Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



23.12.2015

Hyvää Joulua

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista, 
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, 
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan! 
 
Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta, 
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, 
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.
 
Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, 
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha –
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha. 
 
 
Rauhallista ja leppoista Joulun aikaa kaikille ystävilleni, tuttavilleni ja blogini lukijoille.
On hämmentävää, että olette jaksaneet seurata meidän tallin elämää tänäkin vuonna.
Te olette kannustaneet eteenpäin silloin, kun on ollut oikein takkuista.
 Kiitos niistä rohkaisevista sanoista.
 
Ilon, onnen ja (ravi)menestyksen hetkien täyttämää Uutta Vuotta 2016!
 
t. Miia
sekä Salama, Aatu, Samu ja Vilma


20.12.2015

Mietteitä ja murheita

Tämän viikon huolen ja murheen aiheuttajat ja sen kohteet... Voi näitä poikia.

Tulipa taas kerran äkkirysäyksellä pudotus maanpinnalle. Ihan kuin Samun voiton jälkeen olisi jotain pilvilinnoja edes ehditty rakennella tai leijuttu yhtään ylempänä kuin saappaan varsia myöten mutalammikossa. Tuon onnistumisen jälkeen arki tuntui kuitenkin hetken aikaa hieman keveämmältä, kivemmalta ja helpommalta. Sitten tuli tämä viikko.

Pitkän, pitkän, ainakin yli puolen vuoden pohtimisen jälkeen Samusta tehtiin tällä viikolla suunnitellusti ruuna. Myönnän, että päätös oli varmasti meidän "hevosmieshistoriamme" vaikeimpia. Toivottavasti tulevaisuus osoittaisi sen olevan myös oikeimpia. Samun kovaluonteisuus on noussut tänä vuonna ihan uuteen ulottuvuuteensa. Se on meille niin tuttu hevonen, että kotona sen kommervenkkien kanssa kyllä pärjättiin ja hiiteilläkin hevonen keskittyi hienosti työntekoon, mutta kilpailutilanteissa toimimattomuusongelmat ovat olleet enemmän tai vähemmän läsnä tämän vuoden jokaisessa startissa. Samu on saanut paljon aikaa, monesti anteeksi ja suuresti armoa sen huimien juoksulahjojen takia. Ehkä liiankin kauan. Samun tulevaisuutta on mietitty paljon, ongelmia on ratkottu ja solmuja availtu. On mietitty, mitä me Samun tulevaisuudelta toivomme; ravihevosen uraa, kotohevostelua, pihankoristeena olemista, siitosorin tehtäviä vaiko mitä. Kysymyksistä huolimatta näkemys on ollut kuitenkin selkeä. Samu on hankittu ravihevoseksi ja raviurheilua sen kanssa toivottaisiin myös harrastettavan. Jos siihen ei samaan kauppaan saa mitään muuta, niin siihen yhteen tehtävään on sitten vain tyydyttävä.

Yhtälö, jossa on iso, valtavan riski, voimakas, jääräpäinen ori oman oudon ajatusmaailmansa ja villien viettiensä kanssa on ollut haastava. Vaarallinenkin. Moni olisi nostanut kädet pystyyn jo aikapäiviä sitten. Pienessä tallissa on kuitenkin etunsa ja yhden ongelmanuoren sulautuminen joukkoon ja päivittäisiin arkiaskareisiin ei ole ollut mikään ylitsepääsemätön taakka. Silti on selvää, että Samu ei ole ollut oriina mikään leikkikalu. Kantakirjaruunana oleminen helpottaa ennenkaikkea Samun omaa olemista mutta tietenkin myös meidän Samun omien ihmisten elämää.

Uunituore ruuna kotona - edelleen hieman nukutuslääkkeissä.

Kaikkia ongelmia ei kulkusten hävittäminenkään varmasti poista ja on täysin mahdollista, että Samu osaa raveissa edelleen heittäytyä toimimattomaksi tai esittää kääntymätöntä. En haluakaan, että Samun luonteen lujuus mihinkään katoaisi, mutta toivon, että ruunauksen myötä sen elämä ja ajatuksenkulku muuttuisi hieman nykyistä seesteisemmäksi. Jos Samu ei olisi ollut niin lahjakas kuin mitä se silloin tällöin on väläytellyt, olisi se varmasti ruunattu aikapäiviä sitten. Nyt kuitenkin ollaan tiedetty, että lahjojensa puolesta Samussa olisi riittänyt haavetta ihan sinne saakka asti, mistä jokainen suomenhevosravurin omistava ihminen unelmoi. Mutta kun otetaan järki käteen ja katsotaan totuutta silmiin, tiedetään myös se, ettei hurjimmillakaan lahjoilla tee yhtään mitään, jos niitä ei pääse raviradoilla tosipaikan tullen sitten näyttämään ja käyttämään. Uskon, että Samun kohdalla ruunauspäätös oli täysin oikea ratkaisu ja toivon, että se takaisi meille tulevaisuudessa unohtumattomia vuosia kunnon kilpahevosen kanssa.

Ruunaus sujui hyvin, joskin uskon, että Kaustisen klinikalla on nähty joskus helpommin nukahtaviakin hevosia... Toimenpiteen jälkeen kaikki on ollut hyvin. Kävelytyskone on ollut kätevä apuväline nyt, kun Samun nimenomaan pitäisi rauhallisesti käveleskellä. Kuulemma Samu saa alkaa juoksemaan sitten kuin se itse haluaa, joten treeniin palaaminen ohjelmoidaan jatkossa sitten sen mukaan.

Mutta. On melkein kohtalon ivaa, että kaksi päivää ennen ruunaustaan Samu sitten kuitenkin onnistui järjestämään todellisen vaaratilanteen kotona. Samu ja Aatu olivat molemmat kävelyskoneessa kävelemässä niin että niiden välissä oli molemmin puolin yksi tyhjä väli. Näin ne ovat kävelleet monesti, monesti aikaisemminkin. Tällä kertaa Samu kuitenkin sekosi ihan totaalisesti. Ilmeisesti se oli ihan oikeasti päättänyt tappaa Aatun. Sen oikein näki vierestä kuinka sen silmissä sumeni, mutta kuitenkaan tilanteeseen ei kerennyt niin nopeasti reagoida. Samu paukautti kahden sähköistetyn verkkoaidan läpi samaan väliin Aatun kanssa. Tappelu oli valmis. Kahden aikuisen oriin taistelu elämästä ja kuolemasta. Oriit potkivat, purivat, kiljuivat ja juoksivat. Tolppia katkesi ja aitalautoja lenteli. Koko ottelu ei kestänyt ehkä kuin kolme minuuttia, mutta ne olivat yhdet elämäni pisimmät. Hevoset eivät nähneet eivätkä kuulleet yhtään mitään eikä ihminen tuossa välissä olisi ollut kuin yksi räsynukke. En ymmärrä tänä päivänäkään, kuinka tilanne sitten yhtäkkiä laukesi. Aatu pääsi luikahtamaan yhden verkkoaidan toiselle puolen eikä Samu enää hyökännyt sen perään. Molemmat pysähtyivät niille jalansijoilleen ja ajatusmaailma palautui taas tähän maailmaan. En tiedä, tuliko taistelussa jo asia sitten selväksi vai kävikö molemmille jo tarpeeksi kipeää. Molemmat oriit linkuttivat ontuen talliin. Tuntui, että myös omissa silmissä musteni. Haavoja oli kumpikin tappelupukari täynnä, niitä oli selässä, kintereissä, jaloissa ja ihan joka paikassa. Kuin kovemmatkin jätkät Samu sylki suusta verta. Kun hevosten päälle laski vettä, juoksi lattialle veri. Ei edes tiennyt, missä kaikkialla talvikarvaisissa suomenhevosissa haavoja ja puremajälkiä oli. Aatu ei kärsinyt kunnolla laittaa hankkarivammaista takajalkaansa maahan. Se oli semmoinen ilta sitten. Putsasin haavoja, kiskoin Aatun kintereestä pienen tikun irti ja löin molemmille kaulaan penisiliniä.

Aatu jokin päivä kun ei vielä ollut uusia huolia.

Aatu
 
Elämä on karua ja ihmeellistä. Vaikka kaikkensa yrittää näiden hevosten hyvinvoinnin eteen tehdä, olla varovainen ja tehdä kaiken mahdollisimman huolella, niin yhdessä silmänräpäyksessä koko homma sitten vain leviää käsiin. Yhdessä sekunninsadasosassa kaikki muuttui ja koko elämä tuntui kaatuvan päälle. Jälkiviisaus on helppoa. Oreja ei tietenkään olisi kannattanut laittaa yhtä aikaa kävelytyskoneeseen. Ei tietenkään, jos olisi tiennyt, että juuri silloin Samun vintti pimenisi. Molemmat tappelupukarit ovat kuitenkin hengissä. Haavat paranevat ja arvet umpeutuvat. Samu ei ontunut enää seuraavana päivänä eikä sen elämää ne kropasta löytyvät varmaan 110 haavaa tietenkään mitenkään hetkauttaneet. Tuntoaistihan siltä on aina puuttunutkin. ;) Aatun vasemman takajalan takia on käyty jo kaksi kertaa klinikalla. Jalka on ollut todella kipeä ja todella turvoksissa. Pelkäsin tosissani, että siinä on jotain murtunutkin, mutta kuvauksissa murtumia ei kuitenkaan suureksi helpotukseksi löytynyt. Hankkari on tietenkin hajonnut uudestaan enkä vielä jaksa miettiäkään vamman suuruutta. Eikä sitä voi kuitenkaan varmaksi edes todeta ennen kuin kaikki turvotus on saatu jalasta pois ja jonkin aikaa aikaa kulunut. Aatu on toisaalta niin kipuherkkä hevonen ja nyt vammoja oli niin paljon, ettei oikein voinut olla varma, mikä on ollut kaikista kipein kohta. Aatu sai klinikalta penisilini-, kipulääke- ja kortisonikuurit. Kortisonin voimasta jalan turvotus on nyt oikeastaan täysin poissa, jalkaan kärsii koskeakin ja hevonen liikkuu taas normaalisti. Kintereen haava oli niin lähellä niveltä, että sitäkin on klinikalla tarkemmin tutkittu ja penisilini on onneksi ehkäissyt lisätulehdusten syntymistä. Ehkä se tästä taas, vaikka jossakin keväässä jo orastava starttiinpääsymahdollisuus tietenkin nyt lykkääntyy hamaan tulevaisuuteen. Siitä huolimatta ei oikein osaa olla tällä hetkellä kuin helpottunut siitä, ettei mitään vielä paljon pahempaa ja korjaamattomampaa kuitenkaan ilmeisesti tapahtunut.

