Taukoilua

Superhienoa ravikesää seurasi ankea syksy. Ilmojen puolesta syksy on ollut hienoin miesmuistiin, mutta ravirintamalla ei ole tapahtunut mitään hienoa. Olihan se tiedossakin, että mahtavaa menestystä seuraa mahalasku, mutta ei siitä mihinkään pääse, että silti tympii.

Syksyinen Teivo. Kriterium-ravit ja T75-finaalikierros.

Aatu juoksi vielä viikko sitten lauantaina Teivossa kilpaa. Se oli jo viikolla ajetussa hiitissä niin onneton, etten muista montako vuotta sitten se on ravannut samanlaista räpätysravia kuin nyt.

Kaikki ei todellakaan ollut hevosella kohdillaan. Mietittiin, kannattaako Teivoon ylipäätänsä lähteä, mutta kieltämättä finaalikierros painoi vaakakupissa aika paljon. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi tietenkin ollut järkevämpää jättää Aatu kotiin ja mennä vaikka muuten vain töllistelemään päiväksi Teivoon hienoja Kriteriumraveja. No mutta, meillä nyt kuitenkin oli Aatu mukana, kun Merjan ja Vellun kanssa lähdettiin lauantaiaamuna Teivon turneelle. Ja olihan se jossakin määrin ihan leppoisaa, kun tiesi ettei mitään menestymisodotuksiakaan ollut, niin ei tarvinnut edes jännittää. Aatukin oli ravipaikalla niin kiltti ja rauhallinen, että sen kanssa oli oikeastaan oikein nautinnollista olla raveissa. Kun omistaja itse ei ollut panikoimassa vieressä aivan kaikesta, hevonenkin nukkui katoksella kuin vanhat ruunat. Ja mikäs siellä Teivossa oli töllistellessä, kun koko ravipaikka vilisi huippuhevosia. En jotenkin millään tajua, että tänä kesänä myös Aatu on ollut niin monesti paikalla noiden kaikkien huippuhevosten keskellä. Ja kyllä nytkin koko tilanne tuntui yhdensortin arvoitukselta "Kuka ei kuulu joukkoon?", kun Aatun viereisissä katoksissa seisoskeli sellaisia nimiä kuin Vislakka, Aaron De Veluwe, I.P. Vipotiina, Kilun Peedro, Hopihopi jne. 

Aatun kanssa Teivossa

Itse rauhallisuus päiväunilla

Vislakka ja Aatu. :)

Teivossa Aatun kuvioihin kuuluu aina, että radalle meneminen on yhdensortin näytös, kun mäkeä pitää laskeutua alaspäin. Nytkin lämmitykseen mennessä se pyöri omat kuvionsa varikolla ennenkuin suostui "laskeutumaan" rataa kohti. Jos ei muuta, niin kummasti Aatu ainakin saa kuviotansseillaan ja keulimisellaan aina tilaa nopeasti ympärilleen. ;) Lämmityksessä Aatu juoksenteli kolme kierrosta hiljallaan rataa ympäri. Hevonen näytti paremmalta kuin hiitissä, mutta Vellu vahvisti, ettei se nyt vain tunnu "oikeanlaiselta". Meillä ei ollut mitään menetettävää, joten kaikki keinot otettiin käyttöön. Aatulta riisuttiin starttiin ensimmäistä kertaa sen elämässä kaikki kengät pois. Tämän jälkeen hirvittikin enää oikeastaan vain se, että hevonen ei hajoaisi moiseen kokeiluun... Kengittä Aatu ravasi paremmin ja edes aavistuksen rennommin, mutta eihän ongelma kokonaan kenkien riisumisella korjaantunut. Ongelma on, että ravi ei ole täysin sulavaa ja Aatu ottaa kovassa vauhdissa väliin ihmeellisiä satsiaskelia. Ja loppupelissä sen tietää, miten hommassa käy kun startin aikana alkaa valiovauhdissa vähän satsailemaan. Lähtö uusittiin kerran, mutta ihme kyllä Aatu lähti molemmilla kerroilla ravia. Hiljaa, mutta oikeaa askellajia kuitenkin. Aatu taivalsi neljännessä parissa ulkona ja viimeisen kierroksen alkaessa Vellu nosti sen kolmannelle radalle kiriin. Satsailu loppui laukkaan viimeisellä takasuoralla. Aatu tuli maaliin viimeisenä ja siinä mielessä hylkäys pitkästä laukasta olikin paljon parempi sijoitus. ;)

Balanssi. Kengät pois ekaa kertaa!!!

