Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



30.7.2014

Vielä kerran!

Ravivuoden päätapahtuma on jälleen käsillä. Porin kuninkuusravit!!!

Kesä on mennyt nopeasti. Taas kerran. Toki se jatkuu ensi viikonlopun jälkeenkin, mutta koko kesän kohokohta on yhtä kuin kuninkuusravit. Sen jälkeen alkaa odottaminen vain uutta kesää ja Joensuuta kohti.

Meidän tallistakin saadaan Poriin "edustaja". Kukapa olisi vain voinut uskoa, että se olisi vielä Salama. Tamma lähtee kunkkarikarkeloihin kolmannen kerran peräkkäin. Sanoinkin, että sarjat eivät ole tuossa ajassa liiemmin nousseet, mutta yhtä suuri kunnia-asia meille on silti olla mukana. Aatu ja Samu jäävät kotiin keskittymään omiin seuraaviin startteihinsa, jotka lienevät sitten viikon päästä Rovaniemellä.

Salama juoksee Porissa sunnuntaina. Ravien viimeisessä lähdössä numerolla yksitoista. Volttilähtö ja kaksikymppiä pakkia. Odotuksia ei ole, mutta kahtena viimeisenä vuotena Salama on tehnyt kerrassaan hienot esitykset juuri kuninkuusraviyleisön edessä. Plakkarissa on kaksi nelossijaa, nyt olisi melkoinen yllätys, jos Salama yltäisi samoille sijaluvuille.

Postia Porista. Ai että.

Tässä vaiheessa muistot kyllä vaeltavat väkisinkin vuoden takaisiin tunnelmiin. Oli kuninkuusraviviikonlopun viimeinen lähtö. Voltti ja kaksikymppiä pakkia. Tuli Ponnen Aatos joka voitti. Tuo oli kiistatta meidän ravitaipaleemme suurin hetki. Olen iloinen kaikkien niiden hevosten ja taustajoukkojen puolesta, jotka ensi viikonloppuna kokevat samanlaisia tähtihetkiä kuin me viime kesänä Kuopiossa.

Salaman jännejalka on ollut ihmeellisen hyvä Mikkelin startin jälkeen, mikä on ollut minulle sekä yllätys että helpotus. Tällä viikolla normaalien hiittien lisäksi Salamalla oli ohjelmassa myös 30 vuorokauden tiineystarkastus. Pikkumatkustaja oli onneksi edelleen kyydissä mukana. Me lähdemme Salaman kanssa pelkästään nauttimaan Porin tunnelmasta ja fiilistelemään kolmansia yhteisiä kuninkuusravejamme. Kunnioitus tuota tammaa kohtaa on tällä hetkellä jossain hyvin, hyvin korkeissa lukemissa.

Haluan vielä kiittää kaikkia kovasti viime postaukseeni tulleista kommenteista. Minua aavistuksen mietitytti julkaista noinkin henkilökohtaisia mielipiteitä ja omaa elämääni käsittelevä kirjoitus, joten olin valtavan onnellinen teidän positiivisista kommenteista. Niitä oli melkeinpä hämmentävää lukea.

Salama ja minä. Kuvan ottanut Tuuli Silver.
 
 
Hyvää Kuninkuusraviviikonloppua kaikille!
Nauttikaa upeista raveista ja Suomen parhaimmista ravihevosista!

28.7.2014

Arjen ympyrät

Sain jokin aika sitten joltakulta anonyymilta lukijalta tänne viestin, jossa hän kyseli kuinka meidän hevosten hoito ehditään/pystytään leipätyön ohessa järjestämään ja miltä hevostemme arki muutoinkin näyttää. Pysähdyin hetkeksi vastaamaan tuohon kysymykseen, mutta sitten tuntui, etten osaa millään sanoa tuollaisiin kysymyksiin mitään kattavasti ja lyhyesti. Päätin sitten kirjoittaa lähinnä noihin kysymyksiin vastaten ihan oman postauksen. Senkin lupasin tehdä kesäloman aikana, joten nyt on pikkupakko, kun viimeistä virallista kesälomapäivää viedään... ;)

Minun unelmani. Kuva taitaa olla toissasyksyltä.

Olen luullut, että blogiani lukee pääasiassa minulle tutut ihmiset. Mutta ilmeisesti niitä "ei tuttujakin" lukijoita on, ja olkoon tämä teksti sitten pääasiassa heille. Mietin myös kirjoitanko tätä loppujen lopuksi ollenkaan, sillä tästä voi tulla aika henkilökohtainenkin kertomus, mutta kokeillaan nyt ainakin.

Minun hevosharrastukseni alkoi tyypilliseen tapaan ala-asteikäisenä ratsastusleirien, hoitohevosten ja ratsastustuntien ja raveissa käymisen merkeissä. Sain ensimmäisen oman hevoseni Tuulen Nopsan ollessani 13-vuotias. Isäni on ikänsä seurannut raveja, mutta todellinen innostus hevosiin tuli varmastikin minun hevosharrastukseni myötä. Nopsasta tuli meille molemmille ja oikeastaan koko perheelle tärkeä hevonen. Siitä ei tullut mitään raviratojen ihmettä, mutta sen kanssa opittiin ja koettiin paljon. Nopsa oli 8-vuotiaana kuollessaan kantavana Totemi Rokista. Tuosta syntymättä jääneestä varsasta piti tulla isäni hevonen. Nopsan menettäminen oli varmasti minun elämäni suurin tragedia. Kun siitä oli sitten selvitty, ostettiin samana kesänä kaksi uutta hevosta, minulle ja isälleni omat. Salaisuus Rok oli ensimmäinen hevonen jota minulle käytiin katsomassa ja se oli kerrasta selvä. Tuolloin 2-vuotiasta tammavarsaa käytiin kyllä koeajamassakin, mutta luulen, että olisi ollut ihan sama, vaikka varsa olisi mennyt tuossa vaiheessa kärryt perässä puuhun, niin minä olin päätökseni tehnyt. Tuo liinaharjainen kiltti mutta äärettömän terävä tammavarsa olisi juuri se minun Salaisuuteni.

