Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



31.1.2016

Jotain muuta

Salaman kanssa Kaustisella

Tällä viikolla on harrastettu hevosten kanssa kaikkea muuta kuin raviurheilua. Ja mukavaa on ollut. Keskiviikkona olin Salaman kanssa ratsastustunnilla, perjantaina käytiin Aatun ja Samun kanssa Tampereen klinikalla ja tänään oli todellinen hyvänmielenpäivä ja käytiin retkeilemässä kavereiden ja hevosten kanssa Kaustisella vähän toisenlaisissa maisemissa kuin raviradalla ja hiittisuoralla. No, on jokainen hevonen kerennyt lenkkeillä kärryt perässäkin, mutta tämän viikon parasta antia on ehdottomasti ollut kaikenlainen muu tekeminen hevosten kanssa. Nyt alkaa olla meidän kannalta parhaat kelit treenata hevosia kotona, kun lunta on saatu riittävästi ja ratamestari-iskä on hiljalleen saanut metsätiet poljettua, aurattua ja tasattua sellaisiksi, että niillä on hevosten hyvä juosta. Tätä auttuutta meillä ei kestä kuin muutaman kuukauden vuodessa, joten siitä on ehdottomasti otettava kaikki ilo ja hyöty irti.

Perjantaina pakattiin Aatu ja Samu tosiaan puoli kahdeksalta kopin kyytiin ja hurautettiin Tampereelle, jossa oltiin vähän kahdentoista jälkeen. Tampereen klinikalla on niin asiantuntevat ja ammattitaitoiset eläinlääkärit, että on oikeastaan ihan sama kenelle sinne ajan varaa. Kimmo on tutkinut meidän hevosia vuosikausia ja hänen syyniaikansa oli nytkin varattu molemmille pojille. Aatun alkuperäinen hankosidevamma oli tosiaan saatu jo loppuvuodesta näyttämään vihdoin hyvältä ja sen kanssa oli päästy ajamaan hiljaisia hiittejäkin, kunnes tuo tapaturmainen tappelu tallikaverin kanssa sattui. Aatu loukkasi siinä rytäkässä pahimmin nimenomaan juuri vasenta takajalkaansa. Kun alkujärkytyksestä oli toivuttu ja lääkekuurit saatu hevoselle päälle, alkoi paksu pölkky näyttää pikkuhiljaa taas hevosen jalalta. Viimeiset kuusi viikkoa Aatua on kuitenkin vain kävelytetty. Kun Kimmo kuuli, mitä Aatulle oli tapahtunut, passitettiin hevonen ensimmäiseksi röntgenkuviin. Kaustisellahan silloin ensihätään kuvattiin vain puikko- ja nuljuluut. Nyt kuvattiin myös kinner ja vuohisnivel. Näistä ei löytynyt mitään vaurioita. Sitten ultrattiin. Pitkiä, pitkiä, hiljaisia minuutteja pimeässä hoitohuoneessa. Ja aina uudestaan ja uudestaan, vanhasta vammakohdasta aloittaen, sitten alhaalta, ylhäältä, ja taas vanhaan vammakohtaan palaten. Tulos: Ei uusia vammoja hankositeessä! Vanha vammakin näytti hyvältä. Ainut uusi asia oli, että sen keskellä oli jokin pieni arpikudosrepeämä, joka on eläinlääkärin mukaan voinut tulla silloin tapaturmassa, mutta sen pitäisi "hävitä" näkyvistä noin kuukaudessa. Hevosta saa alkaa treenaamaan! Edelleen jalka vaatii vähän erityistarkkailua ja se ultrataan vielä ennen kilpailuvauhtisiin harjoituksiin siirtymistä, mutta olihan nämä ihan valtavan hyviä uutisia!!!
Kimmo arveli, että Aatun tapaturman jälkeinen raju jalkaoireilu saattoi johtua kintereeseen tulleesta iskusta. Kinner on kuulemma hevoselle niin arka kohta, että siihen tullut vamma saattaa aiheuttaa voimasta oireiluakin. Ja tämä hevonenhan nyt on ihan onnettoman kipuherkkä versio muutenkin, mutta eihän siitä mihinkään pääse, että jalka myös näytti ihan kunnolla pahalta tuolloin tappelun jälkeen. Mutta hyvä näin. Tämä lausunto oli kyllä ihan hirveän suuri helpotus ja antoi taas uutta toivoa siitä, että Aatusta voi tulla vielä joskus uudestaan ravihevonen.

