Kevättä rinnassa

Joinakin päivinä kevään korvalla

alkaa elämä olla kivaa tallin oreilla.

Silloin jätkien tekee vain mieli riehua

kun jossain sisällä alkaa ylitse kiehua.

 Joinakin päivinä tekee mieli vähän enemmänkin rintaa pörhistää

tai sitten tarhassa iltasella kunnolla rällästää.

 

Joskus vain tarhasta hakemisesta voi tulla kynnyskysymys

jos oriin olotilan on vallannut yleinen kiihtymys.

Joinakin päivinä vastaanotto portilla on tällainen

 ja taluttaa hevonen voi olla jossain määrin energinen.

 Joinakin päivinä vaikuttaa kuin maa kavioiden alla polttaisi

 eikä silloin neljällä jalalla seistä malttaisi

 Joskus tuntuu, että koko homma leviää käsiin

 ja ne hyvätkin neuvot käyvät vähiin.

Joinakin päivinä tuntuu, ettei hevosta taida taluttaa tohtia

vaan oriilta löytyy riekkumiseen enemmälti puhtia.

Herralla on aika iloinen luonteenlaatu

ja niin paljon on sen kanssa oppia saatu.

Kyseessä on meidän rakas Aatu.

Eilisen silmäleikkaukseni jälkeiseen elämään kuuluu valitettavasti myös muutaman päivän tallissaolokielto. Ja sekös tässä kovilla ottaa! Onneksi hevosten tarhailuja voi sentään katsoa olohuoneen ikkunasta ja käydä niitä pihalla puhuttelemassa. Tylsyyksissäni kuvasin hetken aikaa tänään kun iskä otti hevosia illalla sisälle talliin.

Aatulla ja Samulla (ylin kuva on siitä) on jokseenkin kevättä rinnassa.

Talviloman tunnelmia

Kulunut viikko on tottakai mennyt kuin siivillä kerta kyseessä on ollut minun talvilomani. Ilmat ovat olleet hienoja, aurinko on paistanut kuin keväällä konsanaan (kai se sitten oikeasti alkaa olla kevät) ja muutenkin aika on kulunut varsin leppoisasti kotosalla, tallissa ja hevosia ajellessa. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja niinhän tämäkin loma alkaa olla loppua vaille valmis. Suunnitelmiin tuli sen verran muutoksia, että kutsu työmaalle käykin jo maanantaina. Ensi viikkoa olen ehtinyt jo oikein odottamalla odottamaan, sillä torstaina pääsen FemtoLasik-silmäleikkaukseen Ouluun ja toivottavasti sen jälkeen piilari- ja silmälasielämä on taakse jäänyt aikakausi. Saa nähdä. :)

Salama kehitti viime viikolla itselleen takajalkaansa impparin. Olen aika varma, että se onneton erehtyi minun lomaviikosta ja polki hokilla ruununrajansa auki viikkoa liian aikaisin. Jalkaa sai kyllä hoitaa oikein tosissaan ja lopulta katsoin viisaammaksi kääntyä Aatun viime kesän penisilinivaraston puoleen ja piikitin tammaan pari pullollista penisiliniä. Ja auttoihan se lopulta, vaikka sitkeästi jalka jaksoikin monta päivää turvotella. Mutta sain kuin sainkin Salaman jalan tamman pettymykseksi täksi viikoksi ajokuntoon. Joten ollaan me sitten tällä viikolla ajeltu ja ratsasteltu.

Itseasiassa hevosten kanssa oli suunniteltu tälle viikolle kevään ensimmäistä ratareissua ja hiittikauden avajaisia. Kaustisen rata on kuitenkin ilmeisesti tällä hetkellä niin kova, että paremmat ajo-olosuhteet on meillä kotona metsäteillä. Vellu kävikin sitten ajamassa Aatulla vähän vetoja alkuviikosta ja oli oriin otteisiin talvitreenien jäljiltä tyytyväinen. Tänä vuonna hevosten kanssa starttiin tullaankin varmaankin aika lailla vain "kotitreenistä" ilman monen viikon radalla hiittaamista. Ehditään siellä radalla hypätä sitten kuitenkin koko kesä, kun meillä ajo-olosuhteet häviävät lumen sulamisen myötä. Ja toisekseen, onhan nuo jo sen verran startanneita, että tietävät mistä raveissa ylipäätänsä on kyse. Tosin Aatun ajatusmaailmasta kukaan ei voi olla koskaan tarpeeksi perillä...

