampaistaan pitkästä aikaa lähtöauton takaa. Lähtö näyttää paperilla hurjan tasaiselta. Toivotaan, että Salama ravaisi kaikki kaksi kierrosta. Jos niin käy, niin mielestäni se voisi hyvällä tuurilla saada tuossa lähdössä rahaakin. Ehkä. Tai ehkä ei.

Ja sitten meidän ongelmanuoremme Samu. Joka itseasiassa on tänään Samu -synttärisankari. Ikää hurjat 1v! Aika kuluu kyllä siinä mielessä valtavaa vauhtia, että ensi viikolla tulee kuluneeksi jo kaksi kuukautta siitä, kun Samu meille muutti. Tänä päivänä on kyllä hieman komeampi, kesympi ja opetetumpi versio hevosenalusta... Samulla on ajettu pellolla pientä lenkkiä kahdesti viikossa. Saisi varmasti ajaa vähän useamminkin, jos vain ihmiset ehtisivät. Toisaalta Samulla on myös hiittipäivä kahdesti viikossa, kun Salama ja Aatu käyvät Kaustisella. Sen ajan varsa revittelee omaan tahtiinsa kotona tarhassa, joskin nyt minusta tuntuu, että se alkaa tottua jo yksinoloonkin ja luottamaan siihen, että kyllä ne kaverit kotiinkin aina palaavat. Joka tapauksessa liikettä se ottaa niin paljon, että ruokaa saa vastaavasti lykätä koko ajan varsan eteen. Ajolenkeistä Samu nauttii. Ja lauantaina pellolla sitä ajellessani mietinkin, kuinka mukavaa on pitkästä aikaa istua varsan kärryjen kyydissä. Siitäkin huolimatta, että varsan askellaji on lenkillä pitkälti laukan, peitsin ja ravin sekaräpellystä, niin ainakin sillä itsellä on valtavan hauskaa. Ja sehän tässä vaiheessa riittääkin. Voima, kunto ja vahvuus hallita omia pitkiä jalkoja tulevat vain lenkkeilemällä ja piiiiitkän ajan tuloksena. Silti uusi ravihevosprojekti tuntuu mukavalta tekemiseltä - kun tuota tekemisen puutetta ja vapaa ajan käyttöongelmiahan tässä kauheasti onkin... Paras edistys Samun kanssa on kuitenkin se, että viime aikoina myös sen matkustaminen on alkanut onnistua. Kopissa olemista on treenattu vain tallin pihalla trailerin kyydissä seisoen, mutta nyt kun se vihdoin alkoi onnistua, on päästy autonkin kanssa liikkeelle. Reseptiksi ja virityksiksi ei loppujen lopuksi tarvittu muuta kuin, että pikkuhevoselle nostettiin etupuomi kunnon estehevoskorkeuteen, laitettiin varsa todella ylhäältä kahdelta puolelta kiinni ja kaulapannalla vedettiin varsa lattiastakin kiinni. Hah, ja siellä oli ja pysyi! Valvontakamerasta näkee kyllä, että jonkinlaisia hyppyharjoituksia Samu silti vielä kopissa kokeilee, mutta nyt se ei pysty saamaan vauhtia mistään suunnasta eikä siten ponnistusvoimaa niin, että pääsisi enää puomin ylitse. Onhan se toki sellainen kenguru, että nyt kun sitä tässä kehun, niin ensi kerralla se aivan varmasti saa taas jonkin pomppimiskohtauksen, mutta tällä hetkellä ollaan kovin tyytyväisiä tähän edistykseen. Ehkei Samua sitten vielä lähetetäkään Australiaan... ;)

Kevät on täynnä valoa, raikkautta ja vihreyttä. Uutta voimaa ja uusia ideoita. Äsken tallista kävellessäni (illan hiitin takia Salamalta piti käydä vielä ottamassa kylmäyssuojat jaloista pois) mietinkin, kuinka pienistä hetkistä sitä ihmisen onni koostuu. Siitä, kun saa sulkea illalla perässään oman tallin oven ja omat hevoset jäävät talliin tyytyväisinä rouskuttamaan heiniä, kun saa itse vetää keuhkot täyteen sateen raikastamaa kevätilmaa ja kuulostella täydellistä hiljaisuutta. Kyllä maalla on mukavaa. :)

Aatun ravikuvia

2011-05-10T22:11:00.002+03:00

Ravikuvia on aina yhtä ihana saada muistoiksi etenkin hyvinmenneistä starteista. Meidän hovikuvaajamme Jonna ei valitettavasti päässyt kameran kanssa todistamaan Aatun avausvoittoa, mutta kaikeksi onneksi Nelli Tarkka oli kuvannut Aatua Ylivieskassa ja tässä hänen ottamiaan kuvia esille. Salaman lähtö oli ilmeisesti niin myöhään, että siihen aikaan ei enää kukaan jaksanut kameran kanssa aidan vieressä zuumailla. Mutta kiva, kun edes Aatusta saatiin kuvia. Niin olihan minullakin kamera mukana, mutta ei siltä jännitykseltä ja hermostumiselta pysty mihinkään kuvaamiseen keskittymään.... Sitä paitsi eikös ystävät olekin juuri sitä varten - että he kuvaavat, kun ei itse pysty. :) Eli Jennalta toivottavasti löytynee ravipäivältä vielä jotain kuvia? ;)

Aatun avausvoitto

2011-05-09T00:29:00.006+03:00

Tässä se on. Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin miljoona mietettä kätkee edellinen kuva sisälleen. Neljä vuotta vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä. Unelmia, uskoa, toiveita, haaveita. Treeniä, treeniä, treeniä, treeniä. Kelillä kuin kelillä. Nyt on tultu tähän. Kuva on todiste ikuisiksi ajoiksi siitä, että Aatun nelivuotiskauden aloitussartti oli juuri niin hyvä kuin sen kuuluikin olla.

Perjantaina oli harvinaista herkkua päästä raveihin kahden hevosen kanssa. Ja vielä harvinaisempi ihme oli, että toisen kanssa saatiin palata kotiin voittoloimi auton penkillä. Aatu oli upea. Siitäkin huolimatta, että raveihin päästyään nuori herra oli lievästi ilmaistuna energinen ja eloisa otus... Lämmityksen jälkeen taustajoukoille meinasi kyllä iskeä totaalinen epätoivo. Se Aatu, joka Kaustisella on niin keskittyneesti juossut hiittiä oli nyt tosipaikan tullen vaihtunut johonkin pomppivaan pelle-hermanniin. Aivan kaikki oli mukamas uutta ja ihmeellistä, Ylivieskan rata oli aivan erilainen kuin Kaustisen, vastaantulevat hevoset näyttivät yhtäkkiä vähintäänkin hirviöiltä, paalut möröiltä ja yksinkertaisesti kaikki aivan kauhealta. Aatun keskittyminen oli tipotiessään ja tilalla hyppeli pelkkä pelle, joka esitti pelkäävänsä aivan kaikkea. Ihan kuin koko hevonen ei koskaan aikaisemmin olisi ravirataa nähnytkään... Kuski ajoi lämmitystä pitkään ja hartaasti, mutta ei aisoissa ollut lainkaan se Aatu, mikä hiiteillä on nähty. Tuntui jotenkin niin toivottomalta miettiä, että tässäkö tämäkin startti taas oli - hylätty liiat laukat varmasti jo ensimmäiseen kurviin??? Mutta kun itse kilpailu sitten koitti, jotain naksahti myös herra hevosen päässä kohdilleen. Hapuilevan ja varovaisen lähdön jälkeen koko hevosen olemuksesta näki ensimmäisellä takasuoralla, että se rentoutui ja keskittyi omaan työhönsä. Kai oriin päässä syttyi jokin lamppu siitä, että ihan kuin hän olisi tehnyt jotain vastaavaa joskus aikaisemminkin... Aatu sai ihan unelmajuoksun ensiksi toisessa parissa ulkona kierroksen ajan, sitten puoli kierrosta johtavan takana ja siitä viimeisen puolikkaan koittaessa kuski käänsi oriin johtohevosen rinnalle. Loppusuoran alussa Aatu tiesi tarkalleen, mitä tehdä. Kuski istui hiljaa piiska taaksepäin, meno näytti vaivattomalta ja ori karkasi komeasti muilta. Tähtivauhtinen viimeinen puolikas toi voittoajan 33,3 ja onnenkyyneleet taustajoukkojen silmiin.

Kaiken sen kirkumisen, kannustushuutojen ja epätodellisuuden tunteen taakse kätkeytyi myös pieni helpotuksenhuokaus. Aatun hyvyys ei onneksi ollutkaan vain meidän oma keksimmämme juttu. Se oli sitä ihan oikeastikin. Luonnonjuoksija, jolla on lahjoja yltää vielä jonain päivänä vaikka mihin saakka.

Mutta jottei kaikki olisi pelkkää onnea ja iloa niin olihan meillä mukana Ylivieskassa tietenkin myös Salama. Ja sellainen Salama olikin, että koskaan en ole aiemmin hevosestani tätä puolta nähnyt. Salama, joka on se maailman kiltein hevonen äityi perjantain ravireissulla niin kiukkuiseksi, etten oikeasti oikein edes ymmärtänyt, miten minun hevosestani voi löytyä tuollainenkin puoli. Salama on kuitenkin viisas - se on ollut jo monesti raveissa mukana ja tietää, mistä on kyse silloin, kun kuulutukset kaikuvat ja kaviot kopisevat. Ja siellä se sitten joutui kopissa seisomaan monta tuntia tyhjän panttina odottaen omaa ravien viimeistä lähtöään ja keräämään samalla hieman aggreesioita.... Kopissahan Salama vielä tyynen rauhallisena vuoroaan odottikin, mutta kun sen vuoro sitten tuli päästä pihalle, oli tamma aivan täynnä tulta ja tappuraa. Salama oli niin lennossa jo kun otin sen kopista pois, se oli lennossa sitä talutellessani ja kun rupesin riisumaan kuljetuskamppeita sen päältä tapahtui jotain, mitä Salama ei koskaan ole tehnyt: Tamma potkaisi mua reiteen oikein mielenosoitukseksi kaikesta kärsimästään kurjuudesta ja odottamisesta. Koskaan ei ole kyllä tullut mieleenikään edes varoa Salaman potkuja, mutta näköjään Salamankin sisällä asuu oikea kiukkuinen kilpahevonen.

Salkkaria verrytellessäni se oli virkeä ja lämmityksessä se porhalsi menemään sellaisella asenteella, että alta pois. Ja siltä tahti oli kyytiinkin tuntunut; kuski oli hevoseen oikein tyytyväinen. Toivoton lähtöpaikka oli kuitenkin meidän murheen kryynimme jo etukäteen ja ammattikuski tiedosti asian vallan hyvin. Meikäläisen arvostus Suomen tämänhetken ykköskuskia kohtaan kohosi varmaan taivaaseen saakka tämän sanoessa, että on katsonut etukäteen videokirjastosta Salaman viime startteja, ja niissä se on joutunut aina kiertämään, että nyt taitaa olla huonolta lähtöpaikalta suojajuoksun paikka. Ja kuski teki juuri niinkuin lupasikin: nätti, vaivaton, ehkä selkäjuoksu maaliin saakka. Missään vaiheessa Salama ei päässyt oikein vapaasti kirimään, mutta tällaista juoksua tamma jossain vaiheessa todellakin tarvitsikin. Maaliin hevonen tuli voimissaan ja varikolle niin kiukkuisena, että Salaman mielenosoitus alkoi jo oikeasti huvittaa. Sijoitus kahdeksas, viimeset rahat ja edelleen ennätystä hipova aika 32,0. Ja kun Suomen kärkiohjastaja sanoo startin jälkeen minun normihevosestani, että tamma on kovassa kunnossa, niin täytyyhän pessimisti-omistajankin olla vain ja ainoastaan tyytyväinen. Mietinkin, että vaikka sijoitus oli tämän kauden huonoin, olin hevoseen ja sen olemukseen varmasti tyytyväisempi kuin koskaan. Näinhän se urheilussa aina meneekin, että ne sijoitukset eivät kerro aivan koko totuutta...

Hienon ravipäivän jälkitunnelmissa ollaan edelleen hyvin hyvin onnellisia. Ja toivotaan enemmän kuin mitään tällä hetkellä, että hevoset vain saisivat kilpailla kesän terveinä. Voi kumpa...

Eilisen äitienpäivän kunniaksi täytyy muistaa olla ylpeä myös kaikista meidän hevostemme äideistä. Viime perjantaina Hevosurheilussa esiteltiin nimittäin uudet jälkeläispalkitut suomenhevostammat. Valiopalkittujen kunniarivissä olivat Aatun emä Ponnen-Leikki ja Samun emä Samarin. Ja kaiken hyvän lisäksi kakkospalkinnon oli jälkeläisistään saanut Salaman emä Alpertta-Rok. Hyvä meidän hevosten äiskät! Onnea kaikkien kasvattajille hienosta ja pitkäjänteisestä työstä uusien ravureiden jalostamisessa! Kyllä tuntuukin erityisen hienolta mennä aamulla talliin näiden periyttäjätammojen varsoja ruokkimaan, hoitamaan, treenaamaan - ja haaveileimaan. Sillä meidän hevosten äiskät tekee ravimaailman tähtiä. :)

Näissä kaikissa kuvissa Aatu on Ylivieskassa keskittymässä lämmityksen keskittömyttömyyteensä.

