Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



28.7.2016

Turkua kohti

Samu Vaasassa 24.7.2016

Kuninkuusraviviikko. Vuoden kohokohta on yhtä kuin ensi viikonloppu. Se ihana jännitys alkaa hiljalleen hiipiä taas näkösälle. Nyt se on niin lähellä, että jännitys on melkein jo käsinkosketeltavaa. Tekemistä olisi tällä hetkellä niin paljon, että ei todellakaan olisi aikaa millekään blogihöpinöille, mutta hopusta huolimatta haluan kirjoittaa muutaman sanasen. Että sitten joskus vuosien päästäkin voisin palata tähän hetkeen ja saada kiinni näistä tunteista.

Raviurheilu on hetkessä elämistä. Kauas katsomista ja vuosien päähän toivomista, mutta silti pelkästään hetkessä elämistä. Onnistumisten ja epäonnistumisten kirjo tekee raviurheilun harrastamisesta melkoista vuoristorataa. Onneksi toiset päivät ovat parempia kuin toiset. Joskus jopa toiset vuodet ovat parempia kuin toiset. Joskus viime vuonna, kun kaikki mahdollinen meni pieleen, luin jostakin yhden viisauden, joka jäi toisia paremmin mieleen. Minusta se sopii täydellisesti raviurheiluun ja aika monesti elämään yleeensäkin: Aika parantaa lähes kaiken. Mutta ajalle on annettava aikaa. Jotenkin koen, että nyt on kiitoksen ja palkinnon aika. Siitä, että on jaksettu jatkaa silloinkin, kun on ollut ihan hirvittävän takkuista. Hevoset saivat tarpeeksi aikaa. Ihmiset saivat tarpeeksi aikaa. Ajalle annettiin tarpeeksi aikaa. Ensi viikonloppuna koko raviurheilevan Suomen katseet kääntyvät Turkuun. Päälähdön esittäjät ovat kilpailijoina vertaansa vailla, mutta silti olen aina ollut sitä mieltä, että kuninkuusraveissa ei juokse yhtäkään huonoa hevosta. Sunnuntaina meillä on ilo ja kunnia tuoda samaan aikaan ylpeinä ja nöyrinä koko meidän tallin starttikalusto näytille Turkuun. Aatu ja Samu starttaavat molemmat Turussa. Se on suurinta mitä meidän tallin raviurheilussa on voinut tällä kaudella toivoa ja saavuttaa.

Samu lämmityksessä

Matkalla on ollut niin monta mutkaa. Silti tällä hetkellä olen pelkästään iloinen monesta asiasta. Siitä, että Aatu kykeni hankosidevammansa jälkeen palaamaan vielä sille tasolle mille se kuuluu. Siitä, että se palasi takaisin paljon parempana kuin olisimme ikinä uskoneet. Siitä, että Samun kanssa on tehty joskus oikeitakin ratkaisuja niin, että siitä saatiin kaikkien ongelmien jälkeen vielä toimiva ja mukava hevonen raviurheilun harrastamiseen. Siitä, että jotenkin oma usko hevosten kykyihin on riittänyt. Molemmat hevoset juoksevat sunnuntaina hirvittävän hienoissa, tasaisissa ja tasokkaissa lähdöissä. Niin pitääkin olla. En halua analysoida mitään pärjäämismahdollisuuksia tai epäonnistumisriskejä. Koko ensi viikonloppu tulee olemaan sellainen kokemus, että muistamme sen ikuisesti. Siksi olisi osattava vain nauttia jokaisesta sekunnista.

Lähtöautoa lähestymässä.

