Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



26.9.2015

Salaman kuulumiset

Minun elämäni Salaisuus.

Samun toilailut ovat pitäneet blogin jutut aika tiiviisti Samu-painotteisina. Eipä sillä, että tallin muiden hevosten arkeen nyt mitään uutta ja ihmeellistä kuuluisikaan. Nyt kuitenkin haluan kirjoittaa vain Salamasta.

Tänään on kulunut neljä kuukautta Salaman epäonnistuneesta varsomisesta. Elämä jatkui kuitenkin. On kummallista, että neljän kuukauden takaiset tapahtumat saavat tuntemaan sekä surua että iloa, epäoikeudenmukaisuutta ja kiitollisuutta. Täysin ristiriitaisia tunteita. Sain pitää sen, mikä on tärkeintä elämässäni, mutta menetin sen, mistä eniten haaveilin. Salama on kuitenkin yhä hengissä. Sain pitää parhaimman ystäväni. Tällä hetkellä osaan olla vähän entistä onnellisempi siitä mitä minulla on ollut ja on yhä.

Salama on toipunut vaikeasta varsomisestaan hyvin, mutta ei ainakaan vielä ihan entiselleen. Epätodennäköisempänä pidän kyllä sitä, ettei noin kamalan vaikea varsominen jättäisi tulevaisuuteenkaan mitään jälkiä. On täysin päivänselvää, että jotain lihas- ja hermokudosvaurioita moinen ponnistelu, vetäminen, pitkittynyt synnytys ja varsan sahaaminen saivat aikaan.

Luonteeltaan ja olemukseltaan Salama on edelleen se kaikkein kultaisin, kiltein ja viisain hevonen, mitä kuvitella saattaa. Se on iloinen ja leppoisa, kuten aina ennenkin. Se lähtee edelleen innokkaana lenkille ja pitää tallin oriit tiukasti ojennuksessaan. Näkyvin ongelma jäi tamman oikeaan takajalkaan, jossa on edelleen havaittavissa liikevirhe. Kuten olen tännekin kirjoittanut, varsomisen jälkeen luulin Salaman koko takapään halvaantuneen, niin onnettoman hutera ja voimaton se oli. Hiljalleen Salaman liikkuminen parani ja takapää alkoi voimistua. Nykyään käynnissä ei enää huomaa mitään poikkeavaa, jos sitä ei ala oikein syynämällä syynäämään. Silloin huomaa, että tamma käyttää oikeaa takajalkaansa hieman vasenta ulkokierteisemmin. Ongelmat näkyvät ennenkaikkea Salaman juostessa. Oikea takajalka on heikompi, Salama kääntää mielellään koko takaosaansa rajusti oikealle ja käyttää oikeaa takajalkaansa huomattavan ulkokierteisesti, lähes heittämällä sitä ulospäin. Lisäksi Salamalla on ollut jonkinmoisia virtsanpidätysongelmia takapään venyttymisen seurauksena, mutta sekin ruikkiminen korjaantunee vielä lisää ajan ja kuntoutumisen myötä.


Salama lenkillä. Kaikki nämä kuvat olen ottanut kuukausi sitten.
Salamaa on viime kuukausina kuntoutettu lenkkeilemällä, hieromalla ja kiropraktikoimalla. Olen pyrkinyt ratsastamaan sillä paljon pohkeenväistöjä ja erilaisia taivutuksia takaosaa jumpaten ja ajaessa pitämään jarrukärryissä pientä vastusta. Takaosa voimistuu hiljalleen. Salama on edelleen vino, mutta nykyään oikean takajalan liike on jo paljon suorempi. Käytin tamman kertaalleen Kaustisen klinikalla Jaanan luona kiropraktikoitavana, sillä halusin, että myös Salaman selkä tutkitaan. Varsan vetäminen olisi mielestäni voinut rikkoa jotain myös selästäkin. Selkä oli tietenkin jumissa ja lukkoja naksauteltiin auki sieltä täältä, mutta mitään täysin kamalaa Jaana ei selästä löytänyt. Osaan olla välillä jo jonkin verran "suodattavainen" jopa eläinlääkäreiden näkemyksien suhteen, mutta nyt uskon täysin Jaanan mielipiteeseen, jonka mukaan Salamalla on todennäköisesti vaikeassa varsomisessa revennyt oikeanpuoleinen lantionpohjanlihas. Tuo lihas kiinnittyy takajalassa niin ylös, että antaa osaltaan tuen koko jalalle. Jos se tuki puuttuu, lähtee jalan virheliike ylhäältä lonkasta saakka. Mielestäni tämä teoria tukee hirvittävän hyvin kaikkia omia näkemyksiäni Salaman varsomisenjälkeisistä ongelmista. Positiivista on tietenkin, että lihasongelmat paranevat pitkän ajan kuluessa. Hoitona on vain vahvistaa ja kuntouttaa lihasta hiljalleen. Hevonen tarvitsee maltillista liikuntaa paranemisen edistämiseksi. Ja säännöllistä liikuntaa Salama onkin saanut noin kolme kertaa viikossa.


