Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



26.12.2009

Joulurauhaa kiireiden jälkeen




Jouluvalmistelut ja kaikki muu siihen liittyvä hässäkkä ovat ohjelmoineet meikäläisen elämää viimeiset 1,5 viikkoa aivan totaalisesti. Tuntuu, että ennen joulua oli suurin piirtein minuuttiaikataulu, mitä pitää ehtiä tekemään. Kummallista hössötystä - varsinkin, kun minun kohdallani joulu meni suurimmaksi osaksi yöt töissä ja päivät nukkuessa. Mutta talli sai kuin saikin joulukuosinsa, hevoset ja kanit jouluherkkunsa, iskä kävi aattoajelulla molemmilla hevosilla ja Niko ahkeroi jäälyhtyjä koko tallin pihan ja sinne vievän tien molemmin puolin. Oli tunnelmallista lähteä illalla pimeällä töihin ja tulla aamulla pimeällä kotiin, kun tallin piha ja tie loistivat jäälyhtyineen. Kaiken tämän kruunasi tietenkin lumi, jota saatiin ennen joulua reilu 20cm:n kerros. Saatiin kuin saatiinkin siis valkea joulu. Pakkanenkin on paukkunut kuin talvella konsanaan. Hyvä niin, kyllä lumi ja pakkanen kuuluvat jouluun ja talveen yleensäkin. Voi, kunpa tästä talvesta saisi nyt nauttia mahdollisimman pitkälle kevääseen. Jollakin lailla minä taidan olla talvi-ihminen. :)


Vihdoinkin metsätiet ovat tälle talvelle siinä kunnossa, että hevosilla on siellä ilo päästellä. Paksu uusi lumikerros tekee metsästä upeannäköisen ja se rauha mikä siellä vallitsee on jotain niin käsittämätöntä. Niinpä hevoset ovatkin saaneet juosta metsätiellä lumen pöllytessä viime päivät oikein urakalla. Aattona iskä tosiaan ajoi molemmat hevoset, Salaman aisakellojen kera ja Aatun ilman aisakellojen kilkatusta. ;) Joulupäivänä hevosillakin oli joulurauha, mutta tapaninpäiväajelut tehtiin tietenkin tänään. Aatu juoksi noin 12 km:n lenkin ja Salama muutaman kilometrin enemmän. On aivan ihana, että hevosilla pystyy ajelemaan hyvin paljolti nyt samoja lenkkejä. Nyt siis treenataan tosissaan ja nautitaan lumesta niin kauan kuin tätä autuutta riittää. Salaman 5-vuotiskausi ja Aatun 3-vuotiskausi ovat nimittäin enää vajaan viikon päässä!


Jos koitetaan muistella kuulumisia myös ajalta ennen joulua, niin valitettavasti joudun muistamaan, että Salama kävi Ylivieskan raveissa 19. päivä. Tamma taivalsi johtavan takana ja juuttui sinne tietenkin sitten myös pussiin. Pussin suu aukesi myöhään, mikä käytännössä tarkoitti sitä aikaa, kun takamatkan hevoset olivat jo lapanneet ohi. Salama kierteli ja kaarteli loppukurviin vielä pääjoukon mukana, mutta siinä vaiheessa tamma tietenkin otti viimeisen keinonsa eli laukan mukaan kuvioihin ja laukkasikin todella turhauttavan typerän hypyn. Maalissa kahdeksas ja viimeiset rahat. Aika ei päätä huimannut, eikä sinällään hevosen eikä kuskin esitys. Oikea takajalka vaikutti jälleen olevan se murheen kryyni, sillä kuskin mukaan hevonen veti sitä taasen. Loistavaa. Kauanhan se taas kestikin, ennen kuin vanha vaiva ilmoitti olemassaolostaan. Jotenkin olin startin jälkeen hevoseen todella pettynyt ja turhautunut sen iänikuisiin vaivoihin ja ongelmiin ja siihen, ettei Salama kulje raveissa yhtään mihinkään. Nyt kun aikaa on kulunut, omistajan mieli hieman rauhoittunut ja kun videokirjastosta on juoksua eestaas tullut selattua, ollaan ehkä taas hieman armollisemmalla kannalla. JOS sitä täysin turhaa loppukurvin laukkaa ei lasketa, niin eihän Salama nyt aivan toivottoman huono ollut, kun kuitenkin pääjoukon mukana pysyi. Tietenkään ei olisi haitannut yhtään, jos se olisi samantien juossut 30 metriä siellä pääjoukon edellä, mutta ehkä ensi kerralla sitten. ;) Voi olla, että jalkaa joutuu nyt tässä välissä vaihteeksi hoidattamaan, sillä seuraava startti on ajankohtainen ehkä vasta tammikuun loppupuolella. Tämä siis senkin vuoksi, että omistaja-valmentaja UNOHTI ilmoittaa Salaman huomenna oleviin Kaustisen raveihin. Ennenkuulumatonta! Puolustaudun kuitenkin sillä, että tulin ilmoittamisaamuna rättiväsyneenä yövuorosta kotiin, eikä siinä vaiheessa käynyt mielessäkään minkäänsortin ravit tai ilmoittautumiset. Mutta voin kertoa, että kyllä ne sitten heti herätessä tuli oikein selvästi mieleen... Prkl. Ylivieskan startin jälkeen ei kuitenkaan enää niin paljon harmittanut kyseinen kömmähdys. Olisi voinut olla hieman eri asia, jos Ylivieskasta olisi tultu kotiin totosijan kanssa. Eli hyvä näin, loppujen lopuksi.


Merin valmennuksessakin pyörähdin Salaman kanssa Ylivieskan startin jälkeisenä päivänä. Hevonen oli hieman väsyneen oloinen, ratsastaja taasen erittäin tympääntynyt edellispäivän ravien jäljiltä. Joten ei saatu oikein mitään kehuttavaa aikaiseksi muuta kuin hyvät taivuttelujumpat kuten nyt tietenkin päätavoite olikin. Molemmat laukat nousi, takaosankäännökset onnistuivat ja loppuverkassa hevonen oli äärettömän rento ja mukava. Siinä ne positiivisimmat asiat muuten ei niin positiivisesta valmennuksesta.


Aatu sai joululahjaksi upeat, ruskeat Wahlstenin ratsastussuitset (Kiitos Jenna!!!) ja uuden sekin, kun herra hajoitti edellisen. Näköjään lahjalistaan olisi Aatun mielestä pitänyt lisätä silmälaputkin, sillä ne ori onnistui sitten tänään tuhomaan. No, siitä selvinnee kuitenkin Saarisella käynnillä... Muutoin Aatun elämä tuntuu olevan ihan raiteillaan. Kovasti me jo odotamme oriin koelähtöä, joka toivottavasti on puolen vuoden päästä jo hyvin ajankohtainen asia. Olisipa se vain hienoa, jos tallissa seisoisi kaksin kappalein starttihevosia. :)


Kiitokset kaikille ystäville hyvän joulun toivotuksista. Toivottavasti uusi vuosi tuo kaikille oikein paljon ihania hetkiä hevosten kanssa ja menestystä ravirintamalla!

12.12.2009

"..liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa..."












Täytyy koittaa vaikka väkisin nostaa joulutunnelmaa, koska yhtään ei meikäläisen mielestä taas tunnu siltä, että jouluun on enää puolitoista viikkoa. Miten joulu voi aina tulla niin yhtäkkiä ja yllättäin? Onko se joka vuosi ollut näin aikaisin? Eihän vielä ole edes talvi!

Tai ehkä se talvi nyt yrittää tehdä tuloaan, sillä maassa on sentään ehkä puolen sentin kerros lunta. Mutta ei se riitä!!! Selailin viime vuoden hevosten treenipäiväkirjaa ja silloin on päässyt jo marraskuun lopussa täyttä häkää ajelemaan mehtätiellä pitkää lenkkiä. Vuosi sitten tähän aikaan merkinnät oli suurinpiirtein: Salama 15km, Salama 13km, Salama 12km, Salama vapaa, Salama 15km jne. Nyt viikko näyttää tältä: Salama vapaa, Salama kävely, Salama vapaa, Salama jarrua, Salama kävely, Salama hiitti. Ihan kohta menee hermot ja meitsi pakkaa hevoset koppiin ja muuttaa Lappiin. Mutta jos koitetaan taas ajatella positiivisesti, niin nyt eletään kuitenkin jo joulukuun puoltaväliä, joten kyllä sitä lunta on kaiken järjen mukaan pakko alkaa pian tupruttamaan.

Hevosten treenit ovat siis olosuhteiden pakosta edelleen kovin hiitti- ja kävelypainotteisia. Minun mielestäni molemmat polleroiset ovat päässeet valmennusmielessä aivan liian helpolla - vaikka toki Aatu on sairaslomansa "ansainnutkin". Tänään Aatu kuitenkin lopetti kaksi viikkoa kestäneen lusmuilunsa ja pääsi Salaman mukaan Kaustiselle. Sen verran painetta on tarhassa revittelyjen perusteella näyttänyt varsalle kasaantuneen, että eiköhän sairastamiset ole taas tältä erää sairastettu. Ja voitte uskoa, että kovin kovin virtava varsa viiletti tänään Kaustisen rataa ympäri... Aatu on palannut! ;) Salama taasen kulki tuttuun tyyliinsä hieman rauhallisemmin -tai hallittavammin-, mutta edelleen tamma tuntuu ihan mukavalta. Ei siitä oikein suoranaista valittamisen aihettakaan hiittien perusteella löydä, Salama tekee juuri sen verran ja juuri sen työn, minkä siltä vaatii. Josko se pääsisi ensi lauantaiksi Ylivieskaan starttiin, niin saisi jännittää millainen kirjainyhdistelmä meillä tällä kertaa olisi kotiintuomisina... Näin kylläkin jo unta, että Salama oli Ylivieskan startissa 14. ajalla 32,4, joten ei tuokaan sijaluku hirveän hyvää lupaa. ;) Tosin pakko tähän väliin mainostaa, kuinka upea Lamppilaisilta eilen Kaustisen raveissa oli kun Toholammin hevoset ottivat kaksi ylivoimavoittoa! Kyllä oli kerrassaaan hienoa olla todistamassa tuttujen hevosten menestystä - kerrankin tuurit olivat kohdallaan ja hevoset huiman hyvässä kunnossa!!! Eletään toivossa, että samat tuurit olisivat vielä viikon päästä Ylivieskassa Lampin hevosten mukana. :)

Muista merkittävistä asioista mainittakoon, että Aatullekin on löytynyt satula! Koko homma kävi kyllä vähän liian helposti, kun Jonna toi Ritan Hubertuksen koulusatulan sovitteille ja sehän istui Aatulle jotakuinkin täydellisesti. Tietenkin hevonen vielä muuttaa moneen kertaan muotoaa, mutta ainakin tällä hetkellä satula vaikutti varsin hyvältä! Suurimmaksi ongelmaksi olikin muodostua satulan musta väri, kun minähän olin niin päättänyt haluta Aatulle ruskean satulan... Mutta ehkä minä pystyn kuitenkin elämään sen mustan satulan kanssa - kunhan hankkii ruskeita satulahuopia ja ruskeat suitset! ;) Kyllä on meikäläisen ravureilla nyt hieman hyvät satulat molemmilla! Odotan kyllä kovasti jo ensi kevättä/kesää, kun Aatulla saa ruveta pikkuhiljaa ratsastamaan. Jotenkin se on tosi mukavanoloinen siinäkin touhussa - siis mitä sen kolmen selässä olemisen perusteella osaa sanoa...

Laitan tähän taas rekvisiitaksi Nikon toimesta tänään Kaustisella otettuja kuvia. Pahoittelen kuvien sameahkoa laatua, sillä näköjään tuo kamera ei vain yksinkertaisesti riitä näillä keleillä. Kesän kirkkaudessa saa vielä hyviä kuvia, mutta näin talviaikaan kaikista tulee jotenkin utuisia. Mutta se liinakkotamma on jokatapauksessa Salama ja punarautias ori Aatu. ;)
Stressitöntä joulun odotusta kaikille!

6.12.2009

Itsenäisyyspäivä





Joulukuun ja itsenäisyyspäivän kunniaksi ulkonakin näyttää ja tuntuu edes jossakin määrin talvelta. Saatiinhan se pikkupakkanen ja ihan ohut lumikerroskin viimein. Kaiken sen ravan, pimeyden ja kurjuuden jälkeen jo tällainenkin versio talvesta tuntuu oikein mukavalta. Mutta vielä sitä lunta saisi tulla paljon ja paksusti, että pääsisi oikein treenaamaan...

Hevosrintamalle ei kuulu mitään uutta. Salama ei ollut Seinäjoen startista moksiskaan ja treenejä on jatkettu ihan entiseen malliin. Tänään käytiin Kaustisella hiitillä ja tällä kertaa saatiin hiittikaverikin, kun Myllymäet lähti ruunallaan mukaan. Rata oli jälleen kerran aivan huippu! Voi että Kaustisella on mukava ajella, kun rata on aina päivästä ja kelistä riippumatta niin hyvässä kunnossa. Nytkin se oli saatu niin pehmeäksi, että sama vaikka ilman kenkiä olisi päästellyt. Minä ajelin Salamalla aluksi kolmen kilometrin lämmityksen, jonka jälkeen siirryin kuvaajaksi ja iskä ajoi tammalla reippaammin. Ajettiin kaksi kahden tuhannen metrin hiittiä 1.50 vauhtia niin, että kierros kävelytettiin hevosia hiittien välissä. Salama nautti, kun oli kirittäjäkin mukana. Helposti tamma taivalsi menemään, ravi on hyvää, henki kulkee ja hevonen jaksaa hienosti. Ei mitään valittamista. Hiittien jälkeen kävelytin Salaman, laitoin hevosen kuljetuskuntoon ja lähdettiin kotiin pesulle.

