Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



31.12.2014

Ravivuosi 2014


On vuoden 2014 viimeinen päivä. Nyt tai ei koskaan olisi siis jonkinlaisen yhteenvedon paikka. Vuosi on ollut pitkä, vaikka aika tuntuukin kiitävän siivillä. Selailin vasta koneeltani albumitolkulla, satoja jos ei tuhansia kuvia tältä vuodelta. Voi sitä ilon määrää, minkä nuo kuvat saivat aikaan. Mieleen muistui niin paljon vuoden aikana hevosten kanssa koettuja hienoja hetkiä, jotka jäivät elämään ikuisesti toinen toistaan rakkaampina muistoina. Tuntuu melkein kummalliselta ajatella, että kaikki tuo ihmeellisten uusien asioiden määrä todellakin mahtui vain yhteen vuoteen. Päässä on niin paljon ajatuksia, etten oikein tiennyt, kuinka tätä yhteenvetoa lähtisin rakentamaan. Siksi päätin jaotella hevosen kerrallaan tarkempaan syyniin, mutta kokonaisuuteen kausi oli hieno ja tuloksekas. Jokainen hevonen pääsi kilpailemaan, nostamaan tasoaan ja jokainen takoi tallin seinälle kenkiensä alle uudet ennätyslukemansa. Ennätysten valossa kauden 2014 sarja on huikea: 23,9aly, 24,9aly ja 26,0ake. Välillä tuntuu, ettei noita numeroita osaa kylliksi itse edes arvostaa, kun kyseessä on kuitenkin vain meidän omat rakkaat ja välillä niin raivostuttavat harrastelukaverit. Toki töitä hevosten eteen on tehty vuosikausia ajatuksella ja antaumuksella, mutta kyseessä on silti kuitenkin vain harrastus ja hevoset ovat kuitenkin pääasiassa vain meidän kavereita. Mahtavia ravireissuja tehtiin paljon ja koettiin hienoja ravielämyksiä isoissakin lähdöissä. Silti yksittäisenä asiana päivämäärä 7.6.2014 jää ikuisesti mieleen. Oli Ylivieskan T75-ravipäivä, koko viikon suurimmat ravit. Ja sinne meidän kaikki kolme hevosta lähtivät kilpailemaan. Silloin piti muutaman kerran nipistää itseään, mutta totta se oli. Koko tallin kalusto oli tuolloin 75-tason kilpureita. Tietysti aina olisi voinut mennä paremminkin. Hevosten osalta moneltakin kantilta. Mutta ehkä tällainen tavisharrastaja osaa arvostaa vähän vähempääkin, tai ainakin kaikkea sitä, mitä on jo saanut ja saavuttanut.


Salama 24,9aly

Kulunut vuosi oli Salaman viimeinen kilpailuvuosi. Tästä tuli muutoksien vuosi. Tamman kuntoutuminen kilpakentille jännevamman jälkeen oli minulle äärettömän suuri asia. Vain sekin olisi riittänyt. Pitkäaikaista riemua starttaamisesta ei kuitenkaan saatu ennen kuin jalka uudestaan reagoi. Kauden aikana Salama silti palasi takaisin radoille ja juoksi kuusi kertaa kilpaa. Salama ei saavuttanut totosijojen tai voittosumman osalta juuri yhtään mitään, mutta ennätyksen suhteen tilanne onkin aivan eri. Valioaika. Minusta se on kaikkein suurinta, mitä meidän hevoset ovat koskaan saavuttaneet. Sillä Salama ei pääse kovaa vain pelkillä lahjoillansa. Se tekee sen päällään.

Mietin usein vielä nykyäänkin Salaman kanssa lenkillä käydessä, kuinka jokin hevonen voi olla niin viisas. Kuinka jokin niin viisas hevonen viitsii tehdä kaikkensa jos ihminen vain pyytää? Kuinka jokin niin viisas ja kiltti hevonen voi olla niin äärettömän kova kilpailija? Taistelija. Arvostan tammaani ja sen tänä vuonna saavuttamaa valiotulosta niin paljon, että jo sen ajatteleminen saa kyyneleet silmiin. Kuinka minulle on annettu jotain noin hienoa? Salama on opettanut meitä kaikkia. Se on opettanut ihmisiä ja tallin oripoikia. Se on opettanut, millainen hevonen on oikeasti hyväluonteinen. Se on opettanut, mikä merkitys hevosen juoksupäällä on. Sillä kaikki muut ominaisuudet tulevat vasta sen jälkeen.

Salaman ura päättyi 9.9. Seinäjoelle kuudenteen sijaan. Ja Mervin sanoihin: Mennyttä voi katsella hymy huulilla. Juuri näin se Salaman kohdalla on. Osuvammin ei voisi enää sanoa. Salamaa odottaa uusi ura siitostammana. Toivottavasti se saa opettaa tavoille vielä monta, monta pikkukaveria.

Kauden tärkein startti. Salaman radoille paluu Oulun T75-raveissa 3.5.2014.

Salama Mikkelissä 20.7.2014

Valioaikaan pruuvaamassa Mikkelissä
Kotona kesäkuussa. Kuvannut Tuuli Silver. Hänelle kiitos myös monesta muusta kuvasta.
 
 
Salama.

Ratsun hommissa


Kesä.


