|
Harmi - pedoista pahin. ;) |
Blogi elää omaa elämäänsä hieman kaikista tapahtumista jälkeenjääneenä ja taas kerran yritän kirjoittaa jonkinmoisen muistelman siitä, mitä viime viikkoina on tapahtunut. Kuviakaan ei ole viime viikkoina tullut otettua, joten tässä rekvisiittana jotain epämääräisiä kamerasta löytyneitä kuvia kesän varrelta.
Toissalauantaina eli 21.9 käytettiin Aatua Forssan ravirataa kiertämässä. Taas olin ollut edellisyön töissä (jotenkin musta tuntuu, että oon joka toisella ravireissulla puolikuolleen ja rähjääntyneen näköinen väsynyt raviharrastaja yötöiden seurauksena). Jokatapauksessa tämä oli nyt tälläkin kertaa oma valinta, sillä vain näillä järjestelyillä ylipäätänsä pääsin Forssaan mukaan. Ajoin töistä suoraan Kaustiselle ja sieltä matka jatkui kahdeksan aikoihin Aatun ja ihmiskumppaneiden kanssa etelää kohti. Meiltä on Forssaan yli 400km:n matka ja siinä kuuden tunnin aikana ehti kyllä hyvin nukkumaan. ;)
Positiivista oli, että koko viikon Forssaan lauantaiksi ennustettua sadetta ei ravien aikana näkynyt. Me olimme perillä Pilvenmäen raviradalla joskus yhden kieppeillä. Aatu oli matkustanut hyvin. Vähän aikaa se malttoi kävellä suht rauhallisesti varikolla narusta, mutta kun maa alkoi liiaksi polttaa kavioiden alla, vein oriin valjastuskatoksen karsinaan. Aatu saikin toipua muutaman tunnin ajan kuljetuksesta ja koittaa leikisti vaikka keskittyä omaan tulevaan suoritukseensa. Hevonen oli kyllä rauhallinen, mutta tuskin se mihinkään silti keskittyi. ;) Koko reissun parasta antia oli, kun ehdin ennen Aatun valjastamista käydä katsomassa sen "Etelän veljeä" Ponnen Onnia! Eipä liian usein satuta Onnin kanssa samoihin raveihin, kun niin eri puolella Suomea asustetaan.
|
Salama ja Aatu hiitillä joskus silloin kun oli kesä... |
Aatun lämmityksessä ei ollut kovin ihmeitä. Minusta hevonen näytti aavistuksen viime startteja epävarmemmalta, mutta kuulosti siltä, että "viralliset" lämmitystarkkailijat antoivat Aatulle silti pelkkiä plusmerkintöjä. Lähtö oli kovatasoinen niinkuin nämä 75-lähdöt toki järkiään ovat. Mutta kyllä me silti jonkinlaisin pärjäämisodotuksin matkaan oltiin lähdetty ja haaveiltu ennakkoon totosijasta. Aatulla oli auton takaa numero kolme. Se lähti erittäin epävarmasti liikkeelle, haki ja haki raviaan, laukkasikin ja valahti tottakai häntäjoukkoihin. Lopulta askeleet alkoivat löytyä kohdilleen ja Aatun juoksupaikaksi muodostui neljäs pari ulkona. Ensimmäisen puolikkaan suosikki veti 23,5 vauhdilla ja kierroksenkin väliajaksi kuulutettiin 25,0. Viimeisellä takasuoralla Aatu lähti kolmannelle kiriin. Kolmas puolikas 28,0. Kaukaa takajoukoista Aatu kiri hyvin. Se saavutti kärkihevoset viimeisessä kaarteessa ja pitkällä loppusuoralla kuvitteli sen ehtivän taisteluun mitalisijoista. Loppusuoran kirikamppailussa ei ainakaan Aatu kestä yhtään häiriötä ja kun laukkaava kilpakumppani veti sen turvan edestä sivuluisua ulkoradoille, sekosi Aatunkin askeleet ja se laukkasi. Laukka oli lyhyt, mutta vauhti tietenkin tyssäsi siihen. Kärki lopetti 22,5-kyytejä. Luulimme, että Aatun kohtaloksi tuli hylkäys loppusuoran laukasta, joten kovin iloinen yllätys oli lopulta kuitenkin, kun lopputuloksissa Aatu kuulutettiin viidenneksi. Ajaksi tuli 26,2ake ja äksä perään.
Vaikka loppusuoran laukka olikin häiriön seurausta, oli tosiasia, että Aatu oli Forssassa hyvin epävarmalla ravilla ja minusta näytti lähdön aikana jo useampaankin kertaan, että se repeää laukalle ihan hetkellä minä hyvänsä. Tämä tuli kieltämättä yllätyksenä, sillä hevonen oli vasta hoidettu ja kaiken piti olla Forssassa hevosella taas kunnossa. Mutta mistä näistä mitään tietää. Ihmetouhua.
