Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



28.10.2012

Talviaikaan

Odotettu valkeus saapui tänä vuonna (ainakin hetkeksi) jo lokakuun puolella. Ensilumi satoi torstai-iltana maahan ja perjantaiaamuna hurja lumipyry teki menomatkasta töihin varsin jännittävän, vaikka autossa on kyllä ollut talvirenkaat alla jo monta viikkoa. Silti uskon, että aikainen talvi taisi tulla yllätyksenä aika monelle. Mutta voi ihanuus sitä valoa, minkä lumi toi tullessaan pimeään syksyyn. Ja voi ihanuus sitä piristävää pakkasen kirpeyttä. Tervetuloa talvi!

Hevosetkin nauttivat. Etenkin Salamasta ja Aatusta näki selvästi, kuinka onnellisia nekin olivat, kun tarhat eivät olleetkaan enää upottavaa kuralammikkoa. Hevoset ovat olleet siinä määrin iloisia, että pari viime päivää on kauhistuttanut katsoa niiden talvi-iloa - sillä kaikilla on ollut vielä kesäkengät alla... Pystyssä ne ovat kuitenkin ilmeisesti pysyneet, mutta treeneihin tuli kolmen päivän tauko ihan olosuhteiden pakosta. Tänään Jyri kävi kengittämässä hevoset talvimonoihin, joten huomisesta lähtien päästään taas jotakuinkin normaaliin päiväjärjestykseen myös lenkkeilyn osalta.

Maanantaina tehtiin yhdensortin elämysreissu Kuopion raveihin Salaman ja Aatun kanssa, jotka starttasivat samassa lähdössä! Kahdella hevosella saatiin yhdestä lähdöstä kolme ykköstä tauluihin, että ei aivan huonosti... Aatu voitti ja Salama oli 11 eli viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt. Hevoset käsittivät varmasti mun kuiskuttaman toiveen kaksoisvoitosta jotenkin väärin, kun saatiin sitten ykköset molemmista päistä. On tämä raviurheilu jokseenkin vaihtelevaa... ;) Mutta pääasia tietenkin oli, että Aatu pärjäsi ja reissu kokonaisuudessaan oli uskomattoman niin hieno elämys, että se pysyy varmasti ikuisesti muistoissa.

Maanantaiaamuna olin kotona yövuoron jälkeen kahdeksan jälkeen, kun karkasin töistä vähän aikaisemmin pois. Ehdin siis jopa nukkua muutaman tunnin ennen kuin piti ruveta valmistautumaan Kuopion keikkaan. Puolilta päivin vaihdoin sohvalta talliin, rasvasin vielä Aatun valjaat ja pakkasin viimeiset kamppeet mukaan ennenkuin otettiin iskän kanssa hevoset sisälle starttipuunausta varten. Ja lähtöpuuhat menivät taas niin nappiin. Aatulla oli etukenkä vääntynyt, joten iskän piti alkaa sitä vielä oikomaan. No, onnistui ja lopputulos näytti ihan siedettävältä. Kun sitten hevoset lastattiin koppiin havaittiin, että edellispäivänä hevoskoppiin vaihdetut talvirenkaat painuivat kahden urheilullisen suomenhevosen painon alla jokseenkin lyttyyn... Jee. Pikkupaikkakunnan etuja on kuitenkin myös se, että apua saa silloin kun sitä tarvitsee. Tämä asia nousi kunniaan varsinkin sen jälkeen, kun S-marketin ilmapistooli ei toiminutkaan... Kylältä saatiin kuitenkin nopeasti renkaisiin lisää ilmaa ja lopulta päästiin kahden aikaan matkaan - ehkä noin puoli tuntia suunnitellusta aikataulusta jäljessä, mutta ajoissa kuitenkin.

Kuopiossa oltiin perillä viiden maissa. Ja ihan normimeiniki; kärryt ja kamppeet katoksiin, sisäänkirjoitukseen, kahville, veskiin, kuskeja puhuttelemaan ja sitten hevoset aisoihin. Oli aika luksusta, että nyt kun Salamakin oli mukana, niin Aatuakin pystyi verryttelemään varikolla Salaman perässä ihan kuin ravihevosta kuuluukin. Ori kun joskus tuppaa "vähän" kuumumaan varikolla pyörimisestä eikä sitä liiemmin ole kesän aikana vahinkojen välttämiseksi harrastettukaan. Nyt kun tuttu ja turvallinen Salama oli näyttämässä Aatulle kaapin paikan, ei varikkokäyttäytymisessä ollut mitään ongelmaa. Tosin sen jälkeen, kun martingaali lisättiin Aatun varustukseen, ei se ole ollut enää niin kykeneväinenkään hyppimään pystyyn. Lämmityksissä ei ollut mitään ihmeitä. Molemmilla ajettiin reipasta kolme kierrosta. Ei tullut moitteita. Ja silloin on mennyt aika hyvin.

