Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



21.12.2011

Hyvää Joulua!

Samu odottamassa ulospääsyä tänäaamuna.
Talli on pesty, siivottu ja puunattu joulukuntoon. Kiitos Jennalle, joka viime viikolla kävi auttamassa mua tuossa ikuisuusprojektissa. Tosiystävät ovat vain kerrassaan korvaamattomia! Eihän talli pestyltä näytä taas kuin ehkä muutaman päivän, mutta ainakin on itellä hyvä mieli, että seinät, kalterit ja ikkunat on pesty.

Muutenkin jouluvalmistelut ovat siinä mallissa, että aattona kelpaa lähteä töihin ja sielläpä se joulu suureksi osaksi nyt vierähtääkin, mikä on kyllä aivan oma valinta.

Meillä on tällä hetkellä mainiot olosuhteet treenata hevosia, kiitos iskän, joka viettää metsäteillä traktorinsa kanssa pari tuntia illassa jyräten, polkien ja auraten. Mutta kyllä siellä nyt kelpaa hevosten juosta ja treenarin mieli lepää metsän hiljaisuudessa. Etenkin tänään metsässä oli aamupäivän lumisateen jäljiltä äärettömän kaunista. Voi, kunpa ihmismieli vain muistaisi nuo hienot hetket hiukkasen kauemmin... Jos jostain maristaan, niin sitten vaikka siitä, että pakkasta saisi olla vain enemmän, niin treenitiet paranisivat entisestään. Onhan tämä kummaa talvea, kun kärryillä istuessakaan ei tule lainkaan kylmä!

Ja jee, ensimmäinen keväänmerkki on havaittu. Aatu on aloittanut talvikarvansa tiputtamisen! Ja tiedättekös, että 22.12 on talvipäivänseisaus, mikä tarkoittaa positiivisesti ajateltuna, että kohta sitä valoa ja pituutta on taas päivässä!


Mutta nyt blogirintamalla hiljenee. On aika kiittää kaikkia meidän tallin hevosten puolesta kauden aikana jännittäneitä, kaikkina hyvinä ja huonoina hetkinä mukanaeläneitä.

                Leppoisaa Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2012!

Aatu 21.12.2011
Salama 21.12.2011
Samu 21.12.2011

13.12.2011

Millainen hevosomistaja olen?

Salama maalaismaisemassa
Näitä Millainen hevosenomistaja olen? -postauksia on ollut viime aikoina useassakin blogissa (esim. Outilla ja Lauralla). Minusta niitä on ollut niin mukava lukea, että päätin itse kirjoittaa samanlaisen sepustuksen omasta elämästäni hevosten kanssa. Nyt muuta asiaa ei niin valtavasti olekaan raportoitavaksi, kun kilpailukausi on todellakin päätetty ja jokainen hevonen vain treenaa ja treenaa kotona. Vihdoin saatiin treenaamiselle otolliset olosuhteetkin, kun lunta on pitkän odottamisen jälkeen saatu Keski-Pohjanmaalle. Tästä nautitaan ainakin helmikuun loppuun ja annetaan hevosille vain mahdollisimman paljon liikettä. Se vain on ainut konsti saada ensi vuonnakin toivottavasti sitten raviradoilla jotain aikaan. Oikotietä ei ole. Hiki säästää kyyneleitä.

Mutta asiaan, eli omiin ajatuksiini ja periaatteisiini hevosenomistajana.

Hevosista:
Kuten tallin kalustosta voi päätellä, on minulla päähänpinttymä siihen, että hevosen kuuluu edustaa kotimaista rotua. Suomenhevonen sen vain olla pitää. Tallissa asuu kolme hevosta, joista Salama siis on minun oma tammani ja oriit ovat sitten iskän hevosia - paitsi, että pidän niitä silti ainakin osaltaan kuin omina hevosinani. Samanlaisen hoidon ja hyysäyksen Aatu ja Samu saavat kuin Salamakin. Kaikki on niiden kanssa ihan yhtä tarkkaa kuin Salamankin suhteen.

Aatu 3-vuotiaana
Sen on ainakin tässä vuosien saatossa (varsinkin vajaan viimeisen vuoden aikana, jonka Samukin on asunut meillä) tajunnut, että kolme hevosta on ihan maksimimäärä, minkä kaksi ihmistä ehtii omien töidensä lisäksi hoitaa ja valmentaa. Siis jos niitä hoidetaan ja treenataan siinä mittakaavassa, kuin minä ravihevosenomistamisen käsitän. Kyllähän niitä oloneuvoksia voisi tallissa pitää vaikka kuinka monta, mutta kolmen hevosen täysipainoinen valmentaminen, hoitaminen ja kilpailuttaminen vie tällä hetkellä ihan kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Ylipäätänsäkin olen sitä mieltä, että hevosia täytyy olla vain sen verran, että niihin jokaiseen on aikaa keskittyä omana yksilönään. Ja toisekseen hevosia täytyy olla vain sen verran, ettei niiden kanssa aivan väsytä itseään, että harrastaminen olisi (melkein) joka päivä mukavaa. Kun hevoset kuitenkin ovat vain harrastus eikä ammatti. Tai elämäntapa kai on osuvampi ilmaus, sillä niin rakas ja tärkeä henkireikä hevoset loppupelissä ovat. Toivotaan, että Salamalla, Aatulla ja Samulla terveyttä riittää, sillä nämä hevoset ovat tulleet talliimme jäädäkseen.

Nopsan ja varsan kuoltua olen ymmärtänyt myös sen seikan, että hevostenkasvattaminen on ihan hullua hommaa. Toki, JOS kaikki menee hyvin, on omakasvatti aina tunnearvoltaan ehkä vielä vähän tärkeämpi kuin muut hevoset. Mutta. Kun kaikki ei aina, ei läheskään aina, mene elämässä eikä varsinkaan hevosten kasvattamisessa niin kuin toivoisi. Tästä yhdestä pettymyksestä viisastuneena kaikki meidän nykyiset hevosemme ovat siis ostovarsoja. Salama on ostettu 2-vuotiaana, Aatu ihan pikkuvarsana ja Samu vajaan vuoden ikäisenä.

Ostamisessa on se hyvä puoli, että siinä ostaja on aina "niskan päällä" siinä suhteessa, että jos varsa ei miellytä ensisilmäyksellä, ei sitä tarvitse hankkia. Ja varsaa ostaessa saa etsiä niin kauan, kuin se oikea sitten löytyy. Ja sitten vain toivoa, että hankinta oli edes jossakin määrin kannattava... Ajan myötä jokaisesta hevosesta tulee tärkeitä omina itsenään, mutta ostovaiheessa on lupa olla kranttu, kun tunnesiteitä ei vielä ole.

Salaman kanssa joen rannassa
Kaikkia meidän hevosia yhdistää yksi asia, jolla on ollut vahva peruste ostopäätöstä tehtäessä. Emälinja. Olen nykyään aika vaativa hevosten sukujen ja etenkin emälinjojen suhteen. Isä löytyy ravipuolen varsoillakin jokaiselta, mutta emälinjoista löytyy eroja. Minusta myös emällä täytyy olla kilpailunäyttöjä ja mielellään myös jälkeläisnäyttöjäkin. Salamalla ja Aatulla on tähtiaikaset emät, Samulla peräti valioaikainen. Aatun emällä on jo hienot jälkeläisnäytöt eikä Samun emäkään kovin kauaksi niistä jää.  Ja emälinjan sukua olen jokaisen kohdalla käynyt kauas taaksepäin läpi ja mielestäni ne täyttävät kriteerit, jotka tämänpäivän ravihevonen tarvitsee.

Hevoset ovat tottakai jokainen omia persooniaan, omine oikkuineen ja omine luonteenpiirteineen. Mutta jokaisen on oltava toimiva. Hevoset ovat harrastamista varten, joten niiden on toimittava kuten hevosten kuuluu. Lastaamisen, kuljettamisen, ajamisen, kengittämisen ja peruskäsittelyn on onnistuttava. Ne laitetaan onnistumaan, koska se on osa meidän hevostemme arkipäivää. Eikä niistä tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa. Elämä on.

Tallin pihapiiriä

Hoitamisesta
No joo, hevosten hoitaminen on asia, josta olen aivan ylitarkka. Aivan yliylitarkka. Tottakai maalaisjärki on pidettävä mukana, joten ei meillä hevosia mihinkään pumpuliin kääritä ja kyllä niiden annetaan olla hevosia ja elää hevosten elämää. Mutta tarkka olen silti. Kun koitetaan tehdä hevosista huippu-urheilijoita, on matkalla niin paljon ongelmia. Välillä tuntuu, ettei matkalla muuta olekaan. Kaiken pitää olla kunnossa silloin, kun puhutaan kilpahevosista. Ja siltikään kaikki ei ole kuin sen yhden pienen hetken kerralla kohdillaan. Hevosten hoitaminen onkin mielestäni tiimityötä. Eläinlääkärit, kengittäjä ja ohjastaja kuuluvat hevostemme hoitoon ja valmennukseen hyvin tiiviisti. Sillä ei omat rahkeet yksinkertaisesti kaikkeen riitä, eikä saakaan riittää. Ammattilaisilta saadut avut ja neuvot ovat äärettömän tärkeitä. Yksin kukaan ei ole yhtään mitään. Eikä raviurheilussa yksin pysty saavuttamaan yhtään mitään.
Tätä se treeni talvella on... Kuva Aatusta viime talvelta.
Hevosten perushoitamiseen kuuluvia päivänselviä asioita ovat meillä, että hevoset harjataan joka päivä (ainakin kerran), että jalat käydään päivittäin extratarkan syynäyksen kanssa lävitse, että hevoset loimitetaan ulos ja pääsevät pihalle joka päivä, että ne pestään lenkkien jälkeen ja loimitetaan sitten talliin, että jalat kylmätään ainakin kovempien lenkkien jälkeen, että jalat käydään läpi vielä illalla ja hoidetaan ja kääritään ne jotka sitä tarvitsevat. Niin, jalat ja jalat, mutta koskaan niihin ei voi liikaa huomiota kiinnittää. Koska jalat ovat ravihevosen tärkein työväline - heti pään jälkeen.

Tallista
Pitkäaikainen ja suuri unelma omasta tallista saatiin toteutettua kesällä 2008. Sitä ennen hevoseni (ensiksi Nopsa ja sitten Salama) oli kerennyt asua kymmenen vuotta vieraan tallissa hoidossa. Siten kuitenkin, että minä kävin hevoseni päivittäin itse hoitamassa ja silloin, kun oli koulussa iskä kävi hevosen hoitamassa. Kymmenen vuotta on pitkä aika ja niihin aikoihin liittyy kovin paljon muistoja. Silti oma talli oli aina suuri unelma. Kun sen toteutus sitten tuli mahdolliseksi, oli minulla suhteellisen selvä visio siitä, millaisen tallin haluan. Pohjapiirrustus on alunperin minun tekemä ja sitten äitin viimeistelemä. Lopputulokseen olen tyytyväinen. Talli on nykyaikainen, korkea ja valoisa. Mielestäni tallissa pitää olla hevosilla tilaa ja ilmaa hengittää. Ja nyt sitä on.

Talli ja yksi tarhoista
Karsinoita on viisi, joista neljä on 3m x 3m kokoisia ja yksi 3m x 4m, joka täyttää varsomiskarsinan mittavaatimukset (vaikken minä siitä hevosten kasvattamisesta perustakaan, mutta varmuuden vuoksi...). Karsinaelementit on tilattu Pellonpajalta ja ne ovat harmaata muovilankkua, joka valittiin karsinamateriaaliksi Jokitalon tallilla nähdyn ja kuullun positiivisen kokemuksen perusteella. Muovilankuilla haettiin talliin laatua ja lujuutta pitkäksi ajaksi eteenpäin ja minulle tärkeä asia oli tietenkin, että ne on suhteellisen helppo pitää puhtaana. Tallissa on 3 metriä leveä käytävä, pesupaikka, varustehuone, loimenkuivaushuone pyykkikoneineen, rehulato heinien purujen ja kärryjen säilyttämistä varten.
Sisänäkymää

En koe, että mikään tallissa on luksusta vaan pikemminkin nykyaikaa. Kyllä minäkin olen aloittanut hevosenhoitamisen tallissa, jossa hevoset seisoivat pilttuissa, jossa oli maalattia ja ulko-ovi avattiin talvella sorkkaraudalla. Mutta sitä en ymmärrä, miksi nykypäivän 2000-luvun tallit pitäisi näyttää joltain -70 luvun talleilta. Maailma muuttuu. Kehitys menee eteenpäin. Kyllä se näkyy taloissa, autoissa, navetoissa ja elämässä yleensäkin. Kyllä se saa ja pitääkin näkyä tallissakin.

Talli on siinä mielessä minun valtakuntaani, että olen siitä ihan fanaattisen tarkka. Tavaroilla on omat paikkansa ja niiden on myös oltava paikoillaan. Paikkojen on oltava järjestyksessä ja mielellään puhtaitakin... Ja sillä en tarkoita, että tallissa pitäisi olla kuin sairaalassa ja kaiken aivan tiptop. Tottakai talli on nimenomaan talli hevosia varten, mutta pitää siellä olla myös ihmisten mukava harrastaa. Kun siellä se hyvin suuri osa vuorokaudesta kuitenkin ihmisilläkin menee...

Valmentamisesta
Jaa-a. Sanoisinko tähän alkuun, että hevosten valmentamisesta olen aika tarkka. :D Kamala, millaisen nipokuvan sitä itestään tämän kirjoituksen perusteella antaa, mutta en osaa nyt muutenkaan asiaa ilmaista... Vaikka hevosemme ovat harrastekavereita, kaikki asiat niiden hyvinvoinnin eteen pyritään tekemään mahdollisimman hyvin. Kuten jo aikaisemmin sanoin, ei oma panos riitä kuitenkaan kuin murto-osaan, vaan ammattilaisten näkemyksellä ja heidän työllään hevostemme eteen on suurensuuri merkitys.
Hiitillä keväällä 2011
Ei tätä hommaa saa liian vakavasti ottaa ja jalat pitää pitää maassa tilanteessa kuin tilanteessa, mutta kyllä silti tavoitteitakin pitää olla. Eihän systemaattisella valmentamisella olisi mitään järkeä, jos ei sillä pyrittäisi johonkin. Töitä tehdään paljon tavoitteiden ja unelmien eteen. Salama ja Aatu treenaavat tällä hetkellä viisi kertaa viikossa 12-20km lenkkejä ja Samu sen 3 kertaa viikossa 6-10 kilometrin lenkkejä. Salamaa on pyritty pitämään nyt silloin tällöin Samun lenkkikaverina, jolloin varsa saa käytösesimerkkiä ja Salama hölkötellä ihan lällylenkkejäkin välillä. Kun hevoset ovat kerta peruskuntokaudella niillä kyllä ajetaankin juosten. Lähestulkoon koko lenkin ajan. Hiitti- ja kilpailukaudella on eri asia, kun kovemmat harjoitukset ajetaan kahdesti viikossa raviradalla, niin kotona välipäivinä vain kävellään, tarhaillaan tai ratsastellaan. Nautitaan elämästä.

Työn jälkiä...
Ruokinnasta
Tähän en osaa sanoa muuta, kuin ruokinta on jokaisen hevosen kohdalla yksilöllistä. Hevoset saavat kaurat kolme kertaa ja heinät neljästi päivässä. Meillä on uskottu monta vuotta Krafftin rehuihin ja niitä Salama ja Samu tällä hetkellä syövät. Aatulle on haettu nyt uutta ruokintamallia sen jatkuvan riviongelman ja syksystä saakka enemmän tai vähemmän oireilleiden mahaongelmien vuoksi. Tällä hetkellä näyttää taas hyvältä. Pienen tallin etuja onkin se, että jokaisen hevosen pystyy ruokkimaan yksilöllisesti sen tarpeiden mukaisesti. Vaikka niitä rehusäkkejä onkin sitten jokaiseen lähtöön.

Lumikinoksia

Elämäntavasta
Salaman kanssa metsässä
Hevoset ovat minun elämäni. Töistä liikenevä vapaa-aika kuluu tämän harrastuksen parissa. Koko elämä rullaa pitkälti hevosten ehdoilla. Harrastaahan raviurheilua ja yleensäkin hevosia voi monella tavalla. Mutta tämä on minun tapani. Hevoset hoidetaan mahdollisimman hyvin ja niitä valmennetaan mahdollisimman hyvin - sillä kaikki aika ja raha tähän harrastukseen jokatapauksessa menee. Mutta menköön. Se on minun asiani ja minun elämäni. Jos ei muuta, niin nöyräksi tämä harrastus ainakin opettaa. Kun jalat pitää maassa, ei voi pudota kovin kovaa eikä korkealta. Kun hommassa on nöyryys mukana, tuntuu pienetkin ilonhetket suurilta. Sillä jo oman hevosen kanssa raveihin pääseminen on niin suuri saavutus ja niin valtavan työmäärän näytös, että siitä täytyy olla tyytyväinen. Ja tässä valossa Salaman ja Aatun tämän vuoden kilpailusuorituksia muistellaan vielä kauan. Ja ollaan niistä nöyrästi kiitollisia.

29.11.2011

Puhti pois

Historiallisen hyvin mennyt, ennätysten kirjoihin jäävä ja parhaiden muistojen aarrearkkuun talletettu ravivuosi 2011 päättyi meidän tallin viimeisenkin satrttihevosen eli Salaman osalta eilen Oulussa. Ja juuri noihin otsikon sanoihin kuskin tuodessa tamman startin jälkeen minulle.

Salaman 6-vuotiskausi alkoi Oulussa 4.4. kakkossijalla ja päättyi lähes kahdeksan kuukautta myöhemmin seitsemänteen sijaan. Eilen tammalla oli ensimmäistä kertaa tämän syksyn startteihin alla hokkikengät, mikä ei suureksi ilokseni tuottanutkaan Salamalle nyt minkäänlaisia liikevaikeuksia. Aika 30,3 on Salaman kolmanneksi paras juoksema volttitulos, joten sinällään hokit eivät kaiketi vauhtiakaan vieneet liiemmin pois. Mutta nyt jalkatilanteen sijasta mättäsikin jokin aivan muu. Salamalla ei ollut startissa lainkaan samanlaista tekemisen meininkiä ja tappamisen tahtoa kuin aikaisemmin. Puhti oli poissa. Salkkarilla oli selässään numero 12, mikä tarkoitti eilen kahdenkympin pakkia ja juoksurataa numero kuusi. Alkumetreillä tamma kiihdyttikin ihan vinhasti, mutta löi jo ensimmäisessä kaarteessa käsijarrua päälle. Juoksupaikka oli koko matkan pääjoukon perällä jossain 4. tai 5. pari ulkona. Eikä hevonen vain eilen syttynyt missään vaiheessa kilpailemaan siten, kuin tällä kaudella on totuttu näkemään. Sitkeys, joka on ollut tamman tavaramerkki, oli poissa ja juokseminen oli eilen pakkopullaa enemmän tai vähemmän. Ihan outoa. Varsinkin siihen nähden, että kotona hevonen todellakin on ollut mukamas niin hyvänoloinen ja jalkatilannekin vaikuttaisi kerrankin olevan hallinnassa. Ehkä hevosella on tässä vaiheessa kautta samanlainen kilpailuväsymys kuin omistajallaankin.

Puhdin puuttuminen on tässä vaiheessa kautta todellakin myös minun ongelmani. Siitäkin huolimatta, että tallin starttihevoset ovat tehneet hyvän kauden, etenkin Salama, joka on ylittänyt monta kertaa itsensä ja omistajansa toiveet. Silti jossakin määrin tuntuu tällä hetkellä vain helpottavalta saada Salamaltakin lupa starttitauon pitämiseen. Nyt vedetään kilpailuelämästä henkeä ja aloitetaan kunnonkohotus ensi kautta kohti. Siihen taas tarvittaisiin kyllä lunta ja mahdollisimman talviset olosuhteet, joita tänä talvena ei vain näytä millään tulevan. Tai ainakin odottavan aika tuntuu toivottoman pitkältä. Silti jonkinlainen lupaus lumesta on viime päivinä saatu edes siinä määrin, että maa on saanut ihan ohuenohuen lumikerroksen ja pakkanen on jäädyttänyt luonnon. Siihen saakka, kunnes se loppuviikon vesisaderintama taas tulee pettymykseksemme...
Jos palataan vielä Salaman kuluneeseen ravivuoteen, hämmentää sen hyvyys minut vielä tässä vaiheessakin. Kukaan ei olisi kauden alussa uskonut millaisen muodonmuutoksen Salama kilpahevosena nyt 6-vuotiaana tekisi. Tamma on yllättänyt omistajansa kerta toisensa jälkeen. Salaman pikkusievästä suorittamisesta on tällä kaudella tullut todellista tekemistä, rajojen kokeilemista ja ennätysten rikkomista. Hevonen kehittyi valtavasti viime vuodesta ja Salama onkin ollut tällä kaudella varsin varma kilpailija, tunnollinen taistelija ja ennenkaikkea suoritusvarma starttihevonen, joka ainakin jossakin määrin on jokaisen raviharrastelijan unelma.

Salaman 6-vuotiskausi käsitti 16 starttia joista puolet totosijoja ja suoritusvarmuudesta kertoen 12 sijoitusta viiden parhaan joukossa. Rahoitta se jäi vain kahdesti ja laukallekin sortui kauden aikana vain kahdesti. Hylkäyksiä yksi (joka kismittää vieläkin..). Voittoja kolme. Ennätystenparannuksia MONTA. Tähtiajan alitus seitsemän kertaa, paras aika sekä voltista että auton takaa 28,9 ja huonoinkin 32,0 on parempi kuin yksikään aikaisempina vuosina juoksema aika. Rahaa Salama keräsi tältä kaudelta 5460€, mikä tekee starttia kohti yli 340€.

