Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



13.10.2013

Taukoilua

Superhienoa ravikesää seurasi ankea syksy. Ilmojen puolesta syksy on ollut hienoin miesmuistiin, mutta ravirintamalla ei ole tapahtunut mitään hienoa. Olihan se tiedossakin, että mahtavaa menestystä seuraa mahalasku, mutta ei siitä mihinkään pääse, että silti tympii.

Syksyinen Teivo. Kriterium-ravit ja T75-finaalikierros.

Aatu juoksi vielä viikko sitten lauantaina Teivossa kilpaa. Se oli jo viikolla ajetussa hiitissä niin onneton, etten muista montako vuotta sitten se on ravannut samanlaista räpätysravia kuin nyt.

Kaikki ei todellakaan ollut hevosella kohdillaan. Mietittiin, kannattaako Teivoon ylipäätänsä lähteä, mutta kieltämättä finaalikierros painoi vaakakupissa aika paljon. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi tietenkin ollut järkevämpää jättää Aatu kotiin ja mennä vaikka muuten vain töllistelemään päiväksi Teivoon hienoja Kriteriumraveja. No mutta, meillä nyt kuitenkin oli Aatu mukana, kun Merjan ja Vellun kanssa lähdettiin lauantaiaamuna Teivon turneelle. Ja olihan se jossakin määrin ihan leppoisaa, kun tiesi ettei mitään menestymisodotuksiakaan ollut, niin ei tarvinnut edes jännittää. Aatukin oli ravipaikalla niin kiltti ja rauhallinen, että sen kanssa oli oikeastaan oikein nautinnollista olla raveissa. Kun omistaja itse ei ollut panikoimassa vieressä aivan kaikesta, hevonenkin nukkui katoksella kuin vanhat ruunat. Ja mikäs siellä Teivossa oli töllistellessä, kun koko ravipaikka vilisi huippuhevosia. En jotenkin millään tajua, että tänä kesänä myös Aatu on ollut niin monesti paikalla noiden kaikkien huippuhevosten keskellä. Ja kyllä nytkin koko tilanne tuntui yhdensortin arvoitukselta "Kuka ei kuulu joukkoon?", kun Aatun viereisissä katoksissa seisoskeli sellaisia nimiä kuin Vislakka, Aaron De Veluwe, I.P. Vipotiina, Kilun Peedro, Hopihopi jne. 

Aatun kanssa Teivossa

Itse rauhallisuus päiväunilla
Vislakka ja Aatu. :)
Teivossa Aatun kuvioihin kuuluu aina, että radalle meneminen on yhdensortin näytös, kun mäkeä pitää laskeutua alaspäin. Nytkin lämmitykseen mennessä se pyöri omat kuvionsa varikolla ennenkuin suostui "laskeutumaan" rataa kohti. Jos ei muuta, niin kummasti Aatu ainakin saa kuviotansseillaan ja keulimisellaan aina tilaa nopeasti ympärilleen. ;) Lämmityksessä Aatu juoksenteli kolme kierrosta hiljallaan rataa ympäri. Hevonen näytti paremmalta kuin hiitissä, mutta Vellu vahvisti, ettei se nyt vain tunnu "oikeanlaiselta". Meillä ei ollut mitään menetettävää, joten kaikki keinot otettiin käyttöön. Aatulta riisuttiin starttiin ensimmäistä kertaa sen elämässä kaikki kengät pois. Tämän jälkeen hirvittikin enää oikeastaan vain se, että hevonen ei hajoaisi moiseen kokeiluun... Kengittä Aatu ravasi paremmin ja edes aavistuksen rennommin, mutta eihän ongelma kokonaan kenkien riisumisella korjaantunut. Ongelma on, että ravi ei ole täysin sulavaa ja Aatu ottaa kovassa vauhdissa väliin ihmeellisiä satsiaskelia. Ja loppupelissä sen tietää, miten hommassa käy kun startin aikana alkaa valiovauhdissa vähän satsailemaan. Lähtö uusittiin kerran, mutta ihme kyllä Aatu lähti molemmilla kerroilla ravia. Hiljaa, mutta oikeaa askellajia kuitenkin. Aatu taivalsi neljännessä parissa ulkona ja viimeisen kierroksen alkaessa Vellu nosti sen kolmannelle radalle kiriin. Satsailu loppui laukkaan viimeisellä takasuoralla. Aatu tuli maaliin viimeisenä ja siinä mielessä hylkäys pitkästä laukasta olikin paljon parempi sijoitus. ;)

Balanssi. Kengät pois ekaa kertaa!!!
Teivon startin jälkeen Aatu jäi tauolle. En osaa sanoa vielä, onko tämä talvitauko vai huoltotauko vai mikä tauko, mutta tauko kuitenkin. Kausi on ollut pitkä ja komea, mutta silti en suostu laittamaan tämän hetken terveystilannetta pelkästään pitkän kauden piikkiin. Tällä viikolla Jyri kävi kengittämässä Aatun ja jalkoihin laitettiin taas raskaat ratsukengät hokkien kera. Kimmo tutki oriin läpi eilen, mutta edelleen se on taivutuskokeissa terveemmän oloinen mitä ravi viimeisissä starteissa antaisi ymmärtää. Etupolvet ja takapolvet jokatapauksessa lääkittiin ja Aatu sai tulehduskipulääkekuurin.

