Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



30.5.2011

Salaman tähtijuoksun kuvia









Onneksi Jonna vinkkasi, että Kantokosken Kirsin kuvitellen -sivuilla on kuvia myös Salaman viimeisestä Vaasan startista. Ja olivatkin kyllä upeita kuvia. :) Koska reissusta tuli tulosten perusteellakin ikimuistoinen, niin nämä kuvat ovat kyllä enemmän kuin tärkeitä muistoja. Tähtitamma-suurennosta seinälle tässä siis jo kovasti puuhastellaan... ;)

Näissä kuvissa on kyllä jo tekemisen meininkiä. Salkkari 29,4a!

29.5.2011

Rajua raviuheilua

Jotenkin eriskummallinen eilinen ravireissu takana. Aatu oli yhdeksän hevosen Nuorten Sarjassa seitsemäs eli vaatimattomasti toiseksi viimeinen, ei saanut euronhyrrää rahaa - vaikka ori paransi puoli sekuntia ennätystään ja lopetti viimeisen puolikaan lähes valiovauhtia. Kummallista. Jokatapauksessa heikosta sijoituksesta huolimatta hevonen oli erinomaisen hyvä.  Mielestäni tämä tilanne kuvaa tällä hetkellä täysin raviurheilun hurjuutta ja nuorten suomenhevosten tasoa. Kaikki vain ajavat niin pirun lujaa.

Kaustisella ajettiin eilen illalla todella tasokas 4- ja 5-vuotiaiden Nuorten Sarja. Pienestä osallistujamäärästä huolimatta kaikki lähdön yhdeksän osallistujaa olivat todella hyviä nuorukaisia. Kuski varoitteli jo etukäteen innokkaimpia, että Aatun rutiini ei vielä taida riittää tällaisissa lähdöissä pärjäämiseen. Ja pelkäsi myös, että kilpailusta tulisi Aatun uran neljänteen ja kauden toiseen starttiin liian kova pala purtavaksi. Mutta sehän ei pelimiehiä estänyt; Aatu pelattin lähtönsä suosikiksi ja ihmiset tuntuivat taas kerran odottavan, että varsalla ajettaisiin piiska viuhuen hampaat irvessä kilpaa kokeneempia ja nopeampia hevosia vastaan. Niinpä niin. Toki niin olisi voinut tehdäkin - ja samalla koko neljän vuoden työmäärä olisi poispyyhkäsity eikä hevoselta voisi enää vaatia yhtään mitään. Mutta kun tällä hevosella olisi haaveena ajaa vielä useiden vuosien päästäkin kilpaa....

Viimeksi Ylivieskassa Aatu kävi etenkin ennen lämmitystä valjastuskatoksellakin todella kierroksilla. Mutta nyt tilanne oli täysin eri kuin kilpailupaikkana oli tuttu ja turvallinen Kaustinen. Aatu katseli ympärilleen ja totesi, että jaa, ollaan taas työmaalla. Eikä sen tarvinnut nyt lainkaan riehua, hypellä, höristä tai pullistella yhtään kenellekään. Aatu olikin koko illan todella keskittynyt ja rauhallinen. Lämmityksessä se näytti ja tuntui letkeän hyvältä, rennolta, rauhalliselta ja hyväraviselta. Itse lähdössä starttitilanne jännitti taas varmasti kaikkein eniten. Aatu ei ole vielä mikään rakettiavaaja eikä sen kanssa oikeastaan voi tässä vaiheessa muuta kuin antaa oriin itse lähteä sillä vauhdilla kuin se päättää lähteä. Pelätyltä lähtölaukalta vältyttiin, mutta suhteellisen hiljaahan Aatu taas avasi. Juoksupaikaksi jäi neljäs sisällä, jossa Aatu taivalsikin täysin paketissa lähes koko matkan. Verkkaisen avauskierroksen jälkeen kärki pisti hanat auki, mutta koko porukka pysyi tiiviissä kasassa. Sanoinkin, että yleensä Nuorten Sarjoissa nähdään huimia tasoeroja ja välimatkat venyvät pitkiksi, mutta nyt koko porukka pysyi ihan paketissa. Ja Aatun tilanne oli toivoton viimeisessä parissa sisällä... Loppusuoralla kuski kiskoi hevosen vielä ulkoradoille ja 25-vauhdissa hurja Aatu vielä kerran vaihtoi rytmiä ja tuli palasen todella todella kovaa kirien. Siinä vaiheessa askeleet kuulemma meinasivat mennä solmuun, kun varsa yritti enemmän kuin kaikkensa - kuski kiitti hevosta mahdottomasta yrityksestä ja otti vauhtia pois. Rajat ne on jokaisella ja jokaisessa touhussa. Ja vaikka Aatun vauhtivarat joskus tuntuvat rajattomilta, niin johonkin nekin loppuvat ja johonkin ihmistenkin on rajat vedettävä.