Samun elämään ei kuulu mitään ennenkuulumatonta. Paitsi, että se päätti toissapäivänä lenkillä yhtäkkiä olla peitsari ja sitten koko homma meni ravitreenin osalta enemmän tai vähemmän läskiksi Samun peitsatessa, laukatessa, ravetessa, peitsatessa ja laukatessa. Askellajivaihtelut aiheuttivat etujalan päkijöihin josjonkinmoisia haavoja, mutta tätä hevosta ne eivät haittaa tuon taivaallista. Sen jalat eivät haavoista tulehdu, turvota tai lämpiä. Ehei. Ehkä etujalkojen putsit on kuitenkin tarpeen lisätä ajovarustukseen, jos moinen peisaamisinto jatkuu. Johan se hetken aikaa tuntuikin ihan ravikoneelta, mutta näköjään se hetki meni jo ohitse. Varsoilla ajaminen on sitten niin mukavan vaihtelevaa...

Pattitilanne ja ravikuume

Aatu

Helmikuuta ei ole enää jäljellä kuin viikon verran. Ja maaliskuussahan alkaa jo kevät, joten ihan pian on tämäkin talvi talsittu. Minä olen nauttinut talvesta ja hevosten treenaamisesta viimeiset pari kuukautta oikein todella. Loppuvuodesta tuntui ihanalta unohtaa hetkeksi hiitit, startit, viimeistelevät vedot ja palauttelevat hölkät. Tuntui ihanalta vain istua hevosen kärryillä päivästä toiseen ja kilometristä toiseen ja antaa hevosten juosta. Uskon, että hevoset ovat nauttineet talvesta ja sen aikana talsituista sadoista treenikilometreistä metsäteillä ihan yhtä paljon kuin ihmisetkin. Mutta hiljalleen on taas alkanut tuntua siltä, että jotain elämästä puuttuu. Raveja ja jännitystä on jo ikävä. Ja se on todellinen kevään merkki!

Salama ja Aatu ovat hiljalleen siirtyneet pitkistä peruskuntolenkeistä irroittelemaan intervallityyppistä treeniä. Lumisessa metsän siimeksessä hevoset ovat lompsutelleet vetoja rinta rinnan toinen toisensa kanssa kilpaillen. Vaikkei radalla olekaan vielä tälle vuodella käyty uskon, että vetojen ajaminen on saanut hevosten kilpailuhengen taas heräämään talviuniltaan. Starttiin ei ole enää kovin pitkä matka. Tosin välillä joudun muistuttamaan itseäni oikein todella, että raveja ravataan koko kevät, kesä, syksy ja taas vaikka seuraavakin talvi. Ja uusi Kilpailukutsut uusine sarjoineen löytyy ihan jokainen kuukausi postilaatikosta. Mutta silti olisi jo niin mukava päästä raveihin hevosten kanssa...

Samu

Samua on treenattu myös sen mitä on keretty. Tosiasia on, että sen treeni kyllä hieman kärsii siitä, että Salaman ja Aatun ajaminen on kuitenki aina se ykkösasia. Samu ajetaan sitten kun se muiden hevosten lenkkiaikatauluun sopii. Mutta ei se nyt kyllä ajamattakaan ole ollut. Muutaman kerran viikossa Samu hölkkää jomman kumman "aikahevosen" kanssa kymmenen kilometrin lenkin. Samu on ainakin vielä jokseenkin laiska lenkkeilijä (vaikkei sitä tarharallia katsellessa uskoisikaan) mutta ainakin toistaiseksi tykkään kovasti sen ravityylistä. Varsalla on iso ja eteenpäinvievä ravi, enkä tässä vaiheessa jaksa olla huolissani siitä, että Samulla ei vielä ole minkäänlaista kilpailuviettiä. Olen nimittäin elänyt melkein samanlaisen tilanteen aiemminkin, sillä kun Salama oli samanikäinen olin jo tuskastunut siihen, ettei se koskaan ollut mitenkään pyrkivä ajettava. Tällöin minulle hymyiltiin ja vannotettiin, että kyllä tamma alkaa vielä remmeillekin painaa... Joten haluan uskoa, että Samukin ravihevosen elämäntehtävän vielä joskus sisäistää!