Merja tekee sekkivirityksiä.
 
Aatu lämmityksessä

Salaman kausi on nyt virallisesti ohitse. Jossakin määrin olen kai antanut itselleni luvan haaveilla, että tamma juoksisi vielä loppuvuonna yhden-kaksi starttia kilpaa, mutta nyt ne haaveet on haaveiltu. Jalka on ultrattu viimeksi eilen ja vaikka paranemista onkin tapahtunut, ei auta kuin jatkaa kävelyttämistä. Viimeisen ohjeen mukaan, Salaman kävely"treeni" jatkuu marraskuun loppuun saakka. Toivottavasti talvi päästäisiin sitten ajamaan juoksua, jotta starttiin tulosta voisi edes teorissa haaveilla ensi keväälle.

Mutta Salamahan kävelee. Se on tyytynyt kohtaloonsa niin hyvin, etten enää tiedä, muistaako tamma edes, että lenkillä voisi juostakin. Salama kokee olevansa kovinkin tomera, kun se ylipäätänsä pääsee lenkille. Oma pää ei tahdo kävelyttämistä kestää, mutta ei kai se nyt vain auta kuin kestää. On parempi olla jatkossa miettimättä mitään päivämääriä tai tavoitteita. On kai opeteltava olemaan ajattelematta mitään noilla meidän kävelyretkillämme. En olisi uskonut, että niin mitättömän kokoisesta jännevammasta tulisi näin pitkä riesa. Ja tietenkin juuri silloin, kun Salama oli paremmassa, terveemmässä kunnossa kuin koskaan. Kaiken harmituksen ohella olen koittanut ajatella, että jos joltain meidän hevoselta piti jalka paukahtaa, niin onneksi se oli Salama. Oreilla on ainakin toivottavasti raviurheilulle enemmän annettavaa. Eikä Salama ole ennenkään jaloillaan juossut, vaan pelkällä päällään. Jos jokin hevonen meidän tallista tulee tällaisen vamman jälkeen takaisin, niin se on Salama. Se tulee takaisin pelkän luonteensa ja periksiantamattomuutensa ansiosta. Silti tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta saada sitä enää koskaan samanlaiseen kuntoon, missä se tänä kesänä kilpaili, vaikka jalka alkaisikin kestää vielä kilvanajoa.

Salama teki 8-vuotiaana hienoimman kilpailukautensa. Talven kolme starttia kokeiltiin ajaa vain todetaksemme, ettei Salaman juoksemisesta hokkikengässä vain yksinkertaisesti tule mitään. Mutta kun kesäkengät saatiin alle (ja nekin useimmiten vielä pois) alkoi tapahtua. Salama oli kesän jokaiseen starttiin  loistava, paransi ennätyksiään ja jäi vain kerran ulos neljän parhaan joukosta.

Ankean syksyn valopilkku on onneksi Samu. Onneksi edes yksi hevonen tallissa on tällä hetkellä terve. Samulla lenkillä käyminen on viime aikoina ollut niitä harvoja asioita, joista oikeasti tulee todella hyvällä tuulelle. Se on mainio peli, ja hevosena minä tykkään Samusta ihan valtavasti. Uskon, että siitä tulee vielä jonain päivänä todella hieno hevonen.

Tämän syksyn ravitunnelmat: Synkkää on. ;) Kuvasta löytyy myös Salama!

Syksy - on siinä jotain hienoakin-

1.10.2013

Viikkomuistelmat

Harmi - pedoista pahin. ;)
Blogi elää omaa elämäänsä hieman kaikista tapahtumista jälkeenjääneenä ja taas kerran yritän kirjoittaa jonkinmoisen muistelman siitä, mitä viime viikkoina on tapahtunut. Kuviakaan ei ole viime viikkoina tullut otettua, joten tässä rekvisiittana jotain epämääräisiä kamerasta löytyneitä kuvia kesän varrelta.

