Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



13.9.2018

Varsanäyttelyä ja kaikkea muutakin


Tervehdys taas pitkästä aikaa Toholammilta. Syyskuun puolessa välissä voi kai lopullisesti sanoa kesän menneen ja syksyn tulleen. Suomen kesä 2018 jää kaikkiin kirjoihin ja kansiin ennätyshelteisenä ja kuivana. Toukokuun 10. päivänä syntynyt Sylvi-varsamme ehti elää varmaan pari kuukautiseksi tietämättä vesisateesta yhtikäs mitään. Meillä ei ole koskaan olleet hevoset näin paljon öitä ulkona kuin tänä kesänä. On ollut todella harvinaislaatuinen kesä. Kesälomat on pidetty ja arki alkanut taas. Vaikka lomaillessa työt ei kyllä kotona lopu, niin silti tavallinen arki on hyvä asia. Kesä tahtoo olla aina täynnä erinäköisiä projekteja. Viime kesänä tarhojen aidat uusittiin, joten niille ei tarvinnut tänä vuonna tehdä mitään.  Talli saatiin kuitenkin maalattua ulkoapäin ja pestyä sisältä, että aina jotain.

Sylvi



Kesän päätapahtuma oli tietenkin Rovaniemen kuninkuusravit, jotka olivat kaikkien odotusten veroiset. Minun mielestäni Rovaniemellä on Suomen hienoin ravirata ja se tarjoili parhaat mahdolliset puitteet ravivuoden päätapahtumalle. Onnea vielä upeat uudet ravikuninkaalliset Costello ja Akaaasia. Hienoa oli päästä näkemään kuninkuusraveissa myös Salaman varsojen isien menestystä ja kannustaa oman kotiratamme persoonallisen työmyyrän Metkutuksen juoksuja.

Salama tosiaan saatiin kuin saatiinkin tiineeksi Välähdyksestä. Ensimmäiseen siemennykseen se ei tiinehtynyt, joskin ei spermassakaan ollut tuolloin paljon elämisen merkkejä. Toiseen siemennykseen saatiin sitten alulle kaksi pientä Salaman Välähdystä. Helmisen Katri on kuitenkin ihan velho työssään ja sai puristettua toisen alkion pois. Toimenpiteen jälkeen Salama on tarkistettu kahdesti ja näin on todettu, että jäljelle jäänyt alkio jäi kasvamaan varsaksi.  Olin todella iloinen, että Salama saatiin kantavaksi ja onhan se toki ollut kaikkina vuosina hyvä tiinehtymään.


Sylvissä on paljon isänsä Camrin näköä. Jopa sukka on juuri samassa jalassa.




Kesän aikana Sylvi on päässyt aika monelle Ylivieskan oriasema-retkelle. Se on kyllä niin viisas ja järkevä varsa. Nykyään Sylvi on myös rakenteellisesti hieno varsa. Jalka-asentovirheet, mitä pitkäaikaisella Sylvillä oli syntymänsä jälkeen ovat  enää muisto vain. Kukaan ei uskoisi jalkoja enää samoiksi, niin suorat ja hyväasentoiset kintut varsalla nyt on. Luontokin varmasti korjaa paljon, mutta niin teki jälkeen kerran asiantunteva kengittäjämmekin. Sylvi on ihana. Se on isokokoinen, kiltti, pitkäjalkainen ja urheilullisen näköinen varsa. Joku onnekas saa Sylvistä ihastuttavan kaverin ja tietenkin myös tulevaisuuden ravikungattaren. Sylvi tulee myyntiin sitten, kun sen napatyrä on operoitu Tampereen klinikalla. Tietenkin pitäisin Sylvinkin itsellä, mutta nyt tilanne on se, että tallissa on kuusi hevosta viidestä karsinassa, joten yhtälö ei nyt vain toimi.




