Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



30.12.2012

Vuoden viimeinen

Vuosi 2012 on viimeistä päivää vaille valmis. Raviurheilu antoi meille kuluneen vuoden aikana niin äärettömän paljon. Vuosi 2012 jää ikuisiksi ajoiksi elämään mielessä elämysten ja ennätysten vuotena. Kauden saavutukset antavat paljon uskoa omaan työhön ja ennenkaikkea motivoivat itseä jatkamaan töitä niinä huonoinakin päivinä.

Viime talvelta
Meille ravivuosi oli hyvin pitkälti kaikkien unelmien täyttymys. Vuodelle saatiin iloinen päätöskin, sillä Aatun saavutukset huomioitiin kauden lopulla ihan valtakunnallisellakin tasolla. Asia on juuri kuten Merjakin ihanasti sanoi: Meidän hienolle ravivuodelle saatiin viimeinen silaus viime viikon Hevosurheilun ilmestymisen myötä. Lehden kannessa oli otsikkona "Vuoden 2012 parhaat suomenhevoset". Ja tuon otsikon alta, 5-vuotistilastoista löytyi sijalta 7. meidän Aatu. Aika mykistävää, sillä niin monta hienoa ikätoveria jäi tilastoissa Aatun taakse. Mutta onhan se hevonen todellakin 400 kilon kimpale kultaa.

Viimeinen kuukausi on vietetty hevosten kanssa täysin poissa raveista. Niin paljon kuin minä tätä harrastusta ja raveissa käymistä rakastankin, on hevosten starttitauko ollut vain ihana asia. On ollut lupa vetää vähän henkeä, eikä ihan jokainen päivä ole aikataulutettu hiittien, ravi- tai klinikkareissujen mukaan. Hevosten kanssa on saanut lähteä lenkille juuri silloin kun se on itselle parhaiten sopinut ja tehdä sellaisen lenkin kuin se sinä päivänä on hyvältä tuntunut.

Aatu palasi iloisin mielin työntekoon kolmen viikon lomailun jälkeen. Tuo hevonen tuli meille viisi kuukautta vanhana pikkuvarsana eikä sen jälkeen Aatun elämässä koskaan ole ollut kolmen viikon mittaista taukoa liikutuksesta. Pikkuvarsanakin se jo juoksi Salaman perähevosena lenkkejä ja puolivuotiaana sai itsekin kärryt perään. Siitä asti se on ollut ihan säännöllisessä treenissä. Viikon tauko oriille on silloin tällöin piikitysten jälkeen annettu, mutta ei koskaan, ei todellakaan koskaan kolmea viikkoa... Aatonaattona Aatun lomakausi kuitenkin loppui ja iskä sai varmaan parhaan joululahjansa päästessään oriinsa kanssa taas lenkille.

Vaikkei raveissa olekaan hypätty, niin klinikkareissut ovat ja pysyvät. ;) Ennen joulua kaikki hevoset vierailivat Kaustisen klinikalla rokotuksilla. Samu hammaslääkäröitiinkin samalla ja se palasi kotiin kahdeksan maitohammasta vähäisempänä. Salama puolestaan sai kolmannen kerran kiropraktista käsittelyä ja pikkuhiljaa alkaa nikamat pysyä siellä missä niiden kuuluukin. Salamalle kiropraktinen hoito on ollut todella hyväksi ja muutokset ovat ihan silminnähtäviä!

Pikkuhiljaa hevosten valmennusruuvia aletaan taas kiristämään, kun meillä kotonakin alkaa vihdoin olla kunnon olosuhteet niiden treenaamiselle. Talvi on tähän saakka ollut pelkkiä pakkasia, mikä on vaikeuttanut treenipaikkojen kuntoonsaamista. Sama ongelmahan on ollut ihan raviradoillakin, jotka ovat olleet tänä talvena valtavan pöperöisiä. Iskä on tehnyt valtavan työn metsäteidän kuntoonsaamisen kanssa. On tehty jopa uusi lanakin ja päivästä toiseen aurattu, hiestetty, poljettu, tasattu ja lanattu kymmenien kilometrien lenkkiteitä. Mutta niinhän se on, että huonoilla olosuhteilla treenaaminen tekee hevosille vain enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Toivottavasti seuraaviksi päiviksi luvatut suvikelit todella tulevat ja lumi alkaisi plussakelien myötä ottaa tiehen lopullisesti kiinni.

Ihmisten raviakut alkavat olla jo kuukauden tauon jälkeen täynnä, mikä tarkoittaa, että Kilpailukutsut on otettu esille. Salaman viimeisimmästä, siitä kaikkien aikojen onnettomimmasta Kuopion startista alkaa olla 2,5 kuukautta aikaa ja ihmismieli on taas jatkoon suhteen optimistisempi. Jospa ne Salamankin raviakut olisivat latautuneet tauon aikana täyteen. Tamma kääntyy nyt jo 8-vuotiaaksi, eikä sen kanssa tarvitse enää mitään varsinaista pohjakunnon ajamistaukoa pitää (ne sairas-/huoltotauot ovatkin sitten ihan eri asia ja niiden pitämisestä hevonen huolehtii kyllä itse). Ja koska Salama tuntuu kotona nyt ihan ookoolta, niin sama kai se on sitten kokeilla ajaa vaikka kilpaa ja katsoa löytyykö kilpailukunto starttien myötä. Johan tässä huilattiinkin, joten aloitetaan ravikausi 2013 sitten toivottavasti loppiaisena Kaustiselta.

Pesunkestävä Harmi

22.12.2012

Hyvää Joulua


Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2013!


toivottavat: Miia, Salama, Aatu ja Samu
 
 

3.12.2012

Kausi pakettiin

Kuva viiden vuoden takaa. Yhteisen matkan alkutaival.
Aatu ja iskä ensimmäisiä kertoja lenkillä.

Nyt talvi on tullut! Viime päivinä pakkasmittari on pudonnut Toholammillakin aina 20 miinusasteeseen saakka ja vähän siihen on kieltämättä totutteleminen sen parin kuukauden plus viisi ja vesisadetta - jakson jälkeen. Lunta on vain ihan säälittävän vähän, mikä tarkoittaa ettei meillä edelleenkään ole kotona ajo-olosuhteita kävelyä kovempitempoisempiin lenkkeihin. Mutta lohduttaudutaan nyt vaikka sillä ajatuksella, että tuskin niitä tällä hetkellä on juuri kenelläkään muullakaan. Tämän päivän Salaman ja Samun hiittireissukin muuttui pakkastilanteen takia vain kävelyksi. Ja ihan tarpeeksi tarkenemista oli siinäkin lenkissä.

Aatun kanssa käytiin lauantaina vuoden viimeinen ravireissu Teivoon. Lopputulos oli surkea, sillä tavoilleen uskollisena Aatu muisti mokailla niinkuin aina, kun jostakin finaalista vain on kyse. ;) Aatu saa kuitenkin kaiken anteeksi. Sillä kaikesta huolimatta lauantai oli hieno ravipäivä ja täynnä uusia elämyksiä. Tiedättekö, kuinka kummalliselta tuntuu mennä hevosen kanssa T75-raveihin? Ja kun se hevonen sattuu olemaan lähtönsä suosikki? Kun perjantaina Satavarmaa katsoessa muuan ravimies nimeltä Kari Lähdekorpi pohtii Ponnen Aatoksen rastittamista 75-rivin varmaksi? Hei haloo, se on vain meidän Aatu!! Iloinen, touhukas, tollo Aatu. Ei se ole mikään sen kummallisempi hevonen! Ei se ole mikään seiskaviisvarma! Siihenhän pitää olla ihan hirmu hyvä hevonen! Niin. Kummalliselta se vain tuntuu. Teivossa Aatun lämmityksen jälkeen Vellu joutui heti haastattelijan tenttiin lämmitysfiiliksistä ja menestymisodotuksista. Ja Ravisuora kuvasi telkkariin Aatun hölköttelyä tallialueella. Kaikki tämä vain tuntuu ihan kummalliselta. Meille Aatu on aina ollut hyvä ja lahjakkaan tuntuinen hevonen, mutta se, että siitä puhutaan samolla adjektiiveilla vaikkapa telkkarissa tuntuu vain, no taas se sana, mutta kummalliselta.

Aatu puolivuotiaana. Meidän hevoset asuivat tuolloin Mikkolan tallilla.

Olin lauantaiaamuna taas puoli ysiltä yövuoron jälkeen kotona. Vaatteiden vaihto, aamukahvit, Salama ja Samu pihalle, Aatun puunaus ja kuljetuskuntoon varustaminen. Hevonen traileriin, kärryt ja kaikki muut kamppeet kyytiin. Ja hyvää yötä. Heräsin sitten Ylöjärvellä, matka meni ilmeisestikin hyvin, kun lievästi väsytti. ;) Perillä oltiin siis vähän ennen kahta. Teivossa oli -10 pakkasastetta ja lumisadetta. Aatu oli ravipaikalla rauhallinen. Ihanaa, että se vähän alkaa edes viisastua! Lämmityksessä kaikki oli Vellun mukaan kohdillaan, joskin samaan hengenvetoon tuli maininta, että rata on liian pöpperöinen Aatulle. Ja niinhän se sitten kai olikin. Meidän olisi pitänyt tajuta laittaa Aatulle pitemmät hokit, mutta eipä tajuttu. Siellä se sitten koitti sutia lyhyillä nastoillaan muiden mukana. Lyhyt laukka tuli lähtöön aja-komennolla, mutta ei juoksemisesta sen jälkeenkään mitään tullut. Hevonen pyöri tyhjää ja viimeisen takasuoran laukka oli takuulla jo jonkinlainen turhautuminen koko sutimiseen. Ei ollut todellakaan Aatun keli eikä meidän päivä. Loppumatkasta Aatu tykitti vielä joukon kiinni sen mitä lipsuttelultaan kykeni. Mutta eihän se enää mihinkään riittänyt. Maalissa kymmenes ajalla 29,6ke.

Aatun kausi piti Teivon jälkeen jatkua vielä startin verran ensi lauantaina Oulun T75-kierroksella. Mutta koko sarja meni peruutukseen hevospulan takia. Tätäpä se tahtoo olla. Kesällä karsittujen listat ovat pitempiä kuin ravien lähtölistat ja talvella sitten ei saada edes seiskavitosiin tarpeeksi hevosia mukaan. Tämän vuoksi Aatu pääsi aloittamaan talvitaukonsa viikkoa aiottua aikaisemmin. Ja hevonen on todellakin taukonsa ansainnut. Kausi on ollut kertakaikkisen komea. Startteja 15, voittoja 8 ja lisäksi yksi muukin totosija. Juostua rahaa tältä kaudelta 11 150€. Derbyfinaali oli takuulla koko kauden tähtihetki ja sieltä saatiin kutossijan lisäksi komea ennätys 26,0ake. Kaikenkaikkiaan kausi oli täynnä onnistumisia, upeita elämyksiä, hienoja ravireissuja. Aatu on 5-vuotistilastoissa vuoden 2012 voitokkain, 12. rahakkain ja 18. nopein. Ja meidän omissa tilastoissa maailman paras. ;)

Ensikohtaaminen. Aatu kasvattajansa Miinan luona Muurlassa.
 
Ja tilanne viiden vuoden kuluttua edellisestä kuvasta. Derbykarsinnoissa!