Tammasarjan himoittua loimea Salama ei saanut, eikä siis tule koskaan sellaista saamaankaan sen kääntyessä vuodenvaihteessa 7-vuotiaaksi eli tammasarjoihin "yli-ikäiseksi". Tammasarjoja ajettiin kauden aikana 5, joista paras sijoitus oli Kaustisella saalistettu kolmossija. Muut yritykset tuottivat kaksi nelossijaa ja kaksi viidettä sijaa. Kauden aikana Salamasta tuli tähtijuoksija ja toisen palkinnon kantakirjatamma.

Toki paljon paremminkin olisi voinut mennä. Ja toki monella muulla on paljon Salamaa parempia hevosia. Mutta minulla ei ole. Salama oli 2-vuotias, kun siitä tuli minun hevoseni ja harrastuskaverini. Ja paras ystäväni. Siitä saakka tamman kanssa on tehty päivittäin yhdessä töitä. Monta lenkkiä on takana. Välillä usko on ollut kovemmallakin koetuksella, sillä Salamalla on valitettavan paljon ongelmia jalkojensa kanssa, mikä teettää jatkuvasti ylimääräistä työtä ja huolta. Mutta pää on täyttä kultaa eikä tämän parempiluonteista hevosta yksinkertaisesti enää vain voi olla olemassa.

Talven aikana keräämme kunnon, mielen ja puuttuvan puhdin taas iskuun ja palaamme tositoimiin toivottavasti taas ensi keväänä. Tosiasiassa en tiedä löytyykö Salamalta enää lisää nopeutta ja kykeneekö se enää ensi kaudella olemaan yhtä suoritusvarma starttihevonen kuin tänä vuonna. Aika näyttää. Parempaan on kuitenkin aina uskottava, jotta tätä hommaa jaksaa harrastaa.


Salamasta ja Aatusta tuli molemmista tämän kauden aikana tähtijuoksijoita.
Tähtirajan alituksissa alla olleet kengät on naulattu tallin seinälle.

18.11.2011

Ratsunkengissä

Tämä kasvihuoneilmiö tai mikälie rapatarhailmiö on oikeasti yksi niistä lukuisista maailman raivostuttavimmista asioista. Kun eletään marraskuun puoltaväliä eikä lunta ole nähty vielä tälle talvelle kuin kuvissa, niin alkaa oikeasti jo huumori loppua. Voisiko se talvi lumineen ja pakkasineen oikeasti tulla pian - mahdollisimman pian - oikeastaan vaikka heti? Minä nimittäin tarvitsen sen talven hevosten treenaamisen takia!

Hevoset ovat ainakin varautuneet talven tuloon talviturkkeineen. Myönnän, että minulla on varmasti jonkinsortin talvikarvafobia ja yritän aina parhaani mukaan syksyisellä loimittamisella estää hevosten liiallisen pörröytymisen... Mutta aina se talvikarva vain näyttää suomenhevosille kasvavan. Joskin kyllä tämän karvamäärän kanssa vielä pärjää, varsinkin kun Aatun kesäkarvankasvatusprojekti alkaa taas tammikuussa jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Talveen on varauduttu nyt myös hokkikengin, jotka Jyri kävi tällä viikolla naputtelemassa kaikille hevosille. Aatu-armas sai jalkoihinsa ikäluokkavarsan imagoon varsin epäsopivat ratsujen painavat kengät, joissa varvaskäänteitäkin on kaksinkappalein... Aatu-raasu. Ja ennenkaikkea iskä-raasu, jonka ravimiesimagoon ratsunkengät tuntuvat olevan vielä vähän epäsopivammat kuin mitä ne Aatun jaloissa ovat. Aatun raviura on nyt siis ratsunkengissä. :D Tällä ratkaisulla haetaan talven (niin siis TALVEN) peruskunto- ja voimatreeniin yhtä vastusta lisää ja ennenkaikkea pitempää kengitysväliä (nyt väli on ollut 4 viikkoa) jotta kaviot saataisiin taas ensi kaudelle mahdollisimman terveeseen iskuun.




Salama ja Samu sen sijaan saivat normiravikengät jalkoihinsa. Samulle hieman raskaampaa myös alle ja Salamalle mahdollisimman kevyet irtohokkikengät - ainakin siihen asti kunnes kilpailukausi lopullisesti paketoidaan tältä kaudelta. Jossain vaiheessa sitä peruskuntoakin nimittäin on pakko edes muutaman kuukauden verran ajaa ja vetää raveista hetken aikaa henkeä.

Yksi ravikauden turhimmista ravireissuista tehtiin taas viime tiistaina Salaman kanssa Teivoon. Ajettiinpa sitten sellaiset 600km:n tiistaiajelu Salaman kanssa, käytiin Tampereella ajamassa kilpaa, juomassa kahvit, pesemässä hevonen ja tultiin vanhoilla rahoilla kotiin. Starttitaukoa oli alla lähemmäs 6 viikkoa ja sinä aikana Salaman jalkoja on hoidettu kahteen otteeseen kuntoon. Nyt se on ollut treenissä varsin hyvänoloinen. Teivossa oli ihan nappisarja ja lähtöpaikaksikin saatiin auton takaa paras mahdollinen kakkonen. Odotin Salaman kyllä jonkin verran lähdössään pärjäävän, mutta vaikka se tekikin ihan kohtuullisen startin, oli tyytyminen seitsemänteen sijaan ajalla 29,4a.

Tampereella oli tiistai-iltana pikkupakkanen, mutta rata oli vielä ihan pehmeä hiekkarata, joka käytännössä tarkoitti Salaman kohdalla sitä, että tammalta riisuttiin lämmityksen jälkeen kengät jaloista pois. Minusta Salama näytti koko illan normaalia itseään paremmalta ja myös kuski vahvisti ravin käyneen huomattavasti voittostartteja paremmin. Lähtöauton takaa Salama ei mielestäni kiihdy ihan yhtä vilkkaasti kuin voltista pyörähtäessä ja nytkään se ei kerennyt auton irrottua nopeimpien matkaan. Juoksupaikaksi muodostui kolmas pari ulkona. Kilpakumppanit pitivät keulilla niin kovaa tempoa, että hyvin äkkiä kävi selväksi, että tämän päivän taktiikka oli vain roikkua mukana sen mitä tamma kykeni. Hevonen suoritti mielestäni ihan omalla tasollaan ja oli ihan kohtuuhyvä, mutta ei vain voinut paremmilleen mitään. Kärki kiskoi viimeisen puolikkaan marraskuun illassa valiovauhtia, eikä Salamalla todellakaan ole sellaisiin kyyteihin eväitä. Mukana pysyttiin sen mitä pystyttiin eikä se tosiaan tsiistaina Teivossa riittänyt seitsemättä sijaa korkemmalle. Mutta tulipahan käytyä. Ja nyt on ainakin todettu tämän vuoden aikana sekä Salaman että Aatun kanssa, ettei Teivo todellakaan ole meidän hevosia varten muuta kuin klinikkapalveluja tarvittaessa... Iskän klisee "sieltä ne rahat tulevat, minne ne ovat menneetkin" ei vain näytä pitävän paikkansa mitä raviurheiluun tulee.

Aatu
Salama


















Aatun treeni on ollut viimeiset kolmisen viikkoa pitkälti jarrukärryjen vedätystä ja hyvin  kävelypainotteista sellaista. Ori eläinlääkärintarkistettiin Kimmon toimesta läpi eikä se onneksi ollutkaan niin vaivanen kuin epäilin. Aatu on kestänyt neljän vuoden treeninsä käsittämättömän terveenä ja nytkin taivustuskokeissa reagointia oli vain etusten kavionivelten (tämä oli kyllä tiedossakin...) ja vasemman takavuohisen osalta. Ne paikat hoidettiin ja nyt ensi viikosta lähtien ori saa ruveta treenaamaan totisemmin 5-vuotiskautta kohti. Niissä ratsunkengissään...

14.11.2011

Samun elämää


Samulla on ikää nyt 1,5 vuotta ja mikä kummallisinta
1,5 kuukauden päästä kaksi vuotta.


Varsa on asunut meidän tallissa nyt kahdeksan kuukauden ajan.
Arasta ja käsittelemättömästä varsasta on kasvanut komea nuori herra,
joka kieltämättä on jo tässä vaiheessa rakenteeltaan tallin komein hevonen.
Valitan ettei loimi päällä tänään otetuista kuvista rakenteesta saa mitään käsitystä.


Samu on kiltti, mutta toisinaan oikea jästipäiden jästipää.
Se on luonteeltaan täysin erilainen hevonen kuin Salama tai Aatu.
Samua nimittäin ei komenneta tai käskytetä. Sen kanssa neuvotellaan ja siltä pyydetään.
Joskus Samu totteleekin.


Samu on tallin ilopilleri.
Vanhemmat hevoset ovat jossakin määrin tylsiä, tavallisia ja totisia.
Samu ei ole mitään niistä.
Samu on iloinen ja täynnä nuoruuden intoa.
Se nauttii kaikesta huomiosta ja on hyvin kiinnostunut aivan kaikesta.
Päässä on ehkä kaksi järjenhiventä, mutta joskus nekin ovat riittävät.



Samu on iso varsa. Joskus se muistuttaa hirveä enemmän kuin hevosta.
Kopissa Salaman kanssa vierekkäin seistessä ne ovat lähestulkoon samankorkuiset.
Ja pituutta Samun rungossa on yhden junan verran.
Loimet ovat jatkuvasti liian pieniä ja nykyään ne saa ostaa surutta
ihan aikuisen hevosen kokoa 145cm tai 155cm...
Salama ja Aatu saavat Samulta sitten ne pieneksi jääneet loimet
 - tosin ne ovat yleensä väärää väriä.



Samu treenaa jo ihan täyttä päätä.
Nyt kun Aatu on ratatreenistä tauolla, on Samu päässyt Salaman seuralaiseksi Kaustisen radalle lenkkeilemään kaksi kertaa viikossa. Siellä se on tomeraa poikaa,
 mutta onhan sillä mukava ajella.
Samu lenkkeilee kolmesti viikossa 6-10 kilometrin lenkkejä.
Kerran on tehty 12km lenkkikin, kun käytiin Mäkitalossa näyttäytymässä.
Matkalla oli monta postilaatikkoa...



Ravihevosen elämäntehtävä on juosta.
Joten minun mielestäni ravihevosta on treenattavakin juosten.
Heti varsasta saakka. Samukin juoksee - sitä omaa vauhtiaan.



Viime aikoina Samu on ollut tallin positiivisin edistyjä.
 Sen aikaisempi askellus on ollut jotain ravin, peitsin ja laukan sekamelskaa,
mutta nykyään orivarsa on oppinut juoksemaan. Ihan oikeaa ravia.
Ravihevosen ravia.



