Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



28.4.2016

Suuntana Seinäjoki!

Samu Ylivieskassa 10.4.2016
 
 
Heidi Laaksonen oli onnistunut Ylivieskassa ottamaan Samusta mielestäni varsin upeita ravikuvia. Kiitos ja kumarrus Heidille. Nämä kuvat ovat piristäneet omalla kohdallani montaa päivääni. Samalla näitä ihaillessa on voinut hiukkasen haaveilla jo tulevastakin. Kesästä. Raveista. Ehkä vähän ensi lauantaistakin.
 
Yksi pitkä ja vaikea aikakausi päättyy lauantaina. Aatu palaa radoille! Ja samalla toivottavasti uusi, pitkääkin pitempi aikakausi saa alkaa; tallista löytyy taas kaksi starttihevosta. Samu ja Aatu lähtevät yhdessä Seinäjoen T76-raveihin. Kummankaan urakka ei ole helppo eikä tuolla tasolla tietenkään saakaan olla sellainen. Aatulla ajetaan 2600 metrin tasoitusajona juostava huippu- vastaan tähtidivisioonakarsinta ja Samulla täyden matkan ryhmäajona juostava haastajadivisioonakarsinta. Lähtörata-arvonnatkin olivat suotuisia ja molemmat hevoset saivat sisäradan lähtöpaikat, Aatu kasin ja Samu ykkösen.
 
 
Odotuksia ei ole, on vain toiveita. Toivottavasti Aatu pysyisi muiden mukana, toivottavasti se kykenisi tekemään tähän saumaan täysipainoisen suorituksen. Toivottavasti se ravaisi koko matkan. Toivottavasti jalka kestäisi. Ihan huikean hienoa olisi, jos Aatun sijoitus tuloslistassa olisi yksinumeroinen luku. Siinäpä on toiveita kerrakseen. Samu taas voi tehdä mitä tahansa. Sen kohdalla toivoisin, että Samun hermot kestäisivät koko ravien mittaisen odottelun viimeiseen lähtöön saakka. Ja että se käyttäytyisi maltillisesti. Ja juoksisi hyvin. Jännittävää.
 
 
Tässä vaiheessa tunnelmat ovat tietenkin jossakin määrin jännittyneet, mutta myös helpottuneet ja kiitolliset. On edelleen haastava työ saada Aatu nostettua sille tasolle, missä se ennen loukkaantumistaan kykeni kilpailemaan. Silti nyt ollaan jo voitettu iso kilpailu onnistumalla kuntouttamaan Aatu tähän pisteeseen saakka. Työ jatkuu, mutta yksi etappi on saavutettu, vaikka se tuntui välillä olevan kovin kaukana ja niin vaikeakulkuisen tien päässä. Ajan kanssa voi näköjään päästä sellaisellakin polulla maaliin. Vain asettaakseen uusia sitten tavoitteita, haaveillakseen jostakin seuraavasta etapista ja suunnatakseen seuraavaan maaliin.
 
Samu ja iskä varikolla hölkkäämässä
 
 
 
Seinäjoella on lauantaina äärettömän hienot ravit. On upea päästä Samun ja Aatun kanssa tuollaisiin raveihin ylipäätänsä mukaan.  Nautitaan siis orastavasta ravikesästä ja lauantaina radalla nähtävistä hienoista huippuhevosista.






17.4.2016

Kakkonen Ylivieskasta


Samu eilen Kaustisella treenaamassa.

Samun Ylivieskan startista on kulunut jo viikko. Yövuoroputki on haitannut raviraportin valmistumista ja olipa kyllä sinällään tarve itsellä muutenkin puhaltaa syvään viime viikon jäljiltä. Samu ei näköjään tee hommaa vieläkään itselleen eikä taustajoukoilleen helpoksi, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Viime viikon ravisaldo oli kerrassaan hieno; kaksi upeaa kakkossijaa. Samulla. Hevosella, joka on tuomittu milloin toimimattomaksi ja milloin elämänhalunsa menettäneeksi toppariruunaksi. Samulla, joka on edelleen valtavilla juoksulahjoilla varustettu suuri persoona.