Salaman kausi ei kaikkien numeroiden valossa vedä vertoja sen edelliskaudelle. Mutta se kaikkein tärkein saatiin kuitenkin: Ennätys 26,7aly!!! Salaman kanssa on kauden aikana koettu ennenkaikkea upeita elämyksiä, joista ikuisiksi ajoiksi mieleen jää Rovaniemen juhannusravit ja Mikkelin kuninkuusravit. Ne muistot ovat hienoimpia kokemuksia, mitä Salaman kanssa koskaan on edes uskaltanut haaveilla. Kauden kahdestatoista startista saalis on kolme totosijaa, yksi jokaista lajia.
Ja sitten meidän "pikku" Samu. Samusta kasvoi kaksivuotiskautensa aikana tallin tulevaisuuden hevonen. Opetuslähdön läpäiseminen oli ainut merkintä mustaa valkoisella tältä kaudelta, mutta enempää ei sen kanssa toki voikaan saavuttaa. Aika ja tulevat vuodet näyttävät, mihin Samun rahkeet raviurheilussa riittävät.

Nyt on hetken hengähtämisen aika. Aatu saa parin viikon totaaliloman ja aloittaa lenkkeilyn ja kunnon kohotuksen kohti kuusivuotiskautta vasta joulun tienoilla. Siihen saakka se vain valvoo tarhassaan Salaman ja Samun lenkkeilyä ja lataa omat akkunsa.

Myös ihmiset saavat ladata raviakkunsa. Starttihevosia ei ole tallissa kuin kaksi, mutta aika monta ravireissua ollaan silti saatu kauden aikana tehdä. Kauden aikana kierrettiin viisitoista eri ravirataa, muutamat useampaankin kertaan. Toinen toistaan hienompia ravielämyksiä tarjosivat Rovaniemi, Oulu, Ylivieska, Kannus, Kokkola, Kalajoki, Kaustinen, Kajaani, Kuopio, Seinäjoki, Tampere, Vieremä, Jyväskylä, Mikkeli ja Turku. Kiitos!

Kiitos kuuluu antaa myös kaikille teille, jotka olette eläneet upeaa ravivuotta 2012 meidän kanssamme! On vaikuttanut, että etenkin Aatun menestys on kiinnostanut monia. On tuntunut uskomattoman hienolta huomata, kuinka moni on meidän kanssa jännittänyt hevosten startteja ja ilonnut niiden menestyksestä silloin, kun sen aika on ollut. Ihanat kaverit ja sukulaiset ovat jaksaneet kiertää meidän hevosten perässä raveissa ympäri Suomea. Aina sitä ei edes huomaa sanoa, mutta hienolta se kaikki kannustus ja mukanaeläminen tuntuu.

 Starttimatkat ovat kuitenkin vain ehkä kolmasosa niistä reissuista, mitkä hevosten kanssa on tällä kaudellakin auton kanssa kyytiä otettu. Hiittireissut Kaustiselle ovat kuuluneet joka viikko useampaan kertaankin treeniohjelmaan. Joten voinee kai sanoa, että ihan ajatuksen ja ajan kanssa töitä hevosten ja mahdollisimman hyvien ravitulosten eteen on yritetty tehdä. On erittäin palkitsevaa nähdä edes joskus myös oman työnsä tulokset. Työ jatkuu, treeni jatkuu, nälkä kasvaa ja haaveet elävät. Katseet aletaan pian kääntää jo ensi vuoteen.

Aatu Derbyssä. Ravikuvat kopioitu Sukupostista. Upeita otoksia!

25.11.2012

Teivon tolppa

"Uskomaton Aatu teki sen taas!" - se oli viesti, jonka ensimmäisenä sain kotona raveja seuranneelta äitiltä Teivoon. Aatu oli tiistai-iltana juuri saapunut startissaan maaliin. Voittajana.

Tuohon viestiin kiteytyy yhä aika paljon ajatuksia ja mielestäni se kuvaa aika hyvin sitä epätodellisuuden tunnetta, minkä Aatu taustajoukoilleen on tuonut. Raviurheilu tarjoilee meille tällä hetkellä vain parastaan. Tai ainakin Aatu tarjoilee. Aatu tekee mahdottomasta mahdollisen. Mykistää kerta toisensa jälkeen. Voittaa startti startin jälkeen. Kahdeksannen kerran tällä kaudella. Epätodellisuuden lisäksi kiitollisuus on varmasti toinen päällimmäisenä oleva tunne. Kiitollisuus siitä, mitä kaikkea Aatu on meille antanut. Elämyksiä ja ennätyksiä. Unelmien toteutumista. Tähtihetkiä. Miten ihmeessä meillä voi olla tuollainen hevonen?

Teivon tuliaisia
Tällä kertaa hevosen valmistautumisessa Teivon starttiin ei ollut mitään ihmeellistä. Sen sijaan vähän ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheutti ohjastajakuvio. Vellu loukkasi itseään sunnuntaina Kaustisen raveissa tiputtuaan pystyynnousseen hevosen kärryiltä niskoilleen. Elettiin jokseenkin jännittäviä hetkiä aina tiistaiaamuun saakka odottaessa pystyykö Vellu lähteä ajamaan Aatua Teivoon. Ei Aatu mikään hankala ajettava ole, mutta silloin tällöin se osaa heittäytyä hankalaksi ja vaikkei heittäytyisikään niin omat kuvionsa sillä tahtoo aina kuitenkin olla. Vellu on ajanut Aatun jokaisen startin ja kymmeniä, kymmeniä hiittejä lisäksi. Hevoselle on tullut jo tietty kunnioitus kuskia kohtaan ja kuski taas osaa lukea hevosen jokaisen ajatuksen. Eikä siltikään kaksi kierrosta oikealla askellajilla radan kiertämistä ole ihan yksinkertainen juttu.

No, reissuun kuitenkin päästiin ja raihnainen luottokuski saatiin kuin saatiinkin Aatun kärryille. Teivossa oli tiistai-iltana pimeää ja tihkusateista. Eli ihan normiravisää. Tätähän se nyt on koko syksyn ajan ollut. Aatu oli ravipaikalla ehkä aavistuksen vähemmän rauhallinen kuin Kuopiossa tai Jyväskylässä. Lämmityksessä sillä ajettiin hiljaa ja siinä vauhdissa ori oli ihan ookoo. Startissa Aatu lähti auton takaa seiskakaistalta "jälleen" ravia. Kolmas kerta peräkkäin on kyllä jo ihan ennätys. Nyt se ei ollut lähdössä edes ollenkaan epävarman näköinen, mutta hiljaahan se lähtee ja niin sen on vain annetteva lähteä. Juoksupaikaksi muodostui kolmas pari ulkona ja siinä oli hyvä kyttäilyasema. Kun maaliin oli matkaa n. 800m Aatu sai käskyn kolmannelle radalle kiertoon. Ori eteni rennonoloisesti ja vaivattomannäköisesti kärkiparin tuntumaan. Mikään ei tietenkään tässä lajissa ole varmaa ennenkuin maalissa, mutta uskon silti, että Aatu jo melkein tietää, mitä loppusuoralla täytyy tehdä. Omista haluistaan se paiskasi nytkin kärkiparin ohi johtoon, mutta kovin haastaja Rouva-Kaasu iskikin sen omasta selästä ihan rinnalle. Maalissa oli tasaista eikä minulla ainakaan ollut käsitystä, kumpi voitti. Aatu olisi jokatapauksessa tehnyt oikein hyvän juoksun olipa sijoitus ykkönen tai kakkonen. Ykkönen se kuitenkin meidän suureksi iloksemme oli.

Startin jälkeen Aatua odotti ihan normaalikuviot. Jäähdyttelyn jälkeen se pääsi pesulle. Loimia niskaan, jäitä jalkoihin, melassivesi naamariin ja kotimatkalle. Kotona tallin pihalla oltiin 02.20. Kun kello herätti siitä 2,5 tunnin päästä töihin, sai taas todeta liippaavan tämän harrastuksen ja sille omistautumisen aika likeltä hulluutta... Mutta tulipahan ainakin testattua kuinka vähillä hoitajan yöunilla potilaat pysyy 12,5 tunnin työvuoron ajan hengissä. Aika vähillä. ;)

Teivon lähtö oli yksi kolmesta All Out -Cupin karsintalähdöstä. Finaali ajetaan ensi lauantaina Teivon 75-raveissa, joten silloin Aatu toivottavasti on taas viivalla mukana. Finaali juostaan tasoitusajona ja ainakin ennakkoon näyttäisi, että todella tasainen lähtö on tulossa! Aatun superhieno veli Ponnen Onni kiskaisi vuosi sitten juuri tämän samaisen kilpailusarjan finaalin voittoon hulppealla joulukuun volttiajalla 26,6. Kääk, sanon minä.

Aatulla on kohta ruusukkeita kuin kilparatsuilla. :D

Viimeisin voittoloimi sohvan päällysteenä. Miten näitä raaskii muka käyttää?
 
Salama kävi klinikalla maanantaina saamassa irabit takavuohisiin ja kiropraktista hoitoa muuhun kroppaan. Olen aika vakuuttunut tuon kiropraktiikan hyödystä jo tässä vaiheessa. Salama on toki nyt ollut aika helpolla, mutta silti olen oikein tyytyväinen sen normaalia rennompaan ja notkeampaan liikkumiseen. Jo ensimmäisen kiropraktisen käsittelyn jälkeen lenkillä huomasi yhden ihan kongreettisen muutoksen nimittäin Salaman hikoilun. Hevonen, jonka yksi ongelma on ollut hikoilemattomuus hiittienkin jälkeen, hikoilee nyt jo kävelylenkin jälkeen. Aineenvaihduntaan ja lihaksiston työskentelyyn Jaanan käsittelyllä oli ainakin ihan selkeä apu. En sano, enkä uskokaan, että Salamasta tulee tämän myötä mitenkään parempaa ravihevosta, mutta ainakin minulle tulee tällä hetkellä valtavan hyvä mieli sen olemusta katsellessa ja sen kanssa lenkillä käymisestä. Jotenkin tammasta vain nyt näkee, että sen on hyvä olla. Perjantaina Salama oli pitkästä aikaa hiitilläkin mukana Samun kanssa. Ajettiin niin hiljaa, että vähän vetokilpailuksi homma tamman kanssa meni, mutta pääsipä nyt pitkästä aikaa ajamaan juoksulenkin. Edelleen sitä talvea ja lunta odotellaan, siihen saakka ratareissuja on yksinkertaisesti pakko tehdä. Ja ihan skarppina sitä saa päivän mittaan olla, että kaikki hevoset saa liikutettua hämärän aikaan kahden pimeän välissä, jota siis tällä hetkellä myös päiväksi kutsutaan. Vai miten se mainos nyt meni. ;)

14.11.2012

Killerin kurassa

Aatun kanssa käytiin maanantaina perin marraskuinen, kurainen, sateinen ja pimeä reissu Jyväskylään. Mutta kyllä kannatti. Vaikka niitä todellisia hutireissujakin on tämän hevosen kanssa tullut tehtyä - ja tehdään jatkossakin - on Aatu silti piristänyt tänä vuonna hurjan montaa ravireissua. Maanantain voitto oli oriin kauden seitsemäs kolmannestatoista yrittämästä. Tuolla voittomäärällä se pitää tällä hetkellä 5-vuotistilastojen kärkipaikkaa yhdessä Carmelan kanssa vuoden ykkösmääriä vertaillessa. On se vain hieno hevonen!


Aatun Killerin startin jälkeinen vapaapäivä koostui tarhailusta, heinän mutustamisesta...



...ja tietenkin pallopeleistä oman mielen mukaan!

Voisi melkein sanoa, että Killerillä tuli maanantaina vähän vettä. Oli ilmeisesti tullut koko päivän. Oli märkää, mustaa, sateista ja rapaista. Tuon kurjemmaksi ravisää ei enää vain yksinkertaisesti voi muuttua. Valot hukkuivat pimeyteen ja tuntui, että varikollakin eteensä näki aina metrin kerrallaan. Tuuli ja satoi. Rata oli selostajan mukaan ymmärrettävästikin raskas, kurainen, likainen ja mitähän vielä. Olosuhteet olivat haasteelliset ja nyt hevosilta kysyttiin nopeuden sijaan ehkä ennemminkin voimaa ja vahvuutta. Jotenkin tuli ennen lähtöä varikolla kerrospukeuteena, sadevarustettuna ja muuten vain tönkkönä hevosen kanssa seisoskellessa, että eikö sitä ihminen todellakaan keksinyt itselleen sitten mitään muuta harrastusta... Mutta ei se tunne onneksi kauaa kestänyt, lähdön jälkeen pimeys ja märkyys eivät haitanneet enää juuri lainkaan! ;)

Aatu oli koko ravipäivän hyvin rauhallinen. Itseasiassa se oli jo kotona sitä puolilta päivin puunatessani, letittäessäni ja kuljetuskuntoon laittaessani todella rauhallinen. Jotenkin se tiesi, mikä homman nimi olisi ja jollain tapaa minusta tuntui, että kuljetuskoppiin asteli maanantaina varsin itsevarma ori. Aatu matkustaa aina hyvin eikä ravipaikallakaan se vaivautunut pullistemaan yhtään kenellekään. Se oli jopa niin rauhallinen, että sitä pystyi varikolla ajamaan ennen lämmitystä kuin normaaliakin hevosta. Vellu ajoi kolme kierrosta lämmitystä väärinpäin aika maltillisella vauhdilla. Aatu ravasi hyvin ja vaikutti kummallisen keskittyneeltä - vain omaan tekemiseen. Rata oli niin raskas, että me olisimme mielellämme ottaneet starttiin Aatulta hokit pois, mutta kuski käski pitää ne paikoillaan. Selvä.

Lähtö. Se on se kaikista hirvein hetki. Vitospaikka auton takaa. Hiphei. Auton irrotessa Aatu näytti melko epävarmalta, mutta lähti kuin lähtikin kuitenkin ravia. Aika paljonhan se antaa muille lähtökiihdytyksessä tasoitusta, kun tämän kanssa on lähdettävä niin varovasti kieli keskellä suuta. Mutta enemmän se silti jää muista lähtölaukan jälkeen, jos se on se toinen vaihtoehto. Kun kriittinen lähtökiihdytys oli selvitetty, Aatu eteni heti päättäväisesti kolmatta rataa kohti kärkeä. Kaulapaikka irtosi 700 metrin juoksun jälkeen ja siinä vaiheessa uskalsi ensimmäisen kerran vetää henkeä. Keulat saatuaan Aatu piti paikkansa maaliin saakka ja irrotti keulasta loppusatasella sen mitä tarvitsi. Kaikki näytti helpolta, mutta Vellu sanoi kyllä raskaiden olosuhteiden puuduttaneen myös Aatua loppusuoralla. Voittoaika oli 31,9. Aatu saapui varikolle Killeri-lähdön voittoloimen ja komean ruusukkeen kanssa. Maailman paras Aatu.

Nyt on sitten kokeiltu sitä minun pahoin pelkäämääni hokeilla juoksemistakin. Eikä lopputulos olisi voinut parempi olla. Mitenkään talviset olosuhteet eivät tietenkään olleet, mutta onpahan kokeiltu nyt sitten kurakossa. Aatun kilpailukausi jatkuu jo ensi tiistaina Tampereen Teivossa. Siellä kokeillaan ajaa All Out-Cupin karsintoja auton takaa lähtöpaikalta seitsemän.


Samun leikkejä


Samu irrottelee



Salama
Muuten tallirintamalle ei kovin kummia kuulu. Salamalla olen ajanut nyt vain kävelylenkkejä. Samu treenaa juostenkin silloin kuin olosuhteet sen mahdollistavat. Hevoset pitävät kyllä niin tarkasti kaikki vapaapäivät ohjelmoituina, etten minä todellakaan voi käsittää, miten joku voi ehtiä hoitaa ja valmentaa enempää kuin kolmea hevosta. ;) Huomenna itselläni menee koko päivä "oikeissa" töissä, iskä käyttää Salaman Kaustisen klinikalla "verenluovutuksessa" IRAB-hoitoa varten. Perjantaina aamupäivän ohjelmana on orien kanssa hiittireissu Kaustiselle ja illalla aloitan yövuorot. Pari yötä menee töissä, sunnuntaina olisi sitten herättyäni kiva mennä Kaustiselle raveihin, kun on Ilkka-ajon karsinnat ja muuta mukavaa. Silti pitäisi ehtiä ajamaan hevosiakin, joten saa nyt nähdä, saako raveja ohjelmoitua päivän ohjelmaan. Maanantaina Salaman kanssa mennään taas Kaustiselle klinikalle. Tällöin takavuohiset piikitetään irabilla ja Jaana kiropraktikoi tamman toisen kerran. Samalla olisi tietenkin mahdollisuus ajaa Samulla radalla, jos sen viitsii ottaa mukaan. Tiistai menee toivottavasti Aatun kanssa Teivossa. Ja keskiviikkona sairaalamaailma taas kutsuu. Silti. Elämä tuntuu hyvältä juuri tällaisena.


Näin iloinen tamma on ollut pari päivää kiropraktikoinnin jälkeen... Tykkään!

9.11.2012

Kiropraktikkaa ja Killeriä

Marraskuu on pian jo puolivälissä. Päivät kuluvat hirmuisella tahdilla - itse sitä koittaa vain pysyä perässä. Vielä ei Keski-Pohjanmaalla ole oikea talvi. On vähän pakkasta ja vähän lunta ja sitten taas kohta vähän lämmintä ja vähän rapaa. Sitä se marraskuun alku on ollut. Tällä hetkellä maassa on ohut lumikerros ja sen päälle passaisi sataa vielä vaikka metri lunta. Mutta sen sijaan säätiedotukset lupaavat taas jotain vesisateita. Typerää.

Hevosten kanssa odotetaan niin talvea. Ja niitä talven mukanaan tuomia treeniolosuhteita. Viime aikoina kotona ei ole pystynyt ajamaan muuta kuin kävelyä ja juoksut on juoksutettu sitten Kaustisella. Radallahan me muutenkin kesällä reippaammat ajot joudutaan ajamaan, mutta nyt eletään taas niitä aikoja, jolloin rataolosuhteet nousevat arvoon arvaamattomaan. Tähän aikaan vuodesta viidenkympin Kaustisen radan käyttömaksu hevosta kohti per vuosi tuntuu todella vähäiseltä.

Hevoset ovat siirtyneet hokkikenkäaikakauteen ja hiittejä on päästy ajamaan piikkarit jaloissa juuri niinkuin ollaan haluttu. Aatu on ravannut hyvin. Samu on ravannut hyvin. Molemmat jossakin määrin hämmästyttivät alkuunsa, sillä kumpikin on todella, todella matalaliikkeisiä hevosia. Kun takajalka nousee juostessa sentin tai maksimissaan kaksi maasta, olisi voinut olettaa hokkien olevan suurempikin hidaste. Aatun kohdalla piikkareiden pitoa kilpailuvauhdeissa testataan maanantaina Jyväskylässä. Oriin kausi päästiin aloittamaan vasta kesäkuussa, joten tarkoitus on ajaa tänä vuonna vielä talvikeleilläkin muutama startti kilpaa. Vaikka niitä treeniolosuhteita odotellessa. Aatulla on Killerillä neljäs lähtö ja auton takaa numero viisi.

Kuopion floppauksen jälkeen Salamasta otettiin verikokeet, joista ei mitään syytä tai selitystä onnettomaan viime starttiin saatu. Kaikki kunnossa. Hiljaisissa hiiteissäkin Salama on ollut ihan ok, joskin taas se oikea takajalka tykkää lintsata. Tänään Salama kävi kiropraktisessa hoidossa Kaustisen klinikalla. Oli kyllä mielenkiintoista! Tiedän, ettei kiropraktiikalla voida poistaa Salaman jalkavaivoja, mutta monta seuraamusta ainakin. Kun hevonen jatkuvasti varoo takavuohisiaan, se oppii käyttämäänkin kroppaansa väärin, kulkemaan selkä kyyryssä tai vinossa. Ja niistä tietenkin seuraa fasettilukkoja ja jumeja. Ja sitten ollaan jo oravanpyörässä joka todellakin pyörii! Loppujen lopuksi joka paikassa on jotain sanomista eikä oikein tiedetä mistä kaikki alunperin sai alkunsa. Ja toki Salama on säännöllisesti valmennettu ja kilpailutettu hevonen, joten kyllä rasitus tietenkin omat jälkensä jättävät. Uskon, että Salama on hevonen, joka todella hyötyy kiropraktisista hoidoistakin. Tänään Jaana sai auottua monta lukkoa ja parin viikon päästä käydään uudestaan tsekkaamassa tilanne, sillä on kyllä päivänselvää, että useamman hoitokerran Salama tulee tarvitsemaan.

Salama Seinäjoella 8.10.2012. Kuvannut Kirsi Kantokoski.

Kiropraktiikan ihmeellisen maailman lisäksi päädyttiin Jaanan kanssa kokeilemaan Salaman takavuohisiin IRAB-hoitoa. Toivottavasti tästä olisi Salaman nivelongelmiin edes hitusen pitkäaikaisempi apu kuin tulehduslääkkeistä ja kortisonista. Kokeillaan ainakin. Operaatio Salaman kuntoutus on siis loppuvuoden ohjelma. Ja kun hevonen on saatu mahdollisimman terveeksi niin treenataan se sitten talven aikana taas mahdollisimman vaivaseksi. Ja taas hoidetaan. Sitäpä tämä laji on. Jossakin määrin on kuitenkin helpottavaa tässä vaiheessa vuotta huollattaa tammaa kuntoon. Nyt ei tarvitse tuijottaa kilpailukalenteriin, laskea lääkevaroaikoja tai olla heti hysteerinen, jos hevonen on jollain lenkillä vino tai huonomman oloinen. Ehei, nyt meillä on vaikka koko talvi aikaa. Salama on tehnyt ennätyksellisen hienon kauden eikä kukaan (minä nyt ainakaan) olisi koskaan uskonut sen omaavan sellaista ennätystä kuin se nyt omaa. Sen ennätyksen eteen on taisteltu ja tehty töitä. Ja niin tehdään jatkossakin.

Samu treenailee myös ihan normaalisti. Se on ollut säännöllisesti Kaustisella hiittireissuilla mukana ja Aatun kanssa ne hölkkäilevät hiljaisia kolmen tonnin hiittejä rinnakkain. Kunhan Samu pysyisi terveenä, niin ensi talvi tekee sillekin hyvää. Kilometrit kehittävät.


