Täydellinen viikonloppu

Kesälomaa ei voi enää paremmin aloittaa kuin kolmen päivän raviputkella. Uskomaton viikonloppu takana, eikä kaikkia sen tapahtumia voi vieläkään todeksi uskoa. Raviviikonloppu aloitettiin käymällä ensiksi Salaman kanssa Ylivieskassa ja sitten lauantaina ja sunnuntaina kaikkien ravi-ihmisten tie vei tietenkin Ouluun ja kuninkuusraveihin. Minulle nämä olivat elämäni 14. kuninkuusravit (alkaakohan sitä olla vanha tai jotain) mutta koskaan näihin kisoihin ei totu tai väsy. Kunkkarit ovat jotain niin käsittämätöntä. Sitä tunnelmaa ei voi sanoin kuvailla, mutta jotain uskomatonta se on, kun 24 000 ihmistä kannustaa jokaisen lähdön jokaista hevosta. Saati sitten ne päälähdöt, eli kuninkuus- ja kuningatarmatkojen osakilpailut. Jännitys on valtava, yleisö huutaa, taputtaa, kannustaa. Hengittää suosikkiensa puolesta.

Ylhäällä olevissa kuvissa on ravikansan uusi hallitsija, ravikuningas nimeltä A.T. Eko!!!! Vieläkin menee kylmät väreet selkää pitkin ajatellessa oriin hurjaa taistelua, rehtiä kilvanajoa ja vakuuttavaa näytöstä. Paras voitti. A.T. Ekon alkuvuosi on ollut vaikeuksia täynnä, joten enemmän kuin mielellään Ekon keltaiselle tiimille suo kuninkuusseppeleen. Nettien palstoilla ei ole muuta tehtykään kuin alkuvuosi haukuttu Ekoa menneiden talvien lumiksi. Toivottavasti tämä voitto pisti kaikki miettimään myös sitä, kuinka räjähdysaltis laji raviurheilu on. Vaikeuksilta ei voi välttyä, mutta hyvät hevoset tulevat aina takaisin. A.T. Eko tuli takaisin juuri oikealla hetkellä ja palkinto oli kuninkaan titteli. Sydämelliset onnittelut Ekolle ja taustatiimille! Upea hevonen! Ja upea kilpailu. Saran Salama pisti joka matkalla pelin jännittäväksi. Vanha kunnon superkonkari Saran Salama tietää varmasti missä karkeloissa ollaan silloin, kun yleisä elää joka hetken mukana. Ja Saran Salamahan pistää silloin parastaan! Tämä 14-vuotias ori on ravuri isolla R:llä. Saran Salama on kolminkertainen ravikunigas ja kahtena viimeisenä vuotenakin konkari on taistellut itsensä kokonaiskisan kakkoseksi. En tiedä, voiko ravihevoselta enää enempää vaatia. Käsittämätön hevonen. Kunigas sai rinnalleen tietenkin myös kuningattaren, joksi kruunuttiin toista kertaa peräkkäin hurja I.P. Vipotiina. Tammojen parhaasta ei kyllä jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä, sillä Vipotiina vei nimiinsä kaikki matkat, rataennätyksen ja tammojen kilpailuennätyksen. Hurjan kova tamma.

Nyt meillä tallissa asustaa siis kolminkertaisen ravikuninkaan tyttären lisäksi myös hallitsevan ravikuninkaan poika. Tuntui melkein, että tänä vuonna tuli kaksoisvoitto meidän talliin, niin hienolta tuntui! Etenkin lauantainen matsi meidän isäoriiden välillä oli henkeäsalpaava näytelmä! Enää koskaan ei varmasti vastaavaa pääsee kokemaan, joten varmaa on, että tästä minä jaksan hehkuttaa vielä pitkään! Arki alkaa kuitenkin aina myös kuninkuusravien jälkeen ja tänä aamunakin oli se totuus vain jälleen kohdattava. Vuoden päästä sitten Teivoon. Vuoden. Ikuisuuden.

