Salama starttiputkessa

Se on sitten joulukuu. Mihin tämä aika oikein katoaa? Miksi vuodet tuntuvat nykyään niin kamalan lyhyiltä? Onko joulun sitä paitsi jokin pakko tulla vuosi vuodelta aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin? Kulunut vuosi on ollut hieno kokemus ja kulunut aivan siivillä. Varsinkin koko syksy hurahti ohi niin vauhdikkaasti, ettei oikein mitään ehtinyt koko syksyltä rekisteröimäänkään. Joulukuu jossakin määrin kyllä aina pysäyttää miettimään, kuinka vauhdilla tämäkin vuosi on taas eletty. Mutta niinhän se on, että aika kuluu siivillä, kun on mukavaa tekemistä. Ja sitähän hevosrintamalla on syksyn/alkutalven aikana riittänyt ihanan paljon, kun hevosten kanssa on saatu kiertää raveja. Toki töissäkin pitää välillä käydä tienaamassa, mutta toisaalta mukavaa "vaihtelua" sekin on. Töissä kuitenkin töitä tehdään ihmisten ja vapaa-ajalla hevosten kanssa.

Aatu vietti kahden viikon sapattivapaansa matolääkkeitä syöden ja tarhassa kuusenrankojen kanssa painien. Nyt Aatu on kuitenkin jälleen siirtynyt työelämään ja aloittanut uudella innolla (sitä ainakin tuntui piisaavan...) treenikauden. Lumitilanne on tänä vuonna aivan toisenlainen kuin vuosi sitten ja nyt on päästy hyvin liikuttamaan hevosia jo pitkän aikaa. Tokihan lunta saisi vielä sataa paljon paljon lisääkin, jotta keväämmällä päästäisiin Aatun kanssa hankitreenejäkin harrastamaan. Aatu treenailee siis nyt vain kotosalla metsäteitä kierrellen, mutta Salama puolestaan on joutunut kiertämään raveissa eikä starttiputkelle vielä hetkeen näy loppua - siis jos hevosen terveystilanne ei starttaamista estä. Startteja on kuitenkin näillä näkymin tiedossa huomenna Oulussa ja ensi perjantaina Kaustisella.

Viime lauantain Oulun startista ei paljolti kerrottavaa jäänyt. Kylmä ainakin oli ja melkoista himoharrastamistahan koko raviurheilu tuollaisina -15 pakkasasteilla ja viimalla varustettuna on. No, tuskin Salama ainakaan matkan aikana jäätyi, sillä sellaiset loimikerrokset oli päällä mennen tullen. Juokseminen ei kuitenkaan Salamaa järin kiinnostanut. Kierroksen ajan kylläkin näytti menevän ihan hyvinkin Salaman taivaltaessa toisessa parissa ulkona ja johtavan rinnalla. Mutta kierros olikin tällä erää tarpeeksi, sillä sitten Salkkari pomppasi laukalle ja se siitä sitten. Mihinkäs sieltä parijonosta hevosta kääntelee, kun molemmin puolin on kilpakumppaneita. Joten pitkäksi laukaksi meni ja hylkytuomio tuli. Hevonen oli kuulemma jälleen roikkunut aivan liikaa oikealla ohjalla, mikä ei ollut todellakaan oikein mieltä ylentävä uutinen. Varsinainen laukan syy tietenkin jää ikuiseksi mysteeriksi, sillä mistäpä sen tietää, johtuiko laukka vinoudesta (no tietenkin mitä luultavimmin) vai jostakin muusta ongelmasta vaiko vain hevosen älynväläyksestä. Oli miten oli, sen pituinen oli se starttiselostus. Ei liion jaksa murehtia tuota starttia, kun lisääkin pitäisi päästä ajamaan.

Huomenna yritetään uudestaan Oulussa päästä kaksi kerrosta ravilla läpi, tällä kertaa tosin vieläpä lähtöauton takaa... Ehjä juoksu onkin huomiselle ainut tavoite, sillä Salama kilpailee aivan ylisarjassa eikä meillä ole minkäänlaisia menestymismahdollisuuksia. Huominen startti ei missään määrin edes kuulunut meidän suunnitelmiin, mutta kun Oulun raviradalta soitettiin ja pyydettiin mukaan, niin pienen vekslaamisen jälkeen minäkin lopulta annoin periksi... Ja syy on suurelta osin se, että minä pääsen fiilistelemään sitä ihmettä, että meidän tallista juoksee hevonen V75-raveissa. Sillä taas ei ole mitään merkitystä, ettei Salaman lähtö tietenkään mikään V75-sarja ole tai sillä, ettei Salkkari mitenkään pysty huomenna minkään vertaa pärjäämään. Ihan sama, sillä on vain yksinkertaisesti hienoa päästä oman hevosen kanssa lauantaina päivällä raveihin - ihan kuin huippuhevosten kanssa konsanaan. :) Iskä kyllä viisaana sanoi, että onhan meidän hevoset juosseet ennenkin lauantaina päivällä - harjoitusraveissa, eikä se sen ihmellisemmältä tuntunut. Pöh, seiskavitoset on kuitenkin aivan eri asia ja ennen kaikkea se tunne - sillä eihän tässä touhussa järjen kanssa mitään tekemistä olekaan.

Jos huomisesta selvitään ehjin nahoin kotiin eikä Salama olisi ihan mätähuono, niin seuraava etappi olisi tamman kanssa Kaustisen lounasraveissa perjantaina. Siellä olisi pitkästä aikaa ainakin paperilla ihan sopivan näköinen lähtö kasassa ja Salamalla vieläpä auton takaa numero yksi. Mutta ihan eri asia on, päästäänkö edes koskaan sinne asti, sillä onhan tässä huomisen startin lisäksi vielä monta mutkaa oiottavana...

Tallin hiirenmetsästyksen tulos on edelleen kaksi vainajaa, joten luojan kiitos niitä pitkähäntiä ei ole hetkeen näkynyt mua säikyttelemässä. Lopuksi täytynee blogissakin pitää hiljainen hetki naapurin Erkin poismenolle. Sanoinkin, että Erkki taisi olla meidän hevosten ykkösfani, sillä viikottain hän kävi kyselemässä tallilla hevosten kuulumiset, miten on viime aikoina treenattu ja mihin on suunniteltu seuraavia startteja. Erkki odotti tallin ensimmäistä voittoa varmaan melkein yhtä kovasti kuin mekin, ja kun Salama sellaisen vihdoin kesällä saalisti, oli onnittelukukkakimppu heti ilmestynyt tallin pöydälle. Onneksi ne voitonkehvit ehdittiin Erkin kanssakin juomaan, sillä elämän loppumista ei vain kenenkään kohdalla voi koskaan ennalta ennustaa. Täytyy vain olla kiitollinen jokaisesta päivästä.