28.10.2012

Talviaikaan

Odotettu valkeus saapui tänä vuonna (ainakin hetkeksi) jo lokakuun puolella. Ensilumi satoi torstai-iltana maahan ja perjantaiaamuna hurja lumipyry teki menomatkasta töihin varsin jännittävän, vaikka autossa on kyllä ollut talvirenkaat alla jo monta viikkoa. Silti uskon, että aikainen talvi taisi tulla yllätyksenä aika monelle. Mutta voi ihanuus sitä valoa, minkä lumi toi tullessaan pimeään syksyyn. Ja voi ihanuus sitä piristävää pakkasen kirpeyttä. Tervetuloa talvi!

Hevosetkin nauttivat. Etenkin Salamasta ja Aatusta näki selvästi, kuinka onnellisia nekin olivat, kun tarhat eivät olleetkaan enää upottavaa kuralammikkoa. Hevoset ovat olleet siinä määrin iloisia, että pari viime päivää on kauhistuttanut katsoa niiden talvi-iloa - sillä kaikilla on ollut vielä kesäkengät alla... Pystyssä ne ovat kuitenkin ilmeisesti pysyneet, mutta treeneihin tuli kolmen päivän tauko ihan olosuhteiden pakosta. Tänään Jyri kävi kengittämässä hevoset talvimonoihin, joten huomisesta lähtien päästään taas jotakuinkin normaaliin päiväjärjestykseen myös lenkkeilyn osalta.

Maanantaina tehtiin yhdensortin elämysreissu Kuopion raveihin Salaman ja Aatun kanssa, jotka starttasivat samassa lähdössä! Kahdella hevosella saatiin yhdestä lähdöstä kolme ykköstä tauluihin, että ei aivan huonosti... Aatu voitti ja Salama oli 11 eli viimeinen hyväksytyn juoksun tehnyt. Hevoset käsittivät varmasti mun kuiskuttaman toiveen kaksoisvoitosta jotenkin väärin, kun saatiin sitten ykköset molemmista päistä. On tämä raviurheilu jokseenkin vaihtelevaa... ;) Mutta pääasia tietenkin oli, että Aatu pärjäsi ja reissu kokonaisuudessaan oli uskomattoman niin hieno elämys, että se pysyy varmasti ikuisesti muistoissa.

Maanantaiaamuna olin kotona yövuoron jälkeen kahdeksan jälkeen, kun karkasin töistä vähän aikaisemmin pois. Ehdin siis jopa nukkua muutaman tunnin ennen kuin piti ruveta valmistautumaan Kuopion keikkaan. Puolilta päivin vaihdoin sohvalta talliin, rasvasin vielä Aatun valjaat ja pakkasin viimeiset kamppeet mukaan ennenkuin otettiin iskän kanssa hevoset sisälle starttipuunausta varten. Ja lähtöpuuhat menivät taas niin nappiin. Aatulla oli etukenkä vääntynyt, joten iskän piti alkaa sitä vielä oikomaan. No, onnistui ja lopputulos näytti ihan siedettävältä. Kun sitten hevoset lastattiin koppiin havaittiin, että edellispäivänä hevoskoppiin vaihdetut talvirenkaat painuivat kahden urheilullisen suomenhevosen painon alla jokseenkin lyttyyn... Jee. Pikkupaikkakunnan etuja on kuitenkin myös se, että apua saa silloin kun sitä tarvitsee. Tämä asia nousi kunniaan varsinkin sen jälkeen, kun S-marketin ilmapistooli ei toiminutkaan... Kylältä saatiin kuitenkin nopeasti renkaisiin lisää ilmaa ja lopulta päästiin kahden aikaan matkaan - ehkä noin puoli tuntia suunnitellusta aikataulusta jäljessä, mutta ajoissa kuitenkin.

Kuopiossa oltiin perillä viiden maissa. Ja ihan normimeiniki; kärryt ja kamppeet katoksiin, sisäänkirjoitukseen, kahville, veskiin, kuskeja puhuttelemaan ja sitten hevoset aisoihin. Oli aika luksusta, että nyt kun Salamakin oli mukana, niin Aatuakin pystyi verryttelemään varikolla Salaman perässä ihan kuin ravihevosta kuuluukin. Ori kun joskus tuppaa "vähän" kuumumaan varikolla pyörimisestä eikä sitä liiemmin ole kesän aikana vahinkojen välttämiseksi harrastettukaan. Nyt kun tuttu ja turvallinen Salama oli näyttämässä Aatulle kaapin paikan, ei varikkokäyttäytymisessä ollut mitään ongelmaa. Tosin sen jälkeen, kun martingaali lisättiin Aatun varustukseen, ei se ole ollut enää niin kykeneväinenkään hyppimään pystyyn. Lämmityksissä ei ollut mitään ihmeitä. Molemmilla ajettiin reipasta kolme kierrosta. Ei tullut moitteita. Ja silloin on mennyt aika hyvin.

Esittely. Tuntuipa hienolta, kun lähdön osallistujista kuudesosa oli meidän tallista. Ja pruuvi oli kaikista hienoin, kun Aatu ja Salama pyyhkäisivät etusuoran peräkkäin. Ai että. Startti. Ja silmät kiinni. ;) Niin, lähtöauton irrottua kuuntelin nytkin silmät kiinni laukkaavien hevosten nimiä. Kummallista. Kuuluttaja ei sanonut Aatun nimeä lainkaan. Hän ei varmaan vain huomannut senkin laukkaavan. Mutta ei. Alkoi ihan epäilyttää. Eikö Aatu laukannutkaan kiihdytykseen???? Silmät auki. Ja todentotta, Aatuhan ravasikin toisessa parissa ulkona eli kerrankin se sai oikein hyvät juoksuasetelmat kärjen läheisyydestä. Salama kiihtyi takarivistä ihan kohtuullisesti ja Jaara löysi sille paikan neljännestä sisältä. Kierroksen jälkeen tammakin oli ihan hyvissä asemissa porukan puolivälissä. Viimeisellä takasuoralla tapahtui kuitenkin jotain ihan merkillistä. Salaman eväät oli syöty ja se alkoi jäädä. Kuski pyysi ja pyysi siltä lisää ja taas tapahtui jotain merkillistä. Salama laukkasi. Ei voi olla totta. Tuossa vaiheessa Salaman peli oli jo pelattu, mutta ei se silti koskaan laukkaa. Ei koskaan, koska se tietää, ettei niin saa tehdä. Se vain tietää. Aatulla sentään meni paljon paremmin. Vellu nosti sen viimeisen puolikkaan alkaessa kolmannelle radalle kiertoon ja ori eteni jotenkin kovin keskittyneen oloisena johtavan rinnalle maalisuoran alkaessa. Tuossa vaiheessa näytti hyvältä, muilla oli pyynti päällä ja Vellu vain istui. Ja itse tietenkin manasin varikkokurvissa, että jos nyt vielä tuokin laukkaa loppusuoralla, niin en kyllä ala... Mutta ei Aatu enää tuossa vaiheessa erehtynyt vaan lipui voittoon - eleettömästi, kuten selostajakin sanoi.

Voitto maistui hyvältä. Ajaksi tuli 28,1ake. Oli hienoa, että Aatu palasi vielä loppukaudestakin voittojen tielle. Kokonaisuudessaan Aatun kausi on ollut kertakaikkisen komea. Kuusi voittoa kahdestatoista startista. Tarkoitus ainakin on, että Aatun kausi jatkuu vielä, mutta oman haasteensa tuo hokkikenkään siirtyminen kuitenkin matalaliikkeiselle hevoselle vääjäämättä tuo.

Salaman kausi taas on suurella todennäköisyydellä nyt paketissa. En todellakaan tiedä, mikä sitä Kuopiossa vaivasi. Hevonen oli ennen starttia aivan normaali ja omaksi itsekseen tamma oli kotona vielä starttipäivänäkin harvinaisen pörhäkkä. Olisi ollut valtavan mukana saada jokin selvä syy Salaman poikkeuksellisen surkeaan esitykseen, mutta sellaista ei ole löytynyt. Tamma on ollut startin jälkeenkin kotona täysin normaali. Ja minä olen ihan hämmästynyt. Tosiasia on, että Salaman vauhtivarat ovat olleet tällä kaudella moneen otteeseen tapissa. Se ei pääse kovin kovaa, mutta yrittää aina sinnikkäästi loppuun saakka. Eikä jätä leikkiä koskaan kesken. Kuopiossa se oli tyhjä jo viimeisellä takasuoralla eikä se vain ole Salaman tapaista. Eikä tuossa lähdössä menty niin kovaa, etteikö sen olisi pitänyt pystyä roikkumaan mukana. Sijoitus 11, aika 32,3 ja lauk-ka-mer-kin-tä eivät vain yksinkertaisesti ole normaalia Salamaa. Aika esimerkiksi on huonoin noteeraus kahteen vuoteen. Ja laukannut Salama on startissa viimeksi yli vuosi sitten. Vellun kunniaksi todettakoon, että hänen ajamanaan Salkkari ei ole laukannut 1,5 vuoteen... Minä en ole koskaan pitänyt Salamaa mitenkään haastavana ajettavana, mutta ehkä senkin kanssa sitten omat niksinsä ovat. Ainut muutos kuskin lisäksi, mikä Salamalla Kuopiossa oli edellisstartteihin, oli sen kurkkutuki. Tähän saakka sillä on ollut pitkänmallinen kurkkutuki, joka kuitenkin hajosi tässä muutama viikko sitten lenkillä keskeltä kahtia. Sen jälkeen Salamalla on pidetty lyhyen mallin kurkkutukea. Sen kanssa on ajettu hiittiäkin, eikä henki ole vinkunut. Ei se vinkunut tai korissut mitenkään Kuopiossakaan, mutta tekosyynä hevosen huonouteen voinee siis vaikka pitää tuota erilaista kurkkutukea... On silti ihan vissi ja varma, että kun Salama suraavan kerran starttaa, on leuan alla pitkä kurkkutuki.

Jotain vastauksia sitä kyllä itsekin tarvitsisi ja edes verikoevastauksia aion ensi viikolla hakea hiittireissulla Kaustisen klinikalta. Voinee kuitenkin olla, että meidän täytyy Salaman kanssa alkaa taas vähän talvitreenailemaan niin, että ensi kaudella edes pysyisimme muiden matkassa mukana. ;) Sitäpaitsi eikös se ole niin, että hevosen väsyminen on vain treenarin huonoutta?

17.10.2012

Lits läts


Hengissä ollaan blogin hiljaiselosta huolimatta. Ehkäpä olisi kuitenkin olisi aika raapustaa tänne kuitenkin muutama sananen todistusaineistoa hengissäolemisesta. Niin monena päivänä olen jo usean viikon ajan päättänyt, että tänään mun täytyy ehtiä päivitellä blogiin kuulumiset, mutta kun ei vain ehdi. Ei sitten millään. Asiaa siis olisi, mutta ei kai niitä kaikkia vanhoja asioita enää jaksa oikein muistellakaan. Eletään sitten tätä hetkeä.

