Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



27.10.2009

Aatun kanssa yhteistä elämää 2 vuoden ajan




Uskomatonta kuinka vauhdilla aika kuluu! Kaksi vuotta sitten pieni, suloinen, karvainen ja hienoliikeinen orivarsa muutti Etelä-Suomesta Keski-Pohjanmaalle ja samalla iskän 49,5 vuotta kestänyt unelma omasta hevosesta kävi toteen. Kahden vuoden aikana me olemme saaneet opetella eloa oriin kanssa, mikä onkin osoittautunut ennakkoaavistuksia paljon helpommaksi touhuksi. Tosin Aatu on kylläkin ollut hyvin helppo jajärkevä varsa opettaa. Vilkas, ilkikurinen ja elämäniloinen kaveri se on, mutta ei missään nimessä vihainen. Vanhojen hevosmiesten sanonta "oriin kanssa on vain opittava elämään", pitää todellakin paikkansa. Ainakin Aatun kohdalla siihen tulee suhtautua tietynlaisella kunnioituksella - ja pitää tietty välimatka niin etu- kuin takapäähänkin. Se ei ole hevonen, joka kerjää huomiota tai odottaa rapsutuksia. Mutta äärimmäisen rehellinen ja mukava työkaveri Aatu on. Se ei mökötä koskaan ja lenkille lähteminen on Aatun mielestä aina yhtä mukavaa. Iskä muistaakin aina sanoa, että jos olisi tiennyt, kuinka mukavia hevosia oriit ovat, ei miedän talliin olis koskaan tammoja tullutkaan... Kahden vuoden aikana Aatusta on kasvanut hieno, suurikokoinen ravurinalku. Vielä tosin saa odottaa toiset kaksi vuotta ennen kuin tietää, tuliko Aatusta koskaan sitä Pikkupelimanni- ja Kriterium-voittajaa, mikä se iskän haaveissa tietenkin jo nyt on...

Salama pitää meidän pikkuoriille kuitenkin säännöt selvillä. Salaman silmille ei hypi kukaan - ainakaan mitkään itseään täynnä olevat orivarsat. Aatun on ihan turha oristella Salamalle - kun Salkkari kerran mulkasee takaisin, tietää pojankoltiaiset olla hiljaa. Siinä tulee hevosten ikä- ja auktoritettikysymys selkeästi esiin. ;) Iskä käytti Salamaa viime perjantaina Kaustisen klinikalla tähystyksillä ja verikokeissa ja lasketteli samalla hiitinkin Nikulan radalla. Puhaltamiseen löytyi järkisyy, sillä tamman keuhkoissa oli jonkin verran "vanhaa räkää". Eihän se sieltä poiskaan tule, kun ei Salama koskaan yski... Nyt se sai kuitenkin Equivent-kuurin limaa irrottamaan, niin jospa sieltä ainakin suurin osa räästä saataisiin pois. Fibrinogeeni ja leukkarit olivat kuitenkin ihan normaalit ja verikoevastaukset muutenkin ihan priimat, joten kyllä me hiitinajoon hiljalleen taas aletaan. Salama on tuntunut kotona treeneissä nyt niin hyvältä, että jos se vain vastaavana pysyy, niin kyllä me talven aikana kokeillaan sillä kilpaa ajaa. Treenataan sitten lisää, kun startissa taas tarpeeksi petytään...

Viime aikoina meitä on kismittänyt erityisen paljon Hippoksen typerä päätös olla laman vuoksi maksamatta opetus- ja koelähtörahoja vuonna 2010. Onpa erityisen terävää jättää yksi ikäluokka välistä! Eihän se elämä niihin viiteensataan euroon kaadu, mutta kun tästä raviurheilusta ei muutenkaan ole euronhyrrää tuloja, niin kyllä tuo 500€ olisi ollut meillekin iso raha. Vielä kun kerrankin olisi ollut sellainen varsa, jolla ne rahat olisi pitänyt kaiken järjen mukaan saada. Toki Aatunkin kanssa tavoitteet ovat jossain kauempana kuin opetus- ja koelähdöissä, mutta silti en vain periatteesta voi käsittää Hippoksen päätöstä säästää juuri nuorten hevosten kohdalla. Aatun treeneihin päätös ei kyllä vaikuta - se on aisoissa edelleen 3-4 kertaa viikossa. Minulle on ainakin nyt epäselvää ajetaanko ensi vuonna koko opetuslähtöjä laisinkaan? Jos ajetaan, niin mitä virkaa niillä sitten on? Koska jokaisesta asiasta pitää koittaa nähdä jotain hyvääkin, niin iskähän vaatimattomasti oli sitä mieltä, että eihän Aatu olisi niin hiljaa pysynyt menemäänkään, kuin opetelähdössä olisi vaadittu, joten ajetaan suoraan sitten vain koelähtö. ;) Voi, kun oriin kanssa pääsiskin joskus edes sinne asti...

