Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



26.5.2016

Monenmoista

Viimeisen viikon aikana on hevosten kanssa puuhasteltu monenlaista. Hevoskoppi on liikkunut johonkin suuntaan joku hevonen kyydissä lähes päivittäin. Salamalla on ollut keikkoja eläkekyydistä ratsastustuntiin, Aatu ja Samu ovat käyneet hiittireissuja Kaustiselle ja molemmat starttihevoset kävivät eilen myös Halsualla Kennethin hoidettavina. Viikon parasta antia oli kuitenkin ehdottomasti ravireissu Samun kanssa tiistaina Kajaaniin.

Kamalan pimeä, mutta siksi jotenkin hienokin kuva Samusta pestynä startin jälkeen.
Silmät ovat startin jälkeenkin kirkkaat ja korvat pystyssä. <3 p="">

Samu ilmoitettiin Kajaaniin neljänkympin takamatkalle tarkoituksena ajaa ruunalla päänhoitostartti numero yksi. Samun surullisen Seinäjoen viime startin jälkeen oli kaikilla aikalisän paikka. Kotona ja treeneissä Samu on ollut ihan oma, rento ja laiskahko itsensä, mutta hirmuinen pelko oli, mitä starttitilanteessa sitten tapahtuisi. Etukäteen tiedettiin myös se, että Samu voisi päättää olla Kajaanissa volttaamatta ollenkaan. Kaikkia mahdollisia Samun hermoja stressaavia tekijöitä oli yritetty miettiä ja tiistaina Kajaaniin otettiin sille Salama matkaseuraksi. Kuljetus menikin äärimmäisen hyvin ja Samu saapui ravipaikalle leppoisin mielin ja täysissä voimissa. Mutta. Sen maailma tietenkin pimeni siinä vaiheessa, kun se piti ottaa trailerista pois valjastuskatokseen ja Salama jäi koppiin. Alkoi hirmuinen huutokonsertti. Salamakin, joka ei kotioloissa välitä Samusta tuon taivaallista, kiljui ravipaikalla kopissa Samun jokaiseen huutoon vastauksen. Ja Samun hermot kiristyivät entisestään. Lopulta iskä vei auton ja kopin kauemmas katoksilta, ettei läheisriippuvaiset tallitoveriraasut enää olleet huutoetäisyydellä. Silti Samu oli hankala. Se potki, hyppi pystyyn, rymysi ja reuhasi. Se oli sellaisessa mielentilassa, että ajateltiin jo ettei radalle varmaankaan päästäisi edes lämmitysajoon. Tuollaisen Samun kanssa toiminen on suorastaan vaarallista. Katoksia varatessa ilmoittautumishetkellä olin maininnut, että kyseinen hevonen on niin hankala, että todellakin tarvitsee katospaikan. Ehkä siitä johtuen, Samu oli majoitettu pesupaikaksi suunniteltuun tilaan, joka oli pitkä, leveä ja jossa oli paksut vaneriseinät. Ne todella tulivat tarpeeseen Samun latoessa takasilla ihan tosissaan. Joku kysyi, saako Vellu tuolla hevosella ajamisesta vaarallisen työn lisää. :D Että näin. Hiljalleen kuitenkin Samu alkoi kaiken remuamisen ja valjastamisen jälkeen rauhoittua ja lämmitykseen lähtiessä katokselta lähti kuitenkin hevonen ihan neljällä jalkaa ja iskän taluttamaan suuntaan. Vellu ajoi Samulla neljä kierrosta lämmitystä väärinpäin niin hiljaa kuin hevosella saattoi vain hölkkää päästä. Samu painoi rajusti naruille, mutta yllättävän hiljaa Vellu sai sen kuitenkin kulkemaan. Kaiken kukkuraksi tuohon aikaan varikolla pääsi hevonen irti ja radan portit suljettiin sen kiinniottamisen ajaksi, joten lämmitystä tuli sitten lopulta viisi kierrosta, josta Samu kuitenkin yllättäen suostui kävelemään melkein koko viimeisen kierroksen. Lämmityksen jälkeen koko hevonen rentoutui ja rapsutuspalveluiden käynnissä ollessa rauhoittui seisomaan katoksessa varsin rauhassa.