Teivon startin jälkeen Aatu jäi tauolle. En osaa sanoa vielä, onko tämä talvitauko vai huoltotauko vai mikä tauko, mutta tauko kuitenkin. Kausi on ollut pitkä ja komea, mutta silti en suostu laittamaan tämän hetken terveystilannetta pelkästään pitkän kauden piikkiin. Tällä viikolla Jyri kävi kengittämässä Aatun ja jalkoihin laitettiin taas raskaat ratsukengät hokkien kera. Kimmo tutki oriin läpi eilen, mutta edelleen se on taivutuskokeissa terveemmän oloinen mitä ravi viimeisissä starteissa antaisi ymmärtää. Etupolvet ja takapolvet jokatapauksessa lääkittiin ja Aatu sai tulehduskipulääkekuurin.

Merja tekee sekkivirityksiä.

 

Aatu lämmityksessä

Salaman kausi on nyt virallisesti ohitse. Jossakin määrin olen kai antanut itselleni luvan haaveilla, että tamma juoksisi vielä loppuvuonna yhden-kaksi starttia kilpaa, mutta nyt ne haaveet on haaveiltu. Jalka on ultrattu viimeksi eilen ja vaikka paranemista onkin tapahtunut, ei auta kuin jatkaa kävelyttämistä. Viimeisen ohjeen mukaan, Salaman kävely"treeni" jatkuu marraskuun loppuun saakka. Toivottavasti talvi päästäisiin sitten ajamaan juoksua, jotta starttiin tulosta voisi edes teorissa haaveilla ensi keväälle.

Mutta Salamahan kävelee. Se on tyytynyt kohtaloonsa niin hyvin, etten enää tiedä, muistaako tamma edes, että lenkillä voisi juostakin. Salama kokee olevansa kovinkin tomera, kun se ylipäätänsä pääsee lenkille. Oma pää ei tahdo kävelyttämistä kestää, mutta ei kai se nyt vain auta kuin kestää. On parempi olla jatkossa miettimättä mitään päivämääriä tai tavoitteita. On kai opeteltava olemaan ajattelematta mitään noilla meidän kävelyretkillämme. En olisi uskonut, että niin mitättömän kokoisesta jännevammasta tulisi näin pitkä riesa. Ja tietenkin juuri silloin, kun Salama oli paremmassa, terveemmässä kunnossa kuin koskaan. Kaiken harmituksen ohella olen koittanut ajatella, että jos joltain meidän hevoselta piti jalka paukahtaa, niin onneksi se oli Salama. Oreilla on ainakin toivottavasti raviurheilulle enemmän annettavaa. Eikä Salama ole ennenkään jaloillaan juossut, vaan pelkällä päällään. Jos jokin hevonen meidän tallista tulee tällaisen vamman jälkeen takaisin, niin se on Salama. Se tulee takaisin pelkän luonteensa ja periksiantamattomuutensa ansiosta. Silti tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta saada sitä enää koskaan samanlaiseen kuntoon, missä se tänä kesänä kilpaili, vaikka jalka alkaisikin kestää vielä kilvanajoa.

Salama teki 8-vuotiaana hienoimman kilpailukautensa. Talven kolme starttia kokeiltiin ajaa vain todetaksemme, ettei Salaman juoksemisesta hokkikengässä vain yksinkertaisesti tule mitään. Mutta kun kesäkengät saatiin alle (ja nekin useimmiten vielä pois) alkoi tapahtua. Salama oli kesän jokaiseen starttiin  loistava, paransi ennätyksiään ja jäi vain kerran ulos neljän parhaan joukosta.

Ankean syksyn valopilkku on onneksi Samu. Onneksi edes yksi hevonen tallissa on tällä hetkellä terve. Samulla lenkillä käyminen on viime aikoina ollut niitä harvoja asioita, joista oikeasti tulee todella hyvällä tuulelle. Se on mainio peli, ja hevosena minä tykkään Samusta ihan valtavasti. Uskon, että siitä tulee vielä jonain päivänä todella hieno hevonen.

Tämän syksyn ravitunnelmat: Synkkää on. ;) Kuvasta löytyy myös Salama!

Syksy - on siinä jotain hienoakin-