Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



27.9.2009

Tietyötä

Viimeistä eli tämän viikon seitsemättä vapaapäivää viedään ja huomenna työelämä kutsuu jälleen. Oonkohan tulossa hulluks, kun oikeesti tuntuu näiden vapaiden jälkeen oikein mukavalta mennä taas töihin. Noh, pari pitkää päivää töissä, niin eiköhän taas ole meikäläiselläkin eri ääni kellossa. Mutta ihan mukava "syysloma"viikko oli jokatapauksessa. Ja kun ei mitään suunnitelmia ollut koko viikolle, niin kerkesi jotain tekemäänkin. ;) Pitkästä aikaa ehti vähän kyläillä kavereilla ja käydä ihastelemassa omien hevosten lisäks muidenkin karvakorvia. Tiistaina kävin auton huollattamisen ohessa pyörähtämässä Ylivieskassa tamma- ja varsanäyttelyssä, missä olikin valtava määrä varsoja esiintymässä. Ei onnistunut ihan pelkkä turistina olokaan, kun Martta ja Jonna laitto heti töihin Siiri-neidin kanssa. ;) Omaakin tallia on ehtinyt viikon aikana enemmän puunata ja hevosten kanssa touhuilla. Salama lopetti 1,5 viikkoa kestäneen jalkalomailunsa ja tuona aikana mun pomminvarmasta, laiskahkosta tammasta tuli esiin aivan uudenlaisia puolia. Salamahan tuumas tulla melkeinpä vihaiseksi, kun ei päässytkään lenkkeilemään. Kyllä se kuulkaa luimi ja irvisteli mulle tallissa ja tarhassa se oli aivan raivona, jos vain Aatu haetiin sisälle ja sen kanssa lähetiin lenkille. Kummallista, sillä Salama ei koskaan ole ollut mikään innokas treenailija, mutta yhtäkkinen pakkolomailu sai tamman kyllä aivan totaalisesti hermostumaan.

Nyt saa itekin valjastella hevosia uudella innolla lenkille, koska nyt meillä vihdoin on hyvä treenitie. Tuntui, että peltoja on tänä kesänä saanut kiertää kyllästymiseen asti ja koska talven tuloa saa näköjään odottaa vielä pitkän tovin, niin me ollaan sitten omin kustannuksin ajatettu mehtätielle hiekkaa. Sinällään turhalta tuntui laittaa melkein yks (huonon) hevosen hinta pelkkään hiekkaan, mutta kyllä se vain kannatti, sillä nyt meillä on hyvä tie päästellä kopukoilla reippaampaa treeniäkin. Ei hiekkapäällysteistä tietä oo kuin kahden kilometrin matka, mutta sekin on jo niin luksusta, kun pääsee edes tuon kaks kilsaa yhteen suuntaan ajamaan reippaammin. Salaman kanssa oon käyny tuon pätkän aina kahteen kertaan niin että saa ajaa yhteensä 8km juosten. Kotiin kävelyttämisten kanssa lenkistä tulee silloin n. 12 km eli justiinsa sopiva reissu. Ja kyllä hevosetkin on niin nauttineet, kun pääsevät mehtätiellä painattamaan. Varsinkin Salama tuntuu niin mielellään juoksevan siellä ja kieltämättä oma hermokin kyllä lepää, kun saa metsän siimeksessä päästää tammalla menemään. Salama palasi luonteeltaan vanhaksi ihanaksi leppoisaksi Salamaksi heti kun pääsi taas treenailun makuun. Se on juossut metsässä nyt melko rankkoja lenkkejä. Henki ei tunnu olevan oikein auki, sillä kovasti Salamaa lenkkien jälkeen puhalluttaa - tai sitten kunto on kesän aikana totaalisesti kadonnut. Jatketaan nyt jonkin aikaa näin ennen kuin käydään radalla kokeilemassakaan hiitin ajoa. Ravi luistaa jälleen meikäläisen silmin katottuna hyvin ja vaikka minä kuinka tuijotan takapään liikettä, lautasten heilahtelua ja takasilla ponnistamista, niin en kyllä näe oikean jalan käytössä mitään eroa vasempaan verrattuna. Toki hevonen kyllä joutuukin jalkojaan käyttämään kunnolla, kun ajetaan pehmeällä pohjalla painavilla kärryillä. Ongelmat kun ovat ennenkin ilmaantuneet nimeenomaan vasta sitten, kun kilpakärryt laitetaan perään pää vedetään pystyyn. Tallissa koitan sulkea silmäni ja olla näkemättä sitä tosiasiaa, että Salama lepuuttaa jatkuvasti jompaa kumpaa takastaan - enemmän ehkä kuitenkin sitä oikeaa...

Aatu taasen jatkaa harjan tuhoamistaan. Hännän hinkkaamisen se on melkein jo kokonaan unohtanut, mutta harjaa se muistaa edelleen tupeerata. Ori on nyt sinkkikuurilla ja se on pesty joka ilta. Enempää minä en kyllä tällä hetkellä osaa tehdä. Ravi kuitenkin edelleen luistaa entiseen malliin ja se nyt kuitenkin Aatun elämässä tulee olemaan se ykkösasia. Enää kahdeksan kuukautta, niin Aatullekin saa asetella voilokkia selkään ja hölkkytellä opetuslähtöön. Mutta ennen sitä ehtii ilmaantua vielä vaikka kuinka monta uutta ongelmaa, kun raviurheilusta on kyse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti