Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



26.12.2009

Joulurauhaa kiireiden jälkeen




Jouluvalmistelut ja kaikki muu siihen liittyvä hässäkkä ovat ohjelmoineet meikäläisen elämää viimeiset 1,5 viikkoa aivan totaalisesti. Tuntuu, että ennen joulua oli suurin piirtein minuuttiaikataulu, mitä pitää ehtiä tekemään. Kummallista hössötystä - varsinkin, kun minun kohdallani joulu meni suurimmaksi osaksi yöt töissä ja päivät nukkuessa. Mutta talli sai kuin saikin joulukuosinsa, hevoset ja kanit jouluherkkunsa, iskä kävi aattoajelulla molemmilla hevosilla ja Niko ahkeroi jäälyhtyjä koko tallin pihan ja sinne vievän tien molemmin puolin. Oli tunnelmallista lähteä illalla pimeällä töihin ja tulla aamulla pimeällä kotiin, kun tallin piha ja tie loistivat jäälyhtyineen. Kaiken tämän kruunasi tietenkin lumi, jota saatiin ennen joulua reilu 20cm:n kerros. Saatiin kuin saatiinkin siis valkea joulu. Pakkanenkin on paukkunut kuin talvella konsanaan. Hyvä niin, kyllä lumi ja pakkanen kuuluvat jouluun ja talveen yleensäkin. Voi, kunpa tästä talvesta saisi nyt nauttia mahdollisimman pitkälle kevääseen. Jollakin lailla minä taidan olla talvi-ihminen. :)


Vihdoinkin metsätiet ovat tälle talvelle siinä kunnossa, että hevosilla on siellä ilo päästellä. Paksu uusi lumikerros tekee metsästä upeannäköisen ja se rauha mikä siellä vallitsee on jotain niin käsittämätöntä. Niinpä hevoset ovatkin saaneet juosta metsätiellä lumen pöllytessä viime päivät oikein urakalla. Aattona iskä tosiaan ajoi molemmat hevoset, Salaman aisakellojen kera ja Aatun ilman aisakellojen kilkatusta. ;) Joulupäivänä hevosillakin oli joulurauha, mutta tapaninpäiväajelut tehtiin tietenkin tänään. Aatu juoksi noin 12 km:n lenkin ja Salama muutaman kilometrin enemmän. On aivan ihana, että hevosilla pystyy ajelemaan hyvin paljolti nyt samoja lenkkejä. Nyt siis treenataan tosissaan ja nautitaan lumesta niin kauan kuin tätä autuutta riittää. Salaman 5-vuotiskausi ja Aatun 3-vuotiskausi ovat nimittäin enää vajaan viikon päässä!


Jos koitetaan muistella kuulumisia myös ajalta ennen joulua, niin valitettavasti joudun muistamaan, että Salama kävi Ylivieskan raveissa 19. päivä. Tamma taivalsi johtavan takana ja juuttui sinne tietenkin sitten myös pussiin. Pussin suu aukesi myöhään, mikä käytännössä tarkoitti sitä aikaa, kun takamatkan hevoset olivat jo lapanneet ohi. Salama kierteli ja kaarteli loppukurviin vielä pääjoukon mukana, mutta siinä vaiheessa tamma tietenkin otti viimeisen keinonsa eli laukan mukaan kuvioihin ja laukkasikin todella turhauttavan typerän hypyn. Maalissa kahdeksas ja viimeiset rahat. Aika ei päätä huimannut, eikä sinällään hevosen eikä kuskin esitys. Oikea takajalka vaikutti jälleen olevan se murheen kryyni, sillä kuskin mukaan hevonen veti sitä taasen. Loistavaa. Kauanhan se taas kestikin, ennen kuin vanha vaiva ilmoitti olemassaolostaan. Jotenkin olin startin jälkeen hevoseen todella pettynyt ja turhautunut sen iänikuisiin vaivoihin ja ongelmiin ja siihen, ettei Salama kulje raveissa yhtään mihinkään. Nyt kun aikaa on kulunut, omistajan mieli hieman rauhoittunut ja kun videokirjastosta on juoksua eestaas tullut selattua, ollaan ehkä taas hieman armollisemmalla kannalla. JOS sitä täysin turhaa loppukurvin laukkaa ei lasketa, niin eihän Salama nyt aivan toivottoman huono ollut, kun kuitenkin pääjoukon mukana pysyi. Tietenkään ei olisi haitannut yhtään, jos se olisi samantien juossut 30 metriä siellä pääjoukon edellä, mutta ehkä ensi kerralla sitten. ;) Voi olla, että jalkaa joutuu nyt tässä välissä vaihteeksi hoidattamaan, sillä seuraava startti on ajankohtainen ehkä vasta tammikuun loppupuolella. Tämä siis senkin vuoksi, että omistaja-valmentaja UNOHTI ilmoittaa Salaman huomenna oleviin Kaustisen raveihin. Ennenkuulumatonta! Puolustaudun kuitenkin sillä, että tulin ilmoittamisaamuna rättiväsyneenä yövuorosta kotiin, eikä siinä vaiheessa käynyt mielessäkään minkäänsortin ravit tai ilmoittautumiset. Mutta voin kertoa, että kyllä ne sitten heti herätessä tuli oikein selvästi mieleen... Prkl. Ylivieskan startin jälkeen ei kuitenkaan enää niin paljon harmittanut kyseinen kömmähdys. Olisi voinut olla hieman eri asia, jos Ylivieskasta olisi tultu kotiin totosijan kanssa. Eli hyvä näin, loppujen lopuksi.


Merin valmennuksessakin pyörähdin Salaman kanssa Ylivieskan startin jälkeisenä päivänä. Hevonen oli hieman väsyneen oloinen, ratsastaja taasen erittäin tympääntynyt edellispäivän ravien jäljiltä. Joten ei saatu oikein mitään kehuttavaa aikaiseksi muuta kuin hyvät taivuttelujumpat kuten nyt tietenkin päätavoite olikin. Molemmat laukat nousi, takaosankäännökset onnistuivat ja loppuverkassa hevonen oli äärettömän rento ja mukava. Siinä ne positiivisimmat asiat muuten ei niin positiivisesta valmennuksesta.


Aatu sai joululahjaksi upeat, ruskeat Wahlstenin ratsastussuitset (Kiitos Jenna!!!) ja uuden sekin, kun herra hajoitti edellisen. Näköjään lahjalistaan olisi Aatun mielestä pitänyt lisätä silmälaputkin, sillä ne ori onnistui sitten tänään tuhomaan. No, siitä selvinnee kuitenkin Saarisella käynnillä... Muutoin Aatun elämä tuntuu olevan ihan raiteillaan. Kovasti me jo odotamme oriin koelähtöä, joka toivottavasti on puolen vuoden päästä jo hyvin ajankohtainen asia. Olisipa se vain hienoa, jos tallissa seisoisi kaksin kappalein starttihevosia. :)


Kiitokset kaikille ystäville hyvän joulun toivotuksista. Toivottavasti uusi vuosi tuo kaikille oikein paljon ihania hetkiä hevosten kanssa ja menestystä ravirintamalla!

12.12.2009

"..liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa..."












Täytyy koittaa vaikka väkisin nostaa joulutunnelmaa, koska yhtään ei meikäläisen mielestä taas tunnu siltä, että jouluun on enää puolitoista viikkoa. Miten joulu voi aina tulla niin yhtäkkiä ja yllättäin? Onko se joka vuosi ollut näin aikaisin? Eihän vielä ole edes talvi!

Tai ehkä se talvi nyt yrittää tehdä tuloaan, sillä maassa on sentään ehkä puolen sentin kerros lunta. Mutta ei se riitä!!! Selailin viime vuoden hevosten treenipäiväkirjaa ja silloin on päässyt jo marraskuun lopussa täyttä häkää ajelemaan mehtätiellä pitkää lenkkiä. Vuosi sitten tähän aikaan merkinnät oli suurinpiirtein: Salama 15km, Salama 13km, Salama 12km, Salama vapaa, Salama 15km jne. Nyt viikko näyttää tältä: Salama vapaa, Salama kävely, Salama vapaa, Salama jarrua, Salama kävely, Salama hiitti. Ihan kohta menee hermot ja meitsi pakkaa hevoset koppiin ja muuttaa Lappiin. Mutta jos koitetaan taas ajatella positiivisesti, niin nyt eletään kuitenkin jo joulukuun puoltaväliä, joten kyllä sitä lunta on kaiken järjen mukaan pakko alkaa pian tupruttamaan.

Hevosten treenit ovat siis olosuhteiden pakosta edelleen kovin hiitti- ja kävelypainotteisia. Minun mielestäni molemmat polleroiset ovat päässeet valmennusmielessä aivan liian helpolla - vaikka toki Aatu on sairaslomansa "ansainnutkin". Tänään Aatu kuitenkin lopetti kaksi viikkoa kestäneen lusmuilunsa ja pääsi Salaman mukaan Kaustiselle. Sen verran painetta on tarhassa revittelyjen perusteella näyttänyt varsalle kasaantuneen, että eiköhän sairastamiset ole taas tältä erää sairastettu. Ja voitte uskoa, että kovin kovin virtava varsa viiletti tänään Kaustisen rataa ympäri... Aatu on palannut! ;) Salama taasen kulki tuttuun tyyliinsä hieman rauhallisemmin -tai hallittavammin-, mutta edelleen tamma tuntuu ihan mukavalta. Ei siitä oikein suoranaista valittamisen aihettakaan hiittien perusteella löydä, Salama tekee juuri sen verran ja juuri sen työn, minkä siltä vaatii. Josko se pääsisi ensi lauantaiksi Ylivieskaan starttiin, niin saisi jännittää millainen kirjainyhdistelmä meillä tällä kertaa olisi kotiintuomisina... Näin kylläkin jo unta, että Salama oli Ylivieskan startissa 14. ajalla 32,4, joten ei tuokaan sijaluku hirveän hyvää lupaa. ;) Tosin pakko tähän väliin mainostaa, kuinka upea Lamppilaisilta eilen Kaustisen raveissa oli kun Toholammin hevoset ottivat kaksi ylivoimavoittoa! Kyllä oli kerrassaaan hienoa olla todistamassa tuttujen hevosten menestystä - kerrankin tuurit olivat kohdallaan ja hevoset huiman hyvässä kunnossa!!! Eletään toivossa, että samat tuurit olisivat vielä viikon päästä Ylivieskassa Lampin hevosten mukana. :)

Muista merkittävistä asioista mainittakoon, että Aatullekin on löytynyt satula! Koko homma kävi kyllä vähän liian helposti, kun Jonna toi Ritan Hubertuksen koulusatulan sovitteille ja sehän istui Aatulle jotakuinkin täydellisesti. Tietenkin hevonen vielä muuttaa moneen kertaan muotoaa, mutta ainakin tällä hetkellä satula vaikutti varsin hyvältä! Suurimmaksi ongelmaksi olikin muodostua satulan musta väri, kun minähän olin niin päättänyt haluta Aatulle ruskean satulan... Mutta ehkä minä pystyn kuitenkin elämään sen mustan satulan kanssa - kunhan hankkii ruskeita satulahuopia ja ruskeat suitset! ;) Kyllä on meikäläisen ravureilla nyt hieman hyvät satulat molemmilla! Odotan kyllä kovasti jo ensi kevättä/kesää, kun Aatulla saa ruveta pikkuhiljaa ratsastamaan. Jotenkin se on tosi mukavanoloinen siinäkin touhussa - siis mitä sen kolmen selässä olemisen perusteella osaa sanoa...

Laitan tähän taas rekvisiitaksi Nikon toimesta tänään Kaustisella otettuja kuvia. Pahoittelen kuvien sameahkoa laatua, sillä näköjään tuo kamera ei vain yksinkertaisesti riitä näillä keleillä. Kesän kirkkaudessa saa vielä hyviä kuvia, mutta näin talviaikaan kaikista tulee jotenkin utuisia. Mutta se liinakkotamma on jokatapauksessa Salama ja punarautias ori Aatu. ;)
Stressitöntä joulun odotusta kaikille!

