Niin. Otsikossapa ovat ne kaksi asiaa, joiden kautta tätä hevosurheilua harrastetaan ja joiden välillä koitetaan tasapainotella. Välillä menee paremmin ja välillä huonommin. Mutta molempia tarvitaan, sekä oikeassa elämässä että raviurheilussa!
Kaivoin viime kesän ravimuistoja tähän kuviksi. Samu ja iskä Ylivieskassa. |
Aatun hankoside reagoi taas. Heti, kun viimeksi hehkutin, kuinka hyvin ori treenaa. Olisi varmaan pitänyt olla taas vain hiljaa. Tiedä häntä, mutta pettymys on ollut valtava. Aatu teki yhden huonon treenilenkin, jonka jälkeen vasen takajalka turposi tukiksi. Ja kun kyse on Aatun jalasta, niin aluksi siihen katsominenkin vaikutti käyvän kipeää. Koska jalka turposi niin pahoin, elättelin mielessäni kyllä toiveita, josko kyse olisikin vain ihorikon aiheuttamasta impparista. Pistin hevoseen pari pullollista penisiliniäkin ja sain kuin sainkin jalan siedettävän näköiseksi. Pieni, mutta suurta huolta aiheuttava lämpöisempi kohta löytyi kuitenkin sisäsääreltä. Maanantai vietettiin sitten suurimmaksi osaksi autossa istuen ja piipahdettiin Aatun ja Samun kanssa Tampereen klinikalla. Aatun jalasta löytyi taas kerran pieni, 15%:n vamma hankositeen runko-osasta. Hiljaiseksi veti. Samun osalta jänteen kontrolliultraus näytti paranemisen edenneen aikataulussa, eikä leikkaushoidolle ole ainakaan tässä vaiheessa tarvetta. Kävelyttäminen odotetusti jatkuu kuitenkin vielä seuraavat 1,5 kuukautta.
Tosiasia on, että tuo Aatun vasemman takajalan hankoside hajoaa nyt aivan liian helposti. Nyt se kesti treeniä kaksi kuukautta, mutta siinäkään ajassa ei keretty vielä ajaa yhtään kunnon hiittiä. Kimmon mukaan hankositeessä täytyy olla jotain haurastumaa, kun se näin helposti ja jatkuvasti oireilee. Se on varmasti täysin totta.
Aatu viime juhannuksena Härmään lähdössä. |
Järjellä ajatellen jalan jatkuvassa kuntouttamisessa ei ole enää mitään järkeä. Mutta. Järjellä ajatellen ei kukaan saisi edes koko raviurheilua harrastaa. Aatun kohdalla on aika paljon tunnettakin pelissä. Se on ollut ja on tietenkin yhä melkoisen hyvä hevonen. Aatulla on sellaisia ominaisuuksia, jotka olisivat voineet viedä sen vaikka ykköstasolle asti. Lisäksi se on tälläkin hetkellä upea katsella. Iloinen, eläväinen, treenattu, kesäkarvainen ori. Noh, onhan se upea. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Jossakin vaiheessa jokaisella hevosella tulee eteen se hetki, kun sen ura syystä tai toisesta katkeaa. Tällä hetkellä sen saisi Aatun kohdalla sanoa päättyneen Turun kuninkuusraveihin. Huipulle. Sinne minne tuo hevonen oikeasti kuuluikin.
Aatu ja Niko Härmässä. |
Mutta. Yksi tosiasia on, että raviurheilulla ja järjenkäytöllä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Aatun hankoside tullaan tulehdusturvotuksen poissaamisen jälkeen polttamaan ja näin ollen kokeilemaan jalkaan vielä tuo "vanhan kansan parantamistapa". Polttaminen jakaa nykyaikana ihmisten, eläinlääkäreidenkin, mielipiteitä. Kimmo näki sen kanssamme varteenotettavana vaihtoehtona nyt, kun hankkarin kanssa on selvästi otettava kovammat keinot käyttöön. Tuollaisena se ei ainakaan tule kestämään, se on nyt viimeistään selvää. Polttaminen on viimeinen, mutta ehkä paraskin hoitovaihtoehto nyt, kun hankoside näyttää oireilevan pienesti mutta hyvin herkästi. Jatkoaika alkakoon.
Tänä vuonna, vuoden parhaimpaan aikaan, kevään kynnyksellä, ollaan ihan erilaisessa tilanteessa kuin vuosikausiin. Ensi kesänä meidän tallin hevosista ei tulla ajamaan yhdelläkään kilpaa. Tulee tyhjyys. Haluaisin kokeilla käyttää ravireissuilta nyt ylijäämän ajan hevosten uintitreenin mahdollistamiseen. Se olisi sekä Samulle että Aatulle niin valtavan hyvää kuntoutusta. Etenkin Aatun kohdalla, jolla vamma on takajalassa, on helposti se vaara, että hevonen alkaa säästelemään jalkaa. Uidessa jalkaa ei voisi säästellä, mutta toisaalta se ei rasittaisikaan jalkoja lainkaan siinä määrin kuin juokseminen. On ihan eri tarinansa sitten, saisiko näitä kumpaakaan jäärää ikinä veteen, mutta jollain lailla minua suuresti kiehtoisi ottaa tämäkin uinti-oljenkorsi hevosten kuntouttamisessa vielä käyttöön. Käytännössähän tämä tarkoittaisi ihan samanlaisia kopin kanssa tehtäviä reissuja kuin hiittireissutkin, mutta hevosiinhan sen kaiken vapaa-ajan on tähän saakkakin käyttänyt. Keväällä ohjelmassa olisi myös meidän tarhojen aitojen uusiminen, joten sinällään tekemistä löytynee, vaikkei hiitille tai raveihin päästäkään. Mutta tosiasiahan on, että ne ravireissut ovat kuitenkin tämän harrastuksen suola. Niitä on saanut tämän hevoskaluston kanssa tehdä melkein viimeiset kymmenen vuotta, joten kieltämättä hyvin erilainen kesä on tulossa.
Tämä on raviurheilua. Kyse ei vieläkään onneksi ole mistään sen vakavammasta asiasta. Mutta kyse on kuitenkin meidän rakkaasta harrastuksesta, jonka eteen ollaan tehty aikamoisen paljon töitä. Tämä on nyt sitten näköjään taas tällainen vuosi, jolloin kaikki yksinkertaisesti vain menee pieleen. Ihan kaikki. Vielä kerran kuitenkin mutta. Yrittämättä jättäminen on varmin tapa olla onnistumatta.
Samun lähtö Ylivieskassa heinäkuussa. Joukon perältä volttiennätyksen ja kolmossijan kanssa kotiin. |