Aatun kanssa viime viikkojen elämää suurempi huoli on ollut sen oikeaan etujalkaan ilmaantunut patti. Kokoa patilla on peukalon pään tai kahden verran eikä hevonen arista pattia pätkän vertaa, mutta on kieltämättä vähän huolestuttavalla paikalla etusäären ulkopuolella puikkoluun ja hankositeen lähettyvillä. Ja ennenkaikkea Aatun omistajaahan patti tuntuu ahdistavan. Pattitilannetta oli siis käytävä kartoittamassa tänään klinikalla. Aatu oli varsin pörhäkkää poikaa päästyään pitkästä aikaa reissuun - olkootkin, että määränpää oli klinikalla. Jaana ultrasi ja kuvasi Aatun jalan. Kuten epäilinkin, ei jalassa ollut luu- tai jännevikaa, mutta johonkin ori on jalkansa taas kerran kolhaissut, sillä kun jalasta ajettiin karvat pois, löytyi patin kohdalta kaksi reikää. Hyvä Aatu. Aina sen pitää olla itsensä telomassa... Pääasia kuitenkin, että jänteet ja luut ovat kunnossa ja hevosta saa treenata ihan normaalisti. Mutta saihan se taasen sulfakuurin ja penetrolia patin pienennyshoidoksi. 

Aatu. Huom, nämä kuvat ovat otettu muutama viikko sitten
 - jolloin hevosilla oli vielä nuo karmeat korvakarvat. :D

Näkymä mun takaovelta. Salama ja talvinen ilta-aurinko.

Viime syksynä ajattelin, että Aatu kasvaa ja ennenkaikkea aikuistuu, viisastuu ja rauhoittuu talven treenikilometrien seurauksena aikuiseksi hevoseksi. Nyt voin todeta, että turha luulo oli. Tämä hevonen ei kasva aikuiseksi koskaan. Se on ihan yhtä varsamainen tyhjäntouhottaja nyt kuin vuosi sittenkin. Mutta kai se vain on hyväksyttyvä ja yritettävä jatkossakin elää tämän Vaahteramäen Eemelin ja sen kaikkien kujeiden kanssa. Eemelin, jolle nyt vain aina sattuu ja tapahtuu ja joka nyt on vain vähän turhan tapaturma-altis ja jokapaikkaan ehtiväinen. Mutta eihän sitä tiedä, jos kymmenen vuoden päästä asia olisi eri. Kerta nyt kuitenkin tuntuu, että hevonen ei näytä viisastuvan, toiveena olisi että se edes rutinoituisi oikeaksi kilpahevoseksi. Ja sitä rutiiniahan ei saa kuin starttailemalla. Viime viikolla Aatu pääsi eroon myös koko talven ajan jaloissa olleista painavista ratsunkengistään kun Jyri vaihtoi jalkoihin ihan ravimallin monot. ;) Painavat kengät ovat kuitenkin olleet Aatulle vain hyväksi. Toki se on muutenkin talven aikana vahvistunut, mutta tähän saakka sen ravi on ollut hokkikengillä enemmän tai vähemmän hakemista, mutta nyt hevonen näyttää ja tuntuu niin vahvalta ja riskiltä, että ravi on ratsunkengissä löytynyt myös talvitreeniin. Täytyy ehdottomasti harkita Samullekin ensi talveksi samanlaisia jalkapainoja.

Mun vanha kypärä ja
uudet superhienot teippaukset!

Ravikuumetta pukkaa kovasti päälle joten olen sitten satsannut kaikkiin tärkeisiin ulkonäköseikkoihin ja aloittanut kilpailukauteen valmistautumisen muunmuassa teippauttamalla Mervillä kypäräni uusiksi ja ajelemalla uudella trimmerillä hevosten korva- ja ruununrajakarvoja kuten siisteillä kilpailevilla ravihevosilla ikään! :D Salama ja Aatu eivät ole olleet mun parturointi-innostuksesta kovinkaan haltioissaan, mutta Samuahan moinen pärinäkone korvassa ei hetkauta pätkän vertaa. Se on niin mainio - joissakin asioissa!

Rokotustauolla

Viime viikonloppuna tulevan viikon pakkastiedotuksia seuratessa näytti, että nyt jos koskaan olisi hyvä sauma rokottaa hevoset. Joten tuumasta toimeen, soitto eläinlääkärille ja  maanantaina jokainen hevonen sai sitten pakollisen influenssapiikkinsä. Eikä rokotukset olisi kyllä parempaan saumaan voinutkaan sattua, sillä koko viikon on ollut ja tulee vielä pari päivää olemaankin 20-30 asteen pakkasia. Nyt saatiin samaan syssyyn hevosille vähän rennompi viikko rokotusten jälkeen ja ihmiset puolestaan ovat saaneet olla hyvällä omalla tunnolla ajamatta hevosia. Tosin vähän koville tämä treenaamattomuus nyt meikäläisellä ottaa, sillä en todellakaan ole tottunut siihen, että hevoset ovat näinkin kauan kuin nyt neljättä päivää ihan jouten... Sitäpaitsi aurinko on porottanut päivisin niin komeasti, että tuntuu ihan väärältä olla näin komeilla keleillä sisällä.

Maanantaina tosiaan käytiin Salaman kanssa Kaustisen klinikalla hakemassa rokotteita sekä hoidattamassa tamman jalat. Neljä kuukautta se näyttää piikityksen jälkeen kestävän ja laskeskelin, että alkaa olla taas lokakuun jälkeen aika hoidattaa jalat. Varsinkin kun nyt joutuu muutenkin olemaan rokotusten jälkeen löysemmällä. Nyt on taas hevonen huollettu ja minä alan pian luulotella, että Salama tulee reilun kuukauden päästä starttiin. Ehkä. Tai sitten kahden kuukauden päästä. Tai joskus.

Samu

Salama ja Aatu tulivat rokotusten jälkeen kuumeeseen, niinkuin niillä kyllä tapana näyttää olevan. Molemmat olivat pari päivää niin niin sairaita että, mutta tänään onneksi käytös alkoi olla taas ihan normaalia ja kuumelukematkin laskeneet. Aatu ottaa nuo rokotukset aina niin itteensä, että nytkin kuume kipusi sillä lähes 40 asteeseen, kaula oli kipeä ja kaikki asiat muutenkin niin niin surkeasti. Samu, joka on karaistunut kaiken maailman bakteereja vastaan, ei huomannut, että rokottamisen jälkeen pitää näytellä muutama päivä nyyryäjää. Samun elämää ei ole rokotukset tai pakkaset haitanneet tuon taivaallista. Samaa rallia se on pitänyt tarhassa kuin aina ennenkin.

Sinällään en tiedä, haittaako tuo pakkanen hevosten elämää lainkaan. Toppaloimet niskassa ulkoillessaan ne näyttävät ainakin ihan tyytyväisiltä, toisin kuin silloin kun oikein tuulee tai sataa. Mutta eiköhän hevoset palaa viikonloppuna taas normaaliarkeen kiinni, sillä mun hermoillehan tosiaan tämä hevosten joutenolo alkaa ottaa. On muka niin paljon ylimääräistä aikaa, kun ei ole hevosia tarvinnut ajaa. Kummallista. No, ehkä se on tervettä tehdä välillä jotain muutakin.  Oriiden karvanvaihtoa pakkanen ei ole ainakaan häirinnyt ollenkaan. Aatulla operaatio alkaa olla ihan loppusuoralla, suurinpiirtein puoli hevosta on jo ihan kesäkarvalla. Samukin tiputtaa ahkerasti karvaansa pois, mutta jokseenkin loppumattomalta luonnonvaralta tuo suomenhevosten karva kuitenkin tuntuu...

Meillä ei koskaan aikaisemmin ole ollut tarhat näin ympäriinsä poljettuja kuin nyt
- kiitos Samun, joka on joka päivä liikekannalla!

Aatun pakkasrallia

Aatun 5-vuotiskauden tammikuun viimeisinä päivinä meno tarhassa näytti tältä.

Kilpailutauko on siinä määrin tehnyt tehtävänsä,

että ainakin minulla alkaa olla taas jo ikävä raveihin.