Jos kuitenkin kuninkuusravitunnelmista palataan myös oman tallin tapahtumiin, on tosiasia se, että minulle viikonlopun tärkeimmästä ja parhaasta esityksestä vastasi oma Salaisuus Rok. Ylivieskan iltaraveissa nähtiin aisoissa sellainen Salama, ettei paremmasta väliä. Ja minä kun olin jättämässä hevosta kokonaan startista pois kovaan lähtöön vedoten. Mutta voi pyhä jysäys, mitä minun tammani tekikään. Sehän juoksi kuin isänsä konsanaan (no ei nyt aivan...) ja paransi ennätystään yli kolme sekuntia! Nyt tallissa siis asuu 33,1 ennätyksen omaava suurjuoksijatamma. Salaman kilpailuvarustukseen lisättiin kurkkutuki, joka on kyllä jo hiiteillä hyväksi havaittu. Mutta en minä nyt kuitenkaan uskonut sillä näin suurta vaikutusta olevan. Nyt kuitenkin henki kulki lähdöstä maaliin ja tamma jaksoi/pystyi juoksemaan loppuun saakka. Mieltä lämmitti erityisestä startti, sillä Salama lähti voltista juoksuradalta todella kovaa ja sai paalun hevoset hetkessä kiinni. Vellu piilotti Salaman sisäradalle, jossa se juoksi kolmas ja toinen pari sisällä. Kilpakumppaneiden laukkojen myötä Salama oli parhaillaan jo toisena, mutta on se kuitenkin niin tasavauhtinen jyrä, ettei se mihinkään räjähtäviin kireihin pysty, vaikka tähtiajan tuntumaan pinkoikin toisen kierroksen. Lähdön kaksi parasta karkasivat omille teilleen, mutta Salama tsemppasi maaliin asti todella urhesti ollen viides, eikä kolmossijastakaan hävitty kuin puoli hevosenmittaa. Minä olin lähdön jälkeen kyllä aivan ällikällä lyöty. Kuinka ihmeessä tässä pääsi näin käymään? Salama toi ainakin omistajalleen taas rutkasti lisää luottoa hevoseen. Kun kaikki jonain on päivänä on kunnossa, lähtöauton takaa Oulun radalla Salkkari pinkoo vielä muutaman vuoden päästä vielä lujaa. Uskotaan siis nyt siihen kaikkien niiden ylipessimististen ajatusten jälkeen. ;)

Aatu kävi perjantaina Kaustisella kengityksillä ja eläinlääkärin syynissä. Ori katottiin huippueläinlääkärin toimesta läpi kaikkien jalkojen jokaista niveltä myöten ja kaikki on eläinlääkärin mukaankin Aatulla kunnossa. Normaalihuoltoa tehtiin, mutta sama treeni saa jatkua ja kyllä tässä pikkuhiljaa kuninkaan pojan kanssakin ollaan sitä koelähtöä kohti menossa.

Ravirumbaa

Suomen kesä ja kesäravit. Ja kaikki ne isot huippuravit tasaisine lähtöineen, upeine hevosineen, kihelmoivän jännittävine tunnelmineen. Heinäkuu hemmottelee ravikansaa ja tarjolla on nyt joka viikonloppu toinen toistaan upeampia ravitapahtumia. Ja minä nautin. Voi tätä kesän ihanuutta. Oikeaa ravirumbaa.

Viime viikonloppu hurahti Kaustisen kaksipäiväisiä festivaaliraveja seuratessa. Aurinko paahtoi (onneksi olemista helpotti huomattavasti se jäätelökioski... ;)) ja hienot hevoset tekivät hienoja esityksiä. Pikkupelimanni oli ainakin minulle se viikonlopun odotetuin ravilähtö ja siinähän saatiin voitto Keski-Pohjanmaalle Pikku-Pertin viedessä voiton. Siinä on lahjakas ja hieno hevonen! Totemirokkilaisten menestys tuntuu aina hyvältä ja oriin jälkeläisten juoksuja tulee seurattua tarkasti, sillä meilläkin melkein oli Totemilainen varsa, joka sitten laukkasi Nopsan kanssa vihreämmille laitumille viisi viikkoa ennen laskettua syntymispäiväänsä. Myös meidän Totemilainen oli työnimeltään Pikku-Pertti. :) Mutta nyt Nopsan varsa juoksentelee pilvilaitumille ja katselee sieltä maailman menoa enkelinsiivet selässään. Meidän Tuulen Tykki.

Ensi viikonloppuna on sitten vuorossa ravivuoden päätapahtuma, kun kaikkien ravi-ihmisten tiet vievät Oulun kuninkuusraveihin. Voiko olla hienompaa tapaa aloittaa kesäloma? Hah, ei voi! Joten ensi viikonvaihteessa tämä tyttö huutaa äänensä käheäksi ja taputtaa kätensä tunnottomiksi Saran Salaman, A.T. Ekon ja kaikkien muiden upeiden kuningas- ja kuningatarkandidaattien menemistä kannustaessa.

