Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



28.7.2011

Haaveeksi jäi

Viime viikot on tallissa eletty melkoista jännityksen aikaa ja tunteiden vuoristorataa hevosten kuumeita mittaillessa ja yskimistä kuunnellessa. Viimeiset päivät ovat sitten olleet täynnä masennusta ja pettymystä. Suuren haaveen toteutuminen oli niin äärettömän lähellä. Mutta haaveeksihan se sitten jäikin. Se, että me olisimme saaneet elää todeksi sen kymmenvuotisen unelman, että joskus meidän tallissa olisi niin hyvä hevonen, että sillä pääsisi mukaan kuninkuusraveihin. Nyt meillä on sellainen hevonen, mutta haaveesta ei vain tule totta. Lähellä, niin masentavan lähellä oli se hetki, että Aatu olisi otellut Suomen parhaiden 4-vuotiaiden suomenhevosten kanssa kuninkuusravilauantaina pikkuprinssin kruunusta. Hetken aikaa oli kuitenkin edes teoriassa mahdollista, että vielä muutaman päivän ravivaltakuntaa hallitsevan ravikuninkaan pojasta olisi voinut tulla prinssi...

Meidän tallissa on viime viikot sairastettu oikein urakalla. Kumpikin hevonen oli aluksi kuumeessa ja sen takia Salamakin joutui jäämään viikon takaisesta Kaustisen startistaan pois. Kuumeiden sairastamisten jälkeen Aatu sai jälkimaininkeina sitkeän yskä- ja räkätaudin, joka nyt sitten loppujen lopuksi jätättää sen kuninkuusraveista pois ja murskaa näin monen ihmisen ensi viikonloppuun kohdistuneet haaveet.

Ehkä se, että suuri suuri haave oli niin lähellä toteutua, tekeekin tästä pettymyksestä niin vaikean ymmärtää ja käsitellä. Haaveen toteutuminen oli liian lähellä, mutta kuitenkin jäätiin sitten liian kauaksi - siis sen 300 kilometrin päähän Tampereen Teivosta kotitalliin. Tuo jokin ihmeen kesäflunssavirus ei olisi voinut enää huonompaan aikaan voinut iskeä. Sanomattakin on ollut koko ajan selvää, ettei puolikuntoisen hevosen kanssa noin suureen ja tärkeään lähtöön lähdetä - mutta silti myönnän, että masennus- ja vitutuskäyrät kohoavat tällä hetkellä korkeuksiin. Miten voikin olla näin huono tuuri juuri näin tärkeään aikaan?

Tosiasia on se, että Aatun kanssa uutta pikkuprinssiä ei tule koskaan. Alusta saakka on kuitenkin tiedetty myös se, että koskaan kuninkuusraveihin oman hevosen kanssa pääseminen ei tule olemaan niin lähellä kuin 4-vuotiaana Aatun kanssa. Eikä meille koskaan enää tulla suomaan samanlaista mahdollisuutta. Mutta pelkkä mahdollisuus ei riitä, eikä se, että tämän hevosen eteen on tehty kaikki niin hyvin ja tarkasti kuin koskaan taidetaan. Silti kaikki loppujen lopuksi kaatuu vain helvetin huonoon tuuriin.

Toinen tosiasia on onneksi se, että että Aatun lahjakkuus ja hyvyys eivät tietenkään katoa siihen, että hevonen sairastaa kuume- ja räkätaudin ja jää sen vuoksi kunkkareista pois. Ei todellakaan. Uusia lähtöjä tulee ja menee - mutta silti, kuninkuusravit ovat vain kerran vuodessa. Ja pikkuprinssiin on mahdollisuus osallistua tasan kerran hevosen elämässä. Tällä hetkellä on vain koitettava uskoa siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Ja ehkä tämän pettymyksen jälkeen se ehkä vielä joskus jonain päivänä Aatunkin kohdalle tuleva suurkilpailumenestys tuntuu sitäkin hienommalta. Pikkuprinssihaaveita haudatessa on vain uskottava uusiin haaveisiin.

