Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



17.6.2018

Kesä!!!

Kesän paras maisema.

Aika kuluu ja blogin hiljaiselo näköjään jatkuu kuukaudesta toiseen. Kuulumisia kyselleille ja blogipäivityksiä kaipaileville olen sanonut, että ei ole mitään mistä kirjoittaa, koska mitään ei ole tapahtunut. Nyt kun asioita pysähtyy tähän tietokoneen ääreen miettimään, niin ei asia nyt ihan niinkään ole. Ihan aina ei kyllä tee mieli kirjoittaakaan ja varsinkin näin kesällä joskus tuntuu, että ohjelmaa riittää enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja. Ravireissujen puute on suurin syy blogin kirjoittamisen motivaatio-ongelmaan. Mutta kertaillaan nyt sitten näitä kotohevosten kuulumisia ja nyt on Samulla on sentään yhden startin verran päästy ajamaan kilpaakin.

Kevään kohokohta on saavutettu, kun Salaman odotettu varsa syntyi viime viikolla aikaisin helatorstai-aamuna. Aika hieno sattuma oli siis, että Toivo sai näin ollen 1-vuotislahjakseen pikkusiskon! Ja kyllä, tällä kertaa olen ollut varsan sukupuolesta alusta asti täysin varma. Oikeastaan arvelin varsaa tammaksi koko Salaman tiineysajan, vaikka sen maha oli tälläkin kertaa oikealla puolella kuten kahtena aikaisempana orivarsa-tiineyksissä. Varsa on ollut kuitenkin koko ajan Toivoon verrattuna paljon rauhallisempi, enkä onnistunut nyt Salaman tiineysaikana näkemään varsan liikkeitä kuin muutaman hassun kerran. Toivon syntymän jälkeen moni paniikki on kuitenkin ohitettu, eikä nyt Salaman tiineysaikaa ole todellakaan tullut kytättyä samanlaisella vainoharhaisella katseella kuin ennen Toivon syntymää.


Salama oli näyttänyt jo viimeiset parikin viikkoa siltä, että voisi varsoa ihan milloin tahansa. Sillä oli maitoa ihan eri tavalla kuin ennen Toivon syntymää ja vahatipatkin olivat 1,5 vuorokautta, jona aikana maitoa välillä aivan valui maahan. Itse synnytys sujui hyvin eikä meidän tarvinnut kuin katsoa tapahtumaa kamerasta. Salama vaikutti jo melkein konkarilta ja on tietenkin ollut sitä nyt jo emänäkin. Salama on ollut hyvin tarkka, huolehtivainen ja ylpeä varsastaan. Se näyttää päällepäinkin aina tässä vaiheessa niin tyytyväiseltä hevoselta. Salama rakastaa äitiyttä




Minusta varsa vaikutti heti syntyessään melko suurelta ja jalkoja riitti niin pitkästi, ettei varsa tahtonut saada niitä millään ojennukseen. Kun se ei ollut kahdessa tunnissa päässyt itse ylös, autettiin varsa seisomaan ja tissille imemään. Ensimmäiset kuusi tuntia varsa piti auttaa ylös, vaikka se sitten itse huojuikin maitobaarille. Sen jälkeen ylösnouseminen alkoi onnistua eikä varsan kanssa ole ollut tuon jälkeen mitään ongelmia. Kummallista kyllä. Varsalla oli ja on edelleen hyvin pitkät etuvuohiset ja ne olivat tietenkin niin vennot, että kääntyivät taaksepäin 90 asteen kulmassa, mutta eivät sentään venyneet maahan asti. Vuohiset ovat kuitenkin tänäpäivänä jo täysin korjaantuneet. Myös varsan takapää on kuitenkin kiero. Sillä on ilmiselvästi ollut kohdussa aika ahtaat oltavat. Takapään tai takajalkojen vinous teki varsan liikkumisesta aluksi kömpelöä, vaikka se muuten olikin pirteä ja hyvinvoiva. Luonto korjaa paljon varsojen jalkojen rakennevirheitä varsan kasvun ja voimistumisen myötä, mutta onneksi meillä on myös niin taitava kengittäjä, joka on tehnyt töitä varsan jalka-asentojen korjaamiseksi. Tässä vaiheessa voi kuitenkin tehdä niin paljon, kun on vain ihminen, joka tietää, mitä tekee. Nyt viiden viikon vanhana varsan takajalkoja ei enää tunnistaisi samoiksi vemmelsääriksi kuin syntymän jälkeen. Mutta korjaustyö jatkuu toki vieläkin.
Sinällään varsa on sitä miksi se on jalostettu, äärettömän pitkäjalkainen urheilutyyppinen hevosenalku, jolla varsinkin takajalat tuntuvat ihan luonnottoman pitkiltä.

