Loman loppu

Helteet on hetkeksi ainakin takanapäin. Samoin Salaman sairasloma!!! Jippii! Kolmen viikon kävelykuurin jälkeen tamma on aloittanut jälleen hiittivalmennuksen. Jos Salamalta kysyttäis, se varmaan olis jatkanu oloneuvoksena oloaan vielä pitkän tovin, mutta valitettavasti Salama joutuu nyt taas ruveta muistelemaan, millaista se ravihevosen elämä oikein olikaan... Hiitillä ollaan käyty nyt kahteen otteeseen Kaustisella. Viime torstain hiitti oli lähinnä vain reipasta hölkkää hyvin arvostelevien katseiden kera. Oikeastaan en edes tiennyt, mitä olin ensimmäiseltä sairastauon jälkeiseltä hiitiltä odottanut, mutta jossakin määrin varmasti kuitenkin enemmän kuin mitä torstain hiitti tarjosi. Salama nimittäin tuntui käteen ja näytti sivusta katsottuna ihan samanlaiselta kuin ennen piikitystäkin... Kahden kilometrin hiljainen hiitti sujui kuitenkin helposti aikaan 1.49. Sunnuntaina käytiin sitten kahden hevosen voimin Kaustisella. Tuolloin Salama olikin jo aivan eri meiningillä menossa mukana. Ajettiin tammalla kaksi hiittiä, joista ensimmäinen 1.50-2.00 vauhtia Aatun rinnalla ja toinen 1.42 läpi. Toiseen hiittiin Salama näytti ihan jättihyvältä, kerran kun piiskaa käytti lautasilla, niin johan hevonen vihdoin heräs kesälomaltaan.

Sunnuntain positiivisen hiitin jälkeen oltiinkin vielä enemmän kahden vaiheilla Salaman jatkosuunnitelmien suhteen. Minä olin aikaisemmin jo hylännyt toiveet ehtiä tamman kanssa Pikkupelimannin karsintoihin, mutta nyt asiaa joutuikin pohtia uudemman kerran. Kieltämättä tänä aamuna oli hyvin hankalaa kattoa, kun kello lähestyi kymmentä ja ilmoittautumisaika meni umpeen. Silti pysyin päätöksessäni, että vuoden 2009 Pikkupelimannin voittaa jokin muu hevonen kuin Salaisuus Rok... Tosiasiassa tiedän kyllä, ettei Salama olisi finaaliin asti kyennytkään, mutta jo karsintalähdössä mukanaolo olisi ollut meille todella suuri asia. Mielestäni hevosta kohtaan ei vain olisi ollut oikein joutua yli kuukauden huilin jälkeen repimään itsestään taas kaikki mahdollinen irti ikäluokan parhaiden varsojen perässä pysyäkseen. Ehkä me Pikkupelimannin sijaan saamme tällä päätöksellä hieman pitempiaikaisemman kilpahevosen ja varjeltua nuoren hevosen juoksupäätä. Ehkä. Mutta silti, ei Salaman olisi montaa sekuntia parempaa ennätystä tarvinnut omata tai kovin montaa hiittiä enempää juosta, että olisin kehdannut ilmoittaa sen karsintoihin mukaan. Nynny mikä nynny...

Tänään saimme mukavia ja odotettuja vieraita, kun Aatun kasvattajat kävivät oripoikaa ihailemassa. Oli oikein mukava nähdä teitä kaikkia, ihana kun kävitte! :) Me puolestamme saimme nähdä videokuvaa Aatun tämänkesäisestä veljestä Ponnen Sisusta. Hieno, hyväjalkainen ja ihmisystävällinen varsa vaikutti olevan. Minusta Sisussa oli paljon samaa näköä kuin Aatussa pikkuvarsana kaksi vuotta sitten, kun me kävimme sitä ensimmäisen kerran katsomassa.

Nostalgiaakin on koettu, sillä viikonloppuna me saimme ensimmäistä kertaa tehdä hevosille heinää omasta pellosta! Minä tosin vältin heinätyöt lähes tyystin "oikeiden" töiden vuoksi, onneksi muita innokkaita heinämiehiä tuntui riittävän. Nyt rehulato pursuaa ihanista uusista heinistä, jotka haisevatkin joka kesä niin hyvälle. :) Omat heinät tuskin riittävät joulua kauemmas, mutta onpahan nyt edes sinne saakka ennen kuin pitää taas heinänostoon ruveta.

Salaman kanssa ollaan lenkkeilty muutamaan otteeseen nyt naapurin Jennan ja Nella-ponin seurana. Täytyy myöntää, että viime viikolla, kun minulta rupesi jo hermot loppumaan tuon iänikuiselta tuntuneen kävelyttämisen suhteen, niin puhekaveri lenkillä pelasti tilanteen! Siinähän olisi ihan huomaamatta kävelty paljon pitempiä kuin noita tunnin-puolentoista mittaisia lenkkejä, joita me nyt yhdessä tehtiin. Ja hevosillakin säilyy motivaatio ihan eri tavalla, kun on kaveri mukana.

Aatu taas on lenkkeillyt viime aikoina kolmisen kertaa viikossa. Ja sunnuntaina se todellakin oli Salaman mukana Kaustisen rataakin kiertelemässä. Fiksu kaveri Aatu jo on, kyllä sen kanssa kehtaa reissuun lähteä. Ja nykyään sillä pystyy käymään yksin ajelemassa ihan missä nyt sattuu kuskia huvittamaan, hevonen varmasti toimii. Tai ainakin melko varmasti, eihän varsoista koskaan voi varmaa sanoa. ;) Jospa me vielä Aatun kanssa pääsisimme elämään todeksi sitä unelmaa Pikkupelimanni-ajoon osallistumisesta oman hevosen kanssa. Sitä ainakin saa Aatun kohdalla vielä kaksi vuotta unelmoida.

Muuten meikäläisen vapaapäivät ovat kuluneet viime aikoina tarhoja maalaillessa, tallia pestessä, tarhoja siivoillessa yms. Ja vaikka kuinka tekee ja touhuaa, niin aina olis seuraavia hommia odottamassa... Huomenna menen Salaman kanssa leikkimään Merin valmennukseen taas kouluratsukkoa ja sen jälkeen pitänee taas suunnitella seuraavaa hiittipäivää. Ja muuten, kuninkuusravitkin on ihan kohta - kesän kohokohta, jonka jälkeen saakin ruveta odottelemaan syksyn sateita...