Äimänrautiolla ajettiin hienot syksyiset suurkilpailuravit, jotka molempien rotujen Oulu Express-finaalit tietenkin huipensivat. Jo mennessä matkassa oli jotain historian havinaa, sillä viime vuonna meillä oli ihan samoihin aikoihin sama määränpää ja sama matkaseuralainen. Oulu ja Aatu. Ja tuolloin Oulu-Express-finaali, josta lohkesi Aatun paras ikäluokkakilpailusijoitus eli neljäs tila. Historia toisti itseään. Neljännen sijan kera ja tyytyväisin mielin palasimme tänäkin vuonna Oulun ravikauden tärkeimmistä raveista kotiin.
Aatulla oli Oulussa ravien ensimmäinen lähtö, numero kuusitoista ja hurja neljänkympin takamatka. Pakilta on aina vaikea pärjätä, mutta jostain syystä se on Oulussa aivan ylivoimaisen vaikeaa. Jo kahdenkympin pakille minä etenkin Oulun kohdalla ilmoitan hevoset vain pitkin hampain. No, Aatu oli nyt neljässäkympissä. Johonkin piti kuitenkin startti nyt saada, jotta säännöllisessä kilpailurytmissä pysyttäisiin. Ja Oulu on melkein kuin takapihalla pääsisi ajamaan, sillä sinne hurauttaa meiltä vain kahdessa tunnissa! Haasteellisista lähtöasemista huolimatta meillä oli Aatuun jonkinlainen luotto. Uskottiin, että puhtaalla juoksulla se nousee kaikesta huolimatta aika korkealle.
Lähtökiihdytys sujui kohtuuhyvin. Yhtään kiihdytykseen ei voi edelleenkään panostaa, mutta pääasia onkin päästä ravilla liikenteeseen. Ja voi jestas, kun minä alan tykätä Aatun martingaalista. ;) Toki se martingaalin kanssakin kykenee laukkaamaan, mutta noin tuhat kertaa varmemmalta oriin ravi tämän varustemuutoksen myötä näyttää! Aatun juoksupaikka oli kuudes pari ulkona. Kierroksen täyttyessä Vellu käänsi hevosen kolmannelle raiteelle reissuun, mutta Aatulle edessä vetoapua tarjonnut hevonen ei oikein edennyt, Aatu roikkui sen perässä kaukana kärjestä, eikä Aatu tuntunut parantavan sijoitustaan lainkaan kolmannella radalla joukon keskivaiheilla roikkuessa. Kärki pääsi tuossa vaiheessa liiaksi karkuun. Takasuoran lopussa Aatu reissutti jo neljättä rataa pitkin kohti kärkeä askel askeleelta karkulaisia tavoittaen. Matka loppui voiton kannalta taas muutama kymmenen metriä liian aikaisin, mutta ihan kärkirintamaan Aatu hurjan kirinsä myötä kuitenkin ehti ja työntyi maalilinjalla neljänneksi. Viimeinen kierros sujui taas ulkoratoja kaasutellen 26-pintaan. Ori oli oikein, oikein mainio. Ajaksi tuli 27,4ke.
Tämä viikko on sitten painottunut paljon enemmän klinikka- kuin ravitouhuihin. Mutta niin se vain on, että tähän lajiin kyllä kuuluu aika tiivis yhtistyö eläinlääkäreiden kanssa ja heitä me sitten tällä viikolla olemme käyneet tervehtimässä. Aatu käytettiin tiistaina Kaustisella hammaslääkärissä. Hampaita raspattiin Jaanan toimesta jo ennen derbykarsintoja, mutta tuolloin isompi huolto jäi tekemättä siksi, että Aatu olisi pitänyt rauhoittaa ja se ei taas dopingvaroaikojen ja tärkeiden lähtöjen takia ollut mahdollista. Nyt Jaana pääsi laittamaan oriin suun kuitenkin loppuun ja muutaman päivän sulfakuurikin saatiin vaihteeksi mukaan hammaslääkäröinnin takia.
Keskiviikkona puolestaan oli Salaman lääkäriajan vuoro ja sen kanssa käytiin pyörähtämässä Tampereen klinikalla Kimmon syynissä. Salaman jalat ovat mitkä ovat ja niistä löytyy aina sanomista. Jalkoja syynättiin ja tuttuja paikkoja hoidettiin. Viime starttien vaisuus saattoi toki johtua palkästään jaloistakin, mutta on Salama tähän saakkakin jalkavaivojensa kanssa juossut. Ylivieskan startin jälkeen havaittu outo lyhytaikainen räkäisyys ja muutama hassu yskähdys lenkillä ovat kuitenkin vaivanneet minua. Nyt Kimmo tähysti keuhkot. Räkää ei enää hengitysteissä ollut, mutta kurkunpää punoitti. Eläinlääkärin arvio oli, että hevonen on sairastanut pari viikkoa sitten jonkinsortin taudin, jonka jälkimaininkeja kurkunpään punoitus vielä oli. Asian pitäisi korjaantua parissa viikossa eikä siihen tarvinnut enää mitään kuuria aloittaa. Kolmas asia, mikä tuli klinikkareissulla hoidettua oli Salamankin kohdalla hampaiden hoitaminen. Nyt on taas huollettu Salkkari vähäksi aikaa.
Minä olen aivan sairaallollisen tarkka Salaman jalkojen hoitamisesta ja sen jalkoja todellakin kotona hoidetaan! Siksi minusta oli melkein masentavaa jälleen kerran huomata se tosiasia, että vaikka minä kylmään ja käärin Salaman jalkoja tuntitolkulla päivässä, en silti saa aikaiseksi läheskään samanlaisia täysin kuivia ja nesteettömiä jalkoja kuin eläinlääkäri saa muutamalla mitättömänkokoisella piikillä. Typerää. Mutta kuten ihana hoitaja klinikallakin sanoi; jalkaongelmien kanssa aina jollain lailla pärjää, mutta sitten on keinot vähissä, kun päässä on vikaa. Näinhän se juuri on, mutta silti toivoisi Salaman jalkaongelmien edes hieman jo hellittävän. Raviurheilussakin kilpailu on niin hemmetin kovaa, että tokihan starttaaminen omat merkkinsä jättää.
Salama on aina meidän hevosista ensimmäinen, joka huomaa lähestyvän talven tulon ja nytkin se on jo päättänyt aloittaa talvikarvan kasvattamisen. Oriit ovat vielä tässä vaiheessa komeassa karvassa, mutta eiköhän nekin kohta sen pörröytymisprojektinsa aloita. Yleensä nuo suomenhevoset tuppaavat osaavan ainakin tuon talvikarvankasvatuksen ihan kiitettävällä menestyksellä...
Työt ja hevoset pitävät elämän aikalailla tarkasti ohjelmoituna. Mitään uusia valokuviakaan en ole ehtinyt ottaa, joten laitan tähän rekvisiitaksi vielä muutaman kuvan Aatusta Derbypäivältä, niin ei ole ihan pelkkää tylsää tekstiviidakkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti