Samun elämää

Samulla on ikää nyt 1,5 vuotta ja mikä kummallisinta

1,5 kuukauden päästä kaksi vuotta.

Varsa on asunut meidän tallissa nyt kahdeksan kuukauden ajan.

Arasta ja käsittelemättömästä varsasta on kasvanut komea nuori herra,

joka kieltämättä on jo tässä vaiheessa rakenteeltaan tallin komein hevonen.

Valitan ettei loimi päällä tänään otetuista kuvista rakenteesta saa mitään käsitystä.

Samu on kiltti, mutta toisinaan oikea jästipäiden jästipää.

Se on luonteeltaan täysin erilainen hevonen kuin Salama tai Aatu.

Samua nimittäin ei komenneta tai käskytetä. Sen kanssa neuvotellaan ja siltä pyydetään.

Joskus Samu totteleekin.

Samu on tallin ilopilleri.

Vanhemmat hevoset ovat jossakin määrin tylsiä, tavallisia ja totisia.

Samu ei ole mitään niistä.

Samu on iloinen ja täynnä nuoruuden intoa.

Se nauttii kaikesta huomiosta ja on hyvin kiinnostunut aivan kaikesta.

Päässä on ehkä kaksi järjenhiventä, mutta joskus nekin ovat riittävät.

Samu on iso varsa. Joskus se muistuttaa hirveä enemmän kuin hevosta.

Kopissa Salaman kanssa vierekkäin seistessä ne ovat lähestulkoon samankorkuiset.

Ja pituutta Samun rungossa on yhden junan verran.

Loimet ovat jatkuvasti liian pieniä ja nykyään ne saa ostaa surutta

ihan aikuisen hevosen kokoa 145cm tai 155cm...

Salama ja Aatu saavat Samulta sitten ne pieneksi jääneet loimet

 - tosin ne ovat yleensä väärää väriä.

Samu treenaa jo ihan täyttä päätä.

Nyt kun Aatu on ratatreenistä tauolla, on Samu päässyt Salaman seuralaiseksi Kaustisen radalle lenkkeilemään kaksi kertaa viikossa. Siellä se on tomeraa poikaa,

 mutta onhan sillä mukava ajella.

Samu lenkkeilee kolmesti viikossa 6-10 kilometrin lenkkejä.

Kerran on tehty 12km lenkkikin, kun käytiin Mäkitalossa näyttäytymässä.

Matkalla oli monta postilaatikkoa...

Ravihevosen elämäntehtävä on juosta.

Joten minun mielestäni ravihevosta on treenattavakin juosten.

Heti varsasta saakka. Samukin juoksee - sitä omaa vauhtiaan.

Viime aikoina Samu on ollut tallin positiivisin edistyjä.

 Sen aikaisempi askellus on ollut jotain ravin, peitsin ja laukan sekamelskaa,

mutta nykyään orivarsa on oppinut juoksemaan. Ihan oikeaa ravia.

Ravihevosen ravia.

Kuten jotkut ovat kaiketi aiemmin seuranneetkin, on kuljettaminen ollut Samun ongelmista se suurin. Samu kun on kenguru ja aivan superhyvä pystyynhyppijä. Lastaaminen ei ole enää mikään ongelma, jos se sitä koskaan on ollutkaan. Ja myös matkustaminen sujuu nykyään hienosti. Samun myötä opittiin, että varsa kannattaa laittaa kopissa naruilla kahta puolta mahdollisimman ylhäältä kiinni sekä samalla kaulapannalla lattiasta kiinni. Tällä kiinnitysarsenaalilla Samukin oppi pysymään matkustaessa etupuomin oikealla puolella. Vielä tänäkin päivänä se kyllä matkustaa pää taivaassa - mutta mikä tärkeintä: jalat maassa.

Samu on ollut jo nelisen kuukautta kengässä.

Tällä hetkellä edessä on jo hokkikengät ja keskiviikkona saadaan piikkarit taaksekin.

Sitten saa talvi tulla.

Kahdeksan kuukauden yhteiselon aikana on käyty monta tahtojen taistelua

ja opittu monta asiaa. Samu on ehkä hieman omalaatuinen hevonen,

mutta meille siitä on tullut tärkeä kaveri.

Eikä ole päivää, ettenkö sitä tarhasta talliin hakiessa miettisi,

kuinka erilainen hevonen portilla odottaa nyt kuin silloin 8 kuukautta sitten.

Tehty työ on todellakin palkittu ja jo se,

että Samu on oppinut näinkin nopeasti hevosentavoille on oikea työvoitto.

Ainakin tältä erältä.