6.12.2009

Itsenäisyyspäivä





Joulukuun ja itsenäisyyspäivän kunniaksi ulkonakin näyttää ja tuntuu edes jossakin määrin talvelta. Saatiinhan se pikkupakkanen ja ihan ohut lumikerroskin viimein. Kaiken sen ravan, pimeyden ja kurjuuden jälkeen jo tällainenkin versio talvesta tuntuu oikein mukavalta. Mutta vielä sitä lunta saisi tulla paljon ja paksusti, että pääsisi oikein treenaamaan...

Hevosrintamalle ei kuulu mitään uutta. Salama ei ollut Seinäjoen startista moksiskaan ja treenejä on jatkettu ihan entiseen malliin. Tänään käytiin Kaustisella hiitillä ja tällä kertaa saatiin hiittikaverikin, kun Myllymäet lähti ruunallaan mukaan. Rata oli jälleen kerran aivan huippu! Voi että Kaustisella on mukava ajella, kun rata on aina päivästä ja kelistä riippumatta niin hyvässä kunnossa. Nytkin se oli saatu niin pehmeäksi, että sama vaikka ilman kenkiä olisi päästellyt. Minä ajelin Salamalla aluksi kolmen kilometrin lämmityksen, jonka jälkeen siirryin kuvaajaksi ja iskä ajoi tammalla reippaammin. Ajettiin kaksi kahden tuhannen metrin hiittiä 1.50 vauhtia niin, että kierros kävelytettiin hevosia hiittien välissä. Salama nautti, kun oli kirittäjäkin mukana. Helposti tamma taivalsi menemään, ravi on hyvää, henki kulkee ja hevonen jaksaa hienosti. Ei mitään valittamista. Hiittien jälkeen kävelytin Salaman, laitoin hevosen kuljetuskuntoon ja lähdettiin kotiin pesulle.

Vaikka Seinäjoen startin epäonnistuminen harmittaa edelleen, on kai se vain hyväksyttävä työtapaturmaksi. Kun hevonen vaikuttaa kuitenkin kotiolojen ja hiittien perusteella olevan kunnossa, on kilpailukutsut taas avattu. Seuraavaa starttia oon kaavaillu Salamalle parin viikon kuluttua Ylivieskassa.

Aatu on treenitauolla kuumetautinsa takia. Taudista päästiin penisilinikuurilla eroon, mutta ainakin viikon verran ori saa vielä viettää vain oloneuvoksena oloa. Eipä Aatun kanssa muutoinkaan ole vielä mihinkään kiire ja toisekseen minä oon hirvittävän tarkka, ettei noin korkean ja monta päivää kestäneen kuumeen jälkeen hevosta mennä liian aikaisin treenaamaan, sillä usein ne jälkitaudit ovat vielä varsinaista tautia paljon pahempia... Mitkään kävelylenkit kun tämän hätähousun kanssa eivät tule kysymykseen, niin kyllä Aatun on oltava täysin kunnossa, kun se seuraavan kerran aisoihin laitetaan. Ihan normaali-Aatu se on kyllä jo käytökseltään; etupää puree ja takapää potkii, joten siinä mielessä ollaan hyvin helpottuneita. Kyllä tuntuu taas mukavalta viedä aamulla tarhaan sellainen Aatu, joka pomppii, puree ja riehuu niin kuin 2-vuotiaan orivarsan kuuluukin. :)

1.12.2009

Turhuuksien turhuus!

Märkää, mustaa, sateista ja synkkää on ollut sekä kelit että meidän tallin kuulumiset viime viikonlopulta. Mutta johan sitä jonkin aikaa jo menikin paremmin! Mistähän sitä taas aloittaisi tämän valitusvirren. Ensinnäkin perjantaina Aatuun nousi kuume, reippaasti yli 40 astetta. Kieltämättä kävi perjantai-iltana mielessä, että taasko tämä kidutus alkaa; perjantai-ilta, viikonloppu edessä, klinikat kiinni, eläinlääkärit toivottoman vaikeasti tavoitettavissa ja hevosella kuumetta 40,6 astetta. Loistavaa. Jotain hyötyä kuitenkin oli nyt siitäkin, että omistaa erittäin hyvän ruokahalun omaavan hevosen, sillä Aatu söi ja joi kuitenkin hyvin koko viikonlopun ajan. Silti kuume pysyi sitkeästi koko viikonlopun 40 asteet huonommalla puolella. Varsin vaisu ori kyllä muutoin olemukseltaan oli, eihän se edes purrut tai muutenkaan riekkunut yhtään Aatumaisesti... Sunnuntaina näytti ehkä vähän valoisammalta, kunnes maanantaina ori pötkötteli karsinassaan keskellä päivääkin ja kuume oli taas 40,0. Saatiin sitten eläinlääkäriltä penisilini- ja kipulääkekuuri ja tällä hetkellä näyttäisi, että tauti olisi voitettu. Toivottavasti. En tiedä, mikä tuokin kuumetauti nyt oli ja mistä Aatu sen nyt sai, mutta eläinlääkärin mukaan sellaista on nyt liikkeellä. Ehkä tämä surkean lämmin "talvi" tekee sen, että kaikenmaailman bakteeritkin elävät ja voivat hyvin.

Koko viikonlopun minä siis olen kulkenut kuumemittari kädessä ja vainoharhaisena ollut tietenkin varma, että Salamakin sairastuu samaan kuumetautiin ennen Seinäjoen starttia. Tai olihan mulla toki toinenkin näkemys: Salama starttaa Seinäjoella, on ihan mätähuono ja sitten tiistaiaamuna kuumeessa. Kaiken tämän vainoharhaisuuden jälkeen olikin vähän epätodellinen oli eilen, kun Salama pakattiin autoon ja lähdettiin Titan ja iskän kans kohti Seinäjokea. Miten se nyt olikin mahdollista, ettei Salama vielä sairastunutkaan?

Hyvin märkää, hyvin sateista ja hyvin rapaista oli myös Seinäjoella, jossa vettä tuli koko illan ajan... Salama lämmitteli ihan mukavasti, vaikkei ravissa sitä samaa rentoutta näekään, mitä se hiiteillä esittää. Mutta ravasi nyt kumminkin kohtuuhyvin ja vauhtiakin otti. Itse startti jännittikin meikäläistä taas niin valtavasti. Kertokaa mulle, miksi ihmeessä sinne raveihin pitää väkisin oman hevosen kanssa haluta ja kaikki aika ja raha sen eteen laittaa, kun lopputuloksena on se, että vain jännittää ja hirvittää!? Salamalla oli etukäteen ajateltuna ihan toivottomat lähtöasetelmat, mutta tamma yllätti kaikki porhaltamalla juoksuradalta sellaisella meiningillä eteenpäin, että se oli jo ensimmäisessä kaarteessa kuudentena! Minä kuuntelin silmät kiinni laukkaavien hevosten nimiä kunnes Titta huusi korvan juuressa, että ääliö, se on jo viidentenä... Silloin oli pakko raottaa silmiä - ihan millin verran vain. Kuski halusi antaa tammalle pitkän tauon jälkeen nätin säästöjuoksun ja Salama taivalsikin sitten 3. ja 4. pari sisällä. Kierroksen jälkeen Salaman edessä ollut hevonen laukkasi kuitenkin sellaisen pysähdyshypyn, että vaikka Veli-Erkki kuinka Salamaa otti kiinni, meni se edessä olevaan hevoseen kopiksi ja laukkahan siinä tuli. Ja peli oli sitä myöten sitten selvä. Kiitos ja hei. Kotiintuomisina oli siis kirjainyhdistelmä HPL ja läjä erittäin rapaisia varusteita. Ja kyllä tympäs. Tympäs, tympäs, tympäs!!! Ensinnäkin hevoset menivät tuossa lähdössä niin hiljaa, että Salamalla ei olisi pitänyt olla mukana pysyäkseen hädän päivää, toisekseen kuskin mielestä hevosessa ei ollut mitään vikaa ja oli jopa sitä mieltä, että oltaisiin pärjättykin, jos ei oltaisi oltu niin olosuhteiden uhreja. Niin jos ja jos, mutta jälkipelihän kuuluu raviurheiluun. Kolmannekseen Salama oli lähdön jälkeen sitä kävelyttäessäni niin virkeä ja lennossa, että eipä se ainakaan koville ollut joutunut.

Mutta olisi se vain niin mukava tulla joskus raveista kotiin onnistuneen juoksun jälkeen niin, että joskus voisi olla täysin tyytyväinen. Mutta ei niin ei. Tulomatkalla Titta laskeskeli pitkän matematiikan taidoillaan, että kyllä epäonnistumiskiintiö alkaa olla jo niin täynnä, että kohta pitää jo tuurienkin kääntyä onnistumisen puolelle. Meikäläinen on kylläkin sitä mieltä, että epäonnistumiskiintiö vyöryy jo yli laitojen... Miten tämä voi aina olla näin vaikeaa? Jokatapauksessa Titalle SUURI kiitos mukanaolosta, henkisestä tuesta ja ihan käytännön avustamisestakin. Olis ollut vielä paljon masentavampi reissu ilman teikäläisen läsnäoloa. :)Helenankin kanssa ehdittiin lähdön jälkeen käydä kahvittelemassa ja muutama sana vaihtamassa. Jospa sitä joskus taas näkisi oikein paremmankin ajan kanssa. :)

Tämän aamun tilanne on se, että edelleen tympäsee. Tallissa pyykkikone on koko aamupäivän pessy rapaisia pinteleitä, silapatjoja, rintaremmejä, kuljetussuojia, haalareita jne jne. Kärryjen rapakuorrutus on pesty pois, valjaat putsattu ja rasvattu. Salama oli aamulla oikein virkeä ja "tappelunhaluinen", ilmeisesti sillekin oli jäänyt eilisestä jotain hampaankoloon. Mutta ainakaan tämä tamma ei mökötä vaan kauheella tohinalla piti tänäänkin mennä rapakkotarhaan rapaa tonkimaan... Kumpikaan hevonen ei ollut tänään kuumeessa, joten ehkä se tästä taas. Jospa sitä jaksaisi itse aukaista kilpailukutsut ja selailla, missä olisi hyvät ravit kasvattaa taas epäonnistumiskiintiötä.

25.11.2009

Salama Seinäjoelle!