Esittely. Tuntuipa hienolta, kun lähdön osallistujista kuudesosa oli meidän tallista. Ja pruuvi oli kaikista hienoin, kun Aatu ja Salama pyyhkäisivät etusuoran peräkkäin. Ai että. Startti. Ja silmät kiinni. ;) Niin, lähtöauton irrottua kuuntelin nytkin silmät kiinni laukkaavien hevosten nimiä. Kummallista. Kuuluttaja ei sanonut Aatun nimeä lainkaan. Hän ei varmaan vain huomannut senkin laukkaavan. Mutta ei. Alkoi ihan epäilyttää. Eikö Aatu laukannutkaan kiihdytykseen???? Silmät auki. Ja todentotta, Aatuhan ravasikin toisessa parissa ulkona eli kerrankin se sai oikein hyvät juoksuasetelmat kärjen läheisyydestä. Salama kiihtyi takarivistä ihan kohtuullisesti ja Jaara löysi sille paikan neljännestä sisältä. Kierroksen jälkeen tammakin oli ihan hyvissä asemissa porukan puolivälissä. Viimeisellä takasuoralla tapahtui kuitenkin jotain ihan merkillistä. Salaman eväät oli syöty ja se alkoi jäädä. Kuski pyysi ja pyysi siltä lisää ja taas tapahtui jotain merkillistä. Salama laukkasi. Ei voi olla totta. Tuossa vaiheessa Salaman peli oli jo pelattu, mutta ei se silti koskaan laukkaa. Ei koskaan, koska se tietää, ettei niin saa tehdä. Se vain tietää. Aatulla sentään meni paljon paremmin. Vellu nosti sen viimeisen puolikkaan alkaessa kolmannelle radalle kiertoon ja ori eteni jotenkin kovin keskittyneen oloisena johtavan rinnalle maalisuoran alkaessa. Tuossa vaiheessa näytti hyvältä, muilla oli pyynti päällä ja Vellu vain istui. Ja itse tietenkin manasin varikkokurvissa, että jos nyt vielä tuokin laukkaa loppusuoralla, niin en kyllä ala... Mutta ei Aatu enää tuossa vaiheessa erehtynyt vaan lipui voittoon - eleettömästi, kuten selostajakin sanoi.

Voitto maistui hyvältä. Ajaksi tuli 28,1ake. Oli hienoa, että Aatu palasi vielä loppukaudestakin voittojen tielle. Kokonaisuudessaan Aatun kausi on ollut kertakaikkisen komea. Kuusi voittoa kahdestatoista startista. Tarkoitus ainakin on, että Aatun kausi jatkuu vielä, mutta oman haasteensa tuo hokkikenkään siirtyminen kuitenkin matalaliikkeiselle hevoselle vääjäämättä tuo.

Salaman kausi taas on suurella todennäköisyydellä nyt paketissa. En todellakaan tiedä, mikä sitä Kuopiossa vaivasi. Hevonen oli ennen starttia aivan normaali ja omaksi itsekseen tamma oli kotona vielä starttipäivänäkin harvinaisen pörhäkkä. Olisi ollut valtavan mukana saada jokin selvä syy Salaman poikkeuksellisen surkeaan esitykseen, mutta sellaista ei ole löytynyt. Tamma on ollut startin jälkeenkin kotona täysin normaali. Ja minä olen ihan hämmästynyt. Tosiasia on, että Salaman vauhtivarat ovat olleet tällä kaudella moneen otteeseen tapissa. Se ei pääse kovin kovaa, mutta yrittää aina sinnikkäästi loppuun saakka. Eikä jätä leikkiä koskaan kesken. Kuopiossa se oli tyhjä jo viimeisellä takasuoralla eikä se vain ole Salaman tapaista. Eikä tuossa lähdössä menty niin kovaa, etteikö sen olisi pitänyt pystyä roikkumaan mukana. Sijoitus 11, aika 32,3 ja lauk-ka-mer-kin-tä eivät vain yksinkertaisesti ole normaalia Salamaa. Aika esimerkiksi on huonoin noteeraus kahteen vuoteen. Ja laukannut Salama on startissa viimeksi yli vuosi sitten. Vellun kunniaksi todettakoon, että hänen ajamanaan Salkkari ei ole laukannut 1,5 vuoteen... Minä en ole koskaan pitänyt Salamaa mitenkään haastavana ajettavana, mutta ehkä senkin kanssa sitten omat niksinsä ovat. Ainut muutos kuskin lisäksi, mikä Salamalla Kuopiossa oli edellisstartteihin, oli sen kurkkutuki. Tähän saakka sillä on ollut pitkänmallinen kurkkutuki, joka kuitenkin hajosi tässä muutama viikko sitten lenkillä keskeltä kahtia. Sen jälkeen Salamalla on pidetty lyhyen mallin kurkkutukea. Sen kanssa on ajettu hiittiäkin, eikä henki ole vinkunut. Ei se vinkunut tai korissut mitenkään Kuopiossakaan, mutta tekosyynä hevosen huonouteen voinee siis vaikka pitää tuota erilaista kurkkutukea... On silti ihan vissi ja varma, että kun Salama suraavan kerran starttaa, on leuan alla pitkä kurkkutuki.