Hohhoi. Viime päivinä on hevosilla on pitänyt olla melkein lääkelistat, jotta hoitaja pysyisi kartalla...
Aatun jalka tänä aamuna. Paras yllätys moneen päivään.

Kaiken huolen ja murheen jälkeen on ihmismieli melkein jo unohtanut, että tällä viikolla tapahtui jotakin mukavaakin. Käytiin nimittäin maanantaina (Jennan "painostuksesta") Salaman kanssa Torpan Ratsutallilla ratsastustunnilla ja oli kyllä kivaa. Ravihevostaustaiseksi, puolirammaksi siitostammaksi Salama on loppujen lopuksi kuitenkin aika taitava ratsu. Se on luonteeltaan niin kuuliainen, miellyttämisenhaluinen ja nöyrä, että ratsastaminen tai ratsuttaminen on aina ollut sen kohdalla helppoa. Lisäksi oli jotenkin terapeuttista saada puuhastella jotain pitkästä aikaa vain Salaman kanssa. Ja sanoinkin, että tämän syksyn ja alkutalven kelien ja liikutuspaikkamahdollisuuksien jälkeen oli ihanaa päästä ratsastamaan maneesiin hyvälle pohjalle ja tekemään oikein kunnolla töitä. Käydään varmasti jatkossakin Salaman kanssa silloin tällöin harrastelemassa kouluratsastusta jo ihan senkin takia, että se on se on hirvittävän hyvää kuntoutusta Salaman voimattomalle oikealle takajalalle. Koko tunnin huikein fiilis olikin silloin, kun Hanna kysyi kesken jonkin raviharjoituksen, että: "Tunnetko tällä hetkellä sitä Salaman takajalan virheliikettä?" Ja todentotta, en tuntenut! Salama liikkui niin hyvin, että olin unohtanut hetkeksi koko takajalan. Uskomattoman mahtava tunne! Laukkaaminen on edelleen hankalaa, mutta pitkästä, pitkästä aikaa laukkaharjoitustakin Salaman kanssa kuitenkin tunnilla tehtiin.

Salama lähdössä ratsastuslenkille. Iskä viritti sille otsalampunkin...

Näin viikon viimeisenä päivänä voi siis sanoa, että hevoset ovat tarjoilleet tällä(kin) viikolla tunteita laidasta laitaan. Olisipa joskus ihan tylsä ja tavallinen viikko, eikä tapahtuisi yhtää mitään. Millaistakohan se olisi?

Vilman elämässä ongelmat ovat vielä niin pieniä... ;)

Tämäkin kuva on pakko laittaa, sillä tämä on melkoinen ihme!
Mervi piti askartelupikkujoulut ja me kaikki poropaukalotkin saatiin tehtyä tämmöiset upeat
"hevoskranssit" tai mitkä lie koristeet. Ja yhdessä homma oli vieläpä ihan mielettämän mukavaa!

9.12.2015

Voitto!

  
Tulihan se sieltä. Kuitenkin ja kaikesta huolimatta. Kaikkien vaikeuksien ja vastoinkäymisten jälkeen. Itsenäisyyspäivänä 6.12 Samu avasi meidän tallin hevosten voittotilin vuodelta 2015. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Totta totisesti.
 

Facebookissa juuri oikealla hetkellä eteen ilmestynyt kuva.
Oli pakko kopioida se tänne.
Etukäteen kaikilla oli jotenkin kovin ristiriitaiset odotukset startin suhteen. Ei oikein edes tiennyt mitä odottaa. Oikeastaan toivoi vain, että Samu toimisi ravipaikalla kuten hevosen kuuluu, että se menisi lähtöauton taakse ja että kukaan ei loukkaisi sen kanssa. Sitten kuitenkin samalla sitä tiesi, että jos Samun päässä kaikki aivosolut olisi lähtöhetkellä oikeilla paikoillaan, ei sen tarvitsisi hävitä kenellekään. Siis sikäli mikäli jos päästäisiin siihen tilanteeseen, että varsinainen juoksukilpailu alkaisi. Todettakoon kuitenkin vielä, että Samu on ollut hiiteillä joskus paremmankin oloinen kuin mitä se ennen Kaustisen starttia ajetuissa hiiteissä oli. Mutta siihen jatkuvaan epätäydellisyyteen on kyllä vähän jo turtunut.  Ja kun on päivän selvää, että kaikki mahdollinen hoito ja huolenpito Samulle ollaan ihan varmasti valmiita antamaan. Toisekseen lenkeillä tai hiiteillä hevosista kuitenkaan saa ihan sitä samaa kuvaa, minkä startti tekee. Lähdettiin siis mukaan. Vain kokeilemaan kuinka meidän käy.
 
Ravipaikalla Samu oli rauhallinen. Kaustinen on niin tuttu treeniympäristö, että paikasta ei ainakaan tarvitse vetää ylimääräistä pulttia. Samu lämmitettiin kahdesti, aluksi iskä ajoi sillä hiittisuoralla nelisen kilometriä ja hetken päästä Vellu kävi radalla ajamassa kaksi kierrosta. Molemmat lämmitykset ajettiin hiittikärryistä ja niin hiljaa kuin hevosella vain saattoi ravia päästä. Kaikki sujui siis mainiosti mitä Samun käyttäytymiseen tuli. Se oli rauhallinen, leppoisa ja letkeä. Aina siihen saakka kun se kuuluisa ja Samun inhoama kuulutus ennen starttia sitten kajahti: "Lähtöön aikaa yksi minuutti". Rattilukko kytkeytyi taas kerran siltä seisomalta Samulla päälle. Samu ei kääntynyt takasuoralla kilpailusuuntaan. Ei vaikka Vellu koitti kääntää sitä kumpaankin suuntaan,  ei vaikka toiset kuskit kävivät omien ajokkiensa kanssa vähän näyttämässä suuntaa, tämä jästipää ei vain kääntynyt. Samu ei uskalla enää hyppyremmin kanssa hypätä pystyyn, mutta kääntymätön se osaa näköjään edelleen olla ja vain alkaa noissa tilanteissa jäkertää paikoillaan. Mutta. "Se hetki, jolloin olet valmis luovuttamaan, on usein hetki ennen ihmeen tapahtumista." Ja se ihme tapahtui. Lopulta viimeisellä mahdollisella hetkellä Vellu sai käännettyä Samun lumiselle radan keskikentälle ja siellä rattilukko kytkeytyi sitten lopulta pois päältä ja sieltä Samu ampaisi kilpailusuuntaan ja lähti muiden kilpakumppaneiden perään. Myöhemmin kuski sanoikin, että tiesi sillä hetkellä kun Samu lähti lopulta lähestymään lähtöautoa, että startti tulisi onnistumaan eikä se enää kääntyisi ympäri. Kyllähän se kokemus ja hevosen tunteminen korostuu arvoon arvaamattomaan juuri noissa hetkissä.
 
Kaikki sujui tuon jälkeen kuin elokuvissa. Samu kerkesi omalle kuutospaikalleen lähtöauton perään, meni tyypilliseen tapaansa ihan siivekkeeseen kiinni ja paiskasi auton irrottua korvat iloisesti pystyssä keulaan. Avauspuolikas oli 28,5 eli oikein sopivaa kyytiä ja sen jälkeen kaikki tyytyivät parijonossa paikkoihinsa ja Samu sai rauhoittaa keulassa vauhtia entisestään. Kierros täyttyi maltilliseen tempoon 33,0. Siinä vaiheessa uskalsi jo vähän alkaa hengittää, sillä vaikka viime kertainen keulataktiikka olikin katastrofi, niin nyt kyllä tiesi, että tuosta vauhdista Samu irrottaa vielä aika kepeän loppukirin. Ja niin se tekikin. Hevonen näytti hirvittävän hienolta. Se aivan kuin hölkkäili korvat päässä pyörien. Kolmas puolikas täyttyi aikaan 30,0. Ja sitten mentiin. Kolme hevosta erottautui loppukurvissa omaksi ryhmäkseen ja tuota kärkiryhmää Samu edelleenkin veti. Loppusuora. Samu oli täysissä voimissaan ja sen näki kuskinkin eleistä. Vellu vain istui. Samu irtosi lopulta helponnäköiseen voittoon lopettaen viimeisen puolikkaan ihan puolihuolimattomasti 23,5. Voittoajaksi tuli 30,1ake.
 
Ei ollut riemulla rajaa. Tuntui niin hyvältä. Niin hienolta. Niin helpottavalta. Niin oikealta. On ollut kieltämättä jossakin määrin turhauttavaa tietää hevosen kyvyt ja lahjat, mutta silti epäonnistua kerta toisensa jälkeen. Eihän Samulla edes ole montaa starttia juostuna tälle vuodelle, mutta juuri se vähäinen starttimäärä kertoneekin, kuinka paljon ongelmia on ollut ja kuinka paljon niitä on sitten viime sunnuntaihin mennessä saatu ratkottua. Lähdön jälkeen sain pahoittelut tuomaritornista asti, ettei Samun omaa voittajabiisiä saatu soimaan. No ei haittaa! Unohdin täysin voitonhuumassa täristessäni edes kuunnella mitään musiikkeja. :D Mutta siinä sen taas näkee, kuinka iloiseksi tulin pelkästä ajatuksesta, että Elastisesta oli kuitenkin suunniteltu Samulle soittaa.
 
Samun voittama lähtö oli vieläpä Toholampilaisen rypsi- ja hamppuöljyä valmistavan Tmi Auringonvalon sponsoroima lähtö. Voittoloimi on sitä paitsi ihan Samun värinenkin. Parasta on kuitenkin loimessa oleva teksti: Auringonvalo. Sitä valonpilkahdusta on niin tänä vuonna tarvittu ja odotettu ja nyt sellainen sitten saatiin. Auringonvalo riittäköön nyt myös pitkälle tulevaisuuteen ja paistakoon kauas eteenpäinkin. Tulevaisuus tulee tuomaan muutoksia ja hyvä niin. Elämä menee kuitenkin eteenpäin ja jos aurinko paistaa joulukuussakin, niin paistaa se vielä joskus toistekin.
 