Hevosilla pitäisi olla kaikki hyvin. Kaikki mahdollinen niiden eteen on ainakin yritetty tehdä. Tänään Jyri kävi kengittämässä molemmat starttihevoset. Huippukylmähoitolaite on suhissut niin, että yksi iso hiilidioksidikaasupullo tyhjeni taas. Muuten viimeistelyt ovat olleet jonkin verran erilaiset. Emme olleet Aatun suoritukseen ja olemukseen Mikkelissä ja Mikkelin startin jälkeen ihan tyytyväisiä. Siksi ori käytettiin tuon startin jälkeen Kaustisen klinikalla syynissä, jossa siltä otettiin verikokeet, raspattiin hampaat,se nesteytettiin ja sai muutaman päivän Gastrogard-kuurin. Aatu sai vähän vetää henkeä ja alkuviikosta iskän mukaan hiitillä aisoissa ollut Aatu oli taas täysin oma itsensä. Samu puolestaan teki viime sunnuntaina Vaasassa hienon kenraaliharjoituksen, mikä palkittiin kakkossijalla. Esityksessä oli paljon sellaista, mihin oltiin erityisen tyytyväisiä. Samulla ei ole ajettu ryhmäajoa sen jälkeen kuin se Seinäjoella vapun aikoihin ajettiin keulakaahotuksella täysin tyhjäksi. Sen jälkeen on koitettu rakentaa sekä hevosen että omaakin psyykettä takaisin. Vaasassa vihdoin nähtiin lopullisesti, että Samu on kestänyt kaiken. Pidän edelleen hirvittävän tärkeänä, että sillä ajetaan selkäjuoksuja, mutta Vaasan kokemus oli onneksi välähdys siitä, että Samu kykenee edelleen tarvittaessa myös juoksemaan keulasta. Vaasassa se heitti kakkosradalta paljoa kyselemättä keulaan. Prässääjä tuli rinnalle, mutta kuski halusi ajaa keulapaikalta. Myönnän itse häipyneeni tuossa vaiheessa radan varresta. Ensimmäisen puolikkaan vauhti näytti hölkältä mutta kuulutettiin aikaan 24,0. Harmitti ja hirvitti niin. Ja pelotti, kuinka veto kestäisi loppuun saakka. Alkukiihdytyksen jälkeen vauhti onneksi rauhoittui ja Samu keskittyi keulapaikalla tekemään vain sen, minkä oli pakko. Kierros täyttyi aikaan27,0 ja kolmas puolikas 29,0. Tilanne näytti olevan Samun hallinnassa ihan maaliviivoille saakka, mutta kolmatta rataa kirinyt kilpakumppani ehti kuitenkin maalikamerassa pikkuisen edelle. Samun ajaksi tuli 27,4ake. Umpilaput ehkä nyt tekevät osaltaan sen, että näitä maalikamerakakkosia nyt muutama tullut, kun Samu ei tajua alkaa vastaamaan ajoissa. Toisaalta laput ovat edelleen aikamoisen tärkeä osa Samun varustusta keskittymiskyvyn ylläpitämiseksi. Samun esitykseen oltiin tietenkin valtavan tyytyväisiä ja tuon kokemuksen myötä Turkuun saa lähteä hyvillä mielin.


Turkuun lähdetään kokemaan jotain uutta ja erilaista, hienoa ja uskomatonta.Hevosetkin lähtevät reissuun jo lauantaina ja yöpyvät Kennethin luona. Hevosille on ensimmäinen kerta, kun ne yöpyvät vieraassa paikassa, mutta voinee silti olla, että ne nukkuvat ainakin ihmisiä paremmin. Toivon ainakin näin olevan.

Iloista, onnistunutta, onnekasta, menetyksekästä, riemukasta,
jännittävää ja elämyksellistä kuninkuusraviviikonloppua kaikille!
Nautitaan upeasta raviurheilusta ja parhaista pääosan esittäjistä!

  
 


 

19.7.2016

St Michel -ravit

Huppukorvainen Aatu Mikkelissä 17.7.2016
No nyt ne vihdoin tuli! Heinäpoudat Keski-Pohjanmaallekin! Meillä ei ole isot heinämaat eikä niistä saada neljälle hevoselle kuin muutaman kuukauden heinätarpeet, mutta voin kuvitella, kuinka turhauttavaa isommilla ja oikeilla heinäfarmareilla on ollut jatkuvien sateiden seassa poutia odotella. Heinä on nytkin mennyt jo vanhahkoksi, mutta saadaan sentään pelastettua se, mitä pelastettavissa on.

Heinäpoutia odotellessa kerettiin käydä Aatun kanssa sunnuntaina Mikkelissäkin. St Michel -raviviikonloppu on yksi koko ravivuoden hienoimmista ravitapahtumista. On huikeaa, että tänä vuonna sinne pääsi toisena päivänä osallistumaan oman hevosen kanssa. Itse asiassa Aatulla olisi ollut sarjat vaikka kumpanakin päivänä, mutta lauantaina tarjolla oli Mikkelin tapaan maili ja sunnuntaina täysi matka - ja Aatun kohdalla se puoli kierrostakin merkitsee kuitenkin aika paljon. Ja lauantaina minulla oli työpäiväkin, joten sunnuntai otettiin toiveeksi ja tavoitteeksi ja sinne todellakin Aatun kanssa päästiinkin. Meillä oli vasta ravien toiseksi viimeinen eli yhdestoista lähtö, mikä tarkoitti, ettei meidän tarvinnut lähteä reissuun mitenkään varhain aamulla. Kello taisi olla puoli kymmenen korvilla, kun Aatu tallusti koppiin, kärryt nostettiin kopin perään ja auton keula käännettiin kohti Mikkeliä. Kaustiselta otettiin kuski kyytiin ja kertaalleen pysähdyttiin syömään äitin mukaan laittamat eväät. Mikkelissä oltiin joskus ennen puolta kolmea, kun neljäs lähtö oli juuri lähdössä taipaleelleen.


