Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



9.6.2017

Toivo




Monen vuoden odottamisen jälkeen minun kesämaisemani näyttää siltä kuin olen sen haaveillut näyttävän. Salama varsansa kanssa laiduntamassa vihreällä laitumella. Voisin katsella tuota näkymää pihaltani vaikka koko ajan. Kuinka varsa laukkaa ympyrää emänsä ympärillä, käy vetämässä Salamaa hännästä tai tekemässä jotain muuta kiusaa, kuinka se koittaa jalat haarallaan yltää turvallaan maahan ja maistella ruohoa. Ja sitten se taas väsähtää ja nukkuu heinikossa pitkää pituuttaan. Niin. Näinhän sen kuuluukin olla. Juuri näin täydellistä.

Varsa täyttää huomenna kuukauden. Aika menee niin nopeasti. Nyt Salamyhke löytyy jo Hippoksestakin ja on jotenkin kummallista katsella sen sukutaulua, joka näyttää niin kovin tutulta.
Varsan kutsumanimeksi tuli Toivo. Se ei sinällään liity mitenkään viralliseen nimeen, mutta jotenkin se tuntui oikealta, vaikka moni muukin Jennin nimivaihtoehdoista oli aivan ihana. Varsaa on kuitenkin toivottu niin pitkään ja hartaasti. Ja nyt se on sitten tulevaisuuden Toivo - Toivo jostakin vielä paremmasta.


 




Toivo on voinut alkuvaikeuksien jälkeen oikein hyvin. Se söi viikon mittaisin sulfakuurinsa napatulehdukseen yhdeksän päivän ikäisenä orivarsalle asiaankuuluva sukupuolielinkin ilmaantui näkösälle jolloin myös pissausongelmat hävisivät. Se oli tarina sinällään, mikä tietenkin huvittaa näin jälkikäteen melkoisesti. Oppia ikä kaikki. Varsan ongelmien jälkeen tai periaatteessa vielä niiden aikana, Salamakin tarvitsi kertaalleen päivystävän eläinlääkärin apua. Joku tiistai-ilta olin juuri menossa nukkumaan ja ajattelin, että en kyllä kertaakaan herää seuraavana yönä tuijottamaan kamerasta varsan vointia. No, päätin kuitenkin vielä kerran katsoa kameraa ennen nukahtamista. Salama makasi. Aluksi en huolestunut siitä, vaan ajattelin, että on hyvä, että sekin uskaltaa jo varsan paimentamiselta rentoutua levähtämään. Hetken aikaa kamerasta katseltuani kuitenkin muutin mieltäni. Varsa tökki emäänsä ylös, mutta kun Salama nousi ylös, niin se ei antanut varsan mennä imemään, vaan potki kärttyisästi mahansa alle ja huitoi hännällään - ja laittoi uudestaan makuulle. Saattoi olla, että siinä vaiheessa pääsi muutama rumakin sana. En sitten mennytkään nukkumaan - vaan talliin. Salama oli vähän hikinen ja hengitti huohottamalla. Lämpö oli vähän koholla. Ei muuta kuin soittoa eläinlääkärille. Koomisinta oli oikeastaan se, että päivystävä eläinlääkäri oli juuri se sama, joka oli kaksi vuotta Salaman varsomisessa auttamassa ja varsaa pilkkomassa. En ole nähnyt häntä kertaakaan tapahtuneen jälkeen, mutta nyt kumpikin meistä oli jo puhelun aikana silleen, että ei voi olla totta, taas sinä. :D Salaman edellinen varsominen oli sellainen kokemus, jonka tuo ihana eläinlääkärikin muistaa loppuelämänsä. Nyt liikuttiin vähän samojen asioiden äärellä, mutta onneksi lopputulos oli parempi. Salamalla oli jonkinlainen nestehukan aiheuttama lievä ähky, mikä kuitenkin hoitui lopulta helposti. Salama sai kipulääkettä suoneen ja käveli muutamaan kertaan kävelytyskoneessa. Olo alkoi helpottaa ja Salama alkoi itse juoda ilman, että sitä tarvitsi nesteyttää. Sinällään tilanne oli jopa jollakin lailla ennalta-arvattavissa, koska Salama ei muutenkaan ole mikään hyvä juomaan ja nyt kun se oli viikon verran keskittynyt vain varsansa hoitamiseen ja valvomiseen, niin se kyllä unohti juoda sen vähäisenkin verran, vaikka melassivettä olikin sille monta kertaa päivässä tarjoiltu. Loppu hyvin, kaikki hyvin.





Toivo on päässyt tai joutunut jo ruveta opettelemaan ihan oikean hevosen elämää. Kaviot on käyty vuolemassa jo kahdesti, jotta jalka-asentoja saadaan samalla korjattua. Lisäksi Toivo on matkustanut muutaman kerran Salaman kanssa Ylivieskaan, jossa Salamaa on käytetty Helmisen Katrin ammattitaitoisessa kiimakontrollisyynissä. Viime viikolla Salama on siemennetty Camrilla.

Vilma on jatkanut Kaustisen treenejään. Se hölkkäilee edelleen ihan mukavasti ja mikä parasta, jokaisella treenikerralla on ollut kavereita mukana ja porukkatreeni on juuri sitä, mitä varsat tarvitsevat. Ensi viikolla käydään Samun ja Aatun kanssa Tampereen klinikalla jalkakontrollissa ties monettako kertaa. Jospa tällä erää uutiset olisivat sellaisia, että edes jompi kumpi sairaslomalaisista saisi alkaa hölkkätreenailemaan Vilman kaverina. Nyt kun Salamalla on muita hommia, niin Samu on joutunut paikkaamaan Salaman roolia minun ratsunani. Kesäiltoihin kuuluu rauhalliset ratsastuslenkit metsässä. Omien ajatusten ja hevosen kanssa. Nekin ovat niitä hetkiä, jolloin elämä on hetken aikaa ihan täydellistä. Tallirintamalla kesän tärkein ja aikaa vievin projekti eli tarhojen uusiminen ollaan jo saatu tehtyä. Iskä on tietenkin ahkeroinut asian eteen kaikista eniten, mutta kyllä siinä kaikkien muidenkin työpanos näkyy. Lautoja on maalattu yli 1600 metriä (ja ne molemmin puolin...) ja tolpat päälle. Mutta kylläpä nyt taas kelpaa. Siistit aidat tulivat.






















Loppuu vielä muutama kuva Vilmastakin. Kaikki nämä kuvat on ottanut Tuuli Nikki. Ja sitten mainostus: Jos joku haluaa huippuhyviä valokuvia omista tärkeistä asioistaan - lapsista, eläimistä, häistä, juhlista, autoista, rakennuksista, koneista tai tapahtumista, niin ottakaa yhteyttä Tuuliin, joka liikkuu kameransa ainakin Toholampi-Oulu-akselilla. Minulla on Tuulin vierailun jäljiltä taas niin upeita kuvia hevosistamme, että on taas valinnanvaikeus laittaa vain osa tähän nähtäville tällä erää.