Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



29.9.2012

Samun oppari

Samu

Raviurheilu on tajuttoman yksinkertainen laji. Minusta ei ole koskaan aikaisemmin tuntunut siltä, mutta nyt kuluneen viikon ajan olen saanut kuunnella milloin mistäkin suunnasta oikein oikein asiantuntevia kommentteja raviurheilusta - tai lähinnä siitä, kuinka hevosen saa pysymään kaksi kierrosta ravilla ja kuinka hevonen voittaa jokaisen lähtönsä johon se vain viitsitään tuoda viivalle. Jotain on siis vihdoin auennut minullekin. Kaikki tuntuu niin kovin selvältä ja yksinkertaiselta; tarvitsee vain vaihtaa ohjastajaa ja viedä hevonen jollekin suurta menestystä saavuttaneelle ammattivalmentajalle. Ja sitten vain kuunnella näitä maailman viisaimpia neuvojia ja arvostelijoita. Kiitos heille kaikille!

Anteeksi tämä purkaus, mutta pistetään se sitten väsymyksen tai vitutuksen piikkiin. Sama se.



Samu ja uudet, ihanat Custom Speedon -kilpurit perässä - Samun väreillä tietenkin... ;)

Viimeisen viikon aikana on tapahtunut taas monenlaista ja otettu auton kyytiä monta sataa kilometriä. Aatun kanssa käytiin viime lauantaina Turussa päättämässä ikäluokkakilpailusirkus Åbofemman-lähdössä. Ympyrä sulkeutui siihen, mistä lähdettiinkin. Monessakin mielessä; Aatu palasi nyt synnynseuduilleen viiden vuoden jälkeen. Viisi vuotta sitten pikkuvarsaa Muurlasta haettaessa haaveiltiin tietenkin ikäluokkahevosesta. Nyt ei enää tarvinnut haaveilla. Aatu palasi synnynseuduilleen ikäluokkahevosena. Ympyrä sulkeutui myös sillä tavalla, että Aatu aloitti ikäluokkakilpailuturneensa 4-vuotiaana Pikkupelimanni-finaalin HLL-tuomioon. Sama kirjainyhdistelmän kanssa tultiin viimeisestä ikäluokkakilpailustakin kotiin. Kotimatka oli vain nyt Turusta vähän pitempi kuin Kaustiselta. ;)

Turussa oli hienot ravit. Aatun kanssa oltiin lähdetty lauantaiaamuna kuuden maissa reissuun ja Turussa oltiin puoli yhden kieppeillä. Koko päiväksi luvattua vesisadetta ei raviradalla onneksi näkynyt. Jostakin sitä kuraa kuitenkin riitti, sillä minusta minä en muuta tehnytkään kuin pesin varusteita... ;) Pitkän matkan takia Aatu lämmitettiin periaatteessa kahteen kertaan. Aluksi ajettiin hiittisuoralla, jonka jälkeen varusteet pois, hevonen pesulle, karsinaan ja taas kohta varusteet päälle ja radalle lämmitykseen. Minusta ori näytti lämmityksessä upealta, mutta Vellu ei ollut siihen niinkään tyytyväinen. Kuulemma Aatu tuntui liian epävarmalta ja vasenohjaiselta. Esittely oli ehkä koko reissun parasta antia. En tiedä, oliki kyse siitä, että Aatu juoksi viimeisessä ikäluokkakilpailussaan, mutta jotenkin esittely tuntui äärettömän juhlavalta. Ratsut laukkasivat Suomen, Ruotsin ja Norjan lippujen kanssa edellä ja upeat 5-vuotisihmeet esiteltiin sadan metrin välein. Ja siellä seassa numero kuusi selässään Aatukin köpsötteli. Ja ehkä "hieman" puolueellisin silmin katsottuna Aatu oli se kaikista hienoin! ;)

Lähdöstä ei sitten olekaan mitään juhlavaa kerrottavaa. Aatu laukkasi taas lyhyesti lähtökiihdytyksessä ja tippui luonnollisesti joukon viimeiseksi. Uusi, pahempi laukka tuli vielä ensimmäiseen kaarteeseen. Tämä olikin sitten taas tätä. Hippahyppelyiden jälkeen ori oli taas sitten oikein hyvä. Kahden laukan jälkeen, ikäluokan kovimpia hevosia vastaan ajettaessa, ei yksinkertaisesti voinut olla vain muiden huonoutta, että Aatu saavutti kärkiporukan ja lensi viimeisellä takasuoralla taisteluun rahasijoista. Maalisuoralla se kamppaili täysin rinnoin neljännestä sijasta, kunnes laukkasi vähän ennen maalia. Meidän mielestä siihen paloi nelossija ja heitettiin taas pari tonnia sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. No, saatiinpa ainakin olla mukana hienossa lähdössä hienojen kilpakumppaneiden keskellä. Mutta kyllähän kaikkia tympi. Turha reissu tuli Turkuun saakka, vaikka toki tämä mahdollisuus oli kaikkien tiedossa jo etukäteenkin. Kokemuksen hienoutta ei silti sijoituskaan huononna. Aatu ei ollut aivan priima, mutta jos ei muuta niin osoitti se sentään kulkevan laukkojen välissä ihan puolihaipakkaa...

Kotona oltiin puoli yhden aikaan yöllä. Reissu oli siis 18,5 tuntia pitkä, mutta Aatu on kyllä loistava matkustaja, eikä siitä seuraavana päivänäkään huomannut lainkaan, että lähes tuhat kilometriä oli otettu auton kyytiä. Raviurheilussakin tulee onneksi aina uusia päiviä ja uusia mahdollisuuksia. Sunnuntaina koitettiin nollata eilispäivän tilanne. Oli uusi päivä ja lastattiin kyytiin uusi hevonen. Samu matkaan ja kohti Kaustista. Samu oli ravipaikalla todella lunki kaveri. Tämä hevonen ei kyllä viitsi stressata yhtään mistään, se on ihan mainio! Samu hölkötteli opetuslähtönsä yksinään (lämpöset ja vuotta vanhempi suomenhevonen painelivat jossain edelle) tyylipuhtaasti läpi ajalla 65,0. Varsan meno on tuossa vauhdissa varsin vaivatonta hölkkää, joskaan ei se kyllä ymmärräkään koko touhusta yhtikäs mitään. Opparin jälkeen eläinlääkäri tunnisti Samun, hoidettiin paperiasiat kuntoon, kävin pesemässä hevosen ja sitten vinhaa vauhtia hyvillä mielin kotiin heinäkuorman purkuun.


Samu kaksvee ja suuri ravimaailma...

Samun raviuran ensimmäinen etappi on nyt saavutettu ja samalla Samusta tuli tälle vuodelle viides opetuslähdön läpäissyt 2-vuotias suomenhevonen. Samu on hyvin kiltti, tasainen ja laiska hevonen kotona eikä ravipaikalla sen käytös poikennut kotioloista mitenkään. En osannut pitää sitä mitenkään hämmästyttävänä asiana. Seuraavana päiväna Samu oli kuitenkin kuumeessa, joten tiedä sitten, oliko opparipäivän rauhallisuus täysin kuitenkaan hevosen fiksuutta. Samu kuumeili pari päivää, mutta on nyt taas tervehtinyt ja treeni kohti kolmivuotiskautta pääsee pian alkamaan.

Iskä käytti Aatun eilen Tampereen klinikalla tutkimuksissa. Hevonen oli syynätty Ertolan Kristiinan toimesta läpikotaisin, mutta eläinlääkärinkin mielestä ori tuntuu melkoisen terveeltä. Vasen etupolvi reagoi taivutuksiin, joten jospa se oli sitten se vasenohjaisuuden syypää. Muutama piikki pistettiin jalkoihin ja niin sekä hevonen että omistajansa pääsivät viettämään kumpikin varmasti täysin ansaitsemaansa viikon lomaansa.

