Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



23.3.2010

Kevättä kohti

Talven aikana sitä on jo melkein unohtanut, millainen valoilmiö se niin kutsuttu aurinko olikaan. Nyt viime päivinä tuo aurinko armas on kuitenkin pitkästä aikaa oikein paistaa porottanut aamusta iltaan niin, että ihan jo mukamas lämmittää! Hanki hohtaa niin kirkkaana, ettei silmiä kärsi pitää auki. Linnut laulaa. Hevoset nauttii lämmöstä ja valosta. Lumi sulaa hiljalleen. Kevät on tulossa. Ensi viikonloppuna talviajalle saa heittää hyvästit ja kellot pyöräytetyään kesäaikaan, mikä tarkoittaa, että iltaisinkin ehtii ja näkee touhuta ulkona hevosten kanssa vaikka kuinka myöhään. Ihana kevät.

Tällä viikolla on hevosetkin saaneet luopua toppaloimiaikakaudestaan ja siirtyä ulkoilemaan hieman kevyempien vällyjen kera. Enpä muista minun hevosharrastusaikanani olleen tällaista pakkastalvea, jolloin hevosia on saanut toppaloimittaa joka päivä jolulukuusta maaliskuun loppuun! On ollut kyllä kylmä, luminen ja siksipä juuri niin tavattoman hieno talvi.

Hevosten treenirintamalla tilanne on se, että Salama on ollut klinikkareissusta lähtien kävelykuurilla. Aluksi hevonen oli lenkillä niin vauhkona, ettei kävelemisestä tahtonut tulla yhtään mitään, kun Salama halusi vain juosta ja juosta ja juosta. Pikkuhiljaa se on kuitenkin tyytynyt kohtaloonsa kävelylenkkien taapertajana, joita ollaankin tehty kyllä viitisen kertaa viikossa. Hevonen vaikuttaa iloiselta ja uskaltaisiko sanoa ääneen myös että terveeltä. Tarhassa se kyllä revittelee heti kunnolla Aatun ollessa lenkillä, joten tiedä sitten auttaako tuo lenkillä kävelyttäminen loppupelissä mitään... Ensi viikolla ohjelmassa on etupolvien uusintapiikitys ja sen jälkeenkin jatketaan vielä jonkin aikaa vain kävellen. Antaa tamman nyt vähän hengähtää ja kuvitellaan ainakin, että jalat paranisivat nyt ihan lopullisesti kun oikein varovasti koitetaan hevosta nyt laitella.

Aatun kanssa peruskuntotreeniä on jäljellä vielä niin kauan kuin metsäteillä lumet pysyvät ja ajokelit ovat yhtä loistavat kuin nyt. Sen jälkeen ori siirtyy hiittikauteen eli ruvetaan käymään sen kanssa Kaustisella säännöllisesti hiljaista hiittiä ajamassa. Josko Aatusta sitten hiljalleen ravihevonen kasvaisi ja kesällä päästäisiin koelähtö ajamaan. Tähän saakka kaikki on ollut tämän hevosen kanssa kyllä vähän turhankin helppoa... Joko kaikki vastoinkäymiset ovat vielä edessäpäin tai sitten treenaaminen on todellakin näin helppoa silloin, kuin hevonen osaa luonnostaan juosta. Tiedä häntä.

10.3.2010

Huoleton on hevoseton













Näinhän se totuus menee. Ja kun on kaksi hevosta, niin on tuplasti huolta. ;) Mutta toisaalta joskus sentään on myös kaksinkerroin ilon aiheita. Monta huolenaihetta poistui kuitenkin meikäläisen sydämeltä eilisellä klinikkareissulla.

Salaman kanssa suunnattiin tällä erää siis Laukaan klinikalle, missä Tupamäki tutki ja syynäsi Salaman aina reistailevaa jalkakalustoa. Heti tähän väliin mainittakoon, että ensimmäinen poistunut huolenaihe oli se viikko sitten paksuksi paisunut vasen takajalka. Viikon kylmäämisen jälkeen olin saanut se kotikonsteinkin edes siedettävään kuntoon, mutta oli siinä silti edelleen turvotusta näkyvissä. Mutta: ei ollut hankoside- tai muutakaan jännevammaa!!! Tohtori tuumas että jännetupen tulehdus eikä siihen vaivaan sen enempää tarviinut keskittyä. Heti aluksi Salamaa juoksutettaessa Tupamäki myönsi, että todella köpöksi hevosen ravi on päässyt - edestä ja takaa. Oikeastaan se ontui ja varoi tasaisesti siis jokaista jalkaansa. Röntgenkuvat olivat edelleenkin puhtaat, mikä nyt oli se toinen huolenaihe vähemmän. Molempien takajalkojen vuohisnivelet ja molemmat etupolvet puudutettiin ja lähdettiin uudestaan juoksemaan. Ja voi mieletön sitä muutosta. Salama paineli rennosti, letkeästi, kivuttomasti ja oli niin lennossa. Kolmas huolenaihe vähemmän: Hevonen osaa edelleen juosta niinkuin ravihevoset juoksevat. :) Eli asia oli kyllä sillä selvä, oikeisiin niveliin kokenut eläinlääkäri kiinnitti näemmä heti huomionsa. Samaiset nivelet piikitettiin ja jatkohoito-ohjeiden kera päästiin kotimatkalle. Tupamäki sanoi hyvin samoilla sanoilla kuin Ertola Tampereen klinikalla viime kesänä, että joillakin nuorilla hevosilla on vain mystinen ongelma kipeytyä takavuohisista. Syytä siihen ei osata sanoa, mutta elinikäinen ongelma se ei kuitenkaan ole. Kuulemma korkeintaan vuoden verran menee kyseisen ongelman kanssa painiessa. Hiphei. Joillakin hevosilla on epäilty vuohisten kipeytymisen olevan suvun rasite, joillakin rakenteellinen heikkous, mutta Salaman kohdalla ei pitäisi olla kyse kummastakaan näistä. Kaikki vedättäminen on kuitenkin nyt kielletty ainakin vuodeksi eteenpäin, ei jarrukärryjä, eikä ylämäkeen treeniä. Ratsastaa voi kävelyä ja laukkaa. Salamaa pitäisi treenata kuulemma kuten lämminveristä, joten nyt oonkin epätoivoisesti koittanu tiedustella, kuinka niitä lämminverisiä sitten treenataan??? ;) Tupamäki sanoi, että takavuohisvaivaisille on täysin tyypillistä, että ne pystyvät tekemään yhden hyvän startin (Seinäjoki) tai hyvän hiitin, jonka jälkeen takavuohiset kipeytyvät niin pahasti ja lyövät koko kropan täysin jumiin, jolloin juoksemisesta ei enää tule mitään (Kaustinen). Samoin nämä hevoset tarvitsevat pitkän lämmittelyn ja hiljalleen ravi verryttelyn mukaan paranee, mutta ylämäkeen saatikka pehmeällä alustalla juoksemisesta ei tule mitään. Kaikista noista tunnusmerkeistä Salaman kyllä tunnistaa... Neljäs huolenaihe vähemmän ja ainakin taas toivoa luova kommetti oli kuitenkin myös se, että takavuohisten kipeytyminen nuorena on kovaa pääsevien hevosten vaiva. Ja meikäläinenhän uskoo taas seuraavan vuoden ajan vain tähän viimeiseen kommenttiin, kun kaikki muu tuntuu kaatuvan päälle. ;)

Jokatapauksessa ihan positiivisin mielin palattiin kotiin. Hevosen ei pitäisi olla iänpäivää rampa eikä siitä edelleenkään löytynyt mitään ylitsepääsemätöntä vaivaa. Toki tosiasia on taas se, että tauolla ollaan ja pitkällä sellaisella. Voikin olla täysin mahdollista, että Aatu on se hevonen, joka meidän tallista seuraavan kerran raveihin lähtee. Mutta uskotaan kovasti, että vielä jonain päivänä lähdetään raveihin molempien hevosten voimin.

Aatun kanssa treenailuja on päästy jatkamaan sentään ihan entiseen malliin. Kelit suosii ja orilla on jo kevättä rinnassa. Jaloista läytyy joka päivä tarhailun jälkeen uusia haavoja joiden hoitamiseen alkaa olla jo meikäläisen mittari täynnä... Mutta pitäähän niitä huolenaiheita olla ja tulla aina uusia, kun edellisistä päästään - kerta omistaa hevosia! Ratsastanut oon Aatulla muutamaan otteeseen, viimeksi toissapäivänä, jolloin Aatu ensimmäistä kertaa suostui kunnolla kävelemäänkin selästä käsin. Ihanaa, että se hiljalleen alkaa luottaa siihenkin touhuun ja malttaa rentoutua. Ohessa muutama kuva todisteeksi, että selässä tosiaan on oltu. Eikös olekin jo ihan hevosenkokoinen ja näköinen peli?
Huolettomia kevätpäiviä kaikille hevosista huolimatta. :)

2.3.2010

Lunta tupaan ja talliin

Aika on kulunut niin vauhdilla, etten ole edes tänne ehtinyt kuulumisia päivitellä. Helmikuun puolivälissä olin elämäni ensimmäisellä talvilomalla työelämästä, mutta sen jälkeen onkin töissä saanut olla melkein yötä päivää. Ja kaikki liikenevä vapaa-aika tahtoo yllättäin kulua tuolla tallin puolella...