Jokatapauksessa Aatun esitystä ei huonosta sijoituksesta huolimatta voi moittia. Lähtö oli sille liian kova ja juoksuasetelmista muodostui mahdottoman hankalat. Ohjastaja oli kuitenkin hevoseen enemmän kuin tyytyväinen. Kuulemma hevonen voi voittaa olematta hyvä, tai jäädä rahoitta olemalla todella hyvä. Ja ohjastajan mielestä Aatu oli tällä kertaa jälkimmäistä. Ennätys korjaantui lukemiin 32,8, joka tässä vaiheessa 4-vuotiskautta on aika kovaa valuuttaa. Parasta kaikessa kuitenkin on, että vaikka Aatu on olemassaan jokseenkin iloinen ja energinen veijari, se on molemmissa tämän kauden starteissa keskittynyt täysin vain ja ainoastaan työntekoon. Ihan kuin oikean ravihevosen kuuluukin. Nyt treeni jatkuu ja tähtäin on kuukauden päästä Pikkupelimannin karsinnoissa. Siellä mukanaolo olisi meille aikamoisen suuri asia.

Eilisen ravipäivän parhaaksi anniksi jäi siis varmaan aina liiankin vaatimattoman kuskin antamat ennakkokommetit pelivihjeitä haastatellessa: Ponnen Aatoksessa on kyse Suuresta Lahjakkuudesta.

Tämä riittää. Toivon, että jonain päivänä Aatu vielä näyttää kaikille, mistä on kyse...

23.5.2011

Tähtitamma

En tiedä mitä tähän alkuun nyt oikein voisi sanoa. Joten lainataan ihanaa Mertarantaa ja huudetaan: Taivas varjele!!! Mikä sieltä tulee?! Nyt ei tule maalia, ilmaveiviä tai maailmanmestaruutta - nyt tuli minulle paljon tärkeämpi meriitti. Tähtijuoksijatitteli. Minun Salaisuudelleni!


Mitenkähän sitä osaisi pukea sanoiksi sen kaiken ilon, mykistyksen, kiitollisuuden ja onnen siitä, että nyt meidän pienessä tallissa asustaa tähtiaikainen tamma. Salama on tottakai ollut viimeiset neljä vuotta minun silmäteräni, kaiken ajan, rahan ja rakkauden kulutuksen kohde. Se on ystävä, joka on ehkä luotettavin laatuaan. Se on harrastuskaveri, jonka kanssa on mukava viilettää metsäteillä, reissata raveissa, ratsastaa laukkaympyröitä hangessa tai käydä jokirannassa ihastelemassa Suomen luonnon kauneutta. Harrastuskaveri Salaman tärkein tehtävä onkin, vastapaino työlle ja kaikelle maailman ärsytykselle. Mutta. Kaikkea tätä Salama on nyt ja jatkossakin, mutta lisäksi tästä lähtien Salaisuus Rok on oikeasti tähti ravitaivaalla. Sillä eilen Vaasassa tehtiin ihmeitä. Ravimaailmassa kovin pienen tytön suurista unelmista tuli totta. SALAISUUS ROK 29,4a, uusi tähtijuoksijatamma!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Salama on ollut tämän kauden jokaiseen neljään starttiin kummallisen hyvä. Se on mennyt jokaisessa startissa tänä vuonna kovempaa kuin kahtena edellisvuonna kertaakaan. Kieltämättä syitä siihenkin on tullut viime aikoina mietittyä. Ratkaisevin seikka saattaa olla se, että tamma sai treenata talven terveenä ja nyt koko kevään ajan se on hiitannut hyvänoloisesti. Ravi on ollut tämän vuoden starteissa Salamaksi yllättävän hyvää, sillä nyt hevosesta on nähnyt ulospäinkin, että se tohtii vihdoin juosta. Kiitos siitä kaikesta kuuluu Salamaa hoitaneille eläinlääkäreille, kengityksestä vastaavalle Jyrille ja tietenkin Vellulle, jonka valvovan silmän alla hiittejä on ajettu. Ihan tähän tähtiaikaan tuskin kukaan kuitenkaan jaksoi uskoa - ei ainakaan hevosen omistaja, joka kyykkii illat tamman jaloissa kylmäkääreitten ja Back On Track- patjojen kanssa. Salamalla on ollut koko uransa alkuvuosien mittaan paljon ongelmia jalkojen kanssa, eivätkä ne nyt täysin kadoksissa ole vieläkään. Mutta vanhemmiten ja kaikin puolin vahvistuttuaan myös itse hevonen on alkanut oppia elämään vaivojensa kanssa. Silti Salamaa kiusanneet takavuohisongelmat teettävät työtä ihan jokaisena päivänä. Ja jo tässä vaiheessa kesää pakastimen ja tallin väliä kävellessä on ikävä lunta, jolla jalkojen kylmäyskin onnistui ihan tuosta vain...