Samulla on uusi ongelma. Jännittäminen. Tai sinällään se on vanha ongelma, koska juuri raveissa jännittyminen on saanut sen aikaisemminkin heittäytymään toimimattomaksi. Tai niin me olemme ainakin Samun mielenliikkuja tulkinneet. Oriina ollessa Samu sai ikään kuin peitettyä jännittämisensä sen valtavan kovaluontoisuuden taakse. Nyt kun sen luonne on tasaantunut, niin jännittämisen huomaa vielä selkeämmin. Ylivieskassa oli ensimmäinen kerta, kun se oli hionnut jo kuljetuksessa ja että se varikolla oikein tärisi ennen lämmitykseen lähtemistä. Harmittavaa. Mutta tämä vaiva on sinällään sellainen, että siihen ei auta kuin rutiini eli tässä tapauksessa starttailu - jos sekään.

Pitkästä aikaa tässä pisteessä. Molemmat jätkät täysipainoisessa treenissä.

Lämmityksessä Vellu ajoi Samulla kolme kierrosta väärään suuntaan, kuten tavallisestikin. Samu oli aika meneväisen näköinen ja oloinen, mutta kaikki vaikutti kuitenkin olevan kunnossa. Radalla käymisen jälkeen hevonen onneksi rentoutui katoksessakin olemaan rauhassa. Etukäteen volttilähtö hirvitti aika paljon, vaikka sinällään kaikki on tietenkin vain Samun omasta mielentilasta kiinni. Kun se on rauhallinen ja hyväntuulinen, niin se volttaa tietenkin vaikka päivän putkeen ja kun hermot alkavat kiristyä, niin mikä tahansa lähtötapa saa sen korvien välissä pinnan napsumaan. Nyt tilanne oli se, ettei Samulla oltu pitkään aikaan ajettu volttilähtöä. Se oli kahdenkympin pakilla juoksuradalla ja toinen juoksuradan hevonen jäi lähdöstä pois. Eli Samu oli käytännössä yksin omassa voltissaan. Näin jälkikäteen voin tietenkin sanoa, että se oli sinällään hyvä, niin Samu ei omalla jäkertämisellään häirinnyt ketään muita kuin itseään, mutta toisaalta olisi saattanut olla niinkin, että se olisi porukassa pyörinyt volttia sitten siinä missä muutkin. Tiedä häntä. Vellu jos kuka handlaa kuitenkin nämä tilanteet Samun kanssa. Etukäteen oli kuitenkin sovittu, että jos Samu aiheuttaa yhden lähdönuusinnan niin sen kanssa tullaan suosiolla radalta pois eikä kerjätä väkisin verta nenästä ja koelähtömääräystä kotiinviemisiksi. Jo esittelyn ja pruuvin jälkeen kävi kuitenkin selväksi, että volttaaminen on Samulle tuona päivänä kynnyskysymys. Hevosesta oikein näkee, kuinka sen tekisi mieli hypätä pystyyn, mutta hyppyremmin kanssa se ei uskalla enää sitä temppuaan tehdä. Siksipä volttaaminen aiheuttaa Samulle sitten lähinnä paikallaan jäkertämistä ja piaffin alkeiden opettelua. Mutta lopulta se kuitenkin kääntyy. Silti väitän, että hyvin moni kuski toisi hevosen noissa tilanteissa varikolle. Vellu ei tuo. Hiljaa istuen ja rauhassa kääntäen hän sai nytkin Samun toimimaan voltissa. Viime hetkellä, mutta sai kuitenkin.