Kiitos Samu. Kiitos kaikki, jotka ette ole (ainakaan kovin pahasti) uskoanne Samuun menettäneet.
 

Merjan sanoin: Paluu 80-luvulle, tulossa Suikun-Ero. :D Niin totta.
Mutta kuitenkin 2015-vuosi ja R.R. Samu.
Kiitos Merjalle kuvasta!


2.12.2015

Kuulumisia

Vilman ensilumi.

Ollaan päästy jo aika lähelle tämän epäonnen ja pettymysten vuoden loppua. Uusi vuosi tulee olemaan niin tervetullut! Joulukuussa tekee usein mieli muistella vähän menneitäkin ja miettiä missä on vuoden aikana onnistuttu. Nyt ei tee mieli muistella. Haluaisi vain unohtaa. Katseet täytyy suunnata vain tulevaan ja uskoa parempaan ensi vuoteen, sillä muuten tämä touhu käy liian raskaaksi.

Marraskuun synkkyys toi kertaalleen pienen toiveen talvestakin ja itse asiassa yhdessä välissä lunta oli jo oikein mukavasti - ennen kuin ne vesisateet taas alkoivat. Tälläkin hetkellä Toholammilla on vähän lunta, mutta eipä siitäkään taida pitkäaikaista iloa saada, kun seuraavan viikon sääennustuksia katselee. No, ne on niitä asioita, joille ei mahda mitään, mutta tottakai sellaista oikeaa talvea lumineen ja pakkasineen jo niin kovasti odotettaisiin. Mutta ihan superihanaa on kuitenkin ajatella, että kolmen viikon päästä päivä alkaa taas pidentyä ja lähdetään jälleen valoa ja kevättä kohti!

Tallin arki neljän asukin kanssa on muutamassa viikossa asettunut uomiinsa. Vilma on ehdottomasti tallin iloa tuottavin asukas. On niin mukava puuhastella sen kanssa. Jotenkin on terapeuttista saada aloittaa ihan alusta, vaikka toisaalta tulevien vuosien työmäärä hirvittääkin. Päivä kerrallaan ja asia kerrallaan. Jyri on käynyt tekemässä Vilmalle kaviohuoltoa, kertaalleen sillä on ollut valjaatkin päällä ja kävelytyskoneessakin Vilma on käynyt muutaman kierroksen kiertämässä. Hauska vekara.

 
 
 




Loppuvuoden mukavia asioita on myös se, että hiittireissut Kaustiselle on saatu tehdä kahden hevosen voimin - kuin silloin joskus ennen vanhaan. Myös Aatu on palannut pari kuukautta sitten kevyeen hiittivalmennukseen ja se on käynyt hölkkäämässä Samun perässä hiljaisia hiittejä. Kimmo ultrasi hankkarivammajalan viimeksi tällä viikolla. Jalka ei ole ottanut hiljaisesta treenistä takapakkia, mutta edelleen eläinlääkärin tarkka katse löytää ultran näytöltä vammakohdasta pienen harvakaikuisemman alueen, mikä siis tarkoittaa, ettei kilpailuvauhteja saa vielä ajaa. Eikä tietenkään ole tarkoituskaan, sillä toiveissa on vain, että Aatu pääsisi ensi keväänä takaisin radoille. On kuitenkin erittäin mukava, että se on päässyt taas jonkin verran treenailemaan. Olen sanonut monelle, että, kun Samu joutui reilu vuosi sitten kävelykuurille, niin minun mielestäni hevosesta hävisi tuona aikana todella paljon. Hölkkälenkkejä ja myöhemmin hiittejä joutui ajamaan todella kauan ennen kuin hevonen alkoi taas tuntua sille Samulle, millainen se oli ennen jäähyään. Aatun kohdalla tilanne on aivan eri. Se on niin paljon vanhempi, treenatumpi, startatumpi ja rutinoituneempi hevonen kuin Samu, että sen kärryille meno on tuntunut koko ajan siltä, ettei se mitään taukoa olisi koskaan pitänytkään. Tottakai treenitauko ja kävelykuurin seuraamukset näkyisivät kilpailuvauhtisissa harjoituksissa ja näkyvät varmasti sitten myös joskus startteihin päästessä, mutta tarkoitan vain, että se hevosen rutiini, pohjakunto ja fysiikka näkyvät varmaan paljolti juuri tämänkaltaisissa tilanteissa. Jokatapauksessa Aatun kanssa on tästä edespäinkin mukava jatkaa treenejä.