Ihmeiden aika ei ole ohi! Mun Salama-latukone on kuin onkin saanut kinttunsa siinä määrin kuntoon, että tamman kanssa suunnitellaan maanantaina lähtöä Seinäjoella starttiin! Pessimisti-omistaja ei ole edelleenkään kovin vakuuttunut Salaman jalkojen terveydentilasta (mihin ne jalkavaivat nyt yhtäkkiä sitten voi kadota, kun niiden kanssa on puoli vuotta töitä tehty???), mutta ihan kohtuullinen tamma jokatapauksessa on viime aikaisissa treeneissä ollut. Ja kun kuskikin oli sitä mieltä, että Salamalla kehtaa raveihin lähteä, niin kokeillaan nyt taas sitten. Melkoinen masennus iski kyllä eilen heti lähtölistoja lukiessa. Miten voi olla mahdollista, että kun Salama nyt tämän kerran sattuu raveihin pääsemään, niin se saa numeron KUUSITOISTA ja lähtöradan SEITSEMÄN! Että sellaista. Asetelmat eivät etukäteen ajateltuna siis ole mitenkään mukavat. Salama on nyt hyvin erilaisen tehtävän edessä, sillä se ei ole koskaan aikaisemmin lähtenyt takamatkalta, ei koskaan startannut juoksuradalta, eikä ainakaan juossut numerolla 16. Noh, ollaanpahan mukana, ja siitä pitää jo osata olla meikäläisenkin iloinen. Suoraan sanottuna kuitenkin Salamalle on silkka mahdottomuus kiertää 15 hevosta, mutta kun kiertäisi edes puolet niistä, ravaisi koko matkan ja tekisi uuden ennätyksensä. Eihän ole taas paljon toivottu? ;)


Eilen hiitailtiin molemmat hevoset Kaustisella. Minä ajoin nyt ite Salamalla ja Veli-Erkki Aatulla. Sanoinkin sille, ettei se käsitä, kuinka kunniatehtävän se on saanut - Aatun omistaja nimittäin pitää huolen, ettei oriin kärryille ihan kuka tahansa istu. ;) Aatuhan käyttäytyi kuitenkin hyvin ja juoksenteli iloisesti kahden kilometrin hiitin Salaman rinnalla menemään. Melko mykistäviä kommentteja kuskin suusta tuli hiitin jälkeen. Tällä hetkellä varsa on niin hyvällä mallilla, että mietityttää, voisiko meidän tallissa kuitenkin seistä neljällä jalalla kimpale kultaa? Raveihin on silti vielä ihan toivottoman pitkä matka, ja sitä ennen monta mutkaa, monta vaivaa, monta klinikkareissua, monet kommellukset ja monet itkut. Mutta antaahan se itelle voimaa ja uskoa, kun hevosella on kuitenkin lähtökohdat kunnossa. Salama tuntui meikäläisen mielestä myös ihan hyvältä. Vaikkei siitä mitään käsitystä saakaan, kun se ei anna itestään edelleenkään yhtään ylimääräistä ulos. Mutta ravi on kunnossa, hevonen kulkee suorassa ja tuntuu rennolta ja rauhalliselta. Enempää Salamasta ei hiittien perusteella osaa sanoa, mutta kaikki voitava on ennen maanantain lähtöä nyt tehty. Tästä eteenpäin mennään lenkeillä hissunkissun ja koitetaan pitää jalat ehjinä. Siinäpä sitä onkin tavoitetta kerrakseen...
Ulkona on nyt niin harmaata ja kuraista, ettei hevosia viitsi edes valokuvata. Jotain piristettä pitää silloin tällöin tänne blogiin kuitenkin lisätä, joten laitetaan tähän nyt sitten joku tylsä tallissa seisomiskuva. Tärkeää on kuitenkin huomata Salaman korvat, jotka Titta on parturoinut! Ai että ne onkin nyt siistit. Kuulemma korvakarvat on ihan ratkaseva asia raveissa pärjäämisen suhteen! Jos korvakarvattomuus vain maanantaina yhtään juoksemista auttaa, niin voin tulevaisuudessa vaikka klipata koko korvat paljaaksi. ;)

22.11.2009

Ravatessa roiskuu...

...ainakin näin marraskuun lopulla hevosilla ajellessa. Niinhän siinä sitten kävi, että lumet oli ja meni ja tämän hetkinen talvi tarkoittaa samaa kuin vesisade ja 5-6 plusastetta. Ja nämä taas tarkoittavat rapaisia tarhoja, rapaisia lenkkiteitä, rapaisia hevosten jalkoja, rapaisia varusteita ja meikäläisen ärsyyntymistä. Tänään sentään oli pakkasta ja maa vaihteeksi kovaa koppuraa. Voi, milloin se pysyvä lumi oikein sataa? Ärsyttävä kasvihuoneilmiö!!!

Hevosten kanssa arki kuitenkin rullaa entiseen tapaan keleistä huolimatta. Treenattu on. Ite en ole viime aikoina ehtiny tänne edes kirjotella, mutta ahkerasti hevoset ovat joka tapauksessa olleet töissä. Kaustisella on käyty kerran viikossa ajamassa hiittiä ja muutoin kotona on liikuteltu rauhallisemmin. Aatu on välillä eri mieltä siitä rauhallisesti liikkumisesta, mutta toisinaan se kävellä lompsuttelee vaikka koko lenkin. Niinkuin esimerkiksi tänään kun Salama ja Aatu sai lenkkiseurakseen Titan ja Terhon. Tiet oli tänään niin kovia, että tehtiin pitkä 12km:n kävelylenkki. Ja Aatukin käveleskeli muina miehinä koko kahden tunnin lenkin. Eilen oli varsalla ollut aivan toinen ääni kellossa, kun kaikkea mahdollista oli pitänyt kuuhistella ja sittenhän oli taas hyvä syy hetken aikaa kaahottaa menemään ennen seuraavan mörön näkemistä... Aatun mielen liikuista ei kyllä oikein tahdo joka päivä päästä kärryille. ;) Keskiviikkona ajolenkin jälkeen löin Aatulle vielä satulan selkään ja kiipesin ite kyytiin. Kerran aikasemmin oon Aatun selässä käynyt, joten odotin nyt kuitenkin jonkinlaista reaktiota. Mutta turhaan meni sekin jännitys, kun hevonen ei korvaansa mun touhuille lotkauttanu. Kävin sitten ehkä vartin verran tallustelemassa Aatulla tarhaa ja peltoa ympäri. Ja tämähän käppäili niinkuin olis iän päivää ratsuna ollut! Ravailin, tein ympyröitä, pysähdyksiä jne ja ori toimi niin hienosti! Upeaa! Eihän sen kanssa tarttekaan mitään ratsastusopetusta harrastaa, kunhan ens keväänä rupeaa ratsastelemaan! On kyllä mukava saada siitä uusi projekti itelle, kun Salama tuntuu välillä melkein jo automaatilta... Tuntui jotenkin taas niin mukavalta istua hevosen selässä, joka ei ymmärrä yhtään miksi niillä pohkeilla pitää painaa yms. Se vain on niin hieno tunne, kun niille saa pikkuhiljaa opettua uusia asioita ja sitten joku kaunis päivä itekin hoksaa, että nythän tämä hevonen toimii aivan kuten kuuluukin. :) Aatusta tulee vielä hieno montehevonen mulle. ;)

Salaman treenit ovat sujuneet ihan suunnitellusti ja hevonen vaikuttaa nyt aika "vaivattomalta". Hetken aikaa. Perjantaina Veli-Erkki ajoi tammalla Kaustisella kolmen kilometrin hiitin ja sen jälkeen Salama sai myös kuskilta starttiluvan. Kuvitelkaa, meillä on ainakin mahdollisuus päästä oikein ajamaan kilpaakin! Eipä olisi muutama kuukausi sitten uskonut, että vielä sitä tämmöisenkin päivän näkee, ja vieläpä tämän vuoden puolella. Veli-Erkin mukaan Salama tuntuu nyt paljon paremmalta ja rennommalta kuin keväällä, joten eiköhän me Salama ensi viikolla ilmotella Seinäjoelle starttiin ja katsotaan sitten, millä mielellä raveista tullaan kotia...

Tänään käytiin Titan kanssa Kaustisen raveissa kannustamassa Lampin hevosia (jotka pääsee starttiinkin) ja muutenkin ravituttuja treffaamassa plus Saarisen autossa shoppailemassa... Oli mukava päivä. Sanoinkin, että kyllä ilman hevosta raveissa on paljon stressittömämpää olla. ;) En tajua, miksi sinne raveihin väkisin oman hevosen kanssa haluaa ja sitten JOS sinne pääsee, pitää jännittää niin, ettei koko homma tunnukaan yhtään mukavalta. Mutta eihän tässä hommassa mitään järkeä olekaan, ei sen puoleen. ;)

8.11.2009

Hyvän mielen viikko

Kuluneen viikon aikana on ollut paljon ilonaiheita. Jäinen ja kovan koppurainen maa muuttui loppuviikosta ihanan valkoisen lumikerroksen peittämäksi. Kylläpä lumi ja pakkanen tuntuivat mukavalle! Nyt tosin lämpömittari näyttää seilaavan raivostuttavasti siinä plusmiinusnollan tienoolla, joten saapa nähdä kuinka kauan lumi tällä kertaa on ilonamme. Kai se talvi sieltä kuitenkin on tuloillaan.

Toinen ilonaihe on ollut Salama. En pysty tässä sanoin kertomaan, kuinka hyvät fiilikset mulla on siitä, että tamma tuntuu nyt niin hirvittävän hyvälle - ja ennen kaikkea terveelle. Mutta hyvältä se tuntuu, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Niin hyvältä. Salama on toiminut tällä viikolla sekä pääammatissaan ravurina että sivutoimessaan ratsuna.

Torstaina Salama oli siis ratsuna, kun ohjelmassa oli Merin kouluvalmennus Sievissä. Tunnin teemana oli päästä vaikuttamaan hevosen askelpituuteen. Aluksi hevonen piti saada liikkumaan "hiipimällä" niin, että aluksi mentiin 10 askelta käyntiä sitten pysähdys jne. Pikkuhiljaa vähennettiin askeleita niin että lopulta niitä oli enää kaksi käyntiä ja pysähdys ja sitten askel ja pysähdys. Ei ollut ehkä mikään kuumien hevosten harjoitus, mutta Salamalle se sopi. Hevonen kuunteli täydellisesti. Raviharjoituksissa oli myös samaa ideaa, eli välillä ratsastettiin hevosta piiiiitkään raviin ja välillä "koottiin" ravia niin pieneksi ja korkeaksi kuin mahdollista. Laukkaharjoituksissa yritettiin myös päästä näkemään haitariliikettä laukan askelpituudessa. Sinällään aika haastavaa Salamalle, jolle vielä on ihan tarpeeksi vaadittua löytää ylipäätänsä tasapainoinen ja suht rauhallinen laukka. Oikea laukka on hevoselle helpompaa, joten siinä pätkittäiset hidastukset onnistuivatkin, mutta vasen laukka on niin vaikeaa, että keskityttiin lähinnä vain vasemman laukan nostoihin. Salama nimittäin tahtoo hieman käydä kierroksilla noissa laukannostoissa - ja sen mielestä olisi selvintä laukata aina oikeaa laukkaa. Nimenomaan oikean laukan nostot on kyllä melko supereita, kun hevonen vetää takapään niin allensa, että laukka nousee ihan paikaltaan. Vasen laukka onkin paljon ongelmallisempi, vaikka sinällään Salama laukkaa sitäkin ihan hyvin - kunhan vain sen saa kuuntelemaan nostohetkellä niin paljon, että se malttaisi nostaa vasemman laukan... Eli käytännössä hevonen pitäisi saada ravaamaan ennen nostoa isosti, silloin se kuunteleekin, mutta kun Salaman mielestä laukannostot täytyy tehdä suurinpiirtein piaffista... Saatiin kuitenkin aikaseksi paljon nostoja myös vasempaan suuntaan, mutta voi elämä, kuinka kuumana Salama kävi. Hassua, kun se aina muutoin on aina itse rauhallisuus. Lopuksi haettiin hevosille rento kevytravi ja taivuteltiin suorilla urilla hevoset notkeiksi ja rauhallisiksi. Salama oli koko tunnin ajan todella hyväntuntuinen. Niin keskittynyt, niin rento (paitsi niissä laukannostoissa...) ja niin hyvin töissä. Olin siihen ihan hirvittävän tyytyväinen. Kaikenkaikkiaan varmasti paras tunti, mitä koskaan olen Salamalla ratsastanut.

Muutaman päivän minä vietin tässä välissä töissä ja Salama vapaalla, mutta tänään tamma siirtyi taas ravurin ammattiinsa. Käytiin molempien hevosten kanssa Ylivieskassa hiitillä. Tiedettiin, että Ylivieskan rata on eilisillan ravien jäljiltä hyvässä kunnossa ja ihan hiekkaradalla saatiinkin päästellä. Minä ajoin taas Aatulla ja iskä Salamalla. Lämmitettiin neljä kilometriä yhdessä, jonka jälkeen Salamalla ajettiin kahden kilometrin hiitti. Nyt on tamma hyvällä mallilla. Ravi on niin pitkää, rentoa ja kerrassaan hienonnäköistä, etten ole koskaan Salamaa vastaavanlaisena nähnyt. Kuulemma käteenkin tuntui paremmalta kuin ikinä, ihan tikkusuorassa Salama latoi menemään niin helpon oloisesti 1.45 läpi. En tiedä, mitä hevosessa on nyt napsahtanut, mutta vihdoinkin Salaman kanssa näyttää valoisalta. Pimeä aika voi varmasti alkaa vaikka heti huomenna, mutta tällä hetkellä olen Salamaan niin hirvittävän tyytyväinen. Voi kun sen saisikin pysymään vastaavanlaisena... Nyt kuitenkin iloitaan tästä hetkestä ja jatketaan treenejä samalla tavalla. Murehditaan sitten vasta, kun sen aika tulee.