Vähän syksymmällä aloimme etsiä iskälle omaa kesällistä tai vuotiasta varsaa, mieluiten oria. Kävimme katsomassa yhteensä yhdeksää varsaa ennen kuin kohdalle sattui Aatu. En ymmärrä tänä päivänäkään kuinka sain iskän houkuteltua katsomaan Etelä-Suomeen yhtä pikkuista orivarsaa. Ajoimme kuuden tunnin matkan Muurlaan, katselimme vartin verran silmät pyöreinä emänsä rinnalla lentävää orivarsaa ja lähdimme kuuden tunnin kotimatkalle. Aatu oli upea. Me emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet suomenhevosvarsaa, joka liikkui kuin lämminveriset. Niin käsittämättömän hienoa menoa. Aatu muutti iskän omistukseen jo 5 kuukauden ikäisenä.


Talli tänä kesänä. Oli Ylivieskan T75-raviaamu. Etsi kuvasta yksi hermostunut hevosenomistaja. ;)

Tuossa vaiheessa oli selvä, että hevosharrastus oli tullut jäädäkseen ja että siitä haluttiin tehdä elämäntapa. Päästiin maakauppoihin kotitaloni "takapihalla" olevasta pienestä pellosta. Oma talli rakennettiin seuraavana kesänä 2008. Se oli meidän hevosharrastuksemme käännekohta kymmenen vuoden vuokrapaikoilla toisten talleissa olemisen jälkeen. Oma talli on asia, josta olen kiitollinen ihan jokaisena päivänä. Se oli unelma, jonka toteutuminen on ollut merkittävin asia meidän hevosharrastuksessamme.

Tallissa on karsinapaikat viidelle hevoselle. Yksi karsina täyttää varsomiskarsinan mitat. Lisäksi tallissa on pesupaikka, valjashuone, loimenkuivaushuone ja rehulato kärryjen, purujen ja heinien säilyttämiseen. Halusin tallista valoisan, käytännöllisen ja toimivan. Äiti piirsi tallin pohjapiirrustuksen minun visioitteni mukaan ja rakennus nousi muutamassa kuukaudessa. Salama ja Aatu muuttivat omaan talliin juhannukseksi 2008 ja Samu ostettiin joukon jatkoksi maaliskuussa 2011 sen ollessa 1-vuotias varsa.

Starttivalmisteluja valjashuoneessa...


Hevoset saatiin pitkän toivomisen jälkeen kotiin, mutta valmennuspaikathan meillä ovat hukassa. Talvella iskä pitää läheiset metsätiet valtavan hyvässä kunnossa ja silloin ajoreittejä riittää, mutta kesällä hevosia ei pysty kovempaa ajamaan kotona lainkaan. Kaikki kovemmat ajot, lähinnä ihan perusharjoituksetkin ajetaan Kaustisen raviradalla, jonne meiltä on noin 45 kilometrin matka. Tällä hetkellä kaikki hevoset käyvät Kaustisella kaksi kertaa viikossa. Kotona ajetaan tai ratsastellaan vain välipäivien kävelylenkkejä. Valmennustapa on ollut ehkä vähän työläs, mutta toimiva. Ja ainut vaihtoehto. Minä viisveisaan niille puheille, että raviradalla treenattu hevonen saadaan siellä vain kyllästymään. Ne ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, eivät ole koskaan ajatelleet, että radalla voi myös treenata, ei vain testata kuinka kovaa hevonen kulkee. Tässä vaiheessa Vellun osuus hevostemme treeneissä on valtava, sillä hänen oppejensa ja näkemyksiensä mukaan myös meidän hevosten valmennusohjelmat ja hiittiharjoitukset on suunniteltu. Jos ei muuta, niin ainakin matkustamaan meidän hevoset ovat oppineet, kun niiden elämään kopissaseisominen on kuulunut "iänpäivää". Väitän myös, että raviradalla treenattu hevonen ei opi pelkäämään rataa tai ravitapahtumaa ainakaan siinä määrin kuin ikuisesti kotona metsässä ajettu hevonen. Meidän hevoset käyvät radalla lenkeillä ja niille radalle tuleminen tai sen kiertäminen on ihan arkipäivää. Ei niiden tarvitse sitten ravipaikallakaan jännittää. Ja tähän väliin sitten sanottakoon, että Kaustisen ravirata mahdollistaa myös harjoitusten ajamisen hiittisuoralla, joka on myös ollut varsinkin tänä kesänä kovassa käytössä eli ihan täysin radalla ei jokaista harjoitusta ajeta.

Vanha kuva tämäkin, mutta näkymä on mun takapihalta. En kyllästy tähän maisemaan koskaan.

Hevoset ovat kuitenkin vain harrastus. Minä olen ammatiltani sairaanhoitaja ja työskentelen Kokkolassa teho-osastolla. Meidän työvuorot ovat 12,5 tuntia pitkiä, mikä sopii kyllä enemmän kuin hyvin hevostenharrastuksen kanssa yhteen, koska myös vapaapäiviä on pitkistä työvuoroista johtuen enemmän. Silloin kun minä olen töissä, iskä hoitaa hevoset ja taas toisinpäin. Toinen elämää suuresti helpottava asia on, että me saamme töissä suunnitella itse omat työvuoromme. Ravikaudella tämä on suunnaton helpotus! Hevosharrastusta helpottaa myös iskän työnkuva. Hänellä on pieni kiinteistönhoitoalan yritys ja työajat siksi suhteellisen joustavat.

Kaksi mun elämän tärkeää asiaa; oma hevonen ja oma talo.
Tässä ollaan Salaman kanssa lähdössä antamaan naapurin opettajalle eläkekyytiä viimeisenä koulupäivänä.

Nykyinen harrastaminen ja hevosenpito ei missään nimessä onnistuisi, jos meitä ei olisi kahta tässä touhussa. Kaksistaan homma saadaan toimimaan myös omien töiden lisäksi, mutta mitään muuta vapaa-aikaa ei kyllä ole, siitä on turha haaveilla.

