Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



30.7.2015

Kesälomalla

 
Samu vapaalla..

...ja Samu töissä

Kesäloma on aika ihana keksintö. Vaikka minä tykkäänkin työstäni, niin pieni breikki oli nyt paikallaan. Työ ja harrastus ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, täysin eri maailmoja. Monesti onkin niin, että sen toisen maailman murheet saa parhaiten nollattua toisessa maailmassa. Töissä saa huomata monesti, että ne omat hevosiin liittyvät ongelmat ovat kuitenkin loppujen lopuksi aika pieniä murheita. Tänä kesänä niitä harrastusmaailmaan liittyviä pettymyksiä ja ongelmia on kuitenkin ollut oman mittakaavani mukaan ihan riittävästi. Välillä ihmettelen itsekin hevosihmisten ikuista optimistia. Sillä kaikkien pettymysten jälkeen jostakin se toivonkipinä silti yleensä syttyy. Vain siksi, että hevoset taitavat kaikesta huolimatta olla maailman paras harrastus.

Kesä 2015 jää mieleen epäonnen myös keliensä puolesta. Vettä on tullut ihan hirvittävästi. Maanviljelijöitä käy jo melkein sääliksi, kun katselee järviltä näyttäviä peltoja. Kesä on kuitenkin aina kesä. Ihmiset ovat voineet valittaa ilmoista, mutta hevoset ovat takuulla vain nauttineet. Paarmoja ja kaikenmaailman muita ötököitä ei ole ollut juuri nimeksikään, joten hevosilla on takuulla ollut hyvä olla. Omat "pakolliset" kesäprojektit eli hevosten tarhojen maalaus ja tallin pesu on saatu tehtyä.

Talli - the ikuisuusprojekti ;)

Tällä viikolla varmistui, ettei meille tule ensi kesänäkään pikkuvarsaa. Salama siemennettiin Aatulla kahteen kiimaan, muttei tiinehtynyt. Luonto osaa hoitaa asiansa ja järjesti Salamalle nyt varmasti sen tarvitseman toipumisajan pieleen menneen varsomisen rasituksista. Uskon, että tuleva välivuosi tekee meille kaikille hyvää, sillä en ollut ihan varma itsekään, olisinko ollut valmis pelkäämään seuraavan varsaprojektin ja kaikkien siihen liittyvien asioiden pieleen menemistä taas jo ensi kesänä. Nyt saadaan Salaman kanssa tuleva vuosi lenkkeillä, harrastella ja toivottavasti sitä kautta kuntouttaa Salama taas mahdollisimman hyvään kuntoon. Toivon kuitenkin kovasti, että jonain päivänä saisin Salamasta varsan. Tai oikeastaan kaksi varsaa, sillä haaveilen saavani jälkeläisen myös molemmista tallin omista oreista. Pitkiä ja vaikeita projekteja koko kasvatustoiminta ainakin on, muuta en osaa tässä vaiheessa kesää enää sanoa.

Salama

Eletään kuninkuusraviviikkoa ja monien hienojen hevosten taustajoukoissa vuoden jännittävintä aikaa. Kolmena viimeisenä vuotena meidänkin tallista on ollut hevonen kuninkuusraveissa mukana. Nyt ei ole. Eikä edes tunnu mitenkään pahalta. On hienoa lähteä viettämään koko vuoden kohokohtaa mahtavien kavereiden kanssa. Erityiskannustuksen omalta osaltani saa tietenkin Samun sisko R.R. Ruskariina. Myönnettävä tietenkin on, että myös Aatun kesän kilpailuohjelma oli suunniteltu niin, että se olisi kaiken onnistuessa voinut juosta Joensuussa jompana kumpana päivänä kilpaa. Vielä reilu kuukausi sitten se tuntui jopa todennäköiseltä. Nyt Aatu on parannellut viimeisen kuukauden ajan jalkaansa vain tarhassa oleskellen ja kävelylenkeillä käyden. Hevonen pursuaisi energiaa, mutta ne täytyy nyt vain säästää ja suunnata jonnekin tulevaisuuteen. Onneksi aina tulee myös uusia kuninkuusraveja. Uutta Aatua sen sijaan ei saisi mistään.


