Uusi vuosi

Uusi vuosi. Tekisi mieli kirjoittaa tähän perään, että myös uusi innostus blogin kirjoittamisessa. Mutta en uskalla luvata mitään. Välillä olisi asiaa, muttei aikaa ja välillä toisinpäin. Välillä taas kirjoittaminen ei kiinnosta. Mutta toisaalta huomaan, että ihmismieli ei muista asioita kovin kauaa tai ainakaan tarkasti. Blogi on ollut mainio päiväkirja, jonka kautta erilaisiin tapahtumiin on voinut itse palata myöhemmin. Muistoja ei jää, jos niitä ei jätä. Siksi kuvat ja kertomukset raveista, varsojen syntymisistä ja kasvamisesta olisivat tärkeitä tallettaa tänne. Lupaan yrittää.

Periksiantamattomuutta - tai hulluutta. Mitä lie, mutta lopputulos on, että Aatu on tullut taas takaisin.

Viime vuodesta en aio enää mitään isompaa yhteenvetoa tehdä. Vuosi alkoi takkuisasti, mutta oli loppujen lopuksi onnellinen ja erilainen. Tapahtumarikas ja ainutlaatuinen. Sellainen, jollaista ei tule enää koskaan.
Se mitä tallielämän vuodesta jäi mieleen on etenkin Sylvin syntyminen ja Toivon valtakunnallisen varsanäyttelyn voitto ja monet ravireissut Samun kanssa.

Samulla päästiin ajamaan aika mukavasti kilpaa. Tunnelmat vaihtelivat. Kesällä tuntui, ettei Samua ja Samun kilpailumotivaatiota löydetä enää takaisin. Turhautti ja harmitti. Sitten tuli Jussi ja uudet kuviot. Tuli jenkkikärryjä ja kengättömiä startteja. Ja mikä tärkeintä; tuli ihminen, joka myös luotti Samun kykyihin ja halusi saada ne uudestaan näkyville. Tuli ihminen, joka sanoi, että: "Voidaanko tehdä semmoinen diili, että niin kauan kuin tämä hevonen menee huonosti, niin minä saan ajaa sillä kilpaa. Ei me pärjätä, mutta minulla kestää hermot körötellä". Sellainen ihminen on Jussi. Ne hermot todellakin kestivät. Ja pikkuhiljaa, startti startilta Samu alkoi löytää itseään ja ennen kaikkea itseluottamustaan takaisin. Ei Samu edelleenkään sellainen ollut kuin parhaimpina päivinään, mutta mukava starttihevonen siitä saatiin taiottua vielä uudestaan. Kauden aikana voittoja ei tullut yhtäkään, mutta muutama hieno kakkossija ja monia tasaisen hyviä sijoituksia ja yli neljän tonnin vuositienestit. Samu muistutti meitä kaikkia, kuinka kummallinen laji koko raviurheilu on. Kesällä ruunalle oltiin tilaamassa teuraskyytiä ja syksyllä se tahkosi totosijoja toinen toisensa jälkeen ja oli jopa aika luotettava kilpakaveri. Samu on kuitenkin aina Samu, eikä sen erikoinen luonteenlaatu minnekään ole muuttunut. Kotona se on edelleen vallan leppoisa, rauhallinen ja laiska kaveri, mutta raveissa nähtiin myös niitä päiviä, jolloin lähtö viivästyi Samun toimimattomuuden ( eli kääntymättömyyden) takia tai ravien toimihenkilöt kävivät kysymässä meiltä, osallistuuko ärärsamu todella tähän lähtöön, vaikka on noin hankala.

Samu

Kauden aikana löydettiin Jussin lisäksi Länsimäen Juha Samun kärryille ja jonkinlainen meriitti oli, että kausi saatiin päättää joulukuun alussa Seinäjoen T76-ravien finaalikierrokselle. Niin kovaan lähtöön, jossa vain sarjan parhaat olivat viivalla. Samu ei siinä lähdössä menestynyt, mutta mukanaolo ja kuuluminen tuohon lähtöön olivat asioita, joihin ei joskus kesän kynnyksellä enää todellakaan uskottu. Samu jäi talvitauolle terveenä. Viime talvena esille tulleen keuhkoverenvuotodiagnoosin jälkeen Samulla ei haluta ajaa pakkaskeleillä enää kilpaa. Kaikilta ongelmilta ei tietenkään ikinä voi välttyä. Samu on hevonen, jota kilpailutilanteet stressaavat ja kuten moni muukin kilpahevonen, Samukin on mahalla oireileva tapaus. Kilpailukauden jälkeen se sai Gastrogard-kuurin, kun tuntui, ettei ruokahalu palautunut niin äkkiä kuin olisi pitänyt. Myös ruokinta vaihdettiin vastikään Havensin Gastro+ rehuun, joka vaikuttaa vallan lupaavalta! Näillä eväillä Samun kilpailukaudesta 2019 toivotaan ja uskotaan tulevan se kaikkein paras!

Viime vuoden elämää mullistavin asia on kuitenkin pienen ponitytön syntyminen loppuvuodesta. Tuo pieni ihminen joko kyllästyy tai rakastuu hevosiin, siksi paljon se joutuu tallissa aikaansa viettämään. Toistaiseksi tallielämä on ollut vain hyvin unettavaa touhua.

Talliarki näyttää nykyään tämännäköiseltä...

Takaisin tallin asukkaisiin. Loppuvuodesta oltiin siinä hevosihmisille hyvin tyypillisessä tilanteessa, että hevosia oli tallissa enemmän kuin karsinoita. Sylvi oli myynnissäkin, mutta kauppa ei kyllä käynyt. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Sylvin kannalta löydettiin paras mahdollinen ratkaisu ja se pääsi vuodenvaihteessa muuttamaan talven ajaksi Ylivieskaan toisen samanikäisen suomenhevostammavarsan kaveriksi. Näin kaikki sai vähän niinkuin aikalisän.

Sylvistä kasvoi hieno hevosenalku. Se on ollut Toivoon verrattuna kyllä valtavan helppo ja järkevä varsa. Lokakuussa käytiin kavereiden kanssa yksi päivän reissu Tampereelle, määränpäänä tietenkin Teivon hevosklinikka ja hevoskopissa kyydissä Sylvi ja Salama. Operaation nimi oli Sylvin napatyrän leikkaus. Toimenpide onnistui hienosti ja Sylvi oli kotonakin reipas pikkupotilas, vaikka joutui olemaan viikkotolkulla leikkauksen jälkeen ulkona pienessä aitauksessa. Toipuminen sujui ongelmitta ja nyt napatyrä on enää muisto vain.

Sylvi marraskuussa

Sylvi Ylivieskassa. Jaloissa riittää tällä varsalla pituutta!

Sylvi vuoden 2018 viimeisenä päivänä.

Salama saa nyt hetken aikaa huokaista ennen kuin toukokuussa toivottavasti saa uuden pikkuvarsan. Nyt ehdin hetken aikaa palata Salaman kanssa ratsastuskuvioidenkin pariin, joita minulla kerkesi olla jo ihan valtava ikävä.

Vilma on ollut jonkinasteinen murheen kryyni. Se kääntyi nyt 4-vuotiaaksi, eikä ole kestänyt treeniä siten, kun olisi pitänyt. Marraskuussa Vilmalta operoitiin Tampereen klinikalla molempien etujalkojen karpaalikanavat ja samalla vasemman etujalan pinnallisen koukistajajänteen tukiside katkaistiin. Tulevaisuus näyttää, oliko ratkaisu oikea, mutta tällä hetkellä ollaan tietenkin vielä varovaisen toiveikkaita. Ensi viikolla Vilma käytetään Seinäjoella leikkauksen jälkikontrollissa. Elän toivossa, että Vilma saisi siirtyä nyt hölkkätreeniin, sillä talvi mahdollistaa meille nyt ihan valtavan hyvät treeniolosuhteet. Vilma on niin lihava, että se tulee tarvitsemaan valtavasti treeniä, että se joskus edes näyttäisi ravihevoselta. Vilman kohdalla on tullut paljon mietittyä raviurheilun vaikeutta. Tamma on huippusukuinen, hyvin hoidettu ja tarkasti treenattu. Sillä on hyvä tyyli juosta ja mielestäni kilpahevoselle jokseenkin ihanteellinen luonne. Mutta tässä yhtälössä vain pitää niin monen muunkin asian olla kohdillaan, että hevonen ylipäätänsä pääsee radoille ja että siitä saa rakennettua ravihevosen.
Vaikka usein tuntuu, että meidän hevoset ei juuri muualla käykään kuin klinikoilla, niin loppuvuosi oli kuitenkin harvinainen, kun kuukauden sisään sekä Sylvi että Vilma kävivät Tampereen klinikalla leikattavina. Tuntui, että puolet tallin hevosista ulkoilikin vain pienennetyissä sairastarhoissa.

Vilma 15.11, juuri Tampereelta kotiin saapuneena.

Vilma leikkauksen jälkeisenä päivänä. Tamma joutui olemaan muutaman päivän tallissa toipumassa.

Vuodet vierivät eteenpäin, mutta on yksi asia mikä pysyy. Ja se on Aatu. Ja iskän usko Aatuun. Niin. Aatu on taas ja vielä kerran palannut radoille. Olen ehkä jo tipahtanut laskuista, monesko kerta tämä nyt sitten oli. Mutta hyvät tulevat aina takaisin. Eikä raviurheilu ole luovuttajien laji. Aatu on antanut paljon eikä siltä tulevaisuudessa osaa odottaa eikä vaatia enää mitään. Tulee mitä tulee ja kaikki mitä tulee, on vain plussaa. Aatun kohdallahan molempien takajalkojen hankositeet on nyt poltettu eli viimeiset oljenkorjet on käytetty. Kestää jos kestää.
Aatu juoksi syksyllä kahdet harkkarit ja marraskuun lopussa koelähdön Kaustisella ja on sittemmin päässyt juoksemaan kahdesti kilpaa. Lähdöt ovat olleet pieniä ja Aatun juoksemat sijoitukset neljäs ja kolmas, kuulostavat turhankin hyviltä. Tosiasiassa noin pitkään radoilta poissa olleen ja kuitenkin tuolla tasolla kilpailevan hevosen, pitää saada kroppaansa monia, monia startteja ennen kuin se todella voi saada koneensa käyntiin. Mutta juuri nyt näyttää ihan hyvältä. Aatu on polkenut startit ravia ja juoksennellut terveen oloisesti. Tälle hevoselle tyypillisesti, Aatu on ollut tietenkin valtavan iloinen, kun on päässyt taas pitkästä aikaa tekemään siitä, mistä eniten nauttii. Jatkon suhteen ei voi sanoa muuta, kuin että toivotaan parasta.

Aatu valmistautumassa koelähtöön.

Aatu koelähdössä, jonka ori läpäisi ajalla 31,3.

Jotenkin paljonpuhuva kuva. Taas hymyilyttää. Näiden tunteiden takia tätä hommaa tehdään
 - ja aina vain jaksetaan!

Mitä toiveisiin ja toiveikkuuteen tulee, niin onhan meillä myös Toivo! Aina iloinen, innokas ja ilkikurinen Toivo. Pikkuori kääntyi nyt 2-vuotiaaksi ja on ihan yhtä hurmaava ja hölmö kuin ennenkin. Toivo on käynyt 2-3 kertaa viikossa lenkillä ja jaksaa nyt juoksennella kahdeksan kilometrin lenkkejä. Viime aikoina Toivo on päässyt kertaalleen tutustumaan tulevaan työmaahansa ravirataan ja lisäksi se on lenkkeillyt välillä kotona Samun kanssa, että oppii juoksemaan kaverin kanssa. Paljon on vielä työmaata. Varsojen ja aikuisten hevosten ero on hurja, mutta toisaalta mikään ei ole palkitsevaa hevoshommassa kuin varsojen kehityksen näkeminen ja kokeminen.

Iskä ja Toivo.
Meillä oli marraskuussa kaikki hevoset sairaita. Kuumetauti uuvutti Toivon niin, että se piti kertaalleen käyttää Kaustisen klinikalle nesteytyksessä. Tämä kuva on otettu ensimmäisenä kuumeettomana päivänä - kun elämä taas alkoi voittaa!