Aatu 23,9aly
Kuluneen kauden aikana Aatu paransi molempien lähetystapojen ennätyksiään. Se juoksi kauden aikana yhden mailin, josta tuliaisina oli 23,9-aika. Myös volttiennätys kääntyi valioluvuille vieläpä laukkastartissa Kaustisella ja se kirjataan nyt lukemiin 24,6ke. Aatu starttasi kauden aikana 15 kertaa totosijoin 2-0-3. Epävarmuudestaan huolimatta Aatu oli suhteellisen varma kilpailija siinä valossa, että se sijoittui kauden 15:sta startista peräti 13 kertaa kuuden parhaan joukkoon ja tuli vain kerran hylätyksi. Ja sekin hylkäyskoodi oli kuitenkin HLO2.
Kauden yhtenä suurimpana asiana voidaan Aatun kohdalla pitää sitä, että helmikuussa Aatu kantakirjattiin Kiuruveden orinäyttelyissä III palkinnolla, joka nousee tänä vuonna kakkoseen Aatun parantuneiden kilpailutulosten takia.

Orinäyttelyssä Kiuruvedellä 20.2.2014

Aatu on saavuttanut 7-vuotiaaksi jo melko paljon. Se on jo osoittanut olevansa hyvä hevonen. Hyvä ravihevonen, vaikka minä välillä itse sen tosiasian meinaankin unohtaa. Myönnän, että rimakauhu on kauden aikana ollut kova eikä se jatkossakaan tule helpottamaan. Aatu kilpailee kovissa sarjoissa, lähdöt ovat hirmuisia ja kilpakumppanit kaikki suurenmoisia kilpahevosia. En millään tahdo uskoa, enkä ymmärtää, että Aatukin kuuluu kilpailemaan sille tasolle. Kausi kasvatettiin Aatulle lähinnä rutiinia kovissa lähdöissä, joissa se ihailtavista onnistuikin roikkumaan useille rahasijoille. On totta, että kotimainen kärkikään ei ole Aatulta enää kovin kaukana, mutta huipulla marginaalit ovat niin pieniä, että välillä tuntuu mahdottomalta onnistua vielä kiristämään ja nostamaan Aatun kilpailutasoa. Mutta hevonen on vielä nuori. Aika ja tietenkin hevosen terveystilanne näyttävät, mihin saakka Aatun rahkeet riittävät nousemaan. Jo nyt ollaan kuitenkin päästy niin korkealle, ettei sinne uskottu koskaan minkään hevosen kanssa koskaan pääsevämme. Aatu on iloinen kaveri, jonka kanssa lenkillä käymisen jälkeen on aina hyvä mieli.


Iskä ja Aatu Mikkelissä 1.6.2014

Mikkelissä lämmityksessä
 
Juhannuksena Rovaniemellä. Kuvana vähän huono, mutta Aatu näyttää tässä juuri omalta itseltään. Terävältä.
Aatu Rovaniemellä voittajaseremonioissa 22.6.2014
 
Voittajien on helppo hymyillä!

Aatu ja minä kotona.


Samu 26,0ke
Meidän ruma ankanpoikanen. Olkoot tuo vertauksena kuinka kulunut tahansa, mutta Samun kohdalla se on juuri oikea kuvaus. Rumasta ankanpojasta tuli kuin tulikin joutsen. Vuosien aikana pikkuvarsasta kasvoi ravihevonen. Tuli Juoksijahevonen. Kehittyi Ikäluokkahevonen. Syttyi Tähti.

Samu Kajaanissa 20.5.2014

Samun kausi käynnistyi huhtikuussa Kuopiosta Biofarm-Cupin karsintavoitolla. Toukokuussa Samu voitti Kajaanissa luultavasti kaikkien meidän hevosten kauden hienoimmalla esityksellä. Samu oli Kajaanissa valtavan hyvä. Niin valtavan hyvä. Mykistävän ylivoimainen. Lähtölaukan jälkeenkin Samu kiersi koko kilpakumppaniporukan sellaisella kirillä, joka jäi monen muunkin kuin vain meidän Samun omien ihmisten mieleen. Ja olihan se käsittämätön näytös vielä tänä päivänäkin videolta katsottuna. Hevonen lopetti uransa kolmannessa startissa viimeisen puolikkaan 22-kyytiä kuskin ottaessa kärryillä kaiketi hymy korvissa kyytiä... Kajaanin startin jälkeen Samulla oli taulussa kolme peräkkäistä ykköstä eikä se tiennyt häviämisestä vielä mitään. Samusta puhuttiin hurjilla ylistyssanoilla. Tuossa vaiheessa kautta kaikki oli vielä mahdollista. Mutta kaikki ei mennyt ehkä kuitenkaan juuri niin kuin olisi toivottu tai haluttu. Se on elämää.
Vuoden 2014 4-vuotisikäluokka oli ennätystasokas. Monella oli huippulahjakkaita nuoria hevosia. Kauden aikana nähtiin hurjia kilpailuja, upeita, niin äärettömän hienoja varsatähtiä. Oli suurensuuri kunnia kuulua Samun kanssa tuohon tähtikaartiin. Samun meriittilistalla lukee tämän kauden jälkeen Biofarm-Cupin nelonen, PikkuPelimanniajon kuutonen ja Oulu Expressin kakkonen. Niitä ei kukaan voi koskaan viedä pois. Ei silloinkaan, kun se koko vuoden suurin pettymys koettiin ennen kauden tärkeintä lähtöä. Jännevamma pisti mielen matalaksi.