Vaasassa ei oltukaan käyty Salaman kanssa sitten toissavuoden ja 4-vuotiskauden. Tuntuikin ihan hassulta käydä pitkästä aikaa Vaasassa ja nähdä kaikkia tuttuja paikkoja, siellä kun tuli opiskelujen takia vietettyä aikoinaan lähes 3,5 vuotta... Eipä silti, ei kaupunkiin ikävä todellakaan ole, mutta onhan siellä tosiasiassa osa niistä nuoruuden ja aikuistumisen muistoista. Mutta nyt siis sinne raveihin, jossa nautittiin auringonpaisteesta mutta myös kovasta tuulesta. Salamalla oli pitkästä aikaa puolen vuoden paussin jälkeen ohjelmassa ryhmäajo eli matkaan ampaistaan lähtöauton takaa, mikä sinällään on aina yksi jännitysmomentti lisää. Kuski oli jo Salaman lämmittelyyn tyytyväinen ja ihan rennon reippaalla asenteella Salama siinä näyttikin porhaltavan. Itse lähtö sujui kuin kaikkien käsikirjoitusten mukaan. Salama avasi auton takaa kohtuulisen hyvin ja pääsi johtohevosen perään. Unelmapaikka pelisuosikin takana. Mihinkään ei tarvinnut missään vaiheessa kääntää tai kiertää, sen kun koitti pysytellä johtavan matkassa mukana. Ja olihan Salama taasen urhea. Moni kilpakumppani laukkasi, ja jo kierroksen täyttyessä viisi hevosta olivat karanneet muilta. Ja kerrankin tuossa kärkijoukossa juoksi myös Salama. Johtohevonen lisäsi kaasua koko ajan matkan edetessä ja Salama roikkui mukana sen minkä kykeni. Maalissa upeasti kolmas ja sitten vain jännitettiin sitä aikaa... Kuski sanoi kyllä heti hevosta minulle tuodessaan, että tähdeksi meni. Ja voi kuinka tyytyväinen hänkin Salamaan oli. Hevonen ravasi täysin suorassa, rennosti ja koko ajan täysillä töitä tehden - kuskin ei kuulemma ollut tarvinnut muuta kuin ottaa kyytiä. :D Ja kuuluttiinhan ne viralliset tuloksetkin sitten jossain vaiheessa. Ja uskottavahan se oli sitten kun sanottiin: Onnittelut uusille tähtijuoksijoilla Rätinä ja Salaisuus Rok. Niin niistä unelmista tuli totta...


Yksi unelma on toteutunut ja yksi etappi saavutettu. Mutta töitä saa jatkossakin tehdä. Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin Salama ja Aatu kävivät tänään hiitillä Kaustisella. Vettä satoi ja rapa lensi, mutta treenata pitää! Sillä seuraava jännityspäivä on tulossa jo ensi lauantaina. Silloin starttivuorossa on Aatu. Paikkana Kaustinen ja lähtönä - ei enempää eikä vähempää - kuin Hippoksen Nuorten Sarja. Ja se taas tarkoittaa, että monta tulevaisuuden tykkiä on viivalla. Mutta niin vain siellä joukossa on meidän Aatukin. :) Ja mielestäni jo siitä mukanaolosta saa olla onnellinen. Ajetaan kilpaa ja katsotaan, mitä saadaan.
Kuvat uudesta tähtijuoksijasta ovat tylsiä tarhakuvia tältä päivältä, mutta täytynee yrittää joku kaunis päivä ottaa parempia edustuskuviakin. Ja Jonnalle pahoittelut, että blogin päivitys meni näin myöhään... ;) Päivällä on muka niin paljon tekemistä, että aina menee yöhommiksi. Ja tämän johdosta ei sitten yhtään varmaan huomisessa koulutuksessa väsytä...

17.5.2011

Valoa, vihreyttä, virityksiä ja Vaasa

Kevätsateen ropistessa hiljaa ikkunaan on hyvää aikaa kirjoittaa muutama sana tänne kuulumisia. Luonto näyttää jo ihanan vihreälle ja luulisi, että tämän päiväisten pienten sadekuurojen jälkeen se näyttää pian entistä vihreämmältä. Luonto kaipasikin kyllä kovasti vettä kuivan kevään jäljiltä. Valoisuus on uskomaton asia tähän aikaan vuodesta. Töissä yövuoroissa huomaa, ettei öisin enää ole pimeää aikaa kuin muutama hassu tunti. Ja aamuauringon nouseminen on yököillekin aina melkoinen ilonaihe. :)

Aatu on selvinnyt voitostaan varmasti paljon omistajaansa paremmin. Ori oli kyllä jo startin jälkeisenä päivän täynnä energiaa ja iloa. Tällä hetkellä sen kuningasolemusta kotona ja rentoa tekemisen meinikiä hiiteillä on pelkästään ilo katsoa. Omistaja sen sijaan nukkuu päiväunet Aatun ensimmäisen voittoloimen alla ja kelaa voittojuoksua videolta edestakasin monta kertaa päivässä. Ja aina se vain sykähdyttää yhä uudelleen. Aatu on iskän ensimmäinen oma hevonen, vaikka hän ikänsä onkin jossakin määrin hevosten kanssa värkännyt. Kun Aatu sitten vajaa neljä vuotta sitten muutti Toholammille toteutui samalla myös iskän 49,5 vuotta kestänyt unelma omasta hevosesta. Ja kun vuosien tarkasti ja huolella tehty opetus- ja valmennustyö sitten palkittiin Ylivieskan voitolla, sen täytyi myös tuntua jossakin. Ja kyllähän se tuntui.

Salama on meidän hevosistamme kuitenkin se, joka seuraavaksi ravikauttaan jatkaa. Salkkari starttaa sunnuntaina Vaasassa. Nyt ei ainakaan ole minkäänsortin takamatkaa rasitteena vaan matkaan ampaistaan pitkästä aikaa lähtöauton takaa. Lähtö näyttää paperilla hurjan tasaiselta. Toivotaan, että Salama ravaisi kaikki kaksi kierrosta. Jos niin käy, niin mielestäni se voisi hyvällä tuurilla saada tuossa lähdössä rahaakin. Ehkä. Tai ehkä ei.

Ja sitten meidän ongelmanuoremme Samu. Joka itseasiassa on tänään Samu -synttärisankari. Ikää hurjat 1v! Aika kuluu kyllä siinä mielessä valtavaa vauhtia, että ensi viikolla tulee kuluneeksi jo kaksi kuukautta siitä, kun Samu meille muutti. Tänä päivänä on kyllä hieman komeampi, kesympi ja opetetumpi versio hevosenalusta... Samulla on ajettu pellolla pientä lenkkiä kahdesti viikossa. Saisi varmasti ajaa vähän useamminkin, jos vain ihmiset ehtisivät. Toisaalta Samulla on myös hiittipäivä kahdesti viikossa, kun Salama ja Aatu käyvät Kaustisella. Sen ajan varsa revittelee omaan tahtiinsa kotona tarhassa, joskin nyt minusta tuntuu, että se alkaa tottua jo yksinoloonkin ja luottamaan siihen, että kyllä ne kaverit kotiinkin aina palaavat. Joka tapauksessa liikettä se ottaa niin paljon, että ruokaa saa vastaavasti lykätä koko ajan varsan eteen. Ajolenkeistä Samu nauttii. Ja lauantaina pellolla sitä ajellessani mietinkin, kuinka mukavaa on pitkästä aikaa istua varsan kärryjen kyydissä. Siitäkin huolimatta, että varsan askellaji on lenkillä pitkälti laukan, peitsin ja ravin sekaräpellystä, niin ainakin sillä itsellä on valtavan hauskaa. Ja sehän tässä vaiheessa riittääkin. Voima, kunto ja vahvuus hallita omia pitkiä jalkoja tulevat vain lenkkeilemällä ja piiiiitkän ajan tuloksena. Silti uusi ravihevosprojekti tuntuu mukavalta tekemiseltä - kun tuota tekemisen puutetta ja vapaa ajan käyttöongelmiahan tässä kauheasti onkin... Paras edistys Samun kanssa on kuitenkin se, että viime aikoina myös sen matkustaminen on alkanut onnistua. Kopissa olemista on treenattu vain tallin pihalla trailerin kyydissä seisoen, mutta nyt kun se vihdoin alkoi onnistua, on päästy autonkin kanssa liikkeelle. Reseptiksi ja virityksiksi ei loppujen lopuksi tarvittu muuta kuin, että pikkuhevoselle nostettiin etupuomi kunnon estehevoskorkeuteen, laitettiin varsa todella ylhäältä kahdelta puolelta kiinni ja kaulapannalla vedettiin varsa lattiastakin kiinni. Hah, ja siellä oli ja pysyi! Valvontakamerasta näkee kyllä, että jonkinlaisia hyppyharjoituksia Samu silti vielä kopissa kokeilee, mutta nyt se ei pysty saamaan vauhtia mistään suunnasta eikä siten ponnistusvoimaa niin, että pääsisi enää puomin ylitse. Onhan se toki sellainen kenguru, että nyt kun sitä tässä kehun, niin ensi kerralla se aivan varmasti saa taas jonkin pomppimiskohtauksen, mutta tällä hetkellä ollaan kovin tyytyväisiä tähän edistykseen. Ehkei Samua sitten vielä lähetetäkään Australiaan... ;)

Kevät on täynnä valoa, raikkautta ja vihreyttä. Uutta voimaa ja uusia ideoita. Äsken tallista kävellessäni (illan hiitin takia Salamalta piti käydä vielä ottamassa kylmäyssuojat jaloista pois) mietinkin, kuinka pienistä hetkistä sitä ihmisen onni koostuu. Siitä, kun saa sulkea illalla perässään oman tallin oven ja omat hevoset jäävät talliin tyytyväisinä rouskuttamaan heiniä, kun saa itse vetää keuhkot täyteen sateen raikastamaa kevätilmaa ja kuulostella täydellistä hiljaisuutta. Kyllä maalla on mukavaa. :)

10.5.2011

Aatun ravikuvia



Ravikuvia on aina yhtä ihana saada muistoiksi etenkin hyvinmenneistä starteista. Meidän hovikuvaajamme Jonna ei valitettavasti päässyt kameran kanssa todistamaan Aatun avausvoittoa, mutta kaikeksi onneksi Nelli Tarkka oli kuvannut Aatua Ylivieskassa ja tässä hänen ottamiaan kuvia esille. Salaman lähtö oli ilmeisesti niin myöhään, että siihen aikaan ei enää kukaan jaksanut kameran kanssa aidan vieressä zuumailla. Mutta kiva, kun edes Aatusta saatiin kuvia. Niin olihan minullakin kamera mukana, mutta ei siltä jännitykseltä ja hermostumiselta pysty mihinkään kuvaamiseen keskittymään.... Sitä paitsi eikös ystävät olekin juuri sitä varten - että he kuvaavat, kun ei itse pysty. :) Eli Jennalta toivottavasti löytynee ravipäivältä vielä jotain kuvia? ;)