Vaikka Seinäjoen startin epäonnistuminen harmittaa edelleen, on kai se vain hyväksyttävä työtapaturmaksi. Kun hevonen vaikuttaa kuitenkin kotiolojen ja hiittien perusteella olevan kunnossa, on kilpailukutsut taas avattu. Seuraavaa starttia oon kaavaillu Salamalle parin viikon kuluttua Ylivieskassa.

Aatu on treenitauolla kuumetautinsa takia. Taudista päästiin penisilinikuurilla eroon, mutta ainakin viikon verran ori saa vielä viettää vain oloneuvoksena oloa. Eipä Aatun kanssa muutoinkaan ole vielä mihinkään kiire ja toisekseen minä oon hirvittävän tarkka, ettei noin korkean ja monta päivää kestäneen kuumeen jälkeen hevosta mennä liian aikaisin treenaamaan, sillä usein ne jälkitaudit ovat vielä varsinaista tautia paljon pahempia... Mitkään kävelylenkit kun tämän hätähousun kanssa eivät tule kysymykseen, niin kyllä Aatun on oltava täysin kunnossa, kun se seuraavan kerran aisoihin laitetaan. Ihan normaali-Aatu se on kyllä jo käytökseltään; etupää puree ja takapää potkii, joten siinä mielessä ollaan hyvin helpottuneita. Kyllä tuntuu taas mukavalta viedä aamulla tarhaan sellainen Aatu, joka pomppii, puree ja riehuu niin kuin 2-vuotiaan orivarsan kuuluukin. :)

1.12.2009

Turhuuksien turhuus!

Märkää, mustaa, sateista ja synkkää on ollut sekä kelit että meidän tallin kuulumiset viime viikonlopulta. Mutta johan sitä jonkin aikaa jo menikin paremmin! Mistähän sitä taas aloittaisi tämän valitusvirren. Ensinnäkin perjantaina Aatuun nousi kuume, reippaasti yli 40 astetta. Kieltämättä kävi perjantai-iltana mielessä, että taasko tämä kidutus alkaa; perjantai-ilta, viikonloppu edessä, klinikat kiinni, eläinlääkärit toivottoman vaikeasti tavoitettavissa ja hevosella kuumetta 40,6 astetta. Loistavaa. Jotain hyötyä kuitenkin oli nyt siitäkin, että omistaa erittäin hyvän ruokahalun omaavan hevosen, sillä Aatu söi ja joi kuitenkin hyvin koko viikonlopun ajan. Silti kuume pysyi sitkeästi koko viikonlopun 40 asteet huonommalla puolella. Varsin vaisu ori kyllä muutoin olemukseltaan oli, eihän se edes purrut tai muutenkaan riekkunut yhtään Aatumaisesti... Sunnuntaina näytti ehkä vähän valoisammalta, kunnes maanantaina ori pötkötteli karsinassaan keskellä päivääkin ja kuume oli taas 40,0. Saatiin sitten eläinlääkäriltä penisilini- ja kipulääkekuuri ja tällä hetkellä näyttäisi, että tauti olisi voitettu. Toivottavasti. En tiedä, mikä tuokin kuumetauti nyt oli ja mistä Aatu sen nyt sai, mutta eläinlääkärin mukaan sellaista on nyt liikkeellä. Ehkä tämä surkean lämmin "talvi" tekee sen, että kaikenmaailman bakteeritkin elävät ja voivat hyvin.

Koko viikonlopun minä siis olen kulkenut kuumemittari kädessä ja vainoharhaisena ollut tietenkin varma, että Salamakin sairastuu samaan kuumetautiin ennen Seinäjoen starttia. Tai olihan mulla toki toinenkin näkemys: Salama starttaa Seinäjoella, on ihan mätähuono ja sitten tiistaiaamuna kuumeessa. Kaiken tämän vainoharhaisuuden jälkeen olikin vähän epätodellinen oli eilen, kun Salama pakattiin autoon ja lähdettiin Titan ja iskän kans kohti Seinäjokea. Miten se nyt olikin mahdollista, ettei Salama vielä sairastunutkaan?