Samu ja Vellu

Aatu ja iskä

Jokainen kykenee katsomaan videokirjastosta Samun omat volttauskuviot. Kääntymättämyys sai sen tietenkin jäämään rajusti jälkeen voltissa ja lähtölaskentojen aikana se huiteli ihan väärillä urilla. Mutta volttasi siis kuitenkin ja Vellu taituroi vielä juoksuratakiemuratkin vähän sinne päin ja matkaan päästiin kuin päästiinkin! Olkootkin, että Samu antoi touhuillaan muille vielä ainakin kolmekymmentä metriä lisää etumatkaa. Mutta sitten nähtiin se Samun ehdoton valttikortti: lähtökiihdytys ja ääretön nopeus. Samu ampaisi takamatkalta ja sieltäkin reilusti myöhästyneenä niin kovaa liikkeelle, että olisi varmaan kyennyt tarvittaessa pöläyttämään jo ensimmäiseen kurviin mentäessä keulaan. Nyt Vellu sai kuitenkin otettu  sitä sen verran kiinni, että pääsi tiputtamaan Samun toiseen pariin ulos. Ihan täydelliseen juoksupaikkaan siis. Samu onneksi rauhoittuu nykyään hyvin toisen selässä juoksemaan ja koko olemus rentoutuu kun varsinainen työnteko alkaa.

Vauhdinjako oli lähdössä jokseenkin erikoinen tai ainakin nykivää, sillä ensimmäinen puolikas mentiin vain 32-vauhdilla, siitä seuraava sitten 26-kyytiä, kolmas 29,0 ja viimeinen 24,0. Sinällään tämä sopi meille nyt, kun Samu sai juosta toisen selässä ja näytti kyllä koko matkan ajan varsin hienolta. Siis videokirjastosta katsottuna, paikan päällä en tainnut jännitykseltäni nähdä kyllä yhtään mitään. Vellu käänsi Samun kolmannelle radalle hyökkäykseen viimeisellä takasuoralla. Samu syöksyi ahnaasti kärkiparin rinnalle, mutta varikkoportin kohdalla jäikin vähän jullittelemaan. Muutama käsky kärryiltä ja Samu muisti taas mikä homman nimi on ja pöläytti keulaan. Viereen tullut kilpakumppani pysyi takaviistossa loppuun asti, mutta voittaja kiri ulkoratoja pitkin viimeiset sadat metrit ihan omaa vauhtiaan. En tiedä, olisiko Samulla ollut enää paukkuja vastatakaan sille, mutta nyt voittaja tuli niin ulkoa, ettei Samu silmälappujensa takaa osannut reagoida siihen millään tavalla. Samu piti kuitenkin oman vauhtinsa hienosti perille saakka ja oli maalissa komeasti kakkosena kaikkien outojen ongelmien ja värikkäiden vaiheiden jälkeen. Upeaa, upeaa, upeaa!!! Samun ajaksi tuli 27,3ke, mikä jäi vain kymmennyksen sen omasta volttiennätyksestä.

Voi helpotuksen huokaus. Miten tämä laji voikin olla samaan aikaan niin ihana ja niin kamala? Miten meillä voikin olla niin hieno hevonen kuin Samu on? Miten tuo hevonen kykenee muutaman minuutin aikana aiheuttamaan koko tunneskaalan läpikäymisen? Miten voi olla mahdollista, että hetkessä Samun toimimattomuus niin vihastuttaa ja seuraavassa sitten sen juoksemisen helppous niin ihastuttaa? Miten tämä voi olla näin hölmö harrastus?

Aatu

Kuten aikaisemminkin sanottua. Samu ei tee asioita meille eikä itselleenkään kovin helpoksi. Ei nyt eikä tuskin koskaan. Nykyisen Samun kanssa ihmiset kuitenkin pärjäävät ja sen kanssa on mahdollista tehdä töitä, koska ruunaamisen myötä Samussa on kuitenkin ilmennyt aivan uusi piirre; se kykenee joskus antamaan omissa mielipiteissään myös periksi. Tämä ominaisuus on se, joka ei tee harrastamista Samun kanssa enää niin vaaralliseksi kuin aikaisemmin. Samun kanssa joutuu edelleen olla raveissa kovin skarppina ja tehdä edelleen kompromisseja, mutta silti suunta on nyt oikea. Nyt Samun kanssa ylipäätänsä pystytään harrastamaan raviurheilua ja toivottavasti ajan myötä nostamaan se sille tasolla mille se kuuluu. Jokatapauksessa, tällä hetkellä tuntuu raviurheilu tuntuu paremmalta puuhalta kuin pitkiin, pitkiin aikoihin.