Täysiä. Pikkupelimannikarsintojen maalisuoraa. Samu ja Taruntuuli kilpasilla.

Kuten jo aikaisemmin sanottua, pettymykset kuuluvat elämään ja etenkin raviurheiluun. Siksi hienoina menestyksen hetkinä tuntuu vielä paremmalta. Ja ravihevosille jalkavammat valitettavasti ovat arkipäivää. Toki Samun jännevamma olisi voitu jättää kokematta. Ainakin juuri ennen Kriteriumia. Heikkoina hetkinä täytyy uskoa, että kaikella on kuitenkin jokin tarkoituksensa. Jospa tämän vamman tarkoitus oli antaa Samulle aikaa kasvaa, kehittyä ja vahvistua. Jospa Samun aika onkin vielä vasta tulossa? Näin täytyy uskoa, sillä elämää on elettävä eteenpäin.

Samu ehti startata nelivuotiskautenaan kahdeksan kertaa, voittaa kahdesti ja sijoittua kolmesti toiseksi. Samu oli kaikissa starteissaan kuuden joukossa ja sai joka kerta rahaa. Ja kulki tähtivauhtia molemmilla lähetystavoilla täydellä matkalla.

Tässä yhteydessä on myös mainittava ja myönnettävä, että Samu ei ole ollut eikä välttämättä tule jatkossakaan olemaan maailman helpoin hevonen. Se on iso, kiltti ja kovaluontoinen. Samu ei pelkää mitään eikä ketään. Se luulee koko maailman pyörivän vain oman itsensä ympärillä. Samussa on ominaisuuksia, jotka tekevät siitä hurjan kilpahevosen. Siinä on kuitenkin myös ominaisuuksia, jotka tekevät siitä silloin tällöin vaarallisen. Samun kanssa pelatessa pelisäännöt on todellakin oltava selvillä, sillä tämä hevonen ei armoa anele eikä sitä toisaalta muillekaan anna. Samu on kiltti, raaka ja armoton. Erilaisia adjektiiveja yhdestä hevosesta. On sekä meidän että Samun onni, että sen elämässä on ollut meidän harrastelijataustajoukkojen lisäksi ihan oikeitakin ammattilaisia. Hevosmiehiä isolla Hoolla. Arvostan. Ja kiitän.
Samu kotona muissa töissä.
 
Tuulin ikuistama kuva tämänkin.


Samun kanssa.


Samu kesäkuussa 2014.

Samu sivusta 4-vuotiaana.

Kiitos kuuluu antaa kuluneesta vuodesta niin monelle. Kaikille, jotka ovat enemmän tai vähemmän olleet meidän hevosten kanssa tekemisissä kuluneella kaudella. Tunnen joskus olevani etuoikeutettu siitä, että meidän hevosilla on niin hyvä tiimi ympärillä. Apua saa kun sitä vain pyytää.
Parhaimmat hetket raviurheilussa eivät jää mieleen pelkkinä numeroina, vaan elämyksinä. Ja ne elämykset syntyvät yhteisistä kokemuksista, yhteisistä iloista ja suruista. Kiitos ystävät, että olette eläneet tämänkin vuoden mukana. Kannustaneet ja rohkaisseet. Niin ja tietenkin liputtaneet. Samun banderolli kannustusjoukkojen kera kauden suurimmissa kilpailuissa sai taatusti hymyn monen huulille. Kiitos myös kaikille blogin lukijoille. Hämmennyn vielä nykyäänkin niin usein, kun tajuan ihmisten käyvän lukemassa näitä tarinoita. Ja elävän sitä kautta jollain tavalla meidän hevosten mukana.

Raviurheilua "kulisseissa". :D
 
 
Yhteishenkeä.
 
Tärkein.
Vuosi loppuu. Elämä jatkuu. Otetaan uusi kalenteri esille. Tulee taas uusia päiviä. Uusia haaveita, uusia unelmia, uusia tavoitteita. Niitä haaveita ja päämääriä kohti lähdetään rakentamaan vuotta 2015.

Tuokoon tuleva uusi vuosi menestyksen, onnistumisen ja ennenkaikkea onnen ja ilon hetkiä kaikille ystävilleni, tuttavilleni ja blogini lukijoille.

12.12.2014

Joutava joulukuu

Ei voi ihmistä enää paljoa enempää tämä pimeys ja synkkyys masentaa. Ihan joutava joulukuu. Lumesta ei ole tietoakaan, ei edes pakkasesta. Talvikarvaiset mammutin näköiset hevoset kahlaavat rapakkotarhoissaan vuohisiaan myöten. Lenkille on hevosten kanssa suunnattava päivällä viimeistään kahdelta, jos meinaa ehtiä tehdä lenkin ns "valoisan" aikaan eli siinä masentavassa, syvässä harmaudessa ennen pilkkopimeyttä. Jotenkin tästä hevostouhusta on tähän aikaan vuodesta kaikki hienous kaukana. Ilman kevättä ja kesää, tätä touhua ei jaksaisi eikä viitsisi kukaan harrastaa. Kevät tulee taas ensi vuonna ja siihen saakka jostain on nyt vain revittävä harrastamiseniloa jokaiseen joutavaan joulukuiseen päivään.