9.5.2011

Aatun avausvoitto


Tässä se on. Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin miljoona mietettä kätkee edellinen kuva sisälleen. Neljä vuotta vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä. Unelmia, uskoa, toiveita, haaveita. Treeniä, treeniä, treeniä, treeniä. Kelillä kuin kelillä. Nyt on tultu tähän. Kuva on todiste ikuisiksi ajoiksi siitä, että Aatun nelivuotiskauden aloitussartti oli juuri niin hyvä kuin sen kuuluikin olla.

Perjantaina oli harvinaista herkkua päästä raveihin kahden hevosen kanssa. Ja vielä harvinaisempi ihme oli, että toisen kanssa saatiin palata kotiin voittoloimi auton penkillä. Aatu oli upea. Siitäkin huolimatta, että raveihin päästyään nuori herra oli lievästi ilmaistuna energinen ja eloisa otus... Lämmityksen jälkeen taustajoukoille meinasi kyllä iskeä totaalinen epätoivo. Se Aatu, joka Kaustisella on niin keskittyneesti juossut hiittiä oli nyt tosipaikan tullen vaihtunut johonkin pomppivaan pelle-hermanniin. Aivan kaikki oli mukamas uutta ja ihmeellistä, Ylivieskan rata oli aivan erilainen kuin Kaustisen, vastaantulevat hevoset näyttivät yhtäkkiä vähintäänkin hirviöiltä, paalut möröiltä ja yksinkertaisesti kaikki aivan kauhealta. Aatun keskittyminen oli tipotiessään ja tilalla hyppeli pelkkä pelle, joka esitti pelkäävänsä aivan kaikkea. Ihan kuin koko hevonen ei koskaan aikaisemmin olisi ravirataa nähnytkään... Kuski ajoi lämmitystä pitkään ja hartaasti, mutta ei aisoissa ollut lainkaan se Aatu, mikä hiiteillä on nähty. Tuntui jotenkin niin toivottomalta miettiä, että tässäkö tämäkin startti taas oli - hylätty liiat laukat varmasti jo ensimmäiseen kurviin??? Mutta kun itse kilpailu sitten koitti, jotain naksahti myös herra hevosen päässä kohdilleen. Hapuilevan ja varovaisen lähdön jälkeen koko hevosen olemuksesta näki ensimmäisellä takasuoralla, että se rentoutui ja keskittyi omaan työhönsä. Kai oriin päässä syttyi jokin lamppu siitä, että ihan kuin hän olisi tehnyt jotain vastaavaa joskus aikaisemminkin... Aatu sai ihan unelmajuoksun ensiksi toisessa parissa ulkona kierroksen ajan, sitten puoli kierrosta johtavan takana ja siitä viimeisen puolikkaan koittaessa kuski käänsi oriin johtohevosen rinnalle. Loppusuoran alussa Aatu tiesi tarkalleen, mitä tehdä. Kuski istui hiljaa piiska taaksepäin, meno näytti vaivattomalta ja ori karkasi komeasti muilta. Tähtivauhtinen viimeinen puolikas toi voittoajan 33,3 ja onnenkyyneleet taustajoukkojen silmiin.


Kaiken sen kirkumisen, kannustushuutojen ja epätodellisuuden tunteen taakse kätkeytyi myös pieni helpotuksenhuokaus. Aatun hyvyys ei onneksi ollutkaan vain meidän oma keksimmämme juttu. Se oli sitä ihan oikeastikin. Luonnonjuoksija, jolla on lahjoja yltää vielä jonain päivänä vaikka mihin saakka.

Mutta jottei kaikki olisi pelkkää onnea ja iloa niin olihan meillä mukana Ylivieskassa tietenkin myös Salama. Ja sellainen Salama olikin, että koskaan en ole aiemmin hevosestani tätä puolta nähnyt. Salama, joka on se maailman kiltein hevonen äityi perjantain ravireissulla niin kiukkuiseksi, etten oikeasti oikein edes ymmärtänyt, miten minun hevosestani voi löytyä tuollainenkin puoli. Salama on kuitenkin viisas - se on ollut jo monesti raveissa mukana ja tietää, mistä on kyse silloin, kun kuulutukset kaikuvat ja kaviot kopisevat. Ja siellä se sitten joutui kopissa seisomaan monta tuntia tyhjän panttina odottaen omaa ravien viimeistä lähtöään ja keräämään samalla hieman aggreesioita.... Kopissahan Salama vielä tyynen rauhallisena vuoroaan odottikin, mutta kun sen vuoro sitten tuli päästä pihalle, oli tamma aivan täynnä tulta ja tappuraa. Salama oli niin lennossa jo kun otin sen kopista pois, se oli lennossa sitä talutellessani ja kun rupesin riisumaan kuljetuskamppeita sen päältä tapahtui jotain, mitä Salama ei koskaan ole tehnyt: Tamma potkaisi mua reiteen oikein mielenosoitukseksi kaikesta kärsimästään kurjuudesta ja odottamisesta. Koskaan ei ole kyllä tullut mieleenikään edes varoa Salaman potkuja, mutta näköjään Salamankin sisällä asuu oikea kiukkuinen kilpahevonen.