Koska Samu juoksi kaksi starttia viikon sisällä, se saa vetää nyt muutaman viikon henkeä. Treenit tietenkin jatkuvat ja tämän postauksen kuvat on otettu eilen Kaustisen hiittireissulta. Eilisen treenin perusteella pojilla oli kaikki kunnossa. Huomenna Kenneth tulee käymään joten huoltohommiakin tiedossa.













Aikuisten hevosten hiittikuvien jälkeen seuraava otos on melkein kuin jäniskevennys tähän loppuun. Kuva on Vilman ajoharjotuksista tältä päivältä. Meno oli tänään varsin maltillista, vaikka eilen lensi kärryistä pressutkin pukkihyppelöiden seurauksena. ;) Päivät on erilaisia. :)


Vilma

8.4.2016

Harrastamisen iloa

Kevät on täällä! Ja onneksi se on tänä vuonna tarkoittanut upottavien rapakkotarhojen lisäksi myös aktivoitumista ravirintamalla. On niin äärettömän kummallista ja niin ihanaa, että tällä hetkellä voidaan ainakin suunnitella harrastavamme raviurheilua kesän mittaan kahden hevosen voimin.
En tiedä, kuinka kauan tätä ajatusautuutta nyt kestää, mutta tällä hetkellä nautitaan vain ja ainoastaan tästä tilanteesta.

Aatu suunnittelee kävelylenkille lähtemistä.

Aatun kanssa käytiin pääsiäisen jälkeen Tampereen klinikalla kontrolliultraamassa hankkarijalkaa. Aika piti kerran vaihtaakin, kun Aatu onnistui kehittämään hankkarijalkaansa imusuonentulehduksen jonka seurauksena jalka oli niin turvoksissa, ettei siitä kyllä hankosidettä olisi saanut ultralla näkösällekään - saati, että siitä olisi mitään osannut sanoa. Mutta viisi päivää penisiliniä kaulan ja viikon päästä uudella yrityksellä Tampereelle, kun jalka oli saavuttanut taas normaalimmat mittasuhteet. Aatu on ollut tammikuun lopusta saakka aika lailla normaalissa treenissä, mutta kilpailuvauhteja sillä ei ole vielä ajettu. Kovin kyyti taitaa olla tuo 40-vauhtinen harkkarilähtö. Nyt saatiin eläinlääkärin lupa starttivauhteihinkin ja täytyy myöntää, että olo oli jokseenkin tyhjä, kun sanottiin, että kontrollit saa lopettaa, jos ei jalassa ilmene mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tätä hetkeäpä sitä on odotettukin, mutta kun se sitten vastaan tuli, niin olo olikin yhtäkkiä sellainen, että eikö sitä hankkaria nyt kuitenkin pitäisi vielä vähän syynätä. ;) Ihmismieli on kummallinen - varsinkin näin pessimistin ja vainoharhaisen henkilön mieli... Mutta siis, olihan nuo ihan loistavia uutisia! Melkein vuoden tämä Aatunkin kuntoutus kesti, enkä ole kyllä ihan vakuuttunut, voiko hankoside- tai jännevammaa nopeammin kuntoon saadakaan. Pääasia on, että nyt ollaan tässä pisteessä ja vihdoin tulevaisuutta uskaltaa edes hiukkasen suunnitella. Edes päivän kerrallaan.