Ennen Oulua ja kuninkuusraveja pyörähdetään kuitenkin jo perjantai-iltana Salaman kanssa kunkkaritunnelmaa nostattamassa Ylivieskan raveissa. Salkkari starttaa ekassa lähdössä numerolla yksitoista. Lähtö on ihan ylikova ja harkitsin kyllä oikein tosissaan Salaman jättämistä kokonaan pois näistä karkeloista, mutta päätin sitten kuitenkin, että menkööt nyt mukaan juoksemaan. Tosiasia kuitenkin on se, että lähdössä on paljon hirvittävän hyviä hevosia, joilla on Salamaan nähden aivan ylikylän vauhdit kintuissaan. Jotenka jokainen hevonen joka Salaman perässä maaliin tulee on voitettu, ja jos niitä on muutamakaan niin hyvin on mennyt. Odotuksista on siis aivan turha puhuakaan, sillä Salama keikkuu varmasti nyt alusta loppuun saakka jossain taka-alalla, mutta koitetaan sieltä käsin tehdä omaa ehjää juoksua ja haetaan starttirutiinia. Salama on käynyt Halsuan huohotusstarttinsa jälkeen kurkkututkimuksissa, mutta kurkussa ei minun suureksi yllätyksekseni ollutkaan mitään rakenteellista/leikkausta vaativaa vikaa. Hiiteillä on pidetty nyt kurkkutukea eikä ainakaan hiittivauhdeissa henki kurkkutuen myötä enää ole pihissyt tai korissut. Eri asiahan taas on se, miten henki starttivauhdeissa kuitenkaan kulkee ja riittääkö happi. Saatikka vauhti.

Aatulla puolestaan henki kulkee ja vauhti riittää ainakin hiiteillä Salaman kirittämiseen. ;) Ori on saanut treenailla terveenä ja toivottavasti sama meno jatkuisi vielä pitkälle tulevaisuuteenkin. Aatu on ollut nyt sen verran paljon reissussa, että se alkaa pikkuhiljaa rutinoitua jo ihan mukavasti reissaamiseen ja hiittaamiseen. Viime aikoina sen ratakäyttäytyminen on paljon rauhoittunut ja hevonen on suorastaan viisastunut. Ehkä Aatustakin vielä kasvaa kunnon hevonen. :) Mun montehevosprojekti vain ontuu pahasti, kun herra hevonen ei oikein suvaitse tuota ratsastuspuolta harjoitellakaan. ;) Eipä tosin olla sen ratsastajan viimekertaisen ilmalennon ja häntäluun murskaantumisen jälkeen kokeiltukaan. Mutta vielä kokeillaan! Tosin ei Aatun hermot ainakaan mitään ratsuratsutouhua koskaan tule kestämään. Vauhti on verissä ja meno sen mukaista, joten kai kyytiläisenkin on vain se hyväksyttävä. Kunhan hevonen kulkisi vain eteen eikä ylöspäin...

Ei muuta kuin kunkkareita kohti! Ja kesälomaa. :)

Heinäkuun helteet

Se taitaa olla nyt sitä kesän parasta aikaa. Pohjanmaallakin nautitaan koko muun Suomen tavoin helleaallosta. Heinäkuun helteet tietävät hevosihmisille tietenkin myös heinätöitä. Tänä vuonna oli ainakin kunnon heinäpoudat ja niinpä meilläkin rehulato pursuaa taas uusia ihanantuoksuisia heiniä! Ilmoista ei siis ainakaan tänä vuonna jäänyt kuivien heinien teko kiinni. Eikä niitä luonnon menetelmillä voi varmasti kuivemmaksi saadakaan kuin nyt, joten jatkossa toivotaan sitten vain kovasti, että heinät tänä vuonna myös säilyvät, eikä ostoselle jäisi niin paljon heiniä kuin viime talvena.