Samulla oli numero 15. Neljänkympin pakilta lähti vain kaksi hevosta, joista Samu volttasi ykkösradalla. Minulla oli hyvin, hyvin suuret epäilyt ettei Samu suostuisi vetämään volttia tai ylipäätänsä volttaamaan ollenkaan. Mutta iloinen ja koko reissun yksi suurimmista yllätyksistä oli, että Samu volttasikin aivan kuin muutkin hevoset. No, pitihän sen volttiin mennessä hieman jäkertää ja niskojaan nakella, mutta niin vain se alkoi Vellun komennuksesta ympyrää kiertää. Lähtö pääsi kaikeksi onneksi ensimmäisellä lähtöyrittämällä matkaan. Samu lähti rauhassa pitkältä pakilta ottamaan edellä menevää kilpakumppanilaumaa kiinni. Tarkoitus oli ajaa Samulla pussissa vaikka maaliin saakka, mutta ennen lähtöä iskä heltyi sen verran, että antoi kuskille luvan kääntää hevosen kiriin korkeintaan loppusuoralla. Ja nyt ohjeet menivät täydellisesti perille. Samu sai juuri sen tarvitseman suojaisan selkäjuoksun. Ensimmäinen kierroksen väliajaksi kuulutettiin tasan 30,0 ja Samu lomputteli jossain seitsemännessä ulkoparissa ja käytti kuski sitä välillä vähän ohittelemassa muita sisärataakin pitkin. Toisella kierroksella vauhti kiihtyi tuntuvasti, mutta Samu pääsi koko ajan toisten selissä etenemään melko sujuvasti kärkeä kohti. Viimeisessä kurvissa se oli kerennyt jo kuudenneksi ja loppusuoralla Vellun kääntäessä Samun kolmannelle radalle, ruuna tuli rehellisesti menneitä muistelematta maaliin ja kiri vielä kolmanneksi. Kerrassaan upeaa! Nyt Samu oli sellainen kuin kuuluikin ja sai sellaisen juoksun, kuin se nyt todellakin tarvitsee. Ja tulee tarvitsemaan vielä pitkään. Kolmossija ja volttiennätyksen korjaantuminen uusille sekuntiluvuille 26,2 kertovat kuitenkin siitä, ettei hevosen kyvyt ole mihinkään kadonneet. Se osaa itse olla itsensä pahin vastustaja, mutta kyllä nyt jos koskaan vaaditaan kaikilta sen ympärillä pyöriviltä ihmisiltä oikeita peliratkaisuja, jotta tuon huippulahjakkaan ruunan päätä saataisiin varjeltua ja kehitettyä kestämään kilpailutilanteiden kovuuden.

Kajaanin loppusuoralla. Samu kirii ulkoradalla kolmanneksi!

Tämä on hurja laji. Todella hurja. Sitähän voi ajatella lähtevänsä Kajaaniin ajamaan helpon startin ja tosiasiassa palata sitten kotiin volttiennätystuloksen kera. Itse asiassa kellotin Samulle viimeisen kierroksen jotain 24-vauhtiseksi, joten se niistä helpoista lähdöistä. Hevosen itseluottamukselle suojaisat selkäjuoksut ovat kuitenkin nyt se tärkein ja kehittävin asia. Tai Samulle ovat. Aatun kanssa ei ole koskaan tarvinnut miettiä sellaista, koska se hevonen elää voimillaan eikä nopeudellaan. Meillä ei ole montaa hevosta, mutta hyvin erilaisia ne ovat. Hevosten lukeminen, niiden vahvuuksien hyödyntäminen ja heikkouksien kehittäminen korostuvat entisestään silloin, kun hevosilta vaaditaan jatkuvasti venymistä huippusuoritukseen - kuten tämän päivän raviurheilussa tapahtuu mielestäni jokaisessa lähdössä.

Meille jäi Samun Kajaanin startista hyvä mieli - ja toivottavasti sellainen jäi nyt hevoselle itselleenkin. Samu oli taas onnellinen löytäessään Salaman tallessa trailerista ja kotimatka meni mukavasti. Kotona oltiin puoli yhden aikoihin. Salama pääsi vielä pitkän seisomisen jälkeen kävelytyskoneeseen kävelemään siksi aikaa kun Samu hoidettiin, kamppeet purettiin autosta ja Vilma ja Aatu otettiin sisälle.

Samu on palautunut startista hyvin. Kennethin eilinen akupunktiohoito teki vielä varmaankin hyvää. Jotenkin tuntuu, että elämä ehkä kuitenkin taas voittaa kaiken huolen ja murheen jälkeen.
Siltä tuntui myös sunnuntaina, kun pitkästä aikaa kävin ajamassa Salamalla "kunnon" lenkin metsätiellä. Tamma oli niin äärimmäisen hyvänoloinen. Se juoksi niin suorassa, niin iloisena, niin terveenoloisena - kuin ennen vanhaan. Muutos mikä viimeisen vuoden aikana on Salaman liikkumisessa tapahtunut, on jotain uskomatonta. Salaman ei tietenkään tarvitse olla enää koskaan mikään ravihevonen, mutta sen kuntoutusprojekti on ollut minulle itselleni valtavan tärkeä asia. Salaman varsomisesta ja siitä seuranneesta vammautumisesta tulee näinä päivinä vuosi kuluneeksi. Nyt voi viimeistään sanoa, että Salama on ollut sitkeä. Äärimmäisen sitkeä. Riittävän ajan ja oikeanlaisen kuntoutuksen myötä näköjään lähes mitkä tahansa vammat ja vaivat ovat jotakuinkin hoidettavissa. Kiitos Salama. Kiitos, että taistelit.

Salama lähdössä eläkekyytikeikalle viime perjantaiaamuna.
 
Vankkurikärryt haettiin lainaan Kaustiselta ja Niko maalasi ne taas uuteen uskoon.


Salama ja iskä



Keikalta tulossa.




Sillan yli mentäessä piti napata yksi maisemakuvakin. Kaunis kesä.

