Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



25.11.2009

Salama Seinäjoelle!


Ihmeiden aika ei ole ohi! Mun Salama-latukone on kuin onkin saanut kinttunsa siinä määrin kuntoon, että tamman kanssa suunnitellaan maanantaina lähtöä Seinäjoella starttiin! Pessimisti-omistaja ei ole edelleenkään kovin vakuuttunut Salaman jalkojen terveydentilasta (mihin ne jalkavaivat nyt yhtäkkiä sitten voi kadota, kun niiden kanssa on puoli vuotta töitä tehty???), mutta ihan kohtuullinen tamma jokatapauksessa on viime aikaisissa treeneissä ollut. Ja kun kuskikin oli sitä mieltä, että Salamalla kehtaa raveihin lähteä, niin kokeillaan nyt taas sitten. Melkoinen masennus iski kyllä eilen heti lähtölistoja lukiessa. Miten voi olla mahdollista, että kun Salama nyt tämän kerran sattuu raveihin pääsemään, niin se saa numeron KUUSITOISTA ja lähtöradan SEITSEMÄN! Että sellaista. Asetelmat eivät etukäteen ajateltuna siis ole mitenkään mukavat. Salama on nyt hyvin erilaisen tehtävän edessä, sillä se ei ole koskaan aikaisemmin lähtenyt takamatkalta, ei koskaan startannut juoksuradalta, eikä ainakaan juossut numerolla 16. Noh, ollaanpahan mukana, ja siitä pitää jo osata olla meikäläisenkin iloinen. Suoraan sanottuna kuitenkin Salamalle on silkka mahdottomuus kiertää 15 hevosta, mutta kun kiertäisi edes puolet niistä, ravaisi koko matkan ja tekisi uuden ennätyksensä. Eihän ole taas paljon toivottu? ;)


Eilen hiitailtiin molemmat hevoset Kaustisella. Minä ajoin nyt ite Salamalla ja Veli-Erkki Aatulla. Sanoinkin sille, ettei se käsitä, kuinka kunniatehtävän se on saanut - Aatun omistaja nimittäin pitää huolen, ettei oriin kärryille ihan kuka tahansa istu. ;) Aatuhan käyttäytyi kuitenkin hyvin ja juoksenteli iloisesti kahden kilometrin hiitin Salaman rinnalla menemään. Melko mykistäviä kommentteja kuskin suusta tuli hiitin jälkeen. Tällä hetkellä varsa on niin hyvällä mallilla, että mietityttää, voisiko meidän tallissa kuitenkin seistä neljällä jalalla kimpale kultaa? Raveihin on silti vielä ihan toivottoman pitkä matka, ja sitä ennen monta mutkaa, monta vaivaa, monta klinikkareissua, monet kommellukset ja monet itkut. Mutta antaahan se itelle voimaa ja uskoa, kun hevosella on kuitenkin lähtökohdat kunnossa. Salama tuntui meikäläisen mielestä myös ihan hyvältä. Vaikkei siitä mitään käsitystä saakaan, kun se ei anna itestään edelleenkään yhtään ylimääräistä ulos. Mutta ravi on kunnossa, hevonen kulkee suorassa ja tuntuu rennolta ja rauhalliselta. Enempää Salamasta ei hiittien perusteella osaa sanoa, mutta kaikki voitava on ennen maanantain lähtöä nyt tehty. Tästä eteenpäin mennään lenkeillä hissunkissun ja koitetaan pitää jalat ehjinä. Siinäpä sitä onkin tavoitetta kerrakseen...
Ulkona on nyt niin harmaata ja kuraista, ettei hevosia viitsi edes valokuvata. Jotain piristettä pitää silloin tällöin tänne blogiin kuitenkin lisätä, joten laitetaan tähän nyt sitten joku tylsä tallissa seisomiskuva. Tärkeää on kuitenkin huomata Salaman korvat, jotka Titta on parturoinut! Ai että ne onkin nyt siistit. Kuulemma korvakarvat on ihan ratkaseva asia raveissa pärjäämisen suhteen! Jos korvakarvattomuus vain maanantaina yhtään juoksemista auttaa, niin voin tulevaisuudessa vaikka klipata koko korvat paljaaksi. ;)

4 kommenttia:

  1. Kyllä varmasti tuntuu mahtavalta päästä raveihin pitkästä aikaa oman hevosen kanssa! Toivottavasti maanantaina ei olis vesisade päivä. Rupeaa niin ottamaan kupoliin tuo kura..

    Siistit korvat tuli! minä en ole vielä raaskinut Viltsulta leikata kun ne on niin suloiset, mutta hyvä tietää että Titta osaa homman niin täytyy sit kutsua se meillekin parturoimaan kun se aika koittaa;)

    VastaaPoista
  2. Tosi siistit korvat on!

    VastaaPoista
  3. Tosi harmi ku häirittiin laukalle, näytti tosi hyvälle ja ravas hyvin! Kilpailukutsut vaan käteen ja uutta starttia ettiin!!

    VastaaPoista
  4. Martta: Älä muuta sano. Kerrankin, kun hevosessa ei ollut vikaa, niin sitten tulee tuollainen häiriöhyppy. Kyllä ärsytti - ja ärsyttää vieläkin, kun fintoton videokirjastosta oon lähtöä selannu... Eikö kohta jo vaihdeta lajia? Vaikka curlinkiin??? ;) Tai ihan sama mihin muuhun, kaikkien täytyy olla helpompia kuin raviurheilu! Mutta kiva, kun oot ollu taas hengessä mukana. Nyt vain Santullakin starttiin, kun ei tähän aikaan vuodesta tartte ees niin kovaa mennä!

    Merja ja Outi: Juu, korvat on siistit. Titan mukaan ne olis kyllä eilen vaatinut pientä hienosäätöä... Tosin eilen sen Salaman edellä ajaneen kuskin korvatkin vaatis jotain säätämistä... ;)

    VastaaPoista