Kotona oltiin muistaakseni joskus yhden jälkeen, mutta oma aikansahan hevosen kanssa toki kotonakin vielä menee. Sunnuntaiaamuna kellon herättäessä viideltä töihin, piti kyllä hetken aikaa itselle vannotella raviurheilun mukavuutta harrastuksena. ;)
|
Samu ja Salama Kaustisella |
Forssassa käytiin Aatun kanssa siis lauantaina ja siitä seuraavana tiistaina pyörähdettiin sitten Salaman kanssa Tampereen klinikalla jänteen kontrolliultrauksessa. Neljä tuntia ajettiin Teivoon, jalan ultrauksessa meni Kimmolta varmaan 7 minuuttia, sen jälkeen toiset 7 minuuttia odoteltiin papereita jonka jälkeen ajettiin taas neljä tuntia kotiin. Ou jee. Ultran tuomion perusteella kävelyttäminen jatkuu taas ainakin kuukauden eteenpäin. Vauriokohta näkyi ultrassa edelleen selvästi, vaikka vamma onkin pieni. Ongelmana on, että vammakohta on jännetupen sisällä sellaisessa kohdassa, että paraneminen nyt sitten näköjään kestää. On myös mahdollista, että se näkyy ultrassa ikuisesti ja sen takia on vaikea sanoa tai ennustaa milloin vauriokohta on "tarpeeksi hyvin" parantunut. Periaatteessa kilpaa voisi kokeilla ajaa vaikka heti, mutta riskinsä siinä tietenkin on. Ja tulee varmaan jatkossa aina olemaan. Kimmo suositteli, että kävelyttämistä jatketaan vielä kuukausi seuraavaan kontrolliultraukseen saakka. Silloin toivottavasti nähdään, onko jänteen vammakohdassa tapahtunut paranemista vai jääkö kohta harvakaikuisemmaksi alueeksi jatkossakin. Paremmaltahan jalka toki nyt näyttää, kun turvotus on siitä poissa ja akuutti tulehdusreaktio rauhoittunut.
|
Salama |
Niin. Jokainen tietää, että kuukausi on tässä lajissa hirvittävän lyhyt aika. Kuukauden kävelyttäminen ei enää tunnu yhtään missään. Silti epäilyttää, montako näitä jatko-kävely-kuukausia vielä tulee olemaan? Sinällään niilläkään ei tietenkään ole mitään merkitystä, jos hevonen vain tulee vielä kuntoon. Talvella ei ole muutenkaan tarkoitus ajaa kilpaa, joten kaiken järjen mukaisesti voisi olla jokatapauksessa viisaampaa kävelyttää Salamaa siihen saakka kunnes lumi tulee ja meillä kotona olisi taas hyvät ajomahdollisuudet. Ja toivoa sitten vain, että jalka kestäisi talven treenit ja että Salamalla päästäisiin taas keväällä ajamaan kilpaa. Silti turhauttaa. Tiedän, että isommistakin jännevammoista on hevoset parantuneet ja että niiden kuntouttamiseen ihmiset ovat tehneet paljon enemmän töitä, kuin mitä minä olen nyt Salaman jalan eteen joutunut tekemään. Silti myönnän, että välillä iskee epätoivo siitä, mitäpä jos vamma ei koskaan paranekaan? Väillä tuntuu Salamaa ajaessani tai vain tarhassa sitä katsellessani, että joudun vannottamaan itsellenikin, että hevonen on vaivanen. ;) Onhan sen pakko olla, jos ultra kerta niin näyttää... Mutta päällepäin tamma tai edes vammajalka ei siltä näytä. Tällä viikolla olen monena iltana tuijottanut Salaman riekkumista tarhassa. Maailman rauhallisin ja kiltein hevonen tekee omia laukkapiruettejaan, pukkihyppelysarjojaan, nostaa hännän pystyyn ja vetää kiitoa tarhaa edestakaisin. Hmm. Vitun kävelyttäminen, sanoo Salama - ja sanonpahan kohta minäkin. :D Tuota iltavilliä katsellessa en voi olla nauramatta ääneen ja lupaan taas lähinnä vain itselleni, että Salama vielä tulee kuntoon.
On muuten taas se aika vuodesta, kun porukat lennähtivät Rodoksen lämpöön ja minä oon pitänyt omaa syyslomaani. Koko viikko pyhitetty ihan vain hevosille - ja voi kuinka minä nautin. Hevosten hoitamisen ja treenaamisen lisäksi olen onneksi ehtinyt tekemään myös aika paljon niitä tallin ikuisia rästihommia, jotka ovat odottaneet "sitten joskus" -aikaa taas jo vaikka kuinka pitkään.
Laura kävi eilen hieromassa Salaman ja Aatun ja iloiseksi yllätykseksi jopa Aatun hierominen alkaa ehkä hiljalleen onnistua. Kenties joskus kymmennen hierontakerran jälkeen Aatu pääsee vielä eroon "periaate-päätöksestään", jonka mukaan hieronta ei ole tosimiesten hommaa.... ;) Tosimies voisi sen sijaan vaikka koittaa kunnostautua ensi lauantaina juoksukilpailujen suhteen. Teivossa ajetaan T75-finaalikierros, jossa Aatukin on mukana. Viides lähtö, ensimmäinen 75-kohde, 2100 metrin ryhmäajo, numero kolme. Ja hurja vastus. Tuossa sakissa jo rahasijalle yltäminen olisi kova suoritus.
|
Mun pihalta |