Palatakseni kirjoitukseni alkupurnaukseen. Raviurheilu on toivottoman vaikea laji. Mielestäni tässä lajissa on oltava ennenkaikkea nöyrä. Hevosten kanssa kukaan ei opi milloinkaan kaikkea ja ainakin meidän täytyy turvautua hyvin usein ammattilaisten neuvoihin. On pyydettävä apua ja oltava onnellinen, kun sitä annetaan, mutta samalla on sitten osattava antaa arvostus niille joille se milloinkin kuuluu. Sillä raviurheilu on tiimityötä. Ihan oma lukunsa ovat sitten nämä kaikkitietävät opastajat, jotka keskittyvät ennenkaikkea arvostelemaan ja kertomaan, mitä kaikkea on mennyt metsään. Ja juuri tällä hetkellä olen näitä tyyppejä korviani myöten täynnä.

Meille Aatu on hevosena todellinen aarre. Se on hevonen, joka on toteuttanut taustajoukkojensa hurjimmatkin haaveet. Meille Aatun ei tarvitse olla yhtään parempi hevonen kuin mitä se nyt on. Ei nyt eikä koskaan. Kun minulle on taas tällä viikolla tultu neuvomaan, että "jos tekisitte niin tai näin, niin Aatusta voisi tulla joskus vaikka kuinka hyvä hevonen, olen tälläkin viikolla vastannut, että: "Meille Aatu on jo nyt äärettömän hyvä hevonen". Niin se vain on. Meille se riittää juuri tuollaisena kuin se on. Voittajana tai laukkurina. Yksivuotiaasta asti se on aina asunut ja tulee aina asumaan meillä kotona, omassa tallissa. Sen valmennusta, hoitoa tai ohjastajaa ei vaihdeta. Aatu on iskän hevonen ja varmasti hänen elämänsä tärkein asia. Sen eteen tehdään kaikki voitava ja haetaan tarvittaessa kuukin taivaalta. Silti. Pysyn mielipiteessäni. Hevosen hyvyyskään ei tee raviurheilusta mitenkään helppoa tai yksinkertaista. Mutta hyvä hevonen tekee harrastuksesta ehkä hieman mielekkäämpää. Ja siitähän tässä kaikessa on kyse. Harrastamisesta, ei mistään sen vakavammasta asiasta. Harrastamisesta, oman hevosen kanssa.

Samu ja onnellinen omistajansa


Lämmittelyä koelähtöhevosen kanssa


Samun ravielämän ensimmäinen etappi; opetuslähdössä!




17.9.2012

Pojat baanalle!!

Salama taistelun tiimellyksessä Ylivieskassa. Taitaa olla lähtöauton lähestyminen menossa. Kiitos kuvista Jonnalle!

Syksy on tullut, mutta onneksi ravit jatkuvat!

Tällä hetkellä on ainakin teoriassa mahdollista, että ensi viikonloppuna päästään kokemaan hevosten kanssa "taas" tälle vuodelle jotain aivan ainutlaatuisen uutta ja merkittävää!

Aatun kanssa lähdetään lauantaina käymään Turussa! Kyllä vain, meiltä on Turkuun n. 450km. Ja voitte jokainen uskoa, että tuota kilometrimäärää on tullut viime viikoina hieman pyöriteltyä päässä... Turku on ihan hirvittävän kaukana. Se on todella kaukana! Salaman kanssa käytiin juhannuksena elämysmatka Rovaniemellä, mutta sekin oli kuitenkin sata kilometriä lähempänä. Meidän hevosista kukaan ei ole koskaan juossut noin "kaukana kotoa", mutta kyllähän sitä Turkuunkin päästään, kun otetaan vain tarpeeksi kauan auton kyytiä. Turun Metsämäessä ravataan 5-vuotiaille kylmäverisille tarkoitettu suurkilpailu Åbofemman. Tuon kilpailun myötä ikäluokkakilpailuille sanotaan heiheit. Ympyrä sulkeutuu. Ikäluokkahippalot vuoden 2007 suomenhevosikäluokalle on tämän startin myötä nähty ja suurelta osin myös koettu. Aatu on ollut niistä niiiiiin monessa mukana, ihan niissä kaikista tärkeimmistä ja suurimmistakin, joten jos ei tuota hevosta viitsi Turkuun asti kuskata, niin ei sitten mitään. Viimeinen ikäluokkakilpailu tuo viivalle tutut hurjat kilpakumppanit ja lisäksi yhden kylmäveritähden Norjasta ja yhden Ruotsista. Hieno lähtö on siis tulossa! Aatu sai kilpaan numeron kuusi. Ehkä hieman harmaita hiuksia paikka keskellä rataa lähtöauton takaa kiihdyttäessä aiheuttaa, mutta siitähän me nyt ajetaan - eikä tässä vaiheessa enää auta kuin luottaa hevosen viisastumiseen, varmistumiseen sekä martingaalin ihmeelliseen voimaan. ;) Niin ja ehkä vähän hevosen hyvyyteenkin.