Tallin ainut tyhjänä ollut karsina täyttyi kuukauden päivät sitten, kun Toivo saapui puolen vuoden Halsuan retkeltään kotiin. Ja kylläpä Toivo olikin muuttunut mies. Se on minun silmissäni ollut tietenkin aina hieno, mutta kyllä se paljon oli kesän aikana edukseen vielä muuttunut laitumella. Varsojen kehitys ensimmäisen elinvuotensa aikana on ihan valtava! Toivolla oli jo keväällä kärryt pari kertaa perässä ennen laidunlomaa, mutta nyt kotiin palattuaan ajotreeneihin on palattu uudella innolla. Homma alkaa hiljalleen onnistua kuten hevosella kuuluukin ja viimeiset pari ajokertaa onkin sujunut oikein mallikkaasti. Mutta oli tässä taannoin sellainenkin reissu, jolloin piti kesken lenkin pötköttää tiellä ja samassa rytäkässä hajosi valjaista pikalukotkin. Ja epäilemättä niitä ei niin onnistuneitakin ajokertoja on vielä tulossa. Kenkään Toivo pitäisi kohtapuoliin saada, mutta sen verran työlästä oli kavioiden vuoleminenkin nyt pari viikkoa sitten, että jos ei muuta, niin ihmisten pitää kerätä vähän voimiaan. ;)


Toivo kotona ensimmäisiä päiviään puolivuotisen Halsuan leirinsä jälkeen. Taustalla pikkusisko Sylvi ja emä Salama.





Toivo osallistui syyskuun ensimmäinen päivä Ylivieskassa pidettäviin Valtakunnallisiin Varsanäyttelyihin. Halusin ihan periaatteesta vielä Toivon sinne, koska kerrankin näyttelyt tuotiin Vermosta jonnekin keskemmälle Suomea. Viime vuonna tehtiin Vilman kanssa näyttelyreissu Vermoon, joten olipa vain melkoisin luksusta, kun näyttelyt järjestettiin nyt melkein kotikulmilla vain 40km päässä. Osallistujamäärä kertoi, että näyttelyn järjestäminen keskemmällä Suomea (tai jossakin Pohjoisessa, kuten Vermossa viime vuonna tulevista näyttelyistä kerrottiin) oli oikea ratkaisu. Varsoja oli ilmoitettu hurjat määrät ja tässä 1-vuotiaiden suomenhevosvarsojen luokassa oli jopa 31 osallistujaa!

Toivo ja Titta Ylivieskassa Valtakunnallisessa varsanäyttelyssä 1.9.2018.




Toivo on melko vilkas varsa, joten etukäteenkin hieman epäilytti, kuinka riemuissaan nuori ori tulee näyttelyissä vieraassa paikassa vieraiden hevosten ympäröimänä olla. Ja onhan se melkoinen sirkus, kun lauantaina alueella oli varmaan viitisenkymmentä 1-vuotiasta lämminveri- ja suomenhevosvarsaa.

Itse kuljettaminenkin on varsojen kohdalla tietenkin se ensimmäinen haaste. Toivon matkaseuraksi otettiin Vilma, mutta itse lastaus oli kuitenkin sen verran haastava vääntö, että kertaalleen Toivo kaatui lastaussillalla ja sai molempiin takakintereisiinsä haavat. Mutta kun varsa oli saatu traileriin asti niin itse matka meni vallan rauhallisesti. Näyttelypaikka vilisi hienoja varsoja. Täytyy sanoa, että näin näyttelyissä paljon hyväkäytöksisiä varsoja. Ja sitten oli Toivo. Iloinen, itseään ja elämänhalua täynnä villi ja vallaton nuori ori. Toivo näkyi ja kuului. Mutta olihan se hieno ja esiintyihän se hienosti. Ja Titta esitti Toivon erinomaisesti. Toivo esiintyi näyttelypäivän viimeisenä varsana, mikä loppupelissä saattoi sitten olla hyväkin asia. Pitkän päivän jälkeen Toivo saattoi olla jo sen verran väsähtänyt omalla esiintymisvuorollaan, että suostui esittämään jopa käynninkin päivän vireystasoon nähden yllättävän hyvin. Raviliikkuminen on Toivon paras ominaisuus, Titta onnistui esittämään sen Toivon kanssa hienosti ja pisteissä ravi huomioitiin yhdeksikön arvoisesti juuri niin kuin minun mielestäni Toivon kohdalla kuuluikin.