Aatulla ei ajettu tänään varsinaista hiitiä, mutta 7km se hölkkyytteli radalla menemään. Ori oli tänään harvinaisen rauhallinen ja fiksukäytöksinen, tosin se on ollut nyt kotonakin viime päivinä useasti aisoissa. Aatun elämään ei sen kummempaa kuulukaan. Ahkera reissumies sekin on, aina niin mielellään kaikessa mukana. Hyvillä mielin saadaan nyt siirtyä seuraavan viikon treenailuun.

3.11.2009

Jotain positiivistakin...

Vaikkei raviurheilu ehkä mikään uskon asia olekaan, on kuluneen kesän ja syksyn aikana usko tähän typerään touhuun ja omaan tekemiseen ollut kovemman kerran koetuksella. Vastoinkäymisiä on ainakin riittänyt ja uusia vaivoja ilmaantuu aina entisistä selviydyttyä. Minä olen lyönyt hanskat jo useampaan kertaan tiskiin ja sitten taas päättänyt, että ensi vuonna meidän hevoset reissaavat raveissa, eivätkä klinikalla. Että siihen malliin tehdään talven aikana töitä - ja taas se motivaatio löytyy jostain.

Pitkästä aikaa nyt kuitenkin tuntuu, että tunnelin päässä näkyy edes pienenpieni valonpilkahdus. Hevoset ovat kotona treeneissä tuntuneet aivan kohtuuhyviltä ja siitä innostuneena pakkasimme lauantaina kopukat koppiin ja suunnattiin Kaustiselle hiitille. Ilma oli mitä hienoin, oikein kunnon talvisää pikkupakkasella ja auringonpaiteella höystettynä. Jotain viime aikaisesta trendistä kertonee sekin, että Salama lähti katokselta kärryt perässä tallustamaan suoraan klinikan suuntaan... Noh, tällä kertaa klinikan ovet pysyi kuitenkin kiinni ja hevosten kans suunnistettiin radalle. Veli-Erkki hiittas Salaman ja hiitin jälkeen kuulin kuskin suusta ehkä maailman positiivisimman asian: " Tämä hevonenhan on mennyt hurjasti eteenpäin. Muutama hiitti ja ajetaan sitten talvi kilpaa". Voitte uskoa, että meikäläinen oli ihan onnesta soikeena. Vaikka Salama onkin kotona treenannut hyvin, niin olin varma että ammattikuski löytää siitä vielä niin paljon sanomista, että mun varovaisille starttihaaveille saa heitää hyvästit. Mutta mitä vielä. Veli-Erkki oli sitä mieltä, ettei Salama ole koskaan ollut niin letkeällä ja hyvällä ravilla kuin se nyt on. Oikeaan suuntaan ollaan siis jarrukärrujen ja laukkavetojen kanssa menty. Ja vaikka niitä ongelmia taas kohta varmasti ilmeneekin, on kuitenkin varsin positiivista, että Salama edes välillä väläyttelee hyviä otteita. Kyllä siitä vielä juoksijatamma tulee...

Mitäs sitten Aatu teki radalla... Noh, Aatumaiseen tyyliin vedätti tietenkin ekat kaks kierrosta rataa ympäri niin, ettei mulla ollut kärryillä mitään sananvaltaa koko asiaan... Huomioikaa todellakin, että minä sain kunnian ajaa Aatulla Kaustisella. ;) Oripoikaparka luulee tieten, että se rata jotenkin loppuu, kun sen vain tarpeeks kovaa kiertää muutamaan kertaan... Kyllähän Aatu aina sitten parin kierroksen vedättämisen jälkeen rauhottuu ravaamaan niinkuin hevoset, mutta varsin virtava peli se aina aluksi on. :) Positiivista kuitenkin on, että vaikka se veisi kuinka kovaa tahansa - Aatu kulkee kuitenkin aina ravilla ja siihen päälle se kerkeää väistellä vesiputit, tuijotella radan mainoksia, pörhistellä muille hevosille ja huudella Salamalle. Ravaaminen siis on aivan sivuseikka, eikä siihen tarvitse ainakaan keskittyä pätkän vertaa. No, toivoa sopii, että se joskus vielä keskittyisi työntekoonkin. Iskälle sanoinkin, että pitääköhän Aatu ruunata ennenkuin se alkaa tekemään ihan täyttä totta, mutta yllättäen sain vain valitusvirren ja jyrkäs kiellon vastaukseksi... Hyvin hyvin toimiva peli Aatu kyllä muutoin on, katokseen sen saa yksin peruutettua ja koppiin se marssii kuin talliin. Se vain on niin valtavan iloinen ja energinen pakkaus. Sovittiin, että Veli-Erkki ajaa Aatullakin tässä joskus "hiitin" niin saa ammattilaisen mielipiteenkin sitten, kuinka varsan kanssa tästä eteenpäin treenejä jatkaa.

Kummasti tuntuu taas paremmalta ja mukavammalta harrastukselta tämä raviurheilu, kun edes joskus saa kokea edes niitä ihan pienenpieniä onnistumisentunteita. Nyt Salaman kanssa jatketaan rauhallista lenkkeilyä ja ajetaan kerran viikossa hiitti ja katotaan sitten loppukuusta ollaanko menossa starttiin vai klinikalle. Torstaina ainakin mennään Merin valmennukseen Sieviin ratsastelemaan. Mun pitäis orintoitua tässä Aatunkin ratsastusopetukseen, mutta ehkä olisi parempi odottaa niitä lumihankia, jotta olisi pehmeämpi tippua. ;) No katotaan nyt, kuinka tässä ehditään. Työt kun tuppaa haittaamaan harrastusta. Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästä ja marraskuun viileydestä Salaman kanssa lenkille.

27.10.2009

Aatun kanssa yhteistä elämää 2 vuoden ajan




Uskomatonta kuinka vauhdilla aika kuluu! Kaksi vuotta sitten pieni, suloinen, karvainen ja hienoliikeinen orivarsa muutti Etelä-Suomesta Keski-Pohjanmaalle ja samalla iskän 49,5 vuotta kestänyt unelma omasta hevosesta kävi toteen. Kahden vuoden aikana me olemme saaneet opetella eloa oriin kanssa, mikä onkin osoittautunut ennakkoaavistuksia paljon helpommaksi touhuksi. Tosin Aatu on kylläkin ollut hyvin helppo jajärkevä varsa opettaa. Vilkas, ilkikurinen ja elämäniloinen kaveri se on, mutta ei missään nimessä vihainen. Vanhojen hevosmiesten sanonta "oriin kanssa on vain opittava elämään", pitää todellakin paikkansa. Ainakin Aatun kohdalla siihen tulee suhtautua tietynlaisella kunnioituksella - ja pitää tietty välimatka niin etu- kuin takapäähänkin. Se ei ole hevonen, joka kerjää huomiota tai odottaa rapsutuksia. Mutta äärimmäisen rehellinen ja mukava työkaveri Aatu on. Se ei mökötä koskaan ja lenkille lähteminen on Aatun mielestä aina yhtä mukavaa. Iskä muistaakin aina sanoa, että jos olisi tiennyt, kuinka mukavia hevosia oriit ovat, ei miedän talliin olis koskaan tammoja tullutkaan... Kahden vuoden aikana Aatusta on kasvanut hieno, suurikokoinen ravurinalku. Vielä tosin saa odottaa toiset kaksi vuotta ennen kuin tietää, tuliko Aatusta koskaan sitä Pikkupelimanni- ja Kriterium-voittajaa, mikä se iskän haaveissa tietenkin jo nyt on...

Salama pitää meidän pikkuoriille kuitenkin säännöt selvillä. Salaman silmille ei hypi kukaan - ainakaan mitkään itseään täynnä olevat orivarsat. Aatun on ihan turha oristella Salamalle - kun Salkkari kerran mulkasee takaisin, tietää pojankoltiaiset olla hiljaa. Siinä tulee hevosten ikä- ja auktoritettikysymys selkeästi esiin. ;) Iskä käytti Salamaa viime perjantaina Kaustisen klinikalla tähystyksillä ja verikokeissa ja lasketteli samalla hiitinkin Nikulan radalla. Puhaltamiseen löytyi järkisyy, sillä tamman keuhkoissa oli jonkin verran "vanhaa räkää". Eihän se sieltä poiskaan tule, kun ei Salama koskaan yski... Nyt se sai kuitenkin Equivent-kuurin limaa irrottamaan, niin jospa sieltä ainakin suurin osa räästä saataisiin pois. Fibrinogeeni ja leukkarit olivat kuitenkin ihan normaalit ja verikoevastaukset muutenkin ihan priimat, joten kyllä me hiitinajoon hiljalleen taas aletaan. Salama on tuntunut kotona treeneissä nyt niin hyvältä, että jos se vain vastaavana pysyy, niin kyllä me talven aikana kokeillaan sillä kilpaa ajaa. Treenataan sitten lisää, kun startissa taas tarpeeksi petytään...

Viime aikoina meitä on kismittänyt erityisen paljon Hippoksen typerä päätös olla laman vuoksi maksamatta opetus- ja koelähtörahoja vuonna 2010. Onpa erityisen terävää jättää yksi ikäluokka välistä! Eihän se elämä niihin viiteensataan euroon kaadu, mutta kun tästä raviurheilusta ei muutenkaan ole euronhyrrää tuloja, niin kyllä tuo 500€ olisi ollut meillekin iso raha. Vielä kun kerrankin olisi ollut sellainen varsa, jolla ne rahat olisi pitänyt kaiken järjen mukaan saada. Toki Aatunkin kanssa tavoitteet ovat jossain kauempana kuin opetus- ja koelähdöissä, mutta silti en vain periatteesta voi käsittää Hippoksen päätöstä säästää juuri nuorten hevosten kohdalla. Aatun treeneihin päätös ei kyllä vaikuta - se on aisoissa edelleen 3-4 kertaa viikossa. Minulle on ainakin nyt epäselvää ajetaanko ensi vuonna koko opetuslähtöjä laisinkaan? Jos ajetaan, niin mitä virkaa niillä sitten on? Koska jokaisesta asiasta pitää koittaa nähdä jotain hyvääkin, niin iskähän vaatimattomasti oli sitä mieltä, että eihän Aatu olisi niin hiljaa pysynyt menemäänkään, kuin opetelähdössä olisi vaadittu, joten ajetaan suoraan sitten vain koelähtö. ;) Voi, kun oriin kanssa pääsiskin joskus edes sinne asti...

Talviaikaan siirtyminen tuo hevosten treenaamiseenkin oman haasteensa. Tällä hetkellä hevosten on oltava aisoissa viimeistään puoli neljältä, jos meinaa tehdä lenkin edes jossakin määrin päivänvalon aikaan... Lumi kyllä auttaisi asiaa, joten voisiko joku pakkasherra sen vihdoin uskoa ja tuoda talven Lampille!?

21.10.2009

Hokkikengät jalkoihin

Ensimmäinen yritys talvesta on tullut Lampille - ja pikkuhiljaa tieten mennytkin taas menojaan. "Kunnollinen" ensilumi pysyi kuitenkin lähes viikon päivät ennen näitä plussakelejä ja ärsyttävää raparallia. Uusi pysyvä lumi on kyllä edelleen enemmän kuin tervetullutta! Sinällään on ollut kyllä uskomattoman hieno syksy, kun ajattelee, että esimerkiksi hevosten tarhat ovat nyt vasta ensimmäistä kertaa tälle syksylle märkiä ja rapaisia. Eipä ole paljon tarttenut hevosten jalkoja tänä syksynä pestä - eikä toivottavasti tarvisi nytkään kauaa, kunhan vain ne pikkupakkaset tulisivat uudella yrityksellä ja tällä kertaa koko talveksi jäädäkseen. Eihän ole paljoa vaadittu. ;) Hevoset saivat hokkikengät jalkoihin eilen, kun Jyri kävi molemmat kengittämässä. Tierakumit laitetiin molemmille myös, niistä en kyllä luopuisi enää mistään hinnasta - Suomen nykytalvet ja kelivaihtelut tuntien... Melkolailla kiirettä taitaa kengittäjilläkin tähän aikaan vuodesta pitää, sillä meidänkin kengittäjä totesi eilen, että "enää ei olekaan kuin 37 hevosta jonossa odottamassa talvikenkiä". Ei käy tuotakaan ammattiryhmää kateeksi, ei, sillä niin raskasta ja tärkeää työtä he tekevät!

