Samu |
Raviurheilu on tajuttoman yksinkertainen laji. Minusta ei ole koskaan aikaisemmin tuntunut siltä, mutta nyt kuluneen viikon ajan olen saanut kuunnella milloin mistäkin suunnasta oikein oikein asiantuntevia kommentteja raviurheilusta - tai lähinnä siitä, kuinka hevosen saa pysymään kaksi kierrosta ravilla ja kuinka hevonen voittaa jokaisen lähtönsä johon se vain viitsitään tuoda viivalle. Jotain on siis vihdoin auennut minullekin. Kaikki tuntuu niin kovin selvältä ja yksinkertaiselta; tarvitsee vain vaihtaa ohjastajaa ja viedä hevonen jollekin suurta menestystä saavuttaneelle ammattivalmentajalle. Ja sitten vain kuunnella näitä maailman viisaimpia neuvojia ja arvostelijoita. Kiitos heille kaikille!
Anteeksi tämä purkaus, mutta pistetään se sitten väsymyksen tai vitutuksen piikkiin. Sama se.
Samu ja uudet, ihanat Custom Speedon -kilpurit perässä - Samun väreillä tietenkin... ;) |
Viimeisen viikon aikana on tapahtunut taas monenlaista ja otettu auton kyytiä monta sataa kilometriä. Aatun kanssa käytiin viime lauantaina Turussa päättämässä ikäluokkakilpailusirkus Åbofemman-lähdössä. Ympyrä sulkeutui siihen, mistä lähdettiinkin. Monessakin mielessä; Aatu palasi nyt synnynseuduilleen viiden vuoden jälkeen. Viisi vuotta sitten pikkuvarsaa Muurlasta haettaessa haaveiltiin tietenkin ikäluokkahevosesta. Nyt ei enää tarvinnut haaveilla. Aatu palasi synnynseuduilleen ikäluokkahevosena. Ympyrä sulkeutui myös sillä tavalla, että Aatu aloitti ikäluokkakilpailuturneensa 4-vuotiaana Pikkupelimanni-finaalin HLL-tuomioon. Sama kirjainyhdistelmän kanssa tultiin viimeisestä ikäluokkakilpailustakin kotiin. Kotimatka oli vain nyt Turusta vähän pitempi kuin Kaustiselta. ;)
Turussa oli hienot ravit. Aatun kanssa oltiin lähdetty lauantaiaamuna kuuden maissa reissuun ja Turussa oltiin puoli yhden kieppeillä. Koko päiväksi luvattua vesisadetta ei raviradalla onneksi näkynyt. Jostakin sitä kuraa kuitenkin riitti, sillä minusta minä en muuta tehnytkään kuin pesin varusteita... ;) Pitkän matkan takia Aatu lämmitettiin periaatteessa kahteen kertaan. Aluksi ajettiin hiittisuoralla, jonka jälkeen varusteet pois, hevonen pesulle, karsinaan ja taas kohta varusteet päälle ja radalle lämmitykseen. Minusta ori näytti lämmityksessä upealta, mutta Vellu ei ollut siihen niinkään tyytyväinen. Kuulemma Aatu tuntui liian epävarmalta ja vasenohjaiselta. Esittely oli ehkä koko reissun parasta antia. En tiedä, oliki kyse siitä, että Aatu juoksi viimeisessä ikäluokkakilpailussaan, mutta jotenkin esittely tuntui äärettömän juhlavalta. Ratsut laukkasivat Suomen, Ruotsin ja Norjan lippujen kanssa edellä ja upeat 5-vuotisihmeet esiteltiin sadan metrin välein. Ja siellä seassa numero kuusi selässään Aatukin köpsötteli. Ja ehkä "hieman" puolueellisin silmin katsottuna Aatu oli se kaikista hienoin! ;)
Lähdöstä ei sitten olekaan mitään juhlavaa kerrottavaa. Aatu laukkasi taas lyhyesti lähtökiihdytyksessä ja tippui luonnollisesti joukon viimeiseksi. Uusi, pahempi laukka tuli vielä ensimmäiseen kaarteeseen. Tämä olikin sitten taas tätä. Hippahyppelyiden jälkeen ori oli taas sitten oikein hyvä. Kahden laukan jälkeen, ikäluokan kovimpia hevosia vastaan ajettaessa, ei yksinkertaisesti voinut olla vain muiden huonoutta, että Aatu saavutti kärkiporukan ja lensi viimeisellä takasuoralla taisteluun rahasijoista. Maalisuoralla se kamppaili täysin rinnoin neljännestä sijasta, kunnes laukkasi vähän ennen maalia. Meidän mielestä siihen paloi nelossija ja heitettiin taas pari tonnia sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. No, saatiinpa ainakin olla mukana hienossa lähdössä hienojen kilpakumppaneiden keskellä. Mutta kyllähän kaikkia tympi. Turha reissu tuli Turkuun saakka, vaikka toki tämä mahdollisuus oli kaikkien tiedossa jo etukäteenkin. Kokemuksen hienoutta ei silti sijoituskaan huononna. Aatu ei ollut aivan priima, mutta jos ei muuta niin osoitti se sentään kulkevan laukkojen välissä ihan puolihaipakkaa...