Aatu lämmityksessä
Kun Aatulle varattu katospaikka vapautui, laitettiin ori aisoihin ja iskä kävi ajamassa sillä hölkkää metsässä jo ennen kuin Vellu meni Aatun kanssa radalle lämmitysajoon. Tällä kertaa kikkailtiin taas hurjilla varustemuutoksilla ja lisättiin Aatulle korvahuput. Hevonen ei näyttänyt sen jälkeen enää yhtään itseltään. Huput oli varmasti suunniteltu. ennemmin aaseille kuin pienikorvaiselle suomenhevoselle. Näky oli oikeastaan kamala, mutta ei me tietenkään missään missikilpailuissa oltukaan. Ja jos noilla virityksillä nyt vain estettäisiin turhat (loppusuoran) laukat, niin olen valmis kestämään Aatun aasikorvaisuudenkin. ;)

Aatu starttasi matkaan numerolla kahdeksan eli eturivin uloimmalta paikalta. Se on ihan toivoton paikka pyöreällä Mikkelin radalla, mutta jonkunhan sieltäkin on aina taipaleelle startattava. Aatu laukkasi tavalliseen tapaansa lähtöön lyhyesti, mutta Vellu sai taiteiltua sen aika nopeasti raville. Huonon lähdön vuoksi Aatu tietenkin jäi roikkumaan kolmannelle radalle ja Vellu ajoikin sitten eteenpäin, mikä varmasti oli tässä tapauksessa ihan oikea ratkaisu. Aatu pääsi takasuoran lopussa, noin kuudensadan metrin juoksun jälkeen kuolemanpaikalle ja laittoi siinä sitten keulahevoselle pikkuprässin päälle. Tuo on Aatun vahvin ase ja siinä mielessä kaikki vaikutti hyvältä. Viimeisellä takasuoralla voittaja lähti ulkoradoille kiriin ja liikkui niin omia vauhtejaan, että paukautti hetkessä keulaan ja karkumatkalle. Aatu nitisti keulahevosen ja tuli vielä maalisuoran alkuun kakkosena, kunnes askel alkoi kai painaa. En sinällään tiedä, hiljensikökään Aatu menoaan, mutta ei pystynyt kuitenkaan vastamaan takaa tulleiden hyviin kireihin ja tipahti itse väsähtäneen näköisenä maalisuoralla viidenneksi. Ajaksi tuli 25,0ake.

Lähdön jälkeen Aatu pääsi jäähdyttelyjen jälkeen pesulle, juomaan ja sai kylmäkääreet kotimatkalle jalkoihinsa. Kotona oltiin jo ihan hyvissä ajoin eli vähän ennen puolta yötä. Auton mittariin pyörähti tallin pihalla matkan pituudeksi 702km. Raviurheilu laittaa reissaamaan. ;)
Alapuolella olevan kuvan sain paluumatkalla Nikolta. Nämä on pieniä ja niin suuria asioita. Muut hevoset kotona tallissa - iltaruokiaan syömässä. Kiitos Nikolle ja äitille. Näin vain heistäkin on vähän pakon sanelemana tehty hevosihmisiä. ;) Pakko mainita vielä, että Nikon kommentti oli, että pesin kaikki hevoset, kun ne oli niin likaisia. Hah, olin tyytyväinen. :D


Palatakseni vielä Mikkeliin. Kaiken kaikkiaan tunnelmat olivat lähdön jälkeen vähän ristiriitaiset. Aatu oli ihan hyvä, muttei odotetun hyvä. Sijoitus oli pikkupettymys, kuten myös aikakin. Aatu on tehnyt koko kauden, etenkin viimeisissä starteissaan niin hienoja juoksuja, että Mikkelin esitys ei ehkä ihan kuulu samaan kategoriaan. Kaikki riippuu tietenkin mihin vertaa. Jos hevonen menee täyden matkan 25,0 -vauhtia läpi, laukkaa lähtöön, kiertää ensimmäisen puolikkaan kolmatta rataa kärjen rinnalle 24-temmossa, prässää johtohevosen jo viimeisen takasuoran lopussa pökerryksiin ja pitää itse vauhtinsa maaliin asti sijoittuen viidenneksi ja saaden rahaa, ollaan moneen hevoseen sellaisen esityksen jälkeen ihan jättityytyväisiä. Kun kyse on huippukunnossa olleesta Aatusta, niin tuntuu, että sen olisi pitänyt kestää totosijoille, ehkä jopa esittää vielä jonkin sortin loppukirikin. Vahvuus ja väsymättömyys on olleet aina Aatun valttikortteja ja siksi hevosen tuleminen väsyneenä maaliin ei kuulosta ollenkaan normaalilta Aatulta. Mutta ei hevoset ole jokaisena päivänä samanlaisia - ei vaikka kaikki mahdollinen olisikin sen hyvinvoinnin eteen yritetty tehdä. Eikä nämä ole helppoja lähtöä, joita voitetaan pystyyn kuolemanpaikkajuoksujen jälkeen. Päivät on erilaisia. Ehkä joskus pitäisi oppia olemaan vähempäänkin tyytyväinen, vaikka raviurheilussa tuntuu, että vain voitto on se joka tyydyttää ja vain muistetaan. On myös mahdollista, että Aatu kuuroutui korvahuppujen vaikutuksesta liikaakin ja oli siksi vain tasainen lopussa. Kuka tietää sitten sen, olisiko se laukannut hupuitta usemmankin kerran, ehkä jopa hylkäykseen asti?  Jokatapauksessa numeron saaminen tulosrivistöön kirjainkoodien sekaan oli erittäin tervetullut. Täytyy nyt vähän kuulostella ja tunnustella, miltä Aatun vireystila vaikuttaa ja suunnitella sitten sen perusteella jatkoja.

Aatu Mikkelissä
Kesä ja kesäravikausi jatkuvat! Sunnuntaina mennään käymään hevosen kanssa viimeisen kerran Vaasassa raveissa. Vaasan raviradan historia on tullut tiensä päähän ja sunnuntaina síellä ajetaan päätöskisana vielä komeasti T65-kierros. Samu lähtee mukaan ja starttaa kolmannessa lähdössä numerolla kaksi. Viisi viimeistä starttia ollaan haluttu ajaa pelkkiä volttilähtöjä ja nekin takamatkoilta, mutta nyt ohjelmassa olisi vuorostaan kiihdytys auton takaa. Samu on toiminut viimeisissä starteissaan niin hyvin, etten enää oikein osaa pelätä, että se heittäytyisi Vaasassakaan täysin toimimattomaksi. Mutta mistä näistä koskaan varmuudella tietää, mitä ne milloinkin keksivät. Vaasasta vielä sen verran, että vaikka meidän hevoset eivät kovin montaa starttia siellä ole juosseetkaan, niin Salaman raviuran yksi tärkeimmistä etapeista koettiin juuri Vaasassa. Salama juoksi 3-vuotiskeväänään toukokuussa siellä koelähdön läpi Hietasen Heikin ajamana ajalla 48,6. Pitkä tie on kuljettu sen jälkeen ja monta hienoa ravireissua Salaman kanssakin koettiin. Salama onneksi jatkaa kotioloissa porskuttamistaan, mutta Vaasan radalle käydään sunnuntaina sanomassa heipat.

14.7.2016

Projektin loppu ja tulevaisuuden alku


Käytiin tänään katsomassa,
kasvaako Salaman mahassa ylipäätänsä enää ketään.
Kasvoi siellä.
Onneksi. Edelleen.

Tulevaisuuden toivo on nyt kuusi viikkoa vanha.
Pikkuinen sydän löi niin lujasti,
että sillä pumpulla jaksaa varmasti juosta vielä
vaikka kuninkuus- tai kuningatarkisan päätösmatkankin.

Tämä projekti on nyt tältä kesältä ohitse.
Kaikki on sujunut tähän saakka mallikkaasti,
vaikka olen kerennyt epäillä ja pelätä aivan kaikkea.

Niin moni asia on kuitenkin jo onnistunut. 
Voi, kunpa tämä projekti vielä saisi onnellisen lopunkin.

Jos kaikki menisi niin kuin Strömsössä, varsa syntyisi jo vapun aikoihin. 
Mutta pitkä talvi on vielä ennen ensi kevättä.
Ehtiipähän haaveilla.

Kiitos kaikille tähän projektiin osallistuneille.



