Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



23.12.2013

Hyvää Joulua!


Leppoisaa Joulunaikaa!
Riemukasta ja onnenhetkien täyttämää  Uutta Vuotta 2014
kaikille ystävilleni ja blogini lukijoille.
 
 
toivottaa: Miia sekä Salama, Aatu ja Samu
 
 

18.12.2013

Ravikausi 2013

Ihan ensiksi tilannetiedotus sairastuvalta. Hevoset ovat taas terveitä ja päässeet jopa jonkin verran jo lenkkeilemäänkin. Kuumetauti ei onneksi koskaan tarttunut Salamaan, mutta oriit sairastivat sitten varmasti senkin edestä. Tulipahan tuollainen virustautikin nyt nähtyä, ei meillä ikinä aikaisemmin hevoset ole noin sairaita olleet. Sekä Aatulla että Samulla korkea kuume kesti viisi päivää. Nuo päivät jatkuvasti 40-41 asteen välillä seilannut kuume uuvutti hevoset kyllä ihan totaalisesti. Hurjin mitattu kuumelukema Aatulla oli 41,3 ja Samulla 41,4. Aatu käytettiin kerran klinikalla nesteytyksessä ja Samu oli kahteen otteeseen tiputuksessa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Tästä on suunta taas toivottavasti vain ylöspäin.

Kuumetauti laittoi kuitenkin lopullisen pisteen meidän tallin hevosten ravikaudelle 2013. Olisi siis kai jonkinlainen yhteenvedon aika ennen kuin katseet ja tavoitteet aletaan lopullisesti siirtää uuteen ravivuoteen.

Kulunut ravikausi oli meidän tallin osalta kaikkien aikojen vuosi! Hevoset tehtailivat komeaa jälkeä, me saimme kokea uskomattomia ja unohtamattomia kokemuksia ja elimme todeksi monta unelmaa! Jokainen tallin kolmesta hevosesta voitti kauden aikana ja jokainen paransi ennätyksensä uusiin lukemiin. Vuoden aikana kierrettiin hevosten kanssa kolmetoista ravirataa, muutamat toki useampaankin kertaan. Jännittäviä, ilahduttavia ja ikimuistoisia ravielämyksiä koettiin ympäri Suomea. Kiitos Rovaniemi, Oulu, Ylivieska, Kajaani, Kaustinen, Härmä, Vaasa, Jyväskylä, Tampere, Mikkeli, Forssa, Joensuu ja Kuopio.

           Aatu reissasi kauden aikana monella raviradalla. Tässä ollaan Joensuussa.


Aatun kausi oli huikea: 16 starttia, joista 6 voittoa, 1 kakkonen ja 4 kolmostilaa. Rahoitta se jäi vain kolmesti ja tuli niillä kerroilla aina hylätyksi laukkojen takia. Kilpahevosena se kehittyi ja rutinoitui kuluneen kauden aikana paljon. Toki se edelleen sähläsi joskus omia juttujaankin, mutta kaikenkaikkiaan ori oli kauden aikana kummallisen suoritusvarma. Mielestäni se oli vain yhteen kauden starttiin huono ja se oli tuo kauden viimeiseksi jäänyt startti T75-finaalikierroksella Teivossa. Kauden alussa harmiteltiin pitkään Aatun kanssa todellista sarjojen puutetta ja tuntui, ettei oikein tiennyt missä hevoselle kerää vuoden aikana kaikki sen tarvitsemat startit. Kesän mittaan hevonen kuitenkin alkoi itse löytää omat sarjansa ja yhtäkkiä meillekin selvisi, että Aatu on 75-tason hevonen. Ja sittenhän niitä sarjoja olisi ollut tarjolla vaikka joka lauantai. ;) Kauden aikana Aatusta tuli valiojuoksija, mikä oli meille äärettömän suuri etappi. Valiojuoksijaori. Omassa tallissa. Huh huh.

Aatu

Tunnepuolella suurin saavutus Aatun kanssa oli sen voitto kuninkuusraveissa. Minä olen kiertänyt viimeiset 17 vuotta kaikki kuninkuusravit. Jokainen kesä kunkkariyleisössä on vain kasvattanut sitä haavetta, että kunpa joskus oma hevonen juoksisi näissä raveissa. Viime vuonna Salama toteutti Mikkelissä tuon haaveen ja tänä vuonna pistettiin vielä paremmaksi; sekä Salama että Aatu osallistuivat Suomen suurimpiin raveihin. Tunne oli ihan epätodellinen. En osaa vieläkään sanoa mitään järkevää kuninkuusraviviikonlopun viimeisestä lähdöstä. On edelleenkin vain hämmennys. Epätodellisuus. Riemu. Ilo. Liikutus. Voitto. Ponnen Aatos. Suurien unelmien toteuttaja. Maailman paras hevonen.

Joensuussa, lämmitysajossa.

Aatu oli Kuopiossa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna huikean hyvä. Silti uskallan väittää, että se elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Rovaniemellä vielä parempi. Minun mielestäni Aatu ei ole koskaan eikä missään ollut niin hyvä kuin se Rovaniemellä oli. Mykistävä. Ylivoimainen. Voittaja.

Aatu on ollut meidän mielestämme aina äärettömän lahjakas hevonen. Sen kanssa värkätessä ja raveja kiertäessä on muistettu olla siitä kovasti kiitollisia ja kuviteltu aina, että koskaan meidän kohdallemme ei enää satu vastaavanlaista juoksijalahjakkuutta. Ei kunnes sitten tuli Samu. Se on hevosena täysin eriluonteinen ja erityyppinen hevonen kuin Aatu, mutta kummasti sekin vain pistelee töppöstä toisen eteen. Toukokuussa juostussa koelähdössä Samu täräytti tauluun lukemat 34,9 ja teki valtavan hienon juoksun. Samu starttasi 3-vuotiaana vain kerran. Ja voitti kerran. Samu on yksi Suomen kaikkien aikojen nopeimmista 3-vuotiaista suomenhevosista. Vuoden 2013 tilastoissa se on kolmanneksi nopein ja kaikkien aikojen tilastoja vertaillessa neljänneksi nopein kolmevuotias suomenhevonen. Kukaan ei ole koskaan 3-vuotiaana juossut uransa ensimmäisessä startissa kovempaa kuin Samu tänä kesänä.

Samu koelähtöpäivänä

Samu koelähdön lämmityksessä kotiradalla Kaustisella.

Orien meriiteistä huolimatta Salama on ollut silti kauden suurin yllättäjä. Tamman kanssa piti harrastella tänä vuonna raviurheilua ihan vaan huvin vuoksi ja miettiä kenties vielä kesällä sen astuttamista. Kuinkas sitten kävikään. Salama teki 8-vuotiaana uransa hienoimman kilpailukautensa, siitäkin huolimatta, että se loppui jännevamman takia auttamatta liian aikaisin. Kauden aikana Salama paransi molempien lähetystapojen ennätyksiään ja kilpaili koko kesän äärettömän varmasti.
Kesäkengät alla (nekin useimmiten vielä pois) ja ufot perässä Salama teki komeita ja sitkeitä esityksiä.  Kaiken kaikkiaan Salama juoksi kauden aikana 12 starttia, joista voitti yhden, sijoittui kolmesti toiseksi ja kerran kolmanneksi. Kuskin sanoja lainaten: "Huima tasonnosto".