Hevosille ei sinällään mitään erikoista kuulu. Ajettu on molempia ihan kunnolla. Tänään käytiin Salamalla ja Aatulla Mäkitalossa kääntymässä. Pohjapuolentie on nyt sateiden jäljiltä tarpeeksi pehmeä ja luojan kiitos lanattukin eilen, joten nyt siinä oli hyvä päästellä. Ajettiinkin tänään rintarinnan ihan kunnolla reipasta, kun Aatulla tuntui olevan niin vaikeaa keskittyä tänään olennaiseen työntekoon. Tosin vaikka se painelisi kuinka kovaa tahansa, niin siitä huolimatta se näkee silmälappujensa takaakin jokaisen postilaatikon, tuulimyllyn ja kivetkin tien laidoilla. Ja kaikkiahan pitää ehdottomasti "pelätä" - siis tällaisina mörköpäivinä, huomenna niistä ei taas välttämättä tarvi välitää tuon taivaallista. Varsat on varsoja, ja juuri siksi niiden kanssa touhuaminen onkin niin mukavaa.

Puuta koputtaen voin nyt kai todeta, että Aatu on vihdoin lopettanut harjansa hinkkaamisen. Oikeastaan se loppui heti sitten, kun oltiin ensiksi Titan kanssa saatu tyhjennyttyä koko Kärkkäisen vauvaöljy-varasto... Lampin kaupathan minä jo olen vauvaöljyistä tyhjentänytkin - anteeksipyyntöni vain Lampin äideille ja heidän vauvoillensa... Tuntui, että en täällä enää kehdannut kaupan kassalle mennä, kun tämmöisen lapsirakkaan hyypiön ostoskorissa oli aina noin kuusi pulloa vauvaöljyä... Hmm... Niinpä raahasin Titan Kärkkäselle vauvaöljyostoksille - hieman kyllä meikäläinen kokee aina ahdistusta sinne tuttipullohyllyille kävellessään (Tittaa tuskin haittas yhtään ;)), mutta mitäpä näiden elukoiden hyvinvoinnin eteen ei tekisi. Ja mitä ilmeisemmin se jokapäiväinen Aatun harjan öljyäminen on auttanut, kun nyt herra on ainakin täysin unohtanut harjansa tuhoamisen. Mutta voin kertoa, että hyvin kattava varasto mulla tallista edelleen vauvaöljyjä löytyy! On monen merkkistä, ja monenkokoista pulloa... Kumma kun niitä ei myydä ollenkaan sellaisia 5 litran päniköitä, sillä ostelepa sitten noita puolen litran pulloja, jotka hevonen kuluttaa kahdessa päivässä, niin loppuu kai ne suuremmista kaupoista, kun Lampin Siwasta... Täytyy toivoa, ettei Aatulle nyt ens kesänä oikeasti ole kesäihottuma puhkeamassa, kun kovastihan nuo jouhien hinkkausoireet siihen viittaisi. Noh, jos tulee kesäihottuma, niin sen kanssa on vain opittava elämään ja tehtävä töitä sen mukaan. Eihän se mikään maailmanloppu ole, vaikka isotöinen hoidettava onkin, siitä ei pääse mihinkään.

Mitähän siiten Salaman elämään kuuluisi? Syömistä ja lenkkeilyä, siinä kai ne oleellisimmat asiat. Edelleen tamma treenaa kyllä ihan mukavasti. Jokseenkin mua vain vaivaa se tosiasia, että hurjan paljon Salamaa kovemman ajamisen jälkeen ottaa henkeen. Ja sitä puuskuttamista on nyt jatkunut jo varmaan kuukauden päivät. Hevonen ei yski, mutta tuo puhalluttaminen ei ole Salamallekaan ihan normaalia. Voipi olla, että en saa asian tiimoilta mielenrauhaa ennenkuin käytetään tamma klinikalla tähystettävänä ja samalla saisi eläinlääkäri kattoa verikokeetkin. Jos kaikki olisi niiden peruteella ok, niin voisi ruveta harkitsemaan hiittien ajamista radalla ja koittaa sitä kautta saada tamman henkeä auki. Ainahan se kuitenkin joku murhe pitää olla, eihän tämä muuten olisi hevosurheilua!

14.10.2009

Salama ja syksy
















Kävin tänään ratsastamassa Salamalla jokirannassa pelloilla auringon laskiessa. Ilma oli mitä hienoin, ja sain kuin sainkin suostuteltua Nikon valokuvaamaan. Niko saa aina otettua hevosista hienoja kuvia, joten tässä niistä pieni osa näytille. Syksy vaihtuu ihan kohta talveksi ja jopa joki oli tänään jäätynyt. Silti syksyssäkin on sitä jotain. Ja Salamassa.

10.10.2009

Hevoshommia

Hyvin hevosenhoitotäyteinen viikko alkaa olla takana. Töistä mulla on ollut melkein koko viikko vapaata, ihan vain hevosenhoitojärjestelyiden takia, sillä toinen hevosenhoitaja on lomaillut tämän viikon etelän lämmössä - siellä kylläkin tuntuu kovasti olevan Aatua ikävä. ;) Ihme kyllä, Aatu on pysynyt hengissä koko viikon ajan vain minun hoidollanikin... Syyslomaa se on kylläkin viettänyt, sillä minulta kiellettiin jyrkästi oriilla ajaminen. Maanantaina Aatu pääsee kuitenkin jälleen lenkkeilyn makuun ja aika työntäyteinen talvi tulee kyllä Aatullakin olemaan.

On ollut ihana keskittyä viikon ajan vain hevosiin ja tallihommiin. Valjaat on tullut rasvattua, loimia pestyä, tarhoja siivottua, tallia järjesteltyä ja muuta vastaavaa, mutta äkkiä se aika silti vain johonkin katoaa - ja vapaapäivistä huolimatta tuntuu, että on koko ajan jonnekin kiire... Salamaan oon ehtiny keskittyä viikon aikana kuitenkin oikein toden teolla. Tamma on liikkunut ahkerasti viitenä päivänä ja ennen kaikkea jalkojen hoitoon oon ennättäny oikein syventyä. Salama vaikuttaa edelleen ihan mukavanoloiselta treenien perusteella. Jopa siinä määrin, että herättälin itelleni vähän toiveita, josko tamma starttaisikin vielä tänä vuonna, mutta turhapa siitä on ainakaan mitään tavoitetta saati stressiä itelleen ottaa, sillä aivan varmaa on, että pian joku vaiva jälleen ilmenee! Täytyy kuitenkin olla iloinen näistä hetkistä ja muistaa, että kyllä se välillä kuitenkin hyvin juoksee!

Mielettömän iloinen oon viime aikoina ollut myös seuratessani Salaman 5-vuotiaan täysveljen Samurai Rokin otteita. Samurai haki ensiksi Kuopion Nuorten Sarjasta voittorahat ja eilen sama meno jatkui Seinäjoella, missä ori otti ylivoimaisen voiton. Samurai on noussut syksyn aikana upeaan kuntoon ja eilinen voitto oli jo kolmas viiteen viimeiseen starttiin! Mahtavaa Samurai, Rok-talli, Saran Salama ja Alpertta-Rok! :) Rantalan Pertin sanoja lainatakseni "Samurai on tyypillinen saransalamalainen, joka kehityyy hitaasti, mutta osaa ravata". Niissä sanoissa on paljon myös Salamaakin - toivottavasti vain niin paljon, että myös tämä Samurain pikkusisko kehittyy ensi talven aikana yhtä huikeasti. Sanoinkin, että oon löytäny mun upeasta Salamasta jälleen yhden uuden hyvän puolen: Sillä on juoksijaveli! Joten Salaman siitosarvokin vain nousee! (tosin minähän en enää ikinä aio astuttaa tammaani, mutta se onkin vain sivuseikka...) Jos ei muuta, niin meikäläiselle Samurain menestys tuli juuri oikeaan aikaan, sillä sen voittokulku ja hienot otteet saavat Salaman treenaamisen tuntumaan jälleen hyvin tavoitteelliselta touhulta. Kunhan kaikki terveysongelmat saadaan nujerrettua niin voittajaesittelyyn kääntyy myös Salaisuus Rok.

Eilen Salama oli kuitenkin jossain ihan muualla kuin ravien voittajaesittelyssä - nimittäin Merin kouluvalmennuksessa Sievissä. Oli mukava tunti. Mentiin pelkästään keskiympyrällä ja (kerrankin...) hyvin yksinkertaisia asioita: Siirtymisiä käynti-pysähdys, ravi-käynti ja ravi-pysähdys. Ideana oli, että hevonen tekis nämä pelkästään istunnalla. Ja kyllähän Salama ne tekee, on se niin herkkä ja rehellinen hevonen. Joten oli ihana, kun oli Salamalle helppoja harjoituksia, vaikka kovastihan ite siinä saa kuitenkin töitä tehdä. Pysähdykset ravista piti tehdä ihan tasajaloin tai ainakin tuntea, kumpi takanen jäi taakse ja korjata se sitten myös tasan. Oli hauskaa! Lopuksi laukattiin keskiympyrällä. Ja löytyihän se kadoksissa ollut vasen laukkakin taas. Ite oon vain tehnyt sen virheen, että oon pyytäny hevosta nostamaan vasemman laukan yhtä hitaastia ravista kuin se oikeankin laukan nostaa. Ja kun se on vähänkään rynnänny, oon ottanu kiinni ja nostanu uudelleen ja ainahan sieltä silloin nousee oikea laukka. Nyt Meri sanoi, että antaa tamman vain kiihdyttää ravia ne pari askelta ennen laukan nostoa. Ja thats it, sieltä se vasen laukka aina kuitenkin tuli. Nuo on kyllä niitä hetkiä, jolloin sitä muistaa, miksi on hyvä kun joku ammattilainen edes joskus kattoo meikäläisen ratsastuksen perään. :)

Ilmojen puolesta tällä viikolla on ollut ihan kahdenlaista syksyä: On ollut sekä upeita aurinkoisia raikkaista syyspäivä, että niitä masentavia kelejä, jolloin vettä ja räntää tulee taivaan täydeltä ja vielä tuulen kans höystettynä. Mutta nekin kuuluu Suomen syksyyn. Ja onneksi nykyään on niin hyviä loimia, että ei varmasti sadekeleilläkään hevoset palellu tai kastu. Mitä tästä siis taas opimme: loimia kannattaa omistaa iiiiso läjä! ;)

2.10.2009

Pakkasaamuja

Lokakuu on pakastanut kelit jopa siinä määrin, että tällä viikolla on aamuisin saanut hieraista muutaman kerran silmiä ulos kattoessa. Lumesta ei kylläkään ole vielä tietoa, mutta luonto on ollut jokatapauksessa upean valkoisen kuuran peitossa. Yöpakkaset ovat yksi askel kohti oikeaa talvea. Ja voi kuinka minä jo odotankin talvea. Siis sellaista kunnon, "vanhanajan" talvea, en sitä nykyajan loskarallia. Hevosetkin ovat kyllä tajunneet lähestyvän talventulon, sillä niin pörröisiltä karhuilta ne alkavat pikkuhiljaa muistuttaa. Siitä minä taas en kyllä lainkaan ole innoissani - ja siksipäs minä oonkin kaivanut jo ulkoloimet hevosille päälle. Jos mahdollista ne edes hiukan vähentäisivät talviturkin kasvattamista. Meillä kyllä aina tähän aikaan vuodesta hevosten karvan laatukin jotenkin kärsii. Talvikarva ei ole ollenkaan näin alkusyksystä niin kiiltävää ja komeaa, mutta paranee kyllä hiljalleen sitten talven aikana. Silti se on minulle jokasyksyinen stressin aihe...