Laidasta laitaan

Ravikesä hupenee suurkilpailu kerrallaan kohti syksyä. Ihan kohta on jo kuninkuusravitkin. Se viikonloppu, johon elämä hetkeksi vähän kuin pysähtyy. Viime viikonloppuna ravikesän tarjonnassa oli vuorossa Kaustisen kaksipäiväinen festivaaliravijuhla. Kaksi päivää täynnä upeita hevosia, jännittäviä lähtöä ja parhaita kavereita. Elämää. Tänä vuonna saatiin vieläpä osallistua raveihin oman hevosen kanssa, sillä Aatu kilpaili lauantaina tähtidivisioonakarsinnassa. Kahden kierroksen juoksun aikana koettiin taas melkoinen tunneskaala läpi. Sinällään oli erikoista, että maalin jälkeenkään en oikein tiennyt ollako pettynyt vai onnellinen. Lopputuloksesta huolimatta.

Aatu Kaustisella 9.7.2016

Aatu ja iskä
 
Tähtidivisioonakarsintaan oli vähän yllättäen ilmoittautunut vain kahdeksan hevosta. Aatu oli saanut auton takaa parhaan mahdollisen kakkospaikan. Niko ajoi Aatulla nyt toista kertaa. Jotenkin Nikolla ja Aatulla on lyhyestä tuttavuudesta huolimatta synkannut yllättävän hyvin yhteen. Sinällään oli jo etukäteen kummallista huomata, kuinka suuri luotto ja tavallaan kunnioituskin kuskilla oli ajokkiaan kohtaan. Niko oli jo ennakkokommenteissa sitä mieltä, että Aatu pystyy vaikka voittamaan koko lähdön - ja sai viimeistään lähdön jälkeen kaikki muutkin ymmärtämään, että näin todella olisi voinut tapahtua.

Lähtökiihdytys oli ihan yhtä vaikea kuin se aina Aatun kohdalla on. Lähtöön tuli nytkin haparoivia askelia, jotka tiputtivat Aatun joukon viimeiseksi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan jäänyt muista pahasti vaan pääsi kuitenkin kolmanteen ulkopariin. Tuon paikan jälkeen toiveet pärjäämisestä pienesti heräsivät. Aatu pisteli töppöstä toisen eteen upean hevosjoukon keskellä. Ensimmäinen kierros oli tämän tason hevosille varsin sopivaa tempoa: 26,0. Sen jälkeen hanat avattiin toiselle kierrokselle lähdettäessä ja vauhti kiihtyi kolmannella puolikkaalla 22,5-vauhtiseksi. Ja mitäpä teki Aatu tuossa kyydissä. Heitti kolmannelle radalla kiriin ja lähti tavoittamaan keulaa. Hurjaa. Käsittämätöntä. Aatu eteni tasaisesti ja kerrassaan komeasti keulaa kohti. Maalisuoralla se oli ennättänyt jo ihan kärkiparin rinnalle ja taisteli täysin rinnoin lähdön voitosta. Kunnes se laukka sitten tuli. Taas kerran. Todennäköinen kärkipään sijoitus vaihtui hetkessä tuomioon loppusuoran laukasta. Ja isoon harmitukseen.

Tästä se lähtee. Hevoset kiihdyttämässä lähtöauton perään.

Viimeinen takasuora aukeamassa

Aatu kiriin lähdössä





Kuski oli sitä mieltä, että Aatu olisi voittanut lähdön jos olisi ravannut maaliin. Niin. Jos ja jos. Nyt ei ravannut. Voi miten hienoa olisi ollut onnistua kotiradan suurimmissa raveissa noin hienossa lähdössä Aatun kanssa. Nyt se oli niin lähellä, ettei ehkä koskaan. Ja juuri siksi asia harmittikin niin kovin paljon. Vaikka toisaalta hevonen tietenkin oli ihan loistava ja Aatun nykykunnosta täytyy olla vain iloinen. Ori on huikeassa iskussa ja on kummallista ajatella, että tällaisena sen ei välttämättä tarvitse hävitä näissä lähdöissä yhtään kenellekään. Ei, vaikka kaikki kilpakumppanit ovat niin äärimmäisen hyviä hevosia.


Tähän se sitten päättyi. HLO.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Aatu laukkasi loppusuoralla. Mutta toivon totisesti, että nyt nähty kerta olisi sitten jo viimeinen laatuaan, sillä kyllä nuo alkaa aika kalliita laukkoja jo olla. Epävarma hevonen voi tietenkin laukata matkan aikana monesti muulloinkin ja milloin mistäkin syystä, mutta viimeisten starttien perusteella Aatulla palaa hermot kilpakumppaneiden käskemiseen kiihkeissä kilvanajotilanteissa. Aatu on itse niin herkkä ja yrittävä hevonen, että sen hermoille tuollaiset tilanteet vain ovat liikaa. Seuraaviin startteihin koitetaan Jussin ohjeistuksesta tukkia korvat pumpulipussillisen lisäksi hupuillakin. Jotain on nyt alettava kokeilla, meni syteen tai saveen. Huppukorvainen Aatu nähdään seuraavan kerran jo sunnuntaina Mikkelissä. Nyt lähtörata-arvonnassa sattui onneton tuuri ja eturivin uloin paikka napsahti meidän kohtaloksemme. Olisi tärkeää saada nyt vain ehjä ja onnistunut startti jo ihan pistetilanteen takiakin. Kovin, kovin hienoa kuitenkin on, että Aatu on nyt siinä iskussa, että sen kanssa pääsee ylipäätänsä kiertämään tuollaisissa Suomen suurimmissa ravitapahtumissa, kuten ensi viikonloppuna Mikkeli järjestää. Ei tuollaisissa raveissa juokse yhtään huonoa hevosta.