Kuten jotkut ovat kaiketi aiemmin seuranneetkin, on kuljettaminen ollut Samun ongelmista se suurin. Samu kun on kenguru ja aivan superhyvä pystyynhyppijä. Lastaaminen ei ole enää mikään ongelma, jos se sitä koskaan on ollutkaan. Ja myös matkustaminen sujuu nykyään hienosti. Samun myötä opittiin, että varsa kannattaa laittaa kopissa naruilla kahta puolta mahdollisimman ylhäältä kiinni sekä samalla kaulapannalla lattiasta kiinni. Tällä kiinnitysarsenaalilla Samukin oppi pysymään matkustaessa etupuomin oikealla puolella. Vielä tänäkin päivänä se kyllä matkustaa pää taivaassa - mutta mikä tärkeintä: jalat maassa.


Samu on ollut jo nelisen kuukautta kengässä.
Tällä hetkellä edessä on jo hokkikengät ja keskiviikkona saadaan piikkarit taaksekin.
Sitten saa talvi tulla.


Kahdeksan kuukauden yhteiselon aikana on käyty monta tahtojen taistelua
ja opittu monta asiaa. Samu on ehkä hieman omalaatuinen hevonen,
mutta meille siitä on tullut tärkeä kaveri.

Eikä ole päivää, ettenkö sitä tarhasta talliin hakiessa miettisi,
kuinka erilainen hevonen portilla odottaa nyt kuin silloin 8 kuukautta sitten.
Tehty työ on todellakin palkittu ja jo se,
että Samu on oppinut näinkin nopeasti hevosentavoille on oikea työvoitto.
Ainakin tältä erältä.

27.10.2011

Huoltohommia

Syyshuollot on viime viikkoina olleet meneillään kaikilla meidän hevosilla ja kilpailurintamalla alkaa olla tältä vuodelta jäähdyttelyn paikka. Aatu aloitti huolto-, talvi-, treeni- tai minkälielomansa viikkoa ennen ihmisten suunnitelmia esiintymällä perjantaina Kaustisen lounasraveissa varsin vaisusti. Tuo startti oli tarkoitus ajaa Satakunta-ajoa silmällä pitäen välistarttina ja viimeistelevänä kovempana hiittinä. Mutta loppujen lopuksi startti viimeistelikin sitten vain kauden lopettamispäätöksen, sillä hevonen ei yksinkertaisesti ollut sellainen kuin olisi pitänyt. Pitkä ja rankka kausi on tehnyt tehtävänsä ja joku Aatun hyvinvoinnissa nyt vain mättää. Kriteriumfinaalin jälkeen ori huilasi viikon, sai imusuonentulehduksen takajalkaansa ja huilasi taas puoli viikkoa lisää. Sitten oireili maha, madotettiin ja otettiin matonäytteitä. Ei mitään. Ja loppujen lopuksi nyt havaittiin, että hevosen etuvuohiset/kavionivelet ovat ihan hirvittävän kipeät. Se lienee suurin syy Kaustisen vaisuuteen ja lähinnä siihen, ettei hevonen pystynyt ottamaan vauhtia lainkaan.

Kaustisella homma ei jäänyt ainakaan lähtöpaikasta kiinni. Auton takaa ysirata on juuri se paikka, mitä me olemme joka kerta suurin piirtein kädet ristissä toivoneet Aatulle ikäluokkakilpailujen karsintoihin. Nyt se ysirata vihdoin saatiin, mutta hevonen olikin sitten kehno. Aatu laukkasi ensimmäiseen kaarteeseen, mutta ei sen olisi vielä peliä täysin pitänyt ratkaista. Kaikki kunnia hienoille vastustajille, mutta kyllä minun mielestäni Aatun olisi normaalina omana itsenään pitänyt kiertää tuo sakki vielä laukan jälkeenkin. Mutta kun juoksemisesta ei vain tullut mitään. Aatu räpelsi joukon perällä sen mitä kykeni, teki uransa huonoimman juoksun ja tallusti maaliin seitsemäntenä vaatimattomalla ajalla 32,0a.

Tottakai kausi olisi mielellään päätetty Satakunta-ajoon, mutta sinne ei ole mitään mieltä puolikuntoisen hevosen kanssa lähteä. Tähän saakka on aina raveihin lähtiessä tiedetty, että Aatulla on mahdollisuudet pärjätä JOS se ravaisi ja keskittyisi olennaiseen eli työntekoon, mutta nyt tilanne olisi jo ennakkoon ollut ihan erilainen. Joten peruutimme Aatun ilmoittautumisen Satakunta-ajoon ja sen sijaan siirrymme huoltohommiin. Ensi viikolla Aatu onneksi pääsee tarkempiin syynäyksiin, jotta saataisiin hoidettua hevonen kaikin puolin terveeksi ennen todellisen talven tuloa. Sillä lumen tultua ori ottaa ensi talvena aika raakasti kilometrejä...

Aatun 4-vuotiskauden päätösstartti 21.10.2011. Kuvannut Nelli Tarkka.

Aatun 4-vuotiskaudesta jäi hieman ristiriitaiset fiilikset. Hevonen, joka ei koskaan ole sairastanut (1-vuotiaana ollutta ähkyä lukuunottamatta) tai vaivaantunut mistään on nyt sitten 4-vuotiaana sairastanut kaikkien noiden vuosien edestä, mikä teki kilpailukaudesta kovin rikkonaisen. Kausi alkoi upeasti ja toiveita herättävästi - ennenkuin niitä ongelmia ongelmien perään alkoi tulla. Silti Aatu selvitti tiensä Pikkupelimannin, Oulu Expressin ja Kriteriumin finaaleihin ja väläytteli aina silloin tällöin hurjia vauhtivarojaan ja oikeita kykyjään. Mutta silti olen sitä mieltä, että ne kyvyt jäivät suurelta osin suurelta yleisöltä pimentoon. Laukat pilasivat tärkeitä suuria lähtöjä, mutta taustajoukoille menestystä paljon suurempi asia oli saada kokea se tunne, kun oma hevonen juoksee ikäluokan suurimmissa karkeloissa. Ne unelmat, joista on lähes neljä vuotta Aatun kanssa haaveiltu, toteutuivat ja niiden saavuttamisesta ollaan todella todella kiitollisia ja ylpeitäkin. Mutta. Nälkä kasvaa syödessä. Toivottavasti Aatu kasvaa talven aikana myös henkisesti ja miehistyisi oikeaksi kilpahevoseksi niin, että 5-vuotiskautena me voisimme jatkaa unelmien toteuttamista...

Salama käytettiin viime viikolla Tampereen klinikalla "syyshuollossa". Taivutuskokeissa oli jokaisessa jalassa reagointia joten tutut etupolvet ja takavuohiset lääkittiin. Lisäksi Kimmo raspasi tamman hampaat. Hevosta on päästy treenaamaan jälleen normaalisti ja onhan se toki jalkojen hoitamisen jälkeen taas kuin uudestisyntynyt. Sarjoja on kuitenkin huonosti tarjolla ja kun kerta jalkoja on hoitamaan ruvettu niin hoidetaan sitten kunnolla, joten ensi viikolla ohjelmassa on uusintapiikitys ja sitten katsotaan parin viikon kuluttua sarjatarjontaa uudestaan.

Samukin aloitti loppuelämän mittaisen klinikkakierteensä toissapäivänä, kun varsa kävi Kaustisen klinikalla hammaslääkärissä. Sudenhampaat poistettiin ja muutenkin suu hoidettiin. Samun treeniin on löydetty starttihevosten kilpailuturneen hiljenemisen myötä onneksi lisää aikaa ja kolmisen kertaa viikossa varsa käy juoksemassa 6-9 kilometrin lenkkejä. Toisinaan metsätiellä liikkuu mörköjä ja toisinaan ei. Joskus menee paremmin ja joskus huonommin. Kerran on sukellettu kärryt perässä ojaan, mutta eiköhän niitä kertoja tule talven aikana monta lisääkin. Samun treenin suurena motivointitekijänä on ollut myös sen sisarusten huiman hieno menestys viime aikoina. Samun sisko R.R. Ruskariina ja veli Saahi nimittäin kaunistelivat molemmat vastikään ennätyksensä valioaikaisiksi. Joten emän periyttämiskyvystä ei homman pitäisi kyllä Samunkaan kohdalla jäädä kiinni! Joskaan eihän se sisarusten menestys mitään takaa, itse ne ennätyksensä ja rahansa on jokaisen hevosen kuitenkin juostava. Mutta tokihan sukulaishevosten menestys mieltä lämmittää ja antaa aina uutta treeni-intoa ihmisille. Sillä siihen valioaikaan on Samulla vielä jonkin verran matkaa... :D

Joten pitkälti eläinlääkärikäyntipainotteisia on meidän tallin kuulumiset tältä erää. Joka viikko on joku hevonen käytetty/käytettävä klinikalla, joten onneksi hevosia nyt ei tätä kolmea enempää ole, muuten tämän harrastuksen myötä loppuisi sekä rahat että aika... Raviurheilu on kuitenkin tällä hetkellä niin kovaa kilvanajoa, ettei siellä ole mitään mahdollisuutta pärjätä kuin terveillä hevosilla. Jalostus on vienyt etenkin suomenhevosten vauhtia paljon eteenpäin ja nykyään nuorten hevostenkin on oltava heti uransa alussa valmiita kilpahevosia, joilta täytyy löytyä myös kilpahevosen kyydit. Ilman eläinlääkäreiden panostusta ei ainakaan meidän hevosilla olisi raviurheilurintamalla mitään menestymissaumaa. Kaikki kun on niin pienestä kiinni että jokaisen palan on oltava kohdillaan. Ja sanonpahan vain, että niitä pieniä paloja suuresta hevosesta kyllä löytyy!

7.10.2011

Raviraportti

Syksy
Huh, mitä kauemmin blogi on päivittämättä, sitä turhemmalta sen päivittäminen enää edes tuntuu. Tämänkertainen teksti ei varmaan hirveitä kerro kenellekään eikä sisällä sen suurempia analyyseja puoleen eikä toiseen, mutta kirjoitan tämän lähinnä vain itselleni, jotta itse edes muistaisin missä on oltu, mitä on tehty ja miten on mennyt. Raviraportissa käyn siis läpi ne startit, mitkä Salama ja Aatu ovat juosseet viimeisimmän "oikean" päivitykseni jälkeen. Kilpaa on ajettu ainakin kovasti. Starttien lisäksi ollaan tietenkin käyty normaalit hiitti- ja kengitysreissut päälle. Välillä onkin tuntunut, että kaikki aika menee vain valjaiden rasvaamiseen ja kärryjen pesemiseen, kun aina jompikumpi starttihevonen on jonnekin lähdössä. Mutta juuri tämän takiahan sitä työtä on vuosikaudet tehtykin ja nyt työntuloksena ollaan päästy kiertämään raveissa molempien hevosten kanssa - ja joskus vähän pärjäämäänkin.