Kaksin Keskiseen

2011-05-02T00:43:00.003+03:00

Täytyy kirjoittaa edellisen valitusvirren jälkeen aivan uusi teksti iloisemmistakin ja paremmin sujuvista hevoshommista. Nimittäin meidän ravihevosistamme! Näitä kahta ravihevosta voi katsokaas sentään kuljettaa, minne haluaa ja miten haluaa. Ja onhan niitä toki kuljetettukin koko kevät Lampin ja Kaustisen väliä. Tällä hetkellä tuntuu, että tehdyt työtunnit ovat menneet jossakin määrin talteen. Siitäkin huolimatta, että puhutaan tuhansista työtunneista ja tuhansista treenikilometreistä. Paras palkka kaikelle tehdylle työlle on se, että molempien hevosten nimet löytyvät ensi perjantain Ylivieskan ravien lähtölistoilta.

Aatu aloittaa vihdoin ja viimein 4-vuotiskautensa Keskisessä. Ori juoksee Ylivieskassa ensimmäisessä lähdössä isompia, rutinoituneempia ja vanhempia hevosia vastaan, mutta jostain se Aatunkin kausi nyt on vain aloitettava ja nyt on kuitenkin mahdollisuus ajaa melkein kuin kotiradalla.

Herra hevosen kilpailukäyttäytymisestä kukaan ei osaa tässä vaiheessa kautta sanoa vielä yhtään mitään, mutta ihan hyvillä mielin Aatun kanssa kuitenkin Ylivieskaan lähdetään.

Samoissa raveissa meidän minitallia edustaa myös Salama, jolla on iltapuhteena puolestaan viimeinen lähtö ja ihan toivottomat lähtöasetelmat. Kuvittelin, että kun ilmoitan sen vain yhdelle takamatkalle, saisi tamma hyvän lähtöpaikan ja toivottavasti myös suojaisan juoksun. No kuvitelmiksi jäi. Salama starttaa numerolla 14 lähtöradalta 10. Voihan kökköjen kökkö tätä tuuria. No, olkoot Salama nyt sitten vaikka Aatun matkaseurana ja raveissa tukena ja turvana, sillä menestymismahdollisuuksia meillä ei taida tuossa lähdössä olla. Siitäkään huolimatta, että kuskina on sellainen mies kuin Mika Forss. ;)

Salaman viimeisestä Seinäjoen startista voi kertoa sen verran, että keli ainakin oli pääsiäissunnuntaina komea. ;) No ei, Salkkari oli rehti hyvä itsensä, mutta ihan nappiin ei kuitenkaan startti sujunut. Salaman juoksupaikka oli viides pari ulkona, josta se joutui lähtemään kiriin jo kierrosta ennen maalia. Tasaisesti puurtamalla Salkkari kiersikin kolmatta ja oli viimeisellä takasuoralla jo sijalla kolme, kun laukkasi. Ihan turha pysähdyshyppy, jonka myötä kovaa mennyt kärki karkasi horisonttiin ja vaikka Salamakin tuli vielä ihan kohtuutasaisesti loppua, riitti se viidenteen sijaan Oulusta saalistettua ennätystä sivuavalla ajalla 31,8. Totokolmikkoon yltäekseen olisi pitänyt painella tähtivauhtia, joka voi olla Salamalle vielä tässä vaiheessa turhan kylmän kyytiä. Silti takasuoran laukka harmitti todella paljon, sillä kerrankin Salamalla olisi ollut ainakin teoriassa kaikki mahdollisuudet pärjätä. Ja onpahan Salamankin kanssa koettu nyt se, että minun tavallinen tammani on lähtönsä pelisuosikki. :) Näin ne tilanteet vain raviurheilussa elävät... Startin jälkeen tamma puhalsi paljon, mikä tietenkin huolestutti kovasti vainoharhaista omistajaa. Tiedä sitten, mikä puuskuttamisen syynä oli, mutta tällä hetkellä riittää se, että viimeiseen hiittiin Salama on kuitenkin ollut ihan normi-itsensä ja henkikin on kulkenut paremmin. Salama sai myös vihdoin torstaina kevyet kesäkengät eteen, joten eletään toivossa, että niillä päästään Ylivieskassa kovaa - muutenkin kuin laukkaamalla.

Toivotaan ensi viikosta vähän parempaa, sillä tämä viikko on kyllä ollut täynnä vastoinkäymisiä. Muutamia asioita mainitakseni: autosta hajosi yksi aamu töihin mennessäni rengas, Aatu hajotti hiittireissulla kilpakärryistään renkaan, Samu hajotti melkein koko hevoskopin... Laskin tässä tyytyväisenä myös, että tällä viikolla on hevosiin mennyt varmaan 2000€ rahaa, kun 1400€:n heinäkuorma tuli viikolla etelä-Suomesta (ihan mahtavia heiniä oli taas, tämä laatuheinätakuu on kyllä ihan ehdoton juttu!), koppiin laitettiin 350€:n valvontakamera ja lisäksi hevosilla oli kengitys ja Samulla kavioiden vuolemispäivä torstaina. Rahamenoihin voi siis lisätä vielä vähän koppi- ja kärryremonttia niin kyllä naurattaa. On se vain luojan lykky, että on työpaikka...

Ongelmakuljetus

2011-05-01T23:51:00.007+03:00

Hohhoijaa. Vappua on vietetty varsinaisella työpaikalla sairaalalla sekä toisella työpaikalla tallilla. Tai hevoskopissa Samun kanssa. Menihän se aika taas tänään sekunteja laskien sielläkin. Kaikki jäi henkiin ainakin tällä matkustuskerralla, mutta olihan siinä matkan varrella taas niitä kuuluisia vaaramomentteja kerrakseen, kun kerran harjoiteltiin Samun kanssa kuljetuskäyttäytymistä. Tämän päivän jälkeen ja etenkin tässä mielentilassa hermostun jokaiselle, joka uskaltaa sanoa, että hänen hevosensa on hankala lastattava tai hankala kuljetettava. Tervetuloa tutustumaan Samun ihmeelliseen kuljetusmaailmaan niin ymmärrätte, mistä puhun. Hengenvaarasta. Silkasta hulluudesta.

Samun kanssa käytiin tänään Lampin omalla Lapinkairan harjoitusraviradalla ajelulla. Sen verran viisaita osattiin olla ennakkoonkin, että kärryt menivät radalle toisella kyydillä kuin kopin perässä - jotta perälauta saataisiin mahdollimman äkkiä auki sitten jos (ja kun) tilanne siltä näyttää. Koppiin viritettiin viikolla valvontakamera, mikä on kyllä superkätevä kapistus, kun autosta näkee suoraan, mitä kopin kyydissä tapahtuu. Siten ihmisten on sata kertaa nopeampi reagoida tilanteisiin silloin, kun hevonen kyydissä matkustaa jossain muualla kuin omalla paikallaan... No joo, menomatka meni loppujen lopuksi ihan mukavasti. Varsan hermot kesti tyhjänpanttina seisomista varsin pitkiäkin minuutteja - eikä se kivunnut puomin päälle kuin kolmesti ja joka kerta se saatiin ihan ehjin nahoin työnnettyä takaisinkin puomin oikealle puolelle. Itse radalla kaikki meni hienosti. Iskä ajoi Samulla muutaman kierroksen rataa ympäri, peruutti katokseen ja kävelytti takaisin kopin kyytiin. Moni asia siis onnistuu ja monessa asiassa Samu toimii nykyään varsin hienosti. Mutta periaatteessa millään niillä ei sitten olekaan mitään virkaa, jos se yksi ja ainoa asia joka takkuaa on kuljettaminen. Varmaa on kuitenkin se, että miksikään kotona tarhassa seisotettavaksi hevoseksi Samua ei ole hankittu. Sen tulevaisuus on toivottavasti raviradoilla ja sinne ei pääse kyllä mitenkään muuten kuin kopin kyydissä...

Radalta paluumatkaalla Samu kipusi jälleen puomin päälle ja sitä sitten poistyöntäessä varsa hyppäsi jälleen kerran niin lennokkaasti pystyyn että kaatui kopissa selälleen. Niin. Makuullakin on sitten yritetty matkustaa. No, joo, perälauta auki ja hevonen pystyyn, mutta jätettiin se nyt sitten seisomaan kopissa väärin päin eli takapää menosuuntaa kohti. Siinähän se ei sitten voinut kiivetä etupuomin päälle - mutta kahteen otteeseen se roikkui sitten väliaidan päällä... Ei ihan hirvittävästi naurattanut. Näitä tapahtumia kertoessa kuulostaa siltä, ettei koko hevonen suurin piirtein edes olisi ollut missään kiinni, jolloin se vain yksinkertaisesti pääsi niin halutessaan hyppäämään pystyyn. Mutta voin kyllä samaan hengenvetoon kertoa, että oli se pirun kenguru kiinni. Monelta puolelta, monella narulla, lattian rajaan vedettynä niin tiukalle kuin ikinä saatiin ja taas vähän löysemmälläkin ja vaikka millä metodilla. Ei auta. Järjellä ajateltuna on täysin käsittämätöntä, miten koko varsa saa niin halutessaan etujalkansa kuinka korkealle tahansa. Mutta todellisuudessa se kyllä saa - ja helposti. Tämä pitkäkinttu-kenguru hyppää varmasti näin alle vuoden ikäisenäkin 130cm esteitä. Jos jollain on hakusessa estehevosvarsa, niin täällä sellainen on. Ravisukuinen, mutta hyvin pomppaa.

Kotiin päästyämme Samu seisoi vielä varmaan tunnin kopin kyydissä erilaisia sitomismenetelmia testaten. Ja oli se varmaan 20 kertaa puomin päällä roikkumassa niin, että takajalat vain roikkuvat ilmassa... Kokeiltiin myös niin, että etupuomi otettiin kokonaan pois ja laitettiin varsa vain kahta puolta kiinni. Tuloksena se, että hevonen pääsi hyppäämään entistä kauemmas ja hajotti mm. kopin lamput ja lommotti seinät katosta lattiaan... Toki se sai itsekin jalkoihin haavoja ja silmäänsäkin jonkin tällin, mutta samapa tuo. Haavoilla ja silmällä on aikaa parantua.

Kukaan ei tätä lukiessaan usko, että Samu kyllä kävelee nätisti kopin kyytiin (ylhäällä on sentään kuvatodiste!) eikä se pelkää matkustamista mitenkään. Itse olen seissyt tänään kopissa sen kanssa jutellen, rapsuttaen, komentaen, syöttäen. Ihan sama. Kun Samulle tulee tylsää, se hyppää pystyyn...

Samu ja Jenna (jolle kiitokset avusta!)

Kun hevoskoppi oli jo tarpeeksi moneen osaan hajotettu, ei meidänkään auttanut kuin taluttaa varsa kyydistä pois. Ja myöntää tappiomme. Samu voitti. Viimeisen kerran. Ja kyllä tympäs...

Plääh. On tässä vuosien aikana tullut nähtyä jos jonkinlaista hevosta ja jos jonkinlaista ongelmaa niiden kanssa. Mutta mitään vastaavaa me emme koskaan ole nähneet. Samu on aivan ainutlaatuisen idiootti. Iskä oli siihen niin kyllääntynyt, että olisi varmasti kuskannut koko kopukan sinne kuuluisalle orilaitumelle vaikka tänä iltana - jos hevosta vaan voisi jonnekin kuskata ilman, että tulee ruumiita. Ilta on kerätty ideoita ja suunniteltu ratkaisua. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin lähipäivinä kopissa on sellaiset viritelmät, että yksi kengurukin pysyy kyydissä. Tai sitten kenguru saa muuttaa Australiaan hyppimään lajitovereidensa kanssa. Kohta kiitos riittää.