Purnausaihe numero yksi. Tämä hel....in syksy. AINA sataa. Ihan aina. Ja ei siinä mitään, satakoot, mutta jatkuva viikko(vai kuukausi)tolkulla jatkunut sade tekee jokapaikasta kuravelliä. Ja siihen pohjattomaan rapakkoon uppoaa ihmiset, hevoset, motivaatio ja harrastamisenilo. Hevosten tarhaaminen vaikuttaa tällä hetkellä lähinnä kahluuttamiselta. Aamuisin tarhanportilla meinaa itsellekin iskeä epätoivo, kun koittaa maanitella hevosia mutajärveen päiväksi seisomaan; "Täällä on nyt vähän märkää ja hieman upottaa, pikkusen on rapastakin ja vähän tuota vettäkin sataa. Mutta minä tuon kuule teille tänne tarhaan heiniä kellumaan, niin hupasestihan täällä päivä kuluu".
Voi kökköjen kökkö tätä syksyä. Ja se syksyn pimeys on myös asia, joka yllättää joka vuosi vain yhä uudelleen. Minun päivätyöläiselämäni päättyy tähän viikkoon, eikä sitä enää hevosten iltatreenamisen kannalta olisi montaa päivää pidempään voinutkaan jatkaa. Matkailu avartaa ja työhön on haettu hurjasti uusia oppeja dialyysistä viimeiset seitsemän viikkoa. Silti paluu tuttuun työhän tuntuu mukavalta. Tervetuloa takaisin elämään teho-osasto, vuorotyö, pitkät työvuorot, pitkät vapaat. Ja tervetuloa talvi, täällä niin odotettaisiin...

Harmilla ei ole syysmasennusta!
Hevoset sitten. Ne pitävät tiukasti arjessa kiinni, sillä lenkillä niiden kanssa yksinkertaisesti vain pitää käydä. Ja on käytykin. Aatu huilasi Tampereen klinikkareissun jälkeen viikon verran, mutta on ollut taas parisen viikkoa ihan normaalitreenissä. Samu on aisoissa joka toinen päivä. Se on vahvistunut ja kehittynyt paljon, mutta silti tulevaa työmäärää sen kohdalla ajatellessa meinaa iskeä epätoivo. Paljon on vielä töitä edessä ja monta lenkkiä tehtävänä. Mutta itselle kärryillä varsan kehittymisen seuraaminen on hyvin antoisaa ja mielellään Samun kanssa lenkille lähteekin. Kummasti se kolmas täysipainoinen treenihevonen on kuitenkin kesän ja syksyn aikana lopullisesti paikkansa löytänyt, vaikka viime vuonna tuntui, ettei kolmatta ehtisi millään enää treenaamaan. Järjestelykysymyksiä. Kyllähän aikaa löytyy, mutta se on vain jostain muualta sitten pois. Hiittireissuja Kaustiselle on jatkettu, hevoskokoonpanot vain välillä vaihtelevat, kun Samunkin on kuitenkin tärkeä päästä välillä juoksemaan hiitintapaista hölkkälenkkiä.

Salama oli 1,5 viikkoa sitten startissa Seinäjoella. Tamma palasi sinne reilun kuukauden sairas- ja huoltotauolta, jona aikana ajoin sillä lähes pelkästään vain kävelylenkkejä. Ennen Seinäjokea tammalla ei ajettu yhtään hiitiä, mitä nyt kotona metsätiellä päästin edellisviikolla muutaman hassun vedon jotta edes henki olisi auki. Seinäjoella tapahtuikin jotain aivan ainutlaatuista: Surkea lähtörataarvontatuuri kääntyi!!!! Salama sai mailin ryhmään numeron yk-si. Se ei ole koskaan uransa aikana saanut ryhmäajossa ykkösrataa, mutta niitä takarivin paikkoja on kyllä ollut sitten senkin edestä. Hiljaisista viimestelyistä huolimatta odotin Salamalta Seinäjoelle hyvää panosta. Lämmityksessä se oli kerrankin Vellun mukaan oikein paineissaan. Starttiin riisuttiin kengät pois, joka ehkä oli siinä kelissä jälkeenpäin ajateltuna kuitenkin virhe. Tai mistä sen tietää. Toki Seinäjoellakin satoi vettä ja oli jonkin verran kuraista, mutta riisuivat siellä muutkin kelistä huolimatta hevosiltaan kenkiä pois. Salama ei kuitenkaan ravannut startissa lainkaan niin hyvin kuin lämmityksessä - tiedä sitten oliko syy kengättömyydessä vai vähän eri vauhdeissa. Oli miten oli, ravi räpätti, eikä hevonen jotenkin uskaltanut missään vaiheessa kunnolla ruveta juoksemaan. Ykkösradalta Salama jäi lähtökiihdytyksessä kolmanteen pariin sisälle, sieltä Vellu nosti sen ekan puolikkaan jälkeen toiselle radalle ja toisen puolikkaan jälkeen kolmannelle. Hevonen tuli tasaisesti ja rehdisti nyt maaliin saakka ollen tasaisessa totorintamassa viides. Voittaja oli mennyt menojaan, mutta lähtöjen tasaisuutta kuvaa silti se, ettei kakkos- ja viitossijan välillä ollut montakaan metriä väliä. Salaman ajaksi tuli 29,1aly. Hämmentävien Jyväskylän ja Ylivieskan starttien jälkeen Seinäjoki tarjosi kuitenkin pelkkää hyvää; sisukas, yritteliäs, periksiantamaton, loppuun saakka taisteleva Salama palasi takaisin kurkuunpääntulehdusepisodin jälkeen. Ja se oli ehdottomasti kaikkein tärkein asia. Startin jälkeen Salama palautui tavoilleen poiketen ihan muutamassa minuutissa, mikä laittoi tietenkin miettimään, saiko hevonen itsestään kaikkea mahdollista lainkaan ulos? Noh, ehkä se hiittaamattomuus jossakin näkyi. ;)


Hevosissa ei ole mitään kuvaamista syksyisin, joten tässä sitten Harmia kerrakseen.
 

 
Syksy karsii ravitarjontaakin kesän jälkeen aika radikaalisti. Nyt tuntuu, että kaikki ravit, saatikka sopivat sarjat, ovat melko kaukana. Ja syksypimeillä, vesisateilla ei ole jostain syystä edes niin kovaa poltetta tehdä hirveän monen sadan kilometrin ravireissuja mihinkään. Tuntui vähän, eikä niin vähänkään, turhalta ja typerältä kuskata yhtä starttihevosta nyt sitten vaikka Jyväskylään ja toista vaikkapa Kuopioon. Joten päätettiin, että kokeillaan käydä vain yhdessä paikassa  - mutta kahdella hevosella. Ja ensi maanantaina Kuopiossa nähdään sitten (toivottavasti) meidän tallin kaikki kaksi starttihevosta viivalla, samassa lähdössä! Kuudes lähtö, Aatulla numero neljä ja Salamalla, jonka arpaonni palasi entiselleen, numero yksitoista. Tuleepas aika mielenkiintoista! Vauhdeiltaan Aatu on Salamaan verrattuna eri sarjan hevonen, mutta suoritusvarmuudessaan valtit ovat juuri toisinpäin. Salama saa kärryilleen Jaaran, joka ei olekaan istunut Salkkarin kyydissä 1,5 vuoteen! Mutta Mauri ei olekaan  ajanut Salamalla kuin totosijoja, joten siitäpähän sitten herra saa luvan jatkaa... ;) Kävi miten kävi, huippumieleenpainuva ravireissu on tulossa! 


29.9.2012

Samun oppari

Samu

Raviurheilu on tajuttoman yksinkertainen laji. Minusta ei ole koskaan aikaisemmin tuntunut siltä, mutta nyt kuluneen viikon ajan olen saanut kuunnella milloin mistäkin suunnasta oikein oikein asiantuntevia kommentteja raviurheilusta - tai lähinnä siitä, kuinka hevosen saa pysymään kaksi kierrosta ravilla ja kuinka hevonen voittaa jokaisen lähtönsä johon se vain viitsitään tuoda viivalle. Jotain on siis vihdoin auennut minullekin. Kaikki tuntuu niin kovin selvältä ja yksinkertaiselta; tarvitsee vain vaihtaa ohjastajaa ja viedä hevonen jollekin suurta menestystä saavuttaneelle ammattivalmentajalle. Ja sitten vain kuunnella näitä maailman viisaimpia neuvojia ja arvostelijoita. Kiitos heille kaikille!

Anteeksi tämä purkaus, mutta pistetään se sitten väsymyksen tai vitutuksen piikkiin. Sama se.



Samu ja uudet, ihanat Custom Speedon -kilpurit perässä - Samun väreillä tietenkin... ;)

Viimeisen viikon aikana on tapahtunut taas monenlaista ja otettu auton kyytiä monta sataa kilometriä. Aatun kanssa käytiin viime lauantaina Turussa päättämässä ikäluokkakilpailusirkus Åbofemman-lähdössä. Ympyrä sulkeutui siihen, mistä lähdettiinkin. Monessakin mielessä; Aatu palasi nyt synnynseuduilleen viiden vuoden jälkeen. Viisi vuotta sitten pikkuvarsaa Muurlasta haettaessa haaveiltiin tietenkin ikäluokkahevosesta. Nyt ei enää tarvinnut haaveilla. Aatu palasi synnynseuduilleen ikäluokkahevosena. Ympyrä sulkeutui myös sillä tavalla, että Aatu aloitti ikäluokkakilpailuturneensa 4-vuotiaana Pikkupelimanni-finaalin HLL-tuomioon. Sama kirjainyhdistelmän kanssa tultiin viimeisestä ikäluokkakilpailustakin kotiin. Kotimatka oli vain nyt Turusta vähän pitempi kuin Kaustiselta. ;)

Turussa oli hienot ravit. Aatun kanssa oltiin lähdetty lauantaiaamuna kuuden maissa reissuun ja Turussa oltiin puoli yhden kieppeillä. Koko päiväksi luvattua vesisadetta ei raviradalla onneksi näkynyt. Jostakin sitä kuraa kuitenkin riitti, sillä minusta minä en muuta tehnytkään kuin pesin varusteita... ;) Pitkän matkan takia Aatu lämmitettiin periaatteessa kahteen kertaan. Aluksi ajettiin hiittisuoralla, jonka jälkeen varusteet pois, hevonen pesulle, karsinaan ja taas kohta varusteet päälle ja radalle lämmitykseen. Minusta ori näytti lämmityksessä upealta, mutta Vellu ei ollut siihen niinkään tyytyväinen. Kuulemma Aatu tuntui liian epävarmalta ja vasenohjaiselta. Esittely oli ehkä koko reissun parasta antia. En tiedä, oliki kyse siitä, että Aatu juoksi viimeisessä ikäluokkakilpailussaan, mutta jotenkin esittely tuntui äärettömän juhlavalta. Ratsut laukkasivat Suomen, Ruotsin ja Norjan lippujen kanssa edellä ja upeat 5-vuotisihmeet esiteltiin sadan metrin välein. Ja siellä seassa numero kuusi selässään Aatukin köpsötteli. Ja ehkä "hieman" puolueellisin silmin katsottuna Aatu oli se kaikista hienoin! ;)

Lähdöstä ei sitten olekaan mitään juhlavaa kerrottavaa. Aatu laukkasi taas lyhyesti lähtökiihdytyksessä ja tippui luonnollisesti joukon viimeiseksi. Uusi, pahempi laukka tuli vielä ensimmäiseen kaarteeseen. Tämä olikin sitten taas tätä. Hippahyppelyiden jälkeen ori oli taas sitten oikein hyvä. Kahden laukan jälkeen, ikäluokan kovimpia hevosia vastaan ajettaessa, ei yksinkertaisesti voinut olla vain muiden huonoutta, että Aatu saavutti kärkiporukan ja lensi viimeisellä takasuoralla taisteluun rahasijoista. Maalisuoralla se kamppaili täysin rinnoin neljännestä sijasta, kunnes laukkasi vähän ennen maalia. Meidän mielestä siihen paloi nelossija ja heitettiin taas pari tonnia sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. No, saatiinpa ainakin olla mukana hienossa lähdössä hienojen kilpakumppaneiden keskellä. Mutta kyllähän kaikkia tympi. Turha reissu tuli Turkuun saakka, vaikka toki tämä mahdollisuus oli kaikkien tiedossa jo etukäteenkin. Kokemuksen hienoutta ei silti sijoituskaan huononna. Aatu ei ollut aivan priima, mutta jos ei muuta niin osoitti se sentään kulkevan laukkojen välissä ihan puolihaipakkaa...

Kotona oltiin puoli yhden aikaan yöllä. Reissu oli siis 18,5 tuntia pitkä, mutta Aatu on kyllä loistava matkustaja, eikä siitä seuraavana päivänäkään huomannut lainkaan, että lähes tuhat kilometriä oli otettu auton kyytiä. Raviurheilussakin tulee onneksi aina uusia päiviä ja uusia mahdollisuuksia. Sunnuntaina koitettiin nollata eilispäivän tilanne. Oli uusi päivä ja lastattiin kyytiin uusi hevonen. Samu matkaan ja kohti Kaustista. Samu oli ravipaikalla todella lunki kaveri. Tämä hevonen ei kyllä viitsi stressata yhtään mistään, se on ihan mainio! Samu hölkötteli opetuslähtönsä yksinään (lämpöset ja vuotta vanhempi suomenhevonen painelivat jossain edelle) tyylipuhtaasti läpi ajalla 65,0. Varsan meno on tuossa vauhdissa varsin vaivatonta hölkkää, joskaan ei se kyllä ymmärräkään koko touhusta yhtikäs mitään. Opparin jälkeen eläinlääkäri tunnisti Samun, hoidettiin paperiasiat kuntoon, kävin pesemässä hevosen ja sitten vinhaa vauhtia hyvillä mielin kotiin heinäkuorman purkuun.


Samu kaksvee ja suuri ravimaailma...

Samun raviuran ensimmäinen etappi on nyt saavutettu ja samalla Samusta tuli tälle vuodelle viides opetuslähdön läpäissyt 2-vuotias suomenhevonen. Samu on hyvin kiltti, tasainen ja laiska hevonen kotona eikä ravipaikalla sen käytös poikennut kotioloista mitenkään. En osannut pitää sitä mitenkään hämmästyttävänä asiana. Seuraavana päiväna Samu oli kuitenkin kuumeessa, joten tiedä sitten, oliko opparipäivän rauhallisuus täysin kuitenkaan hevosen fiksuutta. Samu kuumeili pari päivää, mutta on nyt taas tervehtinyt ja treeni kohti kolmivuotiskautta pääsee pian alkamaan.

Iskä käytti Aatun eilen Tampereen klinikalla tutkimuksissa. Hevonen oli syynätty Ertolan Kristiinan toimesta läpikotaisin, mutta eläinlääkärinkin mielestä ori tuntuu melkoisen terveeltä. Vasen etupolvi reagoi taivutuksiin, joten jospa se oli sitten se vasenohjaisuuden syypää. Muutama piikki pistettiin jalkoihin ja niin sekä hevonen että omistajansa pääsivät viettämään kumpikin varmasti täysin ansaitsemaansa viikon lomaansa.

Palatakseni kirjoitukseni alkupurnaukseen. Raviurheilu on toivottoman vaikea laji. Mielestäni tässä lajissa on oltava ennenkaikkea nöyrä. Hevosten kanssa kukaan ei opi milloinkaan kaikkea ja ainakin meidän täytyy turvautua hyvin usein ammattilaisten neuvoihin. On pyydettävä apua ja oltava onnellinen, kun sitä annetaan, mutta samalla on sitten osattava antaa arvostus niille joille se milloinkin kuuluu. Sillä raviurheilu on tiimityötä. Ihan oma lukunsa ovat sitten nämä kaikkitietävät opastajat, jotka keskittyvät ennenkaikkea arvostelemaan ja kertomaan, mitä kaikkea on mennyt metsään. Ja juuri tällä hetkellä olen näitä tyyppejä korviani myöten täynnä.

Meille Aatu on hevosena todellinen aarre. Se on hevonen, joka on toteuttanut taustajoukkojensa hurjimmatkin haaveet. Meille Aatun ei tarvitse olla yhtään parempi hevonen kuin mitä se nyt on. Ei nyt eikä koskaan. Kun minulle on taas tällä viikolla tultu neuvomaan, että "jos tekisitte niin tai näin, niin Aatusta voisi tulla joskus vaikka kuinka hyvä hevonen, olen tälläkin viikolla vastannut, että: "Meille Aatu on jo nyt äärettömän hyvä hevonen". Niin se vain on. Meille se riittää juuri tuollaisena kuin se on. Voittajana tai laukkurina. Yksivuotiaasta asti se on aina asunut ja tulee aina asumaan meillä kotona, omassa tallissa. Sen valmennusta, hoitoa tai ohjastajaa ei vaihdeta. Aatu on iskän hevonen ja varmasti hänen elämänsä tärkein asia. Sen eteen tehdään kaikki voitava ja haetaan tarvittaessa kuukin taivaalta. Silti. Pysyn mielipiteessäni. Hevosen hyvyyskään ei tee raviurheilusta mitenkään helppoa tai yksinkertaista. Mutta hyvä hevonen tekee harrastuksesta ehkä hieman mielekkäämpää. Ja siitähän tässä kaikessa on kyse. Harrastamisesta, ei mistään sen vakavammasta asiasta. Harrastamisesta, oman hevosen kanssa.

Samu ja onnellinen omistajansa


Lämmittelyä koelähtöhevosen kanssa


Samun ravielämän ensimmäinen etappi; opetuslähdössä!




17.9.2012

Pojat baanalle!!

Salama taistelun tiimellyksessä Ylivieskassa. Taitaa olla lähtöauton lähestyminen menossa. Kiitos kuvista Jonnalle!

Syksy on tullut, mutta onneksi ravit jatkuvat!

Tällä hetkellä on ainakin teoriassa mahdollista, että ensi viikonloppuna päästään kokemaan hevosten kanssa "taas" tälle vuodelle jotain aivan ainutlaatuisen uutta ja merkittävää!

Aatun kanssa lähdetään lauantaina käymään Turussa! Kyllä vain, meiltä on Turkuun n. 450km. Ja voitte jokainen uskoa, että tuota kilometrimäärää on tullut viime viikoina hieman pyöriteltyä päässä... Turku on ihan hirvittävän kaukana. Se on todella kaukana! Salaman kanssa käytiin juhannuksena elämysmatka Rovaniemellä, mutta sekin oli kuitenkin sata kilometriä lähempänä. Meidän hevosista kukaan ei ole koskaan juossut noin "kaukana kotoa", mutta kyllähän sitä Turkuunkin päästään, kun otetaan vain tarpeeksi kauan auton kyytiä. Turun Metsämäessä ravataan 5-vuotiaille kylmäverisille tarkoitettu suurkilpailu Åbofemman. Tuon kilpailun myötä ikäluokkakilpailuille sanotaan heiheit. Ympyrä sulkeutuu. Ikäluokkahippalot vuoden 2007 suomenhevosikäluokalle on tämän startin myötä nähty ja suurelta osin myös koettu. Aatu on ollut niistä niiiiiin monessa mukana, ihan niissä kaikista tärkeimmistä ja suurimmistakin, joten jos ei tuota hevosta viitsi Turkuun asti kuskata, niin ei sitten mitään. Viimeinen ikäluokkakilpailu tuo viivalle tutut hurjat kilpakumppanit ja lisäksi yhden kylmäveritähden Norjasta ja yhden Ruotsista. Hieno lähtö on siis tulossa! Aatu sai kilpaan numeron kuusi. Ehkä hieman harmaita hiuksia paikka keskellä rataa lähtöauton takaa kiihdyttäessä aiheuttaa, mutta siitähän me nyt ajetaan - eikä tässä vaiheessa enää auta kuin luottaa hevosen viisastumiseen, varmistumiseen sekä martingaalin ihmeelliseen voimaan. ;) Niin ja ehkä vähän hevosen hyvyyteenkin.

Melkein yhtä jännittävä lähtö koetaan mahdollisesti heti perään sunnuntaina. Silloin ei tosin ajeta ikäluokkahirmuja vastaan, ei olla hienoissa 75-raveissa mukana, eikä jännitetä sijoitusta. Silti koetaan jotain historiallista. ;) Samu astelee Kaustisella "raviestradille" ensimmäistä kertaa. Varsalle laitetaan upouudet kilpakärryt perään ja asetellaan voilokki selkään. Ja sitten vain toivotaan, että se viitsisi keksittyä vähänkään työntekoon kahden kierroksen ajan. Samu juoksee opetuslähdössä!!!!

Kaksivuotiailla suomenhevosille tarjottiin viime vuonna ensimmäisen kerran mahdollisuus suorittaa opetuslähtö. Samalla kaavalla on tänäkin vuonna menty ja nyt syyskuun alusta myös 2-vuotiaat suomenhevoset saavat käydä kokeilemassa opetuslähdön läpäisemistä. Toki 2-vuotiaat suomenhevoset ovat vielä ihan lapsia, mutta mielestäni opetuslähdöt ovat oikea suunta nuorten suomenhevosten valmentamisen ja kilpailuttamisen aikaistamiseksi. Opetuslähdöstä on vielä valtavan pitkä matka kilpailukuntoon, mutta ainakin sen ajaminen olisi osoitus siitä, että jonkin verran töitä varsan kanssa ollaan jo tehty. Samulle opetuslähdön ajaminen jo tänä vuonna ei ole ollut mikään varsinainen tavoite, mutta kesän aikana se on kehittynyt siinä määrin, että opparin ajaminen on edes mahdollista. Ravirataa on kierretty, mutta onhan tilanne silti sunnuntaina Samulle aivan uusi. Jonkinlainen välietappi tämä kuitenkin on pitkällä, kivisellä ja mutkaisella tiellä ravihevoseksi.

Kultaakin kalliimpi

14.9.2012

Syksy ja syyshuollot

Syyskuu toi tullessaan ihan oikean syksyn tunnun. Ja syksy toi tullessaan hevosten syyshuollot. Ennen huoltoja käytiin kuitenkin viime viikon lauantaina Aatun kanssa Oulussa ajamassa kilpaa.

Äimänrautiolla ajettiin hienot syksyiset suurkilpailuravit, jotka molempien rotujen Oulu Express-finaalit tietenkin huipensivat. Jo mennessä matkassa oli jotain historian havinaa, sillä viime vuonna meillä oli ihan samoihin aikoihin sama määränpää ja sama matkaseuralainen. Oulu ja Aatu. Ja tuolloin Oulu-Express-finaali, josta lohkesi Aatun paras ikäluokkakilpailusijoitus eli neljäs tila. Historia toisti itseään. Neljännen sijan kera ja tyytyväisin mielin palasimme tänäkin vuonna Oulun ravikauden tärkeimmistä raveista kotiin.