18.9. Salama, Oulu.
Hippoksen tammasarjaa, ja viimeisiä punaisen loimen metsästysyrityksiä. Vähän epätoivoisia yrityksiä nämä kai nyt ovatkin, kun Salama joutuu aina lähtemään niin pitkiltä takamatkoilta, että sieltä menestyminen on kyllä melkoista tuurinpeliä. Varsinkin Oulussa on jotenkin vielä vähän hankalampi keretä takaa kärkeen. Mutta yritettiin ainakin. Neljäkymppiä pakkia ja Salamalla tietenkin lähdön suurin numero 12. Lämmityksen jälkeen Salkkarilta riisuttiin kengät pois, koska kengittäajaminen on nyt Salamalla hyväksi todettu ja tammasarjan rahoja metsästäessä kaikki keinot oli otettava käyttöön. Osallistujaletka venähti lähdössä valtavan pitkäksi ja kärki karkasi Hepolan Nellin johdolla jo hyvissä ajoin. Salama oli tasainen ja saavutti hevosen hevoselta ollen yhden hevosen maalilaukan myötä neljäs ajalla 29,5. Jotenkin en ollut hevoseen yhtään tyytyväinen lähdön jälkeen, minusta näytti, ettei se mennyt oikein mihinkään eikä saanut missään vaiheessa oikein kunnon vaihdetta päälle. Kuski kuitenkin tyrmäsi heti kättelyssä minun kaikki kritiikkini ja vannotti hevosen olleen hyvä. Jaa. Kotimatkalta tajusin, ettei Salama ollut mennyt voltista kuin kerran elämässään kovempaa, joten kai se sitten todella ihan kohtuullinen oli ollutkin. Takaa vain oli tekemätön paikka nousta korkeammalle kovassa lähdössä. Jälkeenpäin kuulin hevosen tulleen viimeisen kierroksen 27-kyytejä, joten myöhemmin olen sitten perunut kritiikkini Salaman Oulun juoksusta. ;)


Aatu
20.9. Aatu, Tampere.
Ja uskokaa tai älkää, kriteriumkarsinnat!!! Siellä sitä sitten oltiin, hevosen kanssa Teivossa raveissa eikä klinikalla. Harvinaista ja kerrassaan niin niin hienoa. Teivossakin oli satanut päivän ajan vettä ja rata oli lokasuojatällissä, joskaan enää ei ravien aikana vettä tullut muuta kuin tihuttelemalla. Meidän hevosilla lähtörata-arvonnoissa tuurit saisi kyllä kääntyä pikkuhiljaa toisinpäin. Siinä missä Salamalle toivotaan aina eturiviä, niin se saa takuuvarmasti takarivin. Ja kun Aatulle toivoisi takarivin paikkaa, josta se lähtisi vähän varmemmin ravilla matkaan, niin tottakai se saa aina eturivin paikan. No niin oli nytkin, numero kolme. Aatun lähtö oli minun mielestäni kahdesta karsintalähdöstä se kovatasoisempi, molemmista pääsi siis kuusi parasta ikäluokkakilpailujen huipennukseen eli kriteriumfinaaliin. Aatu tasoitti pakkaa lähtökiihdytyksessä vielä vähän lisää ja sai kyllä taustajoukot tallikaarteessa jännittämään koko rahan edestä, sillä vaikka Vellu yritti lähteä Aatun kanssa matkaan kuinka varovasti tahansa, pomppasi se kiihdytyksen päätteeksi laukalle ja jäi joukon hännille kärkihevosten kiskoessa ensimmäisen puolikkaan vaatimattomasti 23-kyytiä. Voi näitä varsoja... Kaksi kierrosta sitten laskettiin hevosia Aatun edessä, vielä kahdeksantena, vieläkin kahdeksantena, nousee seitsemänneksi, ehtiikö kuudenneksi, päästäänkö finaaliin. Päästiin. Maalissa Aatu oli viidentenä ajalla 30,0a ja voi sitä riemun määrää. Meidän Aatu oli kriteriumfinalisti!!! :D Ja ottaen huomioon, että hevosella meni puoli kesää sairastaessa, on jonkinlainen saavutus että ori lunasti itse paikkansa sekä Pikkupelimannin, Oulu-Expressin ja Kriteriumin finaaleihin. Laukassaan Aatu oli polkenut etujalan päkiänsä auki ja sitä siis lähdettiin hyvillä mielin kotiin parantelemaan. Finaaliin valittiin lähtöradaksi 11, takarivi hinnalla millä hyvänsä.

23.9. Salama, Kaustinen.
Lounasravit eli arkiravit keskellä päivää oli ohjelmassa. Vettä satoi kuten tähän syksyyn on kuulunut ja rata oli jonkin verran rapainen, muttei ehkä niinkään raskas. Tällä erää vuorossa oli ryhmäajo ja Salamalla takarivin paikka 11. Salama oli huonosta paikastaan huolimatta lähtönsä suosikki ja kieltämättä sen rennon hyvännäköistä lämmitystä katsellessa tuli mietittyä, miten ihmeessä minun lemmikkihevosestani on yhtäkkiä kasvanut oikea kilpatamma, jonka lämmitys huomioitiin oikein tornista kuuluttamalla. Kummallista. Kurjasta kelistä johtuen kengät jätettiin Salamalle nyt jalkoihin, mikä näköjään todella jonkin verran kuitenkin sen menemistä veroittaa. Lähtökiihdytyksessä laukkailtiin ja Salama superavasi Vellun käskyttämänä takarivistä heti porukan läpi toiseen pariin ulos, mutta takasuoralla juoksupaikaksi jäi kuitenkin sitten kuolemanpaikka. Salama rutisti siitä tasaisesti koko matkan läpi. Voittokamppailuun kaartui neljän hevosen harvinaisen tasainen rintama, josta hyvin loppua kiiruhtanut Raahen Santra vielä sekosi askelissaan. Kärkinelikko oli maalissa ihan tasapäin, Salama kolmantena. Lopussa se oli kuulemma ollut epävarman oloinen eikä Vellu ollut uskaltanut ajaa sitä juuri ollenkaan laukan pelossa. Heti maalin jälkeen Salama laukkasikin, joten sinällään ei mitään jossiteltavaa tai varaa varmastikaan jäänyt. Totosija on kuitenkin aina iso asia ja siihen oltiin kovin tyytyväisiä. Ajaksi tuli 31,0a.

1.10. Aatu, Tampere, KRITERIUMFINAALI
Aatun koko hienon nelivuotiskauden huipennus ja ihmisten toiveiden täyttymys oli päästä oman hevosen kanssa nelvuotiaiden suomenhevosten suurimpaan kilpailuun. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että ykköspalkinto on kriteriumissa melkoisen huimat 38 000€. Siellä 12 ikäluokkahevosen joukossa Aatukin jolkutteli. Käsittämätöntä suorastaan. Jo ennen finaalia meillä oli ollut monia "kriteriumkohun" aiheuttaneita ilonaiheta. Olihan varsin komeaa lukea Aatun kriteriumfinalistiesittely hevosurheilusta saatikka sitten olla alueuutisissa, jossa Aatu esiteltiin ainoana keski-pohjanmaan kriteriumedustajana. Kuuna päivänä ei olisi uskonut, että hevosen kanssa voi jonnekin näin "korkealle" päästä, mutta näköjään ihan tavistallaajienkin on mahdollista saada talliinsa erikoisen hyvä hevonen. :) Kun tätä blogia aloin kirjottamaan, niin kenellekään ei Aatun nimi sanonut mitään. Ei sen tarvitse sano nytkään, mutta silti ihan tuikituntemattomat ihmiset tulevat nykyään sanomaan, että teillä on todella hyvä hevonen. Öö, on vai? On kai. :D


No, lopputulos kriteriumissa on varmasti kaikkien tiedossa eikä siinä ole sen suuremmin hehkuttamista. Aatu lähti ravilla matkaan, juoksi jossain ehkä neljännessä parissa ulkona kunnes 800metriä ennen maalia laukkasi ihan turhan ja turhauttavan pikkuhypyn, joka pudotti luonnollisesti sen asemia. Siitäkös ori sisuuntui ja kiskoi loppumatkan varsin vakuuttavasti aina neljättä rataa pitkin kiertäen. Elmoorille ei kukaan voinut mitään, eikä muullekaan totokolmikolle, mutta nelossijasta Aatu lensi siivet selässään taistelemaan. Kunnes se muutaman askeleen sekoaminen taas tuli ja hylkäys loppusuoran laukasta. Se oli sitten ehkä pahimmillaan sellaiset reippaat 7000€ maksava laukka. Nyt asialle voi jo vähän hymähtää, mutta lähdön jälkeen tunnelmat olivat kuitenkin aika epätodelliset. Ensiksi mielen valtasi valtava epäusko siitä, kuinka näin voi käydä juuri tärkeimmän kilpailun maalisuoralla. Ja sitten seurasi pettymys ja turhautuminen. Hetken ajan kaikki työ tuntui niin kovin turhalta. Siis se kaikki, että Aatu on kuskattu kahdesti viikossa Kaustiselle reenaamaan, kun joskus niitä töitä olisi ollut kyllä kotonakin, se että, oriin eteen olllan tehty kaikki mahdollinen ja mahdoton. Sitä on käytetty eläinlääkäreillä säännöllisesti, sitä on hierottu, kengitetty jos jonllakin lailla että meno saataisiin vielä varmemmaksi ja paremmaksi. On mietitty ja pohdittu, treenattu ja uskottu. Aatun eteen ollaan oltu valmiita tekemään ihan mitä tahansa. Ja se kaikki on kyllä tehty. Niin hyvin kuin on osattu. Mutta kun sekään ei riittänyt. Lähdön jälkeen Aatu joutui doping-testiin ja synkkiä tunnelmia valaisi kuitenkin eläinlääkäri, joka kehui Aatun hienoa ravityyliä. Johan piristi. Tosiasia on, että Aatu on laukannut paljon rahaa ja tulee jatkossakin laukkaamaan. Se täytyy vain kestää, mutta se ei silti vie pois sen vauhtivaroja tai lahjakkuutta. Hevosihmiset ovat ikuisia optimisteja eikä periksi todellakaan anneta. Aatu on antanut meille tänä kesänä uskomattomia ravielämyksiä, joista tähän saakka ollaan saatu vain haaveilla. Siitä kaikesta ollaan valtavan onnellisia ja kiitollisia, mutta haaveita on onneksi myös tulevaisuutta varten. Sitäpaitsi nyt tiedän, ettei sen kanssa mikään tehty työ ole mennyt hukkaan tai ole ollut turhaa. Palkinto siitä kaikesta tulee vain joskus vähän myöhemmin...