Salama Vaasassa kesäkuussa.

Kauden aikana saavutettiin niin paljon. Paljon enemmän kuin ikinä olisi uskallettu toivoakaan. Hienoja elämyksiä ei tietenkään voi mitata rahassa tai vertailla tilastoissa, ja juuri ne elämykset ovat kuitenkin niitä hetkiä, jotka raviurheilussa muistaa ja joiden hetkien takia töitä tehdään. Vuosien määrätietoinen, periksiantamaton ja ahkera työnteko hevosten hyvinvoinnin ja valmentamisen eteen sai tänä vuonna useita hienoja palkintoja: loistosuorituksia ja mahtavaa menestystä. Silti suurimmat ihmeet ovat hevoset itse. Salama, Aatu ja Samu. Sanotaan, että timantit ovat ikuisia. Toivon todellakin niin. Sillä meidän tallissa on kolme sellaista.

Meillä on loistava tiimi ympärillämme. Yksin me emme olisi tänäkään vuonna saavuttaneet mitään. Suurensuuri kiitos kuuluu hevosten hovikuskille ja -hiittaajalle Vellulle, kengittäjälle Jyrille, Teivon ja Kaustisen klinikoiden henkilökunnalle ja hierojalle Lauralle.  Loppuun vielä nöyrimmät ja kauniimmat kiitokset kaikille teille, jotka olette eläneet ravivuotta 2013 meidän kanssamme. Teidän mukanaeläminen ja kannustus on tuntunut hämmentävältä. Aidolta. Ja niin hienolta.

Salama lähdössä raveihin.

25.11.2013

Sairastupa

...tai tässä tapauksessa talli, mutta lähestulkoon sairaalameininkiä kuitenkin.

Kyllä homma alkaa näyttää siltä, että ravivuosi 2013 on taidettu taputella meidän hevosten osalta. Kun itse jo vähän innostui lukemaan joulukuun kilpailukutsuja sillä silmällä, että hevosia voisi vielä loppuvuotena vielä jonnekin juoksukilpailuihin ilmoitellakin, puuttuu sitten kohtalo peliin.

Viime viikko oli jonkinlainen henkiinjäämistaistelu Aatun kanssa, sillä oriille nousi todella kova kuume, joka kesti lopulta viisi päivää. Noiden päivien aikana kuumemittarin lukema ei montaa kertaa laskenut alle 40,0 -lukeman ja hirvein luku 41,3 mitattiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Silloin, jolloin hevonen oli niin lopenuupunut ja väsynyt ettei jaksanut enää oikein seistäkään. Tuntui niin kovin dramaattiselta, kun iso, iloinen, vilkas ja täysin kilpailukuntoinen hevonen muuttui muutamassa päivässä täysin itsensä varjoksi. Aatu ei syönyt, ei juonut, ei ollut kiinnostunut yhtään mistään, karsinassa se tärisi hervottomana ja oli todella, todella vaisu saamistaan lääkityksistä huolimatta. Ihan joka hetki ei enää jaksettu uskoa, että kaikki lopulta päättyisi hyvin. Hevonen oli niin kamalan sairas.

Torstaiaamuna Aatu pääsi Kaustisen klinikalle tiputukseen ja kymmenen litran suonensisäinen nesteytys virkisti hevosta huomattavasti. Verikoevastaukset sopivat lähinnä virustautiin, eikä mitään tulehduksen selittävää löytynyt keuhkoista tai suusta (minä oon aika vainoharhainen aina tuon suun kunnon kanssa, sillä töissä on tullut huomattua, että yllättävän moni verenmyrkytys ihmisillä johtuu suun infektoitumisesta). Aatu sai kipulääkkeen vielä suoraan suoneen ja pääsi kotiin jatkamaan sairastamistaan. Tarkoitus oli käyttää Aatu vielä perjantaina tiputuksessa klinikalla, mutta torstain suonensisäisen nesteytyksen myötä ori saatiin juomaan myös kotona ja olemus virkistyi kovasti, vaikka lämpöä sillä oli edelleen perjantainakin. Kieltämättä loppuviikosta piti miettiä, olisiko järkevämpää viedä hevonen viikonlopuksi Hyvinkään hevossairaalaan kuin taistella kotona sairaan hevosen ja mahdollisesti ei niin kokeneiden kunnan eläinlääkäripäivystäjien kanssa. Jaana antoi kuitenkin Kaustisen klinikalta selkeät lääkitsemis- ja hoito-ohjeet viikonlopun varalle ja loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Aatulla on takana nyt kolme kuumeetonta päivää. Nyt se syö ja juo hyvin, mutta aavistuksen normi-Aatua vaisumpi versio se vielä on.

Tänään sitten Samu aloitti saman sairastamisen... Kuume kipusi silläkin jo tänään hurjiin lukemiin 40,9, mutta Samu on niin kova luu, ettei sen elämää moinen ongelma ihan heti hetkauta. Silmältään se on sairas, mutta vaikuttaa muuten olemukseltaan melkein normaalilta. Tärkeintä toki on, että se juo hyvin. Ja helpottavin seikka on se, että nyt eletään vasta alkuviikkoa ja meillä on vaikka kuinka monta päivää aikaa käyttää Samu Kaustisen klinikalla hoidossa ja tutkimuksissa, jos siltä tuntuu. Jokatapauksessa Kaustisen klinikan poppoolle kuuluu jälleen kerran iso kiitos Aatun hyvästä hoidosta!

Haaveet ja todellisuus...

Että näin. Nyt sitten odotellaan vain, milloin Salama sairastuu. Hämärän koko taudista tekee se, että hevosilla ei ole mitään muita oireita kuin korkea kuume. Kumpikaan ei ole ollut räkäinen, yskäinen tai kummallakaan ei ole ollut jalat turvoksissa tai mitään. Ihan outoa. Mutta näillä mennään. Jos jotain hyvää pitää sairastamisesta hakea, niin se on sitten ajankohta. Huonompaankin saumaan olisi tauti voinut iskeä ja normaaleja jalkojen rasitusvammoja lukuunottomatta hevoset kilpailivat koko kesän terveinä. Huilatkoon nyt ja kilpaillaan ensi kesänä sitten sitäkin terveimpinä ja parempina. (Uskoo ken tahtoo... )

12.11.2013

Kuukausikatsaus

Viimeisestä päivityksestä on kulunut kuukausi. Mihin tämä aika oikein katoaa? Ihan syystäkin joku anonyymi jo kyseli, mitä meille kuuluu. No mitäpä meille, ei mitään. Tuntuu, että kun hevoset eivät ole olleet starteissa, ei kotikuulumisissa ole mitään raportoitavaa.

Välillä meille meinasi tulla jo talvi, mutta ei se sitten tullutkaan
Tänään on kuitenkin melkein ravipäivä. Melkein siksi, että eihän me missään raveissa olla. Mutta juuri tänä iltana meidän oli tarkoitus olla Samun kanssa 3-vuotislähdössä Teivossa. Viime keskiviikkoaamuna, kun ilmoittautumisaika lähestyi loppuaan, näytti Heppa-järjestelmän ilmottautumistilanne kyseiseen varsalähtöön varsin huolestuttavalta: Nolla ilmoittautunutta. Iskä soitti vielä Teivoon, että pitääköhän tietokoneen tieto nyt todellakin paikkansa. Piti se. Samun kanssa oltaisiin siis menty mukaan, mutta kaikki kilpakumppanit puuttuivat. Joten kotona ollaan. Samu on treenannut viime aikoina niin hyvin, että sarjan peruminen tottakai harmitti. Mutta sitten toisaalta ajateltuna, ei tilanne mikään maailmanloppu ollut; hevonen on vasta 3-vuotias, eikä tämä kausi ole missään vaiheessa ollut Samun uran päätavoite. Suunnitelmat ovat jatkonkin suhteen vielä täysin auki. Teivo ja Kuopio tarjoilevat joulukuussa vielä muutaman mahdollisen 3-vuotislähdön. Voi olla, että Samu osallistuu johonkin niistä tai sitten ei osallistu. Välillä tuntuu, että kilpaa pitäisi päästää nyt kun hevonen hyvältä tuntuu ja välillä sitten taas mietityttää, olisiko 4-vuotiskauden aloitus jossakin määrin helpompaa, jos kilvanajo 3-vuotiskaudella käsittäisi vain yhden startin. En tiedä, asioita on yritetty punnita monelta kantilta ja kenties vielä tässä seuraavien viikkojen aikana punnitaan lisää.

Aatu on viettänyt viisi kokonaista viikkoa käymättä kertaakaan Kaustisella hiitillä. Sen sijaan se on treenannut painavat ratsunkengät jaloissaan kotona ihan normaalitreeniä, mutta hiitinajo on ohjelmasta puuttunut kokonaan. Eilen sitten pitkästä aikaa käytiin Aatun kanssa muistelemassa Kaustisella, miltä se ravirata näyttikään. Hevonen oli oikein innokas ja iloinen. Myönnän, että itselläni oli koko lokakuun ajan totaalinen kyllästyminen koko raviurheiluun, mutta eilen taas Aatun menoa seuratessa, se kummallinen tunne valtasi taas mielen. Se tunne, mistä raviurheilussa on kyse. Se tunne, kun hevonen liikkuu radalla keskittyneenä, iloisena, tarmokkaana ja pyrkivänä. Se tunne juoksijahevosesta isolla jiillä.

Aatu eilen Kaustisella
 
 
Ihan tuumaa hiki tulla, kun talvikarvan kanssa yrittää urheilla

On tämä ihmeellinen laji. Pienen breikin jälkeen se raviuheilun kipinä lyö taas tulta ja ikuinen optimismi nostaa päätään. Jos Aatu tuntuu seuraavissa hiiteissä vielä oikeanlaiselta, niin ei sen kanssa sitten olla ihan vielä mihinkään talvitauolle jäämässä. Muutama startti joulukuussa voidaan vielä ajaa oikeaa talvea, pakkasia, lumikinoksia ja niitä kunnon treeniolosuhteita odotellessa. Ehkäpä.

Salamalle ei kuulu mitään uutta. Se vain kävelee. Ainakin neljästi viikossa olen pyrkinyt käymään sen kanssa lenkillä tallustelemassa. Tamma on kovin iloinen ja haluaisi jo niin juosta. Niin minäkin haluaisin. Mutta mihinkäpä tässä enää on kiire. Salamankin kanssa odotellaan talvisia treeniolosuhteita, joulukuun jalan ultrausaikaa ja kyllä, vihdoinkin jo sitä juoksulupaa. Mutta kyllähän sitä kaikkeen tottuu, jopa tuohon iänikuiseen kävelyttämiseenkin.

Salama-sairaslomalainen eilen.


13.10.2013

Taukoilua

Superhienoa ravikesää seurasi ankea syksy. Ilmojen puolesta syksy on ollut hienoin miesmuistiin, mutta ravirintamalla ei ole tapahtunut mitään hienoa. Olihan se tiedossakin, että mahtavaa menestystä seuraa mahalasku, mutta ei siitä mihinkään pääse, että silti tympii.

Syksyinen Teivo. Kriterium-ravit ja T75-finaalikierros.

Aatu juoksi vielä viikko sitten lauantaina Teivossa kilpaa. Se oli jo viikolla ajetussa hiitissä niin onneton, etten muista montako vuotta sitten se on ravannut samanlaista räpätysravia kuin nyt.

Kaikki ei todellakaan ollut hevosella kohdillaan. Mietittiin, kannattaako Teivoon ylipäätänsä lähteä, mutta kieltämättä finaalikierros painoi vaakakupissa aika paljon. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi tietenkin ollut järkevämpää jättää Aatu kotiin ja mennä vaikka muuten vain töllistelemään päiväksi Teivoon hienoja Kriteriumraveja. No mutta, meillä nyt kuitenkin oli Aatu mukana, kun Merjan ja Vellun kanssa lähdettiin lauantaiaamuna Teivon turneelle. Ja olihan se jossakin määrin ihan leppoisaa, kun tiesi ettei mitään menestymisodotuksiakaan ollut, niin ei tarvinnut edes jännittää. Aatukin oli ravipaikalla niin kiltti ja rauhallinen, että sen kanssa oli oikeastaan oikein nautinnollista olla raveissa. Kun omistaja itse ei ollut panikoimassa vieressä aivan kaikesta, hevonenkin nukkui katoksella kuin vanhat ruunat. Ja mikäs siellä Teivossa oli töllistellessä, kun koko ravipaikka vilisi huippuhevosia. En jotenkin millään tajua, että tänä kesänä myös Aatu on ollut niin monesti paikalla noiden kaikkien huippuhevosten keskellä. Ja kyllä nytkin koko tilanne tuntui yhdensortin arvoitukselta "Kuka ei kuulu joukkoon?", kun Aatun viereisissä katoksissa seisoskeli sellaisia nimiä kuin Vislakka, Aaron De Veluwe, I.P. Vipotiina, Kilun Peedro, Hopihopi jne. 

Aatun kanssa Teivossa

Itse rauhallisuus päiväunilla
Vislakka ja Aatu. :)
Teivossa Aatun kuvioihin kuuluu aina, että radalle meneminen on yhdensortin näytös, kun mäkeä pitää laskeutua alaspäin. Nytkin lämmitykseen mennessä se pyöri omat kuvionsa varikolla ennenkuin suostui "laskeutumaan" rataa kohti. Jos ei muuta, niin kummasti Aatu ainakin saa kuviotansseillaan ja keulimisellaan aina tilaa nopeasti ympärilleen. ;) Lämmityksessä Aatu juoksenteli kolme kierrosta hiljallaan rataa ympäri. Hevonen näytti paremmalta kuin hiitissä, mutta Vellu vahvisti, ettei se nyt vain tunnu "oikeanlaiselta". Meillä ei ollut mitään menetettävää, joten kaikki keinot otettiin käyttöön. Aatulta riisuttiin starttiin ensimmäistä kertaa sen elämässä kaikki kengät pois. Tämän jälkeen hirvittikin enää oikeastaan vain se, että hevonen ei hajoaisi moiseen kokeiluun... Kengittä Aatu ravasi paremmin ja edes aavistuksen rennommin, mutta eihän ongelma kokonaan kenkien riisumisella korjaantunut. Ongelma on, että ravi ei ole täysin sulavaa ja Aatu ottaa kovassa vauhdissa väliin ihmeellisiä satsiaskelia. Ja loppupelissä sen tietää, miten hommassa käy kun startin aikana alkaa valiovauhdissa vähän satsailemaan. Lähtö uusittiin kerran, mutta ihme kyllä Aatu lähti molemmilla kerroilla ravia. Hiljaa, mutta oikeaa askellajia kuitenkin. Aatu taivalsi neljännessä parissa ulkona ja viimeisen kierroksen alkaessa Vellu nosti sen kolmannelle radalle kiriin. Satsailu loppui laukkaan viimeisellä takasuoralla. Aatu tuli maaliin viimeisenä ja siinä mielessä hylkäys pitkästä laukasta olikin paljon parempi sijoitus. ;)

Balanssi. Kengät pois ekaa kertaa!!!
Teivon startin jälkeen Aatu jäi tauolle. En osaa sanoa vielä, onko tämä talvitauko vai huoltotauko vai mikä tauko, mutta tauko kuitenkin. Kausi on ollut pitkä ja komea, mutta silti en suostu laittamaan tämän hetken terveystilannetta pelkästään pitkän kauden piikkiin. Tällä viikolla Jyri kävi kengittämässä Aatun ja jalkoihin laitettiin taas raskaat ratsukengät hokkien kera. Kimmo tutki oriin läpi eilen, mutta edelleen se on taivutuskokeissa terveemmän oloinen mitä ravi viimeisissä starteissa antaisi ymmärtää. Etupolvet ja takapolvet jokatapauksessa lääkittiin ja Aatu sai tulehduskipulääkekuurin.

Merja tekee sekkivirityksiä.
 
Aatu lämmityksessä

Salaman kausi on nyt virallisesti ohitse. Jossakin määrin olen kai antanut itselleni luvan haaveilla, että tamma juoksisi vielä loppuvuonna yhden-kaksi starttia kilpaa, mutta nyt ne haaveet on haaveiltu. Jalka on ultrattu viimeksi eilen ja vaikka paranemista onkin tapahtunut, ei auta kuin jatkaa kävelyttämistä. Viimeisen ohjeen mukaan, Salaman kävely"treeni" jatkuu marraskuun loppuun saakka. Toivottavasti talvi päästäisiin sitten ajamaan juoksua, jotta starttiin tulosta voisi edes teorissa haaveilla ensi keväälle.

Mutta Salamahan kävelee. Se on tyytynyt kohtaloonsa niin hyvin, etten enää tiedä, muistaako tamma edes, että lenkillä voisi juostakin. Salama kokee olevansa kovinkin tomera, kun se ylipäätänsä pääsee lenkille. Oma pää ei tahdo kävelyttämistä kestää, mutta ei kai se nyt vain auta kuin kestää. On parempi olla jatkossa miettimättä mitään päivämääriä tai tavoitteita. On kai opeteltava olemaan ajattelematta mitään noilla meidän kävelyretkillämme. En olisi uskonut, että niin mitättömän kokoisesta jännevammasta tulisi näin pitkä riesa. Ja tietenkin juuri silloin, kun Salama oli paremmassa, terveemmässä kunnossa kuin koskaan. Kaiken harmituksen ohella olen koittanut ajatella, että jos joltain meidän hevoselta piti jalka paukahtaa, niin onneksi se oli Salama. Oreilla on ainakin toivottavasti raviurheilulle enemmän annettavaa. Eikä Salama ole ennenkään jaloillaan juossut, vaan pelkällä päällään. Jos jokin hevonen meidän tallista tulee tällaisen vamman jälkeen takaisin, niin se on Salama. Se tulee takaisin pelkän luonteensa ja periksiantamattomuutensa ansiosta. Silti tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta saada sitä enää koskaan samanlaiseen kuntoon, missä se tänä kesänä kilpaili, vaikka jalka alkaisikin kestää vielä kilvanajoa.

Salama teki 8-vuotiaana hienoimman kilpailukautensa. Talven kolme starttia kokeiltiin ajaa vain todetaksemme, ettei Salaman juoksemisesta hokkikengässä vain yksinkertaisesti tule mitään. Mutta kun kesäkengät saatiin alle (ja nekin useimmiten vielä pois) alkoi tapahtua. Salama oli kesän jokaiseen starttiin  loistava, paransi ennätyksiään ja jäi vain kerran ulos neljän parhaan joukosta.

Ankean syksyn valopilkku on onneksi Samu. Onneksi edes yksi hevonen tallissa on tällä hetkellä terve. Samulla lenkillä käyminen on viime aikoina ollut niitä harvoja asioita, joista oikeasti tulee todella hyvällä tuulelle. Se on mainio peli, ja hevosena minä tykkään Samusta ihan valtavasti. Uskon, että siitä tulee vielä jonain päivänä todella hieno hevonen.

Tämän syksyn ravitunnelmat: Synkkää on. ;) Kuvasta löytyy myös Salama!

Syksy - on siinä jotain hienoakin-

1.10.2013

Viikkomuistelmat

Harmi - pedoista pahin. ;)
Blogi elää omaa elämäänsä hieman kaikista tapahtumista jälkeenjääneenä ja taas kerran yritän kirjoittaa jonkinmoisen muistelman siitä, mitä viime viikkoina on tapahtunut. Kuviakaan ei ole viime viikkoina tullut otettua, joten tässä rekvisiittana jotain epämääräisiä kamerasta löytyneitä kuvia kesän varrelta.

Toissalauantaina eli 21.9 käytettiin Aatua Forssan ravirataa kiertämässä. Taas olin ollut edellisyön töissä (jotenkin musta tuntuu, että oon joka toisella ravireissulla puolikuolleen ja rähjääntyneen näköinen väsynyt raviharrastaja yötöiden seurauksena). Jokatapauksessa tämä oli nyt tälläkin kertaa oma valinta, sillä vain näillä järjestelyillä ylipäätänsä pääsin Forssaan mukaan. Ajoin töistä suoraan Kaustiselle ja sieltä matka jatkui kahdeksan aikoihin Aatun ja ihmiskumppaneiden kanssa etelää kohti. Meiltä on Forssaan yli 400km:n matka ja siinä kuuden tunnin aikana ehti kyllä hyvin nukkumaan. ;)

Positiivista oli, että koko viikon Forssaan lauantaiksi ennustettua sadetta ei ravien aikana näkynyt. Me olimme perillä Pilvenmäen raviradalla joskus yhden kieppeillä. Aatu oli matkustanut hyvin. Vähän aikaa se malttoi kävellä suht rauhallisesti varikolla narusta, mutta kun maa alkoi liiaksi polttaa kavioiden alla, vein oriin valjastuskatoksen karsinaan. Aatu saikin toipua muutaman tunnin ajan kuljetuksesta ja koittaa leikisti vaikka keskittyä omaan tulevaan suoritukseensa. Hevonen oli kyllä rauhallinen, mutta tuskin se mihinkään silti keskittyi. ;) Koko reissun parasta antia oli, kun ehdin ennen Aatun valjastamista käydä katsomassa sen "Etelän veljeä" Ponnen Onnia! Eipä liian usein satuta Onnin kanssa samoihin raveihin, kun niin eri puolella Suomea asustetaan.


