Salaman kanssa Kaustisella |
Tällä viikolla on harrastettu hevosten kanssa kaikkea muuta kuin raviurheilua. Ja mukavaa on ollut. Keskiviikkona olin Salaman kanssa ratsastustunnilla, perjantaina käytiin Aatun ja Samun kanssa Tampereen klinikalla ja tänään oli todellinen hyvänmielenpäivä ja käytiin retkeilemässä kavereiden ja hevosten kanssa Kaustisella vähän toisenlaisissa maisemissa kuin raviradalla ja hiittisuoralla. No, on jokainen hevonen kerennyt lenkkeillä kärryt perässäkin, mutta tämän viikon parasta antia on ehdottomasti ollut kaikenlainen muu tekeminen hevosten kanssa. Nyt alkaa olla meidän kannalta parhaat kelit treenata hevosia kotona, kun lunta on saatu riittävästi ja ratamestari-iskä on hiljalleen saanut metsätiet poljettua, aurattua ja tasattua sellaisiksi, että niillä on hevosten hyvä juosta. Tätä auttuutta meillä ei kestä kuin muutaman kuukauden vuodessa, joten siitä on ehdottomasti otettava kaikki ilo ja hyöty irti.
Perjantaina pakattiin Aatu ja Samu tosiaan puoli kahdeksalta kopin kyytiin ja hurautettiin Tampereelle, jossa oltiin vähän kahdentoista jälkeen. Tampereen klinikalla on niin asiantuntevat ja ammattitaitoiset eläinlääkärit, että on oikeastaan ihan sama kenelle sinne ajan varaa. Kimmo on tutkinut meidän hevosia vuosikausia ja hänen syyniaikansa oli nytkin varattu molemmille pojille. Aatun alkuperäinen hankosidevamma oli tosiaan saatu jo loppuvuodesta näyttämään vihdoin hyvältä ja sen kanssa oli päästy ajamaan hiljaisia hiittejäkin, kunnes tuo tapaturmainen tappelu tallikaverin kanssa sattui. Aatu loukkasi siinä rytäkässä pahimmin nimenomaan juuri vasenta takajalkaansa. Kun alkujärkytyksestä oli toivuttu ja lääkekuurit saatu hevoselle päälle, alkoi paksu pölkky näyttää pikkuhiljaa taas hevosen jalalta. Viimeiset kuusi viikkoa Aatua on kuitenkin vain kävelytetty. Kun Kimmo kuuli, mitä Aatulle oli tapahtunut, passitettiin hevonen ensimmäiseksi röntgenkuviin. Kaustisellahan silloin ensihätään kuvattiin vain puikko- ja nuljuluut. Nyt kuvattiin myös kinner ja vuohisnivel. Näistä ei löytynyt mitään vaurioita. Sitten ultrattiin. Pitkiä, pitkiä, hiljaisia minuutteja pimeässä hoitohuoneessa. Ja aina uudestaan ja uudestaan, vanhasta vammakohdasta aloittaen, sitten alhaalta, ylhäältä, ja taas vanhaan vammakohtaan palaten. Tulos: Ei uusia vammoja hankositeessä! Vanha vammakin näytti hyvältä. Ainut uusi asia oli, että sen keskellä oli jokin pieni arpikudosrepeämä, joka on eläinlääkärin mukaan voinut tulla silloin tapaturmassa, mutta sen pitäisi "hävitä" näkyvistä noin kuukaudessa. Hevosta saa alkaa treenaamaan! Edelleen jalka vaatii vähän erityistarkkailua ja se ultrataan vielä ennen kilpailuvauhtisiin harjoituksiin siirtymistä, mutta olihan nämä ihan valtavan hyviä uutisia!!!
Kimmo arveli, että Aatun tapaturman jälkeinen raju jalkaoireilu saattoi johtua kintereeseen tulleesta iskusta. Kinner on kuulemma hevoselle niin arka kohta, että siihen tullut vamma saattaa aiheuttaa voimasta oireiluakin. Ja tämä hevonenhan nyt on ihan onnettoman kipuherkkä versio muutenkin, mutta eihän siitä mihinkään pääse, että jalka myös näytti ihan kunnolla pahalta tuolloin tappelun jälkeen. Mutta hyvä näin. Tämä lausunto oli kyllä ihan hirveän suuri helpotus ja antoi taas uutta toivoa siitä, että Aatusta voi tulla vielä joskus uudestaan ravihevonen.
Samulle tehtiin taivutuskokeet. Olin melkein varma, ettei siitä löytyisi nyt oikeastaan mitään vikaa, siksi hyvin se on nyt liikkunut ja treenannut. Mutta tadaa. Pikkuisen rauhoitusainetta suoneen ja niin vain Kimmo sai taivutuskokeissa Samun joitakin tuttuja paikkoja edelleen niiaamaan. Oikea etupolvi oli oikeastaan ainut selkeästi oireileva kohta, mutta myös vasen etupolvi oli vähän rajatapaus. Oikea takajalka oli liikejäykempi ja sekin on kyllä ihan tiedossa oleva "vanha vaiva". Tottakai kaikki vähänkään oireilevat paikat lääkittiin, kerta Tampereella saakka oltiin tultu. Samun kohdalla on mielestäni oltava vielä erityisen tarkka, kun se on niin suuri ja vieläpä jännevammataustainen hevonen, että sen nivelten ja lihaksiston on oltava mahdollisimman terveet, ettei rasitusvammoja jatkossa syntyisi. Molemmat hevoset saivat vielä hammashuollon ja sitten oltiinkin valmiita kotimatkalle.
Mun vaellusratsun ilme on kyllä sellainen, että tamman mielestä homma haiskahtaa hiittaamiselta... ;) |
Loppuun vielä kuvia meidän tämänpäiväiseltä Kaustisen retkeltä, missä Salama oli minun vaellusratsunani. Salama oli niin innoissaan. Siitä on kauan, kun se on viimeksi käynyt Kaustisella treenaamassa, mutta sen verran muistui ravitreenit tammalla mieleen, että askel nousi korkealle ja ohjissa oli painetta kuin joskus ennen vanhaan. Salama on tällä hetkellä ihastuttavan iloinen ja liikkuu oikean takajalan osaltakin jo melkoisen hyvin. Nämä ovat asioita, joita en uskonut ihan aina vielä viime syksynäkään saavuttavani, mutta aika ja kuntoutus on tehnyt ihmeitä ja niistä ihmeistä olen nykyään Salaman kanssa lenkillä käydessäni valtavan onnellinen. Tämä päivän ohjelmassa oli lenkin lisäksi makkaranpaistoa kertakäyttögrillissä valjastuskatoksessa ja kahvittelua laskiaispullien kera. Oli ihan järjettömän mukavaa. Ei tämä touhu todellakaan ole niin vakavaa ja tiukkatavoitteista, etteikö ehdittäisi kavereiden kanssa myös nauttia hienosta talvipäivästä ja hienosta harrastuksesta. Hevosharrastus on tuonut kyllä minulle upeita ystäviä. Elämä on hienoa!
Korkella! |
Oli aika mahtava baana, mahtava keli ja mahtavat lenkkikaverit. Kiitos Merjalle kuvista! |
Lenkki tehty. |
Retkieväitä. :D |