Salama opasti mun työkaveria Sannaa ajamisen saloihin kuukauden päivät sitten.


Salaman ei tietenkään tarvitse toipua enää ravihevoseksi. Olen sanonut, että minulle riittää, että se vain hengailee minun mukana elämässäni. Se on antanut ihan kaiken mitä hevoselta voi ikinä vain saada. Se on opettanut ja opettaa yhä. Salama ansaitsee mahdollisimman terveen elämän jatkossakin ja siksi tamman kuntoutus on minulle itselleni kovin tärkeä projekti.

Vertaistukea vastaavanlaisiin ongelmiin on kuitenkin hankala saada, koska kovin montaa tammaa ei ole vastaavanlaisesta virheasentovarsomisesta elävänä selvinnyt. Lihasongelmia ja jopa lihasen repeämisiä tapahtuu kuitenkin ravihevosella, vaikka harvinaisiahan ne nivel- ja jänneongelmiin verrattuina ovat.

Salama on minulle niin tärkeä. En usko, että monikaan ymmärtää, kuinka lähellä sen menettäminen neljä kuukautta sitten oli. Salama ei vain antanut periksi. Se ei ole koskaan ollut luovuttaja. En voi sanoa, että aika kultaa muistot tai mitään muutakaan kliseetä elämän eteenpäin menemisestä. Joinakin hetkinä minua harmittaa edelleen ihan kamalasti. Mutta surkuttelu ei auta mitään. Voin vain todeta, että kaikesta huolimatta huomaan yhä haaveilevani saavani vielä Salaman varsoja talliimme. Aika näyttää, onko se mahdollista. Tänä vuonna moni muukin tamma jäi tyhjäksi, mutta Salamalla oli mielestäni ihan järkisyy olla tulematta kantavaksi. Toipumisaika oli varmasti paikallaan.

Jokin sanonta sanoo: Jos aikoo saavuttaa jotain suurta, rohkeutta koetellaan monta kertaa.


23.9.2015

Toivoa Teivosta!

Tiistainen totosija Teivosta toimivalla Samulla! Tarvitseeko muuta sanoa? Jippii!!

Kolmossija Tampereen iltaravien viimeisestä lähdöstä ei voisi ihmisestä varmaan enää paremmalta tuntua. Ei voisi, ei, kaikkien viimeisen vuoden tapahtumien jälkeen. Samu on tullut takaisin. Huolista huolimatta. Eilinen ravireissu jää historian kirjoihin sanoilla: Onnistuminen vuonna 2015. Eipä olisi uskonut, että tämmöinenkin päivä tulee vielä tänä vuonna vastaan.

Teivon yöraveista ei valitettavasti ole kuvia. Tämä on Samusta koelähtöpäivältä Kaustiselta.

Eilinen ei ollut ennakkoon mitenkään erikoinen lähtö, mutta Samun ihmisille se oli jatkon kannalta ihan äärettömän tärkeä tapahtuma. Muutamien hiittireissujen, parien harjoitusravien ja yhden koelähdön jälkeen Samu palasi rikospaikalle nöyränä ja toimivana ravihevosena. Kuukausi sitten en ollut ihan varma tämmöisestä lopputuloksesta. Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, eikä Samun pään sisälle kukaan onnistu näkemään, mutta tässä vaiheessa ollaan enemmän kuin onnellisia, että hevosen kanssa on ilmiselvästi tehty oikeita oivalluksia ja harjoiteltu oikeita asioita. Ja puettu päälle oikea varuste. Hyppyremmi oli se varuste, joka sai Samunkin nöyrtymään ja pysymään maan kamaralla jalat maassa.

Samu


Jussi ajoi Samulla eilen ensimmäistä kertaa. Se ei jännittänyt, sillä minun silmissäni aika mitäänpelkäämätön ja paljonkokenut Paavola oli nytkin kyydissä. Jussi onnistui täydellisesti ja hevonen pelitti hienosti. Samu lompsutteli lämmityksessä neljä rinkiä rataa ympäri rauhallisen ja seesteisen oloisena. Jo sen jälkeen uskallettiin huokaista. Samulla oli ravien viimeinen, kolmastoista lähtö, joka starttasi varsin yövuoromaisena aikana vartin yli kymmenen! Samulla oli ohjelmassa täyden matkan voltti, kaksikymppiä pakkia, voilokissa numero 11 ja voltissa lähtörata viisi - tai periaatteessa kai nelonen yhden poisjännin takia. Volttiin tullessa minun mielestäni Samulla oli hetken aikaa sellainen ilme, että en sitten todellakaan ala mitään piirileikkejä tässä leikkimään, mutta samalla silmänräpäyksellä Jussi sai sen ajatukset käännettyä ja sittenhän tuo olisi pyörinyt piiriä taas vaikka kuinka kauan. Lähtö onnistui ensimmäisellä yrityksellä. Samu lähti hyvin matkaan ja sai paalun hevosia jo kiihdytyksessä kiinni. Hetken aikaa näytti, että Samu saa ihan loistavat juoksuasemat kolmannessa ulkoparissa, mutta ensimmäisellä takasuoralla paikat menivät kuitenkin sen verran uusjakoon, että yhtäkkiä Samu olikin jossain joukon perällä, viidennessä parissa ulkona. Se näytti jo aika toivottomalta tilanteelta. Kierroksen jälkeen kolmas rata kutsui useaa kilpakumppania, mutta Jussi piti Samun toisella radalla. Edelleen se oli kaukana kärjestä ja ihan paketissa. Viimeisen takasuoralla Jussi kuitenkin pääsi kääntämään Samun sisäradalle ja lasketteli sisäkautta hetkessä mukaan kärkiporukkaan. Viimeisessä kurvissa latu aukesi sen verran, että Samu pääsi sisäradalta kiriin kolmannelle kiriin. Ori tuli vahvasti loppuun ja oli maalissa kolmantena uudella volttiennätyksellään 27,1ke. Niin hienoa ja niin suunnattoman helpottavaa.

Samu harjoitusraveissa 15.9.2015.

Totosija piristi tottakai kovasti meidän Samun taustajoukkojen mieltä. Mutta tärkeintä ja parasta koko reissussa oli ehdottomasti Samun käytöstapojen ja toimivuuden palautuminen normaalihevosten moodiin. Väsymyksestä huolimatta kotimatkalla oli huomattavasti paremmat tunnelmat, kuin vuosi sitten Samun kanssa samaisista Kriteriumkarsintaraveista palatessa jännevammadiagnoosin kera. Kotona oltiin puoli neljältä yöllä. Samun hoitamisen ja suihkun jälkeen ei tarvinnut paljoa unta odotella.

Tänä päivänäkin on ilahduttanut ajatus, että Samulle saa jatkossa katsella uutta starttia eikä koelähtöä. Jos ei muuta niin viime aikaisen ongelmavyyhdin jälkeen osaa taas iloita ihan pienistä ja kerrassaan kummallisista asioista. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan (voiko joskus tässä lajissa mennä, kysynpähän vain?) niin Samu starttaa seuraavan kerran ensi viikon perjantaina Kaustisella.

Uusia ongelmia odotellessa nautitaan hetkisen aikaa tästä onnistumisesta.


Harjoitusraveista viime viikolta. Kuvassa Samu ja kaksi Samun kuskia. :)

12.9.2015

Uusi alku

Samu 6.9.2015
 
Samulla on taas kilpailuoikeus. En tiedä, onko se tässä tapauksessa mikään hehkuttamisen arvoinen asia. Varsinkaan, kun voi olla täysin mahdollista, ettei viime sunnuntaina Samun juoksema koelähtö jäänyt viimeiseksi laatuaan. Mutta pakko myöntää, että koelähdön läpäisemisen jälkeen kivi tipahti sydämeltä. Yhdestä huolesta oli päästy yli. Toivon totisesti, että tämä koelähtö oli uusi alku. Alku paremmalle ajalle ja lupaus jostakin hyvästä.
 
 
Taikatemppuja ei olla tehty. Tai olisi varmasti jos oltaisiin osattu. Mutta kun ei osattu, niin pieleen menneiden derbykarsintojen jälkeen jatkettiin harjoituksia. Myönnän, että meillä olisi mennyt jo sormi suuhun ilman Vellun kokemusta. Onneksi Samulla on takanaan myös sellainen ihminen, jolla sormi ei mene suuhun. Samu sai ylleen uusia varusteita ja peräänsä vahvempia vankkureita. Varustukseen lisättiin hyppyremmi, potkuremmi, kokolaput ja himmennin.  Vellu on ajanut Samulla hiittejä ja hevoselle on niinä päivinä tarkoituksella etsimällä etsitty sen mielentilaa hermostuttavia asioita. Samu on juossut hiittejä lähtöauton perässä, voltannut, voltannut ja vielä kerran voltannut, lähestynyt lähtöautoa kymmeniä kertoja, otettu lähtöharjoituksia, käyty varikolla ja tultu taas takaisin radalle. Mutta Samun luonteelle ominaisinta on juuri se, että joinakin päivinä sen mielentilaa ei hetkauta mikään ja sitten toisena päivänä herne menee jostain joutavasta asiasta nenään. Jokatapauksessa asioita on harjoiteltu ja treenejä jatkettu. Hyppyremmin kanssa Samu on hypännyt tasan kerran pystyyn ja melkein väittäisin, että se temppu on Samun osalta nyt nähty.
 