Aatu ja kevään valonpilkahdus
Samu sai Gastrogard-kuurinsa ja joko siitä tai sitten kurkun kummallisen haavan paranemisesta johtuen, se alkoi taas treenata oikein hyvänoloisesti tai lähinnä palautua lenkeiltä niin kuin kuuluukin. Silti hyvin epävarmoin mielin ilmoitettiin Samu sitten viime maanantaiksi Kaustiselle starttiin. Viime kertainen Killerin alisuorittaminen vaivasi takaraivossa edelleen eikä oikein tiennyt, kuinka kauan hevosta pitäisi sitten pitää piilossa kotona tuollaisen huonon startin jälkeen. Päätettiin kuitenkin uskaltautua ihmisten ilmoille, kun hiiteillä hevosta ei enää oikein osannut mistään moittia. Samu starttasi Kaustisen maanantai-illassa viimeisessä lähdössä täyden matkan ryhmäajossa numerolla kymmenen. Ravipaikalla Samu oli hieman jännittyneen ja hermostuneen oloinen. Paikallaan seisominen katoksessa ei ole ollenkaan tämän ruunan juttu ja aika skarppina sen kanssa saa ollakin, sen verran potkuja kärryjä kohti katoksessa seisoskellessa tulee. Lämmitykset ajettiin taas hiittikärryistä ja liikkeelle päästyä hevosen koko olemus jotenkin muuttui ja se keskittyi tekemään sitä, mistä se itse kovasti nauttii. Samu näytti lämmityksessä hienolta, tasapainoiselta ja rennon letkeältä. Ravi käy Samulla tällä hetkellä kyllä ehkä paremmin kuin koskaan ennen. Siinä missä toiset riisuvat tällä hetkellä starttareiltaan kenkiä tai naputtelevat alumiineja alle, niin Samulle vaihdettiin alle vain pienempiä hokkeja. ;)

Startti jännitti. Varmaan hevostakin, mutta ainakin taustajoukkoa. Hirvitti, jos Samu alisuorittaa taas. Mutta vielä mitä. Samu oli äärettömän hyvä. Eturivistä Samun edestä lähtenyt hevonen otti lähtölaukan, jolloin Samulle aukeni lähtökiihdytyksessä vapaa latu, josta se ampui innokkaasti takarivistä läpi johtohevosen rinnalle. Vellu tiputti Samun johtavan perään, jossa se sai täydellisen suojajuoksun. Samu oli niin hieno. Matkavauhti oli verrattain maltillistakin, mikä sopi kyllä meille. 28,5-vauhtisen avauspuolikkaan jälkeen vauhti rauhoittui siinä määrin, että kierroksen väliaika oli 31,0. Kolmannella puolikkaalla vauhti kiihtyi taas 27-lukemiin. Samu näytti johtohevosen takana koko ajan hyvävoimaiselta, rennolta mutta kuitenkin terävältä. Tuntui hienolta, että Samu sai huonon startin jälkeen nyt näin hyvän juoksun ja olisi todellakin riittänyt, että se olisi tullut maaliin vain edellä menevän valjakon puserossa. Pussin suu pysyi kiinni pitkään, kunnes vain 150 metriä ennen maalia Samun rinnalta laukkasi hevonen ja Vellu pääsi kuin pääsikin kääntämään Samun jyrkähkösti kiriin vapaalle kolmannelle radalle. Maali oli jo vastassa, mutta Samu vaihtoi lähes käsittämättömällä tavalla vielä rytmiä ja tykitti vielä ihan voittaneen Fiilingin rinnalle. Minä huusin ja iloitsin varikkoportilla niin, ettei minulla ollut kyllä hajuakaan oliko Samu maalissa ykkönen vai kakkonen. Luultiin kyllä sen ehtineen voittoonkin. No, toiseksi se kuitenkin jäi, mutta oikein hyvä niin. Me olimme ihan valtavan tyytyväisiä. Samun ajaksi tuli 28,3 josta viimeinen puolikas paineltiin 24-vauhdilla ja viimeinen satanen ties mitä. Loistava Samu. Voi jestas, kuinka hyvältä tuntui ja kuinka kyseinen esitys helpotti omaa mieltä. Ensinnäkin, hevosen nopeus ja juoksuhalut eivät kaikkien epämääräisten epäilyjen jälkeen hävinneetkään ruunauksen myötä. Samu osoitti, että silloin kun se on terve ja kaikki on kohdillaan, se on edelleen ihan yhtä lahjakas ja hyvä hevonen, kuin millaisena sitä on vuodesta ja ongelmasta toiseen kuitenkin pidetty. Helpottavaa on myös, että Samu alkaa ruunauksen myötä tasaantua siinä määrin myös oman ajatusmaailmansa kanssa, että ennen lähtöä se toimi radalla melkein kuin muutkin hevoset. Edelleen se on radalla kääntymisissä sen näköinen ja oloinen, että toimiminen ei ole ihan kirkossa kuulutettua, mutta maanantai-iltana Vellu pyöritteli sitä tyynen rauhallisesti radalla suuntaan jos toiseenkin useampaan kertaan ja Samuhan toimi! Olkoot kuinka pieniä, mutta silti niin suurenmoisia asioita tämän hevosen kohdalla.