Salama ja Aatu hiitillä joskus silloin kun oli kesä...

Aatun lämmityksessä ei ollut kovin ihmeitä. Minusta hevonen näytti aavistuksen viime startteja epävarmemmalta, mutta kuulosti siltä, että "viralliset" lämmitystarkkailijat antoivat Aatulle silti pelkkiä plusmerkintöjä. Lähtö oli kovatasoinen niinkuin nämä 75-lähdöt toki järkiään ovat. Mutta kyllä me silti jonkinlaisin pärjäämisodotuksin matkaan oltiin lähdetty ja haaveiltu ennakkoon totosijasta. Aatulla oli auton takaa numero kolme. Se lähti erittäin epävarmasti liikkeelle, haki ja haki raviaan, laukkasikin ja valahti tottakai häntäjoukkoihin. Lopulta askeleet alkoivat löytyä kohdilleen ja Aatun juoksupaikaksi muodostui neljäs pari ulkona. Ensimmäisen puolikkaan suosikki veti 23,5 vauhdilla ja kierroksenkin väliajaksi kuulutettiin 25,0. Viimeisellä takasuoralla Aatu lähti kolmannelle kiriin. Kolmas puolikas 28,0. Kaukaa takajoukoista Aatu kiri hyvin. Se saavutti kärkihevoset viimeisessä kaarteessa ja pitkällä loppusuoralla kuvitteli sen ehtivän taisteluun mitalisijoista. Loppusuoran kirikamppailussa ei ainakaan Aatu kestä yhtään häiriötä ja kun laukkaava kilpakumppani veti sen turvan edestä sivuluisua ulkoradoille, sekosi Aatunkin askeleet ja se laukkasi. Laukka oli lyhyt, mutta vauhti tietenkin tyssäsi siihen. Kärki lopetti 22,5-kyytejä. Luulimme, että Aatun kohtaloksi tuli hylkäys loppusuoran laukasta, joten kovin iloinen yllätys oli lopulta kuitenkin, kun lopputuloksissa Aatu kuulutettiin viidenneksi. Ajaksi tuli 26,2ake ja äksä perään.

Vaikka loppusuoran laukka olikin häiriön seurausta, oli tosiasia, että Aatu oli Forssassa hyvin epävarmalla ravilla ja minusta näytti lähdön aikana jo useampaankin kertaan, että se repeää laukalle ihan hetkellä minä hyvänsä. Tämä tuli kieltämättä yllätyksenä, sillä hevonen oli vasta hoidettu ja kaiken piti olla Forssassa hevosella taas kunnossa. Mutta mistä näistä mitään tietää. Ihmetouhua.
Kotona oltiin muistaakseni joskus yhden jälkeen, mutta oma aikansahan hevosen kanssa toki kotonakin vielä menee. Sunnuntaiaamuna kellon herättäessä viideltä töihin, piti kyllä hetken aikaa itselle vannotella raviurheilun mukavuutta harrastuksena. ;)


Samu ja Salama Kaustisella

Forssassa käytiin Aatun kanssa siis lauantaina ja siitä seuraavana tiistaina pyörähdettiin sitten Salaman kanssa Tampereen klinikalla jänteen kontrolliultrauksessa. Neljä tuntia ajettiin Teivoon, jalan ultrauksessa meni Kimmolta varmaan 7 minuuttia, sen jälkeen toiset 7 minuuttia odoteltiin papereita jonka jälkeen ajettiin taas neljä tuntia kotiin. Ou jee. Ultran tuomion perusteella kävelyttäminen jatkuu taas ainakin kuukauden eteenpäin. Vauriokohta näkyi ultrassa edelleen selvästi, vaikka vamma onkin pieni. Ongelmana on, että vammakohta on jännetupen sisällä sellaisessa kohdassa, että paraneminen nyt sitten näköjään kestää. On myös mahdollista, että se näkyy ultrassa ikuisesti ja sen takia on vaikea sanoa tai ennustaa milloin vauriokohta on "tarpeeksi hyvin" parantunut. Periaatteessa kilpaa voisi kokeilla ajaa vaikka heti, mutta riskinsä siinä tietenkin on. Ja tulee varmaan jatkossa aina olemaan. Kimmo suositteli, että kävelyttämistä jatketaan vielä kuukausi seuraavaan kontrolliultraukseen saakka. Silloin toivottavasti nähdään, onko jänteen vammakohdassa tapahtunut paranemista vai jääkö kohta harvakaikuisemmaksi alueeksi jatkossakin. Paremmaltahan jalka toki nyt näyttää, kun turvotus on siitä poissa ja akuutti tulehdusreaktio rauhoittunut.


Salama

Niin. Jokainen tietää, että kuukausi on tässä lajissa hirvittävän lyhyt aika. Kuukauden kävelyttäminen ei enää tunnu yhtään missään. Silti epäilyttää, montako näitä jatko-kävely-kuukausia vielä tulee olemaan? Sinällään niilläkään ei tietenkään ole mitään merkitystä, jos hevonen vain tulee vielä kuntoon. Talvella ei ole muutenkaan tarkoitus ajaa kilpaa, joten kaiken järjen mukaisesti voisi olla jokatapauksessa viisaampaa kävelyttää Salamaa siihen saakka kunnes lumi tulee ja meillä kotona olisi taas hyvät ajomahdollisuudet. Ja toivoa sitten vain, että jalka kestäisi talven treenit ja että Salamalla päästäisiin taas keväällä ajamaan kilpaa. Silti turhauttaa. Tiedän, että isommistakin jännevammoista on hevoset parantuneet ja että niiden kuntouttamiseen ihmiset ovat tehneet paljon enemmän töitä, kuin mitä minä olen nyt Salaman jalan eteen joutunut tekemään. Silti myönnän, että välillä iskee epätoivo siitä, mitäpä jos vamma ei koskaan paranekaan? Väillä tuntuu Salamaa ajaessani tai vain tarhassa sitä katsellessani, että joudun vannottamaan itsellenikin, että hevonen on vaivanen. ;) Onhan sen pakko olla, jos ultra kerta niin näyttää... Mutta päällepäin tamma tai edes vammajalka ei siltä näytä. Tällä viikolla olen monena iltana tuijottanut Salaman riekkumista tarhassa. Maailman rauhallisin ja kiltein hevonen tekee omia laukkapiruettejaan, pukkihyppelysarjojaan, nostaa hännän pystyyn ja vetää kiitoa tarhaa edestakaisin. Hmm. Vitun kävelyttäminen, sanoo Salama - ja sanonpahan kohta minäkin. :D Tuota iltavilliä katsellessa en voi olla nauramatta ääneen ja lupaan taas lähinnä vain itselleni, että Salama vielä tulee kuntoon.