Toivo sai aika mukavan pisterivin, yhteensä 47 pistettä ja palkittiin puhtaalla kakkospalkinnolla. Pistesaalis oli päivän toiseksi paras, tosin muutama varsa taisi olla juuri samoilla pisteillä kuin Toivo. Jokatapauksessa 47 pistettä riittivät viiden finalistivarsan joukkoon. Jo se oli hirvittävän hienoa. Meidän omakasvatti ikiomista valiovanhemmista oli vuoden 2018 valtakunnallisen varsanäyttelyn finalisti! Huikeaa! Finaalissa oli kaksi ravi-, kaksi ratsu- ja yksi pienhevossuunnan varsa. Varsat kiersivät aluksi käynnissä kolmiolla ja sen jälkeen ne kutsuttiin vielä kertaalleen yksitellen esittämään raviliikkeet. Tuomaristo kertoi painottavansa finaalissa juuri varsojen liikkumista ravissa. Yksitellen varsoja alettiin palkitsemaan viidennestä sijasta lähtien. Toivo pysyi varsa varsan jälkeen yhä kehässä. Lopulta se oli kehässä kahden parhaan joukossa pienhevossuunnan varsan kanssa. Hurjaa. Ja sieltä se viimeinenkin "pudotus" tuli ja Toivo jäi jäljelle voittaen 1-vuotiaiden suomenhevosten valtakunnallisen varsanäyttelyn! Mahtavaa!!! Eipä voisi ensimmäisen omakasvatin kohdalla parempaa tulosta saavuttaa.

Toivon arvostelu pisteineen:
Hyvät tyypit, hyvin kehittynyt, ryhdikäs. Tyyppi: 8
Syvä, sopusuhtainen, pyöreä runko, kevyt kaula, jossa suora ylälinja, matala säkä, hyvä lapa, pitkä lanne, pitkä loiva lautanen. Runko: 8,5
Etujaloissa taittuneet varvasakselit, takajalat väljäasentoiset, käyrähköt kintereet. Käynnissä etujalkojen liike ahtaanlainen, hieman melova, hieman epävakaa kinner. Ravissa etujalkojen liike meloo, takajalkojen suora. Jalat ja liikkeiden säännöllisyys: 7,5
Melko holvikkaat kaviot, etukaviot pitkät, hieman lohkeilleet, takakaviot melko säännölliset. Kaviot 7.
Lyhyt, rytmikäs käynti, kiirehtii. Käynti 7.
Tahdikas, matkaavoittava, lennokas ravi. Ravi 9.
Huom: Hieman rauhaton mitata ja tarkastaa.
Korkeus: 145cm-147cm.

Toivo palkintosateessa.


Loimessa luki "Valtakunnan komein 1v". Aika vakuuttavaa. ;)



Kunniakierroksella ei enää oikein tahtoneet pysyä kenenkään töppöset maassa. :D

Sitten muiden hevosten kuulumisiin. Samu koki loppukesästä viimeisellä mahdollisella hetkellään heräämisen raviurheilun saralla. Samulla on koitettu ajaa koko kesä tasaisesti kilpaa ja Jussi on tarjoillut sille erittäin nättejä startteja. Menestystä ei ole tullut, mutta tärkeintä olikin saada rakennettua itseluottamuksensa menettäneen Samun kilpailumotivaatio takaisin. Välillä oli jotain valonpilkahduksia, kuten Halsuan aika hyvä startti heinäkuun alussa. Sitä seurasi todella surkea esitys Ylivieskassa keskipitkällä matkalla, jossa Samua ei kiinnostanut juokseminen viimeiseen kierrokseen. Tuossa vaiheessa seurasi ihmismielen turhautuminen. Ainakaan minä en nähnyt enää mitään järkeä jatkaa Samun kanssa raviurheilun harrastamista. Jussi kuitenkin ehdotteli vielä varustemuutoksia ja päädyttiin vielä kerran kokeilemaan. Mukaan mentiin vähän ylisarjaan Härmään, mutta iskän sanoja lainaten "viimeinen se on kumminkin, sama millaisessa sarjassa ajettaisiin". Samulta riisuttiin kaikki kengät ja suojat pois, otettiin silmälaput pois ja vaihdettiin kovempi kitarauta ja puoltajan kuolaimen sijasta suuhun nivelkuolain. Jotain naksahti kohdalleen. Samu oli koko ravipäivän täksi hevoseksi äärettömän rento ja hyvänoloinen, mutta ei sen olemus ole aina ennenkään menestymiseen vaikuttanut. Ehkä Samu tajusi, että tikulla oli nyt sen oma henkikulta ja meidän toppariruuna juoksi tuolloin tuosta vain yhtäkkiä ennätyksensä 25,5ke. Sijoitus oli kovassa lähdössä kuudes, mutta hevonen oli aivan erilainen kuin aikaisemmin tänä kesänä, sillä nyt se kilpaili tosissaan maaliin asti. Siinä se sitten oli. Se onnistuminen, jota me olimme odottaneet ja jonka takia Samua oli uudestaan pyritty rakentamaan. Härmää on seurannut sitten montakin hyvää esitystä; Kuopiossa Samu oli keulajuoksun jälkeen kolmas juosten tuolloin ensimmäistä kertaa jenkkikärryt perässä. Sitten mentiin uudestaan Härmään, jossa Samu teki kauden hienoimman juoksunsa, teki kovan loppukirin ja hävisi voiton vain maalikameran kuvassa. Sen jälkeen Samu on startannut vielä kertaalleen Oulussa, jossa esitys oli kohtuuhyvä ja lopputulos nelonen.
On tämä vain kummallinen laji. Ei voi muuta sanoa.