Pääsiäinen

2011-04-22T23:36:00.002+03:00

Pääsiäisviikon kunniaksi aurinko on porottanut Keski-Pohjanmaallakin kuin kesällä konsanaan. Alkuviikko on mennyt töissä ikkunasta aurinkoa katsoessa (aina kun on kerennyt), mutta nytpä alkoi minullakin pääsiäsvapaat ja pääsee kunnolla töihin taas harrastusrintamalla. Se on ainakin tullut jo nyt kevään aikana selväksi, että tekemisen puutetta ei ainakaan ole, kun pihassa seisoo kolme hevosta. Kaksi täysipainoisesti treenattavaa ja yksi opetettava versio. Mutta minun mittakaavassani mikään ei ole niin hienoa, kuin värkätä pitkät ja valoisat kevätillat omien kopsujen kanssa lintujen viserrellessä tallin pihalla. Onni on niin yksinkertaisia asioita; arkipäiviä ja hevosenhajua... :)

Pääsiäinen on suurelta osin pyhitetty meillä hevosille, joten tänään aloitettiin pääsiäis"juhlinta" sitten tosissaan Samun opetuksella. Titan avustuksella päästiin viikon tauon jälkeen ajamaan Samulla takaa. Eipä ollut taaskaan suurempia ongelmia, varsa vaikuttaa vain nauttivan kun pääsee töihin. Samu vaikuttaa ajohommissa olevan melkoisen virtava, mutta myös äärimmäisen rohkea. Sen ei tarvitse kyttäillä postilaatikoita, polkupyöriä, roskapönttöjä tai mitään muutakaan turhaa. Ei se kyllä varmaan edes ehdi, kun sen on miljoonaa vain köpöteltävä eteenpäin. Ohjaustakin se tuntuu kummasti jo toisen takaa-ajokerran jälkeen ymmärtävän. Ja kun Samun omistaja on sitten sitä hieman hätäistä sorttia, niin tämän toisen ajo-opetuskerran jälkeenhän iskän mielestä Samu oli valmis ottamaan kärryt peräänsä. No, ei kai siinä muu auttanut, kun tuumasta toimeen ja pikkuvarsalle kärryt perään ja herra-omistaja kyytiin. Pöh, ei mitään jännitystä. Käytiin lenkki kiertämässä Samun kanssa kärryt perässäkin ja sehän vain lompsutteli menemään sen oloisena, että hah, vihdoinkin minäkin pääsen oikein aikuisten hevosten hommiin. :) Kummallista, kuinka fiksusti meidän projektivarsa ajohommiin onkin suhtautunut ja kuinka kovasti se nimenomaan nauttii, kun pääsee "töihin". Ajoharjoittelun jälkeen Samu pääsi pesulle, joka alkaa olla jo noin kymmenennen pesukerran jälkeen aika tuttua puuhaa. Nyt varsinkin, kun tarhat ovat toistaiseksi rapakkoa, on joka ilta Samukin saanut ainakin kallisarvoista jalkojenpesuharjoittelua, vaikkei joka päivä koko hevosta jaksakaan läträtä puhtaaksi. Eihän se varsojen opettaminen ole kuin tavallisten asioiden tekemistä ja hevosen tavoille oppimista. Eikä se taas vaadi ihmisiltä mitään muuta kuin rutkasti aikaa. No, pesun jälkeen Samu pääsi vielä harjoittelemaan traileriin lastausta ja kuljetusta. Salama joutui taas lapsenvahdiksi kopin kyytiin näyttämään Samu-sammakolle kuinka kyydissä oikeasti tulisi käyttäytyä... Tämä touhu ei sujunutkaan aivan niin yksinkertaisesti kuin ajo-opetus tähän saakka on onnistunut. Koppiin varsa kyllä saatiin ruuan avulla houkuteltuna, mutta täytyihän sen sitten kerran pistää kopissa istumaan ja kolmesti kiivetä puomin päälle jo tuossa kilometrin matkustusharjottelun aikanakin... Hohhoijaa. Salama katseli vieressä tyynen rauhallisena varsan riekkumista ja välillä näytti sanovan, että koita nyt tollo olla jo rauhassa. Samun kanssa suurin ongelma onkin juuri tuo sen pystyyn hyppiminen, jota ei kyllä helpota yhtään se, että se vaikuttaa pitkien jalkojensa kanssakin olevan kamalan notkea ja nopealiikkeinen... Kopissa pystyyn ei paljon kärsi hypellä, muuten voi käydä pahimmillaan kyllä todella huonostikin. Mutta eihän se auta kuin harjoitella ahkerasti. Kun lyhemmät kuljetusmatkat alkavat onnistua, niin Samu saa lähteä Kaustiselle harjoittelemaan Aatun hiittireissujen aikana matkustamista. Mutta sitä ennen iskä saa kyllä asentaa jonkin sortin valvontakameran koppiin, ettei mun tartte nyt aivan ruveta vain hevosten kanssa matkustamaan...

Niin mukavaa ja palkitsevaa puuhaa kuin pitkästä aikaa onkin värkätä varsan kanssa, tuntuu arjen treenailut ja hoitotoimenpiteet Salaman ja Aatunkin kanssa nykyään kovin kovin yksinkertaisilta asioilta. Etenkin Salaman pomminvarmuus joka suhteessa on melkoisen " hermoja lepyyttävää" vastapainoa noille oriiden riekkumisille. Salama on treenaillut ihan normaaliin tahtiin ja meidän hevospääsiäinen huipentuukin sunnuntaihin, kun pääsemme Salaman kanssa raveihin Seinäjoelle. Salkkari starttaa tammasarjassa, lähdössä kahdeksan numerolla kahdeksan. Sunnuntai-iltana tiedetään onko sijalukukin maalissa sama kahdeksan.

Aatulla on kevättä rinnassa ja se todellakin luulee olevansa jonkin sortin kuningas... Ori on treenannut kahdesti viikossa Kaustisella ja alkaa näyttää hiiteissä jo oikeasti hienolta. Tällä hetkellä vaikuttaa, että Aatulle on löydetty oikeat varusteet ja valmennusmetodit. Kilpailukutsujakin on plarailtu, mutta sen pitemmälle ei vielä olla päästy. Huomenissa Aatu hiittailee taas Kaustisella, Salama käy ratsastuslenkillä metsätiellä vähän laukkailemassa ja Samu harjoittelee taas ravihevosen töitä kärryjä vetäen.

Ei käy pitkäksi aika ei, elämä on ihanaa! Kevät on ihanaa! Ja hevosharrastuskin on ihanaa - ainakin toisinaan. :)

Treenipäivä

2011-04-16T23:48:00.000+03:00

eli aika normipäivä.

Salama ja Aatu treenasivat peräkanaa Kaustisella...

...ja pikku-Samu opetteli ajohommien saloja kotona.

Ajo-opetus on nyt sitten oikeasti aloitettu.

Ei olisi kolme viikkoa sitten voinut tällaista uskoa!

Kauden yllätysavaus

2011-04-10T22:58:00.001+03:00

Kevät on maailman parasta aikaa. Siitäkin huolimatta, että hevoset näyttävät karmeilta karvaa pudottaessaan, tarhat näyttävät karmeilta, kun kaiken alleen peittänyt lumi sulaa, hevosten jalat näyttävät karmeilta niiden kahlatessa päivät tarhojen rapakoissa. Ja Samu näyttää karmealta sen piehtaroidessa ulkona aina jossakin rapaputissa... Silti. Kevään valo ja lämpö tuntuvat oikein tervetulleilta asioilta upean lumitalven jälkeen. Ja joutsenetkin ovat palanneet takaisin, se on aina yhtä pysähdyttävä kevään merkki. :)

Kevään ainut huono puoli on, että se huonontaa meidän hevosten treenimahdollisuudet kotona taas ihan minimiin. Mutta viime talven jälkeen sitäkään ei pidä kyllä moittia, sillä lunta ja treeniolosuhteita oli kerrankin niin hyvin, että on omaa huonoutta, jos niitä ei ole päässyt hyödyntämään. Kaustisen radalla on käyty viime aikoina paljon ja se on ollut jo reilun viikon verran ihan hiekkapintainen kesärata. Joten olosuhteita treenaamiseen on kyllä nyt sitten siellä.

Salaman kausi avattiin todella erikoisissa merkeissä viime maanantaina Oulussa. Yllätyksiähän raviurheilu on aina tottunut tarjoamaan, mutta melkoinen yllätys oli kyllä se, että joskus raviurheilu voi yllättää positiivisestikin. Ja Salama. Sanat eivät tällä hetkellä riitä kertomaan, kuinka urhoollinen tamma se jälleen kerran startissa oli. Salama palasi radoille neljän kuukauden tauolta, jona aikana on kierretty metsäteitä satoja kilometrejä ja hoidettu jalkoja kuntoon Tampereen klinikalla. Ja hiitattu muutama kerta hiljaa Kaustisella. Starttiin tultiin olemattomin odotuksin, sillä lähtö näytti taukohevoselle liian hyvätasoiselta ja lisäksi Salkkarilla oli rasitteena 40 metrin takamatkakin. Kyytiin Salama sai sitten opetuslähtönsä Jaaran, joka oli varsin tyytyväinen tamman otteisiin jo lämmityksessä. Startissa toivoimme kuitenkin Salaman saavan vain nätin juoksun ja pysyvän muiden mukana koko matkan ajan. Kuskin mielestä Salama tuntui kuitenkin itse startissakin koko ajan todella hyvältä ja ajo oli sen mukainen. Mitään epäselvää hevosen urhoollisesta juoksupäästä ei toivottavasti kenellekään maanantain jälkeen jäänyt. Salama taivalsi ensimmäisen kierroksen neljännessä parissa ulkona ja viimeiset 1200 metriä se jyräsi väsymättömästi kolmatta rataa pitkin ja nitisti vastustajan toisensa jälkeen. Tamma taisteli niin täysillä, ei kumartanut ketään eikä ainakaan antanut periksi. Loppuun asti kolmatta jyräten kuolainta purren... ja maalissa toinen! Käsittämätön juoksu. Tauko, raparata, raskas juoksu kolmatta rataa kiertäen toivat tulokseksi uskomattoman kakkossijan ja kaikkien aikojen nopeimman Salaman juokseman ajan! Ennätys kirjataan heti 6-vuotiskauden ensimmäisen startin jälkeen lukemiin 31,8!!!!

Salamaa parempiluontoisempaa hevosta tuskin on olemassakaan. Kotona se on maailman kiltein hevonen, jolle käy kaikki. Talven ajan se on kirittänyt parhaansa mukaan Aatua lenkeillä, nyt ennen starttia se on koulinut pikku-Samua hevosen tavoille ja vetänyt varsaa lenkeillä perässään. Ja sitten se tulee itse starttiin kokeilemaan päivän kuntoaan ja tekee elämänsä esityksen. Salama on nöyrä, tunnollinen, rehellinen ja järkevä. Sillä on kilpahevosen luonne, rautaiset hermot ja taistelijan tahto. Se, että sellainen tamma on sitten minun rakas hevoseni vetää tällä hetkellä vähän hiljaiseksi. Minun Salaisuuteni.

Oulun esityksen jälkeen omistaja on koittanut viikon verran koota omia ajatuksiaan. Salamalla on sentään ollut kaikki hyvin ja sitä on treenattu ihan entiseen malliin. Seuraavaa starttia olen haaveillut Seinäjoelle pääsiäiseksi, jos kaikki menee jatkossakin hyvin. Myös Aatu aloittanee kautensa tässä kuussa. Orille on saatu kesäkengät eteen ja se on sen merkki, että kohta ollaan valmiita starttiinkin.

Tallin pienin Samu-poika on pari viikkoa opetellut hevosen elämää meidän tallissa meidän oppiemme mukaan. Samaksi varsaksi sitä ei enää kyllä uskoisi, sillä varsin ihmisystävällinen ja utelias otus Samusta on kahdessa viikossa kasvanut. Nykyään sitä saa käsitellä lähestulkoon kuin hevosta kuuluukin, mikä nyt entisestään todistaa mielestäni sen, kuinka tärkeää jokapäiväinen käsittely varsoille olisi. Samu on lenkkeillyt pari kertaa viikossa Salaman perähevosena ja päässyt pikkulenkkien jälkeen pesulle kuten aikuisetkin hevoset. Karvaa olen nyhtänyt Samusta irti varmasti kottikärrykuormallisen, mutta toinen kuorma näyttäisi vielä olevan hevosessakin kiinni. Takaa-ajo-opetus olisi tarkoitus myös pian päästä aloittamaan. Kunhan vain ehtisi...

Viikon edistys

2011-04-01T22:12:00.003+03:00

Samu on asunut meidän tallissa viikon. Viime viikon torstaina sillä ei käsittääkseni ollut koskaan ollut edes riimua päässä, mutta eilen Samu kävi jo elämänsä ensimmäisellä lenkillä Salaman perässä hölkäten ja pomppien. Kuvasatoa ohessa todisteeksi, ettei kukaan luule tätä aprillipilaksi! Ei siis ollenkaan ihan huono edistys viikon käsittelyn jälkeen.

Tästä se treenaus nyt alkaa!

Ja lopuksi kuva meidän kolmen koplasta auringon otossa. :)

Sain kuin sainkin kaikki hevoset samaan kuvaan!

Kolmen kopla

2011-03-31T00:45:00.003+03:00

Voi valtava, kuinka paljon asiaa minulla olisi tällä hetkellä tänne kirjoitettavaksi, kun vain jostain löytyisi ylimääräistä aikaa! Täytynee yrittää hyödyntää tulevat pari vapaapäivää niin, että ehtisi tännekin jotain sepustuksia kirjoitella. Tuntuu, että kesäaikaan siirtyminen vei ajankulusta useammankin kuin yhden tunnin yhdeltä vuorokaudelta pois. Siirsinköhän minä kelloja jotenkin väärin, vai lyhenikö kesäajan myötä vuorokauden tuntimääräkin muutamalla? Noh, kunhan tämä aikataulutus saadaan taas järjetykseen, niin onhan se vain vallan ihanaa, että nyt päivä jatkuu pitkälle iltaan eikä siten enää hevosten treenaus ole enää aivan kellontarkkaa puuhaa. Kunhan koululinja-autojen aikataulut ottaa huomioon, niiden kanssa kun on vähän ikävämpi sattua hevosen kanssa vastakkain.

