Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



24.8.2009

Vaikeuksia ja vaivoja



Viime aikoina on jossakin määrin taas tullut mietittyä tämän hevoshomman kannattavuutta ja ylipäätänsä mikä tässä touhussa oikein vetää puoleensa. Olen vakaasti sitä mieltä, että raviurheilussa on vain kaksi ammattiryhmää, joiden silmin katsottuna raviurheilu on kannattavaa: Ensimmäinen on eläinlääkärit ja toinen valjas/hevostarvikekauppiaat. Minä olen viimeisen viikon aikana taas uskollisesti kantanut korteni kekoon näiden ammattiryhmien tukemiseksi ja kuskannut vähäiset euroni klinikalle ja Saarisen Matille... Täytyyhän joidenkin tässä touhussa pärjätäkin!

Viime ajat on mennyt lähinnä huoltotoimenpiteiden parissa. On kengitetty, madotettu, rokotettu, piikitetty. Ja se aika mikä näiltä on jäänyt on sitten treenattu.


Ensinnäkin viime viikolla Jyri kengitti ja hiittasi Salaman Kaustisella. Tamman ravirytmi on ollut niin hakoteillä, että muutettiin kengitystäkin heti kerralla kunnolla: eteen alumiini-combit ja taakse hokkikengät. Alumiinit ei ole kyllä mitkään treenikangät, mutta halusin kokeilla, mitä tapahtuu, kun etupäätä kevennetään reippaasti. Hokkikenkiä olen haaveillut jo jonkin aikaa takapäähän, sillä jossakin määrin olen miettinyt, onko kaikkien ongelmien pääsyy pidon puutteessa... No, nyt sain kaiken minkä halusin. Kengityksen jälkeen Jyri päästeli 2600 metrin hiitin. Enää ei kolissut jalat yhteen ja sivusta katsottuna hevonen näytti varsin kohtuulliselta. Vauhtia tamma otti aivan eri tapaan kuin aikaisemmin ja Jyri olikin sitä mieltä, että nopeuden puutteesta Salaman menestyminen ei jää kiinni. Mutta. Voiman tai terveyden puuttesta se sitten voikin jäädä. Oikea takajalka on edelleen toivottoman voimaton ja hevonen vetää sitä aivan liikaa. Kuulemma surutta saisi jarrukärryjä vedätellä ja niillä vetoja ajaa...

Sunnuntaina kävin Salaman kanssa kaksistaan Ylivieskassa, missä oli sovittu hiittitreffit Santun ja Jokitalon poppoon kanssa. Ja jos Salama on aikaisemmin vetänyt takastaan, niin nyt se ei ainakaan loppuhiitistä käyttänyt koko jalkaa lainkaan! Jopa minä nyt vihdoinkin näin ja tajusin, miltä se jalan vetäminen kärryiltä katsottuna näyttää! Ei ole kunnossa hevonen ei. Siispä seuraava suunta oli klinikalle, minne päästiinkin heti tänään. Salama sai oikeaan takapolveensa piikin. Ja muutaman viikon päästä saa uudestaan. Jos multa kysytään (eikä eläinlääkäreitä) niin VIHDOINKIN piikki tuli edes oikeaan niveleen! Kyllä sitä voimaakin voi varmasti sitten ajaa, kunhan hevonen nyt aluksi on siinä mielessä terve, että edes käyttää jokaista kinttuaan oikein.

Salama ja Aatu sai influenssarokotteensakin perjantaina. Ensimmäinen kerta, kun meillä koskaan on hevosia rokotettu! Mutta nyt oli pakko, sillä ensi vuoden alusta ei rokottamattomilla hevosilla enää kilpaa päästellä. Mitään taukoja ei kyllä meidän hevoset rokottamisen vuoksi saanut eikä ne kyllä yhtään vaisuilta ole vaikuttaneetkaan. Moniko ihminen sitä ehtii viikon makaamaan, kun on influenssarokotteen saanut? Ei kukaan.