Toivottavasti hevosellakin!

Työ ja harrastus

Salaman kanssa lenkillä varmaan aika tarkkaan vuosi sitten...

Elämä on välillä melkoista tasapainoilua työn ja harrastuksien välillä. Tai työn ja sen yhden ainoan harrastuksen välillä, mikä minulla on eli hevoset. Joskus sitä miettii, voisiko ihminen vapaa-aikansa muuhunkin käyttää, kuin tallihommiin, hevosten treenaamiseen, klinikkakäynteihin, hiittireissuihin tai ravimatkoihin. Joku muu varmaan voisi, mutta minä en. Tänään päivällä piristävässä -14 asteen pakkasessa ja ihastuttavan talviauringon pilkistäessä jostain maapallon toiselta puolen minä viiletin Salaman kanssa ratsastuslenkillä metsässä ja taas kerran totesin, etteivät ihmiset ymmärrä, kuinka hienoa elämä on. Tai sitä, kuinka pienistä asioista ihmisen pitäisi olla onnellinen. Ehkä hevoset ja raviurheilun raadollisuus laittavat jossain määrin harrastajilleen jalat maahan, mutta samalla myös näkemään ne tämän harrastuksen, ja oikeastaan koko elämänkin, pienet ja niin niin tärkeät ilonhetket.

On paljon harrastuksia, joihin tarvitaan aikaa ja rahaa. Mutta jokseenkin aikaavievä harrastus hevosetkin ovat. Itse siihen on jo niin tottunut, ettei vapaapäivinä mitään muuta oikein ehdi tekemäänkään, mutta kaikille "ei-hevosihmisille" hevosharrastuksen vievä aika (ja raha) tulevat aina yhtä suurina järkytyksinä. Minulla on (pääosin) mahtavat työkaverit, mutta myönnettäköön, etteivät he "vain ymmärrä" tätä minun harrastustani. Enkä minä jaksa enää edes selittää. Silti tässä muutama viikko sitten eräs työkaverini koitti kohteliaasti keskustella minun kanssani hevosista jossain ruokataukojutustelussa... Hän kysyi, että: "Kuinka paljon aikaa ne hevoset sinulta päivässä vievät?" Mietin hetken ja totesin, että "Ehkä keskimäärin 6 tuntia päivässä, tosin toisinaan paljon enemmänkin ja kyllä minä voin vapaapäivinä olla tallissa vaikka koko päivän." Työkaverini haukkoi seuraavat minuutit happea hokien vain, että "KUUSI tuntia päivässä!!!!" :D No joo, ehkä jotkut tosiaan ajattelevat, että kun kolme hevosta asuu omassa pihassa omassa tallissa, niin kivahan niitä silloin tällöin on käydä taputtamassa.... Mutta onhan niissä päivän mittaan vähän muutakin työtä kuin hevosten taputtelua.

Hevosihmisillä ei varmasti ole vapaa-ajan ongelmia. Sitäpaitsi päivät täyttyvät toisinaan melko tarkasti myös siitä toisesta pakollisesta pahasta eli työnteosta. Minulla on ammatti ihan toisella alalla kuin hevosten parissa. Itseasiassa vanhempani tekivät aika hyvissä ajoin minulle selväksi, että hevoset saavat olla harrastus, mutta työtä sinä et niistä itsellesi ota. Aha. Joten oli keksittävä jotain muuta. Vielä koko lukioajan kuvittelin, että minusta tulee eläinlääkäri ja kertaalleen kävinkin eläinlääkiksen pääsykoekysymyksien vaikeutta hämmästelemässä. Lukuinto moisiin kauheuksiin hävisi ja oikeastaan alkoi vain tuntua, että kunpa vain saisi edes jonkin ammatin ja pääsisi mahdollisimman pian työelämään. Pääsin Vaasan ammattikorkeakouluun opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja nykyään työpaikka löytyy Kokkolasta, keskussairaalan teho-osastolta. Ja elämä tuntuu hyvältä näin.

Aatu maaliskuun alussa 2011. Ollaan tultu 4-vuotiskevään ensimmäiselle hiitille.