Kunkkarifiilis on jokseekin edelleen hukassa. Koskaan ei ole muutama päivä ennen ravivuoden odotetuinta tapahtumaa tympinyt reissuun lähteminen näin paljon... Toki tiedän, että se kadoksissa oleva kunkkarifiilis löytyy juuri  Teivosta, siellä Suomen upeimpien hevosten kilvottelua seuratessa, suosikkejaan kannustaessa, rakkaiden ystävien kanssa aikaa viettäessä ja maan parasta raviurheilua seuratessa. Mutta silti - yksi on joukosta poissa...

17.7.2011

Kaksi viikkoa kunkkareihin

Kesän päätapahtumaan on aikaa enää kaksi viikkoa. Tällä hetkellä lasketaan päiviä ja elämää eletään kahdessa aikavyöhykkeessä eli on"elämä ennen kuninkuusraveja" ja "elämä kuninkuusravien jälkeen". Parin viikon päästä eletään epäilemättä ravi-ihmisten vuoden tärkeintä viikonvaihdetta, kun ravivaltakuntaan saadaan uudet (tai vanhat) kuninkaalliset. Kuninkuusraviareenana on tänä vuonna upea Teivo.

Kaiken hyvän lisäksi tänä vuonna on vieläpä mahdollista, että kuninkuusraveihin lähdetään Aatun kanssa. Pikkuprinssiä on kaavailtu oriin seuraavaksi kilpailuksi, mutta koska aikaa on vielä todellakin vielä se kaksi viikkoa, mitään ei voi sanoa varmaksi. Tällä hetkellä talliin mennään erityisellä jännityksellä ja Aatun karsinaan kurkistetaan lähinnä pelonsekaisin tuntein. Onhan kaikki jalat tallella ja mielellään ihan yhtä paksuina versioinakin? Kaikki on pyritty oriin eteen tekemään niin oikein, kuin vain ikinä osataan. Pikkupelimannin hyppelyiden jälkeen Aatu kävi ennakkosuunnitelmien mukaisesti heti maanantaina Tampereella klinikalla terveystarkastuksessa. Ja kyllä eläinlääkäri jälleen kerran siinä talossa panosti työhönsä. Aatua syynättiin kokonaista kolme tuntia. Jalat tarkistettiin, taivutettiin ja juoksutettiin sekä ulkona että sisällä, ajettiin, taas taivutettiin, kuvattiin ja ultrattiin, verikokeet otettiin ja hampaat raspattiin. Eikä hevosesta löytynyt mitään vikaa. Kaikki oli siis paremmin kuin uskallettiin edes toivoa, joten terveen hevosen kanssa on saatu jatkaa treenejä kohti seuraavia unelmia.

Mutta vaikka kaikki on todella tehty niin tarkasti ja hyvin kuin ikinä osataan, niin tulihan sitä pelättyä takapakkiakin tänä viikonloppuna, kun molemmat hevoset tulivat pikkukuumeeseen. Jotain tautia tuntuu nyt olevankin kovasti liikkeellä ja kai se nyt sitten sieltä klinikalta saatiin meidänkin talliin tuotua. Samapa tuo on mistä koko tauti tuli, kunhan se vain lähtisi myös nopeasti pois. Onneksi kuninkuusraveihin on vielä edes se kaksi viikkoa...

Salama on ilmoitettu torstaiksi Kaustiselle starttiin, mutta on epätodennäköistä, että se kykenisi vielä silloin kilpaa juoksemaan. Mikä sinällään on hyvin harmillista, sillä tamma on hienossa kunnossa ja tällä hetkellä sillä olisi ilo ajaa kilpaa. Tuskinpa sellainen ihmeparantuminen todellisuudessa on kuitenkaan kovin todennäköinen, että Salama kykenisi jo torstaina viivalle. Elämme jännittäviä aikoja.

Salaman starttaamattomuus olisi harmillista myös siksi, että omistajalla olisi näin upea edustuspaita raveihin. Tämähän ei tietenkään pysty olemaan kuin Merjan aikaansaannosta... :) Kiitokset vielä tuhannesti!













Aikavyöhykkeelle "elämä ennen kuninkuusraveja" on kuulunut tämän viikon aikana klinikka- ja hiittireissujen lisäksi myös normityöntekoa, asuntomessuilua, Merjan ja Juuson häiden juhmimista, St Michel -ravien "etäseuraamista". Kuninkuusravien jälkeenkin elämä onneksi jatkuu ja uusia raveja on syksyn mittaankin tulossa. Myös Samu palaa kunkkareiden jälkeen kesälomaltaan kotiin valmistumaan Pikkupelimanniin ja Pikkuprinssiin 2014. Hah-hah.