Salkkaria verrytellessäni se oli virkeä ja lämmityksessä se porhalsi menemään sellaisella asenteella, että alta pois. Ja siltä tahti oli kyytiinkin tuntunut; kuski oli hevoseen oikein tyytyväinen. Toivoton lähtöpaikka oli kuitenkin meidän murheen kryynimme jo etukäteen ja ammattikuski tiedosti asian vallan hyvin. Meikäläisen arvostus Suomen tämänhetken ykköskuskia kohtaan kohosi varmaan taivaaseen saakka tämän sanoessa, että on katsonut etukäteen videokirjastosta Salaman viime startteja, ja niissä se on joutunut aina kiertämään, että nyt taitaa olla huonolta lähtöpaikalta suojajuoksun paikka. Ja kuski teki juuri niinkuin lupasikin: nätti, vaivaton, ehkä selkäjuoksu maaliin saakka. Missään vaiheessa Salama ei päässyt oikein vapaasti kirimään, mutta tällaista juoksua tamma jossain vaiheessa todellakin tarvitsikin. Maaliin hevonen tuli voimissaan ja varikolle niin kiukkuisena, että Salaman mielenosoitus alkoi jo oikeasti huvittaa. Sijoitus kahdeksas, viimeset rahat ja edelleen ennätystä hipova aika 32,0.  Ja kun Suomen kärkiohjastaja sanoo startin jälkeen minun normihevosestani, että tamma on kovassa kunnossa, niin täytyyhän pessimisti-omistajankin olla vain ja ainoastaan tyytyväinen. Mietinkin, että vaikka sijoitus oli tämän kauden huonoin, olin hevoseen ja sen olemukseen varmasti tyytyväisempi kuin koskaan. Näinhän se urheilussa aina meneekin, että ne sijoitukset eivät kerro aivan koko totuutta...

Hienon ravipäivän jälkitunnelmissa ollaan edelleen hyvin hyvin onnellisia. Ja toivotaan enemmän kuin mitään tällä hetkellä, että hevoset vain saisivat kilpailla kesän terveinä. Voi kumpa...

Eilisen äitienpäivän kunniaksi täytyy muistaa olla ylpeä myös kaikista meidän hevostemme äideistä. Viime perjantaina Hevosurheilussa esiteltiin nimittäin uudet jälkeläispalkitut suomenhevostammat. Valiopalkittujen kunniarivissä olivat Aatun emä Ponnen-Leikki ja Samun emä Samarin. Ja kaiken hyvän lisäksi kakkospalkinnon oli jälkeläisistään saanut Salaman emä Alpertta-Rok. Hyvä meidän hevosten äiskät! Onnea kaikkien kasvattajille hienosta ja pitkäjänteisestä työstä uusien ravureiden jalostamisessa! Kyllä tuntuukin erityisen hienolta mennä aamulla talliin näiden periyttäjätammojen varsoja ruokkimaan, hoitamaan, treenaamaan - ja haaveileimaan. Sillä meidän hevosten äiskät tekee ravimaailman tähtiä. :)

Näissä kaikissa kuvissa  Aatu on Ylivieskassa keskittymässä lämmityksen keskittömyttömyyteensä.

2.5.2011

Kaksin Keskiseen

Täytyy kirjoittaa edellisen valitusvirren jälkeen aivan uusi teksti iloisemmistakin ja paremmin sujuvista hevoshommista. Nimittäin meidän ravihevosistamme! Näitä kahta ravihevosta voi katsokaas sentään kuljettaa, minne haluaa ja miten haluaa. Ja onhan niitä toki kuljetettukin koko kevät Lampin ja Kaustisen väliä. Tällä hetkellä tuntuu, että tehdyt työtunnit ovat menneet jossakin määrin talteen. Siitäkin huolimatta, että puhutaan tuhansista työtunneista ja tuhansista treenikilometreistä. Paras palkka kaikelle tehdylle työlle on se, että molempien hevosten nimet löytyvät ensi perjantain Ylivieskan ravien lähtölistoilta.

Aatu aloittaa vihdoin ja viimein 4-vuotiskautensa Keskisessä. Ori juoksee Ylivieskassa ensimmäisessä lähdössä isompia, rutinoituneempia ja vanhempia hevosia vastaan, mutta jostain se Aatunkin kausi nyt on vain aloitettava ja nyt on kuitenkin mahdollisuus ajaa melkein kuin kotiradalla.
Herra hevosen kilpailukäyttäytymisestä kukaan ei osaa tässä vaiheessa kautta sanoa vielä yhtään mitään, mutta ihan hyvillä mielin Aatun kanssa kuitenkin Ylivieskaan lähdetään.