Salama menossa jokin aamu pihalle

Kaustisen maanantaiset ravitkin menivät peruutukseen todellisen kelirikon takia. Aatun olisi pitänyt olla niissä kemuissa mukana, mutta eipä nyt sitten päästy lainkaan viivalle saakka. Sinällään ei edes harmittanut, sillä rapakelissä suurinpiirtein vesisuksilla luistellessa Aatu ei vain kulje mihinkään. Ravien perumisen takia Aatun ja siten koko meidän tallin ravivuosi 2014 päättyi mitä ilmeisemmin siis joulukuun ensimmäisenä päivänä Kuopiossa. Yhteenvetoa koko kaudesta voin yrittää rustata joskus myöhemmin, nyt muutama sana tuosta Kuopion reissusta.

Yövuoron jälkeen ehdin nukkua muutaman tunnin ennen kuin maanantainen raviturnee Savoon alkoi. Aatulla oli mielestäni pitkästä aikaa kovin sopivannäköinen tehtävä Kuopiossa. Lähtö neljä, täyden matkan tasoitusajo, kahdenkympin pakilta rata yksi. Aatu olikin pelattu lähtönsä suosikiksi ja minunkin mielestäni sen lähestulkoon kuului sijoittua kahden parhaan joukkoon. Lämmityksessä kaikki vaikutti olevan kunnossa. Aatulle oli vaihdettu pitemmät hokit alle, vaikka hiekkapintainen rata Kuopiossakin oli. Onko joskus joulukuussa ollut lumikelit ja lumirata???
Startti epäonnistui ja sanoisin melkein, että pitkästä aikaa Aatu laukkasi lähtöön. Se lähti ensimmäiset askeleet ravia, mutta ponkaisi sitten laukalle. Ainahan se antaa laukan nopeasti alas, mutta kovin kalliita metrejä alkutohinoissa taas menetettiin. Kärjestä jäätiin kauas, juoksupaikaksi muodostui lopulta viides pari ulkona. Kärki veti koko ensimmäisen kierroksen hiljaa, että reissuun olisi pitänyt päästä ajoissa lähtemään. Kolmannella kaistallakin kuitenkin roikkui hevonen eikä Vellu halunnut lähteä kiertämään sitä neljännen radan kautta. Kolmas puolikas tultiin jo 26-kyytiä, joten kirit takajoukoista olivat jokseenkin haastavia suoritettavia. Aatu pääsi nousemaan kolmannelle radalle kiriin viimeisellä takasuoralla, mutta hyvä vauhti ulkoradoilla tyssäsi taas viimeisessä kaarteessa liikenneruuhkiin laukkaavia hevosia väistellessä. Ihme kyllä Aatu pysyi itse askelillaan. Kärki lopetti viimeisen puolikkaan 26,0. Loppusuoraa ei oikein varikkokurvista edes nähnyt. Luulin Aatun sijoittuneen jonnekin kuudennen-seitsemännen sijan paikoille ja olin siihen aluksi armottoman pettynyt. Kuski kuitenkin vakuutti hevosen tehneen juoksunkulun huomioonottaen hyvän ja rehdin esityksen ja tulleen oikein kunnon juoksua maaliin saakka. Vasta tuossa vaiheessa minullekin selvisi, että Aatu ehti loppukirinsä turvin neljänneksi. Että ei se nyt niin metsään mennytkään. Aatun ajaksi tuli 28,4ke. Raveissa meni myöhään, kun Vellu ajoi vielä viimeisessäkin lähdössä. Mutta saipahan kerrankin oikein luvan kanssa tuusata rauhassa hevosen kanssa startin jälkeen. Kotona oltiin muistaakseni joskus yhden jälkeen.

Mitähän meidän muulle hevoskalustolle sitten kuuluisi? Ei mitään. Samu ja Salama ovat käyneet paljon yhdessä tallustelemassa kävelylenkkejään. Samun jalka näyttää päällepäin minusta jo aika hyvältä ja ultrakuvaa käydään ihmettelemässä Tampereella vielä tämän vuoden puolella. Lumettomuus harmittaa etenkin Samun valmennussuunnitelmien suhteen kaikista eniten. Nyt olisi niin tärkeä talvi päästä ajamaan sille lisää voimaa ja kahlaamaan hangessakin, mutta turha toivo. Kun ei ole lunta niin ei ole. Onneksi on jarrukärryt, muuten pääsisi ehkä ihan oikeasti itku.

Salaman tiineys taitaa olla suurinpiirtein puolessa välissä. Tamma käy edelleen oikein mielellään lenkillä, mutta muutoin se on luonteeltaan muuttunut hieman aikaisempaa kärtyisemmäksi. Se jopa yritti puraista minua karsinassa tässä joku päivä. Hölmö.

Mahakuvapäivitys (nämä on ilmeisesti tosi tärkeitä... ;)). Tiineysvuorokausia kai noin 160.


Sellaisia tylsiä kuulumia täältä siis taas. Toivottavasti muut ihmiset löytävät enemmälti joulumieltä tästä pimeydestä huolimatta. Rentouttavaa Joulun odotusta kaikille!