Tällä viikolla Aatun pitäis saada myös uusi kenkäkalusto jalkoihinsa. Ja Salaman alumiinitkin vaihdetaan rautaisiin versioihin, sillä eihän nuo alumiinit kestä viikkoa kauempaa... Kengityksen jälkeen on sitten Aatunkin lapsuus loppu ja oriin on vihdoin aika siirtyä kunnon treeniin. Tämän vuoden 3-vuotislähdöissä on tehty Tähti-Hepun toimesta jo Suomen Ennätyskin, joten kyllä vastaaviin vauhteihin kyetäkseen saa Aatukin ruveta jo hikoilemaan. ;)

Eli ongelmia ongelmien perään sen kuin riittää meikäläisillä. Raviurheilu on maailman vaikein laji. Toivottoman vaikea. En suosittele kenellekään. ;)

17.8.2009

Syksy saapuu

Tilasin talven heti kuninkuusravien jälkeen alkavaksi ja vaikuttaa siltä, että sen olen kohta saamassakin - sen verran syksyn tuntua on ollut viimeisen viikon ilmassa. Varsinkin tänään vettä tuli oikein tulvimalla ja tuuli oli kuin suoraan Siperialta. Hevosillekin sai kaivaa pitkästä aikaa loimet päälle ennenkuin niitä raaski ulos laittaa. Tuntui kyllä, että niillä vaikutti tällaisella karmealla kelillä olevan ulkona paljon hellepäiviä mukavampaa, sillä laukkaa ainakin vedettiin tarhaa ympäri kierros toisensa jälkeen. :)

Meikäläistä syksyn saapuminen lähinnä masentaa. Mikään ei oikein jaksa innostaa, eikä motivaatiota ole tehdä yhtään mitään. Tätä surkeutta ei ainakaan yhtään helpottanut se, että Salama esiintyi eilen Alavieskan harkkareissa lähinnä vain väärällä askellajilla nimeltä laukka. Ja kun ei Salama oikeasti edes osaa laukata! Nyt se kuitenkin veti heti lähtökiihdytyksessä laukalle, jota ei olisi suostunut antamaan millään alas. No antoihan se sitten, kun oli tyyliin pysähtynyt ja muu joukko meni jossain sadan metrin päässä. Lähestulkoon jokaiseen kaarteeseen tuli myöskin parin askeleen hyppy. Myönnetään, että radan kaarteet olivat kyllä hankalat, mutta on Salama juossut Lapinkairan radalla samanlaisia kaarteita milloinkaan niissä laukkaamatta. Selityksenä voidaan keksiä vaikkapa se, että kuski halusi ajaa Salamalla yhtä löysällä sekillä kuin harjoituksissakin - mikä ei näköjään ollut kovin loistava idea. Todellisuudessa taas Salama paukutti jalkoihinsa jälleen jokaisella askeleella. Sinällään on aika käsittämätöntä, että hiittikärryistä tammalla voi ajaa kuinka kovaa tahansa, eikä varmana kolahda jalat yhteen. Mutta kun laitetaan kevyet kilpakärryt perään, niin johan alkaa paukutus kuin kyyhkysmetsällä konsanaan. Sama ongelma oli kyllä kevättalvella peruskuntoaikakauden jälkeenkin ja nyt propleema on jälleen saapunut iloksemme. Noh, tällä viikolla taas kengitellään... Mutta raviurheilussa pitää kuitenkin aina koittaa hakea myös niitä hyviä puolia ja sellainen oli ehdottomasti Alavieskassa se, että hevonen yrittää startissa tällä hetkellä huiman paljon ja kilpailee niin tosissaan - aivan kuin ravihevoset ikään! Ohjissa on hyvä paine ja hevosella hyvä motivaatio mennä - harmi vain kun askellaji sattui olemaan nytkin väärä. Pää vetää nyt kyllä, mutta liikeongelmien kanssa siis painitaan edelleen. Ite oon tällä hetkellä niin tympääntyny koko raviurheiluun, että en tiedä, yritänkö Salamalla starttiin enää tänä vuonna ollenkaan, vai reenaanko rauhassa nyt taas talven (kerta se nyt on tulossakin...) ja kevättalvella tultaisiin uudella innolla radalle.

Tällä hetkellä mua tympäsee sekin, että Salama on "päällepäin" paremmassa kunnossa kuin koskaan. Nykyään se näyttää ihan aikuiselta hevoselta, ei enää varsalta, siitostammalta, työhevoselta tai keskeneräseltä teiniltä, vaan nimenomaan aikuiselta ravihevoselta. Mutta vaikka hevonen näyttää hienommalta kuin koskaan, se myös juoksee huonommin kuin koskaan. Hienoa. Ja niin pirun masentavaa.

Yritä nyt tässä sitten keksiä jotain positiivistakin kerrottavaa. Noh, kerrotaan nyt vaikkapa se, että Salama osaa nykyään nostaa ratsastaessa pohkeista laukan. Siis ihan silloin, kun ratsastaja haluaa eikä kuten kärryt perässä, silloin kun hevonen haluaa. Oon vetäny sillä laukkavetoja nimenomaan oikeaa laukkaa, jotta se työntekoa pinnaava oikea takajalka joutuisi kunnolla hommiin. Positiivinen asia on myös Aatu. Se treenaa niin hurjan hyvin. Toistaiseksi. Muuta positiivista en enää keksikään. Masentavaa. Piste.

11.8.2009

Kuninkuusravit näetty ja koettu

Ravikuningas 2009: Patrikin Muisto

Kuninkaallinen saattue: I.P. Vipotiina ja Patrikin Muisto

Meidän lisäksi kunkkareissa oli muutama muukin...


Toisilla kunkkarit ottaa päähän - Jonnalla jalkoihin.
Siitä se mummoutuminen alkaa; hieno on väri ja turvotus!


Näistä jokainen suomenhevosravurin omistaja haaveilee...
Näiden loimien ja seppeleiden takia töitä tehdään päivästä ja
vuodesta toiseen.


Ei ole häpeä olla nopea... Kunpa joskus jälkeläisilläkin olisi
samanlainen nopeus. Saran Salama revittää lauantain lämmityksessä.


Kesän kohokohta on nyt ohi. Lappeenrannan kuninkuusravit täytti taas kaikki odotukset ja hienon raviviikonlopun huippuhevoset jälleen kerran tarjosivat kaikille katsojille. Myös hellettä piisasi aurongon porattaessa koko viikonlopun. Suomen ravikansa sai Lappeenrannassa uudet upeat ravikuninkaalliset, kun Patrikin Muisto ja I.P. Vipotiina ottivat vallan haltuunsa 6808 metrin urakoinnin jälkeen. Hienoja hevosia kumpainenkin. Hienoa oli olla myös todistamassa sitä riemua, mikä uusien ravinkuninkaallisten taustajoukot saivat kokea. Heidän unelmansa on nyt toteutunut. Minun suosikkini Saran Salama ansaitsee viikonlopun urakastaan myös täydet pisteet. Kolminkertainen ravikuningas ei luopunut kruunustaan taistelematta, vaan sijoittui lopulta kuninkuuskilpailun kakkoseksi sekunnin hurjalle Patrikin Muistolle häviten.

Oma tankki on kuninkuusravien jälkeen jossakin määrin aina tyhjä. Elämää on kuninkuusravien jälkeenkin, mutta hieman takkuiselta arki tuntuu joka vuosi tuon ravikansan yhteisen juhlan jälkeen. Mitenkähän sitä taas saisi motivoitua itsensä työntekoon ja normaalielämän pariin, kun tähän asti on menty vain kunkkareiden voimalla. Tokihan ne kuninkuusravit on taas ensi vuonnakin, vieläpä Oulussa, joten ei kai se auta kuin alkaa niitä odottamaan.

Treeni-intoa kunkkarit sentään aina tuovat. Minun unelmani on vielä toteutumatta ja sen eteen tehdään taas uudella innolla töitä. Ja sitä on vielä paljon. Siispä hevoset ovat treenanneet ihan normaaliin malliin: Salama joka toinen päivä ja Aatu ehkä hieman harvemmin, mutta säännöllisesti kuitenkin. Salaman kanssa mennään sunnuntaina Alavieskaan harjoitusraveihin. Odotuksia ei ennestäänkään ollut, mutta ne laskivat entisestään, kun Salaman sarja olikin mennyt peruihin hevospulan takia, ja se joutuu juoksemaan nyt ehkä vähän kovempia hevosia vastaan. Olisin halunnut ajaa sillä nyt mahdollisimman helpon startin, mikä ei nyt taida aivan toteutua, mutta ollaanpa nyt ainakin mukana. Kuskikaan ei kovin kaksinen sankari ole, joten lähinnä kokemusta mennään molemmille hakemaan. Tiedä sitten pysynkö edes kärryjen kyytillä, kun yövuoron jälkeen lähden vielä silmät ristissä kilpaa ajamaan...

Laitan tähän hieman kuvasatoa kuninkuusraveista. Imetään niistä sitten voimaa taas syksyn räntäsateissa. ;) Seuraaviin kuninkuusraveihin nimittäin ei ole enää kuin ehkä jotain 360 päivää... Niitä odotellessa!

3.8.2009

Kunkkarikuume nousee!

Kesän kohokohta on hyvin lähellä. Kuninkuusravit ravataan ensi viikonloppuna Lappeenrannassa, jonne pitkän matkan vuoksi suunnataan Jonnan kanssa jo perjantaina. Luvassa on takuulla jälleen kihelmöivän jännittävä kilpailu vuoden 2009 ravikuninkuninkaasta ja kuningattaresta. Mutta päälähtöjen lisäksi kununkuusraveissa jokainen muukin lähtö vilisee huippuhevosia, sillä ohjelmaan kuuluu mm. suomenhevosmonten SM-finaali, pikkuprinssi, pikkukunkku, V75-finaalit ja monta muuta äärimmäisen hienotasoista huippuravilähtöä.

