Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



23.12.2010

Hyvän Joulun Toivotus













Vuoden 2010 joulun aatonaattona pakkasmittari näyttää Toholammilla jokseenkin tylyjä lukemia; -29,0. Tämän vuoden joulusta on siis tulossa paitsi valkoinen myös kylmä. Olen kyllä sitä mieltä, että talven täytyy tuntuakin talvelta, mutta moiset lukemat ovat jo vähän ylihyydyttäviä...

Hevosille kuuluu ihan hyvää. Salama kävi 1,5 viikkoa sitten Laukaan klinikalla esittelemässä vinossa juoksemistaan eläinlääkärillekin. Mutta jossakin määrin turha reissu oli, sillä vinouden perimmäinen syy tuskin selvisi tuon reissun perusteella kenellekään. Taivutuskokeissa Salama oli täysin oireeton kaikista jaloistaan (!!!), ajossa tamma näytti eläinlääkärin mielestä hyvältä, röntgenkuvat olivat edelleenkin puhtaat - ja vaiva siis edelleenkin tuon kaiken tutkimisen jälkeenkin selvittämättä. Hohhoijaa. Vähän jo kuulosti, ettei eläinlääkärin mielestä Salamalla tarvitsisi muuta kuin päästellä kilpaa, mutta kun aikani jankutin, että "joo, minunkin mielestäni hevonen on paremmalla mallilla kuin aikoihin, mutta kun tämä vinous on nyt kuitenkin ihan uusi ongelma, ja joo, ne takaset on tosiaan nyt paremmassa kunnossa, joo se ravaa takapäälläänkin kyllä nyt paremmin, mutta kun se on nyt jostain kuitenkin kipeä. Ja joo, hevonen on nyt niin lähellä, ettei se olisi hyvä, mutta kun se ei nyt kuitenkaan ole aivan priima. Ja joo, se juoksee kyllä näilläkin vaivoilla, mutta kun se ei oo hevosen täydellistä luonnetta kohtaan nyt ollenkaan oikein". Nyt tähän kirjoittaessani kuulostaa aivan siltä, kuin olisin ollut jotenkin vaikea asiakas tai jotain. :D Mutta kun tosiasia vain on se, että minä tunnen hevoseni miljoona kertaa paremmin kuin eläinlääkäri tunnin tutkimisen perusteella, joten kun aikani kertasin hevosen taustoja ja nykytilannetta, niin eläinlääkärikin lopulta alkoi miettiä hoitoja. ;) Salama sai muutamaan niveleen piikin ja suonensisäisesti Tildren-lääkityksen. Jotenkin klinikkakäynnin jälkeen on kuitenkin ollut sekavat tunnelmat. Tietenkin on loistava asia, ettei Salamasta löytynyt suurta vikaa, mutta jonkin pikkuvian siitä kyllä olisi mieluusti voinut diagnosoida. Hermostuttaa, että jos nykyiset hoidot eivät auta, niin mistä vinouden syytä sitten lähdetään etsimään...? Miksi hevonen, joka juoksentelee nykyään tarhassakin niin iloisen oloisena sitten menee raveissa juostessa kurveissa kieroksi? Miksi miksi miksi? Eläinlääkärin mukaan Salamalla saisi jo päästellä kilpaa ensi viikosta asti menemään, mutta kyllä tamma nyt saa hetken aikaa treenailla vain Aatun seurana kotioloissa lumisista metsämaisemista nauttien.

Aatu on ollut ahkara treenimies viimeisen kuukauden. Oripoika on juossut pitkää 13-18 kilometrin lenkkiä viidesti viikossa ja on hyvällä huumorilla työnteossa mukana. Pakkasta on ollut jo pitkään, mutta iskä on ollut Aatun kanssa armottoman säntillinen ja lenkit on kyllä tehty kelillä kuin kelillä. Mutta onhan tämä talvi jossakin määrin mielestäni ratkaiseva treenijakso ensi vuotta ajatellen. Joten on sitten kyllä treenattukin. Salama on ollut Aatua paljon helpommalla klinikkakäynnin ja ehkä vähän pakkastenkin takia... Minä kun päätin, että ei meidän yli 20 asteen pakkasessa tarvitse keuhkoja hajoittaa. Mutta kieltämättä jonkinlainen kriisi on nyt menossa, kun tamma on ollut viisi päivää ajamatta... ;)

Toivon mukaan huomenna pakkaslukemat olisivat hieman armollisemmat ja pääsisimme hevosten kanssa perinteiselle aattoaamun lenkille kulkusten kilkattaessa joulutunnelmasta nauttien. Joulupäivänä minä suuntaan töihin, mutta tapaninpäivänä saadaan toivottavasti taas jatkaa hevosharrastamista. Tallissa jaksoin tänään vähän viritellä joulun rekvisiittaakin ja siinä sivussa näpsittiin Nikon kanssa muutamia kuvia.