Samun ongelmavyyhti on sen sijaan niin solmussa, etten tiedä kuinka se meinataan auki saada. Kun yhdestä vaivasta päästää, tulee ainakin kaksi tilalle. Ihan kaikkia solmuja tuskin saadaankaan auki ja ihan kaikkia vastauksia jatkon suhteen ei kotona tai hiiteilläkään saa. Siksipä Samu on ilmoitettu sunnuntaiksi Kaustiselle starttiin. Tuolloin nähdään toivottavasti vähän tarkemmin missä mennään ja tiedetään miten jatketaan. 7 oikein -lehti oli Kaustisen ravivihjeissään kiteyttänyt kaiken oleellisen, oikeastaan koko Samun vuoden muutamaan lauseeseen: ""Ongelmanuori" R.R. Samu juoksee halutessaan kahdeksikkoa muiden ympärillä. Kuten on kuitenkin tällä kaudella nähty, huippulahjakas ori keskittyy usein vääriin asioihin, eikä matkaan pääseminenkään ole itsestään selvää." Paremmin ei voisi enää sanoa. Siinä on kahdessa virkkeessä Samun koko kausi ja koko olemus. Lahjakkuus, nopeus, käytösongelmat ja siitä seuranneet vaikeudet. Niistä on Samun 5-vuotiskausi tehty. Samu ei ole tehnyt meille asioita helpoksi ja tuskin tekee jatkossakaan. Sen tulevaisuutta on mietitty todella paljon. Elämä ruunana voisi olla hevoselle itselleen paljon helpompaa. Ehkä Samun kanssa raviurheilun harrastaminen olisi siten paljon helpompaa. Ehkä ihmisillekin tulisi sitä kautta vähän stressittömämpi arki. Kenties. Kun Samun kanssa nyt tai jonain muuna päivänä saadaan ongelmat ratkottua, kun se palaa tasolleen ja taas voittamaan, on yksi asia ihan varma. Tämä on Samun voittajabiisi .

Samun pään sisälle ei näe kukaan ja siksipä sen ajatuksia on joskus niin hankala ymmärtää...

Salaman arki taas on yhtä kuin Vilman koulaaminen hevosen tavoille ja oleminen minun terapiaratsu ja terapia-ajohevonen. Jenna sai itse asiassa houkuteltua minut Salaman kanssa ratsastustunnillekin parin viikon päähän. Käydäänpähän kokeilemassa, voi olla ihan kivaa tai sitten ei. :D Onneksi suomenhevosesta on niin moneksi. Iloksi ja suruksi. Loppuun vielä kännykän kätköistä löytyneitä kuvia mun ja Salaman joltakin syksyiseltä ratsastuslenkiltä. Jos näissä maisemissa ja tämän tamman selässä ei saa päätään nollattua ja ajatuksiaan järjestykseen niin ei sitten missään. Salama on kultaakin kalliimpi.

 
¨
 

 
 
 
 
 
Ai niin, sain jokin aika sitten ylitettyä omat atk-taitoni ja liitettyä jokaisen tallin hevosen "esittelytekstit" niin, että ne aukeavat oikean puoleisen palkin pikkukuvia painamalla. Melkoinen saavutus siis. Jään odottamaan Nobelin palkintoa.

16.11.2015

Uusi asukas

Kotiin tullessa Vilman karsinanovessa odotti tällainen tervetuliaistoivotus. Kiitos äiti!
Meidän tallissa on alkanut uusi aikakausi. Neljän asukkaan valtakausi. Täytyy sanoa, että kovillehan tuo on tuumannut todellakin ottaa. Kun lauantaiselta yli 800 kilometrin varsanhakureissusta oli kotiin enää 30km matka, uskalsin vihdoin sanoa iskälle ääneen, että nyt on jo lähellä, etteikö saada tänä vuonna kuitenkin varsa talliin. Ja saatiin se. Olkoot se sitten vaikka niin, että kolmas kerta toden sanoi. Vilma kuuluu nyt meidän tallin kalustoon ja siinä riittää sekä työsarkaa että uusia unelmia moneksi, moneksi vuodeksi eteenpäin.

Lauantaina käytiin hakemassa 5 kuukautta vanha tammavarsa Villiässä Orimattilasta Kari-Markku Karjalaisen luota. Siellä on vuosikymmenien kokemus suomenhevosvarsojen kasvattamisesta ja tulokset ovat toki sen mukaiset. Siitostammat ovat kaikki tehneet hienon uran ravihevosina ja sittemmin saaneet varmasti ansaitsemansa äitiyslomapäivät Karjalaisen upeissa puitteissa. Täytyy sanoa, että harvassa paikassa, missä on hevosia pidetty vuosikymmeniä, on talli, tarhat, laitumet ja kaikki muutkin olosuhteet yhä viimeisen päälle hoidetussa kunnossa. Sellaisia olivat varsatkin. Vilma oli saanut ruokaa, käsittelyä ja madotukset kuten varsan kuuluukin. Tuli jotenkin hyvä mieli, että tuollaisia suomenhevoskasvattajia todellakin vielä tästä Suomen maasta löytyy!

Reissu oli muutoinkin mieleenpainuva. Kiitos minun mahtavien superkavereiden Merjan ja Mervin. Hehän olivat huijanneet mua pitkin viikkoa. Merja vei minut perjantai-iltana paikallisen kuoron konserttiin ja sillä aikaa Mervi oli käynyt teippaamassa meidän hevoskoppiin jo Vilmankin nimen! Asiahan selvisi mulle sitten todellakin vasta Orimattilassa. Aamuvarhain lähdettiin kotoa pilkkopimeässä. Matkalla pysähdyttiin kertaalleen kun kävin huoltoasemalla. Ihmettelin sieltä tullessani, että auto oli käännetty vähän kummasti keula huoltoaseman oven lähelle, ettei mun tarttenu muuta kuin hypätä kyytiin. Myöhemmin selvisi tosiaan, että tälläkin toimenpiteellä oli vain estetty hevoskopin näkeminen sivusta. Perillä Orimattilassa Vilman kasvattaja sitten ihasteli, kun varsan nimi oli jo teipattu hevoskopin kylkeen. Olin ihan pihalla kuin lumiukko. Jätin takuulla vakuuttavan vaikutelman, kun aloin siellä sitten ihmetellä omaa hevoskoppia ja sopertaa siinä samalla sitten, että en tiä kyllä yhtään, milloin tuo nimi on koppiin teipattu. Eli yllätys onnistui kyllä ihan täydellisesti. KIITOS vielä tuhannesti!!!
 