17.5.2016

Takaisin voittamaan

Hyvät hevoset tulevat aina takaisin.
 
Aatukin tuli.  


Ja palasi takaisin voittajakehään asti.
 
 
Mulla oli kamera Seinäjoella mukana. Mutta onneksi mun maailman parhaat kaverit hoiti kuvaamisen kotikatsomoista käsin. Kiitos Heidille ja Merjalle huikeista kuvakaappauksista. :)

Ensimmäistä, kulunutta kliseelausetta on täytynyt jankuttaa lähinnä itselle viimeinen vuosi. Ihan aina oma uskokaan ei ole tainnut riittää. Paitsi iskällä. Hän on jankannut koko talven ajan, että Aatu tulee vielä takaisin. Aina en ole jaksanut sitä kuunnellakaan. Mutta Niinhän siinä kävi. Aatu tuli kuin tulikin vielä takaisin tasolleen. Tosin niin ryminällä, ettei oikein itsekään olla asiaa tajuttu. Ajateltiin, että Aatu kuntoutuu kovien starttien myötä, menee kilpailu kerrallaan eteenpäin ja pärjännee ehkä joskus loppukesästä, jos jalka kestää pelissä mukana. Väärin. Aatu palasi sairastauolta muutama viikko sitten seiskakuuskakkosena, laukkaili sen jälkeen yhden startin ja tuli viimeistään nyt tauon jälkeen kolmannessa startissaan takasin. Ja voittajana maaliin.

Kokkolassa Aatua kovasti vaivannut epävarmuus meni varmaan aika pitkälti pehmeähkön radan piikkiin, mutta sai silti meidät vähän huolestumaan. Kengitys on ollut nippanappa sitä mitä ollaan haettu, muttei ihan kuitenkaan. Niinpä Jussin neuvoilla ja Jyrin toteutuksella Aatun etupään kengitystä uusittiin vielä ennen Seinäjoen starttia. Eteen lisättiin ohuet välipohjat ja combikenkiin pienet hokit. Avot. Silloin naksahti jotain kohdilleen. Ainakin hetkeksi aikaa. Viimeisessä hiitissä Aatu oli ollut iskän mukaan parempi kuin ikinä ennen. Ja kotona Aatun koko olemuksesta on jollain tapaa huokunut sekä itsevarmuus että rentous. Seinäjoelle lähdettiin kieltämättä paljon toiveikkaammilla etukäteisodotuksilla kuin noihin kahteen aikaisempaan starttiin.

Seinäjoella Aatulla oli ohjelmassa lähtö numero seitsemän, mikä tarkoitti tällä erää täyden matkan tasoitusajoa, kahtakymppiä pakkia, numeroa seitsemän ja lähtörataa kaksi. Kyytiin kipusi sellainen mies kuin Mika Forss! Eikä olisi uskonut, että hän ajoi Aatua ensimmäistä kertaa, sillä taustatyöt oli tehty niin hyvin, että hän tiesi tarkalleen Aatun kompastuskivet ja vahvuudet. Ja oikeasti kuunteli, mitä meillä oli hänelle sanottavaa. Toivoimme, että Aatu koitettaisiin pitää vain mahdollisimman rauhallisena - ja kaikki tapahtui. Lämmityksessä kolme rinkiä väärinpäin yhtään mitään virittelemättä. Aatu näytti tuossa vauhdissa hyvältä ja saimme lämmityksen jälkeen kuskilta taas vain positiivisia kommentteja ja mietteitä siitä, kuinka lähtö kannattaisi ajaa.

Lämmityksen jälkeen odotukset ehkä hiukkasen nousivat. Etukäteen luvattua sadettakaan ei tullut kuin yhden kuuron verran. Rata pysyi hyvässä kunnossa ja Aatu nuokkui lämmityksen jälkeen varsin leppoisasti katoksessaan. Esittelyn jälkeenkään Mika ei kuumentanut Aatua yhtään minkäänsortin pruuvailuilla. Lähtötouhu on aina se Aatun kompastuskivi. Ja sitä se oli nytkin. Aatu oli kuten aina voltissa vähän hermostuneen oloinen ja kun aja-komento kajahti ilmoille niin hevonenkin tempaisi lähinnä yläilmoja kohti. Alkuräpellys suuntautui enemmän ylös kuin eteenpäin, mutta kuski istui kyydissä hiljaa ja Aatu selvitti ajatuksensa ja askeleensa taas ravikilpailuja vastaamaan. Kärki meni tietenkin jo tuossa vaiheessa kaukana ja Aatu tippui neljänkympin pakkilaisten kanssa samaan kastiin ihan joukon perälle. Ensimmäisellä takasuoralla osallistujaletka oli venynyt jo kovin pitkäksi ja moni muu hevonen oli Aatuakin enemmän laukkapäällä. Toisten epävarmuus tietenkin tällä erää auttoi myös Aatua, joka pääsi kummallisen sujuvasti etenemään tasaisesti kärkeä tavoittaen niin, että oli kierroksen täyttyessä jo toisessa parissa ulkona. Aatu sai siinä tasaisimman juoksun kuin tuo hevonen on ehkä koskaan saanut. Mikan ei koskaan tarvinnut kääntää Aatua ulkoradoille kiriin vaan se sai edetä koko matkan toista rataa. Ensimmäisen kierroksen ajan Aatun ravi näytti ajoittain edelleen epävarmalta, mutta toisen kierroksen hevonen uskalsi alkaa luottamaan omaan juoksemiseensa ja ravi kävi pitkästä, pitkästä aikaa taas niin kuin pitääkin. Viimeisen takasuoran lopussa kuolemanpaikkahevonen siirtyi keulaan ja Aatu sai vapaata latua eteensä ja punnersi keulahevosen rinnalle. Aatu on aina ollut vahva, eikä se ole koskaan jättänyt leikkiä kesken. Eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta. Jo Aatun statistiikka osoittaa, että se  on harvoin hävinnyt kaksinkamppailuja voitosta. Nytkin Aatu nujersi keulahevosen ja venytti viimeisillä metreillä voittoon.

Loppusuoran taistoa

Maalilinjalla Aatu puristi ykköseksi!

Siinä se oli! Jättionnistuminen ja paluu voittokantaan. Aatun edellisestä voitosta on 1,5 vuotta, mikä osaltaan kertoo tietenkin ongelmien määrästä mutta myös kilpailun kovuudesta. Se, että Aatu kykeni palaamaan hankkarivammansa jälkeen vielä tälle, hurjalle tasolle, on minusta ihan käsittämätön suoritus. Ajaksi tuli nyt lähestulkoon volttiennätystä sivuavat valiolukemat 24,8ke! Niin mykistävää. Periksiantamaton, upea taistelija-Aatu. Myös kuski ansaitsee työstään suuret kiitokset ja kunniasanat. Ei ole mikään ihme, että sama mies löytyy ajajaliigan kärkipaikalta. Vakuuttavaa hevosenlukemista, hevosen arvostamista ja täydellistä työtä. Ammattilainen.

Voittajaesittelyyn tulossa

Tyytyväinen Aatu loimituksessa

Aatu ja hieno Powerparkin loimi

Olen onnellinen. Tässä oli kiitos siitä työstä mitä Aatun hankkarin hoitoon ja koko hevosen kuntoutukseen on viimeinen vuosi tehty. Nyt haaveet tuntuvat taas haaveilemisen arvoisilta - siitäkin huolimatta, että tässä jos missä lajissa on opittu elämään vain päivä kerrallaan.

Maailman paras Aatu. Yhdeksännentoista kerran voittajaesittelyssä.

Huikean tästä lajista tekee se, että joskus tämmöiset tavisharrastelijat voivat niitä onnistumisia kokea. Ja voi, kuinka pitkälle nämä onnistumisen hetket sitten kantavatkaan. Aatun kasvattaja Miina Laukkanen ansaitsee tässä vaiheessa eritysonnittelut. Aatu voitti eilen ja tänään Teivossa voittajaesittelyyn kaarsi samaa veljessarjaa oleva Ponnen Sisu. Yllätys - Forss rattailla. Pikkuisen paineita siis perjantaiksi Turkuun Ponnen Suhaukselle - ja edelleen samalle kuskille. Ja samalle kasvattajalle. Ja Kennethille. ;)

 


7.5.2016

Kesän korvalla

Aatu Kokkolassa 5.5.2016
Kevät. On ollut ihan huikean hieno viikko kelien puolesta. Aurinko on paistanut, linnut laulaneet, ruoho on alkanut vihertää ja puiden lehdet pikkiriikkisen auenneet - ja tarhat ovat aika pitkälti jo kuivuneet. Raksi seinään. Valo ja luonnon herääminen antavat itsellekin normiarkeen paljon uutta virtaa ja motivaatiota. Juuri nyt hevosharrastaminen on taas varsin mukavaa ajanvietettä. Niin, siitäkin huolimatta, että tämänviikkoinen ravireissu Aatun kanssa Kokkolaan meni täysin penkin alle ja kotiin tultiin pelkän kirjainyhdistelmän kanssa. Tulos tottakai harmittaa, mutta ei ehkä nyt kuitenkaan mitenkään määräänsä enempää, koska alla oli suuri onnistuminen juuri siinä kauden jännittävimmässä ja kamalimmassa startissa - sairastauolta paluussa.

Kokkolassa juostiin Helatorstaina Pohjanmaan alueen Suomen Cupin karsintalähtö. Etukäteen Aatu ilmoitettiin siihen pelkästään erittäin sopivan sarjamäärityksen ja lähellä olevien ravien takia. Pieneen mieleenkään ei tullut ilmoittautumishetkellä haaveilla mistään Lahden finaaliin pääsemisestä. Kun Seinäjoen startti meni niinkin hyvin kuin se Aatun kohdalla meni, niin oli tietenkin selkää, että odotukset Kokkolan koitostakin kohtaan nousivat. Sää todellakin suosi kesäravikauden avausta, eikä Kokkola olisi voinut enää parempaa ravikeliä saada. Kesäravit on niin hieno asia Suomen kesässä.