Työpaikkani ehdoton suuri plussapuoli hevosharrastamisen kannalta ovat työajat. Työvuorot ovat pitkiä 12,5 tuntisia ja siihen päälle minulla menee vielä matkoihin tunti per sivu. Kaikkeen tottuu. Mutta nämä pitkät työvuorot sopivat erittäin hyvin minun elämäntilanteeseeni. Silloin kun ollaan töissä, ollaan sitten koko päivä tai yö töissä eikä tehdä hevosten kanssa kuin ne aivan pakolliset kuviot. Vapaapäiviä on vastaavasti enemmän ja se taas sopii hevosten treenaamiseen ja kilpailuttamiseen enemmän kuin hyvin. Mutta eihän tästäkään järjestelystä mitään tulisi, ellei meillä olisi kahta ihmistä joka hevosia hoitaa. Tällä hetkellä, kun on kolmen vuoden ajan päässyt tottumaan vuorotyön hyviin ja huonoihinkin puoliin, tuntuisi kuitenkin varsin kammottavalta "joutua" olemaan viisi päivää viikossa arkisin töissä. Mutta todellakin, kaikkeen tottuu.

Toinen helpottava tekijä hevosten ja työn yhdistämisessä on työaikaautonomia eli me työntekijät saamme itse suunnitella itsellemme työvuorot. Tottakai vuoroissa joutuu välillä joustamaan puoleen jos toiseen, mutta pääasiassa järjestely toimii hyvin ja jokainen saa suunnitella itselleen sellaisia vuoroja kuin ne omaan elämäntilanteeseen parhaiten sopivat. Listojen suunnittelu kulkee toki pari kuukautta edessäpäin. Ja olihan se hevosten kilpailuttamisaikaan viime kesänä ja syksynä hieman koomista lukea pari kuukautta etukäteen kilpailukutsuja sillä ajatuksella, että "tuolla on hyvä sarja Salamalle parin kuukauden päästä, täytyypäs ottaa se varmuuden vuoksi vapaapäiväksi". Niin, ja samalla kuitnekin tietää, että mikään ei koskaan mene hevosten kanssa niinkuin ennakkoon suunnittelee. Mutta silti. Työaikaautonomia on asia, jolla pyritään edistämään työntekijöiden työssäjaksamista eli minulle se on asia, jolla pystyy helpottamaan harrastuksen ja työelämän yhdistämistä.

Kuu

Työelämän ja hevosharrastamisen yhdistäminen on jonkinlainen haaste varmasti jokaiselle hevosenomistajalle. Loppujen lopuksi vuorotyö pitkine työvuoroineen on ihan loistava valinta hevosten kannalta. Tottakai joskus viime kesänäkin oli päiviä, että raveihin lähdettiin suoraan minun tultua aamulla yövuorosta tai päinvastoin töihin sai lähteä heti, kun hevoset oli saatu kotona hiitin jälkeen hoidettua. Mutta ei niitä päiviä nyt ihan suhteettoman paljon ollut. Hiittien ja hevosten kilpailuttamisten sumpliminen vaati välillä järjestelyjä, mutta sitähän se elämä on.

Tällä hetkellä hevosten ollessa peruskuntokaudella on hevosten treenaamisen järjestely paljon helpompaa. Salamalla on vapaa silloin kun minulla on töitä ja Salama treenaa minun jokaisena vapaapäivinä - ja silloin pyritään ajamaan aina jomman kumman oriin kanssa yhdessä. Tänään ajettiin oriit ensimmäistä kertaa yhdessä ja Salaman kanssa saatiin sitten käydä vain rentouttava ratsastuslenkki. Jatketaan treeniä ja odotellaan kevättä!

Normipäivä

Tänään mulla oli vapaapäivä, joten hevoshommissa se sitten hyvin pitkälti meni, niinkuin aina minä vapaapäiväni vietänkin! Päivän ohjelmasta kertonee tämä postaus.