Tänään lähin Salaman kanssa heti aamusta ratsastuslenkille ihanan kuuraiseen metsään. On se luonto vain Suomessakin niin hienoa. Maa oli jonkin verran jäässä, joten lähes koko lenkki meni kävellen - ja raikkaasta ilmasta nauttien. Siitä onkin taas aikaa kun oon Salamalla ratsastellut, sillä viime ajat ollaan kyllä kovasti koitettu keskittyä vain tuohon ravipuoleen. Sinällään oon ollu tamman suhteen pitkästä aikaa vähän positiivisemmalla mielellä, sillä lenkeillä se on ollut varsin hyvänoloinen. Toki se saisi vauhtia ottaa vielä hurjasti enemmänkin ja henki saisi kulkea parammin ja ja ja, mutta jotenkin kaikkien viime aikaisten vastoinkäymisten jälkeen tuntuu, että vihdoin Salaman kanssa ollaan oikeilla raiteilla. Siis hetken aikaa, sillä kauaahan tällainen ilo ei missään tapauksessa voi kestää. Viime aikoina lenkillä on kuitenkin tuntunut, että aisoissa on se sama tamma kuin kevättalvellakin - eikä se ehkä niin huono ollutkaan, kuin tämä kesä antaa ymmärtää.

Eilen sain kunnian ajaa herra Aatun! Siitä onkin varmaan pari kuukautta, kun viimeks on vastaavanlaisen kunniatehtävän saanut, ja kylläpäs varsa oli voimistunut sitten viime kerran. Se alkaa olla kyllä jo ihan hevonen. Ja voi elämä, kuinka Aatu painoi ohjille. Sitähän me kyllä oriin hampaiden hoidattmaisella haettiinkin, että se pystyis tukeutumaan ohjaan ja että sitä sais ottaa suusta kiinni ilman että hevonen on heti melkein pystyssä. Se on tähän asti nimittäin ollut ihan hirvittävän herkkä suusta - ihan liian herkkä. Joten melko "shokki" olikin eilen, kun ekaks tuntu, että onkohan tällä hevosella enää mitään tuntoa suussa. Mutta nyt se siis alkaa muistuttaa ihan tavallisesti ajettavaa hevosta, joka ihan kunnolla osaa ja uskaltaa painaa ohjillekin. Hienoa Aatu! :) Meikäläiselle tuleekin varsin vastuullinen ensi viikko, kun porukat lähtee ulkomaille ja Aatu jää ihan vain mun hoidettavaks. Voitte kuulkaa uskoa, että oon kyllä saanut hoito-ohjeita! Ihan kun en joka päivä muutenkin Aatua hoitais... Voi plääh.

Huomenna on sitten 4-vuotisikäluokan tärkein lähtö ja koko kauden päätavoite käsillä, kun Kriterium juostaan Teivossa. Olisi ollut hieno mennä paikan päälle kattomaan ikäluokan parhaiden varsojen kilvanajoa, mutta yötyöt ovat yllättäin esteenä ja niinpä pidän Pihlajan Aaronilla peukkuja vain television ääressä. :)

27.9.2009

Tietyötä

Viimeistä eli tämän viikon seitsemättä vapaapäivää viedään ja huomenna työelämä kutsuu jälleen. Oonkohan tulossa hulluks, kun oikeesti tuntuu näiden vapaiden jälkeen oikein mukavalta mennä taas töihin. Noh, pari pitkää päivää töissä, niin eiköhän taas ole meikäläiselläkin eri ääni kellossa. Mutta ihan mukava "syysloma"viikko oli jokatapauksessa. Ja kun ei mitään suunnitelmia ollut koko viikolle, niin kerkesi jotain tekemäänkin. ;) Pitkästä aikaa ehti vähän kyläillä kavereilla ja käydä ihastelemassa omien hevosten lisäks muidenkin karvakorvia. Tiistaina kävin auton huollattamisen ohessa pyörähtämässä Ylivieskassa tamma- ja varsanäyttelyssä, missä olikin valtava määrä varsoja esiintymässä. Ei onnistunut ihan pelkkä turistina olokaan, kun Martta ja Jonna laitto heti töihin Siiri-neidin kanssa. ;) Omaakin tallia on ehtinyt viikon aikana enemmän puunata ja hevosten kanssa touhuilla. Salama lopetti 1,5 viikkoa kestäneen jalkalomailunsa ja tuona aikana mun pomminvarmasta, laiskahkosta tammasta tuli esiin aivan uudenlaisia puolia. Salamahan tuumas tulla melkeinpä vihaiseksi, kun ei päässytkään lenkkeilemään. Kyllä se kuulkaa luimi ja irvisteli mulle tallissa ja tarhassa se oli aivan raivona, jos vain Aatu haetiin sisälle ja sen kanssa lähetiin lenkille. Kummallista, sillä Salama ei koskaan ole ollut mikään innokas treenailija, mutta yhtäkkinen pakkolomailu sai tamman kyllä aivan totaalisesti hermostumaan.

Nyt saa itekin valjastella hevosia uudella innolla lenkille, koska nyt meillä vihdoin on hyvä treenitie. Tuntui, että peltoja on tänä kesänä saanut kiertää kyllästymiseen asti ja koska talven tuloa saa näköjään odottaa vielä pitkän tovin, niin me ollaan sitten omin kustannuksin ajatettu mehtätielle hiekkaa. Sinällään turhalta tuntui laittaa melkein yks (huonon) hevosen hinta pelkkään hiekkaan, mutta kyllä se vain kannatti, sillä nyt meillä on hyvä tie päästellä kopukoilla reippaampaa treeniäkin. Ei hiekkapäällysteistä tietä oo kuin kahden kilometrin matka, mutta sekin on jo niin luksusta, kun pääsee edes tuon kaks kilsaa yhteen suuntaan ajamaan reippaammin. Salaman kanssa oon käyny tuon pätkän aina kahteen kertaan niin että saa ajaa yhteensä 8km juosten. Kotiin kävelyttämisten kanssa lenkistä tulee silloin n. 12 km eli justiinsa sopiva reissu. Ja kyllä hevosetkin on niin nauttineet, kun pääsevät mehtätiellä painattamaan. Varsinkin Salama tuntuu niin mielellään juoksevan siellä ja kieltämättä oma hermokin kyllä lepää, kun saa metsän siimeksessä päästää tammalla menemään. Salama palasi luonteeltaan vanhaksi ihanaksi leppoisaksi Salamaksi heti kun pääsi taas treenailun makuun. Se on juossut metsässä nyt melko rankkoja lenkkejä. Henki ei tunnu olevan oikein auki, sillä kovasti Salamaa lenkkien jälkeen puhalluttaa - tai sitten kunto on kesän aikana totaalisesti kadonnut. Jatketaan nyt jonkin aikaa näin ennen kuin käydään radalla kokeilemassakaan hiitin ajoa. Ravi luistaa jälleen meikäläisen silmin katottuna hyvin ja vaikka minä kuinka tuijotan takapään liikettä, lautasten heilahtelua ja takasilla ponnistamista, niin en kyllä näe oikean jalan käytössä mitään eroa vasempaan verrattuna. Toki hevonen kyllä joutuukin jalkojaan käyttämään kunnolla, kun ajetaan pehmeällä pohjalla painavilla kärryillä. Ongelmat kun ovat ennenkin ilmaantuneet nimeenomaan vasta sitten, kun kilpakärryt laitetaan perään pää vedetään pystyyn. Tallissa koitan sulkea silmäni ja olla näkemättä sitä tosiasiaa, että Salama lepuuttaa jatkuvasti jompaa kumpaa takastaan - enemmän ehkä kuitenkin sitä oikeaa...

Aatu taasen jatkaa harjan tuhoamistaan. Hännän hinkkaamisen se on melkein jo kokonaan unohtanut, mutta harjaa se muistaa edelleen tupeerata. Ori on nyt sinkkikuurilla ja se on pesty joka ilta. Enempää minä en kyllä tällä hetkellä osaa tehdä. Ravi kuitenkin edelleen luistaa entiseen malliin ja se nyt kuitenkin Aatun elämässä tulee olemaan se ykkösasia. Enää kahdeksan kuukautta, niin Aatullekin saa asetella voilokkia selkään ja hölkkytellä opetuslähtöön. Mutta ennen sitä ehtii ilmaantua vielä vaikka kuinka monta uutta ongelmaa, kun raviurheilusta on kyse.

15.9.2009

Työniloa




Aakeeta laakeeta...





Salama on joutunut treenailemaan viime aikoina omiin nimiinsä....



Ja kyllä tympäsee, kun ei oteta lenkille mukaan!


Yksi kuva sisältä tallistakin. Salama on saanut
uudet jarrukärrylänget.


Minä oon viimeisen viikon ajan suorastaan asunut töissä, joten harrastusrintamalla on ollut hyvin hiljaista. Ehtiihän sitä työpäivien ohessa käydä hevoset ruokkimassa ja harjaamassa, mutta eipä juuri mitään muuta. Tänäaamuna, kun lähdin yövuoron jälkeen töistä, niin ulosleimatessa tunteja oli 8 päivän ajalta reilut 85. Joten kyllä sitä töissä on tullut oltua... Ja huom, mulla sentään oli viime keskivikko vapaatakin! Toisaalta on kyllä ehdoton pakko ollakin töissä, että ylipäätänsä pystyy tätä hevoshommaa harrastamaan! Nyt kuitenkin näyttää paljon paljon valoisammalta harrastusrintamalla, kun ens viikkokin on pelkkiä vapaapäiviä täynnä ja saa keskittyä olennaiseen - eli hevosiin. :)

Salama on jostain kumman syystä saanut olla vapaalla viikon verran. Piikitys tuli sinällään aivan oikeaan ajankohtaan, kun en olis muutenkaan ehtinyt tammaa järin monesti viikon aikana liikutella. Joten Salama on pitänyt lomaa. Aloin oikein miettiä, että milloinkahan viimeks Salama on ollut viikon ajan tekemättä mitään, joten piti sitten plarata treenipäiväkirjoja hetken aikaa. Jaksoin selata 1,5 vuotta taaksepäin, mutta eipä siinä aikana Salama oo viikon vapaata kertaakaan pitäny. Joten suotakoon tammalle nyt lomansa. :) Nyt tuntuu kyllä, että Salamakin on saanu lorvailusta tarpeekseen, sillä viimeiset kaksi päivää se on roikkunu tarhan portilla ja ollut niin lenkille lähdössä. Ja kun ei oo päässy, niin sitten se on riekkunu omiin nimiinsä ja tehnyt ne kaikki sirkustemppunsa. ;) Ei oo kovin kipeän oloinen ei. Mutta eipä se toisaalta ole aiemminkaan ollut. Oikea takajalka vaikuttaa päällepäin nyt hyvältä, sillä vuohinen ei oo öisinkään keränny lainkaan enää nestettä. Selvää on, että oikeita paikkoja on nyt hoidettu, mutta aivan eri asia onkin, miten ihmeessä saan takavuohisen ja -polven kestämään treeniäkin... Aika vahvistaa nuoren hevosen nivelet, mutta kuinka kauan siihen vielä menee on täysi arvoitus... Seuraavan viikon ajan ajan Salamalla korkeintaan kävelyä ja katsotaan sen jälkeen taas tilannetta. Jokatapauksessa ensi viikonlopun kouluvalmennus jää nyt meiltä väliin - ja kun me niin mielellämme oltais käyty Merille näyttämässä parantuneita laukannostoja. Ensi kerralla ehkä sitten.