Toissalauantaina eli 21.9 käytettiin Aatua Forssan ravirataa kiertämässä. Taas olin ollut edellisyön töissä (jotenkin musta tuntuu, että oon joka toisella ravireissulla puolikuolleen ja rähjääntyneen näköinen väsynyt raviharrastaja yötöiden seurauksena). Jokatapauksessa tämä oli nyt tälläkin kertaa oma valinta, sillä vain näillä järjestelyillä ylipäätänsä pääsin Forssaan mukaan. Ajoin töistä suoraan Kaustiselle ja sieltä matka jatkui kahdeksan aikoihin Aatun ja ihmiskumppaneiden kanssa etelää kohti. Meiltä on Forssaan yli 400km:n matka ja siinä kuuden tunnin aikana ehti kyllä hyvin nukkumaan. ;)

Positiivista oli, että koko viikon Forssaan lauantaiksi ennustettua sadetta ei ravien aikana näkynyt. Me olimme perillä Pilvenmäen raviradalla joskus yhden kieppeillä. Aatu oli matkustanut hyvin. Vähän aikaa se malttoi kävellä suht rauhallisesti varikolla narusta, mutta kun maa alkoi liiaksi polttaa kavioiden alla, vein oriin valjastuskatoksen karsinaan. Aatu saikin toipua muutaman tunnin ajan kuljetuksesta ja koittaa leikisti vaikka keskittyä omaan tulevaan suoritukseensa. Hevonen oli kyllä rauhallinen, mutta tuskin se mihinkään silti keskittyi. ;) Koko reissun parasta antia oli, kun ehdin ennen Aatun valjastamista käydä katsomassa sen "Etelän veljeä" Ponnen Onnia! Eipä liian usein satuta Onnin kanssa samoihin raveihin, kun niin eri puolella Suomea asustetaan.


Salama ja Aatu hiitillä joskus silloin kun oli kesä...

Aatun lämmityksessä ei ollut kovin ihmeitä. Minusta hevonen näytti aavistuksen viime startteja epävarmemmalta, mutta kuulosti siltä, että "viralliset" lämmitystarkkailijat antoivat Aatulle silti pelkkiä plusmerkintöjä. Lähtö oli kovatasoinen niinkuin nämä 75-lähdöt toki järkiään ovat. Mutta kyllä me silti jonkinlaisin pärjäämisodotuksin matkaan oltiin lähdetty ja haaveiltu ennakkoon totosijasta. Aatulla oli auton takaa numero kolme. Se lähti erittäin epävarmasti liikkeelle, haki ja haki raviaan, laukkasikin ja valahti tottakai häntäjoukkoihin. Lopulta askeleet alkoivat löytyä kohdilleen ja Aatun juoksupaikaksi muodostui neljäs pari ulkona. Ensimmäisen puolikkaan suosikki veti 23,5 vauhdilla ja kierroksenkin väliajaksi kuulutettiin 25,0. Viimeisellä takasuoralla Aatu lähti kolmannelle kiriin. Kolmas puolikas 28,0. Kaukaa takajoukoista Aatu kiri hyvin. Se saavutti kärkihevoset viimeisessä kaarteessa ja pitkällä loppusuoralla kuvitteli sen ehtivän taisteluun mitalisijoista. Loppusuoran kirikamppailussa ei ainakaan Aatu kestä yhtään häiriötä ja kun laukkaava kilpakumppani veti sen turvan edestä sivuluisua ulkoradoille, sekosi Aatunkin askeleet ja se laukkasi. Laukka oli lyhyt, mutta vauhti tietenkin tyssäsi siihen. Kärki lopetti 22,5-kyytejä. Luulimme, että Aatun kohtaloksi tuli hylkäys loppusuoran laukasta, joten kovin iloinen yllätys oli lopulta kuitenkin, kun lopputuloksissa Aatu kuulutettiin viidenneksi. Ajaksi tuli 26,2ake ja äksä perään.

Vaikka loppusuoran laukka olikin häiriön seurausta, oli tosiasia, että Aatu oli Forssassa hyvin epävarmalla ravilla ja minusta näytti lähdön aikana jo useampaankin kertaan, että se repeää laukalle ihan hetkellä minä hyvänsä. Tämä tuli kieltämättä yllätyksenä, sillä hevonen oli vasta hoidettu ja kaiken piti olla Forssassa hevosella taas kunnossa. Mutta mistä näistä mitään tietää. Ihmetouhua.
Kotona oltiin muistaakseni joskus yhden jälkeen, mutta oma aikansahan hevosen kanssa toki kotonakin vielä menee. Sunnuntaiaamuna kellon herättäessä viideltä töihin, piti kyllä hetken aikaa itselle vannotella raviurheilun mukavuutta harrastuksena. ;)