Vaikka hevosten valmentaminen on kilpailuttamisen kannata se kaikkein tärkein asia, niin on sitä minusta myös hevosten hoitaminen. Ja siitä minä olen ihan fanaattisen tarkka. Etenkin niiden jalkojen suhteen... Jalat ovat hevosten tärkein työväline eikä niistä voi minun mielestäni yksinkertaisesti pitää liian tarkkaa huolta. Meillä on Kaustisen hiittireissuilla aina kylmäyskääreet mukana, joilla saadaan kotimatkan aikana kätevästi hevosten jalat kylmättyä. Nyt kesäaikaan hevoset ovat seisseet niin paljon pesupaikalla kylmäysletkuissakin, että välillä tuntuu, että pesupaikkoja olisi pitänyt rakentaa kaksi. ;) Yöksi kaikkien hevosten jalat kääritään. varastosta löytyy lampaanvillasta lähtien ihan kaikkea, mutta kyllä Back On Track -kääreet vain ovat ykköset lajissaan. Tykkään. Meillä on myös pieni HandyCure laserlaite, jolla hevosten jalkoja on pyritty hoitamaan. Sen suhteen minä en kyllä aina tiedä, onko se enemmän uskonasia vai onko sillä oikeasti vaikutusta. Hankala sanoa, mutta kaikkea ainakin yritetään!
 
Salaman normielämää
Nykyajan ravihevoset ovat huippu-urheilijoita eikä rasitusvammoilta voi välttyä kun treenataan paljon ja kilpaillaan kovaa. Eläinlääkäreiden osuutta on turha väheksyä. Meidän hevoset ramppaavat niin paljon Kaustisen ja Tampereen klinikoilla, että pikkuhiljaa ne kai alkavat viihtyä siellä kuin kotonaan. Ja puhelimeen vastataan joskus vain tervehtien nimeltä. ;) Ennaltaehkäisy ja vaivojen saaminen kiinni tarpeeksi aikaisin on mielestäni mielettömän tärkeää. Moni voi pitää meidän hevosia ihan rampoina, kun niitä käytetään niin paljon klinikoilla, mutta kyllä ne todellisuudessa käyvät taivutuskokeissa ihan ihmisten tarkkuuden (ja ehkä vainoharhaisuudenkin) takia. Enkä minä pidä hevosten jalkojen piikittämistä huonona asiana. Kilpailu on kovaa eikä radoilla tee tänä päivänä vaivaisilla hevosilla yhtikäs mitään. Ainakaan kauaa. Oman työnikin puolesta usko lääketieteeseen on kova ja ihan kaikkia vaivoja en millään usko nokkosilla ja sammaleella parannettavan.

Meidän hevosilla on minun mielestäni myös huippukengittäjä. Kun puhutaan hevosten hyvinvoinnista, en millään tahdo kaikkien hevosten (jotkut ovat asia erikseen) kohdalla ymmärtää kantojen laskemista ja fläppien laittamista. Kengityksellä voidaan auttaa hevosta löytämään balanssinsa, helpottamaan juoksemista tai korjaamaan liikeratoja, mutta vaivoja ei kengitykselläkään voi korjata. Siksi tykkään Jyrin peruskengittämisestä ja siitä, että tarvittaessa hevoselle voidaan hakea yksilöllisesti jotain muutoksia erikoiskengityksen keinoin.

Mitähän muuta vielä. Ruokinnasta. Se jos mikä on näin pienessä tallissa helppoa hoitaa yksilöllisesti. En ole ihan vakuuttunut, tarvitseeko nykypäivän urheiluhevonen kauraa yhtään mihinkään, vaikka meilläkin Salama ja Samu sitä osaksi syövätkin. Uskon, että nykypäivän hevosten mahaongelmien suurin syy on tietenkin stressi mutta osana myös kauraruokinta. En käsitä, miten siitä on niin vaikea päästää joskus irti. Yksilöllisyys. Se on ruokinnassa minusta avainsana. Meillä Salama ja Samu syövät Krafftin rehuja kauran lisäksi ja Aatu Racingin Selectediä ja Progut Farmia. Aatun mahaongelmat loppuivat siihen paikkaan, kun tuon Selectedin syöttäminen aloitettiin. Äärettömän hyvä, täysin viljaton rehu! Aluksi vähä epäilin, jaksaako kilpahevonen treenata ja startata vain Selectedin voimalla, mutta ainakin toistaiseksi huoli on ollut turha. Lisäksi hevoset syövät meillä pellavansiemenlitkua ja suolaa sekä B-vitamiinia ja rautaa hyvälaatuisen heinän lisäksi.

Hevosten treenaminen ja valmennuslenkit ovat hyvin pieni osuus siitä ajasta, mitä hevosten hoitamiseen käytetään, vaikka se treenaaminen onkin se kaikkein oleellisin asia. Ei mikään hevonen juokse pelkällä jalkojen käärimisellä, vaan työt tehdään säännöllisillä valmennuslenkeillä.

Samu jalkojen kylmäyksessä. Kuva oli näköjään epätarkka.

En tiedä vastasiko tämä kirjoitus nyt osimoilleenkaan tarkoitustaan. Ihan samanlaista touhua tämä meillä on kuin muillakin talleilla. Hevosharrastus on meillä alkanut ihan nollasta mutta töitä on koitettu tehdä ahkerasti, kysytty neuvoa, mutta myös uskallettu luottaa vain siihen omaan tekemiseen. Nykypäivänä hevoset määrittelevät kuitenkin lähes tulkoon kaiken muun elämän. Suunnittelen työvuorot hevosten mahdollisen kilpailuttamisen mukaan ja ylipäätänsä lähes kaikki muut menemiset karsitaan aina hevosten hiittireissujen tieltä. Mutta se on meidän valintamme. Hevoset vievät kaiken mahdollisen ajan ja rahan, mutta kyllä ne myös antavat niiiiiin äärettömän paljon. Raviurheilu on tuonut meille huikeiden kokemusten lisäksi paljon uusia ystäviä, samanhenkisiä tuttuja ja ihmissuhteita. On ollut myös upeaa tajuta, kuinka moni meidän hevosten startteja seuraakaan. Sukulaisten elämäänkin on tullut ravien seuraamisen myötä aivan uusi harrastus ja kaupassa käydessä sellaiset ihmiset voivat kommentoida jotain hevosten starteista, joiden en koskaan ole tiennyt edes raveja seuraavan. Loppujen lopuksi raviurheilu on aika yhdistävä harrastus. Kuten on varmasti aikaisemminkin tullut sanottua, meillä on loistava tiimi ympärillämme. Yksin me emme olisi koskaan saavuttaneet yhtään mitään. Mutta on meillä ollut myös uskomaton tuuri saada talliin sellaiset hevoset kuin Salama, Aatu ja Samu. Niiden rinnalla meidän ihmistenkin osuus tuntuu joskus aika pieneltä.