Melkein yhtä jännittävä lähtö koetaan mahdollisesti heti perään sunnuntaina. Silloin ei tosin ajeta ikäluokkahirmuja vastaan, ei olla hienoissa 75-raveissa mukana, eikä jännitetä sijoitusta. Silti koetaan jotain historiallista. ;) Samu astelee Kaustisella "raviestradille" ensimmäistä kertaa. Varsalle laitetaan upouudet kilpakärryt perään ja asetellaan voilokki selkään. Ja sitten vain toivotaan, että se viitsisi keksittyä vähänkään työntekoon kahden kierroksen ajan. Samu juoksee opetuslähdössä!!!!

Kaksivuotiailla suomenhevosille tarjottiin viime vuonna ensimmäisen kerran mahdollisuus suorittaa opetuslähtö. Samalla kaavalla on tänäkin vuonna menty ja nyt syyskuun alusta myös 2-vuotiaat suomenhevoset saavat käydä kokeilemassa opetuslähdön läpäisemistä. Toki 2-vuotiaat suomenhevoset ovat vielä ihan lapsia, mutta mielestäni opetuslähdöt ovat oikea suunta nuorten suomenhevosten valmentamisen ja kilpailuttamisen aikaistamiseksi. Opetuslähdöstä on vielä valtavan pitkä matka kilpailukuntoon, mutta ainakin sen ajaminen olisi osoitus siitä, että jonkin verran töitä varsan kanssa ollaan jo tehty. Samulle opetuslähdön ajaminen jo tänä vuonna ei ole ollut mikään varsinainen tavoite, mutta kesän aikana se on kehittynyt siinä määrin, että opparin ajaminen on edes mahdollista. Ravirataa on kierretty, mutta onhan tilanne silti sunnuntaina Samulle aivan uusi. Jonkinlainen välietappi tämä kuitenkin on pitkällä, kivisellä ja mutkaisella tiellä ravihevoseksi.

Kultaakin kalliimpi

14.9.2012

Syksy ja syyshuollot

Syyskuu toi tullessaan ihan oikean syksyn tunnun. Ja syksy toi tullessaan hevosten syyshuollot. Ennen huoltoja käytiin kuitenkin viime viikon lauantaina Aatun kanssa Oulussa ajamassa kilpaa.

Äimänrautiolla ajettiin hienot syksyiset suurkilpailuravit, jotka molempien rotujen Oulu Express-finaalit tietenkin huipensivat. Jo mennessä matkassa oli jotain historian havinaa, sillä viime vuonna meillä oli ihan samoihin aikoihin sama määränpää ja sama matkaseuralainen. Oulu ja Aatu. Ja tuolloin Oulu-Express-finaali, josta lohkesi Aatun paras ikäluokkakilpailusijoitus eli neljäs tila. Historia toisti itseään. Neljännen sijan kera ja tyytyväisin mielin palasimme tänäkin vuonna Oulun ravikauden tärkeimmistä raveista kotiin.

Aatulla oli Oulussa ravien ensimmäinen lähtö, numero kuusitoista ja hurja neljänkympin takamatka. Pakilta on aina vaikea pärjätä, mutta jostain syystä se on Oulussa aivan ylivoimaisen vaikeaa. Jo kahdenkympin pakille minä etenkin Oulun kohdalla ilmoitan hevoset vain pitkin hampain. No, Aatu oli nyt neljässäkympissä. Johonkin piti kuitenkin startti nyt saada, jotta säännöllisessä kilpailurytmissä pysyttäisiin. Ja Oulu on melkein kuin takapihalla pääsisi ajamaan, sillä sinne hurauttaa meiltä vain kahdessa tunnissa! Haasteellisista lähtöasemista huolimatta meillä oli Aatuun jonkinlainen luotto. Uskottiin, että puhtaalla juoksulla se nousee kaikesta huolimatta aika korkealle.

Lähtökiihdytys sujui kohtuuhyvin. Yhtään kiihdytykseen ei voi edelleenkään panostaa, mutta pääasia onkin päästä ravilla liikenteeseen. Ja voi jestas, kun minä alan tykätä Aatun martingaalista. ;) Toki se martingaalin kanssakin kykenee laukkaamaan, mutta noin tuhat kertaa varmemmalta oriin ravi tämän varustemuutoksen myötä näyttää! Aatun juoksupaikka oli kuudes pari ulkona. Kierroksen täyttyessä Vellu käänsi hevosen kolmannelle raiteelle reissuun, mutta Aatulle edessä vetoapua tarjonnut hevonen ei oikein edennyt, Aatu roikkui sen perässä kaukana kärjestä, eikä Aatu tuntunut parantavan sijoitustaan lainkaan kolmannella radalla joukon keskivaiheilla roikkuessa. Kärki pääsi tuossa vaiheessa liiaksi karkuun. Takasuoran lopussa Aatu reissutti jo neljättä rataa pitkin kohti kärkeä askel askeleelta karkulaisia tavoittaen. Matka loppui voiton kannalta taas muutama kymmenen metriä liian aikaisin, mutta ihan kärkirintamaan Aatu hurjan kirinsä myötä kuitenkin ehti ja työntyi maalilinjalla neljänneksi. Viimeinen kierros sujui taas ulkoratoja kaasutellen 26-pintaan. Ori oli oikein, oikein mainio. Ajaksi tuli 27,4ke.

Tämä viikko on sitten painottunut paljon enemmän klinikka- kuin ravitouhuihin. Mutta niin se vain on, että tähän lajiin kyllä kuuluu aika tiivis yhtistyö eläinlääkäreiden kanssa ja heitä me sitten tällä viikolla olemme käyneet tervehtimässä. Aatu käytettiin tiistaina Kaustisella hammaslääkärissä. Hampaita raspattiin Jaanan toimesta jo ennen derbykarsintoja, mutta tuolloin isompi huolto jäi tekemättä siksi, että Aatu olisi pitänyt rauhoittaa ja se ei taas dopingvaroaikojen ja tärkeiden lähtöjen takia ollut mahdollista. Nyt Jaana pääsi laittamaan oriin suun kuitenkin loppuun ja muutaman päivän sulfakuurikin saatiin vaihteeksi mukaan hammaslääkäröinnin takia.


Keskiviikkona puolestaan oli Salaman lääkäriajan vuoro ja sen kanssa käytiin pyörähtämässä Tampereen klinikalla Kimmon syynissä. Salaman jalat ovat mitkä ovat ja niistä löytyy aina sanomista. Jalkoja syynättiin ja tuttuja paikkoja hoidettiin. Viime starttien vaisuus saattoi toki johtua palkästään jaloistakin, mutta on Salama tähän saakkakin jalkavaivojensa kanssa juossut. Ylivieskan startin jälkeen havaittu outo lyhytaikainen räkäisyys ja muutama hassu yskähdys lenkillä ovat kuitenkin vaivanneet minua. Nyt Kimmo tähysti keuhkot. Räkää ei enää hengitysteissä ollut, mutta kurkunpää punoitti. Eläinlääkärin arvio oli, että hevonen on sairastanut pari viikkoa sitten jonkinsortin taudin, jonka jälkimaininkeja kurkunpään punoitus vielä oli. Asian pitäisi korjaantua parissa viikossa eikä siihen tarvinnut enää mitään kuuria aloittaa. Kolmas asia, mikä tuli klinikkareissulla hoidettua oli Salamankin kohdalla hampaiden hoitaminen. Nyt on taas huollettu Salkkari vähäksi aikaa.