Jotain vastauksia sitä kyllä itsekin tarvitsisi ja edes verikoevastauksia aion ensi viikolla hakea hiittireissulla Kaustisen klinikalta. Voinee kuitenkin olla, että meidän täytyy Salaman kanssa alkaa taas vähän talvitreenailemaan niin, että ensi kaudella edes pysyisimme muiden matkassa mukana. ;) Sitäpaitsi eikös se ole niin, että hevosen väsyminen on vain treenarin huonoutta?

17.10.2012

Lits läts


Hengissä ollaan blogin hiljaiselosta huolimatta. Ehkäpä olisi kuitenkin olisi aika raapustaa tänne kuitenkin muutama sananen todistusaineistoa hengissäolemisesta. Niin monena päivänä olen jo usean viikon ajan päättänyt, että tänään mun täytyy ehtiä päivitellä blogiin kuulumiset, mutta kun ei vain ehdi. Ei sitten millään. Asiaa siis olisi, mutta ei kai niitä kaikkia vanhoja asioita enää jaksa oikein muistellakaan. Eletään sitten tätä hetkeä.

Purnausaihe numero yksi. Tämä hel....in syksy. AINA sataa. Ihan aina. Ja ei siinä mitään, satakoot, mutta jatkuva viikko(vai kuukausi)tolkulla jatkunut sade tekee jokapaikasta kuravelliä. Ja siihen pohjattomaan rapakkoon uppoaa ihmiset, hevoset, motivaatio ja harrastamisenilo. Hevosten tarhaaminen vaikuttaa tällä hetkellä lähinnä kahluuttamiselta. Aamuisin tarhanportilla meinaa itsellekin iskeä epätoivo, kun koittaa maanitella hevosia mutajärveen päiväksi seisomaan; "Täällä on nyt vähän märkää ja hieman upottaa, pikkusen on rapastakin ja vähän tuota vettäkin sataa. Mutta minä tuon kuule teille tänne tarhaan heiniä kellumaan, niin hupasestihan täällä päivä kuluu".
Voi kökköjen kökkö tätä syksyä. Ja se syksyn pimeys on myös asia, joka yllättää joka vuosi vain yhä uudelleen. Minun päivätyöläiselämäni päättyy tähän viikkoon, eikä sitä enää hevosten iltatreenamisen kannalta olisi montaa päivää pidempään voinutkaan jatkaa. Matkailu avartaa ja työhön on haettu hurjasti uusia oppeja dialyysistä viimeiset seitsemän viikkoa. Silti paluu tuttuun työhän tuntuu mukavalta. Tervetuloa takaisin elämään teho-osasto, vuorotyö, pitkät työvuorot, pitkät vapaat. Ja tervetuloa talvi, täällä niin odotettaisiin...

Harmilla ei ole syysmasennusta!
Hevoset sitten. Ne pitävät tiukasti arjessa kiinni, sillä lenkillä niiden kanssa yksinkertaisesti vain pitää käydä. Ja on käytykin. Aatu huilasi Tampereen klinikkareissun jälkeen viikon verran, mutta on ollut taas parisen viikkoa ihan normaalitreenissä. Samu on aisoissa joka toinen päivä. Se on vahvistunut ja kehittynyt paljon, mutta silti tulevaa työmäärää sen kohdalla ajatellessa meinaa iskeä epätoivo. Paljon on vielä töitä edessä ja monta lenkkiä tehtävänä. Mutta itselle kärryillä varsan kehittymisen seuraaminen on hyvin antoisaa ja mielellään Samun kanssa lenkille lähteekin. Kummasti se kolmas täysipainoinen treenihevonen on kuitenkin kesän ja syksyn aikana lopullisesti paikkansa löytänyt, vaikka viime vuonna tuntui, ettei kolmatta ehtisi millään enää treenaamaan. Järjestelykysymyksiä. Kyllähän aikaa löytyy, mutta se on vain jostain muualta sitten pois. Hiittireissuja Kaustiselle on jatkettu, hevoskokoonpanot vain välillä vaihtelevat, kun Samunkin on kuitenkin tärkeä päästä välillä juoksemaan hiitintapaista hölkkälenkkiä.

Salama oli 1,5 viikkoa sitten startissa Seinäjoella. Tamma palasi sinne reilun kuukauden sairas- ja huoltotauolta, jona aikana ajoin sillä lähes pelkästään vain kävelylenkkejä. Ennen Seinäjokea tammalla ei ajettu yhtään hiitiä, mitä nyt kotona metsätiellä päästin edellisviikolla muutaman hassun vedon jotta edes henki olisi auki. Seinäjoella tapahtuikin jotain aivan ainutlaatuista: Surkea lähtörataarvontatuuri kääntyi!!!! Salama sai mailin ryhmään numeron yk-si. Se ei ole koskaan uransa aikana saanut ryhmäajossa ykkösrataa, mutta niitä takarivin paikkoja on kyllä ollut sitten senkin edestä. Hiljaisista viimestelyistä huolimatta odotin Salamalta Seinäjoelle hyvää panosta. Lämmityksessä se oli kerrankin Vellun mukaan oikein paineissaan. Starttiin riisuttiin kengät pois, joka ehkä oli siinä kelissä jälkeenpäin ajateltuna kuitenkin virhe. Tai mistä sen tietää. Toki Seinäjoellakin satoi vettä ja oli jonkin verran kuraista, mutta riisuivat siellä muutkin kelistä huolimatta hevosiltaan kenkiä pois. Salama ei kuitenkaan ravannut startissa lainkaan niin hyvin kuin lämmityksessä - tiedä sitten oliko syy kengättömyydessä vai vähän eri vauhdeissa. Oli miten oli, ravi räpätti, eikä hevonen jotenkin uskaltanut missään vaiheessa kunnolla ruveta juoksemaan. Ykkösradalta Salama jäi lähtökiihdytyksessä kolmanteen pariin sisälle, sieltä Vellu nosti sen ekan puolikkaan jälkeen toiselle radalle ja toisen puolikkaan jälkeen kolmannelle. Hevonen tuli tasaisesti ja rehdisti nyt maaliin saakka ollen tasaisessa totorintamassa viides. Voittaja oli mennyt menojaan, mutta lähtöjen tasaisuutta kuvaa silti se, ettei kakkos- ja viitossijan välillä ollut montakaan metriä väliä. Salaman ajaksi tuli 29,1aly. Hämmentävien Jyväskylän ja Ylivieskan starttien jälkeen Seinäjoki tarjosi kuitenkin pelkkää hyvää; sisukas, yritteliäs, periksiantamaton, loppuun saakka taisteleva Salama palasi takaisin kurkuunpääntulehdusepisodin jälkeen. Ja se oli ehdottomasti kaikkein tärkein asia. Startin jälkeen Salama palautui tavoilleen poiketen ihan muutamassa minuutissa, mikä laittoi tietenkin miettimään, saiko hevonen itsestään kaikkea mahdollista lainkaan ulos? Noh, ehkä se hiittaamattomuus jossakin näkyi. ;)


Hevosissa ei ole mitään kuvaamista syksyisin, joten tässä sitten Harmia kerrakseen.
 

 
Syksy karsii ravitarjontaakin kesän jälkeen aika radikaalisti. Nyt tuntuu, että kaikki ravit, saatikka sopivat sarjat, ovat melko kaukana. Ja syksypimeillä, vesisateilla ei ole jostain syystä edes niin kovaa poltetta tehdä hirveän monen sadan kilometrin ravireissuja mihinkään. Tuntui vähän, eikä niin vähänkään, turhalta ja typerältä kuskata yhtä starttihevosta nyt sitten vaikka Jyväskylään ja toista vaikkapa Kuopioon. Joten päätettiin, että kokeillaan käydä vain yhdessä paikassa  - mutta kahdella hevosella. Ja ensi maanantaina Kuopiossa nähdään sitten (toivottavasti) meidän tallin kaikki kaksi starttihevosta viivalla, samassa lähdössä! Kuudes lähtö, Aatulla numero neljä ja Salamalla, jonka arpaonni palasi entiselleen, numero yksitoista. Tuleepas aika mielenkiintoista! Vauhdeiltaan Aatu on Salamaan verrattuna eri sarjan hevonen, mutta suoritusvarmuudessaan valtit ovat juuri toisinpäin. Salama saa kärryilleen Jaaran, joka ei olekaan istunut Salkkarin kyydissä 1,5 vuoteen! Mutta Mauri ei olekaan  ajanut Salamalla kuin totosijoja, joten siitäpähän sitten herra saa luvan jatkaa... ;) Kävi miten kävi, huippumieleenpainuva ravireissu on tulossa!