Arjen aherrusta

Syyskuu viimeistään vaihtaa tullessaan kesän syksyksi. Yöt on jo hirmu pimeitä ja päivisinkin on vettä ja tuulta riittänyt, vaikka sinällään lämmin kyllä vielä onkin. Salama ja Aatu eivät vielä ole hoksanneet ruveta kasvattamaan talvikarvaansa - mikä ei kyllä meikäläistä haittaa lainkaan. Mutta eiköhän syystuulet vie pian myös hevosten kesäkarvat mukanaan...

Meidän tallin arkeen ei mitään ihmeitä kuulu. Aatun kengitys laitettiin Jyrin toimesta viime viikolla uuteen uskoon ja ahkerasti iskä onkin sen jälkeen oriillaan ajellut. Aatu on edelleen yhtä valpas ja iloinen lenkkikaveri kuin aina ennenkin. Kyllä nuo oriit sinällään taitaa tammoja rehellisempiä työkavereita olla, sillä Aatua ei ainakaan lenkille tarvitse kahdeksi pyytää. Tarhasta se tulee aina juosten vastaan, sama milloin menee sitä lenkille hakemaan. Ja lenkillä on oriin mielestä aina yhtä mukavaa - kunhan vain saa tarpeeksi revitellä... Sen menemisen helppoutta ja rentoutta katsellessa ei voi kuin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa vain yhtä asiaa: Pysyisipä Aatu terveenä. Ainakin meidän silmin katsottuna sillä olisi lahjoja ja vauhtia hieman tavallista tallaajaa enemmän. Siis tällä hetkellä. Tulevaisuudesta kun ei kukaan tiedä.

Salama taas on saanut iskältä uuden varsin imartelevan nimityksen: latukone. Kuulemma sillä ajellessa on hyvä tehdä talvella hiihtäjille latuja, kun oikea jalka laahaa perässä tehden uran hankeen... No, ei tilanne nyt vielä varsin näin surkea ole, mutta ei meillä nyt kyllä mitään kehumisen aihettakaan ole viime aikoina ilmaantunut. Operaatio voimanajo on nyt homman nimi, joten Salkkari kiskoo jarrukärryjä ja odottaa talvea, lunta, ja paksuja hankia. Ratsasteltukin kyllä ollaan ja lauantaina kävin Salaman kanssa Sievissä Merin valmennuksessakin. Meri taitaa olla ainoa ihminen, joka on iloinen kun Salamalla ei kilpakärryjen pyörä pyöri toivottuun tapaan, sillä Merin mielestä Salaman pitäisi oikeassa elämässään olla ratsu. ;) Tästä me saadaankin aina joka tunnilla "väittely" aikaiseksi... Tällä kertaa meillä oli tunnilla esitellä Merille myös uusi askellaji: Laukka. Varsin hyvin hevonen toimi tunnilla ja laukannostot alkavat olla ainakin noin joka kuudennella kerralla aivan kohtuullisia. Vasen laukka pyörii ihan hienosti, oikea tuntuu vielä melkoisen pitkältä, eikä aina niin kolmitahtiselta, mutta paranee kuitenkin koko ajan. Ja jotain uutta minäkin taas opin: Meri nimittäin sanoi, että oikeaa takajalkaa vahvistaakseen pitää laukata vasenta, eikä oikeaa laukkaa. Hupsheijaa, meikäläisen aivoilla olen ajatellut asian aivan täysin ristiin. Toki Meri kehotti laukkaamaan kumpaakin laukkaa, mutta kuulemma vasenta laukkaa laukatessa oikea takajalka joutuu tekemään suurimman työn. Näin sitä aina viisastuu. :) Laukkaharjoitusten lisäksi ohjelmassa oli tunnilla pohkeenväistöjä. Käynnissä Salama tekee molempiin suuntiin hienoja väistöjä, ravissakin oikealle. Mutta oikean takajalan ongelma tulee esiin myös ratsastaessa ja juuri ravissa vasemmalle väistättäessä. Kaikella tavalla pitäisi lusmuta, ettei oikeaa takajalkaa tarvitsisi ottaa niin täysipainoisesti mukaan työntekoon. Paranihan se loppua kohti taas ja vallan hyvä jalan voimistamisharjoitus kotona tehtäväksikin on nuo pohkeenväistöt!

Mutta ei Salamasta vielä ole kuitenkaan ratsua tulossa. Sen verran komean esityksen teki Kaustisen raveissa sunnuntaina Salaman 5-vuotias täysveli Samurai Rok, joka otti näyttävän voiton uudella hienolla ennätysajallaan 32,6, että täytyyhän Salamankin nyt jonnekin riittää! Ei varmastikaan tänä vuonna, mutta ensi vuonna me pistetään Samurain ennätykset uusiksi. :) Eli ei se auta kuin uskoa hevoseen, treenata ja hoitaa. Siispä huomenna Salama taas kiskoo jarrukärryjä...