2.10. Salama, Kaustinen
Lähdettiinpä Merjan kanssa sitten hurjan Salaman kanssa Kaustiselle raveihin, kun muu poppoo meiltä lennähti Rodoksen aurinkoon. Hah, mehän ei vettä, rapaa ja tuulta pelätä vaan niin nautitaan tästä Suomen ihanasta mutaisesta syksystä. ;) Kaustisella oli kuitenkin hyvä keli aina siihen asti kunnes Salaman juoksu oli juostu - vesisade alkoi vasta sitten. Salama ei näyttänyt minun silmääni lämmityksessä järin letkeältä  ja kuski oli jo enemmänkin huolissaan Salaman normaalia huonommasta ravista. Simo kiskoi kengät tammalta taas pois ja lisättiin etusiin kuskin käskystä painoputsit. Startissa tamman meno olikin jo paljon paremmannäköistä, vaikka jälkeenpäin Vellu moitti sitä edelleen. Mutta lopputulos oli kuitenkin paras mahdollinen. Salama lähti kahdenkympin pakilta ja sille harvinaisen hyvältä paikalta eli kakkosradalta. Salama on voltista yleensä ihan hyvä kiihtymään ja kun Vellu sai tamman kunnialla matkaan ajoi hän päättäväisesti heti kolmatta rataa pitkin kärkeä kohti kyselemään keulapaikkaa. Salama pääsi keulaan ensimmäisella takasuoralla ja kiskoi siinä sitten loppuun saakka. Suosikit laukkailivat toinen toisensa perään, joka tietenkin helpotti Salaman tehtävää, mutta ei kuitenkaan kiistä sitä tosiasiaa, että itse Salama voittonsa kuitenkin juoksi. Tamma vastasi kaikille loppuun saakka ja oli todella urhea! Tuntuipas hienolta päästä voittajaesittelyyn Osuuspankin voittoloimi hevosen päällä. :D Ai että, raviurheilu välillä voikin olla mukavaa. Lähdön jälkeen päästiin taas doping-testiin, että on ainakin nyt sitten testattu molemmat meidän hevoset! Siellä kökötettiin Salaman kanssa tunnin verran ja sen jälkeen mentiin vielä kengityspajalle Jyrin kengitettäväksi. Merja oli pakannut kaikki romppeet jo takaisin autoon, kun joskus viimeisen lähdön jälkeen päästiin ihdoin kotimatkalle. Merjalle kuuluu valtavan suuri kiitos avusta ja kuskauksesta! Kiitos!

5.10. Salama, Oulu.
Kaustisen startin jälkeen olisin ollut valmis jättämään Salaman Oulusta poiskin, mutta päätettiin kuitenkin sitten ajaa vielä tämä lähtö ennenkuin Salama jää todella tarvitsemalleen huoltotauolle. Vellu ja Mari ottivat Salkkarin aamulla Trade Rappin matkaseuraksi kyytiin ja käytiinpä sitten Oulun lounasraveissa. Salama oli lämmityksessä ihan surkean köpö, että menoa oikein hävetti vierestä katsoa. Kasirata auton takaa ei myöskään etukäteen paljoa lupaillut ja ennen raveja soimasin vain itseäni siitä, miksen jättänyt hevosta kuitenkin startista pois. Että pitikin tulla pilaamaan hyvä taulu Ouluun jonkin sortin hylkäyskoodilla. Mutta toisin kävi. Niin. Anteeksi, että toistan itseäni, mutta jälleen kerran omistaja itse unohti millaisen hevosen omistaa. Ja millaisen kilpailupään itse hevonen omistaa. Salama oli hurja, ihan mykistävän mahtava. Tamma tsemppasi starttiin taas kaiken itsestään irti, kantoi kaikki vaivansa ja hammasta purren taisteli kuin tiikeri. Ulkoradasta huolimatta Salama kiihdytti heti lähdössä hienosti päästen johtohevosen rinnalle. Keulapaikkaakin taidettiin käydä kysymässä ja kun sitä ei ollut tarjolla sai Salama kaikeksi onneksi vetoavun eteensä ja juoksupaikaksi muodostui toinen pari ulkona. Ja kun maaliin oli n. 800metriä matkaa kierrätti kuski Salaman takaisin kuolemanpaikalle ja siitä hiillostamaan johtohevosta. Ja viimeisen takasuoran päätteeksi Salama rymisteli keulaan eikä meikäläinen todellakaan meinannut uskoa radan varressa silmiään. Siellä se tamma porskutti johtopaikalla ja piti loppusuorallakin kaikki lähentelijät turvallisesti takaviistossa ja voitti taas! Herranjestas, mikä hevonen! :) Olin niin niin mykistynyt Salaman juoksusta, ettei mitään rajaa. Voittajaesittelyssä muistin kuitenkin vilkuttaa Rodokselle, hah. :D
Salkkari

Minä ihan tykkään tästä uuden kotini takapihanäkymästä!
Hyvin on siis mennyt. Äärettömän hyvin. Salama on ollut tällä kaudella varsin varma kilpailija saaden yhtä starttia lukuunottamatta kaikista lähdöistä toistaiseksi rahaa. Terveystilannekin on pysynyt yllättävän hyvänä pitkän aikaa, mitä nyt osaltaan tottaki helpottaa se, että hevonen on kunnoltaan nyt ihan mahdottoman hyvä ja toisekseen että sitä ennaltaehkäisevää työtä jalkavaivojen suhteen on pyritty tekemään mahdollisimman paljon. Nyt on kuitenkin aika vetää vähän henkeä ja Salaman vaivat käydään hoidattamassa Tampereen klinikalla kuntoon. Tarkoituksena olisi kuitenkin päästä ajamaan sillä vielä tänä syksynä kilpaa ennen talvea ja peruskuntokautta. Aatu sen sijaan olisi saanut päättää kautensa kriteriumiin, jos tuloksena olisi se nelossija ollut. No, itsepähän ori päätti siis juoksevansa vielä ja Satakunta-ajossa Porissa olisi tarkoitus vielä herra-hörhön kanssa kokeilla onnea. Itseasiassa karsintojen olisi pitänyt olla ensi viikolla, mutta karsintoihin ilmoitettiin vain 16 hevosta, joten Satakunta-ajo juostaan suoraan finaalina. Täytyy nyt sumplia ja suunnitella pitäisikö Aatulla yrittää ajaa yksi normaalilähtö ennen finaalia vai hiittaillaanko hiljokseen vain. Samu-raasu on joutunut olemaan pahasti starttihevosten varjossa ja varsan treeni on kyllä kovin katkonaista ihmisten kiireistä johtuen. Toivotaan pikaista parannusta tähänkin asiaan. Jokatapauksessa Samulla on nyt takanakin kengät ja varsa on kasvanut hirvittävästi. Minusta se on ihan hienonnäköinen hevosenalku, mutta hyviltähän ne omat hevoset aina näyttävät. ;)
Hevoskuvat on niin tylsiä tähän aikaan vuodesta, että rekvisiittava sitten pihalta napattuja kuvia...

3.10.2011

Kiirus

Blogi ei ole kuollut tai muutenkaan unohdettu, vaikka täällä kovin kovin hiljaista onkin viimeiset viikot olleet. Elämässä on vain tapahtunut paljon - suurimmat asiat tietenkin tuolla tallin puolella. Raveja on juostu monet ja uusia unelmia eletty todeksi. Jo tässä vaiheessa voi sanoa, että takana on täydellisen hieno ravivuosi ja Aatun kanssa ollaan päästy elämään suurta unelmaa todeksi oriin osallistuttua kolmeen ikäluokkakilpailun finaaliin. Kaikki on ollut uskomattoman hienoa ja yksinkertaisesti sanottuna vain ennenkokematonta. Tämän kesän tähtihetkiä muistellaan monta seuraavaa vuotta ja luulen, että menestyksen todellisen merkityksen ymmärtää vasta joskus myöhemmin. Tänä vuonna on vain tapahtunut niin paljon. Myönnän  kyllä senkin, että oma takki on tällä hetkellä jokseenkin tyhjä, sillä välillä on ollut vähän kiirekin... Siitäkin huolimatta, että olen yrittänyt muistuttaa itselleni kaiken kaaoksen keskellä, että tämä lienee sitä elämäni parasta aikaa - kun omia unelmia saa elää ja kokea todeksi. Lupaan viritellä tänne pian jonkinmoisen yhteenvedon viimeisten viikkojen raveista ja palautella blogin taas hiljalleen paremmin henkiin. Heti kun vain ehtisin... ;)

13.9.2011

Unelmista totta

Vettä sen kuin sataa ja sataa. Muistaakseni joskus on ollut myös sellaisia aurinkoisia syksyjäkin, mutta tänä kesänä aurinko varmaankin sai tarpeekseen ja häipyi nyt sitten koko syksyksi näkyvistä. Ainakin siltä tuntuu taas muutaman päivän jatkuvan satamisen ja harmauden jälkeen. Mutta. Onneksi tallissa kaikki on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin harmaata ja menestyksen aurinko paistoi meidän talliin viime viikolla.

Viime viikko alkoi Salaman Seinäjoen startilla ja päättyi lauantaina Aatun Oulu-Express finaaleihin. Kerrassaan uskomattoman hieno viikko olikin ja se on totaalisesti sarjassamme niitä, joita muistellaan moneen otteeseen sitten niinä lukuisina epäonnen hetkinä ja ammennetaan uskoa ja voimaa tulevaan. Joten antaa sataa vaan, tällä hetkellä minua ei masenna enää mikään! :)

Kuten jo aikaisemmin kerroin, Salamalla oli Seinäjoella urakkana ensimmäistä kertaa mailin ryhmäajo. Ja tottakai silloin kun kyseessä on vastaava matka ja lähetystapa, toivotaan myös ennätyksen parannusta. Jo ennakkoon lähtö oli mielestäni paperilla helpompi kuin Salaman juoksemat startit aikoihin ja vähän pärjäämismielellä minä kyllä hevosta maanantaina autoon pakkasinkin. Mutta kun eihän näistä koskaan tiedä. Eikä mikään ole niin epävarmaa kuin raviurheilu! Seinäjoella kaikki oli kuitenkin hevosella kunnossa ja Salkkari lämmitteli ihan normaalin oloisena. Kuski haaveili jo Kuopiossa Salamalla kengittä ajamisesta ja vaikka minä olin melkoisen skeptinen ennakkoon kenkien riisumisen suhteen, se kuitenkin nyt Seinäjoella tehtiin ja Vellu nappasi tammalta lämmityksen jälkeen kaikki kengät pois. Olisipahan ainakin kokeiltu. Kuski luotti, että hieman ahdasliikkeinen Salama vain hyötyy kenkien riisumisesta ja omistaja taas oli ihan varma, että ei hyödy. No, näin jälkikäteen myönnettäköön kuskille tämä voitto tuloksella 6-0. Hevonen oli avoin jaloin loistava!!!!