Talviaikaan siirtyminen tuo hevosten treenaamiseenkin oman haasteensa. Tällä hetkellä hevosten on oltava aisoissa viimeistään puoli neljältä, jos meinaa tehdä lenkin edes jossakin määrin päivänvalon aikaan... Lumi kyllä auttaisi asiaa, joten voisiko joku pakkasherra sen vihdoin uskoa ja tuoda talven Lampille!?

21.10.2009

Hokkikengät jalkoihin

Ensimmäinen yritys talvesta on tullut Lampille - ja pikkuhiljaa tieten mennytkin taas menojaan. "Kunnollinen" ensilumi pysyi kuitenkin lähes viikon päivät ennen näitä plussakelejä ja ärsyttävää raparallia. Uusi pysyvä lumi on kyllä edelleen enemmän kuin tervetullutta! Sinällään on ollut kyllä uskomattoman hieno syksy, kun ajattelee, että esimerkiksi hevosten tarhat ovat nyt vasta ensimmäistä kertaa tälle syksylle märkiä ja rapaisia. Eipä ole paljon tarttenut hevosten jalkoja tänä syksynä pestä - eikä toivottavasti tarvisi nytkään kauaa, kunhan vain ne pikkupakkaset tulisivat uudella yrityksellä ja tällä kertaa koko talveksi jäädäkseen. Eihän ole paljoa vaadittu. ;) Hevoset saivat hokkikengät jalkoihin eilen, kun Jyri kävi molemmat kengittämässä. Tierakumit laitetiin molemmille myös, niistä en kyllä luopuisi enää mistään hinnasta - Suomen nykytalvet ja kelivaihtelut tuntien... Melkolailla kiirettä taitaa kengittäjilläkin tähän aikaan vuodesta pitää, sillä meidänkin kengittäjä totesi eilen, että "enää ei olekaan kuin 37 hevosta jonossa odottamassa talvikenkiä". Ei käy tuotakaan ammattiryhmää kateeksi, ei, sillä niin raskasta ja tärkeää työtä he tekevät!

Hevosille ei sinällään mitään erikoista kuulu. Ajettu on molempia ihan kunnolla. Tänään käytiin Salamalla ja Aatulla Mäkitalossa kääntymässä. Pohjapuolentie on nyt sateiden jäljiltä tarpeeksi pehmeä ja luojan kiitos lanattukin eilen, joten nyt siinä oli hyvä päästellä. Ajettiinkin tänään rintarinnan ihan kunnolla reipasta, kun Aatulla tuntui olevan niin vaikeaa keskittyä tänään olennaiseen työntekoon. Tosin vaikka se painelisi kuinka kovaa tahansa, niin siitä huolimatta se näkee silmälappujensa takaakin jokaisen postilaatikon, tuulimyllyn ja kivetkin tien laidoilla. Ja kaikkiahan pitää ehdottomasti "pelätä" - siis tällaisina mörköpäivinä, huomenna niistä ei taas välttämättä tarvi välitää tuon taivaallista. Varsat on varsoja, ja juuri siksi niiden kanssa touhuaminen onkin niin mukavaa.