Kotona oltiin puoli yhden aikaan yöllä. Reissu oli siis 18,5 tuntia pitkä, mutta Aatu on kyllä loistava matkustaja, eikä siitä seuraavana päivänäkään huomannut lainkaan, että lähes tuhat kilometriä oli otettu auton kyytiä. Raviurheilussakin tulee onneksi aina uusia päiviä ja uusia mahdollisuuksia. Sunnuntaina koitettiin nollata eilispäivän tilanne. Oli uusi päivä ja lastattiin kyytiin uusi hevonen. Samu matkaan ja kohti Kaustista. Samu oli ravipaikalla todella lunki kaveri. Tämä hevonen ei kyllä viitsi stressata yhtään mistään, se on ihan mainio! Samu hölkötteli opetuslähtönsä yksinään (lämpöset ja vuotta vanhempi suomenhevonen painelivat jossain edelle) tyylipuhtaasti läpi ajalla 65,0. Varsan meno on tuossa vauhdissa varsin vaivatonta hölkkää, joskaan ei se kyllä ymmärräkään koko touhusta yhtikäs mitään. Opparin jälkeen eläinlääkäri tunnisti Samun, hoidettiin paperiasiat kuntoon, kävin pesemässä hevosen ja sitten vinhaa vauhtia hyvillä mielin kotiin heinäkuorman purkuun.
Samu kaksvee ja suuri ravimaailma... |
Samun raviuran ensimmäinen etappi on nyt saavutettu ja samalla Samusta tuli tälle vuodelle viides opetuslähdön läpäissyt 2-vuotias suomenhevonen. Samu on hyvin kiltti, tasainen ja laiska hevonen kotona eikä ravipaikalla sen käytös poikennut kotioloista mitenkään. En osannut pitää sitä mitenkään hämmästyttävänä asiana. Seuraavana päiväna Samu oli kuitenkin kuumeessa, joten tiedä sitten, oliko opparipäivän rauhallisuus täysin kuitenkaan hevosen fiksuutta. Samu kuumeili pari päivää, mutta on nyt taas tervehtinyt ja treeni kohti kolmivuotiskautta pääsee pian alkamaan.
Iskä käytti Aatun eilen Tampereen klinikalla tutkimuksissa. Hevonen oli syynätty Ertolan Kristiinan toimesta läpikotaisin, mutta eläinlääkärinkin mielestä ori tuntuu melkoisen terveeltä. Vasen etupolvi reagoi taivutuksiin, joten jospa se oli sitten se vasenohjaisuuden syypää. Muutama piikki pistettiin jalkoihin ja niin sekä hevonen että omistajansa pääsivät viettämään kumpikin varmasti täysin ansaitsemaansa viikon lomaansa.
Palatakseni kirjoitukseni alkupurnaukseen. Raviurheilu on toivottoman vaikea laji. Mielestäni tässä lajissa on oltava ennenkaikkea nöyrä. Hevosten kanssa kukaan ei opi milloinkaan kaikkea ja ainakin meidän täytyy turvautua hyvin usein ammattilaisten neuvoihin. On pyydettävä apua ja oltava onnellinen, kun sitä annetaan, mutta samalla on sitten osattava antaa arvostus niille joille se milloinkin kuuluu. Sillä raviurheilu on tiimityötä. Ihan oma lukunsa ovat sitten nämä kaikkitietävät opastajat, jotka keskittyvät ennenkaikkea arvostelemaan ja kertomaan, mitä kaikkea on mennyt metsään. Ja juuri tällä hetkellä olen näitä tyyppejä korviani myöten täynnä.
Meille Aatu on hevosena todellinen aarre. Se on hevonen, joka on toteuttanut taustajoukkojensa hurjimmatkin haaveet. Meille Aatun ei tarvitse olla yhtään parempi hevonen kuin mitä se nyt on. Ei nyt eikä koskaan. Kun minulle on taas tällä viikolla tultu neuvomaan, että "jos tekisitte niin tai näin, niin Aatusta voisi tulla joskus vaikka kuinka hyvä hevonen, olen tälläkin viikolla vastannut, että: "Meille Aatu on jo nyt äärettömän hyvä hevonen". Niin se vain on. Meille se riittää juuri tuollaisena kuin se on. Voittajana tai laukkurina. Yksivuotiaasta asti se on aina asunut ja tulee aina asumaan meillä kotona, omassa tallissa. Sen valmennusta, hoitoa tai ohjastajaa ei vaihdeta. Aatu on iskän hevonen ja varmasti hänen elämänsä tärkein asia. Sen eteen tehdään kaikki voitava ja haetaan tarvittaessa kuukin taivaalta. Silti. Pysyn mielipiteessäni. Hevosen hyvyyskään ei tee raviurheilusta mitenkään helppoa tai yksinkertaista. Mutta hyvä hevonen tekee harrastuksesta ehkä hieman mielekkäämpää. Ja siitähän tässä kaikessa on kyse. Harrastamisesta, ei mistään sen vakavammasta asiasta. Harrastamisesta, oman hevosen kanssa.
Samu ja onnellinen omistajansa |
Lämmittelyä koelähtöhevosen kanssa |
Samun ravielämän ensimmäinen etappi; opetuslähdössä! |