Tässä se on. Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin miljoona mietettä kätkee edellinen kuva sisälleen. Neljä vuotta vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä. Unelmia, uskoa, toiveita, haaveita. Treeniä, treeniä, treeniä, treeniä. Kelillä kuin kelillä. Nyt on tultu tähän. Kuva on todiste ikuisiksi ajoiksi siitä, että Aatun nelivuotiskauden aloitussartti oli juuri niin hyvä kuin sen kuuluikin olla.
Perjantaina oli harvinaista herkkua päästä raveihin kahden hevosen kanssa. Ja vielä harvinaisempi ihme oli, että toisen kanssa saatiin palata kotiin voittoloimi auton penkillä. Aatu oli upea. Siitäkin huolimatta, että raveihin päästyään nuori herra oli lievästi ilmaistuna energinen ja eloisa otus... Lämmityksen jälkeen taustajoukoille meinasi kyllä iskeä totaalinen epätoivo. Se Aatu, joka Kaustisella on niin keskittyneesti juossut hiittiä oli nyt tosipaikan tullen vaihtunut johonkin pomppivaan pelle-hermanniin. Aivan kaikki oli mukamas uutta ja ihmeellistä, Ylivieskan rata oli aivan erilainen kuin Kaustisen, vastaantulevat hevoset näyttivät yhtäkkiä vähintäänkin hirviöiltä, paalut möröiltä ja yksinkertaisesti kaikki aivan kauhealta. Aatun keskittyminen oli tipotiessään ja tilalla hyppeli pelkkä pelle, joka esitti pelkäävänsä aivan kaikkea. Ihan kuin koko hevonen ei koskaan aikaisemmin olisi ravirataa nähnytkään... Kuski ajoi lämmitystä pitkään ja hartaasti, mutta ei aisoissa ollut lainkaan se Aatu, mikä hiiteillä on nähty. Tuntui jotenkin niin toivottomalta miettiä, että tässäkö tämäkin startti taas oli - hylätty liiat laukat varmasti jo ensimmäiseen kurviin??? Mutta kun itse kilpailu sitten koitti, jotain naksahti myös herra hevosen päässä kohdilleen. Hapuilevan ja varovaisen lähdön jälkeen koko hevosen olemuksesta näki ensimmäisellä takasuoralla, että se rentoutui ja keskittyi omaan työhönsä. Kai oriin päässä syttyi jokin lamppu siitä, että ihan kuin hän olisi tehnyt jotain vastaavaa joskus aikaisemminkin... Aatu sai ihan unelmajuoksun ensiksi toisessa parissa ulkona kierroksen ajan, sitten puoli kierrosta johtavan takana ja siitä viimeisen puolikkaan koittaessa kuski käänsi oriin johtohevosen rinnalle. Loppusuoran alussa Aatu tiesi tarkalleen, mitä tehdä. Kuski istui hiljaa piiska taaksepäin, meno näytti vaivattomalta ja ori karkasi komeasti muilta. Tähtivauhtinen viimeinen puolikas toi voittoajan 33,3 ja onnenkyyneleet taustajoukkojen silmiin.
Kaiken sen kirkumisen, kannustushuutojen ja epätodellisuuden tunteen taakse kätkeytyi myös pieni helpotuksenhuokaus. Aatun hyvyys ei onneksi ollutkaan vain meidän oma keksimmämme juttu. Se oli sitä ihan oikeastikin. Luonnonjuoksija, jolla on lahjoja yltää vielä jonain päivänä vaikka mihin saakka.