Aatu ei liiemmin tykkää valokuvattavana olemisesta.
Sain sentään hankkarivammajalan kuvattua. ;)

Samu on ainut hevonen, jonka kanssa ollaan koko kesä päästy etenemään edes jotakuinkin niin kuin ollaan toivottu. Hitaampaa eteneminen on ollut, mitä ikinä olisin uskonut, mutta edes suunta on ollut kuitenkin oikea. Tämän kuun alussa Samu kävi huollossa Tampereen klinikalla. Etupolvissa oli sanomista. Meillä on ollut aikaisemminkin hyviä kokemuksia Tildren-infuusiosta hevosten nivelvaivojen hoidossa, mutta nyt ensimmäistä kertaa meidän hevoselle laitettiin Tildreniä polvisuoniin niin, että verenkierto polven ylä- ja alapuolella staassattiin noin 20 minuutiksi, jolloin lääkeaine alkaa jo imeytyä luuhun. Nämä suhteellisen uudet hoitomuodot ovat kyllä aina niin mielenkiintoisia! Vaikuttaa, että ainakin Samu vastasi tähän hoitoon hyvin. Tai piikitettiin sillä etupolvet "normaalistikin" kortisonilla, mutta joka tapauksessa polvien hoito oli paikallaan, koska Samu on treenannut viime paremmin. Se on juossut hiittejä hyvänoloisena. Siihen ollaan oltu vihdoin jopa siinä määrin tyytyväisiä, että Samun nimi löytyy Teivon ensi tiistain lähtölistoilta. Viimeinen lähtö, kahdenkympin pakki, numero 11, rata kaksi. Hirvittää. Pitkä tie on tultu tähän saakka. Jännevamman jälkeiseen kuntouttamiseen aikaa vierähti lähes vuosi.  Samu palaa kirjaimellisesti rikospaikalle. Kriteriumkarsinnoista Teivossa jäätiin viime syksynä viime hetkillä pois. Vuoden aikana ainoat kontaktit Teivoon ovat olleet vain eläinlääkärireissuja. On todellakin tullut aika sulkea ympyrä ja päästää Samu myös starttaamaan Teivossa. Toivon, että Samu olisi oman oudon ajatusmaailmansa kanssa myös samaa mieltä asiasta. Sillä onhan tämä hienoa. Niin hirveää mutta myös niin hienoa. Ennakkofiilistelyjen takia loppuun vielä liuta Samun hiittikuvia viime viikolta.




 


 
 


Jännittävää ja elämyksellistä kuninkuusraviviikonloppua kaikille!
Nautitaan upeista hevosista, hienosta tunnelmasta ja
vuoden tärkeimmästä ravitapahtumasta!

3.7.2015

Erilainen kesä

Viitta raviurheiluun. Miettisin kaksi kertaa lähtisikö tälle tielle...
Tämä kuva oli jokin aika Heidin facebook-päivityksessä ja pitää todellakin niin paikkansa!

Raviurheilu on jännittävä ja opettavainen harrastus. Se opettaa ennenkaikkea hyväksymään muutokset, pettymykset ja vastoinkäymiset. Raviurheilu opettaa nöyryyttä ja pitkäjänteisyyttä. Luulin tietäväni ja kestäväni kaiken tämän. Mutta petyin jälleen kerran.
Tästä tuli hyvin erilainen kesä, kuin mitä olin etukäteen haaveillut ja kuvitellut. Luulin, että tänä kesänä meillä on päiviä piristämässä pikkuvarsa ja tallissa kaksi starttihevosta. Luulo ei ole tiedon väärti. Ei tullut pikkuvarsaa eikä starttihevosia löydy tallista tällä hetkellä yhtäkään. On vain enemmän ja vähemmän toipilaita kotohevosia. Meneehän se kesä niidenkin kanssa värkätessä, mutta joskus on paremmatkin fiilikset tässä vaiheessa kesää ollut. Nyt vain harmittaa. Niin moni asia, etten aina tahdo muistaa, mikä harmittaa kaikista eniten. Ja väliäkös tuolla. Harmittaa silti.

Puhutaan aluksi kuitenkin hyvistä asioista. Sellainen oli juhannuksen ravireissu Rovaniemelle Aatun kanssa. Aatu starttasi Kirppuajossa toisen kerran peräkkäin. Kirppuajo on hieno ja vähän erilainen suurkilpailu sekä sarjamäärityksensä että juostavan keskipitkän matkan vuoksi. Lähtö oli tänä vuonna minun mielestäni erityisen tasokas. Oli upeaa kokea suurkilpailun tunnelmaa Aatun kanssa. Jotenkin jo varikkoportilla iski melkoinen epäusko, kun katospaikkaa selvittäessämme varikkoportin mies totesi, että niin, tämä on päivän päälähdön hevonen. Öö, niin kai. Siis on lähtö se Kirppuajo, mutta meillä on vain Aatu mukana... ;) Aatu, joka jonkin ajan päästä asteli päivän päälähdön esittelyyn harvennetuin välimatkoin ja esiteltiin Pylkkäsen Antin toimesta komeasti: "Ponnen Aatos Keski-Pohjanmaalta, Toholammilta". :) Ai että, niin kovin hienoja hienoja hetkiä. Laukkojen sävyttämistä viimeisistä starteista oli koitettu ottaa opiksi ja hiiteillä oli etsitty Aatulle vähän uusia varusteita. Rovaniemellä sitten starttivarustukseenkin lisättiin ensimmäistä kertaa päätanko, joka vaikutti olleen oikea ratkaisu, sillä alkumatkan sähläyksestä huolimatta Aatu oli minusta Mäntyvaarassa keskittyneemmän ja paremman näköinen kuin kertaakaan tänä kautena.

Aatu ja iskä Rovaniemellä. Metsään menossa. ;)
Aatusta tuli Kippuajon vitonen vuosimallia 2015 ajalla 25,5kp. Ja kyllä kelpaa. Juoksu oli Aatun hienoin koko kaudelta ja sellaiseksi se myös jäi. Aatu oli niin vahva. Alussa tuli jälleen lähtölaukka, oikeastaan kaksikin erillistä haparointia, mitkä pudottivat Aatun viidenteen ulkopariin. Sieltä Aatu tehtaili kerroksen periksiantamattoman kirin kolmannella radalla loppuun asti sitkeästi juosten. Edelle jäi vain sellaiset nimet kuin I.P. Lento, Jokivarren Kunkku, Koivikon Kalle ja Leon Salama. Ei tuollaisille nimille ole häpeä hävitä, ei todellakaan. Tuossa joukossa on suurkilpailuvoittajia, ikäluokkatähtiä ja tämän vuoden kuninkuuskilpailun hevosia. Minusta oli niin ihanaa ja helpottavaa, että Aatu oli Rovaniemellä vihdoin sellainen kuin sen kuuluikin olla ja jollainen se meidän mielestämme pitikin olla. Tuo startti vain jotenkin sykähdytti ennen kaikkea minua itseäni. Aatu oli niin vahva. Niin kovin vahva, että tuon startin jälkeen muistin taas, miksi en aio koskaan luopua siitä unelmasta, että Aatu olisi vielä jonain päivänä kuninkuusravien päälähdön hevonen. Siihen on pitkä, pitkä matka ja tiedän, että monta mutkaa ja murhetta on sitä ennen voitettavana. Mutta silti. Vahvoista hevosista kehittyy yleensä menestyjiä jopa kuninkuusravitasolla saakka. Enkä koskaan lakkaa Aatun kanssa uskomasta siihen unelmaan. En koskaan.