Yksi hevosten starttiaamuista. Tallin piha on kyläläisten autoja täynnä: kaikki elävät mukana!

Vain taivas rajana. Sellaisia kai ne hevosihmisten unelmat ovat.
Kuva otettu tallin ovelta, Samu näkyy tarhassa

24.7.2014

Ennätykset uusiksi

Huh hellettä ja huh ihan muuten vaan. On ollut melkoisia ravireissuja viime aikoina. Kokeillaanpa nyt, uudella ja paremmalla ajatuksenjuoksulla kertoa jotain Salaman ja Aatun viimeisimmistä starteista, vaikken minä tiedäkään mitä niistä sanoisin. Hevoset löivät viime juoksuissaan pöytään ajat 24,9aly ja 23,9aly, joten vähän hiljaiseksi vetää.

Salama Mikkelissä

Salaman raviura on tarina sinällään. Ei siihen liity mitään suurta tuhkimotarinaa tai draamaa, mutta töitä siihen on kuulunut. Edes minun lähipiirissäni ei ole montaa ihmistä, jotka tietävät tai ymmärtävät, kuinka paljon Salaman jalkojen eteen on tehty töitä. Ja kuinka paljon vaivojaan se peittää raveissa omalla yritteliäisyydellään ja hyväpäisyydellään. Nivelvaivojen kanssa on opittu elämään ja toki vuodet ja valmennus ovat kovettaneetkin hevosta ja sen jalkoja. Viime syksy ja puolet talvesta kuntoutettiin sitten vasemman etujalan syvää koukistajännettä. Vamma oli mitättömän pieni, mutta ehkä huonoimmassa mahdollisessa paikassa jännetupen sisällä. Jalka parani, mutta entisenlaistahan siitä ei tullut. Jo kilpailemaan pääseminen tuon vamman jälkeen oli valtavan suuri voitto. Jänteen reagoitua kesäkuussa ajetun Ylivieskan startin jälkeen oli tehtävä päätöksiä. Ja hetkeksi minäkin jo luovutin. Olin jo päättänyt aikaisemmin, että toista kertaa en ala puolta vuotta Salamaa enää kävelyttämään ja jännettä parantamaan, vaan sitten sen ura saa olla loppu. Hetken aikaa kuvittelin ja asennoiduinkin niin. Minulla on kuitenkin ollut yksi haave. Salaman starttaaminen Mikkelissä vielä kerran on ollut haave jo viime kesästä saakka. Jos sinne ei olisi enää päästy, olisi se ollut ainut asia, mikä minua olisi Salaman raviuralta jäänyt harmittamaan. Se harmitti ihan tarpeeksi paljon jo niillä viime syksyn ja talven lukuisilla kävelylenkeillä. Se harmitti uudestaan taas jänteen reagoitua nyt tänä kesänä. Kunnes sitten taas päätin, ettei me Salaman kanssa vielä luovutetakaan.

Heinäkuun 20. päivä ympyröitiin kalenterista ja alkoi elämä vain tuota päivää kohti. Kuukausi sitten Salaman jännejalan vuohisnivel piikitettiin irab-hoidolla Kaustisella ja samalla tamma sai Tildrenit infuusiona suoneen. Ja Aatun siemenet sisään. Alkoi hillitön jalan kylmäys ja hoito. Hiiteillä Salama oli laiska, mutta ravasi kuitenkin hyvin. Viimeiset kaksi viikkoa Salama on seissyt enemmän pesupaikalla kylmäysletkuissa kuin ollut karsinassa tai tarhassa, missä se tietenkin pystyi myös olemaan jäät käärittynä vasempaan etujalkaan... Salama oli koko ajan kovin iloinen ja tyytyväinen. Minä puolestani päätin, että heinäkuun 20.päivä Salama juoksisi Mikkelissä ja silloin minä voisin sanoa, että kaikki voitava oli varmasti tehty. Ja se todellakin oli tehty. Viime sunnuntaiaamuna Mikkeliin lähtiessä talutin iloisen ja niin terveenoloisen Salaman kuljetuskoppiin ja totesin, että yhtään enempää en olisi voinut enää sen eteen tehdä.


Ennätysjahtiin pruuvaamassa. Ufot perässä avoin jaloin.




Mikkeli on ollut toive ja tämän kesän tähtäin. Ennätysjahtiin lähdettiin nöyränä mutta hyvillä mielin. Meillä ei ollut enää mitään hävittävää. Salamalla oli Mikkelin St Michel -viikonlopun viimeinen lähtö. Mikkelissäkin tarkeni. Jossain vaiheessa ripsi vähän vettäkin, mutta niin vähän, että se oli ennemminkin vain hyvä asia. Lämmityksessä Salama näytti minun mielestäni hyvältä ja ravasi terveenoloisena. Kengät riisuttiin starttiin pois ja Salama pääsi käymään vielä välisuihkussakin.

Lähtö 12. Mailin ryhmäajo 26,0 ja hitaammat. Salamalla numero yhdeksän, mistä oltiin jo ennakkoon kovin tyytyväisiä, sillä tuolta paikalta Salama saisi sen tarvitseman sisäratareissun. Salama avasi sen minkä kintuistaan pääsi ja juoksupaikaksi muodostui kolmas pari sisällä. Täydellistä. Pysy siellä vain. Avauspuolikas 23,0. Tuon revityksen jälkeen sanoinkin iskälle ääneen, että nyt taisi mennä vauhti hiljaiseksi, kun Salamakin pysyy porukassa. Tamma näytti kolmannessa sisällä hyvältä, piti ihan edelleen menevän selän kiinni ja ravi näytti kummallisen helpolta. Kierros 23,0. En todellakaan ollut uskoa korviani. Ei voinut olla!?! Ravaa nyt vain loppuun saakka.... Loppusuoralla Seliseli karkasi keulasta, mutta muu poppoo olikin sitten todella tasaista sakkia. Salaman edessä ollut hevonen simahti päätössatasilla ja Salama jäi sen perään pussiin. Kerrankin, kun näytti että sillä olisi ollut vielä paukkuja ohituksiinkin. Mutta minkäs teet, paketissa oltiin. Salama oli maalissa kahdeksantena. Voittaja lopetti 24-vauhtia, mutta muu porukka jäi siitä reippaasti. Heti maalissa oli kuitenkin selvä, että tavoitteet täytettiin ja Salama teki uuden ennätyksensä. Sen mitä haaveiltiin ja sen, mitä Mikkelistä tultiin hakemaankin. Minä en koskaan uskonut valiotulokseen. Itseasiassa startin jälkeen Salamaa kävelyttäessäni kuulin sen ajaksi tulleen 25,0. Mutta vasta tulospöytäkirja sen paljasti minullekin: VALIOAIKA 24,9aly!!! Minun Salaisuudelleni! Käsittämätöntä.

Lähtökuopissa


Lähtökiihdytys

Viimeistä kertaa takasuoralla, kierros täyttymässä 23-aikaan.

On tuo Salama vain luonteeltaan jotain niin ihmeellistä. Kaikkensa antava, yrittävä, kilpailuhenkinen ja viimeiseen saakka ihmistä palveleva. Valiotamma. Mieletöntä. Eihän sellaisia ole kuin kaikki oikeasti hyvät hevoset. Uskomatonta.

Salaman valiotulos on varmasti meidän tallin hevosten tämän kesän suurin saavutus. Se on huikea ennätys tammalle ja paras mahdollinen kiitos sen koko raviuralle. Nyt Salaman nimen perässä on aika, joka tekee siitä toivottavasti myös arvoisensa siitostamman. Mikkelin reissun jälkeen takki on ollut itsellä ihan tyhjä. Valiotuloksen lisäksi on kummastuttanut, että Salaman jalka ei ottanut startista lainkaan itseensä. Kuvittelin koko ajan Mikkelin startin jäävän Salaman viimeisimmäksi, mutta nyt on mahdollista että se ei sitä välttämättä ollutkaan, kun tamma tällä hetkellä vaikuttaa niin hyvinvoivalta. Katsotaan.





Aatu sitten. Järin oli Mikkelistä kotiuduttu, kun pukkasi uutta ravireissua Ouluun. On tämä ollut vaan niin mahtavaa!!! Oulun reissun edellytyksenä oli, että Aatu sai edellisviikolla Tampereen klinikalta taivutuskokeissa puhtaat paperit. Nuoruuden vaivat ovat ilmeisesti takanapäin, kun hevonen on nyt kestänyt koviakin startteja näin hyvin. Aurinkoista oli Oulun illassakin ja ravi-illan teemana mailin ryhmäajoja ennätystenilta-nimikkeellä. Sellainenpa se todellakin olikin. Aatulla oli ohjelmassa mailin ryhmäajo numerolla yksi. Ensinnäkään ei ollut Aatun matka ja toisekseen ei ollut Aatun numero. Hevonen oli koko päivän ollut ihanan toimiva, rento ja rauhallinen, mutta niin sillä vain kuitenkin taas paloi käämit juuri ennen lähtöä ja se hyppäsi toto-tv:n katselijoiden iloksi ja kauhuksi takasuoralla komeasti pystyyn... Nooh, taas kerran todettakoon, että Vellu onneksi tuntee hevosen kuin omat taskunsa ja kuski pysyi kyydissä. Lähtökiihdytys onnistui minusta yllättävän hyvin. Aatu avasi omaksi itsekseen ihan puolireipasta ja sai paikan kolmannesta sisältä. Meliisi avasi 24-vauhdilla ensimmäisen puolikkaan ja jatkoi samaa vauhtia koko matkan. Vellu pääsi nostamaan Aatun viidensadan metrin juoksun jälkeen sisäpareista kolmanteen ulos ja siitä matka jatkui samantien kolmennelle. Viimeisen kierroksen Aatu jyräsi kolmatta rataa ja mielestäni se jo takasuoran lopussa näytti voittavan koko lähdön. Samalla se kuitenkin haparoi muutaman askeleen ja hukkasi siihen hyvän vauhtinsa. Loppusuoraa se kiri taas kovaa ehtien kärkikaksikon kanssa ihan samaan rintamaan. Maalissa kolmas uudella komealla ennätyksellä 23,9aly!!! Ai että, kuinka hienoa. Esityksen arvoa nostaa myös se, että Aatu porskutti viimeisen kierroksen kolmatta rataa kärryjen toinen ratas tyhjänä... On se vain eri Aatu.

Näin kiltti ori Oulun varikolla... ;)

23-alkuinen ennätys on paitsi hieno, myös merkittävä asia sen vuoksi, että tuo aika nostaa Aatun kantakirjapalkinnon kolmosesta kakkoseen. Ykköspalkintoon vaaditaan vielä sekunnin pudotus, mutta tämän hevosen kohdalla ei tiedä, vaikka sellainenkin vielä joskus tulevaisuudessa koettaisiin. Tiedä häntä.

Loma lähenee uhkaavasti loppuaan, mutta onhan tässä koettu viimeisen neljän viikon aikana vaikka ja mitä. Upeita ravireissuja, hienoja elämyksiä ja kaikkien kolmen hevosen uudet ennätystulokset. Arki alkakoon ensi viikolla. Kesä jatkukoon.


Autosta napattu kuva Mikkelistä palatessa melkein kotinurkilta jo. Jotenkin oli syksyä jo ilmassa...

21.7.2014

Valiotamma!

 

Salaisuus Rok 24,9aly

 


Kaikki voitava tehtiin.
 
Melkein kaikki tuuritkin olivat kohdillaan. Kerrankin.
 
Mikkelin reissulle lähdettiin toiveikkaina ennätystä metsästämään.
 
Saatiinkin paljon, paljon enemmän.
 
Kotiin tultiin valiojuoksijatamman kanssa.
 
Enemmän tekstiä tulossa joskus, kun taas ajatus toimii edes hieman paremmin.
Nyt on vain mykistys. Kiitollisuus. Ja onnellisuus.
Salaisuus.

14.7.2014

Elämyksiä ja ennätyksiä

Kotiratamme Kaustisen vuoden kohokohta, kaksipäiväinen raviturnee on taas tältä vuodelta ohitse. Kaksipäiväinen jännitysnäytelmä on nyt nähty myös meidän hevosten osalta. Kaustisella oli hienot ravit. Neljä suurkilpailua ja T75-finaalikierros takasi sen, että lähdöistä ei ainakaan tasoa puuttunut. Hevoset olivat upeita. Aurinko porotti kaksi päivää hellelukemiin. Ja kovaa mentiin. Niin pirun kovaa. Samu teki Pikkupelimannista kilpailun isolla koolla, vaikka lopulta simahtikin itse kuudenneksi. Silti. Nelivuotisnoteeraus 26,4ake on huima tulos ja Samun uusi ennätys. Ennätysputki jatkui lauantaina Aatun toimesta, kun se alkulaukkansa jälkeen intaantui kiskaisemaan ensimmäistä kertaa valiotuloksen voltista ja Aatun tasoitusennätys kirjataan nyt lukemiin 24,6ke. Kyllä kelpaa!

Kaustinen 11-12.7.2014

Oikeastaan viikonlopun jännitysnäytelmä alkoi jo torstaina Kaustiselta, kun Salaman kanssa käytiin hiitillä ja klinikalla. Kantava. Kauas on pitkä matka ja yksitoista kuukautta on piiiiitkä aika, joten hirveitä hurraa-huutoja on vielä turha huudella, mutta varsaprojektin ensimmäinen ilonaihe koettiin tietenkin juuri tuolloin viime torstaina klinikalla ultraäänilaitteen kuvaruutua katsoessa. Siellä se tuleva suurten toiveiden lähde (ja huolen kohde...) oli pisteenä kuvaruudussa. :) Kävi miten kävi, niin tähän saakka kaikki on sujunut tässä projektissa kummallisen helposti; yksi kiimakontrolli, samana päivänä Aatun hyppyytys ja Salaman siemennys, kahden päivän kuluttua tsekkaus, että ovuloitu oli ja nyt sitten matka jatkuu tiineen tamman kanssa. Sen pitemmälle on vielä turha ajatellakaan.

Jännitysnäytelmän toinen päivä oli se kaikkein kamalin. Tai ihanin. Ihan kuinka vain. Samun Pikkupelimanniajon finaalipäivä! Edelleen iho nousee kananlihalle ja suupielet venyvät korviin vain muistellessa sitä huikeaa fiilistä, mitä raviperjantai tarjosi. Jotain niin hienoa. Kaikesta huolimatta. Edelliskerrasta olen sentään minäkin jossakin asiassa kehittynyt. Aatun kanssa Pikkupelimanniin osallistuminen oli lähinnä vain kamalaa. Ihan hirveää. Ihan liian jännittävää. Yksinkertaisesti vain kamalaa. Nyt kolme vuotta myöhemmin tuota samaa hienoa hetkeä Samun kanssa eläessä oli vain mahtavaa. Upeaa. Nyt siitä kaikesta ainutlaatuisuudesta ja hienoudesta osasi sentään jo nauttia. Elää ja tuntea sitä huikeaa tunnelmaa ja fiilistellä nuo hetket johonkin muistin syövereihin. Tähän kuuluisi jatkaa, että "koska näitä hetkiä ei ehkä pääse elämään enää koskaan". Mutta en sano. Sillä viimeiset kolme vuotta ovat todistaneet minullekin, että raviurheilussa ihan kaikki on mahdollista. Myös se, että salama iskee kaksi kerta samaan paikkaan.


Hetki.
Tunnelmia varikolta.
Karsintastartin jälkeen Samun etupään kengitystä yritettiin vähän kevennellä ja muutella, jotta etunen ehtisi alta pois myös isoa kovaa mentäessä. Samu juoksi karsinnassa etujaloissa 20x8 hokkikengät eli jokseenkin varaa on kevennellä. ;) Nyt edessä oli normaalimman painoiset kengät päärynäkengän palalla ja hokeilla varustettuna. Ravi kävi lämmityksessä hienosti ja Samu näytti muutenkin erittäin letkeältä. Kyydissä ensimmäistä kertaa istunut Moilanen oli samaa mieltä: "Tosijuoksija". Taktiikasta ei oltu puhuttu ennakkoon mitään, kun mönkään ne menevät aina, kun jotain yrittää muka oikein suunnitella. Esittely sadan metrin välein on aina sellainen hetki, mihin ei vain totu. Se on aina jotenkin niin juhlallinen hetki. Niin nytkin, kun Samu asteli vuoden 2014 Pikkupelimanniajon esittelyyn numero yksi kyljessä. Mun mainiot kaverit olivat myös pitäneet huolta, että Samulla oli ravien kaikista parhaimmat kannustusjoukot. Oli banderolli, paitoja, ääntä ja huippufiilis. Oli suuren urheilujuhlan tuntua.