Mutta. Kuten jokainen on jo kuvista voinut päätellä on meidän tallissa yksi uusi asukas lisää joten kolmen kopla on nyt sitten koossa. Tämän vuoden puolella on tuntunut kovasti siltä, että Salama ja Aatu ovat jo ihan liian aikuisia hevosia ja että niiden lisäksi täytyis saada jokin tulevaisuuden projekti kasvamaan. Ja nyt sitä projektia on sitten kerrakseen. Yksivuotias orivarsa R.R. Samu tuli viime perjantaina täydentämään meidän tallin karsinoita ja järjestämään työtä moneksi vuodeksi eteenpäin. Samu on todellakin projekti, koska sen kanssa kaikki, aivan kaikki, täytyy alkaa alusta asti. Se on täysin käsittelemätön ja täysin opettamaton pihattovarsa. Yritän purra huuleeni ja ilmaista ajatukseni nätisti: Tämän varsan myötä minun mielipiteeni pihattokasvatusta kohtaan on entistä selvempi. Se ei ole hevosen, ei ainakaan varsan paikka elää ja kasvaa. Ei. Liian usein pihatto tarkoittaa samaa kuin laiskaa ja helppoa hevosenpitoa. Riittäkööt tämä tästä aiheesta, sillä uskon, että yhden varsan elämä muuttui nyt elämisen arvoiseksi. Ainakin toivon niin.

Samun kanssa ollaan nyt vajaa viikko tutustuttu toisiimme ja opeteltu hevosen tapoja. Tämän varsan kanssa on harjoitukset lähdetty niinkin arkisista asioista kuin siitä, että se antaa ihmisen koskea itseensä, että hevoset asuvat tallissa ja käyvät vain päivän olemassa tarhassa, että hevosilla on ruoka-ajat, että hevoset syövät muutakin kuin heinää, että hevoset saavat juoda vettä silloin kun niillä on jano. Mutta tällä hetkellä Samun kanssa ollaan lähtötilanteeseen nähden jo aika pitkällä, joka kertoo siitä, että varsa on kyllä kiltti ja jokseenkin fiksu hevosenalku. Nyt iloitsemme kovasti sellaisista asioista, että Samu antaa karsinasta kiinni, että sen voi taluttaa tarhaan, että se antaa tarhassakin ihmisen tulla lähelle ja antaa ottaa itsensä kiinni. Samu on harjoitellut käytävällä kiinni olemista kahdelta puolen, harjattavana olemista, pesemistä, loimittamista, kavioiden nostamista, taluttamista. Niin, siis sitä peruskäsittelyä, joka minun mielestäni varsan kanssa pitäisi aloittaa heti syntymänsä jälkeisenä päivänä, eikä kymmenen kuukauden ikäisenä arkana ja epäluuloisena hevosenalkuna...

Samu on kiltti. Se on hyvin utelias ja kiinnostunut kaikesta uudesta, mutta samalla se on vielä arka ja epäluuloinen. Samun ratkaisu kaikkiin ongelmiin on nousta pystyyn ja ilmassa seistään sitten sitä kauemmin, mitä kovemmin jotain uutta asiaa vastaan täytyy protestoida. Mutta toistaiseksi ainakaan se ei potki eikä pure ja toivoa sopii, että moinen kahdella jalalla seisoskelukin jäisi ajan myötä pois. Jatkossa Samu alkaa opetella ajohommien saloja ensiksi Salaman perähevosena hölkytellen ja sitten kesemmällä toivottavasti myös itse kärryjä vetäen. Mutta siihen on vielä kovin kovin pitkä matka.

Salaman ja Aatun suhtautuminen uuteen kaveriin on ollut ihan positiivinen. On suuren suuri onni, että tallissa asuu sellainen tamma, joka hyväksyy kaikki uudet kaverit, ohjaa ja opastaa varsat oikeille raiteille, mutta samalla pitää molemmat pojankoltiaiset tiukasti kurissa ja nuhteessa. Aatu heräsi oriina henkiin Samun tultua ja kuluneiden päivien aikana Aatun on kovasti täytynyt vannotella paikkaansa tallin kuninkaana ja niiden jokaisen yhden tamman omistajana. Täytyy kyllä myöntää, että omat silmät aukenivat aika lailla Aatunkin kohdalla nyt uuden varsan tultua talliin. Tähän asti Aatu on ollut se keskentekoinen varsakorri, mutta viimeisen viikon aikana siitä onkin kasvanut oikein aikuinen ori. Ja kyllähän se kieltämättä komealta näyttää. Ja olenhan minä valtavan ylpeä Aatua jo pelkästään katsellessakin...

Tallin ravihevoset alkavat pikkuhiljaa palailla radoille. Hiittiä on päästy nyt kuukauden verran ajamaan, kelirikkoajat ovat käsillä, mutta eiköhän se "oikea" kevätkin sieltä huhtikuun myötä ala ilmestyä. Salama aloittaa kautensa maanantaina Oulussa. Lähtö näyttää kovalta ja kun pitkältä tauolta tullaan on oltava realistinen ja lähdettävä mukaan hakemaan vain ehjää ja nättiä kauden avausstarttia, mikä ei tarkoita minkäänlaista menestymistä. Mutta jostakin tämäkin ravivuosi on nyt vain polkaistava käyntiin joten olkoot paikkana siihen sitten vaikka Äimärautio. Aatu puolestaan tulee starttiin heti kun kelit mahdollistavat kesäkengässä ajamisen. Veli Ponnen Onnin kauden avausstartti sen kun vain nostatti paineita. ;)

Ja lopuksi maininta viimeksi mainostamistani Toholammin raveista. Ravit vietiin kunnialla läpi eikä ainakaan minun korviini ole mitään negatiivista kommenttia kantautunut ravien tiimoilta. Voittajat saivat hienot loimet ja komeat pokaalit, Toholammin yrittäjät olivat hyvin esillä paikan päällä raveissa ja siten samalla tietenkin myös toto-tv:ssa. Ilahduttavan monen auton nokka kääntyi 13.3 Kaustisen suuntaan ja raveissa nähtiinkin paljon sellaisia kasvoja, joita raveista ei aikaisemmin ole löytänyt. Minä olin sekä valtavan tyytyväinen, että hirvittävän helpottunut siitä, että järjestelyissä onnistuttiin ja että kaikki työ on nyt Toholammin ravien eteen tehty. Mutta pienoisesta väsymyksestä/turhautumisesta huolimatta täytyy silti myöntää, että melkein jo mietin, jaksaisiko samanlaisen projektin vetää ensi vuonnakin läpi... Aika näyttää. :)

R.R. Samu

2011-03-27T22:44:00.001+03:00

Ei kahta ilman kolmatta...
Tallin uusin asukki ja seuraavien vuosien ikuisuusprojekti näyttää tältä:

Tarkempi selostus yhdensortin heräteostoksesta tulossa joskus, kun aikaa olisi muuhunkin kuin töissä käymiseen ja tallilla touhuamiseen...

Yhteistyön tuloksena Toholammin ravit

2011-03-11T15:16:00.003+02:00

Kyllä sunnuntain voittajien kelpaa...

Viime maanantaiaamuna ryntäsin tallista tavallista tiuhemmalla askeleella sisälle ja vauhdilla tietokoneelle. Nettiin. Hippoksen sivut. Tulevat ravit. Kaustinen 13.3. Lähtölistat. Ja siellähän ne todellakin olivat! Toholammin ravipäivän lähtölistat nimittäin. Nopea vilkaisu ja helpotuksen huokaus; kaikki sarjat olivat koossa. Toinen vilkaus vähän tarkemmalla silmäyksellä ja sitten alkoi jo hymyilyttämään; hyvätasoisia täysiä lähtöjä ja tuttuja lamppilaisia hevosiakin mukana. Kolmas kerta listojen lukua ja ai että, kuinka ylpeä minä olinkaan. Historian ensimmäiset Toholammin ravit on järjestetty yhteistyössä Kaustisen raviradan, Toholammin yrittäjien ja Toholammin Hevosjalostusyhdistyksen kanssa. Ravit ravataan Kaustisella ensi sunnuntaina klo 14.

Toholammin Hevosjalostusyhdistys on varmasti kaikkien muiden hevosalan järjestöjen tapaan pieni ja tiivis yhdistys. Jäseniä on vähän ja toimijoita vielä vähemmän. Kaiken toiminnan järjestäminen koetaan turhaksi, työlääksi ja tappiolliseksi. Joten toimintaa on vuoden aikana liian vähän. Koska pakollisia menoja on kuitenkin aina esimerkiksi meille niin tärkeän harjoitusraviradan kunnossapitoon liittyen, kääntyy tilikauden tulos liian helposti miinusmerkkiseksi. Toimintaan tarvittaisiin rahaa ja sen saamiseksi tarvittaisiin toimintaa. Jollaisen järjestäminen vaatii talkoohenkeä, yhteistyötä, ponnisteluja, joustamista, ideoita ja paljon avuliaita käsipareja. Ei ole kuulkaa yksinkertaisia asioita 2011-luvun Suomessa!

Raviporukka on sisukasta. Periksi ei olla totuttu antamaan, sillä aina täytyy olla uskoa parempaan. Pieni porukka jakaantuu tarvittaessa moneksi. Loppujen lopuksi ne ovat aina samat naamat, jotka raveissa myyvät makkaraa, jotka osallistuvat yhdistyksen kokouksiin, jotka ovat valmiita raahaamaan jonkinsortin talvitapahtumaan tai varsanäyttelyyn sekä naapurin grillin että sukulaisten lapset yleisöksi ja oman tallin hevoset esiintymään. Raveissa samat henkilöt ovat hevosen omistajia, valmentajia, ohjastajia, sponsoreita, hoitajia ja toimitsijoita. Yhteisen hyvän eteen on muuntauduttava moneksi ja oltava monessa mukana. Näin se vain menee.

Toisaalta voi tietenkin olla niinkin, että tiiviiksi hitsautuneeseen porukkaan on suhteellisen vaikea päästä "ulkopuolisen" yhtäkkiä sisälle. Mutta kun olisi edes niitä yrittäjiä... Ravit eivät saisi olla niin sisäpiirin nautintoa kuin se todellisuudessa on. Raveihin tarvitaan uutta yleisöä ja sitä kautta uusia ideoita, uutta talkooväkeä, uusia hevosenhoitajia, uusia hevosenomistajia, uusia harrastajia, uusia kasvoja, uusia hevosia, uusia unelmia.

Oli ihailtavaa huomata kuinka positiivinen suhtautuminen Toholammin yrittäjillä oli Toholammin ravipäivää kohtaan. Nykypäivänä talous on itse kullakin takuulla tiukilla eikä markkinointiin ole suuria setelinippija varaa panostaa. Silti pääosin Toholammin yrittäjät lähtivät positiivisella mielellä leikkiin mukaan ja pistivät kortensa kekoon eli ropposensa likoon. Sunnuntaina Kaustisella Toholammin yrittäjät saavat olla tyytyväisiä ja Toholammin Hevosjalostusyhdistys uurastuksestaan ylpeä. Kaustisella ajetaan kaikkien aikojen ensimmäiset Toholampi-ravit eli kaikki ravipäivän lähdöt on nimetty lamppilaisten yritysten mukaan. Toto-tv näyttää ympäri Suomen yli 800 pelipisteessä suoran ravilähetyksen ja lisäksi tietenkin jokaisella on mahdollisuus katsoa ravit kotisohvalta ostamalla eurolla live-kuvan raveista kotitietokoneelle. Raveja on sponsoroimassa sellaisia yrityksiä, sellaisia yrittäjiä, jotka eivät ole aikaisemmin olleet missään tekemisissä hevosten tai raviurheilun kanssa. Uhkarohkeutta tai ei, mutta juuri tätä raviurheilu tarvitsee! Sillä jos kaikki menee nappiin, näistä yrittäjistä saadaan tulevaisuudessa uusia raviurheilun ystäviä.

Minä taas pidän tärkeänä sitä, että ravit jäävät myös hevosten taustajoukoille mieleen. Ainakin voittajille. Siksipä jokaisessa lähdössä voittaja saa komean sponsorin logoin varustetun palkintoloimen ja hevosenomistajalle jää konkreettinen muisto pokaalin muodossa. Sillä kukapa niillä palkintorahoilla kauaa hevoshommissa haukottelee? Loimen ja pokaalin ansiosta muisto säilyy kirjahyllyssä ja hevosen selässä (tai tallin seinällä) ikuisesti.

Ei käy kieltäminen sitä tosiasiaa, että alkuvuoden aikana töitä on saanut tehdä ravien eteen. Välillä on usko omaan tekemiseenkin ollut lujilla ja muutamat vapaapäivät on saanut pyhittää tyystin yhdistyksen toiminnalle. Mutta sehän sitä talkootyötä yhteisen hyvän eteen juuri onkin. Loppu hyvin kaikki hyvin. Kun omien hevosten puolesta ei ihan vielä pääse raveihin jännittämään, niin on upeaa, että ainakin koko Toholammin yrittäjien ja lamppilaisten hevosten puolesta saa nostaa peukut sunnuntaina pystyyn. Ja olla ylpeä siitä, että niin pieneltä paikkakunnalta kuin Toholampi löytyy vielä tarmokkuutta, reiluja yrittäjiä ja yhdistystoimintaa.

Toivottavasti mahdollisimman moni tulee viettämään kevätsunnuntaita meidän kanssamme Kaustiselle. Nähdään raveissa!

Kevään tuntua

2011-03-04T11:52:00.000+02:00

Tähän aikaan vuodesta tuntuu aina yhtä mukavalta huomata päivittäin uusia ihania kevään merkkejä. Valo on se kaivattu ilmiö, joka antaa hevosihmisillekin aikaa treenata vihdoin myös iltaisin. Auringonpaiste ja lintujen viserrys tuntuvat käsittämättömän kaivatuilta asioilta pimeän mutta samalla niin valkoisen talven jälkeen. Parin viikon pakkasjakso on siis saatu päätökseen ja nyt räystäiltä tippuu vesi. Kevät on mielestäni ideoiden, ajatusten ja niiden toteuttamisen aikaa. Aikaa, jolloin tuumasta ryhdytään toimeen, sanoista tekoihin ja haaveiden eteen ollaan valmiita tekemään taas töitä.

Vaikka valo, aurinko ja lämpö ovatkin lupauksia lähestyvästä keväästä, niin ihanimmalta kevään merkiltä tuntui eilen lastata lähes kesäkarvassa kiiltävä oriherra Aatu trailerin kyytiin ja kuskata se kevään ensimmäiselle hiitille Kaustiselle. Ai, että minä olinkin jo kaivannut niitä hetkiä, että hevosten kanssa pääsee taas reissuun, olkoot sitten hiitti- tai ravireissuja, kaikki käy!
Viimeiset 3,5 kuukautta Aatu on saanut paljon paljon liikettä metsäteillä, jossa ainakin treenarin mieli lepää ja ehkäpä kilometrit ovat tuoneet pienen järjenhivenen lisää myös hevosen päähän. Talvi on tehnyt herra hevoselle vain hyvää. Ainakin eilen hevonen oli hyvällä huumorilla hiitissä mukana ja kuski oli 4-vuotiaaksi varttuneen nuoren oriin otteisiin tyytyväinen. Aatu oli rento, keskittynyt ja hyvällä ravilla. Miehistynyt, oli kuskin kommentti.

Jotta tähän vaiheeseen ollaan päästy, käytiin molempien hevosten terveydentila tarkistamassa talven treenien jälkeen viime viikolla Tampereen upouudella hevosklinikalla. Torstaiaamuna puoli kuuden aikaan aamulla pilkkopimeässä loimikerroksiin puettuja hevosia kyytiin lastatessa tuntui kyllä, että jälleen kerran sitä hevosmiehen kuuluisaa uskoa tarvittiin. Pakkasta oli nimittäin naurettavat -31! Hieman hirvitti, kuinka hevoset tarkenevat siinä kelissä Tampereelle matkustaa, mutta Teivossa selvisi, ettei niillä ollut mitään hätää ollut. Klinikalla oli hiljaista - koska pakkasen takia monet olivat peruneet tulonsa. Klinikalla hoitaja sanoikin meille, että luottivat kyllä, että pisinmatkalaiset tulevat tänäänkin, kelistä viis. Niin, ehkä se on hieman helpompaa sumplia uudet klinikkakäynnit, jos matkaan ei mene sitä 3,5 tuntia per suunta... Hevoset saivat jälleen kerran perusteellisen hyvät tutkimukset. Molempien jalat tarkastettiin ja suoritettiin taivutuskokeet. Lisäksi Aatun hampaat raspattiin, Salaman kurkku tähystettiin ja kumpikin sai influenssarokotteensa.

Kaiken tutkimisen jälkeen tulos oli se, että Aatu oli jaloistaan edelleen terve, eikä sitä tarvinnut tälläkään kertaa sen suuremmin hoitaa. Kimmon mielestä koko hevonen vaikutti paremman ja terveemmän tuntuiselta kuin kertaakaan viime vuonna suoritetuissa tutkimuksissa. Minusta tuntuu ihmeelliseltä, kuinka hyvin Aatu on toistaiseksi kaiken treenin kestänyt. Tai ehkä vitsi piileekin siinä, että se on saanut puolivuotiaasta varsasta lähtien säännöllisesti liikettä, joten jalat ja koko kroppa ovat kehittyneet kestämään rasitusta. Toivottavasti näin olisi vain jatkossakin...

Salamalla sen sijaan on aina jotain sanomista jossain. Positiivista kuitenkin, että nyt sanomista oli vain kahdessa jalassa. Oikea etupolvi oli kovasti kipeä ja sen johdosta koko oikean lavan lihaksisto oli lukossa. Ja koska vaivat kulkevat aina ristiin, myös vasen takavuohinen oireili taivutuskokeissa joten myös se ja takakinner hoidettiin. Saisihan tuon Salamankin paikat jo hiljalleen alkaa kovettua ja kestämään, mutta toisaalta aika kova treenitalvi tammallakin on nyt takana. Tällä viikolla Salkkari vielä huilaa kävelylenkkien merkeissä mutta hiittilupa saatiin ensi viikosta eteenpäin myös Salamalle.

Meni mainostamisen puolelle tai ei, mutta kyllä Tampereen hevosklinikalla on nyt hienot puitteet! Jos oikeasti haluaa saada rahoilleen vastinette ja hevoselleen parhaan mahdollisen hoidon, on suunta silloin kyllä ehdottomasti otettava Tampereelle. Vaikka jokainen eläinlääkäri tekee arvokasta työtä ja ainakin meidän hevosemme tarvitsevat vuorotellen heidän jokaisen työpanostaan, on hevosiin syventyminen, tutkimisen perusteellisuus ja kokemus ihan omaa luokkaansa tuolla klinikalla!

Hiittikausi on nyt siis Aatun kohdalla virallisesti avattu. Lumisia treeniteitä pystytään vielä kotonakin hyödyntämään, mutta radalla käydään tästä eteenpäin taas kerran viikossa. Jospa moelmmat hevoset löytäisivät starttikuntonsa vielä tässä kevään aikana. Sillä raveihin omien hevosten kanssa on jo kova hinku. Jännitystä on ikävä. Kai se sitten on sitä rakkautta raviurheiluun...

Jääkaudelta kevättä kohti

2011-02-14T23:03:00.008+02:00

Elämä on hiljalleen taas asettunut uomiinsa ja täytyy sanoa, että kyllä tavallinen arki tuntuu maailman ihanimmalta asialta kaiken surun ja murheen jälkeen. Tulipalopakkaset ovat jälleen saapuneet Pohjanmaalle paukkumaan, joskin aurinko on myös paistanut viime päivinä niin komeasti, että ulkoilukelit olisivat kyllä mitä parhaimmat - kunhan tarkenisi muutakin kuin ikkunasta katsella auringon paistetta ja hohtavia helmiäishankia. Hevoset ovat kuitenkin tarenneet treenata ja treenaritkin ovat tarenneet istuskella kärryillä, kunhan vain kerrastokerroksia on tarpeeksi monet päällä... Mutta ei metsäteilläkään kyllä ruuhkaksi asti ole liikennettä, kun eilenkin -23 asteen pakkasessa viiletettiin hevosten kanssa menemään. Eikä kärpäset häirinneet hevostenkaan matkantekoa. Tänään oli kyllä sitten niin ennätyskylmää, kun pakkasmittari seilasi päivän -25 ja -33 välillä, että hevoset saivat pyhittää suunnitellun vapaapäivän ja tarhailleet vain toppavarusteissaan.

Pikkuhiljaa hevosten kanssa ollaan kyllä väistämättä tulossa myös siihen hetkeen, että talven treenit alkavat olla suurelta osin treenattu. Talvi on ollut upea, viime talven tapaan kylmä ja luminen vanhanajan talvi, joten olosuhteita ei ainakaan parane moittia tämän talven treenimahdollisuuksista. Olosuhteita on ollut! Ja kyllä niitä on pyritty hyväksi käyttämäänkin. Hevosia on päästy ajamaan juuri niinkuin oli toivottukin. Toivotaan, ja vielä tässä vaiheessa uskotaankin, että talven treenikilometrit ja vuodatetut hikikarpalot (aika lievästi ja nätisti ilmaistu...) näkyvät ensi kesänä/syksynä raveissa vahvoina suorituksina, nopeina aikoina ja onnistuneina juoksuina.

Talvi toki jatkuu yhä, mutta tässä vaiheessa me siirrymme hiljalleen peruskuntokaudesta seuraavalle valmennuslehdelle, jotta keväällä olisi ylipäätänsä mahdollista päästä ajamaan kilpaakin. Hiittikausi aloitetaan maaliskuussa, mutta ennen sitä molemmat hevoset käyvät totaaliterveystarkastuksessa Kimmon luona Tampereen upouudella hevosklinikalla. Talven aikana syntyneet vaivat ja vammat pyritään hoitamaan pois ennenkuin kilpakärryt monen kuukauden tauon jälkeen asetellaan meidän kopukkaduon perään hiittikauden merkiksi. Olosuhteet jatkuvat toivottavasti vielä kotonakin pitkään loistavina, joten jonkin aikaa päästään hiittien lomassa myös kotona ajamaan kunnon lenkkejä. Toiveissa on tässä vaiheessa vielä, että jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan (ja nehän niin usein tuppaakin hevoshommissa menemään...) niin molemmat hevoset aloittaisivat ravikautensa huhtikuussa. Toivottavasti vieläpä tämän vuoden huhtikuussa...

Yksi asia, minkä vuoksi tulevaa kevättä odotetaan tässä tallissa jo kovasti on sähkö. Se kun ei sitten millään tahdo näin talvisaikaan aitauksissa kiertää, vaikka paimen napsuttaisi rehuladon seinällä kuinka komeasti tahansa. Ja hevoset ovat kyllä mestareita huomaamaan sähköttömyyden ja osaavat kyllä hyödyntää moisen puutoksen... On niin rasittavaa jo pelkästään katsoa, kun hevoset nojaavat aitoja vasten - saati sitten että ne pystyvät nyt puremaan aitalautoja ja vielä se, että Aatun aitauksessa on joka päivä jostakin kohti lauta irti tai sähkölanka poikki. Kyllähän ne aitauksissaan ovat toistaiseksi pysyneet, mutta totaalisen tarpeeksi ovat ihmiset sähköttömyydestä tänä talvena saaneet. Keväällä/kesällä odottaa siis ainakin jonkinsortin aitausremontti ja maalausurakka. Voihan sähkö ja jääkausi...

Pakkaspäivän kuvasatoa

2011-02-10T23:57:00.003+02:00

Helmikuun kymmenes kalenterissa,

...pakkasta kaksikymmentä mittarissa...

...tarhassa seisoo Salama odottamassa...

..että kaveri olisi lenkiltä palaamassa...

Ja kun talviaurinko laskee...

...tuttu hahmo kotiin juoksee...

Aatu höyryävänä lenkiltä tulee

ja tallissa melassiveden suuhunsa nuolee.

Sillä välin hepuli iskee tammaan aina niin rentoon...

...joka nyt on lähdössä jonnekin päin lentoon.

Reenaan sitten oman pääni mukaan

...kun ei lenkille vienyt tänään kukaan.

Ohjelman nimi on ensin vetää

...hölkyn kölkyn hölkkää...

...ja sitten täyttä laukkaa...

Näin saavutan varmimmin

....kierrosajan parhaimman...

...sitten Miia vie talliin ystävän kaikista kalleimman.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Muutosten myllerrystä

2011-02-01T18:57:00.004+02:00

Tästä vuodesta ei sitten tullutkaan mitenkään tavallinen. Sen voi ainakin todeta jo kun vuoden 2011 ensimmäinen kuukausi on taivallettu. Tammikuun kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet melkoista surun ja luopumisen aikaa. Jäähyväisiä on jätetty niin monet, että koko vuoden kiintiö saisi toivottavasti ainakin olla nyt tässä.