Puuta koputtaen voin nyt kai todeta, että Aatu on vihdoin lopettanut harjansa hinkkaamisen. Oikeastaan se loppui heti sitten, kun oltiin ensiksi Titan kanssa saatu tyhjennyttyä koko Kärkkäisen vauvaöljy-varasto... Lampin kaupathan minä jo olen vauvaöljyistä tyhjentänytkin - anteeksipyyntöni vain Lampin äideille ja heidän vauvoillensa... Tuntui, että en täällä enää kehdannut kaupan kassalle mennä, kun tämmöisen lapsirakkaan hyypiön ostoskorissa oli aina noin kuusi pulloa vauvaöljyä... Hmm... Niinpä raahasin Titan Kärkkäselle vauvaöljyostoksille - hieman kyllä meikäläinen kokee aina ahdistusta sinne tuttipullohyllyille kävellessään (Tittaa tuskin haittas yhtään ;)), mutta mitäpä näiden elukoiden hyvinvoinnin eteen ei tekisi. Ja mitä ilmeisemmin se jokapäiväinen Aatun harjan öljyäminen on auttanut, kun nyt herra on ainakin täysin unohtanut harjansa tuhoamisen. Mutta voin kertoa, että hyvin kattava varasto mulla tallista edelleen vauvaöljyjä löytyy! On monen merkkistä, ja monenkokoista pulloa... Kumma kun niitä ei myydä ollenkaan sellaisia 5 litran päniköitä, sillä ostelepa sitten noita puolen litran pulloja, jotka hevonen kuluttaa kahdessa päivässä, niin loppuu kai ne suuremmista kaupoista, kun Lampin Siwasta... Täytyy toivoa, ettei Aatulle nyt ens kesänä oikeasti ole kesäihottuma puhkeamassa, kun kovastihan nuo jouhien hinkkausoireet siihen viittaisi. Noh, jos tulee kesäihottuma, niin sen kanssa on vain opittava elämään ja tehtävä töitä sen mukaan. Eihän se mikään maailmanloppu ole, vaikka isotöinen hoidettava onkin, siitä ei pääse mihinkään.

Mitähän siiten Salaman elämään kuuluisi? Syömistä ja lenkkeilyä, siinä kai ne oleellisimmat asiat. Edelleen tamma treenaa kyllä ihan mukavasti. Jokseenkin mua vain vaivaa se tosiasia, että hurjan paljon Salamaa kovemman ajamisen jälkeen ottaa henkeen. Ja sitä puuskuttamista on nyt jatkunut jo varmaan kuukauden päivät. Hevonen ei yski, mutta tuo puhalluttaminen ei ole Salamallekaan ihan normaalia. Voipi olla, että en saa asian tiimoilta mielenrauhaa ennenkuin käytetään tamma klinikalla tähystettävänä ja samalla saisi eläinlääkäri kattoa verikokeetkin. Jos kaikki olisi niiden peruteella ok, niin voisi ruveta harkitsemaan hiittien ajamista radalla ja koittaa sitä kautta saada tamman henkeä auki. Ainahan se kuitenkin joku murhe pitää olla, eihän tämä muuten olisi hevosurheilua!

14.10.2009

Salama ja syksy
















Kävin tänään ratsastamassa Salamalla jokirannassa pelloilla auringon laskiessa. Ilma oli mitä hienoin, ja sain kuin sainkin suostuteltua Nikon valokuvaamaan. Niko saa aina otettua hevosista hienoja kuvia, joten tässä niistä pieni osa näytille. Syksy vaihtuu ihan kohta talveksi ja jopa joki oli tänään jäätynyt. Silti syksyssäkin on sitä jotain. Ja Salamassa.

10.10.2009

Hevoshommia

Hyvin hevosenhoitotäyteinen viikko alkaa olla takana. Töistä mulla on ollut melkein koko viikko vapaata, ihan vain hevosenhoitojärjestelyiden takia, sillä toinen hevosenhoitaja on lomaillut tämän viikon etelän lämmössä - siellä kylläkin tuntuu kovasti olevan Aatua ikävä. ;) Ihme kyllä, Aatu on pysynyt hengissä koko viikon ajan vain minun hoidollanikin... Syyslomaa se on kylläkin viettänyt, sillä minulta kiellettiin jyrkästi oriilla ajaminen. Maanantaina Aatu pääsee kuitenkin jälleen lenkkeilyn makuun ja aika työntäyteinen talvi tulee kyllä Aatullakin olemaan.

On ollut ihana keskittyä viikon ajan vain hevosiin ja tallihommiin. Valjaat on tullut rasvattua, loimia pestyä, tarhoja siivottua, tallia järjesteltyä ja muuta vastaavaa, mutta äkkiä se aika silti vain johonkin katoaa - ja vapaapäivistä huolimatta tuntuu, että on koko ajan jonnekin kiire... Salamaan oon ehtiny keskittyä viikon aikana kuitenkin oikein toden teolla. Tamma on liikkunut ahkerasti viitenä päivänä ja ennen kaikkea jalkojen hoitoon oon ennättäny oikein syventyä. Salama vaikuttaa edelleen ihan mukavanoloiselta treenien perusteella. Jopa siinä määrin, että herättälin itelleni vähän toiveita, josko tamma starttaisikin vielä tänä vuonna, mutta turhapa siitä on ainakaan mitään tavoitetta saati stressiä itelleen ottaa, sillä aivan varmaa on, että pian joku vaiva jälleen ilmenee! Täytyy kuitenkin olla iloinen näistä hetkistä ja muistaa, että kyllä se välillä kuitenkin hyvin juoksee!

