Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



18.1.2016

Talvikuvia

Pakkanen on viime päivät paukkunut kolmenkympin korvilla.
Eilen oli hieno keli kuvata tarhassa möllötteleviä hevosia sen
mitä omien sormien jäätymiseltä tarkeni.
 
Kuulumisien puutteen vuoksi vaihteeksi sitten pelkkiä kuvia.
 
 
Tämmöisiä kuuraturpia rallitti tammojen tarhassa:
 
 




















 
Siirryin Samun aitaukseen. Mitä tähän nyt sitten sanoisi. On ne ruunat vaan lepposia...
Niin olen kuullut.









 
Vain Aatu osasi käyttäytyä.
Se näytti kyllä siltä kuin olisi ollut arktisissa
oloissa kauemminkin kun muutaman tunnin...
 




No yksi kuuluminen sentään oikeastaan on.
Samu avaa tallin kauden ensi sunnuntaina Kaustisella. Lähtö kolme, numero kolme. Toivon todella, että jo nyt ensimmäisen ruunana vietetyn kuukauden jälkeen joku ruuvi olisi löytänyt Samun päässä oikean paikkansa. Nähtäväksi jää huvittaako herraa sunnuntaina kääntyä lähtöauton taakse tai mikä muu ylipäätänsä voi tällä kertaa mennä vikaan. Toivottavasti ei mikään. 

10 kommenttia:

  1. Salamalla on varmaan mukavaa kun on saanut tarhakaverin! Oi voi ruunapoikaa, kovasti on virtava mutta onhan kyseessä nuori kilpailukuntoinen hevonen... Kovasti tsemppiä Kaustiselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Salamalle ja Vilmalle tekee molemmille hyvää, että niillä on tarhakaverit. Kumpikin liikkuu varmasti enemmän kuin mitä jos möllöttäisivät yksin tarhoissaan. Luulen kuitenkin, ettei me ikinä laiteta tuota ruunaa siltikään tammojen (tai minkään muunkaan nelijalkaisen olion) kanssa samaan tarhaan. ;) Kiitos tsempeistä, jotka siivittivät Samun hienoon menoon.

      Poista
  2. Tsemppiä ravireissulle. Kokemustahan sieltä aina tulee mukana, toivottavasti jotain muutakin ;) Upeassa karvassa noi teidät hevot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Näin jälkikäteen on hyvä kommentoida, että onneksi tällä kertaa ravireissulta saatiin menestystäkin. Toivottavasti näin olisi jatkossakin. Hevoset on tällä hetkellä kyllä pörröisiä mutta kiiltäväkarvaisia. Ja Aatu on aloittanut jo talvikarvan tiputusoperaationsa. Kevättä kohti siis! :)

      Poista
  3. Voi mitä hyvän mielen kuvia! Salama pistää parastaan oikein koottuna, katoppa kakara kas näin ;) ja Vilma harjottelee. Niillä on varmasti mukavaa yhdessä!
    Öööö...Samuuu...se varmaan on just kuullut tulevasta ravipäivästä ja on kans iloinen ;)
    Aatu nauttii <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilma on ainakin kovin iloa tuottava otus. Sen puuhia ja mukamas niin tärkeän totista tekemistä on hauska seurata. Ilot on suuria ja murheet vielä verrattain pieniä. Myös Salama vaikuttaa kyllä tällä hetkellä iloiselta ja hyvinvoivalta, varmasti Vilma on piristänyt senkin päiviä vaikkei Salama sitä myönnäkään. ;)

      Poista
  4. Huippulupaus R.R Samu voittoon, isot onnittelut teille! :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut voitosta 😀 valkaillu sun blogia kun löydin känispattijännitystä sun blogista, kiitos siitä! Toivon parasta ja pelkään pahinta mridän operaation kohdalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva, että blogista löytyy jotain tarvittavaa tietoa (vaikka se lisääkin tuskaa...). Jänispattien polttaminen ei ole iso toimenpide ja ennuste on lähes aina hyvä. Toivottavasti näin on teilläkin! :)

      Poista