Tältä vuodelta toivoisin, että hevosilla päästäisiin ajamaan ehjät ja pitkät kaudet kilpaa. Tämän edellytys tietenkin on, että hevoset pysyisivät terveinä. Haave olisi, että kaudella 2019 neljä meidän tallin hevosta näyttäytyisivät raviradoilla. Aatu ja Samu tietenkin, mutta nyt olisi aika nuoremmankin kaluston tehdä jonkinlainen esiinmarssi. Jos Vilman jalka nyt kestää, se tulee aloittamaan raviuransa ja ehkäpä Toivokin voi syksyllä käydä juoksentelemassa opetuslähdössä, vaikka tällä hetkellä sitä pelleä on vaikea kuvitella kilpakärryjen eteen.
Siinäpä tavoitteita olisikin.
Niitä kohti tehdään töitä.

Talven kauneus.
Samu, Salama ja Vilma.

Sylvi - ja suunta eteenpäin.

Varsanäyttelyä ja kaikkea muutakin

Tervehdys taas pitkästä aikaa Toholammilta. Syyskuun puolessa välissä voi kai lopullisesti sanoa kesän menneen ja syksyn tulleen. Suomen kesä 2018 jää kaikkiin kirjoihin ja kansiin ennätyshelteisenä ja kuivana. Toukokuun 10. päivänä syntynyt Sylvi-varsamme ehti elää varmaan pari kuukautiseksi tietämättä vesisateesta yhtikäs mitään. Meillä ei ole koskaan olleet hevoset näin paljon öitä ulkona kuin tänä kesänä. On ollut todella harvinaislaatuinen kesä. Kesälomat on pidetty ja arki alkanut taas. Vaikka lomaillessa työt ei kyllä kotona lopu, niin silti tavallinen arki on hyvä asia. Kesä tahtoo olla aina täynnä erinäköisiä projekteja. Viime kesänä tarhojen aidat uusittiin, joten niille ei tarvinnut tänä vuonna tehdä mitään.  Talli saatiin kuitenkin maalattua ulkoapäin ja pestyä sisältä, että aina jotain.

Sylvi

Kesän päätapahtuma oli tietenkin Rovaniemen kuninkuusravit, jotka olivat kaikkien odotusten veroiset. Minun mielestäni Rovaniemellä on Suomen hienoin ravirata ja se tarjoili parhaat mahdolliset puitteet ravivuoden päätapahtumalle. Onnea vielä upeat uudet ravikuninkaalliset Costello ja Akaaasia. Hienoa oli päästä näkemään kuninkuusraveissa myös Salaman varsojen isien menestystä ja kannustaa oman kotiratamme persoonallisen työmyyrän Metkutuksen juoksuja.

Salama tosiaan saatiin kuin saatiinkin tiineeksi Välähdyksestä. Ensimmäiseen siemennykseen se ei tiinehtynyt, joskin ei spermassakaan ollut tuolloin paljon elämisen merkkejä. Toiseen siemennykseen saatiin sitten alulle kaksi pientä Salaman Välähdystä. Helmisen Katri on kuitenkin ihan velho työssään ja sai puristettua toisen alkion pois. Toimenpiteen jälkeen Salama on tarkistettu kahdesti ja näin on todettu, että jäljelle jäänyt alkio jäi kasvamaan varsaksi.  Olin todella iloinen, että Salama saatiin kantavaksi ja onhan se toki ollut kaikkina vuosina hyvä tiinehtymään.

Sylvissä on paljon isänsä Camrin näköä. Jopa sukka on juuri samassa jalassa.

Kesän aikana Sylvi on päässyt aika monelle Ylivieskan oriasema-retkelle. Se on kyllä niin viisas ja järkevä varsa. Nykyään Sylvi on myös rakenteellisesti hieno varsa. Jalka-asentovirheet, mitä pitkäaikaisella Sylvillä oli syntymänsä jälkeen ovat  enää muisto vain. Kukaan ei uskoisi jalkoja enää samoiksi, niin suorat ja hyväasentoiset kintut varsalla nyt on. Luontokin varmasti korjaa paljon, mutta niin teki jälkeen kerran asiantunteva kengittäjämmekin. Sylvi on ihana. Se on isokokoinen, kiltti, pitkäjalkainen ja urheilullisen näköinen varsa. Joku onnekas saa Sylvistä ihastuttavan kaverin ja tietenkin myös tulevaisuuden ravikungattaren. Sylvi tulee myyntiin sitten, kun sen napatyrä on operoitu Tampereen klinikalla. Tietenkin pitäisin Sylvinkin itsellä, mutta nyt tilanne on se, että tallissa on kuusi hevosta viidestä karsinassa, joten yhtälö ei nyt vain toimi.