Salama

Salamalla oli viimeinen lähtö, takarivin paikka ja numero 10. Sieltä tamma sai juoksupaikakseen kolmannen parin ulkona. Kärki veti alun reipasta ja kierroksen väliaikakin oli vielä 28,0. Kun maaliin oli matkaa 700 metriä, Salama laittoi vilkun oikealle ja se rynnisti hienolla kirillä hetkessä kärkiparin rinnalle. Tämä pätkänopeus oli siis todella uusi ilmiö, sillä normaalisti Salamalla menee puoli kierrosta jo pelkkään kiihdyttämiseen. No, nyt ei mennyt. Loppukurvin Salama kiritti kolmannella radalla kärkiparia ja loppusuoralla kuski antoi tamman mennä. Ja viisas Salamahan tiesi työnsä ja  lipui maalisuoralla voittoon ilman hätäpäivää. Ajaksi tuli ennätystä sivuava 28,9aly, joten nyt Salama omaa sitten saman ennätyksen sekä mailin ryhmäajosta että täyden matkan voltista. :D Kuvastaisiko tämä edes sitten sitä tamman tasavauhtisuutta? ;)

Jälkikäteen on helppo sanoa, että ainahan voitot ovat helppoja, mutta Seinäjoella nähtiin varmasti Salaman tähänastisen uran paras startti. Jotenkin vain hevonen oli nyt hyvä ja tietenkin porukka sellainen, että se oli voitettavissa. Aikaisemmin olen ollut todella epäileväinen mailinmatkojen suhteen (siis niidenKIN suhteen..) ja uskonut, etteivät ne ole tasavauhtisen Salkkarin matkoja lainkaan. Mutta ainakaan kokeilustartti ei olisi voinut paremmin mennä. Kaikista iloisimmaksi asiaksi koin kuitenkin sen, kuinka hyvä Salama oli nyt Seinäjoella lyhyellä starttivälillä, sillä Kuopion startistahan oli vain kolme päivää. "Aikaisemmassa" elämässä Salama on ollut sen verran vaivainen hevonen, ettei sen kanssa ole voinut kuvitellakaan starttaavansa näin tiiviisti. Mutta tällä hetkellä hevonen vaikuttaa terveeltä ja jospa ne kaikki turhat lastentaudit olisi nyt todellakin taaksejäänyttä elämää. Toki Salaman jalat vaativat extrasyynäystä nyt ja jatkossakin, mutta ehkä me pikkuhiljaa alamme päästä tamman terveystilanteen suhteen niskan päälle. Kilpahevosen päänhän Salama on aina omannut, mutta kaiken maailman vaivat ovat jaksaneet vastustaa todella pitkään. Tämän vuoksi tasaisen mukavasti mennyt kesä on ollut Salaman kohdalla melkoinen ilonaihe, mutta siitä huolimatta oli ihanaa, että se sai vielä täydellisen onnistumisen voiton myötäkin! :)

Maanantain jälkeen paiskittiinkin sitten varsinaisella työmaalla ahkerasti töitä - ja meikäläinen koitti olla ajattelematta, mitä kaikkea tuleva lauantai voisikaan pitää sisällään. Mutta kun perjantai-iltana rasvailin Aatun valjaita ja pakkasin starttikamppeita kasaaan sekä puunasin itse hevosta edustuskuntoon, hiipi se todellisuus kuitenkin minunkin ymmärrykseen. Oulu Express -finaalit!! Ja mitä kaikkea ne tällaisilla tavallisille harrastelijoille merkitsikään. Meille sellaisilla asioilla oli valtavan suuri merkitys, mitä "isot raviherrat" varmaan pitävät jokapäiväisinä tapahtumina. Mutta meille oli suuri asia, että Aatu juoksi ensimmäisenä meidän tallin hevosena V75-lähdössä, että se oli yksi niistä kahdestatoista 4-vuotiaasta jotka selvittivät tiensä Oulu-Express-finaaliin, että meidän Aatu asteli numero 12 selässään ikäluokkalähdön esittelyyn 50 metrin välein kuuluttajan erikseen esitellessä hevoset, että Aatu taisteli kilpakumppaneidensa kanssa 10000 euron ykköspalkinnosota ja uudesta 12000 arvoisesta Umesläp-telitrailerista. Tämä kaikki oli suurta unelmaa. Ja täytyy todeta, että kesän vastoinkäymisten myötä unelman eläminen todeksi tuntui ihan käsittämättömältä! Välillä kun ei ole ollut lainkaan varmaa, ajetaanko Aatulla koko vuonna enää kilpaa.

Oulu Express -unelman eläminen oli sellainen tapahtuma, jonka tavallinen tyttö muistaa loppuelämänsä. Ja siksi olin etukäteenkin koittanut psyykata itseäni siihen, että voisin vain nauttia upeasta elämyksestä jännittämättä ja seurata ihan silmät auki hienoa ikäluokkalähtöä. Ennen lähtöä Merja vielä piti mulle jonkinsortin hengitysharjoituksia - ja todettakoot nyt, että niistä varmaan jotain apua olikin, sillä minä en pyörtynyt ja sitä paitsi katsoin koko lähdön ihan livenä!!! Hah!


Samu

Aatu todellakin lähti matkaan takarivin uloimmalta paikalta numerolla 12. Se pääsi suhteellisen sujuvasti matkaan ja juoksupaikaksi muodostui 4. ja 3. pari ulkona ikäluokan hallitsijan Tähen Topeliuksen vetäessä lähtöä. Viimeisellä takasuoralla kärkiviisikko repi eroa muuhun porukkaan ja tuossa kärkiviisikossa viiletti myös Aatu. Loppukaarteessa kuski haki latua vähän sisältä ja ulkoa ja loppusuoran Aatu kirikin sitten kolmatta rataa pitkin totokamppailuun mukaan. Tähen Topelius oli ylivoimaisen hyvä ja Virin Camilla seurasi sen perässä yhtä selväksi kakkoseksi, mutta kolmossijasta käytiin tasainen kamppailu, joka päättyi Tuokkolan Tahvon eduksi. Aatu kiri aivan sen rinnalle, mutta maali tuli vastaan metriä liian aikaisin ja meidän sijoituksemme oli neljäs. Koko Aatun taustatiimi oli valtavan tyytyväistä sakkia lähdön jälkeen. Kaiken kesän surun ja murheen jälkeen menestys Oulu Expressissä tuntui kerrassaan hienolta! Ja jotenkin minä jaksoin olla erityisen iloinen siitä, että Aatu pystyi palaamaan tasolleen sairastelujen jälkeen näin nopeasti ja osoittamaan koko ravikansalle olevansa vuoden 2011 nelivuotiaiden ikäluokkahevonen! Aatulla oli Oulussa myös kerrassaan vakuuttava fanijoukko, jolle suuri kiitos mukanaolosta ja kannustuksista. :)

Raviurheilu on mielestäni todella unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen. Välillä molemmat ovat olleet kadoksissa, mutta viime viikon jälkeen allekirjoitan tuon väittämäni taas todeksi. Omista unelmista ei vain saa koskaan päästää irti!

Koska hevosten terveystilanne näyttää tällä hetkellä kohtuullisen hyvältä, on uusia startteja taas suunnitelmissa. Salama jatkaa kauttaan sunnuntai-iltana Oulussa tammasarjassa ja Aatun kanssa käydään toivottavasti ensi viikon tiistaina Teivossa kriteriumkarsinnoissa. Samu taas jatkaa "kauttaan" kotona hyssytellen ja välillä Kaustisen radalla lenkkeillen. Varsa on ollut nyt kolmesti Kaustisella mukana. Tie ravihevoseksi vain on niin kovin kovin pitkä, että ehkä sitten 200 ratakäynnin (ja 20 klinikkareissun) jälkeen voidaan jo puhua ravihevosesta. ;) Mutta siihen Samunkin kohdalla kuitenkin tähdätään! Ja niihin unelmiinhan uskotaan!


Tällä hetkellä ei paljon huvita edes valokuvata (heti kun muuten muka olisi ehtinyt),
 kun jokapaikka on rapaista ja hevose seisovat pihalla sadeloimet niskassa...
Blogitekstejä täytyy kuitenkin jollain tapaa koittaa "piristää",
joten siirsin sitten tähän tekstiin kamerasta jotain sinne jämähtäneitä kuvia...
Olkoot tämä viimeinen vaikka muisto siitä, miltä kesällä näyttää,
kun kaikki ei ole märkää ja rapaista. :D

3.9.2011

Viitosviikko

Molemmat tallin starttihevoset ovat hakeneet tällä viikolla vitostilat tulosriviinsä, vähän rahaa omistajiensa tilille ja antaneet ennen kaikkea paljon iloa taustajoukoille. Tällainen raviviikko on nimittäin paljon mukavampi kuin viime aikojen sairastelu- ja klinikkakäynitiviikot. Josko se siis tästä taas iloksi muuttuisi. *Mistä tätä optimismia riittää?*

Kaikki vapaa-aika eli töistä liienneet vapaapäivät on kyllä kuluneet tällä(kin) viikolla ihan tasan tarkaan hevoshommissa. Maanantai; ravit Aatun kanssa Oulussa, tiistai: töitä koko päivä, keskiviikko: Salaman ja Samun kanssa hiittireissu Kaustiselle ja sitten yöksi töihin, torstai: nukkumispäivä, hevosten kengitys, valjaiden rasvausta yms, perjantai: Aatun ja Samun hiittireissu Kaustiselle, sen jälkeen Salaman kanssa Kuopioon raveihin, lauantai: työmaalla sairaalalla koko päivä eli klo 7-19.30. Huominen sunnuntai: vapaa eli kaikkien rästihommien tekemistä. :D Mutta tiedättekö, juuri tällaista se minun unelmaelämäni onkin. Eikä ole minkäänlaisia vapaa-ajan käyttöongelmia riesana!

Maanantaina tehtiin jonkinlaista historiaa. Aatun jatkuvalta tuntunut epäonnen kierre päättyi ainakin toistaiseksi ja suuren hämmennyksen vallasssa lastattiin iltapäivällä ori trailerin kyytiin ja matkattiin Ouluun Oulu-Expressin karsintoihin. Starttitaukoa oli tosiaan alla lähes se kaksi kuukautta, mikä ei kovin hehkeitä odotuksia lisännyt sairastaukohistorian jatkoksi. Mutta niinpä vain oltiin raveissa mukana ja vieläpä Aatun kanssa. Herra hevonen oli koko ravi-illan ajan itse rauhallisuus. Tosin se oli pumpuleilla mykistetty täysin kuuroksi. Voi kaiketi sanoa, että nyt on ainakin testattu sekin, kuinka paljon pumpulia mahtuu hevosen korviin, kun oikein tunkemalla tunkee. No, aika paljon mahtuu! ;) Lämmityksessä hevonen näytti meidän silmään hyvältä ja letkeältä, mutta kuski ei ollut niinkään tyytyväinen ja moitti Aatua vähän vaisuksi (eli ehkä kuuroksi). Meidän ainoita maanantain kilpailun tavoitteitamme oli kuitenkin päästä nyt vihdoin ja viimein Aatun kanssa starttiin, kipittää koko matka ravia läpi ja mahdollisesti riittää finaalipaikkaan saakka. Ja kun sitten startti koittin ja lähtöauto irtosi, niiiiiiiiin Aatu lähti kuin lähtikin ra-vi-a!!!! Keskeltä porukkaa ja kuitenkin ravia! Hah! Ori sai hienon juoksupaikan toisessa parissa ulkona, mutta olikin siitä sitten jo kierroksen jälkeen pakotettu nousemaan kolmannen radan kiertäjien veturiksi pussitusuhan pelossa. Takasuoran Aatu lompikin komeasti kolmannen kautta kuolemanpaikalle eli kolmannelle sijalle. Sen jälkeen meno jotenkin vähän hyytyi, hevonen jatkoi sinällään samaa tahtia, mutta kiriä ei nähty maalisuoralla lainkaan. Kaksi kilpakumppania tuikkasi edellekin eli Aatun sijoitus oli viides, joka täytti kuitenkin ehdottomasti meidän jokaisen toiveen ja tavoitteen: Ehjä juoksu ja finaalipaikka Oulu-Expressiin!!! Mahtavaa Aatu! :)

Kaikkien vastoinkäymisten ja sairastelujen jälkeen me kaikki olimme valtavan onnellisia Aatun finaalipaikasta. Hevonen tulee kahden kuukauden tauolta ja juoksee itsensä ikäluokkakilpailun finaaliin, vaikkei itse todellakaan ollut vielä mitenkään priima. Jostain kumman syystä (siis tietenkin ihan sattumanvaraisesti arvottuna...) Aatu joutui lähdön jälkeen doping-testiin. Ikinä ei ole meidän hevosia testattukaan, joten sinällään oli jonkinlainen opetustilanne itsellekin koko ruljanssi. 