Samu lämmityksessä
Tiimipalaveri lämmityksen jälkeen
Mun rakkaiden, tärkeiden, käsittämättömien kavereiden aikaansaannos.
Ari otti Samulla harjoituslähdön, jossa se lähti kovaa. Kaiketi siinä selvisi sitten myös juoksun taktiikka. Varsinaisessa lähdössäkin Samu ampui korviaan pyöritellen keulaan. Eleettä, kuten kuuluttajakin sanoi. En tiedä, voiko 4-vuotias suomenhevonen enää enemmän juoksijalta näyttää, kuin Samu ensimmäisellä viidelläsadalla metrillä. Kuski istui kyytillä liinat kiinni ja ääntäkään päästämättä ja Samu latasi ensimmäisen puolikkaan väliajaksi 23,5. Matka jatkui keulassa Taruntuuli rinnalla ja liuta kovia, upeita kilpakumppaneita perässä. Kierros 25,5. Siinä vaiheessa jo kyllä tiesi, että noutaja tulee. Ei Samu yksinkertaisesti jaksa pitää vielä tuollaista tempoa maaliin saakka. Eikä jaksanutkaan. Kuski sanoi, että oli vielä maalisuoran alussakin sitä mieltä, että istuu voittajahevosen kärryillä, mutta toisin kävi. Toisessa parissa juosseet kilpakumppanit kehittivät vielä 23-vauhtisen päätöspuolikkaan kirin, johon Samu ei pystynyt vastaamaan. Viimeiset 200metriä olivat vaikeita ja ravikin huononi. Nyt niitä kuuluisia maitohappoja on sitten todellakin maistettu. Maaliin Samu saapui kuudentena ja kirjautti itselleen upeat ennätyslukemat 26,4ake. Voiton vei Säihkeen Säpinä kilpailuennätyksellä 25,5ake. Hurja kilpailu. Hurja ikäluokka.

Lähdön jälkeen Samulla on ollut kaikki hyvin. Jo seuraavana päivänä se pelasi tarhassaan pallopelejä kuin aina ennenkin. Loppusuoralla väsyminen on varmaan vaivannut ihmisiä paljon enemmän kuin hevosta. Kova ja hyvä hevonenhan vain vahvistuu tuollaisesta tyhjennysstartista, mutta heikompiluonteinen muistaa maitohappohyökkäyksen iän päivää. Nähtäväksi jää, kumpaan kastiin Samu kuuluu. Hevonen on huippulahjakas, ennenkaikkea varhaislahjakas, mutta ei missään nimessä valmis. Samu pääsee vaikka kuinka kovaa, mutta ei näköjään kuitenkaan jaksa isona keskentekoisena hevosena kantaa itseään äärivauhdeissa ihan loppuun saakka. Tämän startin jälkeen ollaan viisaampia ja jatkossa hevosen treeni- ja kilpailuohjelmaa pitänee vähän entrata. Elämä ei lopu tähän nelivuotiskauteen.


Perjantaita seurasi lauantai. Jännitysnäytelmän kolmas päivä. Kaustiselle lähdetiin Aatun kanssa. T75-finaalikierros tarkoittaa yhtä kuin järjettömän kovatasoisia lähtöä. Sellainen oli Aatunkin ohjelmassa. Huippu- vastaan tähtidivisioonahevosten kohtaaminen täyden matkan voltissa. Huhhei. Aatulla numero yksi. Koska oltiin Kaustisella, oli meillä mahdollisuus nyt vähän huijatakin Aatua. Se on hiittireissuilla nykyään itse rauhallisuus, mutta tahtoo starteissa edelleen vähän turhaan hermostua. Nyt iskä kävi ajamassa sillä ikään kuin ensimmäisen lämmityksen hiittisuoralla hiittikärryistä ja toisen Vellu kävi ajamassa radalla niinikään hiittikärryistä. Sitten käytiin pesulla ja vaihdettiin kilpatamineet ylle.


Aatu lämmitettiin "suuren maailman tyyliin" hiittikärryt perässä.
Esittelyssä. Ihan kilpatamineissa. ;)


Pruuvi.
Tiedä sitten onnistuiko "huijaus" ja oliko kotiradalla vain muutenkin tutumpi juosta. Jokatapauksessa Aatu teki lauantaina ehkä uransa parhaan startin. Paalun voltista numero yksi on ehkä vihonviimeinen lähtöpaikka Aatulle. No, siitä nyt kuitenkin koitettiin räpiköidä matkaan siinä määrin, että lähtökiihdytys oli ihan onneton. Aatu haki askeliaan jo ensimmäisillä metreillä ja suoran lopussa / ensimmäisen kaarteen alussa laukkasikin. Sisäpareista ei ollut toivoakaan päästä ulos ja laukka näytti kyllä ihan nippanappa pitkältä laukalta ennen kuin Aatu heitti raville ja sitten sitä alkoikin tapahtua. Vellu pääsi nostamaan Aatun jo ensimmäisen takasuoran lopussa viidennestä parista sisältä neljänteen ulkopariin ja käsky kolmannelle radalle kävi noin 700 metriä ennen maalia.

Minusta Aatulla ei pitänyt olla mitään jakoa kärkisijoihin noin kovassa lähdössä eteenkään alkulaukan ja lopulta kolmannen radan kiertelyiden jälkeen. Mutta sieltä se vain jyräsi. Korvat luimussa ja kuolainta purren. Ehkä elämänsä kirin. Kärjessä Kujanpään Jyräys lopetti 20,5-vauhtilla päätöspuolikkaan, ei Aatu sitä tavoittanut, mutta monia muita kylläkin. Ja ohittikin. Maalissa huiman juoksun jälkeen viidentenä uudella volttiennätyksellä ja itse asiassa uran toiseksi parhaalla noteerauksella 24,6ke! Voi elämänkevät. Lähdön jälkeenkin jännitettiin vielä hylkäystuomiota alkumatkan laukasta, mutta sitä ei tullut! Meille viides sija noin ankaran tasokkaassa lähdössä oli kyllä todellinen voitto! Huima Aatu!


Piiri pieni pyörii
Lähtöhetki. Ja askelmerkit yllättäen hukassa. Aatulla melkein keittää... ;)
Kierros täyttymässä. Neljäs pari ulkona.