Samu ja Salama Kaustisella

Forssassa käytiin Aatun kanssa siis lauantaina ja siitä seuraavana tiistaina pyörähdettiin sitten Salaman kanssa Tampereen klinikalla jänteen kontrolliultrauksessa. Neljä tuntia ajettiin Teivoon, jalan ultrauksessa meni Kimmolta varmaan 7 minuuttia, sen jälkeen toiset 7 minuuttia odoteltiin papereita jonka jälkeen ajettiin taas neljä tuntia kotiin. Ou jee. Ultran tuomion perusteella kävelyttäminen jatkuu taas ainakin kuukauden eteenpäin. Vauriokohta näkyi ultrassa edelleen selvästi, vaikka vamma onkin pieni. Ongelmana on, että vammakohta on jännetupen sisällä sellaisessa kohdassa, että paraneminen nyt sitten näköjään kestää. On myös mahdollista, että se näkyy ultrassa ikuisesti ja sen takia on vaikea sanoa tai ennustaa milloin vauriokohta on "tarpeeksi hyvin" parantunut. Periaatteessa kilpaa voisi kokeilla ajaa vaikka heti, mutta riskinsä siinä tietenkin on. Ja tulee varmaan jatkossa aina olemaan. Kimmo suositteli, että kävelyttämistä jatketaan vielä kuukausi seuraavaan kontrolliultraukseen saakka. Silloin toivottavasti nähdään, onko jänteen vammakohdassa tapahtunut paranemista vai jääkö kohta harvakaikuisemmaksi alueeksi jatkossakin. Paremmaltahan jalka toki nyt näyttää, kun turvotus on siitä poissa ja akuutti tulehdusreaktio rauhoittunut.


Salama

Niin. Jokainen tietää, että kuukausi on tässä lajissa hirvittävän lyhyt aika. Kuukauden kävelyttäminen ei enää tunnu yhtään missään. Silti epäilyttää, montako näitä jatko-kävely-kuukausia vielä tulee olemaan? Sinällään niilläkään ei tietenkään ole mitään merkitystä, jos hevonen vain tulee vielä kuntoon. Talvella ei ole muutenkaan tarkoitus ajaa kilpaa, joten kaiken järjen mukaisesti voisi olla jokatapauksessa viisaampaa kävelyttää Salamaa siihen saakka kunnes lumi tulee ja meillä kotona olisi taas hyvät ajomahdollisuudet. Ja toivoa sitten vain, että jalka kestäisi talven treenit ja että Salamalla päästäisiin taas keväällä ajamaan kilpaa. Silti turhauttaa. Tiedän, että isommistakin jännevammoista on hevoset parantuneet ja että niiden kuntouttamiseen ihmiset ovat tehneet paljon enemmän töitä, kuin mitä minä olen nyt Salaman jalan eteen joutunut tekemään. Silti myönnän, että välillä iskee epätoivo siitä, mitäpä jos vamma ei koskaan paranekaan? Väillä tuntuu Salamaa ajaessani tai vain tarhassa sitä katsellessani, että joudun vannottamaan itsellenikin, että hevonen on vaivanen. ;) Onhan sen pakko olla, jos ultra kerta niin näyttää... Mutta päällepäin tamma tai edes vammajalka ei siltä näytä. Tällä viikolla olen monena iltana tuijottanut Salaman riekkumista tarhassa. Maailman rauhallisin ja kiltein hevonen tekee omia laukkapiruettejaan, pukkihyppelysarjojaan, nostaa hännän pystyyn ja vetää kiitoa tarhaa edestakaisin. Hmm. Vitun kävelyttäminen, sanoo Salama - ja sanonpahan kohta minäkin. :D Tuota iltavilliä katsellessa en voi olla nauramatta ääneen ja lupaan taas lähinnä vain itselleni, että Salama vielä tulee kuntoon.

On muuten taas se aika vuodesta, kun porukat lennähtivät Rodoksen lämpöön ja minä oon pitänyt omaa syyslomaani. Koko viikko pyhitetty ihan vain hevosille - ja voi kuinka minä nautin. Hevosten hoitamisen ja treenaamisen lisäksi olen onneksi ehtinyt tekemään myös aika paljon niitä tallin ikuisia rästihommia, jotka ovat odottaneet "sitten joskus" -aikaa taas jo vaikka kuinka pitkään.
Laura kävi eilen hieromassa Salaman ja Aatun ja iloiseksi yllätykseksi jopa Aatun hierominen alkaa ehkä hiljalleen onnistua. Kenties joskus kymmennen hierontakerran jälkeen Aatu pääsee vielä eroon "periaate-päätöksestään", jonka mukaan hieronta ei ole tosimiesten hommaa.... ;) Tosimies voisi sen sijaan vaikka koittaa kunnostautua ensi lauantaina juoksukilpailujen suhteen. Teivossa ajetaan T75-finaalikierros, jossa Aatukin on mukana. Viides lähtö, ensimmäinen 75-kohde, 2100 metrin ryhmäajo, numero kolme. Ja hurja vastus. Tuossa sakissa jo rahasijalle yltäminen olisi kova suoritus.


Mun pihalta