Samulle tehtiin taivutuskokeet. Olin melkein varma, ettei siitä löytyisi nyt oikeastaan mitään vikaa, siksi hyvin se on nyt liikkunut ja treenannut. Mutta tadaa. Pikkuisen rauhoitusainetta suoneen ja niin vain Kimmo sai taivutuskokeissa Samun joitakin tuttuja paikkoja edelleen niiaamaan. Oikea etupolvi oli oikeastaan ainut selkeästi oireileva kohta, mutta myös vasen etupolvi oli vähän rajatapaus. Oikea takajalka oli liikejäykempi ja sekin on kyllä ihan tiedossa oleva "vanha vaiva". Tottakai kaikki vähänkään oireilevat paikat lääkittiin, kerta Tampereella saakka oltiin tultu. Samun kohdalla on mielestäni oltava vielä erityisen tarkka, kun se on niin suuri ja vieläpä jännevammataustainen hevonen, että sen nivelten ja lihaksiston on oltava mahdollisimman terveet, ettei rasitusvammoja jatkossa syntyisi. Molemmat hevoset saivat vielä hammashuollon ja sitten oltiinkin valmiita kotimatkalle.

Mun vaellusratsun ilme on kyllä sellainen,
 että tamman mielestä homma haiskahtaa hiittaamiselta... ;)

Loppuun vielä kuvia meidän tämänpäiväiseltä Kaustisen retkeltä, missä Salama oli minun vaellusratsunani. Salama oli niin innoissaan. Siitä on kauan, kun se on viimeksi käynyt Kaustisella treenaamassa, mutta sen verran muistui ravitreenit tammalla mieleen, että askel nousi korkealle ja ohjissa oli painetta kuin joskus ennen vanhaan. Salama on tällä hetkellä ihastuttavan iloinen ja liikkuu oikean takajalan osaltakin jo melkoisen hyvin. Nämä ovat asioita, joita en uskonut ihan aina vielä viime syksynäkään saavuttavani, mutta aika ja kuntoutus on tehnyt ihmeitä ja niistä ihmeistä olen nykyään Salaman kanssa lenkillä käydessäni valtavan onnellinen. Tämä päivän ohjelmassa oli lenkin lisäksi makkaranpaistoa kertakäyttögrillissä valjastuskatoksessa ja kahvittelua laskiaispullien kera. Oli ihan järjettömän mukavaa. Ei tämä touhu todellakaan ole niin vakavaa ja tiukkatavoitteista, etteikö ehdittäisi kavereiden kanssa myös nauttia hienosta talvipäivästä ja hienosta harrastuksesta. Hevosharrastus on tuonut kyllä minulle upeita ystäviä. Elämä on hienoa!

Korkella!

 
Oli aika mahtava baana, mahtava keli ja mahtavat lenkkikaverit. Kiitos Merjalle kuvista!

 
Lenkki tehty.
 
Retkieväitä. :D

26.1.2016

Kauden eka!

Jee jee!!! Sunnuntai-iltana puoli seitsemän kieppeillä Kaustisen raviradan kaiuttimista kajahti soimaan Elastisen Eteen ja Ylös. Samun ikioma voittajatunnari! Ensimmäistä kertaa. Oli kuulkaa niin valtavan hienoa. Ensinnäkin koko ravikauden avaus ei olisi voinut parempaan lopputulokseen päättyä ja sitten vielä tuomaritornissa oltiin hereillä ja Pylkkänen soitti Samulle Elastista. Voi jukravie, kuinka hienoa raviurheilu tuolla hetkellä olikaan ja kuinka upeita ihmisiä raviurheilu kätkee sisäänsä.