9.7.2011

Ihmeidentekijät

Kotiratamme Kaustisen ravikesän kaksipäiväinen suurkilpailuturnee on takana, mikä aiheuttaa tällä hetkellä jonkinlaisen haikeuden tunteenkin. Seuraavaan Nikulan huippuravitapahtumaan on aikaa vuosi. Ja se tuntuu pitkältä ajalta eteenpäin ajateltuna.

Tämä viikonloppu jää kuitenkin ikuisesti mieleemme. Perjantaina koettiin jotain niin suurta ja ihmeellistä, että aikaisemmassa elämässäni olen luullut, ettei "tavallinen" harrastaja voi sellaista oman hevosen kanssa edes saavuttaa. Aatu käänsi luulot kuitenkin päälaelleen. Kaikki on vain hevosesta kiinni. Meidän Aatu juoksi perjantaina kotiradan 4-vuotislähdön suurkilpailufinaalissa!!! Se oli meille niin suuri asia, että lopputuloksesta huolimatta hevonen oli vain ja ainoastaan voittaja. Ihmeidentekijä.

Kaksi vuotta sitten Salaman ollessa 4-vuotias noiduin usein sen syntyneen "väärään" eli aivan liian kovaan ikäluokkaan Pihlajan Aaronin korjaillessa SE-lukuja ja suurkilpailuennätyksiä. Salamahan ei mikään ikäluokkahevonen koskaan ollutkaan, mutta toki sen ikäkumppaneiden edesottamuksia tuli seurattua erityisellä mielenkiinnolla. Mutta eipä meikäläinen tuolloin tiennyt, mitä kaikkea on vielä edessä. Nyt kaksi vuotta myöhemmin meidän tallissa seisoo ikäluokkahevonen, joka on syntynyt ehkä kaikkien aikojen kovimpaan suomenhevosikäluokkaan. Jotain kertoo sekin, että Aatu on kilpaillut nyt 7 kerta ja kahdessa sen juoksemassa lähdössä on tehtailtu Tähen Topeliuksen toimesta ikäluokan uusi SE-tulos. Viimeisin Suomen Ennätys todistettiin perjantai-iltana Kaustisella, kun hurjan kilvanajon päätteeksi loistavat Tähen Topelius ja Aapo Milleri kirjauttivat yhteistuumin huikean 4-vuotisajan 26,0 kuuluttajankin hehkuttaessa kaikkien aikojen kovimmasta varsalähdöstä. Oli suuri kunnia olla Aatun kanssa mukana. Minun hevosharrastustaipaleeni hienoin hetki koettiin varmasti jo ennen Aatun varsinaista lähtöä. Ennen kuin varsatoivot astelivat esittelyyn kuuluttiin sanat, jolloin on varma, että ollaan jossain aika korkealla: "Pikkupelimannin 2011 osallistujat saapuvat esittelyyn 50 metrin välein". Tähän saakka vastaavan kuulutuksen jälkeen on saanut suurella kunnioituksella katsella hienon osallistujajoukon esittäytymistä ja toivoa, että jonain päivänä oma hevonen olisi samassa letkassa. Perjantaina se unelma koettiin, kun Aatu asteli areenalle numero neljä selässään.