Neljän suora kopin kyljessä.
 
 
 
Myös autosta löytyi vaikka mitä violettia.
Esimerkiksi tämä aivan u-pe-a heinäverkko!!!
Syypäät samat. Yllätys.
 
Perillä Orimattilassa oltiin vain hetkisen aikaa. Vilma työnnettiin trailerin kyytiin ja lähdettiin kotimatkalle. Kaikki paperityöt oli tehty jo aikaisemmin ja Vilma oli käyty jo tunnistamassakin. Iskä oli ottanut kopista väliaidan ja etupuomit pois eli Vilma sai matkustaa irti kopissa. Niin kovasti se hyppi muutaman ensimmäisen kilometrin kuitenkin seiniä vasten pystyyn, että taas kerran tuli todistettua, kuinka tärkeää varsaa kuskatessa on laittaa kaikki ovet ulkoapäin lukkoon. Muutaman kilometrin matkustamisen jälkeen Vilma katsoi tilanteen toivottomaksi ja rauhoittui seisomaan ja syömään heiniä. Valvontakamerasta oli jälleen kerran kätevä seurata varsan matkustamista. Hienosti se jaksoi seisoskella koko 410km kotimatkan. Kotona oltiin jo kolmen aikaan.
 
Kotimatkalla
 
Tutustumista Salaman kanssa
Uudessa karsinassa. Kampaus kohdillaan. :D
 
Siitäpä se sitten on lähtenyt yhteiselon ja meidän tallin tapojen opettelu. Vilma pääsi Salaman kanssa samaan tarhaan. En voi olla ylistämättä Salaman ainutlaatuista luonnetta. Puolen tunnin päästä tarhaan laittamisesta Salama ja Vilma jo söivät heiniä samasta heinäkasasta. Salama jos joku opettaa Vilman kyllä hevosen tavoille. Salama osaa kyllä komentaakin varsaa, mutta sitten tosiaan jakaa sen kanssa jopa omat ruokansa.
 
Mikään kaunokainen Vilma ei todellakaan tällä hetkellä ole. Mutta ei kai mikään puolivuotias varsa sellainen ole. Luonteesta on tietenkin hankala parin päivän tuttavuuden jälkeen sanoa yhtään mitään. Ihmiselle Vilma on ainakin todella kiltti. Ei arka, vaan ehkä hieman ujo, mutta myös tietyllä tavalla todella terävä. Sitä on selkeästi käsitelty paljon enemmän kuin mitä luulin. Niin nätisti se ainakin käytävällä seisoskelee. En tykkää tehdä varsojen opetuksesta mitään numeroa. Niitä käsitellään kuten muitakin hevosia ja ne oppivat kaikkeen peruskäsittelyyn vain tekemällä ja kokemalla. Vilma on siis seissyt pesupaikalla jalkojen pesulla ja eilen pestiin se Merjan ja Mervin kanssa kokonaan. Sillä on ollut loimi päällä, on nostettu jalkoja, talutettu ja jopa ajettu korvakarvatkin. :D Tämä on sitten viimeinen kerta kun mainitsen tällaisista perusasioista täällä blogissa. Ne kuuluvat hevosen oppia - ja ne hevonen myös oppii.
 
Vilma tänään.
 
Sekä varsa, keli että tarhat ovat tällä hetkellä niin kuvauksellisia. ;)
 
Aatu ei ole välittänyt uudesta asukkaasta yhtikäs mitään. Toki se on ollut kiinnostunut Vilmasta, mutta sanaakaan ei ole sanonut. Kuten olettaa saattaa, Samun vintti pimeni uuden asukkaan myötä hetkeksi, mutta ehkä sekin saa palikat päänsä sisällä kuitenkin alkujärkytyksen jälkeen järjestykseen. Tänään ainakin tallissa on ollut huomattavasti rauhallisempi päivä kuin eilen.
 
Olo on tällä hetkellä jotenkin helpottunut ja samalla innostunut. Nyt ei tarvitse enää haaveilla varsasta. Nyt sellainen todellakin löytyy omasta tallista. Tulee taas uusia unelmia ja uusia murheita. Tällä hetkellä on ihanaa, että ne murheet eivät ole mitään kovin ylitsepääsemättömiä. Kuten tämän päivän kommellus, kun Vilma karkasi tarhan portista lankojen läpi Salaman perään viedessäni sitä talliin. Otamme tästä opiksi ja laitamme ensi kerralla myös portin puomit kiinni. ;) Edessä siintää huikea määrä työtä, iloa, surua, onnistumisia ja epäonnistumia.
 