On aika toivottaa teille kaikille: Rauhallista ja tunnelmallista joulunaikaa sekä ikimuistoisen ihanaa uutta vuotta 2011.

toivottavat: Miia, Salama ja Aatu

8.12.2010

Ravivuosi pakettiin

Vuotta 2010 on kalenterin mukaan vielä kolmisen viikkoa jäljellä, mutta meidän tallin ravivuosi laitettiin pakettiin jo viime lauantaina Oulussa. Ja olihan hieno lopettaa kausi Salaman kanssa V75-raveihin.

Minä olen manannnut koko kesän, ettei Oulussa ole ollenkaan meidän hevosille sopivia sarjoja, joten johonkin kuuleviin korviin nekin puheet olivat tieten menneet, kun loppuvuonna missään muualla ei enää ollutkaan sopivia sarjoja kuin Oulussa. ;) Lauantaina olikin kolmas kerta kolmen viikon sisällä, kun meiltä lähdettiin Ouluun raveihin. Mutta mikäs Äimänrautiolla on vieraillessa, kun puitteet on viimeisen päälle komeat, valjastuskatoksia niin paljon, että jokaiselle hevoselle riittää omansa ja ratahan nyt on ihan huippu. Salama matkasi vuoden viimeisiin raveihinsa kymmenen asteen pakkasessa ja pakkasasteiden päälle Oulu tapaa aina tarjota myös sellaisen vilpoisen tuulahduksenkin. ;) Odotuksia ei ollut minkäänlaisia ja toiveenakin vain päästä kaksi kierrosta ravilla rataa ympäri. Salkkarin lähtö oli sille aivan ylisarja eikä viikko sitten mennyt normaalissa sarjassakaan aivan putkeen. Jo lämmityksen jälkeen kuski vahvisti, että kovempaa ajaessa Salama menee edelleen oikealle vinoksi. Typerää. Toivoin, että Salamalla ajettaisiin vain nätti ja ehjä juoksu ja kuski teki juuri niinkuin toivottiinkin. Lähtöauton takaa Salama lähti kuin lähtikin ravia (sen Kaustisen pomppimisen jälkeen olen ollut vähän skeptinen tuon auton takaa lähtemisen suhteen) mutta suhteellisen hiljaa. Tai en minä tiedä, kuinka hiljaa se todellisuudessa lähti, kun kärki avasi ensimmäisen puolikkaan 26,0! Salama jäi juoksemaan toiselle radalla ilman vetoapua mutta kauas kärjestä. Kierroksen täyttyessä se sai selän eteensä ja siten jonkin aikaa vetoapua ennenkuin kärkinelikko karkasi omille teilleen. Salama oli sitkeä. Jälleen kerran. Se oli ihan liian vino, mutta niin se vain taas yritti kaikkensa ihan loppuun asti ja rutisti viidenneksi, joka oli ihan maksimisijoitus tuossa lähdössä! Minä olin niin niin tyytyväinen, sillä vaikka hevonen ei olekaan nyt lainkaan priima, se teki silti uuden autolähtöennätyksensä 33,8 ja saalisti vielä viimeiset rahatkin. Kuinka helppoa tämä olisikaan, jos hevonenkin vielä joskus saataisiin ihan täysin ja viimeisen päälle terveeksi!? ;)

Olin ilmoittanut Salaman vielä perjantaiksi Kaustiselle starttiin, mutta sieltä se jää nyt pois. Kuten jokaisessa tämän kauden starteissaaan, Salama yritti myös Oulussa parhaansa ja niin se olisi ihan takuuvarmasti tehnyt Kaustisellakin. Mutta tässä vaiheessa myös meidän täytyy olla reiluja hevosta kohtaan, joka kuitenkin palvelee ihmistä aina ihan viimeiseen asti. Tässä vaiheessa meidän tehtävä on puhaltaa peli poikki ja selvitellä vinouden syytä ensi viikolla klinikalla.