Tallin ainut tyhjänä ollut karsina täyttyi kuukauden päivät sitten, kun Toivo saapui puolen vuoden Halsuan retkeltään kotiin. Ja kylläpä Toivo olikin muuttunut mies. Se on minun silmissäni ollut tietenkin aina hieno, mutta kyllä se paljon oli kesän aikana edukseen vielä muuttunut laitumella. Varsojen kehitys ensimmäisen elinvuotensa aikana on ihan valtava! Toivolla oli jo keväällä kärryt pari kertaa perässä ennen laidunlomaa, mutta nyt kotiin palattuaan ajotreeneihin on palattu uudella innolla. Homma alkaa hiljalleen onnistua kuten hevosella kuuluukin ja viimeiset pari ajokertaa onkin sujunut oikein mallikkaasti. Mutta oli tässä taannoin sellainenkin reissu, jolloin piti kesken lenkin pötköttää tiellä ja samassa rytäkässä hajosi valjaista pikalukotkin. Ja epäilemättä niitä ei niin onnistuneitakin ajokertoja on vielä tulossa. Kenkään Toivo pitäisi kohtapuoliin saada, mutta sen verran työlästä oli kavioiden vuoleminenkin nyt pari viikkoa sitten, että jos ei muuta, niin ihmisten pitää kerätä vähän voimiaan. ;)



Toivo kotona ensimmäisiä päiviään puolivuotisen Halsuan leirinsä jälkeen. Taustalla pikkusisko Sylvi ja emä Salama.

Toivo osallistui syyskuun ensimmäinen päivä Ylivieskassa pidettäviin Valtakunnallisiin Varsanäyttelyihin. Halusin ihan periaatteesta vielä Toivon sinne, koska kerrankin näyttelyt tuotiin Vermosta jonnekin keskemmälle Suomea. Viime vuonna tehtiin Vilman kanssa näyttelyreissu Vermoon, joten olipa vain melkoisin luksusta, kun näyttelyt järjestettiin nyt melkein kotikulmilla vain 40km päässä. Osallistujamäärä kertoi, että näyttelyn järjestäminen keskemmällä Suomea (tai jossakin Pohjoisessa, kuten Vermossa viime vuonna tulevista näyttelyistä kerrottiin) oli oikea ratkaisu. Varsoja oli ilmoitettu hurjat määrät ja tässä 1-vuotiaiden suomenhevosvarsojen luokassa oli jopa 31 osallistujaa!

Toivo ja Titta Ylivieskassa Valtakunnallisessa varsanäyttelyssä 1.9.2018.

Toivo on melko vilkas varsa, joten etukäteenkin hieman epäilytti, kuinka riemuissaan nuori ori tulee näyttelyissä vieraassa paikassa vieraiden hevosten ympäröimänä olla. Ja onhan se melkoinen sirkus, kun lauantaina alueella oli varmaan viitisenkymmentä 1-vuotiasta lämminveri- ja suomenhevosvarsaa.

Itse kuljettaminenkin on varsojen kohdalla tietenkin se ensimmäinen haaste. Toivon matkaseuraksi otettiin Vilma, mutta itse lastaus oli kuitenkin sen verran haastava vääntö, että kertaalleen Toivo kaatui lastaussillalla ja sai molempiin takakintereisiinsä haavat. Mutta kun varsa oli saatu traileriin asti niin itse matka meni vallan rauhallisesti. Näyttelypaikka vilisi hienoja varsoja. Täytyy sanoa, että näin näyttelyissä paljon hyväkäytöksisiä varsoja. Ja sitten oli Toivo. Iloinen, itseään ja elämänhalua täynnä villi ja vallaton nuori ori. Toivo näkyi ja kuului. Mutta olihan se hieno ja esiintyihän se hienosti. Ja Titta esitti Toivon erinomaisesti. Toivo esiintyi näyttelypäivän viimeisenä varsana, mikä loppupelissä saattoi sitten olla hyväkin asia. Pitkän päivän jälkeen Toivo saattoi olla jo sen verran väsähtänyt omalla esiintymisvuorollaan, että suostui esittämään jopa käynninkin päivän vireystasoon nähden yllättävän hyvin. Raviliikkuminen on Toivon paras ominaisuus, Titta onnistui esittämään sen Toivon kanssa hienosti ja pisteissä ravi huomioitiin yhdeksikön arvoisesti juuri niin kuin minun mielestäni Toivon kohdalla kuuluikin.