Kesäravit. Ja Aatu.

Kesäravit. Aatu ja iskä.

Aatua ei ole koskaan aikaisemmin startissa ajanut kukaan muu kuin Vellu. Nyt hänellä oli tähän lähtöön oma valmennettavakin, joten Santtu kipusi Aatun kärryille. Lämmityksessä Aatu näytti minun silmääni harvinaisenkin rennolta. Jonkin verran epävarman oloinen se oli ollut Santunkin käteen ja sitä kai tuo hevonen aina on enemmän ja vähemmän ollutkin. Aatu on varma suorittaja, mutta epävarma ravaaja, niin kummalliselta yhtälöltä kuin se kuulostaakin. Itse lähdöstä ei ole oikein mitään kerrottavaa. Aatu ehkä kuumui hieman liikaakin pruuvailuista, ehkä rata oli liian pehmeä ja mureneva sen tyylillä, ehkä sitä sun tätä. Onhan tuo osannut laukata ennenkin, mutta nyt Aatu ei ensimmäisen kierroksen aikana juuri muuta tehnytkään. Ravi oli todella epävarmaa ja hukkui useampaan kertaan. Hylkäystuomio taisi tulla jo ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä. Toinen kierros sujui paremmin ja Aatu tuli kyllä maaliin ihan puolijuoksua, mutta pelihän oli pelattu jo aikapäiviä sitten ja se siitä startista sitten. Uudelle kuskillekin taisi olla melkoinen haaste pitää epävarma suomenhevonen ravilla, mutta Santtu ansaitsee kuitenkin kaikki pisteet asiakaspalvelustaan ja suorasta asenteestaan. Lähdön jälkeen kuskin kommentit olivat lähinnä häntä itseään kohti rakentavia eikä vain hevosta haukkuvia, vaikka siihenkin olisi ehkä nyt voinut aihetta ollakin.

Aatu ja Santtu

Lämmitysajosta

Lopputuloksesta ja minua yövuorojen jälkeen vaivanneesta armottomasta väsymyksestä huolimatta Kokkolan ravireissustakin jäi hyviäkin asioita mieleen. Ensinnäkin, Aatun kanssa on ihan armottoman mukava reissata raveissa. Se on nykyään niin aikuinen, niin rauhallinen ja niin kiva käsitellä varikolla. Tuollaisissa avomallin tolppavaljastuspaikoissakin, mitä Kokkola kesäratojen tapaan tarjoaa, tämä ori ei kertaakaan ääntänsä päästä muille hevosille tai ala muutoinkin isottelemaan kavereille. Toisekseen, sain mielestäni Kokkolasta Aatusta lämmitysajossa aika kivoja ravikuvia. Ja kolmanneksi, Aatun hankkarijalka on ollut tämän hieman huonohkolla radan pohjalla laukkailunkin jälkeen ihan entisenlainen ja se on ollut minulle ihan suunnattoman suuri ilonaihe. Kesä on vasta edessä. Me ehditään kenties käydä vielä monissa muissakin raveissa laukkaamassa ennen kuin syksyn räntäsateet taas saapuvat.





Muutkin hevoset ovat voineet ihan normaalisti. Salaman kanssa kävin viimeksi eilen ratsastustunnilla. Mentiin ekaa kertaa tälle keväälle meidän tunnilla kentällä maneesin sijasta ja voi että, oli hienoa, kun oli tilaa ympärillä. Salamaa ahdistaa maneesin seinät ehkä jopa saman verran kuin ratsastajaansakin, niinpä molemmista oli varsin kivaa päästä jumppailemaan ulkona.

Tänään oli sitten Samun ja Vilman vuoro päästä reissuun ja käytiin niiden kanssa Kaustisella. Vilma pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan (toivottavasti) tulevaan työmaahansa. Ja olihan sillä jännittävää. Varsa matkusti kyllä hienosti ja käyttäytyi koko reissun muutenkin ihan siivosti, mutta kärryjen edessä sillä oli niin hauskaa. Vilman elämässä aukesi aivan uudenlainen maailma sen päästyä leveälle, hyväpohjaiselle Nikulan baanalle hölkkäilemään. Eiköhän se liika into siitä laannu seuraavien kymmenen vuoden aikana... ;) Mutta onhan nuo varsat ja niiden valtava into ja tekemisen riemu aina jotenkin itseä tavallaan huvittava mutta tavallaan voimaannuttava ilmiö.

Vilma ensimäistä kertaa raviradalla.

Jopa iskää vähän hymyilyttää Vilman touhukkuus.

Samulla oli ensimmäistä kertaa tänään kärryt perässä sitten viime lauantain Seinäjoen startin. Ruuna hölkkäili tänään varsin hyvillä mielin Kaustisella ja oli niin kovin tärkeänä opastamassa Vilmaa ravihevosen tavoille. Hiljaiselo Samun kohdalla tietenkin jatkuu, mutta jossakin määrin itselle tuli tänään vähän parempi mieli sen rentoa hölkkäilyä seuratessa. Ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu. Jonain päivänä. Sillä eikö sitä niinkin sanota, että pessimisti näkee ongelmia jokaisessa mahdollisuudessa ja optimisti mahdollisuuksia jokaisessa ongelmassa. Niinpä.