On muuten taas se aika vuodesta, kun porukat lennähtivät Rodoksen lämpöön ja minä oon pitänyt omaa syyslomaani. Koko viikko pyhitetty ihan vain hevosille - ja voi kuinka minä nautin. Hevosten hoitamisen ja treenaamisen lisäksi olen onneksi ehtinyt tekemään myös aika paljon niitä tallin ikuisia rästihommia, jotka ovat odottaneet "sitten joskus" -aikaa taas jo vaikka kuinka pitkään.
Laura kävi eilen hieromassa Salaman ja Aatun ja iloiseksi yllätykseksi jopa Aatun hierominen alkaa ehkä hiljalleen onnistua. Kenties joskus kymmennen hierontakerran jälkeen Aatu pääsee vielä eroon "periaate-päätöksestään", jonka mukaan hieronta ei ole tosimiesten hommaa.... ;) Tosimies voisi sen sijaan vaikka koittaa kunnostautua ensi lauantaina juoksukilpailujen suhteen. Teivossa ajetaan T75-finaalikierros, jossa Aatukin on mukana. Viides lähtö, ensimmäinen 75-kohde, 2100 metrin ryhmäajo, numero kolme. Ja hurja vastus. Tuossa sakissa jo rahasijalle yltäminen olisi kova suoritus.


Mun pihalta

18.9.2013

Syksy


Aatu Oulussa 2.9.2013

Illat pimenevät, lehdet putoavat ja talviturkit kasvavat. Ilmassa on lämpimistä päivistä ja auringonpaisteesta huolimatta niin paljon syksyn tuntua.

Syyskuu on ollut meidän hevosten osalta vähän hengähtämisen ja toisaalta klinikkareissujen aikaa. Salaman kanssa ollaan tehty vain kävelylenkkejä metsätiellä, missä tähän aikaan vuodesta sataa lehtiä. Sielläpä me tamman kanssa talsiessa ollaan yhdessä todettu kesän menneen ja syksyn tulleen. Salama on ottanut hiittitauostaan kaiken irti ja kasvattanut itselleen sekä siitostamman mahan että mammutin karvan. Kummallista, kuinka äkkiä hevosesta alkaa paistaa jo päällepäin, ettei juosten tosiaan ole hetkeen ajettu... Virkeä ja iloinen tamma kuitenkin on. Jännejalka on saanut laseria joka päivä, no ainakin kuudesti viikossa. Jalka vaikuttaa minusta päällepäin paremmalta, mutta sisältäpäin tilannetta käydään katsomassa ensi viikolla Tampereen klinikalla, kun Salamalla on jänteen kontrolliultrasyynäykseen aika. Tuon reissun jälkeen ollaan taas paljon viisaampia jatkosuunnitelmien suhteen.

Syksy on jossakin määrin aina aikaa, kun vuotta alkaa jo katsella taaksepäin. Myönnettököön, että kesän ravit ja hevosten startit ovat pyörineet aika tiiviisti viime aikoina videolta. Välillä pitää itsellekin muistuttaa, kuinka hyvin on mennyt ja kuinka hieno ravikausi meillä on jo takana samaan aikaan kun uusia kilpailukutsuja selaillaan sormi sarjalla. Syksy on ainakin Aatulla tarkoitus päästellä tasaisesti kilpaa ja ehkäpä Samukin vielä jossain vaiheessa syksyä nähdään voilokki selässä.

Oulu, seiska ja Aatu

Aatun viimeinen Oulun startti on jäänyt tänne selostamatta, vaikka siitä on aikaa jo yli kaksi viikkoa. Mitähän siitä reissusta vielä muistaisi kertoa? No, ennakkotunnelmat eivät olleet kovin kaksiset, sillä Aatu oli viimeistelevissä hiiteissä vähän tahmea ja vino. Jo ennen Oulun starttia sille oli varattu klinikka-aika Tampereelta. Aatu on kuitenkin viisastunut ja riskistynyt siinä määrin, että nyt se kantaa omat vaivansakin aika pitkälle ja kykenee hyviin suorituksiin vaikkei terveystilanne ihan priima olisikaan. Oulun lähtö oli tasoitusajo, Aatulla kahdenkympin pakki ja sieltä lähtörata kaksi. Aatu lähti ravilla matkaan, mutta tapojensa mukaisesti ei avauksessa ainakaan parantanut asemiaan. Kun Aatu sai myllynsä pyrimään ensimmäisellä takasuoralla, etenki se kolmanteen ulkopariin ja siitä etusuoran auetessa kolmannen radan kautta kuolemanpaikalle. Kärjessä viiletti hirmuiskussa kilpaileva Mikko Mania, eikä Aatu päässyt 23-vauhtisella kirikierroksella kunnolla edes sen rinnalle kirittämään. Viksun Veera liftasi voittajan perästä kakkoseksi ja Aatu oli sitkeä kolmas. Aika oli hurjan hieno volttitulos 25,7ke - siihen nähden vielä, että hevonen oli startinkin aikana hieman vino ja huonosti ajettavissa. Mutta juoksija se on ja tällä kaudella Aatusta on kuoriutunut ihan kunnon, tasaisesti suorittava kilpahevonen.

Sukupostin kuva Aatun Oulun startin lämmitysajosta.
Oulun startin jälkeen Aatu kävi tosiaan Kimmon syynissä Tampereella. Vasemman etusen kavionivel oli kipein paikka taivutuskokeiden perusteella, mutta myös vasenta takajalkaa ja molempia etupolvia hoidettiin. Huoltoreissun jälkeen Aatua on päästy treenaamaan ihan normaalisti, mutta lääkevaroaikojen takia Oulun viimelauantainan T75-kierros jäi Aatun kohdalta väliin. Senpä takia ensi lauantaina käydään sitten pieni Etelän raviturnee ja käydään ajamassa Forssan T75-raveissa kilpaa. Kauaksi on pitkä matka, mutta onneksi Aatu on hyvä matkustaja, joten käydään ainakin kokeilemassa, miltä Forssassa juokseminen maistuu. Aatulla on ravien kuudes lähtö, 2100 metrin ryhmäajo, Kohti Kultaa -divisioonakarsinta, numero kolme. Parin viikon ravitauon jälkeen tuntuu varsin ihanalta päästä taas Aatun kanssa kilvanajoihin. Forssasta nyt viimeistään pyörähtää meidän tallin hevosten osalta käyntiin syksyn kilpailukausi.

Pieni pää ja paljon remmejä

Meillä on kuitenkin yksi hevonen, jolla vuodenajat ovat kaiketi menneet jotenkin sekaisin. Samun elämässä nyt on kevät! Aika, jolloin oriit heräävät talviuniltaan ja hormonit hyrräävät. Samun kanssa on viime aikoina keskusteltu useampaan otteeseen hevosena olemisen säännöistä ja jokseenkin koville nuo säännöt meidän teinille kyllä ottavat. Viime aikoina on ollut pakko miettiä, pystyykö Samua ylipäätänsä pitämään oriina, mutta kynnys noin lahjakkaan ravurinalun ruunaamiseen on kieltämättä äärettömän korkea. Katsotaan, mitä talvi tuo tullessaan. Jälkikäteen muisteltuna oli Aatukin kovin vilkas ja vallaton nuori ori 3-4-vuotiaana, mutta niin siitäkin vain tuli ihan suht täysjärkinen hevonen vanhempana. Samun rinnalla Aatu on kyllä tällä hetkellä kiltteyden ja toimivuuden perikuva.