Samoissa raveissa meidän minitallia edustaa myös Salama, jolla on iltapuhteena puolestaan viimeinen lähtö ja ihan toivottomat lähtöasetelmat. Kuvittelin, että kun ilmoitan sen vain yhdelle takamatkalle, saisi tamma hyvän lähtöpaikan ja toivottavasti myös suojaisan juoksun. No kuvitelmiksi jäi. Salama starttaa numerolla 14 lähtöradalta 10. Voihan kökköjen kökkö tätä tuuria. No, olkoot Salama nyt sitten vaikka Aatun matkaseurana ja raveissa tukena ja turvana, sillä menestymismahdollisuuksia meillä ei taida tuossa lähdössä olla. Siitäkään huolimatta, että kuskina on sellainen mies kuin Mika Forss. ;)

Salaman viimeisestä Seinäjoen startista voi kertoa sen verran, että keli ainakin oli pääsiäissunnuntaina komea. ;) No ei, Salkkari oli rehti hyvä itsensä, mutta ihan nappiin ei kuitenkaan startti sujunut. Salaman juoksupaikka oli viides pari ulkona, josta se joutui lähtemään kiriin jo kierrosta ennen maalia. Tasaisesti puurtamalla Salkkari kiersikin kolmatta ja oli viimeisellä takasuoralla jo sijalla kolme, kun laukkasi. Ihan turha pysähdyshyppy, jonka myötä kovaa mennyt kärki karkasi horisonttiin ja vaikka Salamakin tuli vielä ihan kohtuutasaisesti loppua, riitti se viidenteen sijaan Oulusta saalistettua ennätystä sivuavalla ajalla 31,8. Totokolmikkoon yltäekseen olisi pitänyt painella tähtivauhtia, joka voi olla Salamalle vielä tässä vaiheessa turhan kylmän kyytiä. Silti takasuoran laukka harmitti todella paljon, sillä kerrankin Salamalla olisi ollut ainakin teoriassa kaikki mahdollisuudet pärjätä. Ja onpahan Salamankin kanssa koettu nyt se, että minun tavallinen tammani on lähtönsä pelisuosikki. :) Näin ne tilanteet vain raviurheilussa elävät... Startin jälkeen tamma puhalsi paljon, mikä tietenkin huolestutti kovasti vainoharhaista omistajaa. Tiedä sitten, mikä puuskuttamisen syynä oli, mutta tällä hetkellä riittää se, että viimeiseen hiittiin Salama on kuitenkin ollut ihan normi-itsensä ja henkikin on kulkenut paremmin. Salama sai myös vihdoin torstaina kevyet kesäkengät eteen, joten eletään toivossa, että niillä päästään Ylivieskassa kovaa - muutenkin kuin laukkaamalla.

Toivotaan ensi viikosta vähän parempaa, sillä tämä viikko on kyllä ollut täynnä vastoinkäymisiä. Muutamia asioita mainitakseni: autosta hajosi yksi aamu töihin mennessäni rengas, Aatu hajotti hiittireissulla kilpakärryistään renkaan, Samu hajotti melkein koko hevoskopin... Laskin tässä tyytyväisenä myös, että tällä viikolla on hevosiin mennyt varmaan 2000€ rahaa, kun 1400€:n  heinäkuorma tuli viikolla etelä-Suomesta (ihan mahtavia heiniä oli taas, tämä laatuheinätakuu on kyllä ihan ehdoton juttu!), koppiin laitettiin 350€:n valvontakamera ja lisäksi hevosilla oli kengitys ja Samulla kavioiden vuolemispäivä torstaina. Rahamenoihin voi siis lisätä vielä vähän koppi- ja kärryremonttia niin kyllä naurattaa. On se vain luojan lykky, että on työpaikka...

1.5.2011

Ongelmakuljetus




Hohhoijaa. Vappua on vietetty varsinaisella työpaikalla sairaalalla sekä toisella työpaikalla tallilla. Tai hevoskopissa Samun kanssa. Menihän se aika taas tänään sekunteja laskien sielläkin. Kaikki jäi henkiin ainakin tällä matkustuskerralla, mutta olihan siinä matkan varrella taas niitä kuuluisia vaaramomentteja kerrakseen, kun kerran harjoiteltiin Samun kanssa kuljetuskäyttäytymistä. Tämän päivän jälkeen ja etenkin tässä mielentilassa hermostun jokaiselle, joka uskaltaa sanoa, että hänen hevosensa on hankala lastattava tai hankala kuljetettava. Tervetuloa tutustumaan Samun ihmeelliseen kuljetusmaailmaan niin ymmärrätte, mistä puhun. Hengenvaarasta. Silkasta hulluudesta.