Samu Kuopiossa


Samu Ylivieskassa






Kengätön, silmälaputon ja jenkkikärryllinen Samu on ollut leppoisa näky!




Aatu ja Vilma olivat kesän ajan helpolla ja parantelivat kumpikin jalkavammojaan. Kuukauden päivät sitten molemmat vierailivat Seinäjoella klinikalla ja saivat treenilupansa takaisin, joten nyt on sinällään epätodellinen tilanne, kun kaikki tallin hevoset ovat jossakin määrin kunnossa ja jos Toivokin lasketaan joukkoon, niin treenihevosia on neljä.

Kesän aikana opetin Vilman ratsastukseen ja nyt olen käyttänyt sitä muutaman kerran Torpan Ratsutallilla Hannan ratsutettavana. Laukka ei vielä ole kuulunut kuvioihin, mutta perusratsastus voltteineen, väistöineen, taivutuksineen ja siirtymisineen ovat olleet opettelun kohteena. Suomenhevosesta on moneksi. Niin Vilmastakin, josta tulee minulle vielä todella mukava ja monipuolinen harrastuskaveri. Kesän jäljiltä se on aivan järkyttävän lihava, mutta jospa se ensi kevääseen mennessä näyttäisi ihan ravihevoselta. Silloin tällöin olen ratsastellut Salamallakin Sylvin pomppiessa omia kuvioitaan mukana. Vilman ratsastus on omalla tavallaan antoisaa, mutta mikään ei korvaa sitä tunnetta, mikä Salaman selässä tulee; kun hevonen ymmärtää täydellisesti mitä siltä pyydät ja kun hevonen haluaa tehdä kaikkensa sinua miellyttääkseen. Sellaisia hevosia on vain yksi maailmassa. On vain yksi Salama.


Näissä kuvissa Vilma on ensimmäistä kertaa Hannan opissa.




Kaikenlaista on siis mahtunut tähänkin kesään. Aikataulutetussa maailmassa on näköjään välillä hyvä pysähtyä vaikka blogin ääreen huomaamaan, kuinka paljon hienoja asioita kesään ja koko elämään on mahtunut. Koska kuulumisia on tullut kirjoiteltua harvoin, niin kuvia on kertynyt paljon. Tässä murto-osa kesän aikana otetusta kuvista näytille.

Toivo

17.6.2018

Kesä!!!

Kesän paras maisema.

Aika kuluu ja blogin hiljaiselo näköjään jatkuu kuukaudesta toiseen. Kuulumisia kyselleille ja blogipäivityksiä kaipaileville olen sanonut, että ei ole mitään mistä kirjoittaa, koska mitään ei ole tapahtunut. Nyt kun asioita pysähtyy tähän tietokoneen ääreen miettimään, niin ei asia nyt ihan niinkään ole. Ihan aina ei kyllä tee mieli kirjoittaakaan ja varsinkin näin kesällä joskus tuntuu, että ohjelmaa riittää enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja. Ravireissujen puute on suurin syy blogin kirjoittamisen motivaatio-ongelmaan. Mutta kertaillaan nyt sitten näitä kotohevosten kuulumisia ja nyt on Samulla on sentään yhden startin verran päästy ajamaan kilpaakin.