Kaksi ja puoli kuukautta kestänyt pakkasjaksokin sanoi sopimuksensa viime viikolla irti ja toi plussakelit riesaksemme. Ja nehän tieraa... Onneksi suunta näyttää taas olevan pakastamaan päin, sillä ihan vielä ei keväänkään mun mielestä tarvitse Toholammille tulla. Mutta lunta on ainakin taas saatu lisää. Voi valtava, kuinka paksusti sitä jo onkaan! Lumesta on kuitenkin pyritty ottamaan hyöty ja huvi kaikin keinoin irti joten Salaman ohjelmaan onkin kuulunut mm. laukkailua pellolla polven korkuisessa hangessa. Se on kuulkaa raskasta se, mutta mitäpä aina niin rehellinen Salama ei tekisi, kun kerta pyydetään.

Salaman kanssa treenejä on jatkettiin tuon Kaustisen pohjanoteeraus-startin jälkeen ihan normaalisti. Omistajaa vaivasi tietenkin aluksi todellinen tympääntyminen koko raviurheilua kohtaan, mutta siitäkin vaivasta on nyt ajan kanssa päästy eroon. Salama oli Kaustisen startin jälkeen treeneissä todella surkea. Ravi oli kaikkea muuta kuin balanssissa eikä se tuumannutkaan pysyä lenkeillä Aatun perässä... Sinällään helpotus, ettei pieleen mennyt startti ollut vain joku starttitilanteensa johtunut jähmettyminen, vaan hevonen oikeasti oli kipeä, jumissa ja täysin tolaltaan mitä juoksemiseen tuli. Vellun ohjeistuksella ja Simon toteutuksella kengitykseen tehtiin pieniä muutoksia ja treenejä jatkettiin. Ei ajettu kovaa, mutta selästä käsin laukattiin kovaa - niin hangessa kuin metsässäkin. Lenkkien jälkeen hevonen seisoi letkuissa ja lapojen lihaksia koitettiin elvyttää linimenteillä. Välillä usko oli loppu, mutta hiljalleen hevonen taas alkoikin lenkeillä parantaa otteitaan. Lopullinen niitti oli varmaakin viikko sitten, kun iskä kävi Salamalla ajamassa ja tuli lenkiltä niin tyytyväisenä, että yleensä vain Aatu saa vastaavan reaktion aikaan... Sillä hetkellä päätettiin, että käytetään Salama vielä Tupamäen tutkittavana, sillä ei tamma todellakaan nyt aivan huono ole, mutta se mistä kaikki ongelmat juurtavat juurensa olisi ihana saada vihdoin selville. Aika varattiin eilen ja ensi viikolla Salama suuntaa Laukaan klinikalle. Liekö sitten kohtalon ivaa se, että eilen, kun otin hevosia illalla tarhasta talliin, Salama omasi paksun, kuuman ja kosketusaran vasemman takajalan. Koko sisäsääri oli valtavan turvoksissa, valtavan lämmin ja valtavan puristusarka. Valtavan selvä jännevaurio, mitä minä noista merkeistä ymmärrän. Tämä vain ei yksinkertaisesti voi olla totta! Hevonen on nyt sitten seissyt pesupaikalla kylmäysletkuissa, ollut karsinassa jalan lumikääreen kanssa, yön ajan magneettipatjan kanssa, seissyt letkuissa, jäähdytetty, viilennetty, kylmetetty, jäähdytetty. PRKL! Tämän päivän tilanne on se, että jalka on edelleen voimakkaasti turvoksissa, edelleen lämmin mutta ei enää niinkään puristusarka kuin eilen. Toivon niin kovasti, että kysessä olisi nyt vain jonkin sortin venähdys, eikä mikään jännevaurio. Ensi viikollapa siihen saadaan sitten selvyys, joten siihen saakka jalkaa vain kylmätään ja kylmätään... Klinikkakäynnin tarkoitus koki kyllä kerralla muutoksen. Hevonen piti tutkia ja syynätä läpikotoisin, mutta kyllä nyt ei tarvitse tutkia kuin yksi paksu jalka...

Jottei elämä olisi niin synkkää kuin se nyt vain tahtoo olla, tallista löytyy kaikeksi onneksi myös ilopilleri ja piristysruiske nimeltä Aatu. Toki senkin rivijalkaa jouduttiin hoitamaan tässä vastikään aivan tuhottoman kauan. Ja sen jälkeen ori potkaisi itse omaan jalkaansa patin, jota taas hoidettiin. Mutta tällä hetkellä herra Aatu vaikuttaisi olevan kunnossa. Se on lähestulkoon jo kesäkarvassa ja ihan mielettömän komea näky. Koko talven ajan Aatu on mun mielestä ollut kovin keskentekoisen näköinen, mutta nyt ihan parissa viikossa ori on kokenut muodonmuutoksen selvästi parempaan, aikuisempaan suuntaan. Ori näyttää hienolta ja treenaa hienosti. Mutta sen verran huteraa tekoa tämä meikäläisten onni tahtoo olla, että eteenpäin ei juurikaan uskalla unelmoida. Siispä eletään tässä hetkessä ja odotetaan kauhulla onko elämällä vielä jotain vastoinkäymisiä tarjottavana meidän hevosille.