Hienosäätöä

Tänä syksynä aurinkoa ja hienoja syyskelejä on todellakin riittänyt! Kelit ovat olleet viimeisen päälle kohdillaan. Silti itse vähän väsähdän tähän aikaan vuodesta enkä vielä oikein jaksa innostua tulevaisuuden suunnitelmista tai uusista tavoitteista. Mutta tänään Kaustisella iskän kanssa Samun hiittiä seuratessa iskä mietti yhtäkkiä ääneen, että "Mitähän vuoden päästä on tapahtunut, sitten kun seuraavan kerran lehdet tippuvat puista?" "Mistä minä tiedän - ei onneksi kukaan tiedä", vastasin, mutta kieltämättä piti vähän pysähtyä itsekin pohtimaan asiaa. Samu hirnui iloisesti kesken hiitin juoksemisen. Kai silläkin oli jokin mielipide asiasta. Niin. Melko paljon uusia unelmia ja suuria haaveita kerätään tulevaisuudessa Samun varaan. Päiviä tulee, raveja ravataan, tavoitteet pysyvät ja unelmat elävät. Antaa nyt vain niiden tämän vuoden lehtien tippua puista!

9.9.2013

Meidän kesä

Sain jokin aika sitten Hannalta kuvahaasteen meidän kesää 2013 koskien. Säännöt olivat seuraavat:
"Laita seitsemän kuvaa kesästäsi, selitä kuvat vain yhdellä sanalla ja haasta sen jälkeen seitsemän muuta blogia tekemään sama".

Ensinnäkin kiitos Hannalle, tämä oli mukava haaste toteuttaa! Tai olisi ollut, jos kuvia ja toinen toistaan upeampia tapahtumia olisi ollut tältä kesältä niin paljon. Lopulta selasin kuvakansioitani valtavan kauan ja pohdin, miten kummassa koko kesän hienouden saisi poimittua vain seitsemään kuvaan. Todellisuudessa olisin halunnut laittaa tähän ainakin 70 kuvaa, mutta pitkän harkinnan tuloksena tässä seitsemän kuvaa ja seitsemän sanaa kertomaan jotain meidän tallin kesästä 2013.

Kanuunakoelähtö

Valiojuoksija

Onnellisuus

Treenausta

Menestystä

Haave

Ufoilu

Olen jälleen tylsä, enkä haasta tähän erikseen ketään (paitsi nyt ehkä Merjan...), mutta toivon, että mahdollisimman moni innostuisi toteuttamaan haasteen omassa blogissaan. Vaikka tuntuu, että kesästä ei edes ole kauan, tai että se jatkuu oikeastaan yhä, niin olipahan silti ihana pysähtyä hetkeksi kuvien avulla muistelemaan kesän tapahtumia ja tunnelmia. Tehkää tekin samoin!

31.8.2013

Killerin kaasuttelut

Päivitykset tahtoo nykyään odottaa itseänsä, mutta kyllä tänne starttien jälkeen aina jotain tarinantynkää tulee - eri asia kuinka kauan starttien jälkeen. Noh, viimeisimmästä ravireissusta alkaa olla viikon päivät. Joten palataan Jyväskylään!

Meillä oli jälleen ilo ja kunnia lähteä Killerin T75-kierrokselle kahden hevosen voimin. Salama starttasi Kyvyt Esiin -divisioonassa ja Aatu Kohti Kultaa -divisioonassa. Molemmilla oli hurjan kovat lähdöt, mutta meidänkin kaksikko oli kovassa kunnossa eikä ihan lyötyinä matkaan lähdetty. Killerillä meidän suomipollet juoksivat Ameriikan malliin - tai nykyajan Suomenkin malliin - sillä molempien perään aseteltiin vuokralla olleet tuliterät Ufo-kärryt.
Aatunkin kanssa niitä haluttiin kokeilla, vaikka sen kanssa asia jännitti ennakkoon jonkin verran, sillä Aatu tuppaa starteissa tarvitsemaan apuaisaa. Nyt sivuaisaremmi ajoi kuitenkin apuaisan asian ja paljon epäiltyä onnistuneemmin Ufo-kokeiltu päättyi. Salaman kanssa Ufot oli testattu voittoisasti jo Oulun viime startissa ja jatkossa on päivänselvää, että tällaisilla kärryillä sillä pitäisi päästä ajamaan.

Jyväskylän THE juttu ;)



Kun molemmat hevoset olivat matkassa, tarkoitti homma tietenkin myös sitä, että Aatu kävisi erityisen kovilla kierroksilla. Niin hankala se ei ollut kuin Rovaniemellä, mutta ihan tarpeeksi virtava häslääjä kuitenkin. Lämmityksen jälkeen se ehkä aavistuksen rauhoittui, mutta sanottaisiko vaikka niin, ettei ori nyt kyllä oikein nukuksissakaan katoksella ollut... Salama oli kuitenkin tuossa vaiheessa vielä kopissa odottamassa, mikä osaltaan ehkä hieman helpotti Aatun paimennustyötä, kun tamma oli turvallisesti neljän seinän sisällä. ;)

Tiimipalaveri

Aatu lämmittää ameriikan malliin ;)

Aatulla oli lähtö 7, numero 5, 2600 metrin ryhmäajo. Ja kivenkova vastus. Lähtökiihdytyksessä se ei odotetusti ehtinyt nopeimpien matkaan ja keulassa pisteltiinkin reipasta. Avaus 22,0. Koko ensimmäinen kierros 24,0. Aatun juoksi ensimmäiset puolitoista kilometria toisessa ja kolmannessa parissa ulkona, josta kolmas rata kutsui kiertolaiseksi viimeisen kierroksen alkaessa. Toinen tuhat 26,5 eli hetkeäkään ei vedetty henkeä.  Aatu oli vahva. Se kiersi rehdisti ja väsymättä kolmatta pitkin koko viimeisen kierroksen, mutta näissä lähdöissä se ei enää ole ainut loppuun asti kuolainta purren taisteleva hevonen. Maalissa Aatu oli komeasti neljäs hurjalla keskipitkän matkan tuloksella 25,5akp. Jotakin lähdön tasosta ja kilpailun hurjuudesta kertokoon, että voittaja Vislakka teki tammojen 2600 metrin Suomen Ennätyksen 25,1akp. Huhhuh. Onnea uusi SE-tamma ja taustajoukot!
 
Starttia kohti.
Aatu ufoilee

Lähdön jälkeen varikolla Aatu oli edelleen todella pirtsakka, mutta rehellisesti sanottuna ensimmäistä kertaa koko Aatun uran aikana näin, että tämä hevonen puhalsi startin jälkeen. Aatulla on aivan käsittämättömän hyvä hengenkulku eikä se koskaan startin jälkeen katoksille saapuessa - usein edes voittajaesittelyyn lähtiessä - enää puhalla. Nyt Killerillä sierain kuitenkin värähti, joten pikkuhiljaa Aatukin joutuu näissä lähdöissä juoksemaan ihan tosissaan.
 
Iskä ja Merja pesivät ja huolsivat Aatun, kun minä valjastin Salamaa tamman omaa koitosta varten. Edellisviikolla oltiin kovin epävarmoin miettein edes lähdössä Salaman kanssa Killerille, kun sen vasen etunen päätti alkaa epämääräisesti turvotella. Kun jalasta ei klinikalla löytynyt vikaa ja kun turvotus saatiin viikon aikana häviämään jokseenkin kohtuullisesti, eikä tamma torstain viimeistelyissä arkonut jalkaa yhtään, niin raveihin päätettiin lähteä.  Salama viipotti lämmityksessä kovin virtavan ja terhakkaan näköisenä, joten mielessä kävi, että onneksi otettiin se kuitenkin matkaan mukaan. Starttiin Salamalta riisuttiin etukengät pois.
 
 
Auton takana. Yksitoista hurjan hyvää hevosta. Neloskaistalla Aatu.
 
Aatua naurattaa varikolla lähdön jälkeen

Salamalla oli ravien viimeinen eli 12. lähtö ja se ennakkoon ja paljon iloa tuottanut numero yksi. Salama avasi auton takaa lujaa. Muutama hevonen avasi toki vielä lujempaa, mutta silti minua ilahduttaa suunnattomasti, että tuo ennen niin tasavauhtinen hevonen esittää nykyään ajoittain ihan kunnon pätkänopeuttakin. Avauspuolikas hurjasteltiin 23,0, Salaman ravatessa kolmannessa parissa sisällä. Siellä oli makoisat asetelmat roikkua hurjien kilpakumppaneiden kyydissä sen minkä kykeni. Ja kovaahan tässäkin lähdössä mentiin, näiden lähtöjen tulostaso alkaa jo ihan oikeasti kohta pelottaa. Koko ensimmäinen kierros 26,0 ja toinen tuhat 25,0 läpi. Viimeisen takasuoran aikana ajattelin, että kyyti on Salamalle aivan liian kovaa ja minusta jo näytti, ettei se taida jaksaa pitää vauhtiaan loppuun saakka. Mutta ei tuo tamma anna periksi. Maalisuoran aikana monelle muulle iski vähän väsy, mutta Salama kehitti vielä kunnon loppukirin ja tuli vahvasti maaliin saalistaen niinikään arvokkaan nelossijan!! Sijoitus ilahdutti suunnattomasti, mutta vielä enemmän iloa tuotti Salaman juoksema aika 26,3ake! Uusi ennätys!!!!! Entiset 26,7 ajat on juostu mailin matkoilla Mikkelissä ja Kajaanissa ja nyt Salama täräytti täydeltä matkalta ennätykset uusiksi. Suurenmoinen kilpatamma! Salama sai kuskiltakin startin jälkeen vuolaat kehut, tamman esitykset ovat tänä kesänä yllättäneet kyllä koko taustatiimin!

Salama saapuneena Killerille.
Verryttelyä varikolla.

Jyväskylän reissulta saatiin palata kotiin hyvillä mielin, kaksi T75-lähtöjen nelossijaa, kaksi hurjaa aikaa ja kaksi todellista raviurheiluharrastuksen kultakimpaletta mukana. Tämä ravikesä on ollut jotain niin uskomatonta ja unohtumatonta!
 

Kesäkin kääntyy kuun vaihtumisen myötä väkisin syksyksi. Ravit toki jatkuvat, mutta jonkinlainen hiljaiselo nyt meidän harrastamiseen ainakin joksikin aikaa tulee, sillä on huoltotauon aika. Samu ja Salama käytettiin keskiviikkona Tampereen klinikalla Kimmon syynissä. Samu tarkistettiin ja taivutettiin läpi. Kuvattiin ja etujalkojen jännekanavat ultrattiinkin. Varsa on kestänyt treenin yllättävän hyvin, sillä minusta oli varsin kummallista että Samulta täytyi piikittää taivutuskoelöydösten perusteella vain oikea etupolvi. Salama ei päässyt ihan yhtä puhtain paperein. Tamman vasen etujalka ultrattiin nyt Kimmon toimesta, vaikka se ei Killerin startista ottanutkaan yhtään itseensä, vaikka niin olinkin pelännyt. Silti sisäsäärellä oli vähän nestettä ja jännetuppihan tuossa jalassa on pullottanut koko kesän. Pitkän ja perusteellisen ultraamisen jälkeen Kimmo löysi Salaman jalasta, jännetupen sisällä kulkevan syvästä koukistajajänteestä pienen vauriokohdan. Vamma on kuulemma pienimpiä mahdollisia, mutta todella hankalassa paikassa jännetupen sisällä. Salama joutui nyt kuukauden mittaiselle kävelykuurille ja syyskuun lopussa se pitää käyttää kontrolliultrassa jatkosuunnitelmia varten.
 
Ilmassa on ollut sekä harmituksen että helpotuksen tunteita. Eihän tuollainen vaiva koskaan satu hyvään saumaan, mutta silti harmittaa, että sen piti tulla juuri nyt, kun Salama oli paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Silti paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Ilmeisesti tuo minijännevaiva oli ilmaantunut siis jo silloin edellisviikolla, kun Salaman jalka turvotteli, vaikkei sitä ultrauksessa saatukaan paikannettua. On pieni tai ehkä aika suurikin ihme, että hevonen sitten teki jalkansa kanssa Killerillä tuollaisen esityksen ennätyksensä kera ilman että jalka hajosi kunnolla.
 

Lämmitykseen menossa.

Salama lämmityksessä
Salama pitää nyt siis epämääräisen ajan syyslomaa kävelytreenissä. Voi olla, ettei se pääse enää tänä vuonna starttiin, sillä vaikka nyt optimistisesti ajattelisikin että tamma saisi hiittiluvan vaikka kahden kuukauden päästä, niin silloin eletään jo lokakuun loppua. Viime talvi viimeistään opetti, että hokkikengässä Salama ei juokse enää kilpaa, joten ei sitä väkisin ole mitään järkeä enää loka-marraskuun aikana radoille tuoda, vaikka jalka näyttäisi miltä. Jatkossa on mentävä päivä kerrallaan ja katsottava mitä eteen tulee. Tällä hetkellä Salama on kuitenkin valtavan iloinen ja liikkuu täysin normaalisti. Jalan laserointi kuuluu seuraavan kuukauden ajan tamman päiväohjelmaan eikä tässä nyt periksi olla antamassa, ei sitten millään.
 

Salama ja Ufot. Tällä kertaa sinisenä versiona.
 
Aatu on ilmoitettu maanantaiksi Ouluun starttiin. Kuviteltiin ajavamme sillä kovien 75-lähtöjen jälkeen jonkin helpomman startin, mutta lähtölistojen ilmestyttyä kävi selväksi ettei sellaista ainakaan Oulusta ole tarjolla. Aatulla on 2100 metrin voltti, kahdenkympin pakki (Oulussa ihan liikaa), numero seitsemän, rata kaksi. Vastassa sellaisia nimiä kuin Mikko Mania, Lassikko, Mokomani, Turon Pilkku jne. Kaiken lisäksi Aatu ei ollut viimeistelyissä järin letkeän oloinen, joten vähän epävarmoin ajatuksin Äimänrautiolla nyt lähdetään, mutta maanantain jälkeen ollaan viisaampia ja suunnitellaan jatko-ohjelmaa sen mukaan.
 
Numero yksi Killerillä. Minun elämäni ykkönen nyt ja aina.


Salama startin aikana. Ihan on tekemisen meininki.