Ravivuosi 2010 on nyt siis kääritty pakettiin ja jossakin määrin kirjoihin ja kansiin tämä vuosi meidän tallin osalta tuleekin jäämään. Oli tämä niin niin hieno ravivuosi pienelle harrastelijatallille. Töitä on tehty paljon, mutta tässä vaiheessa vuotta voi ainakin sanoa, että kyllä kannatti. Keväällä en minä ainakaan olisi vielä uskonut, kuinka paljon Salaman kanssakin päästäisiin vielä tänä vuonna kilpailemaan saatikka millaisen 3-vuotiskauden Aatu tekisi. Monta niin hienoa muistoa jää tästä kaudesta ja päällimmäisenä varmasti päivämäärä 8.8.2010 jää ikuisesti mieleemme Aatun kanuunakoelähtöesityksen ja Salaman ensimmäisen voiton myötä. Kaiken kruununa nämä koettiin vielä kotiradalla Kaustisella.

Salaman 5-vuotiskausi käsitti 13 starttia, josta se voitti kaksi kertaa. Parhaiten Salaman sitkeyttä kuvaa mielestäni kuitenkin se, että kauden kolmestatoista startista tamma sijoittui peräti yhdeksän kertaa viiden parhaan joukkoon. Salaman nopeus ei tässä vaiheessa riitä parhaille, mutta rehellisen juoksupäänsä ansiosta se yrittää kyllä aina loppuun asti. Etenkin nyt kun kurkkutuen löytämisen myötä myös varusteet antavat siihen mahdollisuuden. Kauden aikana ennätykset lyötiin monta kertaa uusiksi ja nyt vuoden lopussa parhaat ajat ovat 33,8a ja 32,2. Salama on ollut loppuvuoden aikana niin positiivinen yllätys, että vaikka sen päätehtävät ovatkin olla minun lellikki, terapiaratsu ja paras mahdollinen harrastuskaveri, on se mielestäni tämän vuoden juoksujen perusteella vielä ihan oikea ravihevonenkin!

Tästä vuodesta täytyy osata olla onnellinen, kun seuraavaa vuotta kohti lähdetään nöyrin mielin hiljalleen talsimaan. Tuona historiallisena elokuun kahdeksantena päivänä Salaman kärryjen aisalla voittajaesittelyssä happea haukkoessani, kuski kuitenkin sanoi minulle, että "tämä on vasta alkua". Ja tottakai minäkin toivon niin...

Leppoisaa Joulun Odotusta ihan jokaiselle blogiani lukevalle.

3.12.2010

Salama starttiputkessa


Se on sitten joulukuu. Mihin tämä aika oikein katoaa? Miksi vuodet tuntuvat nykyään niin kamalan lyhyiltä? Onko joulun sitä paitsi jokin pakko tulla vuosi vuodelta aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin? Kulunut vuosi on ollut hieno kokemus ja kulunut aivan siivillä. Varsinkin koko syksy hurahti ohi niin vauhdikkaasti, ettei oikein mitään ehtinyt koko syksyltä rekisteröimäänkään. Joulukuu jossakin määrin kyllä aina pysäyttää miettimään, kuinka vauhdilla tämäkin vuosi on taas eletty. Mutta niinhän se on, että aika kuluu siivillä, kun on mukavaa tekemistä. Ja sitähän hevosrintamalla on syksyn/alkutalven aikana riittänyt ihanan paljon, kun hevosten kanssa on saatu kiertää raveja. Toki töissäkin pitää välillä käydä tienaamassa, mutta toisaalta mukavaa "vaihtelua" sekin on. Töissä kuitenkin töitä tehdään ihmisten ja vapaa-ajalla hevosten kanssa.

Aatu vietti kahden viikon sapattivapaansa matolääkkeitä syöden ja tarhassa kuusenrankojen kanssa painien. Nyt Aatu on kuitenkin jälleen siirtynyt työelämään ja aloittanut uudella innolla (sitä ainakin tuntui piisaavan...) treenikauden. Lumitilanne on tänä vuonna aivan toisenlainen kuin vuosi sitten ja nyt on päästy hyvin liikuttamaan hevosia jo pitkän aikaa. Tokihan lunta saisi vielä sataa paljon paljon lisääkin, jotta keväämmällä päästäisiin Aatun kanssa hankitreenejäkin harrastamaan. Aatu treenailee siis nyt vain kotosalla metsäteitä kierrellen, mutta Salama puolestaan on joutunut kiertämään raveissa eikä starttiputkelle vielä hetkeen näy loppua - siis jos hevosen terveystilanne ei starttaamista estä. Startteja on kuitenkin näillä näkymin tiedossa huomenna Oulussa ja ensi perjantaina Kaustisella.