Samun starttien välipäiväohjelmaa.

Samun ravikausi jatkuu jo ensi sunnuntaina Ylivieskassa. Startit tulivat nyt kovastikin lähekkäin, mutta menköön nyt, kun molemmat lähiradat tarjoilivat ihan sopivat sarjat. Samulla ei ole koskaan aikaisemmin ajettu viikon välein kilpaa, joten uutta tämä on jokatapauksessa. Ylivieskassa ohjelmassa on pitkästä aikaa volttilähtö, kahdenkympin pakki, numero 14 ja juoksurata 7. Siinä se voikin sitten olla seuraava kynnyskysymys. Juoksuradan seiska. Eli Samu joutuu johtamaan volttia ja jos se ylipäätänsä suostuu nätisti volttaamaan yhteen suuntaan niin ei ole ollenkaan varmaa, että se vielä kääntyy juoksuradalta vasempaankin suuntaan. On hyvin mahdollista, että herne menee nenään ja Samu on sitä mieltä, että leikkikää kuulkaa te muut piirileikkiänne ihan keskenänne. Saapa nähdä. Jos juoksuradalta lähteminen onnistuu, niin sitten voi jo melkein sanoa, että Samu alkaa olla ihan puolitoimiva hevonen!

Tällä viikolla on hevosrintamalla ollutkin ihanan paljon puuhaa. Samun starttien lisäksi käytiin eilen Aatun kanssa Kaustisella ottamassa osaa harjoitusraveihin. Minusta Aatu tarvitsisi starttikunnon löytämiseksi nyt muutaman reippaamman harjoituksen ja sellaisen hakemisiseksi Aatu oli ilmoitettu 1.30-vauhtiseen sarjaan. Lähdössä tietenkin vilisi lämminverisiä, mutta oli mukana onneksi Aatun lisäksi kaksi muutakin suomenhevosta. Vettä satoi, mikä kyllä latisti vähän fiilistä ja teki radasta äkkiä vähän raskaan. Mutta se on kevät nyt silloin tunnetusti on mahdollista että vesi lentää ja rapa roiskuu. Aatu teki ihan mukavan suorituksen tähän saumaan. Se kulki koko matkan ravia, jopa lähti voltista ravia ja Vellu ajoi tasaisesti kellon kanssa lähdön läpi. Ensimmäisen kierroksen porukka pysyi jotakuinkin kasassa, mutta toisella kierroksella vauhti kiihtyi siinä määrin, että porukka venyi aika pitkäksi.  Lämpöiset menivät menojaan, mutta Aatu teki niiden takana hyvän suorituksen ja meni matkan 30,6 vauhdilla läpi. Meno näytti vielä melko tasapaksulta, mutta eipä Aatulla ole noin kovaa ajettukaan sitten viime kesän. Terävyys löytynee vielä juuri näiden kovempien harjoitusten myötä. Vellu oli Aatuun tyytyväinen, joten hyvillä mielin tästä on syytä jatkaa uusia haasteita kohti. Kaikista parasta oli tietenkin, että tänäänkin Aatun jalat ovat olleet kunnossa. 23,9-aikaisen hevosen tuominen sairastauon jälkeen uudestaan radalle ei ole ihan simppeli juttu, mutta tällä hetkellä ollaan ainakin lähempänä tuota tavoitetta kuin kertaakaan viime juhannuksen jälkeen.