Mielettömän iloinen oon viime aikoina ollut myös seuratessani Salaman 5-vuotiaan täysveljen Samurai Rokin otteita. Samurai haki ensiksi Kuopion Nuorten Sarjasta voittorahat ja eilen sama meno jatkui Seinäjoella, missä ori otti ylivoimaisen voiton. Samurai on noussut syksyn aikana upeaan kuntoon ja eilinen voitto oli jo kolmas viiteen viimeiseen starttiin! Mahtavaa Samurai, Rok-talli, Saran Salama ja Alpertta-Rok! :) Rantalan Pertin sanoja lainatakseni "Samurai on tyypillinen saransalamalainen, joka kehityyy hitaasti, mutta osaa ravata". Niissä sanoissa on paljon myös Salamaakin - toivottavasti vain niin paljon, että myös tämä Samurain pikkusisko kehittyy ensi talven aikana yhtä huikeasti. Sanoinkin, että oon löytäny mun upeasta Salamasta jälleen yhden uuden hyvän puolen: Sillä on juoksijaveli! Joten Salaman siitosarvokin vain nousee! (tosin minähän en enää ikinä aio astuttaa tammaani, mutta se onkin vain sivuseikka...) Jos ei muuta, niin meikäläiselle Samurain menestys tuli juuri oikeaan aikaan, sillä sen voittokulku ja hienot otteet saavat Salaman treenaamisen tuntumaan jälleen hyvin tavoitteelliselta touhulta. Kunhan kaikki terveysongelmat saadaan nujerrettua niin voittajaesittelyyn kääntyy myös Salaisuus Rok.

Eilen Salama oli kuitenkin jossain ihan muualla kuin ravien voittajaesittelyssä - nimittäin Merin kouluvalmennuksessa Sievissä. Oli mukava tunti. Mentiin pelkästään keskiympyrällä ja (kerrankin...) hyvin yksinkertaisia asioita: Siirtymisiä käynti-pysähdys, ravi-käynti ja ravi-pysähdys. Ideana oli, että hevonen tekis nämä pelkästään istunnalla. Ja kyllähän Salama ne tekee, on se niin herkkä ja rehellinen hevonen. Joten oli ihana, kun oli Salamalle helppoja harjoituksia, vaikka kovastihan ite siinä saa kuitenkin töitä tehdä. Pysähdykset ravista piti tehdä ihan tasajaloin tai ainakin tuntea, kumpi takanen jäi taakse ja korjata se sitten myös tasan. Oli hauskaa! Lopuksi laukattiin keskiympyrällä. Ja löytyihän se kadoksissa ollut vasen laukkakin taas. Ite oon vain tehnyt sen virheen, että oon pyytäny hevosta nostamaan vasemman laukan yhtä hitaastia ravista kuin se oikeankin laukan nostaa. Ja kun se on vähänkään rynnänny, oon ottanu kiinni ja nostanu uudelleen ja ainahan sieltä silloin nousee oikea laukka. Nyt Meri sanoi, että antaa tamman vain kiihdyttää ravia ne pari askelta ennen laukan nostoa. Ja thats it, sieltä se vasen laukka aina kuitenkin tuli. Nuo on kyllä niitä hetkiä, jolloin sitä muistaa, miksi on hyvä kun joku ammattilainen edes joskus kattoo meikäläisen ratsastuksen perään. :)

Ilmojen puolesta tällä viikolla on ollut ihan kahdenlaista syksyä: On ollut sekä upeita aurinkoisia raikkaista syyspäivä, että niitä masentavia kelejä, jolloin vettä ja räntää tulee taivaan täydeltä ja vielä tuulen kans höystettynä. Mutta nekin kuuluu Suomen syksyyn. Ja onneksi nykyään on niin hyviä loimia, että ei varmasti sadekeleilläkään hevoset palellu tai kastu. Mitä tästä siis taas opimme: loimia kannattaa omistaa iiiiso läjä! ;)

