Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



25.11.2010

Hiirenmetsästystä...

Viime viikkoina on työmaalla saanut viettää melko paljon aikaa, joten kylläpä tuntui niin niin ihanalta viettää tänään vapaapäivää ja käydä Salaman kanssa metsätiellä ajelemassa. Pakkasta on nyt kuin talvella konsanaan ja tänään viima teki pakkasesta vieläkin purevamman, mutta kyllähän sitä tarkenee kärryilläkin istuskella, kun vain vetää tarpeeksi vaatetta päälle. Walhstenin talvipuku on kyllä ihan paras! Ja vielä kun hevonenkin oli ihan valtavan virtavalla tuulella, niin johan kärryilläkin alkoi kuskia lämmittää moinen höyryäminen. :)

Salama on hiittaillut nyt muutamaan otteeseen Kaustisella ja muutoin ollaan lenkkeilty kotosalla lumisissa maisemissa. Tamma tuntuu hyvältä, mutta niinhän sen pitääkin tuntua, jos meinaa kilpaa pystyä välillä päästelemään. Lopullinen käsitys Salaman tämän hetken kunnosta saataneen varmaankin lauantai-iltana, kun tamma starttaa Oulun pakkasraveissa. Välillä näytti jo säätiedotusten mukaan, että ravit varmaankin menevät pakkasen takia peruutukseenkin, mutta nyt lauantai-illalle Ouluun luvatut pakkasasteet näyttävät jo huomattavasti armollisimmilta. Itselläni on vain jonkinnäköinen kriisi koko ravien suhteen, sillä lauantaina tulee olemaan ensimmäinen (ja toivottavasti samalla viimeinen) kerta, kun Salama lähtee raveihin iskän kanssa ja minä puolestani vietän koko päivän töissä. Voi olla jokseenkin hermostunut hoitaja töissä lauantai-iltana kellon lähestyessä puolta seitsemää... Eihän sitä edes voi olla varma, saako iskä Arin kanssa koko hevosta edes aisoihin? Muistavatko herrat virittää Salaman suitsiin myös kurkkutuen? Onko takajaloissa varmasti putsit? Ja miten onnennauhan letitys saadaan järjestymään? Ja mitkä kaikki asiat voikin mennä vielä vikaan...?? ;)

Aatu puolestaan viettää parin viikon "kunnon alasajo"- taukoa ja möllistelee päivänsä vain tarhassa ennenkuin "kunnonkohotuskuuri" uskalletaan todenteolla aloittaa. Herran veriarvoja on tässä välissä ehditty hyvin tarkistelemaan, koska en ole oikein koko talven aikana ollut tyytyväinen Aatun karvaan. Siihen nähden, että kyseessä on 3-vuotias ori, joka asuu lämpimässä tallissa ja on aina loimi päällä ulkona, saa kaikki mahdolliset vitamiinit, syö hyvää heinää ja hoidetaan kaikin puolin mahdollisimman hyvin, sillä on meikäläisen mielestä ollut aivan liian pitkä karva ja mahakin vähän väliä liian löysällä. Jokseenkin surkuhupaisaa on, että verikokeiden perusteella heräsi epäily, että Aatulla on säännöllisesti kolmen kuukauden välein suoritetusta matolääkityksestä huolimatta matoja. Asia varmistui vielä sontanäytteestä. Suurensuuri helpotus oli, että kyse on vain noin helpostihoidettavasta ongelmasta, mutta melkoinen yllätys se silti oli, sillä niin tunnontarkasti ollaan pyritty matohäädöt aina antamaan, nytkin viimeksi vain muutama viikko sitten!!! Nyt sitten madotetaan parin viikon välein jonkin aikaa ja tästä edespäinkin tihennän matolääkitysvälin varmasti kahteen kuukauteen. Aina sitä vain oppii jotain uutta, eikä hevosta näköjään voi kuitenkaan ikinä liian hyvin hoitaa... Muutoin verikoevastaukset olivat lähestulkoon priimat, joten talven treenailut pystytään tämän jälkeen aloittamaan hyvillä mielin.