Salaman kanssa käytiin viime sunnuntaina nauttimassa helteistä myös Halsuan miljoonaraveissa. Salama jäi lähdössään kahdeksannaksi ja oli siten ensimmäinen rahoitta jäänyt, mutta Halsualta matkamuistoksi saimme kuitenkin uuden tasoitusennätyksen 36,3. Ja uskokaa tai älkää, volttiennätys irtosi jälleen laukattoman juosun jälkeen! Ai että, kun mulla kohta tällä menolla onkin ravivarma hevonen. ;) Itse startti ei olisi voinut paremmin mennä eikä mitään jossiteltaa jäänyt. Salama lähti hyvin ja sai paikan kärkihevosen takaa, kunnes johtohevonen laukkasi edestä ensimmäisellä takasuoralla. Salama sai kuin lahjaksi johtopaikan kärkihevosten laukkailujen jälkeen ja niinpä Salkkari taivalsi keulassa kuin paremmatkin ravurit kirjautellen väliaikoja nimiinsä. Ja voi kun tamman meno näytti keulassa meikäläisen silmin katsottuna niin hienolta! Viimeisellä takasuoralla vauhti kiihtyi ja todellinen kilvanajo alkoi. Salama taisteli sen minkä kykeni, mutta hiljalleen se joutui päästämään kilpakumppanin toisensa jälkeen edelleen. Rahkeet eivät riittäneet kahdeksatta sijaa korkeammalle, mutta kerta ennätys kuitenkin hitusen parani, ei hirvittävän pettynytkään voi olla. Kuskin mukaan suurimmat ongelmat lienevät nyt jalkojen sijaan hengityspuolella, sillä kovasti Salamaa otti startin jälkeen henkeen ja kuskin mielestä tamma kulki siihen saakka hyvin, kunnes siltä yksinkertaisesti alkoi henki loppua. Jatkossa menemme Salaman kanssa siis kurkkututkimuksiin ja kokeilemme seuraavalla hiitillä ottaa avuksi kurkkutuen. Voi olla, ettei henki siltikään kesällä kulje toivotunlaisesti, mutta onneksi Suomessa on piiiiiitkä talvikin aikaa ajaa kilpaa, kunhan kaikki ongelmat sen vain aluksi mahdollistaisivat. Kilpaa olisi kuitenkin jatkossakin harvakseltaan tarkoitus ajaa, kunhan nyt aluksi vähän selvitellään kurkkupolitiikkaa ja haetaan oikeita varusteita.

Aatu on osoittanut kuluneen viikon aikana tasan kaksi asiaa. Osoitus numero yksi: Herra hevosesta ei tule ratsua. Sen verran tomerasti Aatu onnistui nyt mun tiputustavoitteessaan ja lensin tiistaina komeassa kaaressa sen selästä pystyyn-pukki-ylös-pukki-esityksen jälkeen maankamaralle. Ja voin kertoa, että kun tämä hevonen hyppää pystyyn, se todellakin seisoo pystyssä kahdella jalalla eikä vaan käy hypähtämässä kolmenkymmenen sentin korkeudella maasta. Joka ratsastuskerran aluksihan sen kanssa on saanut ottaa yhteen ja joka kerta se on myös esittänyt kaikki sirkustemppunsa. Mutta joka kerta tähän saakka se on kyllä jossain vaiheessa myös antanut periksi ja ruvennut tekemään töitä mun mielen mukaan. Mutta tällä erää Aatu oli vielä astetta rajumpi kuin yleensä ja tulos oli mikä oli. Onneksi ei käynyt pahemmin, sillä nyt tapauksesta selvittiin ratsastajan osalta vain komeilla mustelmilla ja ärsyttävällä selkäkivulla. Epäilen myös, ettei meikäläisen häntäluu ole enää aivan yhtenä palasena, mutta väliäkös tuolla. Jonkin aikaa ratsastelin Aatulla vielä episodin jälkeen tarhan aitojen sisäpuolella ja vaikka se nyt suhteellisen hyvin maankamaralla sitten pysyikin, kiukutti herraa touhu ihan valtavasti. Olkoot nyt sitten ja odotellaan ensinnäkin, että mun selkä paranee ja toisekseen sitä kaunista päivää, kun Aatu vähän rauhoittuu ja viisastuu. Saa nauraa. ;) Mutta on Aatu tämän viikon aikana osoittanut myös toisen asian: Siitä tulee ravuri. Yllätys! Keskiviikkona Vellu päästeli taasen Kaustisella hiitin ja hyvin ori kyllä kulkee. Me olemme Aatun otteisiin niin valtavan tyytyväisiä, että välillä oikein pelottaa, mitä vastoinkäymisiä vastassa vielä voikaan olla... Mutta turha kai niitä on etukäteen murehtia, kun niitä ehtii itkeä sitten myöhemminkin. Iloitaan nyt siitä, että ainakin tällä hetkellä meillä on hyväravinen 3-vuotias tallissa. Kaikesta huolimatta Aatua ei vieläkään näy koelähtölistoilla. Mutta eiköhän sekin päivä vielä vastaan tule. Välillä on pakko muistuttaa itseäkin, että hevonen todellakin on vasta kolmen vanha, eikä sen kanssa menetä kuukaudessa tai kolmessa vielä yhtään mitään. Tiedä sitten onko se maltti kuitenkaan valttia, mutta päätimme joka tapauksessa edetä Aatun kanssa mahdollisimman rauhassa, niin jospa meillä olisi tulevaisuudessa sitten oriissa pitemmäksi aikaa ravihevosta.