Voittajat!!! Kuva on kaapattu Keski-Pohjanmaa-lehden verkkosivuilta. Kiitos vain.
Samun ruunauksesta on nyt 6 viikkoa. Sen kotikäyttäytymisessä on parina viimeisenä viikkona onneksi ollut havaittavissa rauhallisemman, rennomman ja leppoisamman mielentilan piirteitä. Ihan jokaisesta asiasta ei ole enää tarvinnut tehdä suurta draamaa eikä ihan jokaisena sekuntina ole enää tarvinut olla valmiina olemaan eri mieltä tai tappamaan joku vaarallinen vastustaja. Joskus voi vaan olla ja relata, eikä maailma siihen kaadu. Ne ovat olleet uusia piirteitä Samun luonteessa. Koska kyseessä on näinkin aikuisena oriina ruunattu hevonen, ei muutoksia varmasti tapahdukaan äkkiä. Mutta niitä tapahtuu pitkään ja pienesti, vähän jokaisena päivänä. Silti tämän ruunan kanssa raveihin lähteminen ensimmäistä kertaa hieman mietitytti. Samu oli viime aikoina treenannut hyvin, mutta sillä oltiin ajettu vain hiljaa ja se kaikista suurin kysymysmerkki jyskytti kuitenkin koko ajan takaraivossa; se ravikäyttäytyminen. Onko Samu edelleen raveissa yhtä voimakastahtoinen kuin aikaisemminkin? Kääntyykö se kilpailusuuntaan? Meneekö se lähtöauton taakse? Luulen, että ne on sellaisia kysymyksiä, jotka ovat mielessä ihan aina tulevaisuudessakin, sillä vaikka usko hevosen kykyihin on valtava, niin sen ajatusmaailmasta en uskalla enää sanoa yhtään mitään.

Pakkasjakso hellitti onneksi juuri sopivasti viikonlopuksi, mutta kyllähän pitkään 20-30 välillä seilannut pakkasjakso hieman hankaloitti starttivalmisteluja. Tilanne oli kuitenkin sama kaikilla.
Samulla oli Kaustisella kolmas lähtö ja auton takaa numero kolme. Samu lämmitettiin samaan tapaan kuin viime kerrallakin eli käytännössä kahdesti. Aluksi hiittisuoralla iskän ajamana ja sitten radalla Vellun ohjeistuksessa. Molemmat lämmitykset ajettiin hiittikärryistä ja mahdollisimman leppoisan rennolla ajatuksella. Samulla vaikutti olevan kaikki normaalisti ja se hölkkäili iloisen ja tyytyväisen oloisena pari kierrosta rataa ympäri. Lämmityksen jälkeen vaihdettiin perään kilpamallin kärryt ja piilotettiin hevonen loimikasan alle. Samulla jäi radalla käymisen jälkeen kuitenkin jokin pörräysvaihde päälle. Ensin tuli etusta korkealle ja takasta pitkälle, mutta rapsutuspalveluiden myötä olemus taas jonkin verran rentoutui, muttei Samu kyllä edelleenkään mikään päiväunilla torkkuva versio ruunasta ollut...

Tämän hevosen kanssa on ollut myös niitä hetkiä ja päiviä, jolloin pelkkä radalle meneminenkin on ollut tahtojen taistelu. Vaaratilanteita on opittu välttämään ja edelleenkin Vellu hakee Samun kyllä suosiolla aina katokselta. Nykypäivänä Samu kuitenkin lompsottelee radalle ilman ylimääräisiä kuvioita tai kiemuroita. Se on sellainen asia, jonka tietenkin pitäisi olla ihan päivänselvä asia ravihevoselle, mutta ei se kuitenkaan aina ihan niin mene ja Samun kanssa kun viime vuonna nähtiin niin kaikenlaista...

Kierros täyttymässä. Samu keulassa ja Poika Vauraus rinnalla.