Mutta se kaikkein järkyttävin asia tallirintamalla on ollut se otus, joka vilahti kertaalleen hevosten iltaruokia tehdessäni ruokasäkkien välissä ja sai meikäläisen ihan hermoromahduksen partaalle. Meidän tallissammeko asuu nyt sitten hiirikin??? Leevi-pyyntikissastakaan ei paljolti apua ollut, kun eihän se tollo tajunnut, että tallissakin voi asua hiiriä ja järkyttyi näkemästään varmasti yhtä paljon kuin minäkin - ja hiiri pääsi karkuun. Noh, voitte vain kuvitella millainen huuto seurasi sitten sitä tapahtumaa, kun eräänä päivänä menin kaneja ruokkimaan ja nostin kanien ruokaämpärin kantta (joka ei ehkä ollut ihan kohdillaan kiinnikään...) ja siellä se HIIRI oli - syömässä posket lommoillaan kanien ruokia! Voi tsiisus, enpä muista milloin olisin yhtä pahanpäiväisesti säikähtäny! Ja joo joo, ei oo todellakaan suuresta elukasta kyse, mutta jotenkin mua ällöttää niin niin kovasti moiset otukset. Ja tämä hiirifobia taas on Titan tartuttama tauti, sillä enhän minäkään joskus pienempänä ja urhoollisempana nyt mitään tallihiiriä pelännyt! Tallissa on nyt siis harrastettu totaalista hiirenmetsästystä ja loukkuihin on jäänyt jo kaksi hiirtä! KAKSI - ja siinä yhdessäkin näkemässäni oli tasan yksi liikaa, niin sitten niitä roikaleita onkin ollut ainakin kaksi. Enempäähän niitä ei enää voi olla, eihän?

4 kommenttia:

  1. Nuo hiiret on niin inhottavia! Mä kans joka aamu pelkään kun avaan heppojen ruokintalaarin, et millon sieltä hiiri pomppaa =) Viimetalvena oli pari hiirtä tallissa ja vaikka toin kissan hiiren viereen niin ei se katti niistä mitään tajunnut...

    Niin ja joulupukki voisi tuoda mullekin walhstenin ajopuvun =)

    VastaaPoista
  2. Hih, kylläpä sain taas makeat naurut hiiren aiheuttamasta järkytyksestä.:D Mikäs siellä hiirillä asustaessa; loimia on talli täynnä, joten kyllä niihin on mukava kaivautua lämmittelemään ja ruokaakin taitaa riittää. Ei taida Leevistä tosiaan touhuun olla, pitääköhän mun tuoda paikalle muutama entisajan rottakoira, Rosa ainakin muutama vuosi sittenki hiiren haistoi.;)

    Voi harmi, arvelit siis oikein sitä Aatun karva asiaa. Tästä eteenpäin ei taida niihin tabletteihin olla kyllä luottaminen. Ihmekään että en oo niistä ennen kuullu edes.

    Mun wahlstenin toppapuku taitaa olla kaapissa koiden syömä ennen ku se tosi toimiin pääsee..

    VastaaPoista
  3. Merja: Älä muuta sano, hiiret on niiiiin iljettäviä. Nykyajan kissat ei oikein taida ymmärtää tuon liikkuvan ruuan päälle... ;) Kerrankin kun Leevin apua olis tallihommissa tarvittu, niin tämä kattoo vierestä, että onko tuo tosiaan hiiri, joka tuossa kipittää?!?
    Kirjotapas pian joulupukille toiveesi, niin tarkenet istuskella joulun jälkeen sitten toden teolla Viltsun kyytillä. :) Eikä muuten varmasti palellu!

    Jonna: Pöh, tämä hiirijupakka ei kuule oo mikään naurunasia, kun melkein henki lähti sitä hiirulaista säikähtäessä. :D Ällöttäviä otuksia. Nyt tilanne on sitten se, että säikähdän kaikkea tallissa liikahtavaa roskaakin... Hah, voin kyllä enemmän kuin mielelläni adoptoida Rosan joksikin aikaa meille hiirikoiraksi. Palkkioksi voin sitten antaa sille pullaa kahvipöydässä, jos suinkin muistan. ;)

    Juu, näköjään omaan vaistoonkin vaan pitää luottaa näissä hevosasioissa. Luulin vain, että tuo mato-ongelma olis ratkennu jo silloin yhdellä madotuksella, mutta ei näköjään. Täyttä humpuukia koko matolääketabletit, liekö vain lisänny matoja kerta tilanne on nyt tämä. Noh, toivottavasti saadaan ne iljetykset häädettyä, niin Aatukin vois keskittyä taas siihen kesäkarvan kasvattamiseen ja talviturkin tiputtamiseen.

    Niin ja tän päivän Hevosurheilussa (tuleeko se sulle nyt taas??) oli myynnissä uus raviurheilun vuosilautanen!!! Ne oli nyt kultakeramiikan tekemiä, etten tiä onko ne ihan vastaavia kuin ennen. Mutta: kuvassa on A.T. Eko. :)

    VastaaPoista
  4. mutta oottakos tytöt kauhassu Hillsin välikaton kauravarastossa ja saanu ämpäriinsä melkeen puolimetrisen ROTAN!!!! juu-u ROTAN!!! sen jälkeen mua ei saanu kirveelläkään hakeen kauroja hevosille...vielä en oo Kleemolassa hiiriä saatikka sitte rottaa nähny, mut joka tallissahan niitä on...

    VastaaPoista