Ensinnäkin, meidän rakas -ja joskus niin raivostuttavakin- pappa ei enää koskaan soita ja kysy, miten hevosten treenit on sujuneet, miten on ajettu ja miten on mennyt. Tai kysy montako hiirtä on tallissa nyt onnistuttu pyydystämään tai mihin on suunniteltu seuraavia kilvanajoja. Pappa ei enää koskaan tule katsomaan hevosten startteja meille toto-tv:n välityksellä ja arvostele samalla, mikä on mennyt treeneissä metsään ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ei. Pappa katsoo, valvoo ja suojelee meidän tekemisiämme nyt pilven päältä. Ja luulisi, että sieltä toto-tv:kin näkyy todella hyvin. Uskon ja toivon, että pappa ohjaa ja opastaa meitä nyt jollakin muulla tavalla kuin puhelimen välityksellä. Ja samalla tietenkin toivon, että meidän hevosemmekin saavat samalla oman uuden suojelusenkelin pilven reunalle seuraamaan, miten tämän kauden ja tulevien vuosien startit ja ravielämä muutoinkin luonnistuu. Sillä pappalla on varmasti nyt hyvä olla.

Toisekseen, kymmenisen vuotta minun jokaiseen päivääni kuulunut musta-valkoinen kanivanhus Vili ei enää pompi karsinassaan vastaan. Vili on ollut sitkeä pupu, joka on selvinnyt monesta ja ollut monessa mukana. Omassa tallissa on aina ollut yksi kanien karsina tallin pienimpiä asukeita varten. Mutta nyt sekin karsina on puoliksi tyhjä. Enää kanien karsinan oven avatessa vastaan pomppii vain Vinski, joka toivottavasti jaksaa vielä jonkin aikaa yksineloakin ja samalla ilahduttaa minun tallipäiviäni.

Ja kolmanneksi. Kun jatkossa hevosten kanssa mennään Kaustiselle treenaamaan ja hiittiä ajamaan, yksi on joukosta poissa. Miettusen Heikki ajeli aina - ihan aina- sama milloin Kaustiselle meni, hevosilla rataa ympäri ristiin rastiin. Heikki, joka oli ehkä maailman taitavin työssään ja ongelmatapauksistakin hän loihti juoksijoita, tähtiä ja voittajia. Heikki istahti kerran myös Salaman kärryille, ajoi hiitin ja antoi ohjeita, kuinka jatkossa tamma kengittää ja mitä varusteita kokeilla. Heikin ohjeesta Salamalle kokeiltiin viime kesänä alumiinipäärynäkenkiä eteen ja jotain silloin naksahti tamman ravissa kohdalleen. Heikki auttoi aina ihan jokaista ja ihan joka kerta hän ehti hiitillä ollessammekin jotain käydä höpöttämässä. Kaustinen menetti paljon ja koko Suomen raviurheilu vielä enemmän. Maailma on vain joskus liian julma ja kova paikka. Ehkä taivaassa raviurheilukin on helpompaa.

Kaikkien käsittämättömien menetysten ja muutosten myllerrysten lomassa omat hevoset pitävät kuitenkin elämän myös tietyllä tapaa tiukasti arjen ympyröissä kiinni. Ja hyvä niin, sillä elämä jatkuu, sillä sen on jatkuttava. Salama ja Aatu ovat edelleen olleet viidesti viikossa aisoissa ja juosseet metsätiellä pitkiä lenkkejä. Joskus menee paremmin, toisinaan huonommin. Molemmilla on kaikki kutakuinkin hyvin, mutta välillä kummallakin jotain pientä proplematiikkaakin. Ota siitä nyt sitten selvää.

Kaikesta surusta huolimatta aurinko on jaksanut näyttäytyä viime päivinä myäs tässä maailman kolkassa. Kevään lähestymisen on huomannut lauleskelevien lintujen lisäksi myös Aatu, joka jatkaa tomeraa karvanvaihto-operaatiotaan. Tulevan kevään odotettuihin tapahtumiin ja ilonaiheisiin kuuluu ehdottomasti maaliskuun 13. päivä Kaustisella ravattavat Toholampi-ravit, joissa kaikki lähdöt on nimetty Toholammin yritysten mukaan ja kaikkien lähtöjen voittajat saavat tietenkin asiankuuluvasti komeat voittoloimet. Toholammin Hevosjalostusyhdistyksen sihteeri on jo etukäteen syystäkin ylpeä.

Pitäkää huolta toisistanne. Ja hevosistanne.

Uuteen vuoteen

2011-01-13T11:22:00.003+02:00

Vuosi vaihtui ja hevoset vanhenivat... Blogiin ei ole kovin paljon uutta juttua kirjoitettavaksi, sillä hevosrintamalla on rauha maassa eikä mitään uutta ja ihmeellistä ole uusi vuosi vielä tuonut tullessaan. Jonkinlainen kriisi oli kuitenkin vuoden alussa huomata, että nyt meillä on sitten tallissa vain aikuisia hevosia Aatunkin tullessa nelivuotiaaksi! Aika menee niin vauhdilla, vaikka toisaalta ollaan Aatun kohdalla nelivuotiskautta ehditty jo pitkään odottaakin. Salamakin kääntyi jo kuusivuotiaaksi, joka toivottavasti olisi sitten se ikäpylväs, joka kovettaisi tamman jalat ja veisi kaikki mahdolliset lastentaudit mukanaan pois niin, että me puolestamme saisimme jatkuvan jalkojen syynäyksen sijasta päästellä Salaman kanssa täuspainoisesti ja säännöllisesti kilpaa tämän vuoden.

Mutta vielä ei ole sen aika, sillä nyt vain treenataan kotosalla ja nautitaan talvesta. Meillä on tällä hetkellä aivan loistavat treenimahdollisuudet, kun lumisia metsäteitä riittää kymmeniä kilometrejä. Ja olosuhteet on kyllä pyritty parhaamme mukaan hyödyntämään. Hevoset ovat olleet aisoissa viidesti viikossa eikä turhia lenkkejä ei ole kyllä tehty. Juosten on ajettu eikä kilometrejä ole vältelty. Molemmat hevoset ovat juosseet 13-20km:n lenkkejä ja nekin kyllä tuntuvat nauttivan talven valkoisista ja raikkaista metsälenkeistä yhtä paljon kuin ihmiset kärryilläkin. Muutama kuukausi pystytään vielä näistä olosuhteista nauttimaan ennen rataelämään palaamista. Hiittaamaan hevosia on tarkoitus aloittaa maaliskuussa ja sitten pikkuhiljaa toivoa, että kumpikin nousee hiljalleen taas starttikuntoon saakka.

Ensimmäinen kevään merkkikin on kuitenkin havaittu, sillä Aatu on tavoilleen uskollinen ja aloitti talvikarvan tiputtamisen jälleen jo tammikuussa. Kyllä tuossa hehtaariturkissa riittääkin nyt tiputtamista, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää, on nuori herra kevään korvalla jo komeassa kesäkarvassa.

Hyvän Joulun Toivotus

2010-12-23T22:05:00.009+02:00

Vuoden 2010 joulun aatonaattona pakkasmittari näyttää Toholammilla jokseenkin tylyjä lukemia; -29,0. Tämän vuoden joulusta on siis tulossa paitsi valkoinen myös kylmä. Olen kyllä sitä mieltä, että talven täytyy tuntuakin talvelta, mutta moiset lukemat ovat jo vähän ylihyydyttäviä...

Hevosille kuuluu ihan hyvää. Salama kävi 1,5 viikkoa sitten Laukaan klinikalla esittelemässä vinossa juoksemistaan eläinlääkärillekin. Mutta jossakin määrin turha reissu oli, sillä vinouden perimmäinen syy tuskin selvisi tuon reissun perusteella kenellekään. Taivutuskokeissa Salama oli täysin oireeton kaikista jaloistaan (!!!), ajossa tamma näytti eläinlääkärin mielestä hyvältä, röntgenkuvat olivat edelleenkin puhtaat - ja vaiva siis edelleenkin tuon kaiken tutkimisen jälkeenkin selvittämättä. Hohhoijaa. Vähän jo kuulosti, ettei eläinlääkärin mielestä Salamalla tarvitsisi muuta kuin päästellä kilpaa, mutta kun aikani jankutin, että "joo, minunkin mielestäni hevonen on paremmalla mallilla kuin aikoihin, mutta kun tämä vinous on nyt kuitenkin ihan uusi ongelma, ja joo, ne takaset on tosiaan nyt paremmassa kunnossa, joo se ravaa takapäälläänkin kyllä nyt paremmin, mutta kun se on nyt jostain kuitenkin kipeä. Ja joo, hevonen on nyt niin lähellä, ettei se olisi hyvä, mutta kun se ei nyt kuitenkaan ole aivan priima. Ja joo, se juoksee kyllä näilläkin vaivoilla, mutta kun se ei oo hevosen täydellistä luonnetta kohtaan nyt ollenkaan oikein". Nyt tähän kirjoittaessani kuulostaa aivan siltä, kuin olisin ollut jotenkin vaikea asiakas tai jotain. :D Mutta kun tosiasia vain on se, että minä tunnen hevoseni miljoona kertaa paremmin kuin eläinlääkäri tunnin tutkimisen perusteella, joten kun aikani kertasin hevosen taustoja ja nykytilannetta, niin eläinlääkärikin lopulta alkoi miettiä hoitoja. ;) Salama sai muutamaan niveleen piikin ja suonensisäisesti Tildren-lääkityksen. Jotenkin klinikkakäynnin jälkeen on kuitenkin ollut sekavat tunnelmat. Tietenkin on loistava asia, ettei Salamasta löytynyt suurta vikaa, mutta jonkin pikkuvian siitä kyllä olisi mieluusti voinut diagnosoida. Hermostuttaa, että jos nykyiset hoidot eivät auta, niin mistä vinouden syytä sitten lähdetään etsimään...? Miksi hevonen, joka juoksentelee nykyään tarhassakin niin iloisen oloisena sitten menee raveissa juostessa kurveissa kieroksi? Miksi miksi miksi? Eläinlääkärin mukaan Salamalla saisi jo päästellä kilpaa ensi viikosta asti menemään, mutta kyllä tamma nyt saa hetken aikaa treenailla vain Aatun seurana kotioloissa lumisista metsämaisemista nauttien.

Aatu on ollut ahkara treenimies viimeisen kuukauden. Oripoika on juossut pitkää 13-18 kilometrin lenkkiä viidesti viikossa ja on hyvällä huumorilla työnteossa mukana. Pakkasta on ollut jo pitkään, mutta iskä on ollut Aatun kanssa armottoman säntillinen ja lenkit on kyllä tehty kelillä kuin kelillä. Mutta onhan tämä talvi jossakin määrin mielestäni ratkaiseva treenijakso ensi vuotta ajatellen. Joten on sitten kyllä treenattukin. Salama on ollut Aatua paljon helpommalla klinikkakäynnin ja ehkä vähän pakkastenkin takia... Minä kun päätin, että ei meidän yli 20 asteen pakkasessa tarvitse keuhkoja hajoittaa. Mutta kieltämättä jonkinlainen kriisi on nyt menossa, kun tamma on ollut viisi päivää ajamatta... ;)

Toivon mukaan huomenna pakkaslukemat olisivat hieman armollisemmat ja pääsisimme hevosten kanssa perinteiselle aattoaamun lenkille kulkusten kilkattaessa joulutunnelmasta nauttien. Joulupäivänä minä suuntaan töihin, mutta tapaninpäivänä saadaan toivottavasti taas jatkaa hevosharrastamista. Tallissa jaksoin tänään vähän viritellä joulun rekvisiittaakin ja siinä sivussa näpsittiin Nikon kanssa muutamia kuvia.

On aika toivottaa teille kaikille: Rauhallista ja tunnelmallista joulunaikaa sekä ikimuistoisen ihanaa uutta vuotta 2011.

toivottavat: Miia, Salama ja Aatu

Ravivuosi pakettiin

2010-12-08T10:52:00.003+02:00

Vuotta 2010 on kalenterin mukaan vielä kolmisen viikkoa jäljellä, mutta meidän tallin ravivuosi laitettiin pakettiin jo viime lauantaina Oulussa. Ja olihan hieno lopettaa kausi Salaman kanssa V75-raveihin.