Hienokuntoinen Aatu juhannusraveissa
Aatu lämmityksessä
Pruuvissa

En nytkään, kun Aatun kilpailukausi keskeytyi kesken elämänsä parhaimman kunnon ja hienoimman kilpailukesän. Aatu kävi tiistaina esittelemässä Kimmolle Tampereen klinikalla hieman paksuhkoa vasenta takajalkaansa ja pikkuinen kymmenen prosentin hankkarivammahan sieltä löytyi. Tauolla ollaan siis ennalta-arvaamattoman ajan verran. Kontrollissa käydään kuukauden päästä ja sen jälkeen ollaan taas vähän viisaampia, mutta käytännössähän tämän kesän kilpailut on nyt kilpailtu. Toistaiseksi en ole jaksanut harmitella Aatun toipilaslomaa sen enempää. Urheiluhevosille tulee urheiluhevosen vammoja, eikä niille mitään mahda. Ja Aatu jos joku tulee kyllä vielä takaisin. Aika parantaa. Sekä hevosen jalan että ihmisten mielen.

Tähän väliin mainittakoon myös muutama sana maanantaisesta Kaustisen startista, jossa Aatu kerkesi käydä juoksemassa hankkarivikansa kanssa. Luulin, että hevonen oli lyönyt edellisstartissaan niin pahasti toiseen takasääreensä, että siinä sen vuoksi oli pieni patti ja lyöntiteoria voi pitääkin paikkansa, mutta olihan siinä kintussa sitten ihan vikaavikaakin. Joskaan Aatu ei itse sitä vikaa ollut aikaisemmin huomannut eikä huomaa edelleenkään. Eikä siis huomannut maanantain startissakaan, joka meni hyvin samaa kuviota noudattaen kuin tämän kauden muutkin startit. Voltista Aatu ei nykyään näköjään enää lähde millään ravia ja nytkin se hyppeli kaksi pikkuista laukkaa lähtökiihdytyksessä niin, että tipahti kahdenkympin pakilta neljänkympin pakille. Niinpä niin. Ja sitten homman nimi olikin ensimmäisellä kierroksella koittaa ottaa pääjoukko kiinni ja toisella kierroksella sitten kolmatta ja neljättä rataa pitkin koittaa kiertää mahdollisimman monta vastustajaa. Viisi jäi kiertämättä, vaikka riskin juoksun Aatu Nikulassakin teki. Ajaksi tuli kelpo volttinoteeraus 25,3ke. Viimeisen kierroksen kellotin Aatun tulleen 24-kyytejä tosiaan niitä ulkoratoja kierrellen. Ei se koskaan ole ollut paremmassa kunnossa kuin nyt, vaikkei se starteissa millään tahdokaan onnistua.

Eniten minua harmittanut asia on kuitenkin Samun kohtalo. Meillä oli aika selvät suunnitelmat, että Samu aloittaa 5-vuotiskautensa ensi perjantaina kotiradallaan Kaustisella. Mutta eihän se mitään aloita. Minun mielestäni Samua ei saa enää hiittaamalla paremmaksi, mutta ilmeisesti se sellaiseksi kuitenkin pitäisi saada. En olisi ikinä uskonut, että Samun radoillepaluu jännevamman jälkeen voisi olla näin hankalaa. Mutta sellaista se nyt vain tuntuu olevan. Kilpailu on kovaa eikä siellä tee keskenkuntoisilla hevosilla mitään. Samun kanssa on kuitenkin tehty viimeisen vuoden aikana suuren suuri työ eikä hevosen lahjat ole tauon aikana minnekään hävinneet. Vauhtikestävyyden mahdollinen puute on ehkä se suurin huolenaihe. Mutta ei kai sekään pelkäämällä parane. Jostain olisi nyt vain aloitettava. Jokatapauksessa vauhtia ja uskoa tulevaan haetaan vielä ensi viikolla Tampereen klinikan kautta.


Samu jollakin kesän hiittireissuista.
 

Hiittisuoralla lämmittelemässä hölkynkökynhölkässä


Jottei elämä olisi ihan täyttä harmittelua, niin onneksi on Salama! Olen päässyt sen kanssa käymään jo muutamalla ratsastuslenkillä ja tamma kuntoutuu hyvää vauhtia. Olen Salaman olemassaolosta niin onnellinen ja kiitollinen ihan jokaisena päivänä. Se vain on maailman tärkein olento.


Vähän tärähtänyt oli tämäkin kuva, mutta tunnelma on tärkein. Iloiset korvat ja terävä tamma pitkästä aikaa lenkillä.