Loppuun iloisen Vilman tämänpäiväisiä ratakuvia. Ehkäpä Vilma onkin seuraava mahdollisuus eikä ongelma. ;)

Vilma 7.5.2016


Varsalla oli niin jännittävää ja hauskaa







En ole oikein koskaan nähnyt Vilmassa isänsä leimaa.
Mutta tätä kuvaa katsoessa näin jotain Bokerimaista ensimmäistä kertaa.

2.5.2016

Hyvää ja huonoa

Aatu taas tositoimissa. Seinäjoki 30.4.2016

Ravikuvat alkaa olla taas niin kuin ennen vanhaa, kun tyrkkäsin Merjalle kameran! :D


Kun tämä rekka on näkösällä, niin tietää olevansa ihan oikeissa raveissa...

Seinäjoen lauantainen ravireissu tarjoili taas kerran tunne-elämyksiä laidasta laitaan. Iloa, yllätyksiä, riemua, ihmetystä, pettymystä ja surua. Raviurheilussa kaikki on yhden päivän aikanakin mahdollista kokea! Molemmat hevoset olivat kaikesta huolimatta hienoja. Samun ja Aatun sijoitukset olivat kyllä keskenään täysin päinvastaiset mitä etukäteen oltiin luultu.


Aatu oli tietenkin päivän suurin kysymysmerkki. Hevonen palasi järjettömän pitkältä sairas- ja kuntoutustauolta suoraan kovimmalle mahdolliselle tasolle. Etukäteen oltiin saatu enemmän ja vähemmän suoraa kuittailua siitä, että Aatu tuotaisiin tauolta suoraan T76-raveihin. Tottakai asia mietitytti meitäkin. Mutta jostakin kilpailukausi ja uusi tuleminen oli vain aloitettava. Nyt Aatu lähti vähän niin kuin Samun matkakaveriksi raveihin ja mielestämme vahvan hevosen oli perusteltua aloittaa kausi 2600 metrin matkalta, jossa ei ehkä mentäisiin ihan koko aikaa niin hanat auki kuin lyhemmillä matkoilla. Eikä meillä ollut mitään odotuksia. Ei yhtään minkäänlaisia.

Iloinen tauoltapalaaja.

Lämmityksessä



Aatu oli silmin nähden iloinen päästyään raveihin. Toki se on äärettömän iloinen ja leikkisiä hevonen muutenkin, mutta Seinäjoelle tultuamme oriin silmät kirkastuivat entisestään. Aatulla oli ensimmäistä kertaa elämässään edessä alumiini-combikengät. Viimeinen hiitti ajettiin ne jalassa ja ravi oli kieltämättä epävarmaa. Aatu on kuitenkin suurin piirtein koko elämänsä merkannut jonkin verran kovassa vauhdissa takajalkoihin säärisuojien ja putsin väliselle alueelle, jota on ihan toivottoman hankala saada täysin suojattua. Jotakin muutoksia oli siis ruvettava tekemään ja koska tähän starttiin ei muutenkin ollut mitään odotuksia, niin kengitysmuutosta oli sinällään hyvä kokeilla nyt. Kenneth vakuutteli viimeisellä hoitokeikallaan combikenkien nimeen ja kengittäjämme Jyri oli aika samoilla linjoilla. Aatu näytti Seinäjoella lämmityksessä niin kovin iloiselta. Hevonen pursusi iloa, joka ei voinut olla välittymättä myös taustajoukkoihin. Tuntui upealta nähdä Aatu pitkästä aikaa radalla voilokki kyljessä tekemässä sitä, mihin tuo hevonen on ehdottomasti luotu. Ravikin näytti paljon paremmalta kuin viimeisessä hiitissä, vaikkei kuski siihen edelleenkään tyytyväinen sitten kuitenkaan ollut. Etujalkoihin lisättiin lämmityksen jälkeen kevyet putsit.


Voltissa. Aatulla numero 12.

Ekalla kierroksella, Aatu on päässyt toiselle radalle.