Minä olen manannnut koko kesän, ettei Oulussa ole ollenkaan meidän hevosille sopivia sarjoja, joten johonkin kuuleviin korviin nekin puheet olivat tieten menneet, kun loppuvuonna missään muualla ei enää ollutkaan sopivia sarjoja kuin Oulussa. ;) Lauantaina olikin kolmas kerta kolmen viikon sisällä, kun meiltä lähdettiin Ouluun raveihin. Mutta mikäs Äimänrautiolla on vieraillessa, kun puitteet on viimeisen päälle komeat, valjastuskatoksia niin paljon, että jokaiselle hevoselle riittää omansa ja ratahan nyt on ihan huippu. Salama matkasi vuoden viimeisiin raveihinsa kymmenen asteen pakkasessa ja pakkasasteiden päälle Oulu tapaa aina tarjota myös sellaisen vilpoisen tuulahduksenkin. ;) Odotuksia ei ollut minkäänlaisia ja toiveenakin vain päästä kaksi kierrosta ravilla rataa ympäri. Salkkarin lähtö oli sille aivan ylisarja eikä viikko sitten mennyt normaalissa sarjassakaan aivan putkeen. Jo lämmityksen jälkeen kuski vahvisti, että kovempaa ajaessa Salama menee edelleen oikealle vinoksi. Typerää. Toivoin, että Salamalla ajettaisiin vain nätti ja ehjä juoksu ja kuski teki juuri niinkuin toivottiinkin. Lähtöauton takaa Salama lähti kuin lähtikin ravia (sen Kaustisen pomppimisen jälkeen olen ollut vähän skeptinen tuon auton takaa lähtemisen suhteen) mutta suhteellisen hiljaa. Tai en minä tiedä, kuinka hiljaa se todellisuudessa lähti, kun kärki avasi ensimmäisen puolikkaan 26,0! Salama jäi juoksemaan toiselle radalla ilman vetoapua mutta kauas kärjestä. Kierroksen täyttyessä se sai selän eteensä ja siten jonkin aikaa vetoapua ennenkuin kärkinelikko karkasi omille teilleen. Salama oli sitkeä. Jälleen kerran. Se oli ihan liian vino, mutta niin se vain taas yritti kaikkensa ihan loppuun asti ja rutisti viidenneksi, joka oli ihan maksimisijoitus tuossa lähdössä! Minä olin niin niin tyytyväinen, sillä vaikka hevonen ei olekaan nyt lainkaan priima, se teki silti uuden autolähtöennätyksensä 33,8 ja saalisti vielä viimeiset rahatkin. Kuinka helppoa tämä olisikaan, jos hevonenkin vielä joskus saataisiin ihan täysin ja viimeisen päälle terveeksi!? ;)

Olin ilmoittanut Salaman vielä perjantaiksi Kaustiselle starttiin, mutta sieltä se jää nyt pois. Kuten jokaisessa tämän kauden starteissaaan, Salama yritti myös Oulussa parhaansa ja niin se olisi ihan takuuvarmasti tehnyt Kaustisellakin. Mutta tässä vaiheessa myös meidän täytyy olla reiluja hevosta kohtaan, joka kuitenkin palvelee ihmistä aina ihan viimeiseen asti. Tässä vaiheessa meidän tehtävä on puhaltaa peli poikki ja selvitellä vinouden syytä ensi viikolla klinikalla.

Ravivuosi 2010 on nyt siis kääritty pakettiin ja jossakin määrin kirjoihin ja kansiin tämä vuosi meidän tallin osalta tuleekin jäämään. Oli tämä niin niin hieno ravivuosi pienelle harrastelijatallille. Töitä on tehty paljon, mutta tässä vaiheessa vuotta voi ainakin sanoa, että kyllä kannatti. Keväällä en minä ainakaan olisi vielä uskonut, kuinka paljon Salaman kanssakin päästäisiin vielä tänä vuonna kilpailemaan saatikka millaisen 3-vuotiskauden Aatu tekisi. Monta niin hienoa muistoa jää tästä kaudesta ja päällimmäisenä varmasti päivämäärä 8.8.2010 jää ikuisesti mieleemme Aatun kanuunakoelähtöesityksen ja Salaman ensimmäisen voiton myötä. Kaiken kruununa nämä koettiin vielä kotiradalla Kaustisella.

Salaman 5-vuotiskausi käsitti 13 starttia, josta se voitti kaksi kertaa. Parhaiten Salaman sitkeyttä kuvaa mielestäni kuitenkin se, että kauden kolmestatoista startista tamma sijoittui peräti yhdeksän kertaa viiden parhaan joukkoon. Salaman nopeus ei tässä vaiheessa riitä parhaille, mutta rehellisen juoksupäänsä ansiosta se yrittää kyllä aina loppuun asti. Etenkin nyt kun kurkkutuen löytämisen myötä myös varusteet antavat siihen mahdollisuuden. Kauden aikana ennätykset lyötiin monta kertaa uusiksi ja nyt vuoden lopussa parhaat ajat ovat 33,8a ja 32,2. Salama on ollut loppuvuoden aikana niin positiivinen yllätys, että vaikka sen päätehtävät ovatkin olla minun lellikki, terapiaratsu ja paras mahdollinen harrastuskaveri, on se mielestäni tämän vuoden juoksujen perusteella vielä ihan oikea ravihevonenkin!

Tästä vuodesta täytyy osata olla onnellinen, kun seuraavaa vuotta kohti lähdetään nöyrin mielin hiljalleen talsimaan. Tuona historiallisena elokuun kahdeksantena päivänä Salaman kärryjen aisalla voittajaesittelyssä happea haukkoessani, kuski kuitenkin sanoi minulle, että "tämä on vasta alkua". Ja tottakai minäkin toivon niin...

Leppoisaa Joulun Odotusta ihan jokaiselle blogiani lukevalle.

Salama starttiputkessa

2010-12-03T22:31:00.006+02:00

Se on sitten joulukuu. Mihin tämä aika oikein katoaa? Miksi vuodet tuntuvat nykyään niin kamalan lyhyiltä? Onko joulun sitä paitsi jokin pakko tulla vuosi vuodelta aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin? Kulunut vuosi on ollut hieno kokemus ja kulunut aivan siivillä. Varsinkin koko syksy hurahti ohi niin vauhdikkaasti, ettei oikein mitään ehtinyt koko syksyltä rekisteröimäänkään. Joulukuu jossakin määrin kyllä aina pysäyttää miettimään, kuinka vauhdilla tämäkin vuosi on taas eletty. Mutta niinhän se on, että aika kuluu siivillä, kun on mukavaa tekemistä. Ja sitähän hevosrintamalla on syksyn/alkutalven aikana riittänyt ihanan paljon, kun hevosten kanssa on saatu kiertää raveja. Toki töissäkin pitää välillä käydä tienaamassa, mutta toisaalta mukavaa "vaihtelua" sekin on. Töissä kuitenkin töitä tehdään ihmisten ja vapaa-ajalla hevosten kanssa.

Aatu vietti kahden viikon sapattivapaansa matolääkkeitä syöden ja tarhassa kuusenrankojen kanssa painien. Nyt Aatu on kuitenkin jälleen siirtynyt työelämään ja aloittanut uudella innolla (sitä ainakin tuntui piisaavan...) treenikauden. Lumitilanne on tänä vuonna aivan toisenlainen kuin vuosi sitten ja nyt on päästy hyvin liikuttamaan hevosia jo pitkän aikaa. Tokihan lunta saisi vielä sataa paljon paljon lisääkin, jotta keväämmällä päästäisiin Aatun kanssa hankitreenejäkin harrastamaan. Aatu treenailee siis nyt vain kotosalla metsäteitä kierrellen, mutta Salama puolestaan on joutunut kiertämään raveissa eikä starttiputkelle vielä hetkeen näy loppua - siis jos hevosen terveystilanne ei starttaamista estä. Startteja on kuitenkin näillä näkymin tiedossa huomenna Oulussa ja ensi perjantaina Kaustisella.

Viime lauantain Oulun startista ei paljolti kerrottavaa jäänyt. Kylmä ainakin oli ja melkoista himoharrastamistahan koko raviurheilu tuollaisina -15 pakkasasteilla ja viimalla varustettuna on. No, tuskin Salama ainakaan matkan aikana jäätyi, sillä sellaiset loimikerrokset oli päällä mennen tullen. Juokseminen ei kuitenkaan Salamaa järin kiinnostanut. Kierroksen ajan kylläkin näytti menevän ihan hyvinkin Salaman taivaltaessa toisessa parissa ulkona ja johtavan rinnalla. Mutta kierros olikin tällä erää tarpeeksi, sillä sitten Salkkari pomppasi laukalle ja se siitä sitten. Mihinkäs sieltä parijonosta hevosta kääntelee, kun molemmin puolin on kilpakumppaneita. Joten pitkäksi laukaksi meni ja hylkytuomio tuli. Hevonen oli kuulemma jälleen roikkunut aivan liikaa oikealla ohjalla, mikä ei ollut todellakaan oikein mieltä ylentävä uutinen. Varsinainen laukan syy tietenkin jää ikuiseksi mysteeriksi, sillä mistäpä sen tietää, johtuiko laukka vinoudesta (no tietenkin mitä luultavimmin) vai jostakin muusta ongelmasta vaiko vain hevosen älynväläyksestä. Oli miten oli, sen pituinen oli se starttiselostus. Ei liion jaksa murehtia tuota starttia, kun lisääkin pitäisi päästä ajamaan.

Huomenna yritetään uudestaan Oulussa päästä kaksi kerrosta ravilla läpi, tällä kertaa tosin vieläpä lähtöauton takaa... Ehjä juoksu onkin huomiselle ainut tavoite, sillä Salama kilpailee aivan ylisarjassa eikä meillä ole minkäänlaisia menestymismahdollisuuksia. Huominen startti ei missään määrin edes kuulunut meidän suunnitelmiin, mutta kun Oulun raviradalta soitettiin ja pyydettiin mukaan, niin pienen vekslaamisen jälkeen minäkin lopulta annoin periksi... Ja syy on suurelta osin se, että minä pääsen fiilistelemään sitä ihmettä, että meidän tallista juoksee hevonen V75-raveissa. Sillä taas ei ole mitään merkitystä, ettei Salaman lähtö tietenkään mikään V75-sarja ole tai sillä, ettei Salkkari mitenkään pysty huomenna minkään vertaa pärjäämään. Ihan sama, sillä on vain yksinkertaisesti hienoa päästä oman hevosen kanssa lauantaina päivällä raveihin - ihan kuin huippuhevosten kanssa konsanaan. :) Iskä kyllä viisaana sanoi, että onhan meidän hevoset juosseet ennenkin lauantaina päivällä - harjoitusraveissa, eikä se sen ihmellisemmältä tuntunut. Pöh, seiskavitoset on kuitenkin aivan eri asia ja ennen kaikkea se tunne - sillä eihän tässä touhussa järjen kanssa mitään tekemistä olekaan.

Jos huomisesta selvitään ehjin nahoin kotiin eikä Salama olisi ihan mätähuono, niin seuraava etappi olisi tamman kanssa Kaustisen lounasraveissa perjantaina. Siellä olisi pitkästä aikaa ainakin paperilla ihan sopivan näköinen lähtö kasassa ja Salamalla vieläpä auton takaa numero yksi. Mutta ihan eri asia on, päästäänkö edes koskaan sinne asti, sillä onhan tässä huomisen startin lisäksi vielä monta mutkaa oiottavana...

Tallin hiirenmetsästyksen tulos on edelleen kaksi vainajaa, joten luojan kiitos niitä pitkähäntiä ei ole hetkeen näkynyt mua säikyttelemässä. Lopuksi täytynee blogissakin pitää hiljainen hetki naapurin Erkin poismenolle. Sanoinkin, että Erkki taisi olla meidän hevosten ykkösfani, sillä viikottain hän kävi kyselemässä tallilla hevosten kuulumiset, miten on viime aikoina treenattu ja mihin on suunniteltu seuraavia startteja. Erkki odotti tallin ensimmäistä voittoa varmaan melkein yhtä kovasti kuin mekin, ja kun Salama sellaisen vihdoin kesällä saalisti, oli onnittelukukkakimppu heti ilmestynyt tallin pöydälle. Onneksi ne voitonkehvit ehdittiin Erkin kanssakin juomaan, sillä elämän loppumista ei vain kenenkään kohdalla voi koskaan ennalta ennustaa. Täytyy vain olla kiitollinen jokaisesta päivästä.

Hiirenmetsästystä...

