Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



27.7.2009

Uusia tuulia ja oikeaa treeniä

Haapajärven startin jälkeenjättämät haavat on nyt nuoltu. Lisäksi oma usko siihen, että omistan maailman toisiksi parhaimman hevosen (Nopsa oli se paras), on jälleen saatu takaisin. Lähtökohdat "uudelle elämälle" on siis kunnossa. Nyt tarvitsee jatkossa keskittyä vain pelkkään työntekoon ja reippaaseen treenaamiseen. Seuraava startti siintää ehkä jossain hokkikelien aikakaudella, jos tahti tällaisena jatkuu, mutta vielä me täältä Salaman kanssa tullaan, se on varma!

Salaman kengitystä hiottiin kuntoon viime viikolla Kaustisella. Puusaaren Jyri on käynyt kengittämässä meillä hevoset mutta nyt raviongelmat tuntuivat siinä määrin mystisiltä, etten minä enää osannut niitä kengittäjälle selittää. Siispä sovittiin treffit Kaustisen radalle, missä Jyri aluksi ajoi Salamalla hiitin ja sen jälkeen kengitti tamman. Minun silmääni Salaman meno hiitillä näytti varsin vaivattomalta ja Jyri vahvistikin tamman ottavan nyt tosi helposti vauhtia - ainakin sitten kun kengityspolitiikka saadaan kuntoon. Jyrin mielestä Salaman ongelmat johtuvat oikeasta takajalasta, josta suurin vika Tampereen klinikalla löytyikin. Hevonen on aika kauan varonut jalkaa ja lusmuaan sen käyttämistä edelleen. Jotta jalka saataisiin mukaan taas täysipäiväiseen työntekoon, siihen laitettiin hieman raskaampi kenkä välipohjan kera. Lenkeille siihen vedetään vielä painoputsi päälle. Etusiin laitettiin myös välipohjat, sillä Salamalla on hirvittävän matalapohjaiset kaviot, mikä taas helposti aiheuttaa niiden varomista. Kengittäjä tuumasi, että Salamalle kokeillaan seuraavaan starttiin alumiinikenkiä eteen. Kuulemma kukaan pikajuoksija ei juokse painavilla lenkkareilla... Alumiinithan on kuitenkin tyypillisesti lämpösten (ja Jokitalon Santun) kengät, mutta saahan sitä kaikkea kokeilla.

Nyt operaation nimi on jalan kuntoutus ja siihen voiman saaminen. Päätettiin käydä jokatoinen päivä Lampin radalla ajamassa pitkää lenkkiä -ei hiittiä, mutta noin kahden minuutin vauhteja useampi kilometri putkeen. Ja nimenomaan väärinpäin, että oikea takanen joutuu tekemään suurimman työn. Voihan jalka-parkaa. Pari kertaa Salama onkin käynyt nyt juoksemassa radalla 10-11km reippaat hölkkälenkit. Kotosalla voi sitten tehdä ratsastamalla kävelylenkkejä välipäivinä, jos siltä tuntuu. Kesän ajan Salaman treeni onkin kyllä ollut olosuhteiden pakosta liian kevyttä, myönnetään. Ja vaikka tuo radalle kuskaaminen tuntuukin jokseenkin työläältä, on se nyt yksinkertaisesti ainut vaihtoehto, jos hevosta meinaa kunnolla päästä treenaamaan.

Aika käsittämättömältä tuntuu, mistä sitä itsekin aina tuon uuden innon ja uskon tähän touhuun löytää. Jossakin määrin palaan heikkoina hetkinä aina siihen Salaman tämän kauden ensimmäiseen starttiin Ylivieskassa. Silloin tamma näytti minusta sivusta katsottuna siltä, että se nauroi vastustajilleen ja söi ne yksi toisensa jälkeen. Vielä joskus Salama juoksee samanlainen fiilinki päällä myös jossain isommassa lähdössä...

Kun omien hevosten edesottamuksissa ei ole paljon jännäämistä, on tullut seurattua sitäkin tarkemmin Salaman ja Aatun sisarusten kilpailemista. Etenkin Aatun 5-vuotias veli Ponnen Onni on kulkenut upeasti. Siitä tuli eilen Forssassa uusi tähtijuoksija ja rahaakin on tilillä jo lähes 8000€. Ponnen-Leikin varsat on järkiään kulkenut niin hienosti, että vastaavanlaisiin saavutuksiin päästäkseen siinä onkin nuoremmille Saralle, Aatulle ja Sisulle tulevaisuudessa tekemistä. Aatun kohdalla ollaan kuitenkin töitä yritetty parhaamme mukaan tehdä. Ori on aisoissa kolmisen kertaa viikossa - ja jos ei muuta niin omistajansa se ainakin saa joka lenkillä yhtä iloiseksi. :)

20.7.2009

Elämä on...

...ehkä joskus pettymyksiä täynnä, mutta raviurheilussa ei juuri muuta olekaan! Ja silti kaikista vastoinkäymisistä huolimatta joku haluaa tätä typerää lajia vapaaehtoisesti harrastaa.

Suurensuuri pettymys koettiin siis eilen Haapajärven raveissa Salaman osalta. Tiesin lähdön vilisevän hyviä hevosia, tiesin, että lujaa pitäisi painella pärjätäkseen, mutta myös viimeiseen asti luulin, että Salama tulee tammasarjaan parempana kuin koskaan aikaisemmin. Myös kuski luotti Salamaan kuin vuoreen; Ari ei ollut tullut ajamaan mistään muusta sijasta kuin voitosta. Mutta näistä kaikista toiveista ja luuloista ja pilvilinnojen rakennelmista tultiin taas ryminällä maanpinnalle. Salaman ravi kolisi, jalat paukutti yhteen ja hevonen varoi juoksemista vaikka millä tavalla. Silti tamma yritti jälleen kerran niin paljon kuin vain kärsi juosta. Lähdössä se painui keulaan, mutta jo ensimmäiseltä takasuoralta alkaen se joutui hiljalleen päästämään kilpakummaninsa yksi toisensa jälkeen edelle. Maalissa oltiin vihonviimeisiä, jotka hyväksytyn juoksun tekivät, mikä tarkoitti tällä kertaa kahdeksatta sijaa ajalla 37,2. Ja minä kun olin odottanut noin kolme sekuntia parempaa aikaa ja kuski varmaan suurin piirtein tähtiaikaa...

Pettymys oli armoton. Hevonen on hoidettu jokaista jalkaa myöten, mutta ravi on nyt jostain syystä sillä mallilla, että jalat eivät vain sovi kovassa vauhdissa alle. Ilmeisesti tarpeeksi kovaa ei taas olla hiitillä ajettu, kun ei meikäläiset ole tällaista ongelmaa kotioloissa tiedostaneet. Mutta tilanne on siis sama kuin ennen klinikkareissujakin: Jalkoihin tulee lyöntejä, joita Salama nyt parhaansa mukaan pyrkii väistämään. Ravi ei missään nimessä ole epäpuhdasta eikä hevonen näytä, eikä kuskin mukaan tunnukaan, kipeltä tai vaivaiselta, mutta se ei yksinkertaisesti tällä hetkellä vain kärsi juosta. Melko neuvottomaksi tämä propleema jälleen vetää, mutta jatkosuunnitlmiahan tytyy aina olla: Kengitys on nyt ensimmäinen asia, josta lähdetään ongelmaa ratkomaan ja apua etsimään. Sen jälkeen lopetan tuon joutavanpäiväisen pellolla hölkkyyttelyn ja tamma rupeaa juoksemaan kunnon reippaita lenkkejä kuten talvellakin. Ari oli myös sitä mieltä, että Salama ei tartte enää yhtään kuntoa tai nopeutta, vaan tamma tarttee raviin sen saman varmuuden minkä se kevästalvellakin omasi. Mutta ensimmäinen ehto tähän on kuitenkin, että kengitys saadaan siihen kuntoon, että tamma ylipäätänsä kärsii juosta. Arin usko Salamaan on kuitenkin valtava, vaikka minun oma luottamus olikin ainakin eilisiltana hyvin pohjalukemissa. Kuski kuitenkin vakuutteli vakuuttelemistaa, että Salama kipaisee tähtiajan heti kun vaan uskaltaa juosta. Ja Arihan olis vienny Salaman vaikka siltä seisomalta itelleen, mutta en minäkään nyt kuitenkaan vielä niin luovuttanut ollut, että olisin Salaman muualle antanut. ;)