Hyvin märkää, hyvin sateista ja hyvin rapaista oli myös Seinäjoella, jossa vettä tuli koko illan ajan... Salama lämmitteli ihan mukavasti, vaikkei ravissa sitä samaa rentoutta näekään, mitä se hiiteillä esittää. Mutta ravasi nyt kumminkin kohtuuhyvin ja vauhtiakin otti. Itse startti jännittikin meikäläistä taas niin valtavasti. Kertokaa mulle, miksi ihmeessä sinne raveihin pitää väkisin oman hevosen kanssa haluta ja kaikki aika ja raha sen eteen laittaa, kun lopputuloksena on se, että vain jännittää ja hirvittää!? Salamalla oli etukäteen ajateltuna ihan toivottomat lähtöasetelmat, mutta tamma yllätti kaikki porhaltamalla juoksuradalta sellaisella meiningillä eteenpäin, että se oli jo ensimmäisessä kaarteessa kuudentena! Minä kuuntelin silmät kiinni laukkaavien hevosten nimiä kunnes Titta huusi korvan juuressa, että ääliö, se on jo viidentenä... Silloin oli pakko raottaa silmiä - ihan millin verran vain. Kuski halusi antaa tammalle pitkän tauon jälkeen nätin säästöjuoksun ja Salama taivalsikin sitten 3. ja 4. pari sisällä. Kierroksen jälkeen Salaman edessä ollut hevonen laukkasi kuitenkin sellaisen pysähdyshypyn, että vaikka Veli-Erkki kuinka Salamaa otti kiinni, meni se edessä olevaan hevoseen kopiksi ja laukkahan siinä tuli. Ja peli oli sitä myöten sitten selvä. Kiitos ja hei. Kotiintuomisina oli siis kirjainyhdistelmä HPL ja läjä erittäin rapaisia varusteita. Ja kyllä tympäs. Tympäs, tympäs, tympäs!!! Ensinnäkin hevoset menivät tuossa lähdössä niin hiljaa, että Salamalla ei olisi pitänyt olla mukana pysyäkseen hädän päivää, toisekseen kuskin mielestä hevosessa ei ollut mitään vikaa ja oli jopa sitä mieltä, että oltaisiin pärjättykin, jos ei oltaisi oltu niin olosuhteiden uhreja. Niin jos ja jos, mutta jälkipelihän kuuluu raviurheiluun. Kolmannekseen Salama oli lähdön jälkeen sitä kävelyttäessäni niin virkeä ja lennossa, että eipä se ainakaan koville ollut joutunut.

Mutta olisi se vain niin mukava tulla joskus raveista kotiin onnistuneen juoksun jälkeen niin, että joskus voisi olla täysin tyytyväinen. Mutta ei niin ei. Tulomatkalla Titta laskeskeli pitkän matematiikan taidoillaan, että kyllä epäonnistumiskiintiö alkaa olla jo niin täynnä, että kohta pitää jo tuurienkin kääntyä onnistumisen puolelle. Meikäläinen on kylläkin sitä mieltä, että epäonnistumiskiintiö vyöryy jo yli laitojen... Miten tämä voi aina olla näin vaikeaa? Jokatapauksessa Titalle SUURI kiitos mukanaolosta, henkisestä tuesta ja ihan käytännön avustamisestakin. Olis ollut vielä paljon masentavampi reissu ilman teikäläisen läsnäoloa. :)Helenankin kanssa ehdittiin lähdön jälkeen käydä kahvittelemassa ja muutama sana vaihtamassa. Jospa sitä joskus taas näkisi oikein paremmankin ajan kanssa. :)

Tämän aamun tilanne on se, että edelleen tympäsee. Tallissa pyykkikone on koko aamupäivän pessy rapaisia pinteleitä, silapatjoja, rintaremmejä, kuljetussuojia, haalareita jne jne. Kärryjen rapakuorrutus on pesty pois, valjaat putsattu ja rasvattu. Salama oli aamulla oikein virkeä ja "tappelunhaluinen", ilmeisesti sillekin oli jäänyt eilisestä jotain hampaankoloon. Mutta ainakaan tämä tamma ei mökötä vaan kauheella tohinalla piti tänäänkin mennä rapakkotarhaan rapaa tonkimaan... Kumpikaan hevonen ei ollut tänään kuumeessa, joten ehkä se tästä taas. Jospa sitä jaksaisi itse aukaista kilpailukutsut ja selailla, missä olisi hyvät ravit kasvattaa taas epäonnistumiskiintiötä.