2010-11-25T18:00:00.003+02:00

Viime viikkoina on työmaalla saanut viettää melko paljon aikaa, joten kylläpä tuntui niin niin ihanalta viettää tänään vapaapäivää ja käydä Salaman kanssa metsätiellä ajelemassa. Pakkasta on nyt kuin talvella konsanaan ja tänään viima teki pakkasesta vieläkin purevamman, mutta kyllähän sitä tarkenee kärryilläkin istuskella, kun vain vetää tarpeeksi vaatetta päälle. Walhstenin talvipuku on kyllä ihan paras! Ja vielä kun hevonenkin oli ihan valtavan virtavalla tuulella, niin johan kärryilläkin alkoi kuskia lämmittää moinen höyryäminen. :)

Salama on hiittaillut nyt muutamaan otteeseen Kaustisella ja muutoin ollaan lenkkeilty kotosalla lumisissa maisemissa. Tamma tuntuu hyvältä, mutta niinhän sen pitääkin tuntua, jos meinaa kilpaa pystyä välillä päästelemään. Lopullinen käsitys Salaman tämän hetken kunnosta saataneen varmaankin lauantai-iltana, kun tamma starttaa Oulun pakkasraveissa. Välillä näytti jo säätiedotusten mukaan, että ravit varmaankin menevät pakkasen takia peruutukseenkin, mutta nyt lauantai-illalle Ouluun luvatut pakkasasteet näyttävät jo huomattavasti armollisimmilta. Itselläni on vain jonkinnäköinen kriisi koko ravien suhteen, sillä lauantaina tulee olemaan ensimmäinen (ja toivottavasti samalla viimeinen) kerta, kun Salama lähtee raveihin iskän kanssa ja minä puolestani vietän koko päivän töissä. Voi olla jokseenkin hermostunut hoitaja töissä lauantai-iltana kellon lähestyessä puolta seitsemää... Eihän sitä edes voi olla varma, saako iskä Arin kanssa koko hevosta edes aisoihin? Muistavatko herrat virittää Salaman suitsiin myös kurkkutuen? Onko takajaloissa varmasti putsit? Ja miten onnennauhan letitys saadaan järjestymään? Ja mitkä kaikki asiat voikin mennä vielä vikaan...?? ;)

Aatu puolestaan viettää parin viikon "kunnon alasajo"- taukoa ja möllistelee päivänsä vain tarhassa ennenkuin "kunnonkohotuskuuri" uskalletaan todenteolla aloittaa. Herran veriarvoja on tässä välissä ehditty hyvin tarkistelemaan, koska en ole oikein koko talven aikana ollut tyytyväinen Aatun karvaan. Siihen nähden, että kyseessä on 3-vuotias ori, joka asuu lämpimässä tallissa ja on aina loimi päällä ulkona, saa kaikki mahdolliset vitamiinit, syö hyvää heinää ja hoidetaan kaikin puolin mahdollisimman hyvin, sillä on meikäläisen mielestä ollut aivan liian pitkä karva ja mahakin vähän väliä liian löysällä. Jokseenkin surkuhupaisaa on, että verikokeiden perusteella heräsi epäily, että Aatulla on säännöllisesti kolmen kuukauden välein suoritetusta matolääkityksestä huolimatta matoja. Asia varmistui vielä sontanäytteestä. Suurensuuri helpotus oli, että kyse on vain noin helpostihoidettavasta ongelmasta, mutta melkoinen yllätys se silti oli, sillä niin tunnontarkasti ollaan pyritty matohäädöt aina antamaan, nytkin viimeksi vain muutama viikko sitten!!! Nyt sitten madotetaan parin viikon välein jonkin aikaa ja tästä edespäinkin tihennän matolääkitysvälin varmasti kahteen kuukauteen. Aina sitä vain oppii jotain uutta, eikä hevosta näköjään voi kuitenkaan ikinä liian hyvin hoitaa... Muutoin verikoevastaukset olivat lähestulkoon priimat, joten talven treenailut pystytään tämän jälkeen aloittamaan hyvillä mielin.

Mutta se kaikkein järkyttävin asia tallirintamalla on ollut se otus, joka vilahti kertaalleen hevosten iltaruokia tehdessäni ruokasäkkien välissä ja sai meikäläisen ihan hermoromahduksen partaalle. Meidän tallissammeko asuu nyt sitten hiirikin??? Leevi-pyyntikissastakaan ei paljolti apua ollut, kun eihän se tollo tajunnut, että tallissakin voi asua hiiriä ja järkyttyi näkemästään varmasti yhtä paljon kuin minäkin - ja hiiri pääsi karkuun. Noh, voitte vain kuvitella millainen huuto seurasi sitten sitä tapahtumaa, kun eräänä päivänä menin kaneja ruokkimaan ja nostin kanien ruokaämpärin kantta (joka ei ehkä ollut ihan kohdillaan kiinnikään...) ja siellä se HIIRI oli - syömässä posket lommoillaan kanien ruokia! Voi tsiisus, enpä muista milloin olisin yhtä pahanpäiväisesti säikähtäny! Ja joo joo, ei oo todellakaan suuresta elukasta kyse, mutta jotenkin mua ällöttää niin niin kovasti moiset otukset. Ja tämä hiirifobia taas on Titan tartuttama tauti, sillä enhän minäkään joskus pienempänä ja urhoollisempana nyt mitään tallihiiriä pelännyt! Tallissa on nyt siis harrastettu totaalista hiirenmetsästystä ja loukkuihin on jäänyt jo kaksi hiirtä! KAKSI - ja siinä yhdessäkin näkemässäni oli tasan yksi liikaa, niin sitten niitä roikaleita onkin ollut ainakin kaksi. Enempäähän niitä ei enää voi olla, eihän?

Totosijojen tahtiin

2010-11-15T11:32:00.002+02:00

Kylläpä tämä syksy/alkutalvi on ollut pienelle kahden hevosen harrastelijatallille hienoa aikaa. Sama kumman hevosen kuskaa raveihin, niin kotiin on saatu palata totosijojen kanssa. Kovin häilyväistä herkkua tämä hevosihmisten onni vain tahtoo olla, joten sitäkin suuremmalla syyllä näistä hetkistä täytyy nauttia. Eilen starttivuorossa oli Aatu, jonka upea 3-vuotiskausi viimeisteltiin Oulun Nuorten Sarjan kolmossijalla.

Kylläpäs meillä oli täysin eri hevonen käytökseltään mukana Oulussa kuin viimeksi Kuopiossa. Siinä missä Kuopiossa herra Aatulla oli vähän liian hauskaa ja jännää, niin nyt hevonen oli kuin itse rauhallisuus, aivan kuin se olisi ikänsä jo raveja kiertänyt. Valjastuskatoksessa seisoskeli niin rauhallinen ori, että meitä alkoi jo tietenkin vähän epäilyttämään, onko Aatu ihan sairas vaiko kamalan viisas... No, sairas se ei ainakaan ollut, sillä niin hyvän startin Aatu teki. Se lähti 20 metrin takamatkalta hyvin ja sai muun porukan heti kättelyssä kiinni. Sen jälkeen Aatu kylläkin jäi jokseenkin kauas kärjestä ravaillessaan tyynen rauhallisesti keskijoukoissa parijonossa. Ensimmäisellä takasuoralla Aatu nousi jo viidenneksi, mutta oli kärjestä silti yli 40 metriä perässä. Kierroksen täyttyessä käsky kävi kolmannelle radalle kiertoon ja viimeisellä takasuoralla hevonen suorastaan lensi kärkiparin kiinni. Loistotahti tyssäsi hieman viimeisen kurvin haparointiin eikä ohituksiin enää ollut rahkeita. Tuloksena arvokas kolmossija kelpo kolmevuotisajalla 39,1. Kuten olen epäillytkin, hokkikengillä matalaliikkeinen Aatu ei kylläkään saa aivan parasta pykäläänsä päälle ja meno oli nyt koko ajan varsin haparoivaa, eikä sitä kärsi päästä menoilleen ollenkaan siten kuin kesätennareilla. Viimeisen takasuoran kiito antoi kuitenkin toiveita myös siitä, että vanhemmiten voiman ja rutiinin myötä ehkä piikkareillakin voi vielä joskus päästä lujaa. Meidän mielestämme Aatu teki kuitenkin hienon startin ja edelleen menemisen helppous on jotenkin mykistävää. Sinällään harmitti, kun kaikki muut tuntuivat odottavan Aatulta vain voittoa ja olihan se pelattukin ihan pohjiin 1,6 kertoimellaan. Ja meidän tavoitteet kun ovat kuitenkin jossain tulevaisuudessa eikä Aatun elämän toisessa startissa. Ja kuten kuskikin sanoi, hevosta pyritään kaikin tavoin nyt vain rakentamaan tällä kaudella kohti suurempia saappaita ja kovempia koitoksia. Rakennustyö jatkuu, mutta ainakin ravihevosen "kivijalka" alkaa olla nyt hyvällä mallilla.

Oulun Nuorten Sarjan voitto meni kuin menikin kuitenkin A.T. Ekolaiselle varsalle Ekoliinan ollessa paras 3-vuotias. Upeaa jälkeä ravikuninkaan ensimmäiseltä ikäluokalta - tämän siitosavauksen perusteella ensi vuodesta voinee odottaa paljon.

Meillä ei enää koskaan tule olemaan yhtä lahjakasta 3-vuotiasta kuin Aatu. Mielestäni on ollut hyvä, jos suomenhevosen amatöörivalmennuksella saa 4-vuotiskautenaan radalle, mutta Aatu on ollut valtavan hyvä ja yllättävänkin valmis jo 3-vuotiaana kilpailemaan. Sen menemisen helppous ja juoksemisen vaivattomuus ihastuttavat taustajoukkoja kerta toisensa jälkeen. Uskotaan ja toivotaan, että kun kaikki asiat tehdään jatkossakin oriin eteen niin hyvin kuin osataan, niin tulevina vuosina Aatu vielä näyttää, miksi se meidän mielestämme on harvinaislaatuinen kultakimpale. Tokihan se lahjojaan on paljastanut jo tänä vuonna sillä 3-vuotiskauden ennätystä 35,8 ja starttisaldoa 2st 0-1-1 kehtaa esitellä paremmissakin piireissä. Tällä hetkellä ollaan todella todella tyytyväisiä ja käännetään katseet hyvillä mielin ensi vuoteen.
Ravimaailmassa meikäläiset ovat varsin tavallisia tallaajia ja siten tuntuu, ettei tätä enempää voi edes toivoa. Mutta. On meillä silti unelmia ensi kaudelle ja pitkälle tulevaisuuteen asti. Mutta jo tämä kausi Aatun kanssa vetää vähän hiljaiseksi. Tarvitseekokaan minun sanoa enempää - antaa oriin juosta...

Talvi!!!

2010-11-11T11:49:00.002+02:00

Hahaa, nyt se sitten on ainakin hetkeksi saapunut jälleen: Talvi, lumi ja pikkupakkanen. Muutamana viime päivänä on satanut lunta, josta toivottavasti saisi tällä erää nauttia koko talven ajan. Treenitiet paranevat lumen myötä pikkuhiljaa ja kohta päästään taas päästelemään tukka putkella pitkin metsäteitä lumen pöllytessä perässä. :) On se vain mukava, kun on vaihtelevat vuodenajat. :)

Aatu kävi eilen varmaankin viimeistä kertaa tälle vuodelle Kaustisella hiitillä. Tästä eteenpäin toivottavasti pystytään ajamaan kotonakin koko talvi säännöllisesti pitkää lenkkiä ja keväällä katsotaan sitten uudestaan, millä mallilla meidän 4-vuotias herra siinä vaiheessa on. Ennen talvitreenejä Aatu käy kuitenkin vielä kerran ihan oikeissa raveissakin, sillä oriin ohjelmassa on ensi sunnuntaina Oulussa 3-vuotiaiden Nuorten Sarja. Alun pitäenkin oli tarkoitus, että Aatulla ajetaan pari starttia tänä vuonna kilpaa ja sunnuntaina on sitten vuorossa se toinen ja tämän vuoden viimeinen startti. Ouluun oli ilmoittautunut kunnioitettavat 12 varsaa! Hieno määrä niiden kaikkien liian vähäisen osallistujamäärän takia peruihin menneiden varsalähtöjen jälkeen. Aatu starttaa Oulussa ainoana hevosena 20 metrin takamatkalta ja siten luonnollisesti numerolla 12. Paljon paljon kysymysmerkkejä on kuitenkin ilmassa, sillä sitähän ei taas tiedä, mitä nuori herra Aatu meinaa ratavaloista ja niiden aiheuttamista varjoista, miten balanssi raskaammilla hokkikengillä pelittää kovemmassa vauhdissa ja ennen kaikkea mitä kaikkia turhuuksia Aatu matkan aikana näkee ja keksii pelätä - ja laukkailla. Vauhti riittää pitkälle, mutta onhan tuo vielä niin varsa ainakin pääkopaltaan, että sen ajatuksenjuoksusta ei ainakaan meikäläinen koskaan pääse perille... Mutta mukaan mennään sitä arvokasta kokemusta hakemaan. :)
Hienoa Aatunkin kanssa on kuitenkin raveihin lähteä, sillä varsin paljon töitä sen kanssa on näiden kolmen yhteisen vuoden aikana ehtinyt tekemään. Ja nyt meillä on varsa siinä mallissa, että sen kanssa kehtaa Nuorten Sarjaan lähteä. :)

Pakko tähän väliin mainostaa myös, että A.T. Ekolla on Oulun Nuorten sarjassa peräti kolmen varsan edustus! Hieno aloitus siitoksessa tältä tämän vuoden ravikuninkaalta, sillä Ekon vanhimmat varsat ovat nyt juuri kolmivuotiaita ja tulleet käsittääkseni aika hyvällä saldolla opetus- ja koelähtöihin. Toivotaan että nämä startissa olevat lapsukaiset myös juoksisivat sunnuntaina siihen malliin, että isä saisi isänpäivän kunniaksi olla syystäkin ylpeä...

Salama taasen on saanut hiukan vetää henkeä ja pitää helpompaa treenijaksoa tuon kahden päivän starttirupeaman jälkeen. Oikein soppeleita sarjoja ei ole nyt lähiseuduilla tarjolla, joten antaa nyt tamman vähän hengähtää ja jatketaan kilvanajoa toivottavasti loppukuusta. Mukava on kuitenkin Salaman riekkumista katsoa, sillä nyt tarhassa revittelee iltaisin aina niin terveen ja tyytyväisen oloinen tamma, että itsekin tulee aina väkisin hyvälle mielelle Salaman rallia seuratessa. Ja toki me ollaan lenkilläkin käyty, mutta vain hiljaisella matkavauhdilla. Tänäänkin iltpäivällä suunnataan taas lumiseen metsään talsimaan.