Aatu sentään treenaa ihan normaaliin malliin. Täytyy antaa tunnustusta Tainiolle hyvästä hampaidenhoidosta, sillä Aatu on nyt huomattavasti aiempaa parempi ajettava. Nyt sitä saa jopa ottaa suusta kiinni ja kiellellä ilman että varsa raivostuu aivan täysin. Hyvä homma. Aatu on nyt mukamas jo niin iso ravurinalku, että sen kanssa käytiin sunnuntaina Kaustisella "hiitillä" - ihan ilman Salamaa. Oli kerrankin porukkaa, niin mikäpäs sen parempaa harjoitusta tuolle lapsukaisellekin onkaan, kuin muiden hevosten kanssa juokseminen. Lämmityksessä Aatu painoi häntä tötteröllä menemään sille niin tyypillistä paraatiravia. Hienolta sen tyyli näyttää, ei voi mitään. Itse hiittiin varsa olikin jo sitten saanut päästeltyä ylimäärisen kaasunsa pois ja lompsutteli tyynen rauhallisesti menemään kahden kilometrin tasaisen hiitin. Kellotettiin ekaa kertaa ja ihan puolihuolimattomasti Aatu hölkkyytteli 1.55 läpi. Käyttäytykin nyt paljon klinikkareissua fiksummin, en tiedä oliko Salaman kotonaolemisellakin osuutta asiaan. ;)

Tänään kävin ottamassa muutaman kuvan oripojasta iskän ajellessa sillä hiljaista hölkkää pellolla. Laitan tähän muutaman kuvan Pohjanmaan lakeuksista ja meidän paksusta Aatu-herrasta. Viikonloppuna toivottavasti päästään jo ajelemaan mehtätiellä, jonne lunta odotellessa on ajettu hiekkaa!!!

9.9.2009

Klinikkapäivä

Päivämäärä on tänään historiallinen 090909 ja sehän sopi meidän mielestä erityisen hyvin hevosten klinikkapäiväksi. En jaksa edes laskea tai muistella kuinka mones se lie on tämän kesän aikana. Jokatapauksessa monesti Salamaa on saanut viime kuukausien aikana eläinlääkäreiden syynissä käyttää.

Viime viikot hevoset ovat saaneet kuitenkin kovasti liikettä, molemmat ovat olleet aisoissa viitisen kertaa viikossa. Salama on kiskonut jarrua ihan tosissaan ja hevonen on puhaltanut noiden jarrulenkkien jälkeen tallissakin varmaan puoli tuntia. Kovia reissuja, mutta eipä hevonen ole niitä pahakseen pistänyt. Oikeastaan päinvastoin, sillä Salama on tuntunut treeneissä hirvittävän iloiselta ja menohaluiselta. Ongelma nimeltä takajalka on edelleen olemassa, mutta hevosen mieli ainakin on ollut valtavan virkeä. Aatu taas on reenaillut kevyempiä lenkkjä, mutta harva se päivä iskä on sitä viime aikoina ajellut. Murhetta on aiheuttanut kuluvan viikon aikana lähinnä se, että Aatu on yhtäkkiä alkanut hinkata harjaa ja häntäänsä. Ja sitä on kyllä pesty! Hexocil-shampoopullo meni että hujahti kun oria on joka ilta pesty ja puunattu. Ja silti Aatua on syyhyttänyt, niin että ennestäänkin hyvin olematon jouhimäärä on aianki puolittunut... Voi raivo. Nyt oon muutamana iltana öljynny herra-hinkkaajan harjan ja hännän ihan perinteisellä rypsiöljyllä niin että koko hevonen haisee ennemmin rasvalle kuin hevoselle. Öljy tuntuu kuitenkin ainakin toistaiseksi kaikista parhaiten auttavan ja nyt pari päivää jouhet on saaneet olla rauhassa. Ja myönnetään, että oon kyllä tilannu Aatulle vielä vaikka minkälaisia Probb-öljyjä ja -shampoita oloa helpottamaan, joten toivottavasti hinkkaaminen saadaan niillä rauhoittumaan. Onhan joka hevosella tietenkin niitä kausia, kun jostakin syyhytyttää, mutta tuntui ihan toivottamalta katella, kun Aatun ennestäänkin liru harja väheni päivä päivältä olemattomiin... Ja kun iskälle sanoin, että ori, joka on hinkannut harjaansa ja häntäänsä ei voi päästä ykköspalkinnolla kantakirjaan, niin johan alkoi peseminen. ;) Kuulemma harja ehtii kasvaa hienoksi vielä ennen nelivuotiskautta. ;)

Tänään sitten pakattiin molemmat hevoset kyytiin ja suunnattiin Kaustisen klinikalle. Aatulla oli hammaslääkäri- ja Salamalla jalkalääkäriaika. Aatulta raspattiin hampaat. Kylläpäs se käyttäytyi klinikalla hienosti, ei edes rauhottaa tarvinnut. Mutta varikolla se kyllä muisti elvistellä muille hevosille niin että etupää tuntui olevan hieman turhan kevyessä kengässä. ;) Ja valjastuskatoksessa se potkaisi väliseinästä jalan läpi... On se hieman eläväinen pakkaus. Niin ihana ja raivostuttava samaan aikaan.

Salaman kohdalla jalkoja taasen taivuteltiin ja samat tutut paikathan siellä edelleen oireilee: Oikea takanen ja vasen etunen. Molempiin jalkoihin lyötiin taas piikkejä. Nyt saa hevonen muutaman viikon vapaan ja parannella kinttujaan rauhassa. Ja meikäläisen päällekin loma tekee varmaan ihan hyvää... Hämärältä tuntuu, että aina nuo kaksi jalkaa vaivaantuvat, vaikkei mitään kilpailuvauhteja ookaan ajettu -saati sitten startattu. Eikä voi kyllä meikäläistä liian vähästä jalkojen hoidosta syyttää! Sinälläänhän Salama on aika kovapäinen hevonen, ettei se vaivojaan paljon lenkillä näyttele vaan korvat pystyssä painattaa illoisena menemään. Ja jos ei tuota iänikuista jalan vetämistä lasketa, niin ravissakaan ei kyllä suurempaa sanomista ole. Mutta taivutuksiin se reagoi kuitenkin aikalailla voimakkaasti. Tylsää. Mutta nyt on sentään eläinlääkärikin kehunut, kuinka upeassa kunnossa Salama päällepäin on! Ja sehän tässä hirvittävästi auttaakin, kun alakerta oireilee KOKO ajan.

Joskus sen päivän on kuitenkin pakko paistaa risukasaankin, sillä näin huonosti ei yksinkertaisesti voi aina mennä. Joten sitä parempaa päivää odotellessa...

1.9.2009

Arjen aherrusta

Syyskuu viimeistään vaihtaa tullessaan kesän syksyksi. Yöt on jo hirmu pimeitä ja päivisinkin on vettä ja tuulta riittänyt, vaikka sinällään lämmin kyllä vielä onkin. Salama ja Aatu eivät vielä ole hoksanneet ruveta kasvattamaan talvikarvaansa - mikä ei kyllä meikäläistä haittaa lainkaan. Mutta eiköhän syystuulet vie pian myös hevosten kesäkarvat mukanaan...

Meidän tallin arkeen ei mitään ihmeitä kuulu. Aatun kengitys laitettiin Jyrin toimesta viime viikolla uuteen uskoon ja ahkerasti iskä onkin sen jälkeen oriillaan ajellut. Aatu on edelleen yhtä valpas ja iloinen lenkkikaveri kuin aina ennenkin. Kyllä nuo oriit sinällään taitaa tammoja rehellisempiä työkavereita olla, sillä Aatua ei ainakaan lenkille tarvitse kahdeksi pyytää. Tarhasta se tulee aina juosten vastaan, sama milloin menee sitä lenkille hakemaan. Ja lenkillä on oriin mielestä aina yhtä mukavaa - kunhan vain saa tarpeeksi revitellä... Sen menemisen helppoutta ja rentoutta katsellessa ei voi kuin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa vain yhtä asiaa: Pysyisipä Aatu terveenä. Ainakin meidän silmin katsottuna sillä olisi lahjoja ja vauhtia hieman tavallista tallaajaa enemmän. Siis tällä hetkellä. Tulevaisuudesta kun ei kukaan tiedä.

Salama taas on saanut iskältä uuden varsin imartelevan nimityksen: latukone. Kuulemma sillä ajellessa on hyvä tehdä talvella hiihtäjille latuja, kun oikea jalka laahaa perässä tehden uran hankeen... No, ei tilanne nyt vielä varsin näin surkea ole, mutta ei meillä nyt kyllä mitään kehumisen aihettakaan ole viime aikoina ilmaantunut. Operaatio voimanajo on nyt homman nimi, joten Salkkari kiskoo jarrukärryjä ja odottaa talvea, lunta, ja paksuja hankia. Ratsasteltukin kyllä ollaan ja lauantaina kävin Salaman kanssa Sievissä Merin valmennuksessakin. Meri taitaa olla ainoa ihminen, joka on iloinen kun Salamalla ei kilpakärryjen pyörä pyöri toivottuun tapaan, sillä Merin mielestä Salaman pitäisi oikeassa elämässään olla ratsu. ;) Tästä me saadaankin aina joka tunnilla "väittely" aikaiseksi... Tällä kertaa meillä oli tunnilla esitellä Merille myös uusi askellaji: Laukka. Varsin hyvin hevonen toimi tunnilla ja laukannostot alkavat olla ainakin noin joka kuudennella kerralla aivan kohtuullisia. Vasen laukka pyörii ihan hienosti, oikea tuntuu vielä melkoisen pitkältä, eikä aina niin kolmitahtiselta, mutta paranee kuitenkin koko ajan. Ja jotain uutta minäkin taas opin: Meri nimittäin sanoi, että oikeaa takajalkaa vahvistaakseen pitää laukata vasenta, eikä oikeaa laukkaa. Hupsheijaa, meikäläisen aivoilla olen ajatellut asian aivan täysin ristiin. Toki Meri kehotti laukkaamaan kumpaakin laukkaa, mutta kuulemma vasenta laukkaa laukatessa oikea takajalka joutuu tekemään suurimman työn. Näin sitä aina viisastuu. :) Laukkaharjoitusten lisäksi ohjelmassa oli tunnilla pohkeenväistöjä. Käynnissä Salama tekee molempiin suuntiin hienoja väistöjä, ravissakin oikealle. Mutta oikean takajalan ongelma tulee esiin myös ratsastaessa ja juuri ravissa vasemmalle väistättäessä. Kaikella tavalla pitäisi lusmuta, ettei oikeaa takajalkaa tarvitsisi ottaa niin täysipainoisesti mukaan työntekoon. Paranihan se loppua kohti taas ja vallan hyvä jalan voimistamisharjoitus kotona tehtäväksikin on nuo pohkeenväistöt!

Mutta ei Salamasta vielä ole kuitenkaan ratsua tulossa. Sen verran komean esityksen teki Kaustisen raveissa sunnuntaina Salaman 5-vuotias täysveli Samurai Rok, joka otti näyttävän voiton uudella hienolla ennätysajallaan 32,6, että täytyyhän Salamankin nyt jonnekin riittää! Ei varmastikaan tänä vuonna, mutta ensi vuonna me pistetään Samurain ennätykset uusiksi. :) Eli ei se auta kuin uskoa hevoseen, treenata ja hoitaa. Siispä huomenna Salama taas kiskoo jarrukärryjä...

24.8.2009

Vaikeuksia ja vaivoja



Viime aikoina on jossakin määrin taas tullut mietittyä tämän hevoshomman kannattavuutta ja ylipäätänsä mikä tässä touhussa oikein vetää puoleensa. Olen vakaasti sitä mieltä, että raviurheilussa on vain kaksi ammattiryhmää, joiden silmin katsottuna raviurheilu on kannattavaa: Ensimmäinen on eläinlääkärit ja toinen valjas/hevostarvikekauppiaat. Minä olen viimeisen viikon aikana taas uskollisesti kantanut korteni kekoon näiden ammattiryhmien tukemiseksi ja kuskannut vähäiset euroni klinikalle ja Saarisen Matille... Täytyyhän joidenkin tässä touhussa pärjätäkin!

Viime ajat on mennyt lähinnä huoltotoimenpiteiden parissa. On kengitetty, madotettu, rokotettu, piikitetty. Ja se aika mikä näiltä on jäänyt on sitten treenattu.