Samun uusi, mahdollisilta häiriötekijöiltä peittävämpi lookki. ;)
 

Hyppyremmi on potkuremmiä vastaava remmi,
joka kulkee hevosen mahan alta aisoihin kiinni.
 
Viikko sitten torstaina käytiin Samun kanssa osallistumassa myös Kaustisella pidettäviin harjoitusraveihin. Ne olivat hevoselle ja meille ihmisille tärkeä kokemus vielä ennen koelähtöä. Sillä harjoitusten hyvästä moodista huolimatta harjoitusraveissa havaittiin, että tosipaikan tullen Samu voi edelleenkin kokeilla kuskin hermoja ja esittää olevansa kääntymätön. Harkkareissa Samu ei aluksi tuumannut kääntyä volttiin, mutta lopulta olisi sitten pyörinyt ympyrää vaikka koko loppuillan. Juostahan se kyllä sitten osaa. Harkkareissa se veti 1.30-tavoiteajan lähtöä alusta loppuun. Samun aika oli 29,7, josta viimeinen puolikas 22,0 ja viimeiset 400 metriä oli kellotettu Samulle tasan 20,0. Ne on hurjia kyytejä 5-vuotiaalle suomenhevoselle.
 

Niin iloinen koelähtöhevonen.

Koelähtöpäivänä Samun aivosolut sattuivat olemaan oikeassa asennossa ja hevonen pelitti koko päivän varsin hienosti. Jotenkin oli huvittavaa viritellä Samulle kaikkia sen nyt todellakin tarvitsemia lisävarusteita hyppyremmistä potkuremmiin ja toivotella siinä samalla sitten itselle ja kaikille kavereille oikein hyvää suomenhevosen päivää... ;) On nämä mainioita kavereita! Samun piti siis alittaa koelähdössä aikaraja 35,0 - ja toimia kuten hevosen kuuluu. Kaikki sujui niin kuin pitikin.
Samu hölkötteli korviaan pyöritellen ensimmäiset puolitoista kierrosta 32-33 vauhteja ja kiristi siitä viimeisen puolikkaan kyydiksi 21,0. Ajaksi tuli 29,1ke. Ori näytti hienolta ja juokseminen niin kovin, kovin helpolta ja vaivattomalta. Tuon kokemuksen jälkeen se outo tunne sitten taas hiipi esiin: Olipa hevonen kuinka vaikea tahansa, niin tuolle jos jollekin sen kaikki tarvitsema aika ja vaiva täytyy antaa. Sillä ihan varmaa on, ettei meidän talliin tule enää ikinä noin lahjakasta hevosta kuin Samu.
 
Turha tässä nyt kuitenkaan on vielä tuudittautua siihen uskoon, että kaikki Samun käytösongelmat olisivat taaksejäänyttä elämää. Ongelmia on ihan varmasti tulossa jatkossakin. Nuori ja vähän startattu hevonen vaatisi toki nyt vain kovasti startteja, josta voisi ammentaa itselleen rutiinia ja itseluottamusta. Hankalaksi asian tekee vain, että rutiinia ei saa kuin koelähdöistä, jos hevonen vielä jatkossakin päättää heittäytyä toimimattomaksi. Harjoitusraveissa käydään varmasti jatkossakin sitä Samun kaipaamaa rutiinia metsästämässä, mutta pakkohan se on taas vain uskaltaa lähteä mukaan oikeaan kilvanajoonkin.
 

 
Jokaisella hevosella on vaivansa ja ongelmansa. Myös Samulla on omat ongelmansa. Ne on kaikkien nähtävillä ja me olemme mielestämme niistä myös avoimesti puhuneet. Silti tiedän, että Samun toimimattomuus puhuttaa ihmisiä. Näinhän se vain on. En voi puolustella hevosen toimimattomuutta derbykarsinnoissa. Enkä haluakaan. Samu on aina ollut kovin persoonallinen, kovaluontoinen ja voimakastahtoinen hevonen. Sen luonne kuuluu sille ja sen kanssa on vain vuosien aikana yritetty opetella elämään. Opettelu jatkuu. Tiedän kuitenkin, että kilpahevosella täytyy olla myös omaa tahtoa ja jossakin määrin voimakas luonne. En osaa sanoin selittää Samun persoonallisuutta ja luonteen outoutta. Toivon vain, että kaikki he, jotka selittelevät Samun toimimattomuutta  kurin puutteella, törmäävät joskus elämänsä aikana vastaavanlaiseen hevoseen. Silloin hekin vielä ymmärtävät. Hullun ja huipun välinen ero on tässäkin tapauksessa ihan hienonhieno.