Aatulla oli Oulussa ravien ensimmäinen lähtö, numero kuusitoista ja hurja neljänkympin takamatka. Pakilta on aina vaikea pärjätä, mutta jostain syystä se on Oulussa aivan ylivoimaisen vaikeaa. Jo kahdenkympin pakille minä etenkin Oulun kohdalla ilmoitan hevoset vain pitkin hampain. No, Aatu oli nyt neljässäkympissä. Johonkin piti kuitenkin startti nyt saada, jotta säännöllisessä kilpailurytmissä pysyttäisiin. Ja Oulu on melkein kuin takapihalla pääsisi ajamaan, sillä sinne hurauttaa meiltä vain kahdessa tunnissa! Haasteellisista lähtöasemista huolimatta meillä oli Aatuun jonkinlainen luotto. Uskottiin, että puhtaalla juoksulla se nousee kaikesta huolimatta aika korkealle.

Lähtökiihdytys sujui kohtuuhyvin. Yhtään kiihdytykseen ei voi edelleenkään panostaa, mutta pääasia onkin päästä ravilla liikenteeseen. Ja voi jestas, kun minä alan tykätä Aatun martingaalista. ;) Toki se martingaalin kanssakin kykenee laukkaamaan, mutta noin tuhat kertaa varmemmalta oriin ravi tämän varustemuutoksen myötä näyttää! Aatun juoksupaikka oli kuudes pari ulkona. Kierroksen täyttyessä Vellu käänsi hevosen kolmannelle raiteelle reissuun, mutta Aatulle edessä vetoapua tarjonnut hevonen ei oikein edennyt, Aatu roikkui sen perässä kaukana kärjestä, eikä Aatu tuntunut parantavan sijoitustaan lainkaan kolmannella radalla joukon keskivaiheilla roikkuessa. Kärki pääsi tuossa vaiheessa liiaksi karkuun. Takasuoran lopussa Aatu reissutti jo neljättä rataa pitkin kohti kärkeä askel askeleelta karkulaisia tavoittaen. Matka loppui voiton kannalta taas muutama kymmenen metriä liian aikaisin, mutta ihan kärkirintamaan Aatu hurjan kirinsä myötä kuitenkin ehti ja työntyi maalilinjalla neljänneksi. Viimeinen kierros sujui taas ulkoratoja kaasutellen 26-pintaan. Ori oli oikein, oikein mainio. Ajaksi tuli 27,4ke.

Tämä viikko on sitten painottunut paljon enemmän klinikka- kuin ravitouhuihin. Mutta niin se vain on, että tähän lajiin kyllä kuuluu aika tiivis yhtistyö eläinlääkäreiden kanssa ja heitä me sitten tällä viikolla olemme käyneet tervehtimässä. Aatu käytettiin tiistaina Kaustisella hammaslääkärissä. Hampaita raspattiin Jaanan toimesta jo ennen derbykarsintoja, mutta tuolloin isompi huolto jäi tekemättä siksi, että Aatu olisi pitänyt rauhoittaa ja se ei taas dopingvaroaikojen ja tärkeiden lähtöjen takia ollut mahdollista. Nyt Jaana pääsi laittamaan oriin suun kuitenkin loppuun ja muutaman päivän sulfakuurikin saatiin vaihteeksi mukaan hammaslääkäröinnin takia.


Keskiviikkona puolestaan oli Salaman lääkäriajan vuoro ja sen kanssa käytiin pyörähtämässä Tampereen klinikalla Kimmon syynissä. Salaman jalat ovat mitkä ovat ja niistä löytyy aina sanomista. Jalkoja syynättiin ja tuttuja paikkoja hoidettiin. Viime starttien vaisuus saattoi toki johtua palkästään jaloistakin, mutta on Salama tähän saakkakin jalkavaivojensa kanssa juossut. Ylivieskan startin jälkeen havaittu outo lyhytaikainen räkäisyys ja muutama hassu yskähdys lenkillä ovat kuitenkin vaivanneet minua. Nyt Kimmo tähysti keuhkot. Räkää ei enää hengitysteissä ollut, mutta kurkunpää punoitti. Eläinlääkärin arvio oli, että hevonen on sairastanut pari viikkoa sitten jonkinsortin taudin, jonka jälkimaininkeja kurkunpään punoitus vielä oli. Asian pitäisi korjaantua parissa viikossa eikä siihen tarvinnut enää mitään kuuria aloittaa. Kolmas asia, mikä tuli klinikkareissulla hoidettua oli Salamankin kohdalla hampaiden hoitaminen. Nyt on taas huollettu Salkkari vähäksi aikaa.

Minä olen aivan sairaallollisen tarkka Salaman jalkojen hoitamisesta ja sen jalkoja todellakin kotona hoidetaan! Siksi minusta oli melkein masentavaa jälleen kerran huomata se tosiasia, että vaikka minä kylmään ja käärin Salaman jalkoja tuntitolkulla päivässä, en silti saa aikaiseksi läheskään samanlaisia täysin kuivia ja nesteettömiä jalkoja kuin eläinlääkäri saa muutamalla mitättömänkokoisella piikillä. Typerää. Mutta kuten ihana hoitaja klinikallakin sanoi; jalkaongelmien kanssa aina jollain lailla pärjää, mutta sitten on keinot vähissä, kun päässä on vikaa. Näinhän se juuri on, mutta silti toivoisi Salaman jalkaongelmien edes hieman jo hellittävän. Raviurheilussakin kilpailu on niin hemmetin kovaa, että tokihan starttaaminen omat merkkinsä jättää.

Salama on aina meidän hevosista ensimmäinen, joka huomaa lähestyvän talven tulon ja nytkin se on jo päättänyt aloittaa talvikarvan kasvattamisen. Oriit ovat vielä tässä vaiheessa komeassa karvassa, mutta eiköhän nekin kohta sen pörröytymisprojektinsa aloita. Yleensä nuo suomenhevoset tuppaavat osaavan ainakin tuon talvikarvankasvatuksen ihan kiitettävällä menestyksellä...


Työt ja hevoset pitävät elämän aikalailla tarkasti ohjelmoituna. Mitään uusia valokuviakaan en ole ehtinyt ottaa, joten laitan tähän rekvisiitaksi vielä muutaman kuvan Aatusta Derbypäivältä, niin ei ole ihan pelkkää tylsää tekstiviidakkoa.

3.9.2012

Sukuja ja lukuja

Kalenterissa käännettiin syyskuun lehti esiin. Se alkaa sitten todellakin olla ihan oikeasti syksy. Mutta mikä parasta, syksyn jälkeen tulee talvi ja hevosilla pääsee ajamaan taas pitkiä peruskuntolenkkejä melko tiiviin tuntuisen kilpailukesän jälkeen. Eikä syksyssäkään mitään vikaa ole, kunhan ei sataisi ihan niin ahkerasti kuin kesällä...

Derbyn jälkeen on tallielämässä palattu normaaliin päiväjärjestykseen. Salama kävi perjantaina Ylivieskassa startissakin, mutta siitä ei olekaan juuri sen kummempaa sanottavaa. Oli maili, oli takarivi, oli numero 12 ja oli ylivauhtinen juoksu (avaus 21-lukemiin) mutta mikään ei ole tarpeeksi selittävä syy Salaman vaisuuteen, sillä tamma ei vain ollut ollenkaan oma yrittävä rehellinen itsensä. Sijoitus oli kahdeksas ajalla 27,8aly. Pikkuisen minun takaraivossa oli jo Jyväskylän startin jälkeen epäilyksen häivä, vaikka kuskin mukaan Salama olikin Killerillä ihan hyvä, mutta ei vain sinä päivänä pysynyt kovaa painelleiden kilpakumppadeiden perässä. Ylivieskan vaisun esityksen jälkeen Vellukin oli kuitenkin sitä mieltä, ettei hevonen ole nyt sellainen mihin on totuttu. Se valtava maalilinjalle asti aina kantava yritys, joka on Salaman vahvin valtti, on ollut nyt kaksi viimeistä starttia täysin kateissa. Vähän samanlainen hevonen oli viime vuonnakin kauden viimeisissä starteissa ja asia on tietenkin vaivannut minua melkoisesti. Mutta uskokaa vain, että ihminen voi sitten olla oudoista asioista onnellinen. Kuten siitä, että tänään tultuani Salamalla ajamasta, se palautui todella huonosti ja sieraimista valui räkää. Mikä helpotus. Nyt voin taas ainakin hetken aikaa kuvitella löytäneeni järkisyyn Salaman vaisuihin startteihin ja uskoa tähän teoriaani siihen asti, kunnes toisin todistetaan. Sairastuminen ei ole tietenkään mikään toivottava asia, mutta tällä hetkellä se tuntui vain helpottavalta ja selittävältä seikalta. Toivoa sopii, ettei tauti nyt kuitenkaan iske Aatuun, jonka pitäisi startata lauantaina Oulussa.

Salaman Ylivieskan startin jälkeen olen miettinyt ehkä vähän liikaakin raviurheilun tasoa ja hurjuutta. Ainakin näin harrastajan näkökulmasta katsottuna, lähdöt ovat tänä päivänä ihan valtavan kovia. On sama mihin ja millaiseen lähtöön hevosensa ilmoittaa, on varmaa että reipasta tullaan ajamaan ja että viivalla on aina hyvät hevoset. Pärjäävän hevosen täytyy olla mielestäni paitsi lahjakas myös äärimmäisen hyvin treenattu, eikä tamman tehtävä oriiden ja ruunien joukossa aina ole kovin kehuttava... Salaman ennätykset viime kauden jälkeen olivat 28,9aly ja 28,9ke. Tänä vuonna tamma on startannut kymmenen kertaa ja alittanut kauden kahta ensimmäistä starttia lukuunottamatta kaikissa nuo viime kauden ennätyslukemat. Mailin ennätystä Salama on parantanut yli kaksi sekuntia. Siitä huolimatta raveissa pärjääminen on haastavaa. Ainakin jos lähtöpaikka on aina surkeimmasta päästä. Salama on juossut tänä vuonna 7 autolähtöä, joissa lähtöradat ovat olleet 3, 2 (nämä olivat varmasti jonkin sortin erehdyksiä), 8, 10, 7, 12, 12. Hohhoijaa.

Hevoskellottaja - sivustolta on viime aikoina saanut kuitenkin hämmästellä myös Aatulle tehtyjä kellotuksia, mistä ainakin itselleni tulee valtavan hyvä mieli:
Mikkeli 17.8. Aatulle viimeiset 700m 23,6 ja viimeiset 1000m 24,4
Jyväskylä 25.8. Aatulle viimeiset 700m 25,9 ja viimeiset 1000m 26,6
Kyllä se juoksijahevonen on!