25.11.2014

Aatun treenejä

 
Näin se elämä vaihtelee ja tilanteet muuttuvat. Kesällä treenattiin kolmen hevosen voimin monta, monta kertaa viikossa Kaustisella. Nyt treenattavia hevosia on käytännössä yksi, joten hiittireissut on jo melkein kuin juhlapäiviä. Pitkästä aikaa kuvasin lauantaina Aatun ja iskän treenejä Kaustisen radan hiittisuoralla. Ohjelmassa oli neljän kilometrin lämmityksen jälkeen kymmenen 600 metrin vetoa. Vauhti huiteli 1.50-2.00 välillä, kuten tavallisesti. Loppuun palauttelut ja kävelytykset. Normitreenille tulee mittaa aika tarkkaan 16 kilometriä.
 
 
Minun kamerani tehot ei taas todistetusti tahdo talven harmaudessa riittää, mutta kuvasinpa kuitenkin. Aatu suoritti treenin iloisesti normaalikaavalla ja tulipahan taas mieleen, että kyllä aikuinen, voimakas, treenattu hevonen vain on hieno näky.
 
 
Lämmitystä.

Lämmitys ajettu, hölköttelyä.

Ainakin treenari on aina niin iloinen, kun pääsee suosikkisuojatillaan lenkille... ;)

Eka veto

Aatu tulossa

Aapeli

"Ootko ihan varma, ettei tarttis mennä kovempaa?"

Ja taas mennään

Puoliterävästi nousee jalka.

Aatu tykkää treenata, sen näkee aina hevosen olemuksesta ja ilmeestäkin

Sivusta

Iloinen ori

Melkein lentokone.

Treenit tehty tältä kerralta. Hiki tuli ja hyvä mieli.


Vuosi lähenee taas kuin huomaamatta loppuaan. Joulukalenterin ensimmäisestä luukusta paljastuu maanantaina toivottavasti ravireissu Kuopioon Aatun kanssa. Lähtö neljä, täyden matkan voltti, kaksikymppiä pakkia, numero viisi ja rata yksi. Kivaa!

17.11.2014

Seikkaperäinen selostus

Aatu kotona.

Lauantai. Kello herätti puoli kahdeksalta. Sai luvan kanssa torkuttaa muutaman kerran, kun oli iskän ruokintavuoro, kuten tavallisestikin. Lämpömittari näytti -2. Just hyvä. Oli ravipäivän aamu, mutta lauantaina tuokaan asia ei kovin hirmuisesti innostanut. Pitäisi lähteä käymään Jyväskylässä Aatun kanssa päivän keikka vailla mitään pärjäämismahdollisuuksia. Aamukahvit naamariin ja talliin. Valjashuoneen lattia pursusi raveihin lähtevää tavaraa, jotka olin pakannut eilisiltana; valjaskassi, loimikassi, kengitysvälineet, juottokamppeet, kylmälaukku jalkojen kylmäyspatjoja varten, heinäpussi, kasa omia vaatteita ja sekalainen seurakunta kaikenlaista muuta rompetta, jota ehkä saattaisi tarvita raveissa... Kärryt oli pestynä ja pakattuina odottamassa pesupaikalla.

Hevoset olivat syöneet aamuruokansa ja heinänsä. Aatu käytävälle. Jaloista Back On Track -patjat pois, jalkojen hipelöinti ja tunnustelu. Ei mitään uutta ja hälyttävää näkyvissä eikä tuntuvissa. Takasten sisäsäärellä oli epämääräistä rupea, jotka taas päätin, että hinkkaan Imaverol-pesun kanssa pois startin jälkeisenä päivänä. Kuumeenmittaus; 37,9 eli Aatun normilämpö kymmennykselleen. Huolellinen harjaus, hännän ja harjan läpikäyminen harjanselvitysaineen kanssa. Ulkoloimi päälle ja tarhaan. Hah, eipäs Aatu-raasu vielä hoksannut, että kohta odotti raveihin lähtö. Samu käytävälle. Sen piti taas pullistella ja höristellä Salamalle kuin suurempikin siitosori. Salama ei jaksanut välittää. Mitäpä turhista. Samun jännejalasta BOT-kääre pois, jalan puristelua ja tunnustelua. Hevosen harjaus, loimi päälle ja pihalle. Viimeiseksi Salama. Sillä ei ollut mihinkään kiire. Salaman jalkakääreitten purkaminen. Sille pukkasi viime viikon rapakoissa vaihteeksi toiseen takaseen imppari, joten siinä oli yön yli ollut Animalitex-kääre. Jalka oli nyt paljon parempi. Jännevammajalan käärin muutenkin joka yöksi. Tamman harjaus, loimitus ja pihalle. Heitin kaikille vastoin suunnitelmiani tarhoihin vähän heiniä, kun näytti, että orien piti heti olla jäistä maata jyrsimässä. Heinät voittivat. Iskäkin saapui talliin. Siivottiin karsinat ja talli muutenkin. Laitoin Salamalle ja Samulle karsinoihin heinät.  Killeriltä oli tullut aamulla iskälle viesti radan kunnosta. Suositeltiin kuulemma hokkeja. Aatulla ne olivat jalassa ja tarvittaessa ne saisi raveissa lämmityksen jälkeen toki poiskin.