Ensinnäkin viime viikolla Jyri kengitti ja hiittasi Salaman Kaustisella. Tamman ravirytmi on ollut niin hakoteillä, että muutettiin kengitystäkin heti kerralla kunnolla: eteen alumiini-combit ja taakse hokkikengät. Alumiinit ei ole kyllä mitkään treenikangät, mutta halusin kokeilla, mitä tapahtuu, kun etupäätä kevennetään reippaasti. Hokkikenkiä olen haaveillut jo jonkin aikaa takapäähän, sillä jossakin määrin olen miettinyt, onko kaikkien ongelmien pääsyy pidon puutteessa... No, nyt sain kaiken minkä halusin. Kengityksen jälkeen Jyri päästeli 2600 metrin hiitin. Enää ei kolissut jalat yhteen ja sivusta katsottuna hevonen näytti varsin kohtuulliselta. Vauhtia tamma otti aivan eri tapaan kuin aikaisemmin ja Jyri olikin sitä mieltä, että nopeuden puutteesta Salaman menestyminen ei jää kiinni. Mutta. Voiman tai terveyden puuttesta se sitten voikin jäädä. Oikea takajalka on edelleen toivottoman voimaton ja hevonen vetää sitä aivan liikaa. Kuulemma surutta saisi jarrukärryjä vedätellä ja niillä vetoja ajaa...

Sunnuntaina kävin Salaman kanssa kaksistaan Ylivieskassa, missä oli sovittu hiittitreffit Santun ja Jokitalon poppoon kanssa. Ja jos Salama on aikaisemmin vetänyt takastaan, niin nyt se ei ainakaan loppuhiitistä käyttänyt koko jalkaa lainkaan! Jopa minä nyt vihdoinkin näin ja tajusin, miltä se jalan vetäminen kärryiltä katsottuna näyttää! Ei ole kunnossa hevonen ei. Siispä seuraava suunta oli klinikalle, minne päästiinkin heti tänään. Salama sai oikeaan takapolveensa piikin. Ja muutaman viikon päästä saa uudestaan. Jos multa kysytään (eikä eläinlääkäreitä) niin VIHDOINKIN piikki tuli edes oikeaan niveleen! Kyllä sitä voimaakin voi varmasti sitten ajaa, kunhan hevonen nyt aluksi on siinä mielessä terve, että edes käyttää jokaista kinttuaan oikein.

Salama ja Aatu sai influenssarokotteensakin perjantaina. Ensimmäinen kerta, kun meillä koskaan on hevosia rokotettu! Mutta nyt oli pakko, sillä ensi vuoden alusta ei rokottamattomilla hevosilla enää kilpaa päästellä. Mitään taukoja ei kyllä meidän hevoset rokottamisen vuoksi saanut eikä ne kyllä yhtään vaisuilta ole vaikuttaneetkaan. Moniko ihminen sitä ehtii viikon makaamaan, kun on influenssarokotteen saanut? Ei kukaan.

Tällä viikolla Aatun pitäis saada myös uusi kenkäkalusto jalkoihinsa. Ja Salaman alumiinitkin vaihdetaan rautaisiin versioihin, sillä eihän nuo alumiinit kestä viikkoa kauempaa... Kengityksen jälkeen on sitten Aatunkin lapsuus loppu ja oriin on vihdoin aika siirtyä kunnon treeniin. Tämän vuoden 3-vuotislähdöissä on tehty Tähti-Hepun toimesta jo Suomen Ennätyskin, joten kyllä vastaaviin vauhteihin kyetäkseen saa Aatukin ruveta jo hikoilemaan. ;)

Eli ongelmia ongelmien perään sen kuin riittää meikäläisillä. Raviurheilu on maailman vaikein laji. Toivottoman vaikea. En suosittele kenellekään. ;)

17.8.2009

Syksy saapuu

Tilasin talven heti kuninkuusravien jälkeen alkavaksi ja vaikuttaa siltä, että sen olen kohta saamassakin - sen verran syksyn tuntua on ollut viimeisen viikon ilmassa. Varsinkin tänään vettä tuli oikein tulvimalla ja tuuli oli kuin suoraan Siperialta. Hevosillekin sai kaivaa pitkästä aikaa loimet päälle ennenkuin niitä raaski ulos laittaa. Tuntui kyllä, että niillä vaikutti tällaisella karmealla kelillä olevan ulkona paljon hellepäiviä mukavampaa, sillä laukkaa ainakin vedettiin tarhaa ympäri kierros toisensa jälkeen. :)

Meikäläistä syksyn saapuminen lähinnä masentaa. Mikään ei oikein jaksa innostaa, eikä motivaatiota ole tehdä yhtään mitään. Tätä surkeutta ei ainakaan yhtään helpottanut se, että Salama esiintyi eilen Alavieskan harkkareissa lähinnä vain väärällä askellajilla nimeltä laukka. Ja kun ei Salama oikeasti edes osaa laukata! Nyt se kuitenkin veti heti lähtökiihdytyksessä laukalle, jota ei olisi suostunut antamaan millään alas. No antoihan se sitten, kun oli tyyliin pysähtynyt ja muu joukko meni jossain sadan metrin päässä. Lähestulkoon jokaiseen kaarteeseen tuli myöskin parin askeleen hyppy. Myönnetään, että radan kaarteet olivat kyllä hankalat, mutta on Salama juossut Lapinkairan radalla samanlaisia kaarteita milloinkaan niissä laukkaamatta. Selityksenä voidaan keksiä vaikkapa se, että kuski halusi ajaa Salamalla yhtä löysällä sekillä kuin harjoituksissakin - mikä ei näköjään ollut kovin loistava idea. Todellisuudessa taas Salama paukutti jalkoihinsa jälleen jokaisella askeleella. Sinällään on aika käsittämätöntä, että hiittikärryistä tammalla voi ajaa kuinka kovaa tahansa, eikä varmana kolahda jalat yhteen. Mutta kun laitetaan kevyet kilpakärryt perään, niin johan alkaa paukutus kuin kyyhkysmetsällä konsanaan. Sama ongelma oli kyllä kevättalvella peruskuntoaikakauden jälkeenkin ja nyt propleema on jälleen saapunut iloksemme. Noh, tällä viikolla taas kengitellään... Mutta raviurheilussa pitää kuitenkin aina koittaa hakea myös niitä hyviä puolia ja sellainen oli ehdottomasti Alavieskassa se, että hevonen yrittää startissa tällä hetkellä huiman paljon ja kilpailee niin tosissaan - aivan kuin ravihevoset ikään! Ohjissa on hyvä paine ja hevosella hyvä motivaatio mennä - harmi vain kun askellaji sattui olemaan nytkin väärä. Pää vetää nyt kyllä, mutta liikeongelmien kanssa siis painitaan edelleen. Ite oon tällä hetkellä niin tympääntyny koko raviurheiluun, että en tiedä, yritänkö Salamalla starttiin enää tänä vuonna ollenkaan, vai reenaanko rauhassa nyt taas talven (kerta se nyt on tulossakin...) ja kevättalvella tultaisiin uudella innolla radalle.

Tällä hetkellä mua tympäsee sekin, että Salama on "päällepäin" paremmassa kunnossa kuin koskaan. Nykyään se näyttää ihan aikuiselta hevoselta, ei enää varsalta, siitostammalta, työhevoselta tai keskeneräseltä teiniltä, vaan nimenomaan aikuiselta ravihevoselta. Mutta vaikka hevonen näyttää hienommalta kuin koskaan, se myös juoksee huonommin kuin koskaan. Hienoa. Ja niin pirun masentavaa.

Yritä nyt tässä sitten keksiä jotain positiivistakin kerrottavaa. Noh, kerrotaan nyt vaikkapa se, että Salama osaa nykyään nostaa ratsastaessa pohkeista laukan. Siis ihan silloin, kun ratsastaja haluaa eikä kuten kärryt perässä, silloin kun hevonen haluaa. Oon vetäny sillä laukkavetoja nimenomaan oikeaa laukkaa, jotta se työntekoa pinnaava oikea takajalka joutuisi kunnolla hommiin. Positiivinen asia on myös Aatu. Se treenaa niin hurjan hyvin. Toistaiseksi. Muuta positiivista en enää keksikään. Masentavaa. Piste.

11.8.2009

Kuninkuusravit näetty ja koettu

Ravikuningas 2009: Patrikin Muisto

Kuninkaallinen saattue: I.P. Vipotiina ja Patrikin Muisto

Meidän lisäksi kunkkareissa oli muutama muukin...


Toisilla kunkkarit ottaa päähän - Jonnalla jalkoihin.
Siitä se mummoutuminen alkaa; hieno on väri ja turvotus!


Näistä jokainen suomenhevosravurin omistaja haaveilee...
Näiden loimien ja seppeleiden takia töitä tehdään päivästä ja
vuodesta toiseen.


Ei ole häpeä olla nopea... Kunpa joskus jälkeläisilläkin olisi
samanlainen nopeus. Saran Salama revittää lauantain lämmityksessä.


Kesän kohokohta on nyt ohi. Lappeenrannan kuninkuusravit täytti taas kaikki odotukset ja hienon raviviikonlopun huippuhevoset jälleen kerran tarjosivat kaikille katsojille. Myös hellettä piisasi aurongon porattaessa koko viikonlopun. Suomen ravikansa sai Lappeenrannassa uudet upeat ravikuninkaalliset, kun Patrikin Muisto ja I.P. Vipotiina ottivat vallan haltuunsa 6808 metrin urakoinnin jälkeen. Hienoja hevosia kumpainenkin. Hienoa oli olla myös todistamassa sitä riemua, mikä uusien ravinkuninkaallisten taustajoukot saivat kokea. Heidän unelmansa on nyt toteutunut. Minun suosikkini Saran Salama ansaitsee viikonlopun urakastaan myös täydet pisteet. Kolminkertainen ravikuningas ei luopunut kruunustaan taistelematta, vaan sijoittui lopulta kuninkuuskilpailun kakkoseksi sekunnin hurjalle Patrikin Muistolle häviten.

Oma tankki on kuninkuusravien jälkeen jossakin määrin aina tyhjä. Elämää on kuninkuusravien jälkeenkin, mutta hieman takkuiselta arki tuntuu joka vuosi tuon ravikansan yhteisen juhlan jälkeen. Mitenkähän sitä taas saisi motivoitua itsensä työntekoon ja normaalielämän pariin, kun tähän asti on menty vain kunkkareiden voimalla. Tokihan ne kuninkuusravit on taas ensi vuonnakin, vieläpä Oulussa, joten ei kai se auta kuin alkaa niitä odottamaan.

Treeni-intoa kunkkarit sentään aina tuovat. Minun unelmani on vielä toteutumatta ja sen eteen tehdään taas uudella innolla töitä. Ja sitä on vielä paljon. Siispä hevoset ovat treenanneet ihan normaaliin malliin: Salama joka toinen päivä ja Aatu ehkä hieman harvemmin, mutta säännöllisesti kuitenkin. Salaman kanssa mennään sunnuntaina Alavieskaan harjoitusraveihin. Odotuksia ei ennestäänkään ollut, mutta ne laskivat entisestään, kun Salaman sarja olikin mennyt peruihin hevospulan takia, ja se joutuu juoksemaan nyt ehkä vähän kovempia hevosia vastaan. Olisin halunnut ajaa sillä nyt mahdollisimman helpon startin, mikä ei nyt taida aivan toteutua, mutta ollaanpa nyt ainakin mukana. Kuskikaan ei kovin kaksinen sankari ole, joten lähinnä kokemusta mennään molemmille hakemaan. Tiedä sitten pysynkö edes kärryjen kyytillä, kun yövuoron jälkeen lähden vielä silmät ristissä kilpaa ajamaan...

Laitan tähän hieman kuvasatoa kuninkuusraveista. Imetään niistä sitten voimaa taas syksyn räntäsateissa. ;) Seuraaviin kuninkuusraveihin nimittäin ei ole enää kuin ehkä jotain 360 päivää... Niitä odotellessa!