Kännykkäotos, mutta todiste kuitenkin siitä että Aatulla oli voilokki eilen kyljessä.

Vilmalle ja Salamallekin kuuluu ihan hyvää. Vilma on jatkanut ajoharjoituksia noin kahdesti viikossa. Enää se ei tarvitse taluttajaa kuin varmuuden vuoksi tuolla lyhyellä osuudella, joka pitää lompsia pikitien reunaa pitkin. Meno on tietenkin enemmän ja vähemmän holtitonta, mutta tiellä on kuitenkin toistaiseksi pysytty ja kaikki on mennyt muutenkin toivotusti. Vilma on edelleen varsin terävä liikkeissään ja nousee tammavarsaksi niin kovin ketterästi takajaloilleen. Tänään se oli käytävällä pystyssä jo kahdesti ennen kuin edes "lenkille" päästiin ja kärryjen edessäkin se keuli tänään useampaan kertaan. Mistä näitä pystyynhyppijöitä meidän talliin aina tulee? :D Melkein uskallan jo taata, että jos Vilma jonain päivänä raviradoille asti pääsee, niin melkoisen virtava peli se sitten tulee olemaan... Mutta siinä kaikessa touhukkuudessa ja tomeruudessa on kuitenkin paljon sellaista, mistä minä tykkään. Ei ravitamma saa mikään nössykkä ollakaan.

Salaman kanssa ollaan jatkettu ratsasteluharrastustamme. Säännöllisesti ollaan opissa käyty maneesilla ja Hanna on siellä välillä myös ratsuttanut Salamaa. On kovin mukava nähdä Salaman kehittymistä tällä rintamalla ja ylipäätänsä on niin ihanaa päästä harrastamaan sen kanssa jotain. Salama voi tällä hetkellä niin hyvin, että välillä huomaan jopa hetkeksi unohtaneeni viime kesän kauheudet ja tamman jonkinasteisen vammautumisen. Itse asiassa Salamalla on noita työtilauskeikkoja ainakin enemmän kuin millään meidän hevosella ja ensi viikolla se pääsee yhtä eläkekyytiä viemään. Monenmoista on siis tehty ja touhuttu, mutta parasta on, että hevosharrastaminen tuntuu taas aika mukavalta ajanvietteeltä. :)

Valitettavasti ravi- ja harkkarireissuilta ei ole kuvia muutamaa onnetonta kännykkäräpsyä lukuunottamatta, mutta eipä ole ollut oikein vielä kuvauksellisia ravikelejäkään. Ja eilen mulla oli peräti kamera mukana, mutta kameran akku kotona latauksessa. Eli ei sitten kuvattu. Tämän postauksen kuvat on sitten meidän ahkarimmasta treenarista - kävelytyskoneesta. Kun tarhat ovat ihan joka nurkkaa myöten rapavellikkoa ja ne vähäisetkin ajomaastot kotona ovat nyt kelirikon kourissa, niin kävelytyskone on pyörinyt joka päivä kovin ahkerasti. Siihen tehtiin rakennusvaiheessa niin hyvät pohjatyöt, että siinä alusta on pysynyt oikeastaan koko talven, mutta varsinkin nyt kevään erittäin hyvänä. Eli ehkä kävelytyskone on kuvansa ansainnut. ;)

Samu