Juoksijahevonen on todellakin myös Aatun upea veli Ponnen Onni, joka otti arvovoiton viime lauantaina Vermossa huikealla esityksellä! Ennätys 23,7 täyden matkan voltista märällä radalla on häkellyttävä suoritus! Onnea taustajoukoille, me ollaan oltu teidän puolesta niin kovin onnellisia!!! :)
Onnin voiton myötä se nousi emänsä ansioituneemmaksi ja nopeimmaksi jälkeläiseksi. Ponnen-Leikin varsojen yhteenlaskettu voittosumma on jo tällä hetkellä kunnioitettavat 133 798€. Kertonee jotain tamman periyttämiskyvystä!

Myös Samun sukulaiset ovat kulkeneet hienosti. Samarinin startanneet varsat ovat tienanneet jo 119 041€! Samun 5-vuotias täyssisko R.R. Erotar otti Lahdessa viime viikolla uransa toisessa startissa voiton ja ottelee torstaina Lappeenrannassa Villimiehen Tammakilpailun finaalipaikoista. Toivotaan siskolle tuureja matkaan!

Samulla ollaan ajettu nyt jo pitempään ihan säännöllisesti joka toinen päivä. Viime viikolla se oli Aatun kanssa Kaustisella hiitilläkin. Samulla oli tuolloin ekaa kertaa kilpakärryt perässä ja Vellu kyytillä. Kaikki sujui hienosti, mitään ei hajonnut eikä kukaan kuollut. Tästä on hyvä jatkaa.

Omassa elämässäkin työkuviot muuttuvat seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi jonkin verran. Normaalin ihmisen säännöllinen päivätyö vaatinee vuorotyöhön tottuneelta vähän opettelua sekä työssä että vapaa-ajalla, mikä tarkoittaa hevostenkin treenaamisen uutta aikatauluttamista. Mutta tämä syksy mennään tällä kaavalla. Ehkä blogikin kestää mukana muutoksessa.

28.8.2012

Derbypäivä

 

Nyt se suuri päivä on sitten koettu. Yksi kaikkien aikojen upeimmista ravipäivistä. Unelma, josta niin moni haaveilee, mutta harva saavuttaa. Meillä oli kunnia saavuttaa tuo vuosien suuri unelma ja olla launtaina Derbyssä mukana oman hevosen kanssa.

Viimeinen viikko oli yhtä jännittämistä. Jännitti, pysyykö Aatu terveenä lauantaihin saakka, pysyykö  startissa myös oleva Salama terveenä lauantaihin asti - entä pysyvätkö ihmiset järjissään lauantaihin saakka. Hermostutti, mikä voisi mennä pieleen tai mikä ei voisi mennä pieleen. Pää oli täynnä muistilistoja. Välillä oli niin huono olo, ettei tiennyt miten lauantaihin asti selviää. Ja välillä piti koittaa sanoa itselle, että tästä kaikesta on haaveiltu niin kauan, että nyt tästä kaikesta ihanuudesta ja kamaluudesta pitää osata myös nauttia. Hevosurheilusta oli hienoa lukea Derbyhevosten esittelyt. Ja sitten taas tympäsi lukea ja kuunnella jatkuvia ennakkosuosikkien ylistämistä. Tuntui, kuin koko Derbyyn ei olisi muita hevosia tulossakaan. Ihan kuin kaikki muut eivät olisi lainkaan tähdänneet ja virittäneet hevosiaan finaalia varten. Toki joillakin oli pakko olla ennakkosuosikin paineetkin niskassaan, mutta finaalissa oli silti kaksitoista hevosta. Kaksitoista hienoa ikäluokkaihmettä. Kaksitoista. Ja kaikilla mahdollisuus voittaa koko kilpailu. Myös meidän Aatulla.

Unelmaa elämässä

Lauantai oli kamalan sekava aamu. Olin melkein unohtanut, millainen härdelli on starttiaamuna yrittää puunata kaksi hevosta hienoksi (ja nyt ihan erityisen hienoiksi...), muistaa kahden hevosen kaikki asiat, pakata ja vähän purkaakin. Pakata taas vähän lisää. Letittää ja purkaa. Letittää ja vähän kiroilla. Kelvatkoon. Iskä kävi Aatulla vielä lenkillä, joten valjaitakin sai puunata kuntoon vielä aamun aikana. Kaikkia hermostutti. Hevoset olivat kuitenkin onnellisia, kun saivat lähteä matkaan kahdestaan. Samua taas ei tuntunut haittaavan, vaikka se jäi yksin tarhaansa. Pääasia, että oli heiniä. Ja pallo. Kavereista viis.

Historiallinen ravireissu kohti Jyväskylää alkoi 11.15. Kaksi hevosta kyydissä, 75-ravit, molemmat 75-lähdöissä, toinen ikäluokan pääkilpailussa. Tämän ylemmäs ei enää meikäläiset voi tässä harrastuksessa päästä! Tässä oli parhain mahdollinen kiitos vuosien työstä, valmentamisesta ja huolenpidosta.

Killerille saavuttua piti käydä ensimmäisenä tarkistamassa radan kunto. Ja katsos vain, kun siellä nyt oli jotain vaivauduttu tekemäänkin, niin rata olikin saatu näyttämään raviradalta eikä hiekkalaatikolta. Kuinka yllättävää. Eipä sillä, että Killeri olisi mitään sympatiaa vieläkään karsintahässäkän jälkeen ansainnut, mutta nyt sentään ravit päästiin ajamaan rataolosuhteissa, millaiset ne Derbypäivänä piti ollakin. Sitten alettiin sähläämään valjastuskatosten kanssa. Lähtöjä oli 13, hevosia paljon ja katoksia liian vähän. Katokset oli jaettu kolmellekin hevoselle, joka ei onnistunut kyllä sitten lainkaan. Veinkin Salaman sitten kopin perään, jotta edes Aatu saisi riehua rauhassa katoksessa. Ja taas muistin olla onnellinen siitä, että edes toinen hevonen osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa. Varikollakin tuumasi olla vähän kiire kahden hevosen kanssa. Etenkin, kun Aatu oli taas mallia virtahepo... Kiitos siis Miinalle, Markolle ja Merjalle, jotka kävitte auttamassa!


Salamalla oli seitsemäs lähtö, kolmas seiskaviiskohde. Ja edelleen siis se rata 12. Lämmityksessä hevonen näytti hyvältä, mutta lähtö oli hirvittävän kovatasoinen eikä huonoimmalta mahdolliselta lähtöpaikalta ollut missään vaiheessa paljon sanomista. Salama juoksi koko matkan kaukana kärjestä, jossain 5.-7. parissa ulkona, eikä parantanut asemiaan missään vaiheessa. Esitys oli tasapaksu, eikä hevonen vain tuona päivänä riittänyt korkeammalle. Maalissa tamma oli yhdeksäntenä ajalla 28,0ake. Lähdöt ovat valtavan kovia, eikä ravivarmuus ja tasavauhtisuus enää näissä lähdöissä riitä menestyksen avaimiksi. Salama oli kuskinkin mukaan hyvä oma itsensä, mutta totuus on, että näissä sarjoissa menestyäkseen se tarvitsisi sekä loistopaikan että lisää vauhtia. Ensimmäisen näistä saa ehkä joskus tuurilla, jälkimmäisen toivottavasti vielä iän myötä.


 
 
Salaman lähtö kokoontumisvaiheessa auton taakse
 
Startissa.

 
Aatu lämmityksessä
Aatu oli ollut omassa lämmityksessään hyvänoloinen ja rennonnäköinen. Kieltämättä jotain odotuksiakin alkoi olla. Lähtö läheni. Ja sitten. Se tunne, kun hevoset kutsutaan esittelyyn sadan metrin välein. Derby 2012. Maan 12 parasta viisivuotiasta suomenhevosta. Ja joukossa meidän Aatu, joka näytti niiiiiin hyvältä. Niinkuin kaikki muutkin osallistujat. Jokainen oli upea. Ja täytyihän niiden olla. Parhaat olivat paikalla. Minuutit matelivat, mutta lopulta hevoset kutsuttiin lähtöauton taakse. Ja siitä se sitten lähti. Auto irtosi. Kärki avasi lämminverivauhtia, Aatu haparoi lähtöön, mikä heikensi sen juoksuasemia. Silti se pysyi koko ajan mukana porukassa, vaikka tippuikin ihan hännille. Näin jälkikäteen lähtöä videolta katsoessa saan kiihdytysvaiheesta kuitenkin suurta ilonaihetta. Siinä näkee niin selvästi varustemuutoksen onnistumisen ja martingaalin tärkeyden tälle hevoselle. Aatu heittää päätään ylös uudestaan ja uudestaan, hakee laukkaa ja heittää vielä kerran päätään. Ja sitten melkein näkee, että hevonen ajattelee, perhana, ei se nyt onnistukaan, täytyy varmaan vain juosta... Aatun juoksupaikka oli 5. ja 6. pari sisällä. Toivottoman kaukana. Kärki veti valiovauhtia ja sitten viimeisellä takasuoralla se todellinen pudotuspeli alkoi. Hevonen toisensa jälkeen väsyi ja tuli selkä edellä vastaan. Aatulla olisi ollut voimia vaikka mihin, mutta koko ajan oli joku vetämätön selkä edessä. Kärki karkasi, Aatu joutui vain odottamaan. Pussinsuu pysyi aivan liian kauan kiinni. Kun maalisuora aukeni, hevonen sai vapaata latua. Kaikki oli myöhäistä, mutta hevonen lensi loppusuoran ihan valtavaa vauhtia. Ja ehti kuudenneksi. Hienoa Aatu!!! Tuurit eivät vieläkään olleet täysin kohdillaan, mutta hevonen oli parempi kuin koskaan aikaisemmin. Niin mielettömän hyvä. Kaiken pakittamisen ja hidastelujen jälkeen se kirjautti silti itselleen uudet upeat ennätysluvut 26,0ake. Ja on tämän vuoden Derbykutonen! :) Voiton vei niinikään A.T. Ekolainen Ekoloki! Suuret Onnittelut!

Aatu esittelyyn menossa

Lauantai oli kertakaikkisen ainutlaatuinen ravipäivä. Minua sekä ilahdutti että hämmensi se "fanijoukkomäärä", joka tuli Aatua Jyväskylään kannustamaan, jännittämään meidän kanssamme ja elämään yhdessä meidän suuren unelman toteutumista. Kunpa osaisin kertoa, kuinka paljon se meille merkitsi. Kuviakin on kerrankin paljon, kiitos Merjan, joka jaksoi olla kameran kanssa aina oikealla paikalla! :)


Ai, ketä te olette tulleet kannustamaan?
Paluu arkeen Derbyjännityksen jälkeen on kuitenkin tuntunut ihan mukavalta. Ei sellaista jännitystä olisi kauan jaksanutkaan. Sunnuntaina olin niin poikki, etten oikein ymmärrä vieläkään voiko pelkästä jännittämisestä väsähtää niin kovasti. ;)

Ja sitten loppuun pakollinen purnaus, joka koskee Salaman rata-arvontatuuria. Tamma juoksee perjantaina Ylivieskassa mailin ryhmäajossa. Arvatkaapa miltä paikalta? Tottakai numerolla 12. Jos ei hevonen tästä arvontatuurista kohta jo masennu, niin sitten omistaja ainakin. Tympii.


Aatu ja hermostunut omistajansa ennen starttia



Startissa
 
Toivottoman näköistä. Porukan perällä.
 
Viides sisällä
 
Superkuva! Veljekset Aatu ja Onni!
 
Lähdön jälkeen saatiin seuralaisia ja päästiin dopingtestiin.