Kokeillaan nyt jälleen kerran etsiä vikaa, hakea raviin rentoutta ja hioa kengitystä kuntoon. Mutta kyllä tämä raviurheilu vain melko toivottomalta välillä (AINA starttien jälkeen) tuntuu. Onneksi töissä viimeistään huomaa, että ihmisillä voi tosiaan olla suurempiakin murheita, kuin se koliseeko hevosen jalat yhteen... Joten ehkä tästä vielä noustaan. ;)

P.S. Minun puolestani talvi saa alkaa tänä vuonna elokuussa (heti kuninkuusravien jälkeen) jotta me saataisiin tänne takasin ne lumiset, ihanat treeniolosuhteet.

15.7.2009

Toiveikkaana tammasarjaan!




Päivät tahtoo hurahtaa ohi sellaisella vauhdilla, ettei perässä pysy... Hevoset ovat kuitenkin saaneet liikettä ja molempien kohdalla kaikki vaikuttaisi päällepäin olevan kunnossa.

Salama on löytänyt sairaslomallaan kadottamansa työmotivaation takaisin ja se on esittänyt hiitillä mukavia otteita. Siitä innostuneena ilmoitimme Salaman starttiinkin! Salama palaa raviradoille lähes kahden kuukauden tauolta toivottavasti entistä ehompana ensi sunnuntaina Haapajärvellä. Tammasarjassa vastaan asettuu tietenkin taas kovia nimiä Norikon ja Virelinan johdolla, mutta minä olen valtavan iloinen, että Salaman kanssa ylipäätänsä pitkästä aikaa päästään starttiviivalle. Salama pääsee lähtemään paalulta numerolla yksi, joten taktiikka lienee aika lailla se, että vedetään niin kovaa kyytiä kuin peli vetää ja toivotaan, että ainakaan aivan kaikki takamatkan hevoset eivät saisi Salamaa kiinni. ;) Kyytiin saadaan pitkästä aikaa Niskasen Ari, joka parhaiten kyllä onkin saanut Salamasta vauhtia irti. Toivotaan siis, että Salaman ja Arin yhteystyö jatkuu yhtä loistavana kuin se on tähän asti ollut; kaksi starttia (toinen kylläkin harkkareissa) ja kaksi kakkostilaa. Eiköhän siinä olekin jo ihan kylliksi tavoitteita!

Viimeksi tänään käytiin aamusta molempien hevosten kanssa Kaustisella. Iskä ajoi Salamalla hiittisuoralla vetoja 6 x 600m 1.40-vauhdilla ja minä kiertelin Aatun kanssa rataa ympäri muutaman muun varsan kanssa. Vaikkei aina kotona siltä tuntuisikaan niin radalla Aatu käyttäytyy kyllä vallan hienosti. Yhtään ei tarvi möyrytä tai pelleillä, sillä Aatu on radalla mukamas niin ahkerana töissä, että keskittyy vain omaan tekemiseensä - ja ehkä hieman Salamalle huutelemiseen, mutta pitäähän sitä nyt välillä varmistaa, ettei kaveri oo jo lähteny kotiin. Mukavasti varsa alkaa pelittää ja käyttäytyä aikahevosten tavoin.

Salaman kanssa käytiin viime viikolla osallistumassa Merin kouluvalmennukseenkin, mutta siitä tunnista nyt ei jäänyt paljon kerrottavaa. Tamma oli epätasainen ja vähän laiskakin enkä itekään ollu kyllä kovin huippuhuumorilla tunnilla mukana. Kuuliaisestihan Salama suorittaa kaiken siltä pyydetyn, mutta vähän se oli tosiaan veltto lomailunsa jäljiltä. Mua rupes jossakin vaiheessa tympäsemään se, kuinka Salaman olisi pitänyt liikkua niska ylhäällä isoa ja tahdikasta ratsuravia. Näyttäkööt joku muu 4-vuotiaalla vaikka suokkiratsullaan saman, ni voin koittaa sitten tehdä ravurilla perässä... Loppujen lopuksi löysäsin vähän ohjaa ja kerran imasin. Ratsusta tuli ravuri, ja siinä oli nyt näyttää sitten sitä vauhdikkaampaa ravia - harmi vain, että Salama ei hyväksi ohjastuntumaa juuri lainkaan tuollaisessa ravurinravissa, saati sitten, että sen pitäisi vielä muodossakin kyetä liikkumaan. Hohhoijaa. Välillä mietin, mitä me tuolla valmennuksessa oikein käydään, mutta toisaalta kyllä minä siitä touhusta tykkäänkin. Ja minusta on tärkeää, että joku edes joskus kattoo vähän mun ratsastelun perään. ;) Tärkeänä pidän myös sitä, että pääsen taivuttelemaan ja jumppailemaan Salamaa tunnilla kunnolla - kun vain ite edes muistaa, että yhtään sen enempää ei hevosen tavitse tällä hetkellä kyetäkään.

Pikkupelimannin karsinnat käytiin kattomassa sunnuntai-iltana paikan päällä Kaustisella. Kyllä oli hienoja varsoja ja vauhdikasta menoa. Kahdestatoista finaliin päässeestä varsasta oli ainakin viisi sellaista, jonka kanssa Salamakin on kilpaa juossut. Eikö se siis olekin melkein sama asia, kuin että Salama juoksisi näiden huippuvarsojen kanssa 10 000 euron ykköspalkintoa jahtaamassa reilun viikon päästä Pikkupelimanniajon finaalissa. ;) Ehei, nyt minua ei enää harmita se, että Pikkupelimanni jäi meiltä väliin. Katseet eteenpäin ja uusia haasteita kohti! Eli ei muuta kuin varovaisen toiveikkaana tammasarjaan!

Nostetaan ravifiiliksiä vaikkapa näillä Salaman huhtikuun startista otetuilla kuvilla, jotka ovat ottaneet Heidi Laaksonen ja Riitta Laaja. Kiitos heille!

6.7.2009

Loman loppu

Helteet on hetkeksi ainakin takanapäin. Samoin Salaman sairasloma!!! Jippii! Kolmen viikon kävelykuurin jälkeen tamma on aloittanut jälleen hiittivalmennuksen. Jos Salamalta kysyttäis, se varmaan olis jatkanu oloneuvoksena oloaan vielä pitkän tovin, mutta valitettavasti Salama joutuu nyt taas ruveta muistelemaan, millaista se ravihevosen elämä oikein olikaan... Hiitillä ollaan käyty nyt kahteen otteeseen Kaustisella. Viime torstain hiitti oli lähinnä vain reipasta hölkkää hyvin arvostelevien katseiden kera. Oikeastaan en edes tiennyt, mitä olin ensimmäiseltä sairastauon jälkeiseltä hiitiltä odottanut, mutta jossakin määrin varmasti kuitenkin enemmän kuin mitä torstain hiitti tarjosi. Salama nimittäin tuntui käteen ja näytti sivusta katsottuna ihan samanlaiselta kuin ennen piikitystäkin... Kahden kilometrin hiljainen hiitti sujui kuitenkin helposti aikaan 1.49. Sunnuntaina käytiin sitten kahden hevosen voimin Kaustisella. Tuolloin Salama olikin jo aivan eri meiningillä menossa mukana. Ajettiin tammalla kaksi hiittiä, joista ensimmäinen 1.50-2.00 vauhtia Aatun rinnalla ja toinen 1.42 läpi. Toiseen hiittiin Salama näytti ihan jättihyvältä, kerran kun piiskaa käytti lautasilla, niin johan hevonen vihdoin heräs kesälomaltaan.

Sunnuntain positiivisen hiitin jälkeen oltiinkin vielä enemmän kahden vaiheilla Salaman jatkosuunnitelmien suhteen. Minä olin aikaisemmin jo hylännyt toiveet ehtiä tamman kanssa Pikkupelimannin karsintoihin, mutta nyt asiaa joutuikin pohtia uudemman kerran. Kieltämättä tänä aamuna oli hyvin hankalaa kattoa, kun kello lähestyi kymmentä ja ilmoittautumisaika meni umpeen. Silti pysyin päätöksessäni, että vuoden 2009 Pikkupelimannin voittaa jokin muu hevonen kuin Salaisuus Rok... Tosiasiassa tiedän kyllä, ettei Salama olisi finaaliin asti kyennytkään, mutta jo karsintalähdössä mukanaolo olisi ollut meille todella suuri asia. Mielestäni hevosta kohtaan ei vain olisi ollut oikein joutua yli kuukauden huilin jälkeen repimään itsestään taas kaikki mahdollinen irti ikäluokan parhaiden varsojen perässä pysyäkseen. Ehkä me Pikkupelimannin sijaan saamme tällä päätöksellä hieman pitempiaikaisemman kilpahevosen ja varjeltua nuoren hevosen juoksupäätä. Ehkä. Mutta silti, ei Salaman olisi montaa sekuntia parempaa ennätystä tarvinnut omata tai kovin montaa hiittiä enempää juosta, että olisin kehdannut ilmoittaa sen karsintoihin mukaan. Nynny mikä nynny...

Tänään saimme mukavia ja odotettuja vieraita, kun Aatun kasvattajat kävivät oripoikaa ihailemassa. Oli oikein mukava nähdä teitä kaikkia, ihana kun kävitte! :) Me puolestamme saimme nähdä videokuvaa Aatun tämänkesäisestä veljestä Ponnen Sisusta. Hieno, hyväjalkainen ja ihmisystävällinen varsa vaikutti olevan. Minusta Sisussa oli paljon samaa näköä kuin Aatussa pikkuvarsana kaksi vuotta sitten, kun me kävimme sitä ensimmäisen kerran katsomassa.

Nostalgiaakin on koettu, sillä viikonloppuna me saimme ensimmäistä kertaa tehdä hevosille heinää omasta pellosta! Minä tosin vältin heinätyöt lähes tyystin "oikeiden" töiden vuoksi, onneksi muita innokkaita heinämiehiä tuntui riittävän. Nyt rehulato pursuaa ihanista uusista heinistä, jotka haisevatkin joka kesä niin hyvälle. :) Omat heinät tuskin riittävät joulua kauemmas, mutta onpahan nyt edes sinne saakka ennen kuin pitää taas heinänostoon ruveta.

Salaman kanssa ollaan lenkkeilty muutamaan otteeseen nyt naapurin Jennan ja Nella-ponin seurana. Täytyy myöntää, että viime viikolla, kun minulta rupesi jo hermot loppumaan tuon iänikuiselta tuntuneen kävelyttämisen suhteen, niin puhekaveri lenkillä pelasti tilanteen! Siinähän olisi ihan huomaamatta kävelty paljon pitempiä kuin noita tunnin-puolentoista mittaisia lenkkejä, joita me nyt yhdessä tehtiin. Ja hevosillakin säilyy motivaatio ihan eri tavalla, kun on kaveri mukana.

Aatu taas on lenkkeillyt viime aikoina kolmisen kertaa viikossa. Ja sunnuntaina se todellakin oli Salaman mukana Kaustisen rataakin kiertelemässä. Fiksu kaveri Aatu jo on, kyllä sen kanssa kehtaa reissuun lähteä. Ja nykyään sillä pystyy käymään yksin ajelemassa ihan missä nyt sattuu kuskia huvittamaan, hevonen varmasti toimii. Tai ainakin melko varmasti, eihän varsoista koskaan voi varmaa sanoa. ;) Jospa me vielä Aatun kanssa pääsisimme elämään todeksi sitä unelmaa Pikkupelimanni-ajoon osallistumisesta oman hevosen kanssa. Sitä ainakin saa Aatun kohdalla vielä kaksi vuotta unelmoida.

Muuten meikäläisen vapaapäivät ovat kuluneet viime aikoina tarhoja maalaillessa, tallia pestessä, tarhoja siivoillessa yms. Ja vaikka kuinka tekee ja touhuaa, niin aina olis seuraavia hommia odottamassa... Huomenna menen Salaman kanssa leikkimään Merin valmennukseen taas kouluratsukkoa ja sen jälkeen pitänee taas suunnitella seuraavaa hiittipäivää. Ja muuten, kuninkuusravitkin on ihan kohta - kesän kohokohta, jonka jälkeen saakin ruveta odottelemaan syksyn sateita...