Minä olen aivan sairaallollisen tarkka Salaman jalkojen hoitamisesta ja sen jalkoja todellakin kotona hoidetaan! Siksi minusta oli melkein masentavaa jälleen kerran huomata se tosiasia, että vaikka minä kylmään ja käärin Salaman jalkoja tuntitolkulla päivässä, en silti saa aikaiseksi läheskään samanlaisia täysin kuivia ja nesteettömiä jalkoja kuin eläinlääkäri saa muutamalla mitättömänkokoisella piikillä. Typerää. Mutta kuten ihana hoitaja klinikallakin sanoi; jalkaongelmien kanssa aina jollain lailla pärjää, mutta sitten on keinot vähissä, kun päässä on vikaa. Näinhän se juuri on, mutta silti toivoisi Salaman jalkaongelmien edes hieman jo hellittävän. Raviurheilussakin kilpailu on niin hemmetin kovaa, että tokihan starttaaminen omat merkkinsä jättää.

Salama on aina meidän hevosista ensimmäinen, joka huomaa lähestyvän talven tulon ja nytkin se on jo päättänyt aloittaa talvikarvan kasvattamisen. Oriit ovat vielä tässä vaiheessa komeassa karvassa, mutta eiköhän nekin kohta sen pörröytymisprojektinsa aloita. Yleensä nuo suomenhevoset tuppaavat osaavan ainakin tuon talvikarvankasvatuksen ihan kiitettävällä menestyksellä...


Työt ja hevoset pitävät elämän aikalailla tarkasti ohjelmoituna. Mitään uusia valokuviakaan en ole ehtinyt ottaa, joten laitan tähän rekvisiitaksi vielä muutaman kuvan Aatusta Derbypäivältä, niin ei ole ihan pelkkää tylsää tekstiviidakkoa.

3.9.2012

Sukuja ja lukuja

Kalenterissa käännettiin syyskuun lehti esiin. Se alkaa sitten todellakin olla ihan oikeasti syksy. Mutta mikä parasta, syksyn jälkeen tulee talvi ja hevosilla pääsee ajamaan taas pitkiä peruskuntolenkkejä melko tiiviin tuntuisen kilpailukesän jälkeen. Eikä syksyssäkään mitään vikaa ole, kunhan ei sataisi ihan niin ahkerasti kuin kesällä...

Derbyn jälkeen on tallielämässä palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Salama kävi perjantaina Ylivieskassa startissakin, mutta siitä ei olekaan juuri sen kummempaa sanottavaa. Oli maili, oli takarivi, oli numero 12 ja oli ylivauhtinen juoksu (avaus 21-lukemiin) mutta mikään ei ole tarpeeksi selittävä syy Salaman vaisuuteen, sillä tamma ei vain ollut ollenkaan oma yrittävä rehellinen itsensä. Sijoitus oli kahdeksas ajalla 27,8aly. Pikkuisen minun takaraivossa oli jo Jyväskylän startin jälkeen epäilyksen häivä, vaikka kuskin mukaan Salama olikin Killerillä ihan hyvä, mutta ei vain sinä päivänä pysynyt kovaa painelleiden kilpakumppadeiden perässä. Ylivieskan vaisun esityksen jälkeen Vellukin oli kuitenkin sitä mieltä, ettei hevonen ole nyt sellainen mihin on totuttu. Se valtava maalilinjalle asti aina kantava yritys, joka on Salaman vahvin valtti, on ollut nyt kaksi viimeistä starttia täysin kateissa. Vähän samanlainen hevonen oli viime vuonnakin kauden viimeisissä starteissa ja asia on tietenkin vaivannut minua melkoisesti. Mutta uskokaa vain, että ihminen voi sitten olla oudoista asioista onnellinen. Kuten siitä, että tänään tultuani Salamalla ajamasta, se palautui todella huonosti ja sieraimista valui räkää. Mikä helpotus. Nyt voin taas ainakin hetken aikaa kuvitella löytäneeni järkisyyn Salaman vaisuihin startteihin ja uskoa tähän teoriaani siihen asti, kunnes toisin todistetaan. Sairastuminen ei ole tietenkään mikään toivottava asia, mutta tällä hetkellä se tuntui vain helpottavalta ja selittävältä seikalta. Toivoa sopii, ettei tauti nyt kuitenkaan iske Aatuun, jonka pitäisi startata lauantaina Oulussa.