Toivo sai aika mukavan pisterivin, yhteensä 47 pistettä ja palkittiin puhtaalla kakkospalkinnolla. Pistesaalis oli päivän toiseksi paras, tosin muutama varsa taisi olla juuri samoilla pisteillä kuin Toivo. Jokatapauksessa 47 pistettä riittivät viiden finalistivarsan joukkoon. Jo se oli hirvittävän hienoa. Meidän omakasvatti ikiomista valiovanhemmista oli vuoden 2018 valtakunnallisen varsanäyttelyn finalisti! Huikeaa! Finaalissa oli kaksi ravi-, kaksi ratsu- ja yksi pienhevossuunnan varsa. Varsat kiersivät aluksi käynnissä kolmiolla ja sen jälkeen ne kutsuttiin vielä kertaalleen yksitellen esittämään raviliikkeet. Tuomaristo kertoi painottavansa finaalissa juuri varsojen liikkumista ravissa. Yksitellen varsoja alettiin palkitsemaan viidennestä sijasta lähtien. Toivo pysyi varsa varsan jälkeen yhä kehässä. Lopulta se oli kehässä kahden parhaan joukossa pienhevossuunnan varsan kanssa. Hurjaa. Ja sieltä se viimeinenkin "pudotus" tuli ja Toivo jäi jäljelle voittaen 1-vuotiaiden suomenhevosten valtakunnallisen varsanäyttelyn! Mahtavaa!!! Eipä voisi ensimmäisen omakasvatin kohdalla parempaa tulosta saavuttaa.

Toivon arvostelu pisteineen:
Hyvät tyypit, hyvin kehittynyt, ryhdikäs. Tyyppi: 8
Syvä, sopusuhtainen, pyöreä runko, kevyt kaula, jossa suora ylälinja, matala säkä, hyvä lapa, pitkä lanne, pitkä loiva lautanen. Runko: 8,5
Etujaloissa taittuneet varvasakselit, takajalat väljäasentoiset, käyrähköt kintereet. Käynnissä etujalkojen liike ahtaanlainen, hieman melova, hieman epävakaa kinner. Ravissa etujalkojen liike meloo, takajalkojen suora. Jalat ja liikkeiden säännöllisyys: 7,5
Melko holvikkaat kaviot, etukaviot pitkät, hieman lohkeilleet, takakaviot melko säännölliset. Kaviot 7.
Lyhyt, rytmikäs käynti, kiirehtii. Käynti 7.
Tahdikas, matkaavoittava, lennokas ravi. Ravi 9.
Huom: Hieman rauhaton mitata ja tarkastaa.
Korkeus: 145cm-147cm.


Toivo palkintosateessa.



Loimessa luki "Valtakunnan komein 1v". Aika vakuuttavaa. ;)