Kevään kohokohta on saavutettu, kun Salaman odotettu varsa syntyi viime viikolla aikaisin helatorstai-aamuna. Aika hieno sattuma oli siis, että Toivo sai näin ollen 1-vuotislahjakseen pikkusiskon! Ja kyllä, tällä kertaa olen ollut varsan sukupuolesta alusta asti täysin varma. Oikeastaan arvelin varsaa tammaksi koko Salaman tiineysajan, vaikka sen maha oli tälläkin kertaa oikealla puolella kuten kahtena aikaisempana orivarsa-tiineyksissä. Varsa on ollut kuitenkin koko ajan Toivoon verrattuna paljon rauhallisempi, enkä onnistunut nyt Salaman tiineysaikana näkemään varsan liikkeitä kuin muutaman hassun kerran. Toivon syntymän jälkeen moni paniikki on kuitenkin ohitettu, eikä nyt Salaman tiineysaikaa ole todellakaan tullut kytättyä samanlaisella vainoharhaisella katseella kuin ennen Toivon syntymää.


Salama oli näyttänyt jo viimeiset parikin viikkoa siltä, että voisi varsoa ihan milloin tahansa. Sillä oli maitoa ihan eri tavalla kuin ennen Toivon syntymää ja vahatipatkin olivat 1,5 vuorokautta, jona aikana maitoa välillä aivan valui maahan. Itse synnytys sujui hyvin eikä meidän tarvinnut kuin katsoa tapahtumaa kamerasta. Salama vaikutti jo melkein konkarilta ja on tietenkin ollut sitä nyt jo emänäkin. Salama on ollut hyvin tarkka, huolehtivainen ja ylpeä varsastaan. Se näyttää päällepäinkin aina tässä vaiheessa niin tyytyväiseltä hevoselta. Salama rakastaa äitiyttä




Minusta varsa vaikutti heti syntyessään melko suurelta ja jalkoja riitti niin pitkästi, ettei varsa tahtonut saada niitä millään ojennukseen. Kun se ei ollut kahdessa tunnissa päässyt itse ylös, autettiin varsa seisomaan ja tissille imemään. Ensimmäiset kuusi tuntia varsa piti auttaa ylös, vaikka se sitten itse huojuikin maitobaarille. Sen jälkeen ylösnouseminen alkoi onnistua eikä varsan kanssa ole ollut tuon jälkeen mitään ongelmia. Kummallista kyllä. Varsalla oli ja on edelleen hyvin pitkät etuvuohiset ja ne olivat tietenkin niin vennot, että kääntyivät taaksepäin 90 asteen kulmassa, mutta eivät sentään venyneet maahan asti. Vuohiset ovat kuitenkin tänäpäivänä jo täysin korjaantuneet. Myös varsan takapää on kuitenkin kiero. Sillä on ilmiselvästi ollut kohdussa aika ahtaat oltavat. Takapään tai takajalkojen vinous teki varsan liikkumisesta aluksi kömpelöä, vaikka se muuten olikin pirteä ja hyvinvoiva. Luonto korjaa paljon varsojen jalkojen rakennevirheitä varsan kasvun ja voimistumisen myötä, mutta onneksi meillä on myös niin taitava kengittäjä, joka on tehnyt töitä varsan jalka-asentojen korjaamiseksi. Tässä vaiheessa voi kuitenkin tehdä niin paljon, kun on vain ihminen, joka tietää, mitä tekee. Nyt viiden viikon vanhana varsan takajalkoja ei enää tunnistaisi samoiksi vemmelsääriksi kuin syntymän jälkeen. Mutta korjaustyö jatkuu toki vieläkin.
Sinällään varsa on sitä miksi se on jalostettu, äärettömän pitkäjalkainen urheilutyyppinen hevosenalku, jolla varsinkin takajalat tuntuvat ihan luonnottoman pitkiltä.

Varsa sai nimekseen Salasyke eli tutummin Sylvi. Ja onhan se niin vallan ihastuttava. Sylvi on Toivon jälkeen ihan toista maata. Sylvi on kiltti ja kuuliainen, joka tekee ensimmäisen kerran opastuksen jälkeen aina oikein. Koska niin kuuluu tehdä. On ihastuttavaa, kuinka hevosten oma luonne ja persoona tulevat jossakin määrin esiin heti pikkuvarsasta saakka. Ja vaikken minä mikään oikeakasvattaja olekaan, niin jotenkin taas tammaa ja varsaa katsellessa on tullut mieleen, että tuo näky kuuluu kesään. Se vain on jotain niin oikeaa.


Salaman esikoisvarsa Toivo asustaa edelleen Halsualla ja jääkin sinne nyt syksyyn asti niin, että tulee vasta laidunlomansa jälkeen kotiin aloittamaan työnteon. Ollaan käyty opettamassa Toivo Halsualla ajolle. Se on mainio tapaus. Oikeastaan ihan täysi pelle, mutta niin iloinen ja innokas kaveri. Niin. Sanon sen sadannen kerran, mutta Toivo on olemukseltaan täysin isänsä kopio. Toivolla on kesälaitumella kaksi ikäistään orivarsaa kaverina ja kovin kilttejä poikia ne ovatkin nyt, kun saavat energiansa käyttää toisten kanssa leikkimiseen. On kummallista, kuinka paljon varsat kuitenkin vuodessa kasvavat. Ei uskoisi, että Toivokin oli viime kesänä se Sylvin kokoinen rääpäle. Nyt se on komea ravihevosenalku. Joinakin päivinä tuntuu, etten millään jaksaisi odottaa elo-syyskuulle, että Toivo tulee lopullisesti kotiin ja sen kanssa pääsisi aloittamaan työnteon kohti ravihevosen elämää.

Toivo laitumella Halsualla

Toivo 1v


Toivo ja toinen laidunkevereista





Isänsä poika
 
Aatun tilanne ei ole erityisen kehuttava. Se sai jo kertaalleen Seinäjoen klinikalla Vettenrannan luona vieraillessaan hankkaristaan "terveen paperit" ja treeniluvan. Noh, iloa kesti muutaman hiljaisen hiitin verran, kun oltiin taas siinä tilanteessa, että hankkari reagoi. Onhan tämä jo nyt niin nähty. Parannettu, hoidettu ja petytty. Monesti. En millään usko, että jalka enää tulee kestämään kilpailurasitusta. Mutta onhan tilanne silti hankala. Aatu on ja tulee aina olemaan tallin iloisin hevonen. Se joka juoksee aamulla tarhaan ja illalla talliin. Se vain on hevonen, joka rakastaa juoksemista. Mutta ehjät jalat kunnon juoksemiseen tarvittaisi.
 
Myös Vilma onnistui järjestämään itselleen kesäloman telomalla jalkaansa. No, sinällään tauko ei 3-vuotiaan tamman treeneissä paljon haittaa,  kun Vilma treenasi kyllä talven ja kevään ajan varsin hyvin, eikä sillä ole tarkoitus ajaa vielä kolmivuotiskaudella kuin korkeintaan koelähtö ja siihen tavoitteeseen se kyllä ehtii vaikka myöhemmin syksylläkin. Mutta olisihan kesällä niin paljon hyvää aikaa treenata eikä vain lorvia. Vilman hiittitauon aikana olen kuitenkin opettanut sen ratsastukseen ja nyt Vilma alkaa olla siinäkin hommassa jo varsin mukava. Ei 3-vuotias tamma voisi paljon täysjärkisempi tapaus enää olla. Sen kanssa voi tehdä melkein jo mitä tahansa. Ratsastustouhu alkaa olla siinä mallissa, että kohta vien Vilman käymään Torpan tallilla Hannan ratsutusopissakin, sillä vaikka Vilman päätyö tulee toivottavasti olemaan aina ravurina, niin haluan, että se toimii ratsunakin ihan "oikeinpäin".
 
 
 
 
Aatu ja iskä Kaustisella joskus ennen kuin hankkari reagoi taas.


Tämä kuva on vähän epätarkka, mutta halusin silti laittaa sen tähän, sillä sekä Aatu että Samu ovat kovin terävinä.


Aatu ja iskä sekä Samu ja Vellu

Samu palasi pitkältä tauoltaan kesäkuun alussa Oulussa radoille. Samulla tosiaan ei ole ajettu kilpaa sen saaman keuhkoverenvuotodiagnoosin jälkeen. Lopputalven ja kevään Samu treenasi hiljalleen ja sai varmasti parantua rauhassa, sikäli mikäli vaiva edes on parannettavissa. Samun ongelmahan on siinä määrin ikävä, että hevonen treenaa kyllä hyvin, mutta todellisen suorituskyvyn kykenee näkemään vasta startissa. Selvää kuitenkin oli, että halusimme/haluamme nähdä Samun kilpailukyvyn vielä kesäkeleilläkin. Samun kohdalla homman tekee entistäkin haastavammaksi sekin, että keuhkoverenvuoto ei ole hevosen ainoa ongelmakohta. Samun päässä, kun pyörii ehkä sen kapasiteettiin nähden liian monta ratasta. Sillä kokeiltiin ajaa tässä keväällä kertaalleen Kaustisen harjoitusraveissakin, mutta siellä ruuna lähti ensimmäisellä lähtöyrityksellä väärään suuntaan ja toisella yrityksellä kieltäytyi menemästä koko volttauspaikalle. Samun ajatusmaailmasta kun on vinksahtanut, eikä sen kilpailukammoa kyllä tuo meille pimennossa ollut keuhkoverenvuoto tietenkään talvella helpottanut. Treenien perusteella Samun otteita ei ole voinut moittia. Mutta ei niitä voinut silloin talvellakaan, jolloin hevonen kuitenkin aina alisuoritti starteissa.

Oulun startissa oli siis varsin positiivista jo pelkästään se, että Samulla sattui pyörimään rattaat oikeaan suuntaan päässä ja hevonen toimi kuin kello. Lähdössä voltattiin ja voltattiin ja uusittiin lähtöä ja taas voltattiin. Eikä Samun kuppi mennyt nurin! Jussi ajoi Samulla äärettömän nätin juoksun mitään vaatimatta tai pyytämättä. Samu tuli pienessä lähdössä maaliin kuudentena ajalla 28,9. Onhan se toki valovuoden päässä omasta oikeasta tasostaan, enkä tiedä löytääkö ruuna siihen tarvittavaa itseluottamustaan enää koskaan takaisin, mutta jos löytää, niin ainut tie siihen pisteeseen on tarjoilla sille pelkästään positiivisia kilpailukokemuksia. Yhtä sellaista kokemusta Samu menee toivottavasti hakemaan taas juhannuksen jälkeen Oulusta.


 




Samu ja hiittikaverina tässä ystäväni hevonen Teppo



 
 
Hevosharrastusrintamalla eletään siis jonkinlaista muutoksen, sukupolven vaihdoksenkin, aikaa. Vanhemmat hevoset ovat parhaat hetkensä näyttäneet ja meille niin valtavan paljon antaneet. Facebook muistutti vastikään päivästä, joka koettiin neljä vuotta sitten. Silloin tallissa oli kolme hevosta, joilla kaikilla päästiin osallistumaan Ylivieskan kesäkuisiin T75-raveihin. Silloin olimme kai uramme huipulla. Mutta juuri noiden hetkien, noiden kokemusten ja muistojen takia tätä touhua harrastetaan. Ja juuri noiden hetkien voimalla sitä jaksaa tahkota läpi nämä kuivemmatkin kaudet. Sanotaan, että elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin. Niinpä. Silloin, kun hevosten kanssa kulki oikein hyvin, tajusin kyllä itsekin, että kaikkea sitä hienoutta ei ymmärrä sillä hetkellä vaan joskus paljon myöhemmin. Niin se on. Hevoset ovat antaneet paljon. Sisällön elämään, upeita hetkiä, ennenkokemattomia asioita, lukuisia uusia ystäviä ja tuttavia, mahtavia kokemuksia, joista myöhemmin on tullut muistoja. Hevosihminen on kuitenkin ikuinen haaveilija. Onneksi. Sillä ilman haaveita näitä huonoja kausia ei jaksaisi. Unelmat kantavat aina.
Onneksi tallista löytyy nyt myös nuorempaa kalustoa, jonka varaan haaveilla tulevaisuutta. Sitä tulevaisuutta on yritetty taas tänä kesänä tehdäkin ja Salama on siemennetty Välähdyksellä, mutta ei valitettavasti tullut ensimmäiseen yritykseen kantavaksi. Sperma oli matkalla semmoiset 18 tuntia, joten sinällään lopputulos ei ollut yllättävä, vaikka silti harmittava. Noh, onneksi kesää on vielä jäljellä.
 
 
Kesä. Hevoset. Koti. Onnellisuus.