Mutta jottei kaikki olisi pelkkää onnea ja iloa niin olihan meillä mukana Ylivieskassa tietenkin myös Salama. Ja sellainen Salama olikin, että koskaan en ole aiemmin hevosestani tätä puolta nähnyt. Salama, joka on se maailman kiltein hevonen äityi perjantain ravireissulla niin kiukkuiseksi, etten oikeasti oikein edes ymmärtänyt, miten minun hevosestani voi löytyä tuollainenkin puoli. Salama on kuitenkin viisas - se on ollut jo monesti raveissa mukana ja tietää, mistä on kyse silloin, kun kuulutukset kaikuvat ja kaviot kopisevat. Ja siellä se sitten joutui kopissa seisomaan monta tuntia tyhjän panttina odottaen omaa ravien viimeistä lähtöään ja keräämään samalla hieman aggreesioita.... Kopissahan Salama vielä tyynen rauhallisena vuoroaan odottikin, mutta kun sen vuoro sitten tuli päästä pihalle, oli tamma aivan täynnä tulta ja tappuraa. Salama oli niin lennossa jo kun otin sen kopista pois, se oli lennossa sitä talutellessani ja kun rupesin riisumaan kuljetuskamppeita sen päältä tapahtui jotain, mitä Salama ei koskaan ole tehnyt: Tamma potkaisi mua reiteen oikein mielenosoitukseksi kaikesta kärsimästään kurjuudesta ja odottamisesta. Koskaan ei ole kyllä tullut mieleenikään edes varoa Salaman potkuja, mutta näköjään Salamankin sisällä asuu oikea kiukkuinen kilpahevonen.
Salkkaria verrytellessäni se oli virkeä ja lämmityksessä se porhalsi menemään sellaisella asenteella, että alta pois. Ja siltä tahti oli kyytiinkin tuntunut; kuski oli hevoseen oikein tyytyväinen. Toivoton lähtöpaikka oli kuitenkin meidän murheen kryynimme jo etukäteen ja ammattikuski tiedosti asian vallan hyvin. Meikäläisen arvostus Suomen tämänhetken ykköskuskia kohtaan kohosi varmaan taivaaseen saakka tämän sanoessa, että on katsonut etukäteen videokirjastosta Salaman viime startteja, ja niissä se on joutunut aina kiertämään, että nyt taitaa olla huonolta lähtöpaikalta suojajuoksun paikka. Ja kuski teki juuri niinkuin lupasikin: nätti, vaivaton, ehkä selkäjuoksu maaliin saakka. Missään vaiheessa Salama ei päässyt oikein vapaasti kirimään, mutta tällaista juoksua tamma jossain vaiheessa todellakin tarvitsikin. Maaliin hevonen tuli voimissaan ja varikolle niin kiukkuisena, että Salaman mielenosoitus alkoi jo oikeasti huvittaa. Sijoitus kahdeksas, viimeset rahat ja edelleen ennätystä hipova aika 32,0. Ja kun Suomen kärkiohjastaja sanoo startin jälkeen minun normihevosestani, että tamma on kovassa kunnossa, niin täytyyhän pessimisti-omistajankin olla vain ja ainoastaan tyytyväinen. Mietinkin, että vaikka sijoitus oli tämän kauden huonoin, olin hevoseen ja sen olemukseen varmasti tyytyväisempi kuin koskaan. Näinhän se urheilussa aina meneekin, että ne sijoitukset eivät kerro aivan koko totuutta...
Hienon ravipäivän jälkitunnelmissa ollaan edelleen hyvin hyvin onnellisia. Ja toivotaan enemmän kuin mitään tällä hetkellä, että hevoset vain saisivat kilpailla kesän terveinä. Voi kumpa...
Eilisen äitienpäivän kunniaksi täytyy muistaa olla ylpeä myös kaikista meidän hevostemme äideistä. Viime perjantaina Hevosurheilussa esiteltiin nimittäin uudet jälkeläispalkitut suomenhevostammat. Valiopalkittujen kunniarivissä olivat Aatun emä Ponnen-Leikki ja Samun emä Samarin. Ja kaiken hyvän lisäksi kakkospalkinnon oli jälkeläisistään saanut Salaman emä Alpertta-Rok. Hyvä meidän hevosten äiskät! Onnea kaikkien kasvattajille hienosta ja pitkäjänteisestä työstä uusien ravureiden jalostamisessa! Kyllä tuntuukin erityisen hienolta mennä aamulla talliin näiden periyttäjätammojen varsoja ruokkimaan, hoitamaan, treenaamaan - ja haaveileimaan. Sillä meidän hevosten äiskät tekee ravimaailman tähtiä. :)
Näissä kaikissa kuvissa Aatu on Ylivieskassa keskittymässä lämmityksen keskittömyttömyyteensä.