Kunniakierroksella ei enää oikein tahtoneet pysyä kenenkään töppöset maassa. :D

Sitten muiden hevosten kuulumisiin. Samu koki loppukesästä viimeisellä mahdollisella hetkellään heräämisen raviurheilun saralla. Samulla on koitettu ajaa koko kesä tasaisesti kilpaa ja Jussi on tarjoillut sille erittäin nättejä startteja. Menestystä ei ole tullut, mutta tärkeintä olikin saada rakennettua itseluottamuksensa menettäneen Samun kilpailumotivaatio takaisin. Välillä oli jotain valonpilkahduksia, kuten Halsuan aika hyvä startti heinäkuun alussa. Sitä seurasi todella surkea esitys Ylivieskassa keskipitkällä matkalla, jossa Samua ei kiinnostanut juokseminen viimeiseen kierrokseen. Tuossa vaiheessa seurasi ihmismielen turhautuminen. Ainakaan minä en nähnyt enää mitään järkeä jatkaa Samun kanssa raviurheilun harrastamista. Jussi kuitenkin ehdotteli vielä varustemuutoksia ja päädyttiin vielä kerran kokeilemaan. Mukaan mentiin vähän ylisarjaan Härmään, mutta iskän sanoja lainaten "viimeinen se on kumminkin, sama millaisessa sarjassa ajettaisiin". Samulta riisuttiin kaikki kengät ja suojat pois, otettiin silmälaput pois ja vaihdettiin kovempi kitarauta ja puoltajan kuolaimen sijasta suuhun nivelkuolain. Jotain naksahti kohdalleen. Samu oli koko ravipäivän täksi hevoseksi äärettömän rento ja hyvänoloinen, mutta ei sen olemus ole aina ennenkään menestymiseen vaikuttanut. Ehkä Samu tajusi, että tikulla oli nyt sen oma henkikulta ja meidän toppariruuna juoksi tuolloin tuosta vain yhtäkkiä ennätyksensä 25,5ke. Sijoitus oli kovassa lähdössä kuudes, mutta hevonen oli aivan erilainen kuin aikaisemmin tänä kesänä, sillä nyt se kilpaili tosissaan maaliin asti. Siinä se sitten oli. Se onnistuminen, jota me olimme odottaneet ja jonka takia Samua oli uudestaan pyritty rakentamaan. Härmää on seurannut sitten montakin hyvää esitystä; Kuopiossa Samu oli keulajuoksun jälkeen kolmas juosten tuolloin ensimmäistä kertaa jenkkikärryt perässä. Sitten mentiin uudestaan Härmään, jossa Samu teki kauden hienoimman juoksunsa, teki kovan loppukirin ja hävisi voiton vain maalikameran kuvassa. Sen jälkeen Samu on startannut vielä kertaalleen Oulussa, jossa esitys oli kohtuuhyvä ja lopputulos nelonen.
On tämä vain kummallinen laji. Ei voi muuta sanoa.



Samu Kuopiossa

Samu Ylivieskassa

Kengätön, silmälaputon ja jenkkikärryllinen Samu on ollut leppoisa näky!

Aatu ja Vilma olivat kesän ajan helpolla ja parantelivat kumpikin jalkavammojaan. Kuukauden päivät sitten molemmat vierailivat Seinäjoella klinikalla ja saivat treenilupansa takaisin, joten nyt on sinällään epätodellinen tilanne, kun kaikki tallin hevoset ovat jossakin määrin kunnossa ja jos Toivokin lasketaan joukkoon, niin treenihevosia on neljä.

Kesän aikana opetin Vilman ratsastukseen ja nyt olen käyttänyt sitä muutaman kerran Torpan Ratsutallilla Hannan ratsutettavana. Laukka ei vielä ole kuulunut kuvioihin, mutta perusratsastus voltteineen, väistöineen, taivutuksineen ja siirtymisineen ovat olleet opettelun kohteena. Suomenhevosesta on moneksi. Niin Vilmastakin, josta tulee minulle vielä todella mukava ja monipuolinen harrastuskaveri. Kesän jäljiltä se on aivan järkyttävän lihava, mutta jospa se ensi kevääseen mennessä näyttäisi ihan ravihevoselta. Silloin tällöin olen ratsastellut Salamallakin Sylvin pomppiessa omia kuvioitaan mukana. Vilman ratsastus on omalla tavallaan antoisaa, mutta mikään ei korvaa sitä tunnetta, mikä Salaman selässä tulee; kun hevonen ymmärtää täydellisesti mitä siltä pyydät ja kun hevonen haluaa tehdä kaikkensa sinua miellyttääkseen. Sellaisia hevosia on vain yksi maailmassa. On vain yksi Salama.

Näissä kuvissa Vilma on ensimmäistä kertaa Hannan opissa.

Kaikenlaista on siis mahtunut tähänkin kesään. Aikataulutetussa maailmassa on näköjään välillä hyvä pysähtyä vaikka blogin ääreen huomaamaan, kuinka paljon hienoja asioita kesään ja koko elämään on mahtunut. Koska kuulumisia on tullut kirjoiteltua harvoin, niin kuvia on kertynyt paljon. Tässä murto-osa kesän aikana otetusta kuvista näytille.

Toivo