Startti sitten. Aatulla oli kahdenkympin pakilta suljettu sisäradan paikka kahdeksan, joka sopi meille enemmän kuin hyvin. Aatu ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaankaan minkäänsortin lähtöraketti, joten tuolta paikalta sen oletettiin pääsevän sille hevoselle kuitenkin aika sujuvasti liikkeelle. Ja niin tapahtuikin. Aatu lähti omaksi itsekseen varsin hyvin. Tottakai se jäi lähdössä vähän mutta lähti kuitenkin ravia ja suuntasi eteen- eikä ylöspäin. Juoksupaikka oli jossain sisäradan syövereissä kuudennessa sisällä ja ensimmäisen puolikkaan ajan ravi näytti tyypilliseen tapaan jonkin verran epävarmalta. Vellu pääsi nostamaan Aatun toiselle radalle kuudenteen ulkopariin, kun juoksua oli takana kuutisen sataa metriä. Siinä oli hyvä paikka juosta. Tuntui niin kummalliselta nähdä Aatu taas tositoimissa ja ensimmäisen kierroksen ajan ihmettelinkin, kuinka se kuitenkin pysyi joukossa mukana. Kun matkaa oli maaliin kierroksen verran, kolmas ratakin ruuhkautui. Vähän yllättäen Vellu nosti Aatunkin kolmannen radan letkaan kolmanneksi. Ihmetytti, että tuntuuko hevonen muka oikeasti vielä joltain, kun kuski kuitenkin käänsi sen kolmannelle. Mutta Aatun valttikortti on tietenkin vahvuus eikä sitä ole koskaan kiertäminen haitannut. Eikä se haitannut nytkään. Viisisataa metriä ennen maalia tultiin jo neljä hevosta rinnakkain. Koko nippu hevosia oli niin tiiviisti kasassa, että harvoin suomenhevoslähdössä moista tasaisuutta näkeekään. Jossain siellä nipun keskellä Aatukin tuli. Edelleen. Voi elämän kevät. Loppusuora. Varikkokurvissa seistessä siitä ei nähnyt oikein yhtään mitään. Kuvittelin Aatun tulevan edelleen keskijoukoissa ja iloitsin sen hienosta tauoltapaluusta. Se ei ollutkaan viimeinen! Sitten maalipaalun lähestyessä Pylkkänen kuulutti jotain ihan kummallista: Vixen ykkönen, PONNEN AATOS KAKKONEN ja Aaron Hem kolmonen. Siis mitäh? Ei voinut olla. Mitä tuo hevonen juuri teki? Juoksi itsensä takaisin! Totta se kuitenkin oli. Aatu punnersi umpirehdin kierroksen kirin kolmannella radalla ja vapaata latua irtosi loppusuoralla sen verran sopivasti, että se pääsi kirimään ja kiri itsensä toiseksi. Oltiin ihan ällikällä lyötyjä koko sakki. Aatu veti meidät esityksellään niin sanattomaksi. Ja tuntui, että kun iskä toi hevosen katokselle lähdön jälkeen, että Aatu melkein nauroi meille. Siihen se tupsahti lähes vuoden kilpailutauolta T76-lähdön kakkosena sierainkaan värähtämättä. Myönnän, että olin tämän kuntoutustauon aikana tainnut itse unohtaa, kuinka hyvä hevonen Aatu oikeasti on. Tarvittiin Aatu itse näyttämään ja muistuttamaan mikä se oikein on hevosiaan. Suurenmoinen tauoltapaluu. Maailman paras Aatu.

Viimeinen kierros tultiin kuin Ranskassa kolme rataa käytössä. Aatu tulee kolmantena kolmannella kaistalla.




Aatun lähdön jälkeen saatiin hetkisen aikaa sulatella tätä pommia ennen kuin oli aika ruveta valmistelemaan Samua omaan koitokseensa. Samun ja meidän ihmisten suuri onni oli, että Samu pääsi ravien ajaksi ratatalliin karsinaan. Siellä se pysyi rauhallisempana kuin ehkä koskaan ravireissulla. Myönnettäköön, että olin yrittänyt huumata sitä Good as Gold -magnessiumpastallakin, koska tiedettiin, että Samun hermoille koko ravien mittainen odottelu saattaisi olla ihan liikaa vaadittu. Pitkä päivä sillä tietenkin nytkin oli, mutten millään usko, että se nyt väsytti itseään millään tavoin stressaamiseen. Katoksellakin meillä oli nyt ihan erilainen Samu kuin vaikka viime kerralla Ylivieskassa. Toki se rapsutuspalvelunsa vaati, mutta pysyi kuitenkin Samuksi yllättävän rauhallisena.

Iskä pääsi telkkarihaastatteluun Samun kanssa. ;)

Lämmityksessä ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Samu ravasi hyvin ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Lähtö oli etukäteenkin sen näköinen, ettei Samu ole tainnut juostu noin tasokkaassa ja tasaisessa porukassa sitten nelivuotiskautensa ikäluokkalähtöjen. Samulla oli auton takaa paras mahdollinen lähtörata ykkönen, josta tiedettiin sen saavan hyvä juoksu ja roikkuvan lopussa sitten kiritilojen mukaan niin pitkälle kuin mahdollista. Niinhän me luulimme. Kun lähtöön kuulutettiin minuutti aikaa, oltiin kuitenkin taas kerran tutun ongelman äärellä. Samu ei kääntynyt kilpailusuuntaan. Ne on siiten pitkiä sekunteja. Lopulta Vellu sai Samun kääntymään sisäkentän kautta, mutta muut olivat jo auttamatta menneet. Taas se tapahtui. Samu joutui ottamaan hurjan viidensadan metrin spurtin ihan urku auki jo pelkästään keretäkseen lähtöauton taakse. Sinne se kuitenkin taas viime tipassa kerkesi ja jatkoi saman tien kaasu pohjassa keulaan. Ensimmäiset 500 metriä kellotettiin Samulle 22,5! Ja tuo ruunaraasu oli juossut sitä ennen toisen puolikkaan jo varmasti samaa kyytiä. Kierros täyttyi aikaan 25,5. Vertailun vuoksi todettakoon, että Seinäjolla kovimmassa mahdollisessa kylmäveristen lähdössä ensimmäisen kierroksen väliajat olivat tismalleen samat, kuin mitkä Samulle kellotettiin. Ainut vain, että noilla avoimen sarjan suomenhevosilla on ainakin sata tuhatta enemmän rahaa kuin Samulla ja sata starttia enemmän kilpailukokemusta. Oli päivän selvää, ettei Samu jaksaisi maaliin saakka. Minusta se jaksoi urhoollisesti yllättävän kauan. Vasta noin 400 metriä ennen maalia sen eväät olivat täysin syöty. Luonnonlait pätevät kaikkiin hevosiin, niin ne pätevät Samuunkin, joka saapui maaliin rättipoikkiväsyksiin ajettuna ylivoimaisesti viimeisenä.



