Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



14.2.2011

Jääkaudelta kevättä kohti

Elämä on hiljalleen taas asettunut uomiinsa ja täytyy sanoa, että kyllä tavallinen arki tuntuu maailman ihanimmalta asialta kaiken surun ja murheen jälkeen. Tulipalopakkaset ovat jälleen saapuneet Pohjanmaalle paukkumaan, joskin aurinko on myös paistanut viime päivinä niin komeasti, että ulkoilukelit olisivat kyllä mitä parhaimmat - kunhan tarkenisi muutakin kuin ikkunasta katsella auringon paistetta ja hohtavia helmiäishankia. Hevoset ovat kuitenkin tarenneet treenata ja treenaritkin ovat tarenneet istuskella kärryillä, kunhan vain kerrastokerroksia on tarpeeksi monet päällä... Mutta ei metsäteilläkään kyllä ruuhkaksi asti ole liikennettä, kun eilenkin -23 asteen pakkasessa viiletettiin hevosten kanssa menemään. Eikä kärpäset häirinneet hevostenkaan matkantekoa. Tänään oli kyllä sitten niin ennätyskylmää, kun pakkasmittari seilasi päivän -25 ja -33 välillä, että hevoset saivat pyhittää suunnitellun vapaapäivän ja tarhailleet vain toppavarusteissaan.

Pikkuhiljaa hevosten kanssa ollaan kyllä väistämättä tulossa myös siihen hetkeen, että talven treenit alkavat olla suurelta osin treenattu. Talvi on ollut upea, viime talven tapaan kylmä ja luminen vanhanajan talvi, joten olosuhteita ei ainakaan parane moittia tämän talven treenimahdollisuuksista. Olosuhteita on ollut! Ja kyllä niitä on pyritty hyväksi käyttämäänkin. Hevosia on päästy ajamaan juuri niinkuin oli toivottukin. Toivotaan, ja vielä tässä vaiheessa uskotaankin, että talven treenikilometrit ja vuodatetut hikikarpalot (aika lievästi ja nätisti ilmaistu...) näkyvät ensi kesänä/syksynä raveissa vahvoina suorituksina, nopeina aikoina ja onnistuneina juoksuina.

Talvi toki jatkuu yhä, mutta tässä vaiheessa me siirrymme hiljalleen peruskuntokaudesta seuraavalle valmennuslehdelle, jotta keväällä olisi ylipäätänsä mahdollista päästä ajamaan kilpaakin. Hiittikausi aloitetaan maaliskuussa, mutta ennen sitä molemmat hevoset käyvät totaaliterveystarkastuksessa Kimmon luona Tampereen upouudella hevosklinikalla. Talven aikana syntyneet vaivat ja vammat pyritään hoitamaan pois ennenkuin kilpakärryt monen kuukauden tauon jälkeen asetellaan meidän kopukkaduon perään hiittikauden merkiksi. Olosuhteet jatkuvat toivottavasti vielä kotonakin pitkään loistavina, joten jonkin aikaa päästään hiittien lomassa myös kotona ajamaan kunnon lenkkejä. Toiveissa on tässä vaiheessa vielä, että jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan (ja nehän niin usein tuppaakin hevoshommissa menemään...) niin molemmat hevoset aloittaisivat ravikautensa huhtikuussa. Toivottavasti vieläpä tämän vuoden huhtikuussa...


Yksi asia, minkä vuoksi tulevaa kevättä odotetaan tässä tallissa jo kovasti on sähkö. Se kun ei sitten millään tahdo näin talvisaikaan aitauksissa kiertää, vaikka paimen napsuttaisi rehuladon seinällä kuinka komeasti tahansa. Ja hevoset ovat kyllä mestareita huomaamaan sähköttömyyden ja osaavat kyllä hyödyntää moisen puutoksen... On niin rasittavaa jo pelkästään katsoa, kun hevoset nojaavat aitoja vasten - saati sitten että ne pystyvät nyt puremaan aitalautoja ja vielä se, että Aatun aitauksessa on joka päivä jostakin kohti lauta irti tai sähkölanka poikki. Kyllähän ne aitauksissaan ovat toistaiseksi  pysyneet, mutta totaalisen tarpeeksi ovat ihmiset sähköttömyydestä tänä talvena saaneet. Keväällä/kesällä odottaa siis ainakin jonkinsortin aitausremontti ja maalausurakka. Voihan sähkö ja jääkausi...

10.2.2011

Pakkaspäivän kuvasatoa

Helmikuun kymmenes kalenterissa,

...pakkasta kaksikymmentä mittarissa...


...tarhassa seisoo Salama odottamassa...

..että kaveri olisi lenkiltä palaamassa...

Ja kun talviaurinko laskee...

...tuttu hahmo kotiin juoksee...

Aatu höyryävänä lenkiltä tulee

ja tallissa melassiveden suuhunsa nuolee.

Sillä välin hepuli iskee tammaan aina niin rentoon... 

...joka nyt on lähdössä jonnekin päin lentoon.


Reenaan sitten oman pääni mukaan

...kun ei lenkille vienyt tänään kukaan.

Ohjelman nimi on ensin vetää

...hölkyn kölkyn hölkkää...