Aamulla iskä kävi ruokkimassa hevoset ennen töihin lähtemistään, yleensä meillä menee "aamutoimet" näin. Ite jaksoin raahautua talliin yheksän aikoihin. Samu nukkui, niinkuin tavallista. Se tapaa ottaa aamuruokien päälle aina torkut. Vilkaisut kaikkiin karsinoihin ja hevosten puhuttelua. Jokainen vaikutti ihan normaalilta omalta itseltään. Samu kolisteli pystykoolle, joten alotin hevosten ulosviemisen siitä. Riimu päähän ja käytävälle. Harjaus, päätin, että tänään kerkeän hinkata siitä harjakivellä enimmät irtokarvat pois. Lähtihän niitä. Sitten loimi selkään. Arvoin, että laitanko toppaloimen vai normifleecevuodellisen sadeloimen, mutta keksein, että tuulee sen verran, että hevoset tarttee toppaloimet. Pakkastahan oli ehkä -3... Niinpä niin. Seuraavaksi Aatu käsittelyyn. Jalkojen hipelöinti ja harjaus. Siitä sitä karvaa lähteekin ihan kivasti. Aikani sitä rapsutettuani heitin loimen päälle, ketju suuhun ja ori pihalle. Salama pääsi ulos viimeisenä. Se on järjestys melkein aina, kun Salama ei hätäile muiden perään minkään vertaa. Takaa Back On Track -kääreet pois, jalkojen läpikäynti, hevosen harjaus ja loimitettuna ulos. Samaan syssyyn kannoin kaikille heinät tarhoihin.

Tallin siivous eli karsinoiden putsaus, käytävän lakaisu, rehuladon lakaisu, valjashuoneen ja loimihuoneen lattioiden lakaisu (en tajua, kuka niihin aina kantaa purua...), tavaroiden järjestelyä, pinteleiden käärimistä yms. Kotiin kävellessäni leikin hetken Samun kanssa, joka juoksi aidan viertä mun vieressä. Hassu. Alkoi satamaan lunta, sitä olikin täksi päiväksi luvattu.

Söin jotain, lähdin kauppaan ja hain postista Horsepron paketin, jossa piti tulla hevosille karvatrimmeri. :D Nyt loppuu mörököllinä oleminen ja alkaa siistien hevosten aikakausi. Oon keksinyt, että haluan hevosilta korva- ja vuohiskarvat pois. Samoin ruununrajat on kätevä ajella, jotta bliisterikin jotain vaikuttaa... ;) Ja niskasiilit, oon niin kyllästyny niiden saksimiseen, kun ei niistä hyviä saa mitenkään. Oli kuitenkin pettymys, kun trimmeri olikin johdollinen, eikä ladattava, kuten olin luullut. Joten palautukseen menee ja täytyy tilata nyt paremmin perehtyneenä sellaiden ladattava, jossa ei johto enää häiritse meikäläisen tarkkaa parturointia. ;)

No joo, kauppakierroksella kotiuduttua olikin jo melkoinen lumimyräkkä. Hevoset seisoivat tarhassa sen näköisinä, että tämä ei ole enää ollenkaan kivaa. Pienen neuvottelupuhelun jälkeen päätettiin iskän kanssa lähteä ajamaan. Kello oli vasta yksi, mutta keli oli todellakin kurja ja kun aloitettaisiin ajoissa, ehdittäisi ajaa kaikki hevoset. Aloitettiin Salaman ja Aatun lenkityksestä. Alkumatkasta tuli linja-auto vastaan. Aatu kerkes yhden talon pihalle piiloon, mutta Salaman kanssa ajattelin, että kyllä se ohi menee, kun linja-autokuski ajoi niin hiljaa. Eikä siinä mitään ongelmia ollutkaan. Metsätiellä oli jo aika paljon lunta, joten ajettiin suht rauhallisesti n. 18km. Salama ei ollut niin hyvänoloinen kuin eilen, mutta sitä kyllä kelikin tympäsi, joten laitetaan sen piikkiin. Lunta satoi tuulen kera ihan viistossa ja tuntui, ettei silmiä kärsinyt pitää auki. Olis pitänyt olla lasit, mutta eipä ollut. Koitettiin kävelyttääkin kelistä johtuen normaalia enemmän ja siksikin, koska luultiin, että puutavara-auto tulee metsätiellä vastaan, kun se on nyt käynyt keräämässä puukasoja sieltä pois. Mutta ilmeisesti se oli jo käynyt metsässä tälle päivälle, kun ei sitä koskaan vastaan tullut. Jälkiäkään ei kyllä näkynyt, mutta kelistä johtuen kaikki jäljet peittyivät muutenkin heti. Hevonen kuitenkin tuli reen kanssa vastaan, harvinaista, että lenkillä näkee muitakin hevosia!