Minulla on enää kaksi viikkoa töitä ennen ensimmäistä kesälomaani työelämästä! Kaksi viikkoa on aikaa myös siihen todelliseen kesän kohokohtaan eli kuninkuusraveihin! Eli on ainakin mitä odottaa. :)

Salaman 5-vuotiskuvia

Aatu juhannuksena 2010

Juhannus on juhlittu ja kesä on kääntynyt jo heinäkuun puolelle. Juhannuksena ehdittiin perinteisten Kalajoen ravien lisäksi tietenkin myös grillailla ja käydä Titan ja Nikon kanssa kalassa (edelleen Niko hoiti mato- ja kalapuolen ja me Titan kanssa vain ongittiin...) sekä kuvata Jonnan kanssa hevosia! Eikös lastenkin kanssa oteta kuvia aina syntymäpäivänä, joten Salamaakin kuvattiin sitten tamman 5-vuotiaspäivänä. ;) Ennen kuin joku tekee minulle lähetteen hullujen huoneelle, voin vakuutella, että kyseessä oli päivämäärän osalta kuitenkin pelkkä sattuma. Salaman kanssa käytiin jokirannassa ottamassa vähän maisemakuviakin, mutta Aatun kanssa oli täysi työ, että oria sai hetken aikaa kuvattua edes viereisellä pellolla. Hevoset ovat kyllä luonteeltaan kuin yö ja päivä, sillä siinä missä Salamaa ei moinen kuvaussessio olisi voinut vähempää kiinnostaa (kun siellä joen rannassa kasvoi myös heinää...) Aatu olisi esiintynyt mielellään vain kahdella jalalla seisten. On ne ihania. Jonna sai kuitenkin otettua taas ylihienoja otoksia, joista yllä pieni osa niistä 450 kuvasta yleisesti esille. :)

Hevosten elämään ei hirvittävän mullistavia asioita kuulu. Treenaillaan ja nautitaan kesästä. Salama starttaa tulevana sunnuntaina Halsuan miljoonaraveissa. Sarjaan oli ollut tunkua, koska sarja oli jaettu kahdeksi lähdöksi. Salama pääsee matkaan paalulta radalta kaksi. Lähdössä on useita tuttuja tai sanottaisiko tuttujen hevosia. Ravireissuilla on ihanaa, kun saa joka kerta uusia tuttavuuksia, joiden kanssa sitten purra kynsiä ja jännittää omien ja kavereiden hevosten puolesta lähdön aikana. :) Salama oli eilisessä hiitissä aivan oma itsensä. Me olemme iloisia, että tamman kanssa päästään starttiin ja erityisen iloisia olisimme rahasijasaavutukseen.

Aatu oli eilisellä hiitillä parempi kuin varmaan koskaan, joten tuntuu, että oikeaan suuntaan ollaan oriinkin kanssa menossa. Sille tehtiin kuolainmuutoksia ja vaihdettiin vielä hellempi kuolain suuhun ja jätettiin kieliside kokonaan pois. Ainakin eilen muutokset tuntuivat olevan herra Aatun mieleen, sillä hiitillä kelpasi nyt juosta suorassa ja vänkäilemättä mihinkään suuntaan. Kunpa tämä olisikin pysyvä muutos, niin saisi suuongelmienkin kanssa huokaista helpotuksesta. Itse hiittihomma ei Aatua tunnu huolestuttavan, eikä se kyllä edelleenkään tajua koko touhusta yhtikäs mitään. Pojanviikarilla on vain hauskaa olla reissussa ja päästä juoksemaan. Sisällä olisi niin paljon, mutta sen annetaan vielä myös pysyä siellä, sillä tällä hetkellä on pääasia, että varsa on vain terve, juoksee hyvin ja se ei ota touhua liian vakavissaan. Koelähtöhaaveita elättelemme yhä hyvillä mielin. Hankasalmella ravataan ensi viikolla vuoden ensimmäinen 3-vuotislähtö. Ihastuttavan moni varsa oli jo uskallettu ilmoittaa tositoimiin mukaan. Kovin montaa lähtöähän ei 3-vuotiaille ole edes koko vuonna tarjolla, mutta erityisen mielenkiintoista niitä harvojakin on seurata.

Huomenna suuntaan Kaustiselle katsomaan, kuinka upeita 4-vuotiaita suomenhevosjunioreita on tänä vuonna tarjolla Pikkupelimaannin finaaliin. Aatulla on vielä vuosi aikaa... ;)