Kirikierrokselle. Tässä vaiheessa jo ravi käy...
Loppusuora. Aatu kaikista uloimmaisin hevonen.


Maalilinja ylitetty.
Aatu saapui maaliin rintarinnan ei enempää eikä vähempää kuin tuoreen Suurhollola-sankarin Jokivarren Kunkun kanssa.


Tällä hetkellä tekisi itse jo melkein mieli huokaista. On tämä hieno harrastus. Upea laji. Hevoset ja tämä harrastus ovat antaneet meille jo niin kovin paljon. Mutta uusia kokemuksia kohti on taas suunnata katseet. Lähtölistoilla roikkuu tällä hetkellä pitkästä pitkästä aikaa taas myös Salaman nimi. Mikkelissä ensi sunnuntaina, viimeinen lähtö ja numero yhdeksän. Mailin ryhmäajo 26,0 ja hitaammat. Tuo startti voi suurella todennäköisyydellä olla Salaman viimeinen. Tai sitten ei. Ainakin se tullaan ajamaan kuin se olisi tamman viimeinen. Kaikki kengät pois ja ufot perään. Mitäpä sitä turhaan kiertelemään: Pisteitä on säästetty vain ensi sunnuntaita varten. Tammaa on hoidettu vain tätä starttia silmällä pitäen. Mikkeliin lähdetään vain ennätys mielessä. Nykyinenkin ennätys on toki hieno, mutta yksi taistelu kymmennyksiä vastaan vielä käydään.

Aatun nimi taas löytyy Oulun ensi maanantain lähtölistoilta. Lähtö kuusi ja numero yksi. Taas. Ja teemaan sopien mailin ryhmästä. Saa nauraa. Matka ei todellakaan ole Aatua varten, mutta sarjamääritys oli; 24,0 ja hitaammat. Huominen Tampereen klinikkakeikka kuitenkin vasta kertoo lähdetäänkö Aatun kanssa oikeasti Ouluun vai pidetäänkö parin viikon huoltotauko.

Viime viikonlopun ravitunnelmia ei voi sanoin kuvailla. Mutta koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin loppuun vielä kuvafiilistelyä perjantain ravitunnelmista. Eipä näitä katsellessa osaa sanoa mitään muuta kuin saman minkä facebookkiin jo kirjoitin:

Mulla on maailman parhaimmat kaverit. Ja Pikkupelimannissa Samulla oli ehdottomasti parhaimmat kannustusjoukot. Te ootte mahtavia, ihan kaikki! Te kaverit teitte Samun kanssa tuosta päivästä huippuhienon. KIITOS!

Tämä oli jotain niin mykistävää. Jotain niin hienoa! Tässä jos missä on tunnelmaa!!!!


Fanipaidat oli perjantaina kyllä todellakin liikkeellä!


Banderolliin otettiin nimmarit "uudelta kuskilta"...

...ja "vanhalta kuskilta" ;)



Mervin sanoin: "Raviurheilu on muutakin kuin ankaraa kilvanajoa". Minusta tämä kuva todistaa sen.
Raviurheilu on niiiiiin paljon muutakin.

KIITOS tytöt, te olette parhaita!


8.7.2014

Lomapuuhastelua

Lomakeleistä ei passaa kyllä valittaa. Vaikka onhan nyt liian kuuma. ;) Kun eihän näillä helteillä oikeasti jaksa mitään tehdä - paitsi että tehtävähän se on kuitenkin.

Koko loman pääprojekti eli tallin pesu on tehty! Sunnuntai oli siihen hommaan paras mahdollinen päivä eli ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kuumavesipainepesuri laulamaan:

Katon pesu oli ehkä vaikein homma, mutta tikapuita pitkinhän pääsee melkein vaikka taivaaseenkin...
 
 
Alkutohinoissa

 
 
Vedenpaisumus katonrajasta kuvattuna
 
 
Puhdasta tuli!
 
 

Uudet purut karsinoissa on vähän niin kuin uusi alku taas... ;)
 
 
Valmista!


Sitten tämän päivän aikaansaannoksiin. Heinätöitä! Eikä siitä mihinkään pääse, että ne hommat viimeistään tarkoittavat jo tulevaan syksyyn ja talveen valmistautumista.


Meidän pikkuiselta peltopläntiltä paalattiin pyöröpaaleja
 
Ja tallin rehulato pursuaa nyt uusia hyväntuoksuisia pikkupaaleja

Ai niin. Hevosiakin on treenattu ja välillä on muistanut itsekin, mitä viikkoa nyt oikeasti eletään: Kaustisen ravivuoden suurinta viikkoa. Seuraava kuva on otettu Pikkupelimannifinaalin radanvalintatilaisuudessa, kun ratajärjestys oli saatu kuntoon.


Onhan tämä valtavan jännittävää. Samun uurastus on vuorossa perjantai-iltana ja Aatu puolestaan juoksee kilpaa lauantaina. Molemmilla yhdeksäs lähtö ja numero yksi. Ainakin yksi asia kuitenkin muuttuu ja se on Samun ohjastaja. Kyytiin kipuaa perjantaina Ari Moilanen, koska Vellu ajaa finaalissa osaomistamaansa hevosta.

Kummankaan oriin lähdöstä ei ainakaan tasoa puutu. Pikkupelimannifinaalia on kuvailtu tänä vuonna jopa kaikkien aikojen tasokkaimmaksi. Ja Aatun lähdöstä löytyy muun muassa tuoreita Suurhollamenestyjiä ja Porin rataennätyshevonen, että siinäpä sitä sitten onkin. Hurjan hienoja lähtöjä molemmat! Ja me ollaan niiiiin mukana. :D

Peukut pystyyn ja tuurit matkaan - ei sitä osaa oikein itsekään enää muuta toivoa. Kävi miten kävi, niin elämä jatkuu kuitenkin taas ravien jälkeen ja tiistaina heti suunnataan Tampereen klinikalle orien kanssa huoltokäynnille. Olkoon sen projektin nimi sitten vaikka Kunkkareiksi kuntoon. :)