Samu lämmityksessä.




Samun lähtötunnelmat. Keskikentän kautta keikka ja hurja revitys lähtöauton perään.

Eka kurvi, Samu keulassa.

Ekalla kierroksella askel oli vielä kepeä.

Toisella kierroksella Samun vielä vetäessä joukkoa, mutta hevonen näyttää jo väsyneeltä. Ymmärrettävästi.

Ei ole sanoja kuvaamaan sitä harmitusta, mikä meillä tuon Samun lähdön jälkeen oli. Aatun lähdön aiheuttama suunnaton ilo vaihtui hirmuiseksi huoleksi Samua kohtaan. Emme olleet missään nimessä pettyneitä hevoseen. Se teki kaiken minkä kuski käski siihen saakka kuin se jaksoi. Minulla ei riitä ymmärrys vielä tänä päivänään Vellun ajoa kohtaan. Ihminen, joka tuntee Samun läpikotoisin kaikkine vahvuuksineen, oikkuineen ja heikkouksineen. Joka tietää, kuinka paljon ongelmia Samun kanssa on ollut ja kuinka pitkä tie senkin kanssa on sekä jänteen että pään kuntoutukseen tehty. Sama ihminen ei sitten arvosta meidän tekemäämme työtä eikä tuota jättilahjakasta hevosta sen vertaa, että antaisi ruunalle mahdollisuuden kehittyä tulevaisuuden hevoseksi. Samu on hyvin kovaluontoinen ruuna, mutta jossakin vaiheessa senkin selkäranka katkeaa. En ymmärrä, kuinka monta kertaa se täytyy väkisin väsyttää näihin keulakaahotuksiin. Jos minä olisin Samu, en kääntyisi enää koskaan kilpailusuuntaan. En koskaan.

Tiedän, että kilpailu on kovaa. Tiedän, että jokaisessa lähdössä ajetaan kovaa. Tiedän myös, että hyvä lähtönopeus on kaikissa lähdöissä suunnaton etu, sillä sellaisen kyvyn omaavat hevoset pääsevät aina juoksemaan hyvillä juoksupaikoilla - jossakin kärjen läheisyydessä. Tiedän, että Samu menee helposti todella todella lujaa, mutta tiedän myös, ettei se voi jaksaa pitää huippuvauhtejaan kahta kierrosta. Tiedän senkin, että hevosen luonnolle tuollainen totaalinen tyhjennysstartti ei tee hyvää. Lauantain startin jälkeen Samun kilpailuohjelma meni täysin uusiksi. Olimme kuvitelleet ajavamme sillä jatkossakin parin viikon välein näitä haastajadivisioonakarsintoja, mutta nyt olemmekin yhtäkkiä siinä pisteessä, että hevosen on annettava vetää rauhassa henkeä ja kun se taas vaikuttaa olevan valmis starttaamaan, niin on yritettävä löytää sille sellaisia tehtäviä, joissa sen saa piilottaa jonnekin pitävään pussiin. Ja näin on tehtävä pitkän aikaa. Samu on silti ollut reipas. Se on syönyt ja käyttäytynyt kotona startin jälkeen täysin normaalisti. Mutta me ihmiset emme hetkeen pääse tästä harmituksesta ja pettymyksestä yli. Koska meille ei enää koskaan suoda tuollaisilla juoksulahjoilla varustettua kultakimpaletta talliin mitä Samu on. Siksi me olisimme halunneet vaalia sitä vielä seuraavat kymmenen vuotta ja rakentaa siitä rauhassa hevosen, joka vielä joskus tulevaisuudessa voittaa jotain suurta.

Elämä jatkuu. Ravikausikin jatkuu. Aatu starttaa jo tulevana torstaina Kokkolassa Suomen Cuoin karsinta-lähdössä. Lähtö seiska, numero seiska. Täyden matkan voltti ja kahdestakympin pakilta nelosrata. Kyydissä on ekaa kertaa Raitalan Santtu! Meni syteen tai saveen, niin Aatun kanssa jatketaan hymyssä suin harrastamista. Aatu on tullut takaisin.

Aatu. Paras laatuaan.