Viime lauantain Oulun startista ei paljolti kerrottavaa jäänyt. Kylmä ainakin oli ja melkoista himoharrastamistahan koko raviurheilu tuollaisina -15 pakkasasteilla ja viimalla varustettuna on. No, tuskin Salama ainakaan matkan aikana jäätyi, sillä sellaiset loimikerrokset oli päällä mennen tullen. Juokseminen ei kuitenkaan Salamaa järin kiinnostanut. Kierroksen ajan kylläkin näytti menevän ihan hyvinkin Salaman taivaltaessa toisessa parissa ulkona ja johtavan rinnalla. Mutta kierros olikin tällä erää tarpeeksi, sillä sitten Salkkari pomppasi laukalle ja se siitä sitten. Mihinkäs sieltä parijonosta hevosta kääntelee, kun molemmin puolin on kilpakumppaneita. Joten pitkäksi laukaksi meni ja hylkytuomio tuli. Hevonen oli kuulemma jälleen roikkunut aivan liikaa oikealla ohjalla, mikä ei ollut todellakaan oikein mieltä ylentävä uutinen. Varsinainen laukan syy tietenkin jää ikuiseksi mysteeriksi, sillä mistäpä sen tietää, johtuiko laukka vinoudesta (no tietenkin mitä luultavimmin) vai jostakin muusta ongelmasta vaiko vain hevosen älynväläyksestä. Oli miten oli, sen pituinen oli se starttiselostus. Ei liion jaksa murehtia tuota starttia, kun lisääkin pitäisi päästä ajamaan.

Huomenna yritetään uudestaan Oulussa päästä kaksi kerrosta ravilla läpi, tällä kertaa tosin vieläpä lähtöauton takaa... Ehjä juoksu onkin huomiselle ainut tavoite, sillä Salama kilpailee aivan ylisarjassa eikä meillä ole minkäänlaisia menestymismahdollisuuksia. Huominen startti ei missään määrin edes kuulunut meidän suunnitelmiin, mutta kun Oulun raviradalta soitettiin ja pyydettiin mukaan, niin pienen vekslaamisen jälkeen minäkin lopulta annoin periksi... Ja syy on suurelta osin se, että minä pääsen fiilistelemään sitä ihmettä, että meidän tallista juoksee hevonen V75-raveissa. Sillä taas ei ole mitään merkitystä, ettei Salaman lähtö tietenkään mikään V75-sarja ole tai sillä, ettei Salkkari mitenkään pysty huomenna minkään vertaa pärjäämään. Ihan sama, sillä on vain yksinkertaisesti hienoa päästä oman hevosen kanssa lauantaina päivällä raveihin - ihan kuin huippuhevosten kanssa konsanaan. :) Iskä kyllä viisaana sanoi, että onhan meidän hevoset juosseet ennenkin lauantaina päivällä - harjoitusraveissa, eikä se sen ihmellisemmältä tuntunut. Pöh, seiskavitoset on kuitenkin aivan eri asia ja ennen kaikkea se tunne - sillä eihän tässä touhussa järjen kanssa mitään tekemistä olekaan.

Jos huomisesta selvitään ehjin nahoin kotiin eikä Salama olisi ihan mätähuono, niin seuraava etappi olisi tamman kanssa Kaustisen lounasraveissa perjantaina. Siellä olisi pitkästä aikaa ainakin paperilla ihan sopivan näköinen lähtö kasassa ja Salamalla vieläpä auton takaa numero yksi. Mutta ihan eri asia on, päästäänkö edes koskaan sinne asti, sillä onhan tässä huomisen startin lisäksi vielä monta mutkaa oiottavana...

Tallin hiirenmetsästyksen tulos on edelleen kaksi vainajaa, joten luojan kiitos niitä pitkähäntiä ei ole hetkeen näkynyt mua säikyttelemässä. Lopuksi täytynee blogissakin pitää hiljainen hetki naapurin Erkin poismenolle. Sanoinkin, että Erkki taisi olla meidän hevosten ykkösfani, sillä viikottain hän kävi kyselemässä tallilla hevosten kuulumiset, miten on viime aikoina treenattu ja mihin on suunniteltu seuraavia startteja. Erkki odotti tallin ensimmäistä voittoa varmaan melkein yhtä kovasti kuin mekin, ja kun Salama sellaisen vihdoin kesällä saalisti, oli onnittelukukkakimppu heti ilmestynyt tallin pöydälle. Onneksi ne voitonkehvit ehdittiin Erkin kanssakin juomaan, sillä elämän loppumista ei vain kenenkään kohdalla voi koskaan ennalta ennustaa. Täytyy vain olla kiitollinen jokaisesta päivästä.