Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



28.10.2014

Epäonnistuminen

Pumpulikorva Aatu.

Onnistumista seurasi epäonnistuminen. Kuten yleensä. Hyvää starttia seurasi huono startti. Ykköstä seurasi kaksi ykköstä. Siinäpä oleellinen Aatun osalta viime lauantain Seinäjoen T75-kierrokselta. Metsään meni.

Lähtö oli jo ennakkoon ihan jäätävän kovatasoinen 2600metrin voltti. Huippu- vastaan tähtidivisioonalaiset eli se tiesi Aatulle kahdenkympin pakkia. Keli on aika karmea ja Seinäjoella rapa lensi. Ei ollut oikein siis matalaliikkeisen Aatun kelikään. Aatu oli lähtönsä kolmanneksi vähiten pelattu hevonen. Silti jossakin määrin itsellä oli kova usko hevoseen. Jospa Aatu venyisi taas. Startti sujui takamatkalta täydellisesti ja Aatun pääsi kolmanteen ulkopariin. Moni vastustaja laukkasi alkumatkalla ja sitä mukaan omat toiveet Aatun pärjäämismahdollisuuksista vain kasvoivat. Vauhti kuulosti väliaikojen perusteella hiljaiselta  (34,5-32,5-30,5-25,5), mutta kaiketi se oli ihan täyttä juoksua keliin ja upottavaan pohjaan nähden. Kaikki meni täydellisesti aina viimeiselle takasuoralle asti. Siinä Aatu alkoi jäädä ja jätätti reilun hevosenmitan raon edellämenevään hevoseen. Ja sitten laukkasi. Se oli siinä sitten. Kärki lopetti lähes valiovauhtia viimeisen puolikkaan ja eroista tuli räikäen suuret tälle tasolle nähden. Aatu kynti maaliin viimeisten joukossa. Sija 11. Aika 31,8x.
 
Ei ollut meidän keli eikä ainakaan meidän päivä. Nämäkin ravireissut kuuluvat tähän harrastukseen, mutta harmittihan lopputulos silti. Olisi vain niin mukava onnistua aina, edes jossakin määrin.

Uutta yritystä pukkaa kuitenkin jo perjantaina, kun Aatu starttaa Kaustisen illassa. Lähtö viisi, numero yhdeksän, täyden matkan voltti ja kahdenkympin pakilta lähtörata kaksi. Näillä mennään.

Muistellaan sitten niitä hyviä hetkiä. ;) Aatu Ylivieskassa voittajaesittelyssä. Kuvannut Tuuli Silver.

Mutta hyviäkin uutisia on syksyn pimeyden keskellä. Samun kanssa käytiin viikonpäivät sitten Tampereen klinikalla jännekontrollissa ja saatiin vain positiivisia uutisia. Tai niin positiivisia kuin jännevamman jälkeen voi saada. Samun jalka on alkanut paranemaan paljon odotettua paremmin. Enää vauriokodan rajoja ei voinut erottaa, vaikka toki se tässä vaiheessa, vain kuukausi vamman havaitsemisen jälkeen, vielä vähän harvakaikuisempaa aluetta olikin. Tuonnäköiseen jänteeseen ei enää kantasolu- tai prp-hoitoa pysty/kannata antaa, vaikka niitä me vähän klinikalle mentiin hakemaan. Toki Samun hiljaiselo ja kävelykuuri jatkuu vielä pitkään, mutta paranemistulokset olivat tässä vaiheessa hämmentävän hyviä.

Tämänpäiväinen kännykkäräpsy Samusta.

Tällainen tulos oli kyllä yllätys, sillä Samu on ollut kovin vilkas sairaslomalainen. Vaikka se ulkoilee meidän pienimmässä tarhassa, niin toisinaan tarharalli on ollut sennäköistä, että on pitänyt vain laittaa silmät kiinni. Olinkin ihan varma, että jännevamma näyttäisi tässä vaiheessa pahemmalta kuin alkuvaiheen ultrassa. Toki Samun jalanhoitoon on panostettu paljon. Se on saanut useita kertoja viikossa laseria, kylmätty monta kertaa päivässä (ja monta kylmäyspatjaa on rikottu...), kääritty ja taiottu. Päällepäin jalka näyttää lähestulkoon normaalilta. Talvea odotellessa. Ja lunta. Pakkasta. Ihan oikeaa talvea. Sieltä hangesta ja pakkasen paukkeesta olisi niin hyvä Samun alkaa kuntoutumaan ja ponnistamaan uutta kautta ja koko tulevaisuutta kohti.

Salama on käynyt säännöllisesti muutaman kerran viikossa lenkillä, mutta miltään urheiluhevoselta se ei kyllä enää näytä. Salamalle ei tehty 3kk:n ultraa, mutta päällepäin se kyllä näyttää edelleen kantavalta. Elämä Salkkarin kanssa on tässä vaiheessa melko leppoista, vaikka iskän sanoja lainaten; ei mitään siitostammaa loimiteta jatkuvasti ulos ja kääritä jalkoja yöksi... Noooh, ehkei, mutta Salama onkin erikoistapaus... ;)

Siitostamma lähdössä lenkkeilemään.

13.10.2014

Onnistuminen

Aatu 12.10.2014 Ylivieskassa

Ilmassa on ollut melkoista matalapainetta Samun loukattua jalkansa. Asia, jolle ei mitään mahda ja johon ei kenenkään elämä lopu,  mutta joka on harmittanut aivan käsittämättömän paljon.

Onneksi kuitenkin on Aatu. Se on pitänyt ihmistensä alavireisenkin mielen kiinni raviurheilussa. Eilen oli pitkästä aikaa Aatun vuoro lähteä raveihin. Aatu teki juuri sen mitä sen piti tehdä.
Aatu teki sen mitä kaikki siltä hiljaa haaveiltiin. Aatu piristi eilistä, tätä ja montaa tulevaa päivää.
Aatu nappasi Ylivieskasta elämänsä ensimmäiseltä kolmen tuhannen metrin matkalta tauluun komean ykkössijan ajalla 30,0pi. Voitto teki tähän saumaan kieltämättä niin terää itse kullekin.

 
Aatu

Mustavalkoinen lämmitys


Aatulla oli 1,5 kuukautta taukoa takana. Viimeisen Seinäjoen startin jälkeen hevosta on huollettu, treenattu ja yritetty etsiä sille sopivia startteja. Ylivieskasta sellainen sitten lopulta löytyi ja syyskausi päästiin käynnistämään ihan kotinurkilta. Juostavana matkana tosiaan oli ensimmäistä kertaa Aatun uralla 3100 metriä ja siihen laitettiin vielä 40 metrin takamatka päälle. Matka oli kuitenkin kuin tehty Aatulle. Se sai lähteä omaa tahtiaan eli tarpeeksi rauhassa liikkeelle ja kiihdytellä tempoa sitten tarpeen mukaan matkan edetessä. Lähdössä Aatu tipahtikin joukon viimeiseksi, mutta imi hiljalleen sitten eroa kärkeen umpeen toisten laukatessa ja vaihdellessa paikkojaan. Kun maaliin oli matkaa vielä 1,5 kierroksen verran oli Aatu päässyt etenemään kuolemanpaikalle saakka. Siitä sen ei koskaan edes tarvinnut laittaa varsinaista vahvinta asettaan eli kovaa prässiä päälle vaan Vellu sai ajaa Aatulla tauon jälkeen kiltisti johtohevosen haluamaa vauhtia ja pitämällä samalla ennakkoon pidetyn pahimman vastustajansa johtohevosen takana pussissa. Nätisti nitistäen oli tällä kertaa voiton resepti. Aatu sai menoluvan 100 metriä ennen maalia ja kertaakaan käskemättä hevonen vaihtoi ihailtavasti rytmiä ja lipui helppoon voittoon. Helppoon ja helpottavaan, sanottaisiko näin.

Tuntui hyvältä. Niin äärettömän hyvältä. Voittaminen on aina yhtä hienoa. Väitän, että onnistuminen tuntui silti nyt vielä paremmalta kuin yleensä.
Toivotaan, että päästäisiin Aatun kanssa jatkamaan tasaista kilvanajoa ainakin koko loppuvuosi, kenties koko talvikin. Voi olla, että tasavauhtiselle jyrälle syksykelit ja vauhtien lievä rauhoittuminen on vain hyväksi. Toivotaan ainakin niin. Mutta aivan ensimmäiseksi nyt nautitaan tästä onnistumisen ilosta.

Sain Tuuli Silveriltä ihanan kuvakokoelman Aatusta Ylivieskan maratoonilla. Kiitos vielä tuhannesti, nämä on upeita ja niin kovin tärkeitä muistoja menestyksen parhaista hetkistä. Loppuun siis vielä kaikille nähtäviksi pienoinen kuvapläjäys!

Aatu ja Vellu lämmitysajossa

Pörheä Aatu pitkästä aikaa voilokki kyljessä

Reipasta


Tyytyväisen näköinen hevonen

Taitaa olla starttihetkeltä. Näin komeasti lentää, eikä siltikään ehdi kiihdytyksessä muiden matkaan... ;)

Kierros täyttymässä. Nyt kuski on tyytyväisen näköinen. ;)

Kaksi kierrosta takana, yksi vielä edessä

Loppusuoraa, eleetöntä.
 


Maalissa voittajana.