Vilman matka ravihevoseksi on alkanut. Me lupaamme tehdä sen eteen kaiken osaamamme.
 




11.11.2015

Kävelytyskone

Blogissa on ollut hiljaista. Hevosille ei sinällään kuulu mitään erikoista, mutta kovasti liikehdintää tallin pihalla on kuitenkin ollut. On ollut kaivinkonetta, kuorma-autoja, traktoreita. Yhdestä haaveesta tehtiin totta. Iskä on puhunut omasta kävelyskoneesta varmaan siitä asti, kun Samun joutui kävelykuurille jännevamman takia reilu vuosi sitten. Aatun hankosidevamma kesällä aiheutti vielä vähän lisää poltetta asian tiimoilta. Nyt siitä ei tarvitse enää haaveilla. Tämän syksyinen iskän lempiprojekti on valmis. Kävelytyskone kököttää tallin päädyssä ja jotenkin se aivan kuin kuuluu siihen. Hevoset kiersivät tänään ensimmäistä kertaa kävelyskoneessa oman tallin nurkalla. Salama tajusi tietenkin heti homman idean, mutta oreille moisessa karusellissa on kyllä aluksi sietämistä. Sekä Samun että Aatun päälle tämä tekee kyllä niin hyvää.

Kukaan meistä ei todellakaan kuvittele, että kävelyskoneella saa hevosen kuntoon, mutta kerta viime vuosien trendi on ollut se, että koko ajan joku tallin hevosista on kävelykuurilla, niin helpottaahan tämä vekotin huomattavasti omaa työtä. Kontrolloitu kävelyliikunta on nyt mahdollista toteuttaa myös niiden hevosten kohdalla, jotka eivät tahdo kärryjen edessä kävellä. Hiitti- ja ravipäivien jälkeisille palauttelulenkeille ei ole nyt ihan pakko lähteä väkisin istuskelemaan, kun hevoset voi laittaa kävelytyskoneeseen tallustelemaan. Ehkä sitä tulevaisuudessa oppii hyödyntämään monessakin mielessä. Voihan olla niinkin, että kun kävelyskonetta ei ole aikaisemmin ollut, ei sen hyötyjä ole voinut ajatellakaan. Toivon, että siitä tulee kuitenkin jatkossa niin tärkeä osa hevosten valmennusta, että tulevaisuudessa osaan tehdä pitkän listan koneen hyödyistä eikä sitä enää jatkossa haluttaisi koskaan pois antaa.

Projekteilla on tapana tietenkin aina vain suurentua ja hurjentua. Ja kuulosti ettei tämäkään ole tähän jäämässä. Olen kuullut kaikenlaisia visioita sellaisista suunnitelmista, että kesällä hevoset kävelevät vedessä. Sinällään en ihmettele, vaikka ne todella ensi kesänä niin tekevätkin. On rikkaus omistaa sellainen isä, joka yleensä kyllä tekeekin sen mitä suunnittelee... On melkein kummallista ajatella, että hän pärjäsi 49,5 vuotta elämästään ilman omaa hevosta. Ja kun se kuuluisa kärpänen sitten puraisi ja Aatu tuli kuvioihin, niin nyt elämään ei tunnu hevosten lisäksi muuta mahtuvankaan... ;) Näinkin voi käydä. Enkä pistä kyllä yhtään pahakseni.

Nyt seuraa kuvasarja tämän syysprojektin etenemisestä:

Metsäpläntiltä kaadettiin kuukausi sitten puita. Ensimmäinen konkreettinen asia projektin etenemisessä.

Yhden viikonlopun kuorma-autoralli ja kaivinkoneen saapuminen tontille tekivät ihmeitä.

Hahmottelua ja haaveilua.

Saattoipa olla, että mun mielikuvitus ei riittänyt tässäkään vaiheessa näkemään vielä kävelytyskonetta... :D

Tolpat paikoillaan!

Ja aidat ympärillä.

Projektin hermoja vaativin osuus oli odotellla Illikseltä saapuvaa pakettia.
Ja lopulta tämän viikon maanantaina joulupukki oli laittanut postiauton mukana Hollannissa asti tulleen paketin.

"Lapsenomaista mielikuvitusta ja innostusta ei pitäisi koskaan kadottaa... " Ei niin!

Noniin. Kohtapa aitauksen keskellä olikin kolme viisasta miestä.

Eikä mennyt montaa tuntia, niin kone alkoi näyttää siltä miltä kuuluikin.

Sähköjen kytkemistä vaille valmis. Ja taas oli velimiehestäkin sitten jotain hyötyä.... ;)

Salamaan voi aina luottaa. Tamma opetti oriit taas kerran "talon tavoille".

Samu voi treenata samalla mielikuvaharjoittelulla lähtöauton siivekkeiden lähestymistä. ;)

Salaman ja Samun tutustumista uuteen treenikaveriin.


 
Samu ja Salama ensimmäisissä karuselliharjoituksissa.

Aatulla oli aluksi suuriakin epäluuloja koko vekotinta kohtaan.

Aatu päiväkävelyllä.
.

Toisestakin haaveesta tulee totta tällä viikolla. Vilma haetaan lauantaina kotiin. Kaikki on valmista. :)


Vilman uusi yksiö. Naapurissa asuu Salama.