Varsa sai nimekseen Salasyke eli tutummin Sylvi. Ja onhan se niin vallan ihastuttava. Sylvi on Toivon jälkeen ihan toista maata. Sylvi on kiltti ja kuuliainen, joka tekee ensimmäisen kerran opastuksen jälkeen aina oikein. Koska niin kuuluu tehdä. On ihastuttavaa, kuinka hevosten oma luonne ja persoona tulevat jossakin määrin esiin heti pikkuvarsasta saakka. Ja vaikken minä mikään oikeakasvattaja olekaan, niin jotenkin taas tammaa ja varsaa katsellessa on tullut mieleen, että tuo näky kuuluu kesään. Se vain on jotain niin oikeaa.


Salaman esikoisvarsa Toivo asustaa edelleen Halsualla ja jääkin sinne nyt syksyyn asti niin, että tulee vasta laidunlomansa jälkeen kotiin aloittamaan työnteon. Ollaan käyty opettamassa Toivo Halsualla ajolle. Se on mainio tapaus. Oikeastaan ihan täysi pelle, mutta niin iloinen ja innokas kaveri. Niin. Sanon sen sadannen kerran, mutta Toivo on olemukseltaan täysin isänsä kopio. Toivolla on kesälaitumella kaksi ikäistään orivarsaa kaverina ja kovin kilttejä poikia ne ovatkin nyt, kun saavat energiansa käyttää toisten kanssa leikkimiseen. On kummallista, kuinka paljon varsat kuitenkin vuodessa kasvavat. Ei uskoisi, että Toivokin oli viime kesänä se Sylvin kokoinen rääpäle. Nyt se on komea ravihevosenalku. Joinakin päivinä tuntuu, etten millään jaksaisi odottaa elo-syyskuulle, että Toivo tulee lopullisesti kotiin ja sen kanssa pääsisi aloittamaan työnteon kohti ravihevosen elämää.

Toivo laitumella Halsualla

Toivo 1v


Toivo ja toinen laidunkevereista





Isänsä poika
 
Aatun tilanne ei ole erityisen kehuttava. Se sai jo kertaalleen Seinäjoen klinikalla Vettenrannan luona vieraillessaan hankkaristaan "terveen paperit" ja treeniluvan. Noh, iloa kesti muutaman hiljaisen hiitin verran, kun oltiin taas siinä tilanteessa, että hankkari reagoi. Onhan tämä jo nyt niin nähty. Parannettu, hoidettu ja petytty. Monesti. En millään usko, että jalka enää tulee kestämään kilpailurasitusta. Mutta onhan tilanne silti hankala. Aatu on ja tulee aina olemaan tallin iloisin hevonen. Se joka juoksee aamulla tarhaan ja illalla talliin. Se vain on hevonen, joka rakastaa juoksemista. Mutta ehjät jalat kunnon juoksemiseen tarvittaisi.
 
Myös Vilma onnistui järjestämään itselleen kesäloman telomalla jalkaansa. No, sinällään tauko ei 3-vuotiaan tamman treeneissä paljon haittaa,  kun Vilma treenasi kyllä talven ja kevään ajan varsin hyvin, eikä sillä ole tarkoitus ajaa vielä kolmivuotiskaudella kuin korkeintaan koelähtö ja siihen tavoitteeseen se kyllä ehtii vaikka myöhemmin syksylläkin. Mutta olisihan kesällä niin paljon hyvää aikaa treenata eikä vain lorvia. Vilman hiittitauon aikana olen kuitenkin opettanut sen ratsastukseen ja nyt Vilma alkaa olla siinäkin hommassa jo varsin mukava. Ei 3-vuotias tamma voisi paljon täysjärkisempi tapaus enää olla. Sen kanssa voi tehdä melkein jo mitä tahansa. Ratsastustouhu alkaa olla siinä mallissa, että kohta vien Vilman käymään Torpan tallilla Hannan ratsutusopissakin, sillä vaikka Vilman päätyö tulee toivottavasti olemaan aina ravurina, niin haluan, että se toimii ratsunakin ihan "oikeinpäin".
 
 
 
 
Aatu ja iskä Kaustisella joskus ennen kuin hankkari reagoi taas.


Tämä kuva on vähän epätarkka, mutta halusin silti laittaa sen tähän, sillä sekä Aatu että Samu ovat kovin terävinä.