Edelleenkin Samulla ilmeni radalla niitä samoja oikkuja ja ongelmia kuin aikaisemminkin, mutta ehkä hevosen vastalauseet eivät olleet enää niin rajuja tai jyrkkämielisiä. Vellu kertoi myöhemmin yrittäneensä kääntää Samua koko etusuoran ajan toiseen suuntaan, muttei se mihinkään kääntynyt. Sitten yhtäkkiä takasuoralla Samun yhteistyökyky löytyi ja se kääntyikin kilpailusuuntaan ja suunnisti lähtöauton perään ihan oikeaan aikaan niin kuin kaikki muutkin kilpakumppaninsa konsanaan. Itse asiassa se painoi kai aika railakkaasti sitten remmeillekin niin että kertaalleen jo törmätä paukautti lähtöauton siivekkeeseen kopiksi. Mutta mitäs Samu mistään pienistä välittäisi. Ei mitään. Se imi uudestaan ihan siivekkeeseen kiinni ja onhan se lähtökiihdytys aika huikeaa katseltavaa. Samu on auton takaa ihan myrkynnopea ja hienointa on, että sen oikein näkee, kuinka hevonen nauttii. Nytkin se leiskautti korvat pystyssä ihan omaa kyytiään keulapaikalle ja seuraava tavoite olikin vain saada vauhtia rauhoitettua. Samu latoi keulapaikalla todella pörhäkkäänä ja painoi kuskin mukaan liikaakin naruille. Siitä huolimatta Samu kerkesi ensimmäisellä kierroksella kytätä lepattavien silmälappujensa takaa jopa jotain varjojakin ja otti kahteenkin otteeseen keulasta muutamat sivuluisuaskeleet. Vauhti oli reipasta. Ensimmäinen puolikas 28,0 ja siitä tempo vain kiihtyi ja kierros täyttyi aikaan 27,0. Kolmas puolikas vielä ihan samaa 27-kyytiä. Siinä vaiheessa takaparien hevoset hyökkäsivät kärkeä kohti jo kolmatta ja neljättä ratojakin pitkin. Moni vastustaja sekosi viimeisillä sadoilla metreillä laukalle, mikä teitenkin helpotti Samun tehtävää. Maalisuoran alussa se repi jo komean raon muuhun porukkaan, mutta niin se vain kylmä kyyti hyydytti Samuakin ja viimeisellä sadalla metrillä Samukin oli jo selkeästi väsynyt ja muutama kovaa kirinyt kilpakumppani ehtikin ihan lähelle. Muttei edelle. Viimeinen puolikas tultiin 30-vauhtia ja Samun voittoajaksi tuli varsin komea tammikuun tulos 27,5ake!

Siinä se sitten oli. Kauden 2016 ensimmäinen  startti ja ensimmäinen voitto. Samun ruunauran ensimmäinen kilpailu ja ensimmäinen täysosuma. Voi että, kuinka kivaa voittaminen onkaan ja kuinka hienolta menestys vaikean viime vuoden jälkeen tuntuu.

Maaliintulo

Ykkönen!

Samu on hieno. Sen käytös voi aiheuttaa jatkossakin vielä monta ongelmatilannetta, mutta silti tulevaisuuteen pystyy pitkästä aikaa katsomaan hyvillä mielin. Nyt meno alkaa näyttä sellaiselta, kuin sen pitääkin minusta Samun kohdalla näyttää. Monta pientä juttua on saatu kohdilleen ja se näkyy Samun olemuksessa ja ravaamisen helppoudessa. Mielestäni Samu ei ole koskaan ollut terveempi kuin nyt. Ja tiedän, että jokin jänne- tai hankoside voi paukahtaa silti hetkellä minä hyvänsä, mutta se riski on tässä lajissa aina olemassa. Kuten monta muutakin riskiä. Silti ennen kaikkea itselle tulee tällä hetkellä hirveän hyvä mieli Samun vaivatonta ja letkeää liikkumista katsellessa. Tähän väliin on pakko antaa kiitos myös Samulle muutamaan otteeseen kiropraktikointi- ja akupunktiohoitoa antaneelle Kenneth Danienssonille. Hänen vinkeillään Samun lihaksistoa on osattu kotonakin jumpata helposti mutta ilmeisen tehokkaasti. Alan olla entistä vakuuttuneempi siitä, että nykyaikana moni hevonen omaa jonkinlaiset juoksulahjat ja moni ihminen osaa hevosta myös treenata. Se kaikki pieneltä ja mitättömältäkin tuntuva hienosäätö alkaa olla niitä seikkoja, joilla tämän päivän raviurheilussa on merkitystä kun kilpailu on kovaa ja tasaista. Kun perusasiat, kuten hevosen terveys, valmennus, ruokinta ja kengitys ovat kunnossa alkaa hienosäätö jokaisen hevosen omille tarpeille. Terveyden vaaliminen ja sen hoitaminen kaikin suotavin vaihtoehdoin on asia jota ravihevosten kohdalla ei voi mielestäni liikaa korostaa.