Salaman Ylivieskan startin jälkeen olen miettinyt ehkä vähän liikaakin raviurheilun tasoa ja hurjuutta. Ainakin näin harrastajan näkökulmasta katsottuna, lähdöt ovat tänä päivänä ihan valtavan kovia. On sama mihin ja millaiseen lähtöön hevosensa ilmoittaa, on varmaa että reipasta tullaan ajamaan ja että viivalla on aina hyvät hevoset. Pärjäävän hevosen täytyy olla mielestäni paitsi lahjakas myös äärimmäisen hyvin treenattu, eikä tamman tehtävä oriiden ja ruunien joukossa aina ole kovin kehuttava... Salaman ennätykset viime kauden jälkeen olivat 28,9aly ja 28,9ke. Tänä vuonna tamma on startannut kymmenen kertaa ja alittanut kauden kahta ensimmäistä starttia lukuunottamatta kaikissa nuo viime kauden ennätyslukemat. Mailin ennätystä Salama on parantanut yli kaksi sekuntia. Siitä huolimatta raveissa pärjääminen on haastavaa. Ainakin jos lähtöpaikka on aina surkeimmasta päästä. Salama on juossut tänä vuonna 7 autolähtöä, joissa lähtöradat ovat olleet 3, 2 (nämä olivat varmasti jonkin sortin erehdyksiä), 8, 10, 7, 12, 12. Hohhoijaa.

Hevoskellottaja - sivustolta on viime aikoina saanut kuitenkin hämmästellä myös Aatulle tehtyjä kellotuksia, mistä ainakin itselleni tulee valtavan hyvä mieli:
Mikkeli 17.8. Aatulle viimeiset 700m 23,6 ja viimeiset 1000m 24,4
Jyväskylä 25.8. Aatulle viimeiset 700m 25,9 ja viimeiset 1000m 26,6
Kyllä se juoksijahevonen on!

Juoksijahevonen on todellakin myös Aatun upea veli Ponnen Onni, joka otti arvovoiton viime lauantaina Vermossa huikealla esityksellä! Ennätys 23,7 täyden matkan voltista märällä radalla on häkellyttävä suoritus! Onnea taustajoukoille, me ollaan oltu teidän puolesta niin kovin onnellisia!!! :)
Onnin voiton myötä se nousi emänsä ansioituneemmaksi ja nopeimmaksi jälkeläiseksi. Ponnen-Leikin varsojen yhteenlaskettu voittosumma on jo tällä hetkellä kunnioitettavat 133 798€. Kertonee jotain tamman periyttämiskyvystä!

Myös Samun sukulaiset ovat kulkeneet hienosti. Samarinin startanneet varsat ovat tienanneet jo 119 041€! Samun 5-vuotias täyssisko R.R. Erotar otti Lahdessa viime viikolla uransa toisessa startissa voiton ja ottelee torstaina Lappeenrannassa Villimiehen Tammakilpailun finaalipaikoista. Toivotaan siskolle tuureja matkaan!

Samulla ollaan ajettu nyt jo pitempään ihan säännöllisesti joka toinen päivä. Viime viikolla se oli Aatun kanssa Kaustisella hiitilläkin. Samulla oli tuolloin ekaa kertaa kilpakärryt perässä ja Vellu kyytillä. Kaikki sujui hienosti, mitään ei hajonnut eikä kukaan kuollut. Tästä on hyvä jatkaa.

Omassa elämässäkin työkuviot muuttuvat seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi jonkin verran. Normaalin ihmisen säännöllinen päivätyö vaatinee vuorotyöhön tottuneelta vähän opettelua sekä työssä että vapaa-ajalla, mikä tarkoittaa hevostenkin treenaamisen uutta aikatauluttamista. Mutta tämä syksy mennään tällä kaavalla. Ehkä blogikin kestää mukana muutoksessa.