Minun kuninkuusravihistoriani alkoi vuonna 1997 Ylivieskan kuninkuusraveista. Kun sen tunnelman pääsi kokemaan kerran, ei näistä karkeloista yksinkertaisesti voi enää jäädä pois. Mukaan on päästävä vaikka pää kainalossa. Lappeenrannan kuninkuusravit ovat minulle jo kolmennettoista kunkkarit. Yleisön seassa omia suosikkeja kannustaessa ei voi olla unelmoimatta siitä, että vielä jonain päivänä oma hevonen juoksisi kuninkuusraveissa - ei välttämättä edes päälähdössä, vaan ihan sama missä "oheislähdössä" tahansa, sillä kunkkareissa ollaan jokatapauksessa aina huipulla. Siellä hevoset saavat ansaitsemansa huomion, jokainen osaanottaja on varmasti viimeistä häntäjouhea myöten puunattu ja jokaisen kanssa on tehty vuosikausien työ - kaikki hevoset ovat huippukuntoisia ja äärimmäisen hyvinhoidettuja. Ja se mieletän tunnelma ja yleisön mukanaeläminen saa joka kesä ihon kananlihalle ja vedet silmiin - samanlaista ravifiilistä ei voi löytää mistään muualta. Kaikki tämä on niin uskomattoman hienoa, että edes se, että jonotat kaksi päivää ihan joka paikkaan - jopa aina niin ihaniin pajamajoihin, litistyt 20 000 ihmisen väkivyöryyn, poltat itsesi punaiseksi kuoriutuvaksi ravuksi istuessasi pari päivää paahtavassa auringonpaisteessa, et löydä ihmisvilinästä yhtä ainutta tuttua kasvoa ja maksat finn spingin vesipulloa myöden ryöstöhinnan, ei latista kunkkarimeininkiä. Se kaikki on kuninkuusravien tunnelman arvoista.

Minulla on kuninkuuskilpailuun vain yksi suosikki. Saran Salama. Toivon, että Saran Salama vie vanhoilla päivillään vielä neljännen ravikuninkuutensa. Perttusen Tapio osaa virittää oriinsa huippukuntoon aina kesän h-hetkeä varten ja myös hevonen itse tuntuu tietävän, että kyseessä ei ole ihan mikä tahansa V75-lähtö. Saran Salama nauttii ihmisten kannustuksesta ja yltää kuninkuusajoissa aina parhaimpiin suorituksiinsa. Toivottavasti sama tahti jatkuu Lappeenrannassakin. Harmittavaa on, ettei A.T. Eko osallistu tänävuonna pääkilpailuun lainkaan. Viime vuonna Eko oli kokonaiskilpailun kolmas ja ensikertalaisen suorituksen näyttävyyttä korosti tietenkin pitkän matkan voitto suomenennätyslukemilla. Toivottavasti Eko nousee vielä omalle tasolleen ja näyttää ensi vuonna Oulussa muille menemisen mallia.

Sekä kuninkuus- että kuninkatarkilpailu vaikuttaa etukäteen ehkä tasaisemmalta kuin koskaan minun ravihistoriassa. Jännittitettävää riittää varmasti viimeisen matkan maaliintuloon saakka.

Omat hevoset eivät tiedä tällaisista karkeloista vielä mitään. Tulevaisuuden ravikuningas ja ravikuningatar laiduntavat tyynen rauhallisesti kärpästen kanssa pihalla. Aatu on taas yhden askeleen seppelettä lähempänä, sillä se sai viime viikolla kilpakärryt ensimmäistä kertaa peräänsä. Eipä ori niistä mitään välittänyt vaan veti "hiitin" sellaisella tyylillä, että oksat pois. Salama on käynyt tunnollisesti joka toinen päivä Lampin harjoitusravirataa kiertämässä. Kunto nousee ja ravi paranee hiljalleen. Eilen minä puolestani pääsin monteilemaan Kenny Croftin kanssa Pihtiputaalla. Oriin ensimmäinen montestartti ei tuonut menestystä, mutta iloa kylläkin: hevonen toimi loistavasti, oli äärimmäisen mukava ratsastaa ja teki sen minkä kolmella terveellä jalalla pystyi. Upea Kenny takasi sen, että minulla oli ainakin lähdön komein hevonen ratsastettavana. :)

Kunkkareihin on enää viisi yötä...