Samun kanssa käytiin tänään Lampin omalla Lapinkairan harjoitusraviradalla ajelulla. Sen verran viisaita osattiin olla ennakkoonkin, että kärryt menivät radalle toisella kyydillä kuin kopin perässä - jotta perälauta saataisiin mahdollimman äkkiä auki sitten jos (ja kun) tilanne siltä näyttää. Koppiin viritettiin viikolla valvontakamera, mikä on kyllä superkätevä kapistus, kun autosta näkee suoraan, mitä kopin kyydissä tapahtuu. Siten ihmisten on sata kertaa nopeampi reagoida tilanteisiin silloin, kun hevonen  kyydissä matkustaa jossain muualla kuin omalla paikallaan... No joo, menomatka meni loppujen lopuksi ihan mukavasti. Varsan hermot kesti tyhjänpanttina seisomista varsin pitkiäkin minuutteja - eikä se kivunnut puomin päälle kuin kolmesti ja joka kerta se saatiin ihan ehjin nahoin työnnettyä takaisinkin puomin oikealle puolelle. Itse radalla kaikki meni hienosti. Iskä ajoi Samulla muutaman kierroksen rataa ympäri, peruutti katokseen ja kävelytti takaisin kopin kyytiin. Moni asia siis onnistuu ja monessa asiassa Samu toimii nykyään varsin hienosti. Mutta periaatteessa millään niillä ei sitten olekaan mitään virkaa, jos se yksi ja ainoa asia joka takkuaa on kuljettaminen. Varmaa on kuitenkin se, että miksikään kotona tarhassa seisotettavaksi hevoseksi Samua ei ole hankittu. Sen tulevaisuus on toivottavasti raviradoilla ja sinne ei pääse kyllä mitenkään muuten kuin kopin kyydissä...
Radalta paluumatkaalla Samu kipusi jälleen puomin päälle ja sitä sitten poistyöntäessä varsa hyppäsi jälleen kerran niin lennokkaasti pystyyn että kaatui kopissa selälleen. Niin. Makuullakin on sitten yritetty matkustaa. No, joo, perälauta auki ja hevonen pystyyn, mutta jätettiin se nyt sitten seisomaan kopissa väärin päin eli takapää menosuuntaa kohti. Siinähän se ei sitten voinut kiivetä etupuomin päälle - mutta kahteen otteeseen se roikkui sitten väliaidan päällä... Ei ihan hirvittävästi naurattanut. Näitä tapahtumia kertoessa kuulostaa siltä, ettei koko hevonen suurin piirtein edes olisi ollut missään kiinni, jolloin se vain yksinkertaisesti pääsi niin halutessaan hyppäämään pystyyn. Mutta voin kyllä samaan hengenvetoon kertoa, että oli se pirun kenguru kiinni. Monelta puolelta, monella narulla, lattian rajaan vedettynä niin tiukalle kuin ikinä saatiin ja taas vähän löysemmälläkin ja vaikka millä metodilla. Ei auta. Järjellä ajateltuna on täysin käsittämätöntä, miten koko varsa saa niin halutessaan etujalkansa kuinka korkealle tahansa. Mutta todellisuudessa se kyllä saa - ja helposti. Tämä pitkäkinttu-kenguru hyppää varmasti näin alle vuoden ikäisenäkin 130cm esteitä. Jos jollain on hakusessa estehevosvarsa, niin täällä sellainen on. Ravisukuinen, mutta hyvin pomppaa.

Kotiin päästyämme Samu seisoi vielä varmaan tunnin kopin kyydissä erilaisia sitomismenetelmia testaten. Ja oli se varmaan 20 kertaa puomin päällä roikkumassa niin, että takajalat vain roikkuvat ilmassa... Kokeiltiin myös niin, että etupuomi otettiin kokonaan pois ja laitettiin varsa vain kahta puolta kiinni. Tuloksena se, että hevonen pääsi hyppäämään entistä kauemmas ja hajotti mm. kopin lamput ja lommotti seinät katosta lattiaan... Toki se sai itsekin jalkoihin haavoja ja silmäänsäkin jonkin tällin, mutta samapa tuo. Haavoilla ja silmällä on aikaa parantua.


Kukaan ei tätä lukiessaan usko, että Samu kyllä kävelee nätisti kopin kyytiin (ylhäällä on sentään kuvatodiste!) eikä se pelkää matkustamista mitenkään. Itse olen seissyt tänään kopissa sen kanssa jutellen, rapsuttaen, komentaen, syöttäen. Ihan sama. Kun Samulle tulee tylsää, se hyppää pystyyn...

 
Samu ja Jenna (jolle kiitokset avusta!)

Kun hevoskoppi oli jo tarpeeksi moneen osaan hajotettu, ei meidänkään auttanut kuin taluttaa varsa kyydistä pois. Ja myöntää tappiomme. Samu voitti. Viimeisen kerran. Ja kyllä tympäs...




Plääh. On tässä vuosien aikana tullut nähtyä jos jonkinlaista hevosta ja jos jonkinlaista ongelmaa niiden kanssa. Mutta mitään vastaavaa me emme koskaan ole nähneet. Samu on aivan ainutlaatuisen idiootti. Iskä oli siihen niin kyllääntynyt, että olisi varmasti kuskannut koko kopukan sinne kuuluisalle orilaitumelle vaikka tänä iltana - jos hevosta vaan voisi jonnekin kuskata ilman, että tulee ruumiita. Ilta on kerätty ideoita ja suunniteltu ratkaisua. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin lähipäivinä kopissa on sellaiset viritelmät, että yksi kengurukin pysyy kyydissä. Tai sitten kenguru saa muuttaa Australiaan hyppimään lajitovereidensa kanssa. Kohta kiitos riittää.