Terveydestä puheen ollen, perjantaina pakataan tallista pojat aamutuimaan kopin kyytiin ja hurautellaan sellaiset 4,5 tuntia Tampereen klinikalle. Kimmo tutkii Aatun hankkarijalan ja Samu käy vain perusstekkauksessa eli homman nimi on, että tainnutetaan sopivasti ja suoritetaan taivutuskokeet. Petyn, jos suurta vikaa löytyy mutta pientä löytyy aivan varmasti. Jatkoa suunnitellaan sitten vasta perjantain reissun jälkeen.

Kiitos Heidi Laaksoselle Samun upeista ravikuvista!

 




Samun rallia kotona



18.1.2016

Talvikuvia

Pakkanen on viime päivät paukkunut kolmenkympin korvilla.
Eilen oli hieno keli kuvata tarhassa möllötteleviä hevosia sen
mitä omien sormien jäätymiseltä tarkeni.
 
Kuulumisien puutteen vuoksi vaihteeksi sitten pelkkiä kuvia.
 
 
Tämmöisiä kuuraturpia rallitti tammojen tarhassa:
 
 




















 
Siirryin Samun aitaukseen. Mitä tähän nyt sitten sanoisi. On ne ruunat vaan lepposia...
Niin olen kuullut.









 
Vain Aatu osasi käyttäytyä.
Se näytti kyllä siltä kuin olisi ollut arktisissa
oloissa kauemminkin kun muutaman tunnin...
 




No yksi kuuluminen sentään oikeastaan on.
Samu avaa tallin kauden ensi sunnuntaina Kaustisella. Lähtö kolme, numero kolme. Toivon todella, että jo nyt ensimmäisen ruunana vietetyn kuukauden jälkeen joku ruuvi olisi löytänyt Samun päässä oikean paikkansa. Nähtäväksi jää huvittaako herraa sunnuntaina kääntyä lähtöauton taakse tai mikä muu ylipäätänsä voi tällä kertaa mennä vikaan. Toivottavasti ei mikään. 

8.1.2016

Vihdoinkin uusi vuosi

Vihdoin se on täällä, uusi vuosi. Edellistä ei tule ikävä. Viime vuoden paras hetki oli totaalisesti se sekunti, kun tuo vuosi päättyi. En muista, että meillä olisi koskaan ammuttu uutena vuotena raketteja. Tai sanotaan nyt ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Ei ainakaan ikinä, kun hevoset ovat olleet kotona omassa tallissa. Tänä vuonna tehtiin poikkeus ja vuoden 2015 epäonnet tykitettiin savuna taivaalle. Kiitos ja hei. Tämän vuodenkin takkuisesta alusta huolimatta, usko siihen, että tästä tulee hyvä vuosi, on vielä tässä vaiheessa luja. Tavoitteita on tässä lajissa turha asettaa. Toiveena kuitenkin on, että tänä vuonna päästäisiin harrastamaan raviurheilua ja tietenkin kokemaan hienoja onnistumisenhetkiä sillä saralla.

Salama ja Vilma jouluaattona.

Vuosi 2016 alkoi paukkupakkasilla. Tykkään talvesta, kun se vain on oikea talvi. Pakkanen kuuluu siihen, vaikka tuntuuhan tämä -20 - -30 lukemat kovin kolkoilta sen kymmenen plusasteen jälkeen. Lumitilanne on Keski-Pohjanmaalla ihan onneton, maa on kyllä valkoinen muttei paljoa muuta. Talvisin ollaan päästy treenaamaan hevosia hyvin kotona, mutta tänä vuonna siihen ei ole vielä ollut mahdollisuutta. Samu on jatkanut Kaustisen keikkojaan, sillä siellä sentään normaalit treenit on päässyt ajamaan hyvillä alustoilla. Rata ja hiittisuora ovat olleet Nikulassa paremmassa ajokunnossa kuin edes kesällä.