Aatu ja iskä sekä Samu ja Vellu

Samu palasi pitkältä tauoltaan kesäkuun alussa Oulussa radoille. Samulla tosiaan ei ole ajettu kilpaa sen saaman keuhkoverenvuotodiagnoosin jälkeen. Lopputalven ja kevään Samu treenasi hiljalleen ja sai varmasti parantua rauhassa, sikäli mikäli vaiva edes on parannettavissa. Samun ongelmahan on siinä määrin ikävä, että hevonen treenaa kyllä hyvin, mutta todellisen suorituskyvyn kykenee näkemään vasta startissa. Selvää kuitenkin oli, että halusimme/haluamme nähdä Samun kilpailukyvyn vielä kesäkeleilläkin. Samun kohdalla homman tekee entistäkin haastavammaksi sekin, että keuhkoverenvuoto ei ole hevosen ainoa ongelmakohta. Samun päässä, kun pyörii ehkä sen kapasiteettiin nähden liian monta ratasta. Sillä kokeiltiin ajaa tässä keväällä kertaalleen Kaustisen harjoitusraveissakin, mutta siellä ruuna lähti ensimmäisellä lähtöyrityksellä väärään suuntaan ja toisella yrityksellä kieltäytyi menemästä koko volttauspaikalle. Samun ajatusmaailmasta kun on vinksahtanut, eikä sen kilpailukammoa kyllä tuo meille pimennossa ollut keuhkoverenvuoto tietenkään talvella helpottanut. Treenien perusteella Samun otteita ei ole voinut moittia. Mutta ei niitä voinut silloin talvellakaan, jolloin hevonen kuitenkin aina alisuoritti starteissa.

Oulun startissa oli siis varsin positiivista jo pelkästään se, että Samulla sattui pyörimään rattaat oikeaan suuntaan päässä ja hevonen toimi kuin kello. Lähdössä voltattiin ja voltattiin ja uusittiin lähtöä ja taas voltattiin. Eikä Samun kuppi mennyt nurin! Jussi ajoi Samulla äärettömän nätin juoksun mitään vaatimatta tai pyytämättä. Samu tuli pienessä lähdössä maaliin kuudentena ajalla 28,9. Onhan se toki valovuoden päässä omasta oikeasta tasostaan, enkä tiedä löytääkö ruuna siihen tarvittavaa itseluottamustaan enää koskaan takaisin, mutta jos löytää, niin ainut tie siihen pisteeseen on tarjoilla sille pelkästään positiivisia kilpailukokemuksia. Yhtä sellaista kokemusta Samu menee toivottavasti hakemaan taas juhannuksen jälkeen Oulusta.


 




Samu ja hiittikaverina tässä ystäväni hevonen Teppo



 
 
Hevosharrastusrintamalla eletään siis jonkinlaista muutoksen, sukupolven vaihdoksenkin, aikaa. Vanhemmat hevoset ovat parhaat hetkensä näyttäneet ja meille niin valtavan paljon antaneet. Facebook muistutti vastikään päivästä, joka koettiin neljä vuotta sitten. Silloin tallissa oli kolme hevosta, joilla kaikilla päästiin osallistumaan Ylivieskan kesäkuisiin T75-raveihin. Silloin olimme kai uramme huipulla. Mutta juuri noiden hetkien, noiden kokemusten ja muistojen takia tätä touhua harrastetaan. Ja juuri noiden hetkien voimalla sitä jaksaa tahkota läpi nämä kuivemmatkin kaudet. Sanotaan, että elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta sitä on elettävä eteenpäin. Niinpä. Silloin, kun hevosten kanssa kulki oikein hyvin, tajusin kyllä itsekin, että kaikkea sitä hienoutta ei ymmärrä sillä hetkellä vaan joskus paljon myöhemmin. Niin se on. Hevoset ovat antaneet paljon. Sisällön elämään, upeita hetkiä, ennenkokemattomia asioita, lukuisia uusia ystäviä ja tuttavia, mahtavia kokemuksia, joista myöhemmin on tullut muistoja. Hevosihminen on kuitenkin ikuinen haaveilija. Onneksi. Sillä ilman haaveita näitä huonoja kausia ei jaksaisi. Unelmat kantavat aina.
Onneksi tallista löytyy nyt myös nuorempaa kalustoa, jonka varaan haaveilla tulevaisuutta. Sitä tulevaisuutta on yritetty taas tänä kesänä tehdäkin ja Salama on siemennetty Välähdyksellä, mutta ei valitettavasti tullut ensimmäiseen yritykseen kantavaksi. Sperma oli matkalla semmoiset 18 tuntia, joten sinällään lopputulos ei ollut yllättävä, vaikka silti harmittava. Noh, onneksi kesää on vielä jäljellä.
 
 
Kesä. Hevoset. Koti. Onnellisuus.
 
 

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla pitkästä aikaa teidän kuulumisia! �� Hienon varsan on Salama saanut teille taas aikaiseksi. Sitä tietoa onkin useaan otteeseen pitänyt käydä kurkkimassa, että minkälainen tulokas on tullut...

    VastaaPoista