 
 



Onneksi epäonnistumisten jälkeenkin tulee aina uusia raveja ja uusia mahdollisuuksia. Eilen oli sitten onnistumisen vuoro Samun kanssa Ylivieskassa. Samun kohdalla sarjatarjonta saisi tässä kuussa olla parempikin. Sellaista ihan sopivaa sarjaa ei löydetty mistään läheltä eikä oikein kauempaankin, joten mentiin sitten ajamaan vähän epäsopiva sarja Ylivieskaan. Siellä Samu joutui lähtemään muutaman satasen takia neljänkympin takamatkalta, jonne ei ollut ketään muita hevosia edes ilmoitettu. Sarjamääritystäkin suurempi kriisi oli kuitenkin se, etten itse päässyt yövuoroni takia ollenkaan koko raveihin. Merja lähti Samun huoltojoukkoihin iskän ja äitin lisäksi - ja kaikki oli mennyt enemmän kuin hyvin. Töihin saamani starttiraportin perusteella Samu oli käyttäytynyt raveissa erittäin mallikelpoisesti. Hiljalleen sitä on kai itse kunkin ruvettava uskomaan, että Samusta saatiin kuin saatiinkin vielä leppoisa ja toimiva peli raviurheiluun! Se on asia, josta olen niin äärettömän onnellinen ja helpottunut.

Samu Ylivieskassa 12.7.2016

Merjalle kuuluu kiitos kaikista Samun Ylivieskan ravikuvista.

Samu ja iskä

Nykyinen ravi-Samu on pelittänyt viimeiset startit juuri niin kuin ravihevosen kuuluukin ja sama meno oli jatkunut Ylivieskassakin. Samu oli ollut katoksessa rauhallinen, jopa varikolla verryteltävä versio! Se oli hölkkäillyt neljän kilometrin lämmityksen radalla hiljaa ja ohjille painamatta. Sitten se meni starttiin, volttasi yksin neljässäkympissä täysin ongelmitta ja sitten teki vielä hienon startinkin. Samu juoksi viidennessä parissa ulkona. Matkavauhti oli aika reipasta, mutta kuitenkin koko ajan loppua kohti kiihtyvää, mikä ei tee tehtävää takamatkan hevosille, saati kahden takamatkan hevoselle, lainkaan helpoksi. Viimeisen takasuoran lopussa ja viimeisessä kaarteessa eteen tuli vielä vähän liikenneruuhkiakin ja kärkihevoset ehtivät karata kauaksi. Vellu pääsi Samun kanssa vapaille väylille vasta maalisuoran alussa. Loppusuoralla Samu oli se hevonen, joka liikkui kuin lentämällä. Kärki lopetti viimeisen puolikkaan 25,0 ja Samu kiri joukon perältä vielä kaulahevosten kanssa samaan rintamaan ollen yhden vastustajan laukan myötä maalissa kolmas. Hieno juoksu ja hyvä sijoitus päättyi kuitenkin vielä kerrassaan komeaan uuteen ennätykseen 25,7ke. Hurjaa. Nyt alkaa ennätys olla edes vähän Samun lahjoja vastaavissa lukemissa -joskaan en todellakaan uskonut Samun vielä tänä vuonna lyövän pöytään tuollaisia tuloksia. Huhhei.

Hölkynkölkyn-lämmittelyä


Takasuoralla, ensimmäinen puolikas täyttymässä

Viimeisen viikon aikana ollaan siis koettu taas ravitunnelmia laidasta laitaan. On epäonnistuttu ja onnistuttu. Petytty ja iloittu. Molemmat starttihevoset ovat tällä hetkellä niin hienossa kunnossa, että kieltämättä vähän pelottaakin. Olen suunnattoman onnellinen, että tällä hetkellä Samun ja Aatun kanssa pääsee harrastamaan raviurheilua ja nauttimaan niistä kaikista tunteista, mitä se tuo tullessaan.