Lenkin jälkeen Salama pääsi eka pesulle ja sitten vaihdettiin paikkoja niin, että Aatu pääsi pesupaikalle ja Salama käytävälle jalkojen hoitoon. Takasiin käärin lumikääreet ja loimitettuna Salkkari pääsi karsinaan. Helge-naapuri kävi tallilla päivittämässä kuulumiset samalla kun hoidettiin hevosia karsinoihin. Molemmat hevoset joi ämpärilliset lämmintä melassivettä. Sitten Samu sisälle ja varsa aisoihin. Se oli aisoissa 14.50 ja koska kolmelta menee taas koululinja-auto tallin ohi niin piti jonkin aikaa odottaa ja kytätä, että linja-auto oli mennyt. Samun kanssa kun ei hirveästi vielä kiinnosta isoja autoja tai traktoreita vastaan yrittää. Varsa oli taas niin laiska, kun joutui yksin lenkille. Mennessä se vain huusi ja yritti kääntyä jokaisesta risteyksestä, että pari kertaa piti käydä päästä taluttamassakin. Rasittava. Salaman kanssa se käyttäytyy ihan kuin hevonen ja koittaa olla oikein tomerana touhussa mukana, mutta yksinään se on kyllä ihan vetelys. Ei käyty pitkää lenkkiä, ehkä nelisen kilometriä vain. Tiet oli jo aikalailla tukossa ja kerta hevonen oli tuollaisella letkupäätuulella, niin nuokin kilometrit olivat jo saavutus. Hölkkää ajettiin koko väli, eikä Samu ollut talliin tullessa kyllä kuin lumisateesta märkä. Loimitin kuitenkin sen, mutta ei tarttenut pestä. Melassivesi maistui Samullekin.

Aikani siinä vielä tallissa tuusasin, jaoin heinät ja ruokin hevoset. Ootin, että kaikki söi ruokansa ja hevoset vaikutti olevan kunnossa. Jokaisen oli pitänyt jossain välissä käydä piehtaroimassa, joten hevoset näyttivät vallan pestyiltä ja loimetkin niin niin puhtailta. Joskus neljän jälkeen raahauduin taas kotiin.

Illan aikana satoi hurjan paljon lunta, varmaan 15cm. Iltatalliin yheksän maissa joutui oikein tarpomaan lumihangen läpi. :D On tätä odotettukin! Tallissa oli kaikki hyvin. Kävin ottamassa Samulta karsinassa loimen ja riimun pois. Loimi oli taas ihan ehjä, hurraa! Eihän Samu olekaan vasta kuin neljä fleeceloimea hajoittanut... Sitten Aatu käytävälle, siltä loimi pois ja vuohisten rasvaus. Ori sai taas juoda ämpärillisen melassivettä, kun oon vähän sitä mieltä, ettei se juo automaatista tarpeeksi. No, melassivesi kelpaa ainakin ihan aina. Aatu karsinaan ja riimu pois. Salama käytävälle, loimi pois. Lumikääreet oli tietenkin sulanut, joten pintelit pois. Venytin jalat ja käärin kaikkiin jalkoihin Back On Track patjat. Pistin vielä tammalle 5ml Adequania lihakseen. Se on aina sen verran vaivanen, että hyötyy mun mielestä kovasti tuosta Adequanista, vaikka se pistettäisikin vain lihakseen. Tamma karsinaan.

Ruokinta. Iltasin annetaan vitamiinit ja kaikki "ylimääräiset" tökötit, joten iltaruokinta on aina vähän säveltämistä. :D Oriit ei olisi millään jaksaneet odottaa sapuskojaan ja melkonen rummutus kävi karsinoissa... Hevosten syödessä ruokia jaoin heinät ja harjasin Samun ja Aatun päällä olleet loimet puruista puhtaaksi. Kaikki söivät ruokansa ja rupesivat mutustamaan heiniä. Hyvänyön toivotukset, talliin yövalo palamaan ja ovet lukkoon. Kello oli jotain 21.45. Ulkona satoi edelleen lunta.