2.10.2009

Pakkasaamuja

Lokakuu on pakastanut kelit jopa siinä määrin, että tällä viikolla on aamuisin saanut hieraista muutaman kerran silmiä ulos kattoessa. Lumesta ei kylläkään ole vielä tietoa, mutta luonto on ollut jokatapauksessa upean valkoisen kuuran peitossa. Yöpakkaset ovat yksi askel kohti oikeaa talvea. Ja voi kuinka minä jo odotankin talvea. Siis sellaista kunnon, "vanhanajan" talvea, en sitä nykyajan loskarallia. Hevosetkin ovat kyllä tajunneet lähestyvän talventulon, sillä niin pörröisiltä karhuilta ne alkavat pikkuhiljaa muistuttaa. Siitä minä taas en kyllä lainkaan ole innoissani - ja siksipäs minä oonkin kaivanut jo ulkoloimet hevosille päälle. Jos mahdollista ne edes hiukan vähentäisivät talviturkin kasvattamista. Meillä kyllä aina tähän aikaan vuodesta hevosten karvan laatukin jotenkin kärsii. Talvikarva ei ole ollenkaan näin alkusyksystä niin kiiltävää ja komeaa, mutta paranee kyllä hiljalleen sitten talven aikana. Silti se on minulle jokasyksyinen stressin aihe...

Tänään lähin Salaman kanssa heti aamusta ratsastuslenkille ihanan kuuraiseen metsään. On se luonto vain Suomessakin niin hienoa. Maa oli jonkin verran jäässä, joten lähes koko lenkki meni kävellen - ja raikkaasta ilmasta nauttien. Siitä onkin taas aikaa kun oon Salamalla ratsastellut, sillä viime ajat ollaan kyllä kovasti koitettu keskittyä vain tuohon ravipuoleen. Sinällään oon ollu tamman suhteen pitkästä aikaa vähän positiivisemmalla mielellä, sillä lenkeillä se on ollut varsin hyvänoloinen. Toki se saisi vauhtia ottaa vielä hurjasti enemmänkin ja henki saisi kulkea parammin ja ja ja, mutta jotenkin kaikkien viime aikaisten vastoinkäymisten jälkeen tuntuu, että vihdoin Salaman kanssa ollaan oikeilla raiteilla. Siis hetken aikaa, sillä kauaahan tällainen ilo ei missään tapauksessa voi kestää. Viime aikoina lenkillä on kuitenkin tuntunut, että aisoissa on se sama tamma kuin kevättalvellakin - eikä se ehkä niin huono ollutkaan, kuin tämä kesä antaa ymmärtää.

Eilen sain kunnian ajaa herra Aatun! Siitä onkin varmaan pari kuukautta, kun viimeks on vastaavanlaisen kunniatehtävän saanut, ja kylläpäs varsa oli voimistunut sitten viime kerran. Se alkaa olla kyllä jo ihan hevonen. Ja voi elämä, kuinka Aatu painoi ohjille. Sitähän me kyllä oriin hampaiden hoidattmaisella haettiinkin, että se pystyis tukeutumaan ohjaan ja että sitä sais ottaa suusta kiinni ilman että hevonen on heti melkein pystyssä. Se on tähän asti nimittäin ollut ihan hirvittävän herkkä suusta - ihan liian herkkä. Joten melko "shokki" olikin eilen, kun ekaks tuntu, että onkohan tällä hevosella enää mitään tuntoa suussa. Mutta nyt se siis alkaa muistuttaa ihan tavallisesti ajettavaa hevosta, joka ihan kunnolla osaa ja uskaltaa painaa ohjillekin. Hienoa Aatu! :) Meikäläiselle tuleekin varsin vastuullinen ensi viikko, kun porukat lähtee ulkomaille ja Aatu jää ihan vain mun hoidettavaks. Voitte kuulkaa uskoa, että oon kyllä saanut hoito-ohjeita! Ihan kun en joka päivä muutenkin Aatua hoitais... Voi plääh.

Huomenna on sitten 4-vuotisikäluokan tärkein lähtö ja koko kauden päätavoite käsillä, kun Kriterium juostaan Teivossa. Olisi ollut hieno mennä paikan päälle kattomaan ikäluokan parhaiden varsojen kilvanajoa, mutta yötyöt ovat yllättäin esteenä ja niinpä pidän Pihlajan Aaronilla peukkuja vain television ääressä. :)