Startissa saatiin pelkkää kokemusta ja Aatun uran ensimmäinen kirjainyhdistelmätulos HLL. Olisihan se tietenkin voinut tulla johonkin muuhunkin paikkaan, kuin kotiradan suurkilpailufinaaliin, mutta on raviurheilu tarjonnut suurempiakin pettymyksiä. Aatu pomppasi lähtökiihdytyksessä jälleen kahteen kertaan jääden nyt toooodella kauas kärjestä. Peli oli menetetty jo ennen kuin se kunnolla ehti edes alkaakaan. Sen jälkeen nähtiin kuitenkin pätkä parasta Aatua. Ori lensi siivet selässään kärkeä kiinni - siis kärkeä, joka veti kierroksen väliajaksi 25,0! Kierroksen täyttyessä tappio sinetöitiin kolmannella laukalla. Juoksulahjojen tai kyytien puutteesta homma ei Aatun kohdalla jäänyt nyt eikä jää koskaan tulevaisuudessakaan kiinni, mutta nuoren herran hermoille (lue korville) touhu osoittautui aivan liian jännittäväksi. Hevoseen ei voinut kuitenkaan olla muuta kuin tyytyväinen niin kummalliselta kuin se lopputuloksen jälkeen kuulostaakin. Tällä kertaa oltiin "vain" mukana ja menestystä tulee toivottavasti sitten joskus muulloin jostain toisesta lähdöstä. Siihen ainakin taustajoukoilla on kova usko, sillä Aatu on ihmeidentekijä.

Tallin toinen ihmeidentekijä on Salama, jonka periksiantamattomuus sykähdyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Tamma taisteli perjantaina Kaustisella tammasarjasta kolmosrahat ja ties kuinka monennen ennätyksensä tälle kaudelle. Täytyy myöntää, että lähtölistojen lukemisen jälkeen olin sitä mieltä, että Salama pystyy lähdössään pärjäämään. Ja sitten kun viikon luin pelivihjeitä, joissa Salama rankattiin sijoille 8-10 aloin itsekin uskoa sen pärjäämättömyyteen. Typerä omistaja unohti TAAS kerran omistavansa kilpahevosen isolla koolla. Kilpahevosen, joka puurtaa mukisematta työnsä ja tekee aina parhaansa. Hevosen, joka taistelee takamatkoiltakin ja jaksaa tehdä omat juoksunsa. Hevosen, joka ei anna koskaan periksi. Hevosen, joka on maailman kiltein ja kultaisin. Oman Salamani. Tamma nipisti ennätyksestään taas kymmennyksen, mutta nyt arvoa toki nostaa se tosiasia, että tällä kertaa ennätys juostiin voltista ja kirjataan nyt siis lukemiin 28,9ke. Juoksu sujui kahdesta takamatkasta huolimatta kerrassaan hienosti. Tamma ei erehdy voltista lähtiessä ja ampaisi nytkin matkaan niin kovaa, että synkästä numerosta 14 huolimatta hevonen oli ensimmäiselle takasuoralle kaarruttaessa jo kuudentena. Juoksupaikaksi muodostui makoisa toinen pari ulkona ja sieltä Salama tehtaili loppusuoralla vielä tasaisen kirin riittäen hienotasoisessa tammasarjasssa komeaan totosijaan. Olkoot Salaman jalkojen kanssa jatkossa kuinka paljon ongelmia tahansa, tästä lähtien minä en unohda enää koskaan sen leijonanluonnetta. Enkä anna itseni väheksyä sitä enää ikinä. Sillä minulla on hyvä tamma. Niin, ihmeidentekijä.

Ikimuistoisen viikonlopun kruunasi tietenkin Aatun kasvattaja Miina, joka tuli perheensä kanssa todistamaan Aatun (ja meidän kaikkien) suuren unelman toteutumista Kaustiselle. Mietinkin, että olkoot maailma kuinka pieni tahansa, niin Suomi on liian suuri maa. Sillä Suomen "toisella laidalla" (siis meiltä katsottuna) asuu niin samanhenkisiä ihania ihmisiä, joita mielellään näkisi useamminkin kuin kerran vuodessa...

Elämä jatkuu myös tämän unelmaviikonlopun jälkeen. Työelämään on loman jäljiltä jälleen palattu joskin ehkä se motivaatio on vähän lomalla edelleen... Hevosten kanssa elämä jatkuu varsin samoissa kaavoissa. Aatu kylläkin käy ensi viikolla Teivossa terveystarkastuksessa ja sen jälkeen jatketaan treeniä uusia tavoitteita kohti. Salaman ilmoitin jo ensi torstaiksi Vaasaan starttiin, mutta viivalle ei ollut tulossa kuin kuusi valjakkoa, joten koko sarja meni meidän harmiksemme peruutukseen. Haemme seuraavaa koitosta siis jostain muualta, kunhan sellainen Kilpailukutsuihin nyt vain yhtäkkiä "jälkipainettaisiin"... ;)