"Ei onni synny sellaisen saavuttamisesta,
mitä meillä ei ole - vaan sen arvostamisesta,
mitä meillä jo on"
(Koenic)




Upea Samu

Startin aikana. Kyllä se ihan juoksijahevonen on.
 

5.7.2016

Halsuan miljoonaravit

Samu Halsualla 3.7.2016

Viime sunnuntaina todellisessa hevospitäjässä Halsualla ajettiin perinteiset miljoonaravit. Minä kuulun siihen sukupolveen, joka on vain kuullut niistä hyvistä ajoista, kun miljoonaravit olivat kaksipäiväinen suurravitapahtuma. Nyt samana viikonloppuna ravataan sellaiset karkelot kuin Suurhollolat Lahdessa. ;) Mutta silti Halsua on paikkansa pitänyt ravikartalla. Tunnelmaltaan ja yleisömäärältään Halsua ei koskaan petä - Se on pitäjä jossa varmasti jokatoinen seuraa raviurheilua ja nekin jotka eivät seuraa, osallistuvat kerran vuodessa pidettävään oman pitäjän ravitapahtumaan. Kesäravit on jotain todella aitoa.


Samu ja Vellu lämmityksessä

Tänä vuonna päästiin kokemaan miljoonaravitunnelma Samun kanssa. Halsua tarjoili sille erittäin sopivan sarjan yhdellä takamatkalla. Täytyy sanoa, että eipä olisi vuosi sitten tullut mieleenkään, että Samulla pystyisi Halsualla joskus ajamaan. Rata on sen verran kapea, että aikaisemmassa elämässään Samun ego ei olisi mahtunut siinä kääntymään. Nyt mahtui! Ai, että kuinka minä tällä hetkellä nautin raviurheilusta Samun kanssa. Jotain niin oikeaa on nyt sen ajatusmaailmassa tapahtunut. Varikolla ruuna oli niin leppoisa ja rauhallinen. Stressaavasta, hermoilevasta, riehuvasta ja sähläävästä Samusta ei ole viime starteissa näkynyt enää merkkiäkään. Ja mitä lähtötouhuihin tuli, niin lähtö pääsi hyväksytysti matkaan vasta kolmannella yrityksellä. Entisessä elämässään Samu ei olisi suostunut enää kolmatta kertaa palaamaan volttipaikalle - saati sitten kiltisti aina uudelleen ja uudelleen volttaamaan. Nyt tilanne oli se, että lähdönuusinnat ottivat minua paljon enemmän päähän kuin Samua. ;) Samu lähti nelospaikaltaan jokaisella yrityksellä hyvin, jopa siinä määrin hyvin, että yksi lähdönuusintakin meni sen piikkiin.

Kolmas kerta toden sanoi ja silläkin lähtöyrityksellä Samu ampui kovaa liikkeelle. Se sai paalun yksinäisen edustajan heti kättelyssä kiinni ja paiskasi jo etusuoran alussa keulaan. Vellu antoi suosiolla takasuoran alussa keulapaikan rinnalle ilmestyneelle Menoksille, joka pisti saman tien koksia uuniin. Halsuan radalle vauhti oli koko matkan ajan reipasta. Menoks latoi keulassa, Samu seurasi perässä ja sitä puolestaan peesasi Turon Linda. Samu näytti koko matkan hyvältä ja viimeisen takasuoran vaihtuessa kurviksi Vellu käänteli ruunan keulahevosen rinnalle. Samu kiri kovaa ja komeasti kärkeen, mutta sen perästä rinnalle hyökännyt Turon Linda kiilasi ihan viimeisillä metreillä ihan vierelle. Voittokamppailu oli todella tasainen ja päättyi maalikamerakuvassa kilpakumppanin eduksi. Mutta Samu teki joka tapauksessa kerrassaan hienon juoksun. Sekä Samun että voittajan ajaksi tuli 26,9ke. Kyllä kelpaa.


Voi jukra, kuinka paljon ilonaiheita me nyt saammekaan Samun nykyvirettä ja ennenkaikkea nykymielentilaa ihaillessa. Sievät, suojaisat selkäjuoksut, jollaisen Vellu nytkin Samulle tarjoili, tekevät niin äärettömän hyvää Samulle. Ja nyt sen kaikesta olemuksesta näkee, että hevonen itsekin alkaa olla taas hiljalleen sitä mieltä, ettei kuolekaan ravireissuille - saati että sen tarvitsisi tappaa ketään ravireissuilla. ;)

Koska kyse on raviurheilusta, niin tilanteet tietenkin muuttuvat silmänräpäyksessä. Heti seuraavana päivänä oltiin tilanteessa, että huolestuin kovasti Samun poikkeavasta käytöksestä. Näin sen makaavan useampaan otteeseen tarhassa. Pötköttely sinällään ei ole kesäaikaan sille mitenkään tavatonta, enkä heti kiinnittänytkään asiaan sen suurempaa huomiota. Mutta joskus iltapäivällä kun Samu meni neljännen kerran tarhassaan maate, aloin tosissani huolestua. Hevonen ei ollut sinällään mitenkään kipeän oloinen, mutta kovin nuutunut. Toisaalta kun kyse on Samusta, niin se ei todellakaan ole millään tavoilla kipuherkkä hevonen. Päivän aikana se oli kyllä juonut melassivettä, mutta yhtäkkiä eilen ruoka ei maistunutkaan. Ei edes sen suurinta herkkua oleva mashikään. Kuumetta ei ollut, syke oli normaali, hevonen ei ollut jäykkä tai liikkunut huonosti mutta oma itsensäkään Samu ei ollut. Lopulta iltasella päivystävä eläinlääkäri kävi Samua katsomassa. Ja toteamassa terveeksi - joskin startista väsähtäneeksi. Samu sai muutaman vitamiinipiikin, jotka kyllä virkistivät hevosta hetkessä siinä määrin, että Samu palasi omaksi itsekseen ja ruokakin alkoi taas maistua. Vähän kummallinen tilanne. Ilmeisesti Samulla oli jokin neste- tai elektrolyyttivajaus, joka ilmeni poikkeavana käytöksenä. En osaa sanoa, mistä tilanne juuri nyt tuli, koska edellispäivän startissa se ei joutunut kyllä mitenkään poikkeuksellisen koville, se joi startin jälkeen jopa paremmin kuin yleensä, keli ei ollut mitenkään helteinen ja oli kotona hevonen oli illalla ravien jälkeen ihan normaali. Jokatapauksessa vähän pysäyttävä tilanne, joka onneksi helpotti nopeasti ja tänään Samu on ollut taas ihan oma itsensä. Otamme siis taas opiksi. Samun kohdalla elektrolyyttien antamisesta on pidettävä tarkemmin huolta.

Ravi kävi onneksi myös kesäkengät jalassa laatuun. ;)

Startissa, eka kierros täyttymässä ja sekin säätö menossa.

Muilta osin hevosille ei kuulu mitään kovin tavallisuudesta poikkeavaa. Salaman kanssa käytiin eilen ratsastustunnilla Hannan opissa. Ollaan taidettu nyt jo puolisen vuotta käydä tunneilla edes jossakin määrin aika säännöllisesti. Ja tykkään kyllä edelleen, vaikkei minusta mitään ratsastajaa enää saisikaan. On kuitenkin äärettömän mukava, kun Salaman kanssa voi raviuran jälkeenkin puuhastella täysipainoisesti jotain. Salama on ratsuna tyypillinen suomenhevonen; hirvittävän yritteliäs ja ahkera. Eilen tunnilla tehtiin avotaivutusmaisia väistöjä suoralla uralla, taivuteltiin paljon volteilla, laukattiin ympyrällä ja suoralla uralla ja harjoiteltiin jopa vähän keski/lisättyä käyntiä. Meillä on tuntikaverina paljon taitavampi ratsukko, mutta kun meitä on vain kaksi samalla tunnilla, niin Hanna kykenee helposti rakentamaan tehtävät niin, että Salama pystyy tekemään jotain vähän helpompia juttuja tai ainakin saa suorittaa tehtävät ihan omalla tasollaan.

Ensi viikonvaihteessa on kotiratamme Kaustisen vuosittainen ravivuoden päätapahtuma, kaksipäiväiset festivaaliravit. Jospa nuo sääennustuksetkin vähän armahtaisivat, eikä vettä tulisi ihan kahta päivää niin kuin nyt näyttää. Aatun kanssa ollaan lauantaina mukana menossa. Aatu starttaa tähtidivisioonakarsinnassa, joka on ravien kolmas lähtö. Ohjelmanumerona on täyden matkan ryhmäajo. Aatu sai loistopaikan, numeron kaksi. Siitä ei tarvitse välttämättä koko juoksun aikana käännellä yhtikäs mihinkään, kunhan koittaa vain päästä ravilla täysiä koko matkan läpi. Teemme parhaamme Aatun hyväksi ja Aatu tekee startissa sitten sen minkä tuona päivänä pystyy.

Tyytyväisen näköinen hevonen.

Kiitokset kuvaajalle hienoista kuvista!

Lähtökiihdytys. Samu lentää.