Oulu-Expressin finaali ravataan ensi lauantaina V75-ravien yhteydessä Oulussa ja siihen haluttiin Aatulle takarivin paikkaa, josta se kuvitelmiemme mukaan lähtee varmemmin ravia liikkeelle. Kun meidän finaalilähtöradan valintavuoromme tuli, niin takarivistä oli jälkellä enää uloin paikka eli numero 12. Joten sieltä Aatu sitten lauantaina ampaisee matkaan JOS pysyy kunnossa siihen saakka...

Salama on myös pitänyt vähän turhankin pitkän kolmen viikon starttitauon, mutta perjantaina oli Salaman vuoro lähteä Kuopioon jokavuotisiin perinteeksi jo muodostuneisiin Suomalainen ilta -raveihin, jossa kaikki ravipäivän lähdöt olivat suunnattu suomenhevosille. Kuopio on sinällään meiltä vähän kaukana, kun matkaa tulee n. 240km per sivu, mutta suomenhevosraveissa mukanaoleminen oli siis lähinnä taustajoukkojen periaatekysymys. Ja olihan siellä Salamalle hienotasoinen tammasarja ohjelmassa. Kova lähtö olikin. Salama oli lämmityksessä
ihan normaali ja startissa ihan normaali. Juoksu oli ihan normaali ja sijoitus maalissa Salamalle normaali viides. :D Salama oli normaali, teki parhaansa vailla valtavaa loistoa. Tamma tosiaan jatkaa kauttaan jo maanantaina Seinäjoella. Viimeinen lähtö, mailin matka, takarivi ja numero kymmenen.

Ja sitten erikoiskuulumiset, mitä tulee pikkupoikaamme Samuun, joka on tällä viikolla ollut tallin kaikista ahkerin treenari ja kunnostautunut aloittamaan ravirataelämänsäkin! Varsa oli tosiaan ensimmäiseksi keksiviikkona Salaman kaverina Kaustisella ja sitten perjantaina Aatun hiittireissulla matkaseurana. Tosin ei Samu nyt ihan pelkästään seuralaisen pestillä reissuilla pääse vaan olen kyllä käynyt sillä radalla ajamassa 6-8 km lenkit molemmilla kerroilla. Salama oli ekalla reissulla tietenkin suuri tuki ja turva ja Samu uskalsi mennä mukisematta sinne minne Salamakin meni. Aatun kanssa matkustus vähän jännitti, sillä mietittiin, pystyykö Samua ylipäätänsä kuljettamaan vanhemman oriin kanssa, mutta yllättäin Aatu oli Samulle matkan aikana kuin itse ystävällisyys, vaikka kotona sen pitääkin välillä kovasti kovistella varsalle. Pikkumies-Samu on käyttäytynyt varsin fiksusti ratareissuilla; seissyt rauhassa katoksessa valjastettavana, käynyt omaa tahtiaan hölkkäilemässä radalla (ja Salaman perässä hiittisuorallakin) ja sitten peruuttanut takaisin valjastuskatokseen kuin isot hevoset. Niin se vain on, että elämä on täynnä oppimista ja siinäpä Samu oppii samalla hevosen tavoille, kun vain jaksaa sitä ottaa aina mahdollisuuden tullen myös matkaan mukaan.Vähän ylimääräistä värkkäämistähän se varsan mukanaolo tässä vaiheessa tietenkin on, mutta tulevaisuutta silmällä pitäen hyöty on huiman suuri!

Jotta hevosten hyvinvointi olisi varmasti kaikin puolin turvattu (ja ihmisten konkurssi taattu) on tallin starttikalusto nauttinut viime viikkoina hierottavana olemisesta, kengityksistä ja uusista loimista... Pakkohan (?!?) se on uudistaa vähän hevosten ulkoloimivarastoa kun syksy on nyt sekä kelien että kalenterin mukaan oikeasti tullut - ja se taas tarkoittaa, että kohta kasvaa talvikarva... Samu ja Aatu ovat saaneet sadeloimet ja Salama tasapuolisuuden nimissä sitten Back On Track-fleeceloimen... Ihan vain omistajan päähänpinttymän takia. Ihanan kallista.

29.8.2011

Syyskauteen starttaillen

Elokuun viimeisiä päiviä viedään. Kesä on kaiketi venetsialaisten jälkeen ihan virallisestikin ohi ja syksy alkaa maalata luontoon värejään. Kyllä Suomen kesä on vain niin lyhyt. Aina tässä vaiheessa vuotta tuntuu, että mihin ihmeeseen se kesä oikein taas vilahti silmien ohitse. Mutta onneksi sentään raveja ravataan Suomessa ympäri vuoden, joten toivotaan, että ravirintamallakin uusi syyskausi alkaisi vähän valoisimmissa merkeissä kuin mihin kesäravikausi päättyi...

Aatua tänä kesänä kohdanneiden vastoinkäymisten myötä olen varmasti vielä entistä vainoharhaisempi ja pessimistisempi kaiken sen suhteen, mikä liittyy raviurheiluu, meidän hevosiin - ja etenkin niiden terveystilanteeseen. Vieläkin ehtii tapahtua jotain, mutta on jo suoranainen ihme, että pitkästä aikaa ollaan edes tässä tilanteessa. Eli ravikamppeet pakattuna, valjaat rasvattuna ja kärryt pestynä. Eli melkein ainakin ollaan lähdössä Aatun kanssa raveihin. Ihan näin ei oltu ajateltu Aatun kesän menevän, mutta eipä ihmisvoimat näille asioille ja tuureille näytä mitään voivan. Aatu on ollut enään tai vähemmän telakalla ravitouhuista lähes kaksi kuukautta. Tuohon väliin on mahtunut monta klinikkareissua, lääkekuureja toisensa jälkeen, epäonnea, pettymyksen kyyneleitä, turhautumista ja silkkaa epäuskoa. Sinällään epäuskoinen saa olla edelleenkin siitä, että Aatu ylipäätänsä tuon viimeisimmän episodin jälkeen kykenee lähtemään tänä vuonna raveihin - ja vieläpä Äimärautiota kohti Oulu-Expressin karsintoihin.

Kukaan ei tiedä ennustaa, mitkä tunnelmat Aatun leirissä illalla ovat, mutta jokainen tajuaa kyllä ihan maalaisjärjellä ajateltunakin, että viimeisten viikkojen, jopa kuukausien, sairashistoria ja lääkekuuriarsenaali ovat jättäneet hevoseen sen verran jälkiä, ettei se missään tapauksessa voi olla tällä hetkellä parhaimmillaan. Toki Aatun kanssa on lenkkeilty, mutta ihan halutulla tavalla sitä ei olla kaikkien vastoinkäymisten myötä päästy ajamaan. Ja kuten Merjalle eilen sanoinkin Ylivieskan raviessa, että kun viimeisen viikon on vain pelännyt uusia ongelmia, niin ei todallakaan ole edes osannut tai uskaltanut ajatella, että tänään kyseessä ei kuitenkaan ole mikään ihan tavallinen lähtö. Oulu-Expressin karsinnoissa mukana oleminen on hieno asia, mutta tällä hetkellä tuntuu hyvältä vain ylipäätänsä päästä Aatun kanssa raveihin sen kummemmin lähdön tasoa tai siinä pärjäämistä miettimättä.

Ravireissuja on EHKÄ seuraavan viikon aikana tulossa usempiakin - melkeinpä kaikkina vapaapäivinä. Perjantaina Salama nimittäin reissaa Kuopioon, missä järjestetään kerran vuodessa suomenhevosravit. Näin kotimaisen rodun vannoutuneena kannattajana jo idea näistä raveista on niin upea, että mielestäni on velvollisuus myös sitten viedä suomenhevosensa sinne kilpailemaan. Viime vuonna oltiin paikalla Aatun kanssa 3-vuotislähdössä ja nyt mukaan mennään Salaman kanssa tammasarjaan. Kovaltahan tuo lähtö taas näyttää ja monta tuttua kilpakumppania on myös viivalla.

Kuopion keikan jälkeen Salama huilailee vain viikonlopun ajan ja jatkaa starttitaivaltaan heti sitten maanantaina Seinäjoellä. Siellä Salamalla on ohjelmassa ensimmäistä kertaa elämässään mailin pyrähdys auton takaa. Sinällään olen kyllä sitä mieltä, että Salama ei ainakaan hyödy tiiviistä starttirytmistä ja toisekseeen en ole vakuuttunut hyötyykö se vahvana ja tasavauhtisena hevosena mailin matkastakaan, mutta halusin nyt kuitenkin vielä kesäkeleillä kokeilla pikamatkan ajamistakin. Mielestäni lähtö on paperilla helpompi Seinäjoella kuin Kuopiossa, mutta eihän sitä sitten todellisuudessa taas tiedä. Kovaa pitää mennä jokaisessa lähdössä ja hyviä hevosia on vastassa sama minne menee.

Samu sen sijaan jatkaa olemattoman kuntonsa kohotusta vain kotosalla lenkkeillen. Ihmisillä on riittänyt kiireitä, mutta Samua on kuitenkin pyritty kaksi kertaa viikossa ehtiä ajamaan. Syksyn aikana täytyy kuskata Samukin muutaman kerran raviradalle ihmettelemään tulevan työpaikkansa toimintaa.

Päivät on tällä hetkellä melkoisen ohjelmoituja ja vapaapäivät suhteellisen aikataulutettuja, mutta se on sitä elämää. Palataan blogin pariinkin taas paremmalla ajalla.