...ja sitten täyttä laukkaa...

Näin saavutan varmimmin

                                     ....kierrosajan parhaimman... 

                            ...sitten Miia vie talliin ystävän kaikista kalleimman.
                                        
                                    Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

1.2.2011

Muutosten myllerrystä

Tästä vuodesta ei sitten tullutkaan mitenkään tavallinen. Sen voi ainakin todeta jo kun vuoden 2011 ensimmäinen kuukausi on taivallettu. Tammikuun kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet melkoista surun ja luopumisen aikaa. Jäähyväisiä on jätetty niin monet, että koko vuoden kiintiö saisi toivottavasti ainakin olla nyt tässä.

Ensinnäkin, meidän rakas -ja joskus niin raivostuttavakin- pappa ei enää koskaan soita ja kysy, miten hevosten treenit on sujuneet, miten on ajettu ja miten on mennyt. Tai kysy montako hiirtä on tallissa nyt onnistuttu pyydystämään tai mihin on suunniteltu seuraavia kilvanajoja. Pappa ei enää koskaan tule katsomaan hevosten startteja meille toto-tv:n välityksellä ja arvostele samalla, mikä on mennyt treeneissä metsään ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ei. Pappa katsoo, valvoo ja suojelee meidän tekemisiämme nyt pilven päältä. Ja luulisi, että sieltä toto-tv:kin näkyy todella hyvin. Uskon ja toivon, että pappa ohjaa ja opastaa meitä nyt jollakin muulla tavalla kuin puhelimen välityksellä. Ja samalla tietenkin toivon, että meidän hevosemmekin saavat samalla oman uuden suojelusenkelin pilven reunalle seuraamaan, miten tämän kauden ja tulevien vuosien startit ja ravielämä muutoinkin luonnistuu. Sillä pappalla on varmasti nyt hyvä olla.

Toisekseen, kymmenisen vuotta minun jokaiseen päivääni kuulunut musta-valkoinen kanivanhus Vili ei enää pompi karsinassaan vastaan. Vili on ollut sitkeä pupu, joka on selvinnyt monesta ja ollut monessa mukana. Omassa tallissa on aina ollut yksi kanien karsina tallin pienimpiä asukeita varten. Mutta nyt sekin karsina on puoliksi tyhjä. Enää kanien karsinan oven avatessa vastaan pomppii vain Vinski, joka toivottavasti jaksaa vielä jonkin aikaa yksineloakin ja samalla ilahduttaa minun tallipäiviäni.

Ja kolmanneksi. Kun jatkossa hevosten kanssa mennään Kaustiselle treenaamaan ja hiittiä ajamaan, yksi on joukosta poissa. Miettusen Heikki ajeli aina - ihan aina- sama milloin Kaustiselle meni, hevosilla rataa ympäri ristiin rastiin. Heikki, joka oli ehkä maailman taitavin työssään ja ongelmatapauksistakin hän loihti juoksijoita, tähtiä ja voittajia. Heikki istahti kerran myös Salaman kärryille, ajoi hiitin ja antoi ohjeita, kuinka jatkossa tamma kengittää ja mitä varusteita kokeilla. Heikin ohjeesta Salamalle kokeiltiin viime kesänä alumiinipäärynäkenkiä eteen ja jotain silloin naksahti tamman ravissa kohdalleen. Heikki auttoi aina ihan jokaista ja ihan joka kerta hän ehti hiitillä ollessammekin jotain käydä höpöttämässä. Kaustinen menetti paljon ja koko Suomen raviurheilu vielä enemmän. Maailma on vain joskus liian julma ja kova paikka. Ehkä taivaassa raviurheilukin on helpompaa.

Kaikkien käsittämättömien menetysten ja muutosten myllerrysten lomassa omat hevoset pitävät kuitenkin elämän myös tietyllä tapaa tiukasti arjen ympyröissä kiinni. Ja hyvä niin, sillä elämä jatkuu, sillä sen on jatkuttava. Salama ja Aatu ovat edelleen olleet viidesti viikossa aisoissa ja juosseet metsätiellä pitkiä lenkkejä. Joskus menee paremmin, toisinaan huonommin. Molemmilla on kaikki kutakuinkin hyvin, mutta välillä kummallakin jotain pientä proplematiikkaakin. Ota siitä nyt sitten selvää.

Kaikesta surusta huolimatta aurinko on jaksanut näyttäytyä viime päivinä myäs tässä maailman kolkassa. Kevään lähestymisen on huomannut lauleskelevien lintujen lisäksi myös Aatu, joka jatkaa tomeraa karvanvaihto-operaatiotaan. Tulevan kevään odotettuihin tapahtumiin ja ilonaiheisiin kuuluu ehdottomasti maaliskuun 13. päivä Kaustisella ravattavat Toholampi-ravit, joissa kaikki lähdöt on nimetty Toholammin yritysten mukaan ja kaikkien lähtöjen voittajat saavat tietenkin asiankuuluvasti komeat voittoloimet. Toholammin Hevosjalostusyhdistyksen sihteeri on jo etukäteen syystäkin ylpeä.

Pitäkää huolta toisistanne. Ja hevosistanne.