Kävin vaihtamassa vaatteet. Takaisin talliin. Puoli yhdeltätoista pyydystin Aatun tarhasta sisälle. Loimi pois ja karsinaan pissalle. Ja sitten starttipuunaukseen käytävälle. Harjausta, letitystä, riimun vaihtoa, kavioiden lakkausta, hokkien läpikäyntiä, korvien tukkimista, jalkojen käärimistä, loimittamista ja hevonen tallusteli starttivalmiina koppiin. Auton lastausta. Kävin syömässä äitin laittamaa ruokaa sillä välin, kun iskä otti kotohevoset talliin myös. Joku nainen kävi lapsensa kanssa katsomassa hevosia. Muita vieraita ei näkynyt, vaikka yleensä niitä ravipäivinä näkyy. Suunnitellusti aikataulussa yhdeltätoista lähdettiin huristelemaan kohti Jyväskylää ja T75-kierrosta. Naapurin Helge tuli autolla vastaan ja näytti peukkua. Tuli taas hyvä mieli.

Kolmen ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen oltiin Killerillä. Kello oli puoli kolme, joten ravitkin olivat jo alkaneet. Toinen lähtö oli menossa esittelyyn. Meillä oli kahdeksas lähtö. Hain voilokin ja matkalla törmäsin jo moneen tuttuun, joiden kanssa vaihdettiin pikakuulumisia.
Katoksille palattuani Alakotilan pariskunta oli saapunut iskää puhuttelemaan. He olivat tulleet Helsingistä saakka Aatua katsomaan. Olin ihan äimistynyt, kun he toivat minulle ihan paketin tämän kauden hienosta saavutuksesta. En edes oikein tajunnut, mistä oli kyse. Paketista paljastui ihan hillittömän suuri ruusukimppu ja maljakko, jossa oli laatta kaiverruksen kera: Valion valmentajalle 2014. Ihan mykistävää, kuinka upeita ihmisiä maailmassa vielä onkaan. Olin häkeltynyt ja olen vieläkin. Kiitos.

Salaman valiokukkia. Hämmentävää, en osaa muuta sanoa!

Aatun katos oli jaettu ekan lähdön hevosen kanssa eli kun se vapautui kolmannen lähdön tienoilla, niin otettiin Aatu valjastettavaksi. Sillä oli nytkin vähän lämmin, vaikkei sillä ollut kuin fullneckfleece päällä. Mulla on lievä ongelma sen loimittamisen kanssa, kun omasta mielestäni traileri on ihan jäätävän kylmä paikka matkustaa, mutta ilmeisesti talvikarvainen suomenhevonen kuitenkin ihan tarkenee... Aatulle kilpatamineet päälle ja taas loimia niskaan. Tuttujen puhuttelua ja kuulumien vaihtoa. Iskä kävi jossain vaiheessa Vellun kanssa juttelemassa. Aatun lämmitys oli viidennen lähdön jälkeen ja Vellu lupasi taas tulla hakemaan hevosen katokselta. Aatua ei oikein voi ajaa varikolla, sillä se alkaa kovin kovin helposti kuumua varikolla kaikenlaiseen hyssyttelyyn ja sitten nähdään niitä sen kahdella jalalla kulkemisia tai jos jonkinmoisia U-käännöksiä. Eli turhia riskiä on opittu välttämään. Vellu voitti viidennen lähdön ja seremonioissa meni oma aikansa. Suunnitelmiin tuli siis muutos ja vietiin Aatu kuitenkin varikkoportille kuskia vastaan. Ihan hyvin onnistui, vaikka hevonen puoliterävänä olikin. Muut olivat jo lämmityksensä ajaneet ja seuraava lähtökin tuli hiljalleen jo esittelyyn. Vellu ajoi Aatulla kuitenkin normaalin kolmen kiekan lämmityksen kilpailusuuntaa vastaan. Hevonen oli pörheä ja letkeä. Kuski oli lämmitykseen tyytyväinen. Hokit päätettiin jättää jalkaan. Katoksille takaisin ja taas loimikasa niskaan. Kärryt pois, suojat pois, pintelit pois. Sitten annettiin hevoselle vähän rauhaa, että Aatu sai hetken aikaa "keskittyä".

Lähdön lähestyessä Aatu varustettiin uudelleen kilpatamineisiin. Nyt kuski kerkesi tulla hakemaan hevosen katokselta. Aatu lähti omaa pientä terävää pörhistelyraviaan kohti rataa. Se tekee tuon vain raveissa; laittaa kaulan vähän kaarelle ja polkee melkein paikoillaan. Se on noina hetkinä ihan oikeasti hieno.
Esittelyyn Aatu asteli numero kymmenen voilokissaan. Oli kolmen kilometrin matka ja Aatulla vielä neljäkymppiä pakkia lisäksi. Olihan siinä matkaa. Samalta paalulta lähti sellaiset vaatimattomat kaksisataatuhatta tienannut Diktaattori ja muun muassa tämän vuoden kuningatarkisan kakkonen ja kolmonen. Hiphei. Lähtö uusittiin kahdesti. Ensimmäisellä yrityksellä lähtönauhalta tuli lähinnä vain valmis-komentoja eikä mitään muuta ja toisella yrityksellä joku varasti. Varikkoportilta oli melkein hulppeaa katsella lähtötouhuja, sillä samaan aikaan jostain raviradan takaa kuului ja näkyi ilotulitusta. Joku tiesi, että kaupungilla on joulunavaus. Ajattelin, että kotona Aatu saisi hermoromahduksen sellaisesta paukuttamisesta, mutta nyt se oli niin töissä, ettei edes huomannut koko asiaa. Toinen lähtöyritys onnistui. Aatu lähti niin hyvin, että oikein yllätyin. Oli pitkiä minuutteja. Hevoset kiersivät ja kiersivät rataa. Maali ei tuntunut tulevan koskaan. Aatu juoksi jossain viidennessä ulkoparissa, josta viimeisen takasuoran lopussa Vellu pujotti sen sisäradalle. Latu kuitenkin tukkeutui sielläkin. Tilaa tuli edessä laukkaavan hevosen myötä maalisuoralla. Aatu pääsi etenemään vapaata sisärataa, mutta ulkoa vyöryi myös hevosia leveällä rintamalla. Pitkään Aatu roikkui sijalla neljä, mutta aivan maalin tuntumassa ulkoa meni kaksi hevosta edelle. Sija kuusi. Kärkikaksikko erottui Diktaattorin johdolla edukseen, mutta sen jälkeen rintama oli niin tasainen, että Aatu olisi ihan hyvin voinut olla millä tahansa sijoilla kolmosesta kahdeksaiseen. Kutoseen oltiin kuitenkin ihan supertyytyväisiä, sillä se tarkoitti rahasijaa ja sellaiseen ei kyllä näin huipputasokkaassa lähdössä oikein jaksettu uskoa. Mutta Aatu oli ihan Super. Aika oli marraskuussa hokkikengässä juostuksi kolmen kilometrin taipaleeksi varsin mainio 27,4pi. Mahtavaa!!!!

Lähdön jälkeen Aatu yleensä hetken aikaa rauhoittuu kävelemään. Niin onneksi nytkin. Katoksille palattuaan se ei tunnetusti enää yhtään puhaltanut. Tämä on Aatun kohdalla asia, jota en koskaan lopeta hämmästelemättä: Palautuminen. Se sanoo kerran puh ja sillä selvä. Ei koskaan yhtään enempää. Tämän hevosen hapenottokyky on jotain sellaista, mitä minä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt ja tuskin tulen koskaan näkemäänkään.

Hevonen riisuttiin valjaista. Kävin pesemässä sen sillä aikaa kun iskä pakkasi kamppeita takaisin autoon. Pari loimea päälle, jäät jalkoihin, melassivettä ämpärillinen hevoselle ja sitten päästiinkin kotimatkalle. Tulomatkalla pysähdyttiin Hirvaskankaalla syömässä. Kotona oltiin puoli yksitoista eli se oli tällä erää 11,5 tunnin ravireissu. Kotona odotti hevosen hoitaminen, tavaravuoren purkaminen ja kaikkien hevosten ruokinta. Bliistrasin Aatun jalat ja käärin villakääreet päälle. Hoidin Salaman impparijalan. Tuona iltana jännevammajalat saivat olla, päätin paneutua niihin laseroinnin merkeissä taas paremmin sunnuntaina. Äiti oli käynyt aikaisemmin antamassa Samulle ja Salamalle heiniä, mutta nyt kaikki saivat iltapöperönsä. Ja heiniä taas. Samu ei olisi millään jaksanut odottaa, se oli ilmeisesti ihan nälkäkuoleman rajamailla. Ripustin märkiä loimia kuivumaan, heittelin pesuun menevät kamppeet pyykkikoneeseen ja järjestelin tavarat paikoilleen. Iskä siivosi hevoskopin. Aatulla oli jano, se joi automaatista pitkään ja hartaasti. Ja piehtaroi onnellisena omaan karsinaan päästyään. Puolilta öin sammutin tallissa valot, kuuntelin pienen hetken hevosten heinien rouskutusta ja lähdin ruusukimppuni kanssa kotiin. Ulkona oli pimeää ja muutama aste pakkasta.
Elämä tuntui hyvältä taas juuri tällaisena.

12.11.2014

Lunta ja loskaa

Talvi viime viikolla.

Elossa edelleen. Työputki takana ja vapaat edessä, tämä on totaalisesti tämän viikon paras hetki.
Viime viikolla nautittiin hetken aikaan täydellisestä talvesta, mutta tämä viikko toi tullessaan taas vesisateet. Marraskuun märkyys ja pimeys on taas niin läsnä, että siihen ihan uppoaa.
Viime viikolla kuitenkin pitkästä aikaa innostuin ottamaan muutaman kuvan hevosista päivällä tarhoissaan möllötellessään, joten kuulumisten puutteessa on edes joitakin kuvia!

Tallirintamalla arki rullaa entiseen tahtiin. Hevoset tuntuivat myös nauttivan lumesta ja Salaman kanssa viime viikolla tehdyt ratsastuslenkit valkoisella metsätiellä olivat arjen parasta antia. Samu jatkaa jalkansa parantelua. Aatu treenaa. Liikutettavia hevosia on siis kolme mutta treenattavia yksi. Aika helpolla on sinällään tämä syksy päästy, jos väkisin koittaa jotain positiivista Samun jännevammasta löytää. Viime aikoina Samun juoksut ovat pyörineet tiiviisti fintoton videokirjastossa. Ehkä nyt vasta vähän jälkeenpäin meikäläinenkin alkaa tajuta, kuinka hienoja lähtöjä Samu kauden aikana juoksi ja kuinka juoksijahevonen se itse on. Tekee hyvää välillä vähän näköjään pysähtyäkin ja katsoa taakseen. Sillä sitten jaksaa paremmin taas jatkaa eteenpäin.

Salama

 
Salkkari
Salama

Huokaus. Samusta ei saa tarhassa kauempaa otettuja kuvia.
 
 
Aatun viimeinen Kaustisen starttikin on jäänyt tänne raportoimatta, vaikka siitä on aikaa kohta jo kaksi viikkoa. Silloin meinasi kuulkaa mennä hyvinkin, mutta ei se sitten ihan loppuun asti niin sujunutkaan. Vajaa viikkoa aikaisemmin Aatu oli kahlannut ja laukkaillut Seinäjoen kuraraveissa, mutta odotukset olivat Kaustisen starttiin silti aika suuret. Pakkanen oli saapunut, kavioiden alla oli nyt napakka ja hyvä hiekkapintainen talvirata ja porukka paljon 75-tason hevosia kesympi. Kotirata, joka jokaisen mutkan ja kuopan sekä hevonen, että kuski varmasti tuntevat. Kaustisella iskä lämmitti Aatun hiittisuoralla hiittikärryistä ja kilpakärryt perässä hevonen asteli radalle vasta esittelyyn mentäessä. Ohjelmassa oli täyden matkan voltti ja Aatulla kahdenkympin pakki. Startti sujui hyvin. Mikään raketti Aatu ei ole eikä koskaan tule olemaankaan starttihetkellä, mutta mielestäni lähtötouhut alkavat hiljalleen onnistua edes vähän sinnepäin. Ainakaan Aatu ei enää lähtökiihdytyksessä jää ylimääräistä neljääkymmentä metriä lisää, mikä sinällään on sen kohdalla jo melkoinen edistys. Nyt ravi oli ensimmäisen puolikkaan ajan jonkinverran epävarman oloista, mutta Aatu sai rauhassa ottaa pääjoukkoa kiinni päästen ensimmäisellä takasuoralla kolmanteen pariin ulos. Sieltä Vellu käänteli hevosen kolmannelle kiriin 800 metriä ennen maalia. Aatun kiri oli komea. Keulassa Hurja-Aapeli pisti kaasun pohjaan, mutta Aatu saavutti karkulaisen loppusuoralle käännyttäessä ja voittokamppailu oli kahden Aapelin välinen taisto. Suoraan sanottuna Aatu harvoin häviää tällaisia kamppailuja, mutta nyt Hurja-Aapeli piti loppuun saakka yliotetta. Kuulemma Vellu käski Aatua kerran, ihan hiljaa ja nätisti, mutta hevosella meni siitäkin pyynnöstä herne nenään ja se laukkasi juuri ennen maalia. Tuomiona HLO 2 hienolla lokakuun viimeisen päivän volttiajalla 27,9ke. Minkäs teet. Aatu on olemassaan hirvittävän herkkä ja yrittävä hevonen, mutta tällä kaudella se on aavistuksen kovettunut mitä voittokamppailuihin ja loppusuoran tapahtumiin tulee. Joskus sitä nykyään kärsii vähän ajaakin. Mutta sitten on edelleenkin näitä päiviä, joilloin homma leviää käsiin pienimmästäkin muistutuksesta. Aatu antaa ulos kyllä sen, mihin se sillä hetkellä pystyy, mutta ihan näin tarkka itsestään sen ei kyllä tarvitsisi olla. Tuomiosta huolimatta olin melkoisen tyytyväinen hevoseen. Seinäjoen vaisuus oli ollutta ja mennyttä ja nyt Aatu oli taas oma itsensä.

Aatu

Aatu ja rikkinäinen loimi


Aatu.
Aatun kausi jatkuu lauantaina Jyväskylän T75-kierroksella. Siellä kokeillaan ajaa kokonaiset kolme kierrosta kilpaa ja neljänkympin pakki tekee matkasta varsin kunnioitettavan 3180 metriä. Huh. Siinäpä sitä sitten olisikin työmaata kerrakseen. Vastassa on niin kovia nimiä, ettei viitsi edes oikein ajatella. Ei ole helppoja lähtöjä, ei. Koko matkan selvittäminen ravilla olisikin ehkä varteenotettavin tavoite Aatun kohdalla. Käydään kokeilemassa.

Loppuun vielä lisää talvikuvia. Ekat kuvat on Niko ottanut traktorista, kun hän meni jyräämään metsäteitä, että saataisiin lumi tarttumaan pohjaan kiinni ja saataisiin talven treeneihin paremmat pohjat. Noh, uskokaa tai älkää, tästä se metsätie on aikaisemmin mennyt. Nyt oli hieman raskasta lunta, joten puut ja risut olivat totaalisesti tukkineet tien. Traktorista hajosi peilit ja varoituskolmio. Mutta ei auta, hevosten eteen on tehtävä kaikki mahdollinen... ;)

Läpi vain...

Ei se nyt niin ihme ollut, että lumi aiheutti kunnon sähkökatkoksiakin..
 
 
Samana päivänä, samalla tiellä. Salaman kanssa ratsastamassa.
Puut ovat nousseet paljon ylemmäs - ne mitkä eivät menneet poikki.
 
Iloiset korvat. ;),