Samu ei ole vielä kokenut minkäänlaisia luonteen rauhoittumisen tai seestymisen merkkejä ruunauksen jälkeen. Ruunauksesta on nyt kolme viikkoa, mutta vanhemmat ja paljon kokeneet hevosmiehet ovat sanoneet, että vanhemman oriin ruunauksen vaikutusten näkemiseen voi mennä kolmisen kuukauttakin. Samu on siis edelleen itseään kovin täynnä ja luulee olevansa koko maailman kuningas. Jotenkin tykkään sen hölmöstä uhosta silti. Hevosen pitää minun mielestäni olla vahvatahtoinen - muttei vaarallinen. Toki Samulla on havaittavissa niitä hieman selkeämpiä hetkiäkin, mutta olihan niitä silloin tällöin oriinakin ollessa. Joka tapauksessa Samu on ollut kovin hyväntuulinen ja virkeä viime aikoina. Se treenaa jo taas täysin normaalisti ja kärryjen edessä vaikuttaa olevan sama hevonen kuin aikaisemminkin. Toivottavasti se suurin ja tarvittavin muutos tapahtuisi sitten juurikin siinä Samun suurimmalla ongelma-alueella eli ravikäyttäytymisessä.

Onhan tässä tälle vuodelle kuitenkin ehtinyt vastustaakin, sillä loppiainen meni ähkyilevää Aatua hoitaessa. Tilanteesta saa kyllä itseäkin syyttää, kun ei olla muistettu syynätä Aatun juomista tarpeeksi tarkkaan. Näillä pakkaskeleillä hevoset juovat herkästi muutenkin liian vähän ja Aatulla on kyllä sitten herkästi taipumus alkaa mahakipuilemaan. Nyt hevonen oli niin kipeä, että päivystävä eläinlääkäri piti soittaa avuksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tilanteesta selvittiin ja tulipahan taas tuli karulla tavalla muistutuksena, kuinka tärkeää hevosten riittävää juomista on talvella seurata. Ähkyt on niin kovin pelottavia kokemuksia. Nyt täytyy uskoa Mervin lausumaan loitsuun, että kaikki ikävä epäonni loppui loppiaiseen. Parempi aika alkakoon - ja kiitos kestäköönkin pitkään.

Uuden vuoden iloisin asia on ollut ehkä se, että Aatun hankosidejalkakin näyttää päällepäin hyvältä. Kiitos näiden pakkasten, karvattoman jalan kylmääminen on ollut kyllä helppoa. Loppukuusta käydään esittelemässä jalkaa Tampereen klinikalla ja siihen saakka jatketaan vain kylmäämistä ja kävelyttämistä - ja juottamista. Molemmat tappelupukarit ovat pintavaurioistaan selvinneet ja niitä on myös kiropraktikoitu läpi kumpaakin, mikä varmasti teki tuollaisen taistelun jälkimainingeissa erittäin hyvää.

Vilma yksvee ja sen ilmiselvä miete: "Mitä tämä pelleily oikein on??"
Vilma on nyt 1-vuotias. Matka ravihevoseksi on taas yhden askeleen lähempänä. Vilma sai omat päävehkeet ja on esiintynyt tallin käytävällä varsin vakuuttavissa tamineissa. On kummallista, kuinka tässä vaiheessa varsan kanssa voi kokea samaan aikaan sekä toivon että epätoivon tunteita. Toivoa niistä kaikista unelmista mihin varsan kanssa vielä ravimaailmassa on mahdollista yltää ja sitten samalla epätoivoa siitä kuinka pitkä matka kauas oikein onkaan.

Näillä mietteillä lähdetään tekemään ja kokemaan toivottavasti hienoa hevosvuotta 2016!

Tallin seinälle saatiin Merjalta uuden vuoden kunniaksi upea kuva muistuttamaan niistä orivarsoista,
jotka lähtivät jo pilvien päälle. Toimikoon ne jatkossa sitten suojelusenkelihevosina.