Sairastupa

...tai tässä tapauksessa talli, mutta lähestulkoon sairaalameininkiä kuitenkin.

Kyllä homma alkaa näyttää siltä, että ravivuosi 2013 on taidettu taputella meidän hevosten osalta. Kun itse jo vähän innostui lukemaan joulukuun kilpailukutsuja sillä silmällä, että hevosia voisi vielä loppuvuotena vielä jonnekin juoksukilpailuihin ilmoitellakin, puuttuu sitten kohtalo peliin.

Viime viikko oli jonkinlainen henkiinjäämistaistelu Aatun kanssa, sillä oriille nousi todella kova kuume, joka kesti lopulta viisi päivää. Noiden päivien aikana kuumemittarin lukema ei montaa kertaa laskenut alle 40,0 -lukeman ja hirvein luku 41,3 mitattiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Silloin, jolloin hevonen oli niin lopenuupunut ja väsynyt ettei jaksanut enää oikein seistäkään. Tuntui niin kovin dramaattiselta, kun iso, iloinen, vilkas ja täysin kilpailukuntoinen hevonen muuttui muutamassa päivässä täysin itsensä varjoksi. Aatu ei syönyt, ei juonut, ei ollut kiinnostunut yhtään mistään, karsinassa se tärisi hervottomana ja oli todella, todella vaisu saamistaan lääkityksistä huolimatta. Ihan joka hetki ei enää jaksettu uskoa, että kaikki lopulta päättyisi hyvin. Hevonen oli niin kamalan sairas.

Torstaiaamuna Aatu pääsi Kaustisen klinikalle tiputukseen ja kymmenen litran suonensisäinen nesteytys virkisti hevosta huomattavasti. Verikoevastaukset sopivat lähinnä virustautiin, eikä mitään tulehduksen selittävää löytynyt keuhkoista tai suusta (minä oon aika vainoharhainen aina tuon suun kunnon kanssa, sillä töissä on tullut huomattua, että yllättävän moni verenmyrkytys ihmisillä johtuu suun infektoitumisesta). Aatu sai kipulääkkeen vielä suoraan suoneen ja pääsi kotiin jatkamaan sairastamistaan. Tarkoitus oli käyttää Aatu vielä perjantaina tiputuksessa klinikalla, mutta torstain suonensisäisen nesteytyksen myötä ori saatiin juomaan myös kotona ja olemus virkistyi kovasti, vaikka lämpöä sillä oli edelleen perjantainakin. Kieltämättä loppuviikosta piti miettiä, olisiko järkevämpää viedä hevonen viikonlopuksi Hyvinkään hevossairaalaan kuin taistella kotona sairaan hevosen ja mahdollisesti ei niin kokeneiden kunnan eläinlääkäripäivystäjien kanssa. Jaana antoi kuitenkin Kaustisen klinikalta selkeät lääkitsemis- ja hoito-ohjeet viikonlopun varalle ja loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Aatulla on takana nyt kolme kuumeetonta päivää. Nyt se syö ja juo hyvin, mutta aavistuksen normi-Aatua vaisumpi versio se vielä on.

Tänään sitten Samu aloitti saman sairastamisen... Kuume kipusi silläkin jo tänään hurjiin lukemiin 40,9, mutta Samu on niin kova luu, ettei sen elämää moinen ongelma ihan heti hetkauta. Silmältään se on sairas, mutta vaikuttaa muuten olemukseltaan melkein normaalilta. Tärkeintä toki on, että se juo hyvin. Ja helpottavin seikka on se, että nyt eletään vasta alkuviikkoa ja meillä on vaikka kuinka monta päivää aikaa käyttää Samu Kaustisen klinikalla hoidossa ja tutkimuksissa, jos siltä tuntuu. Jokatapauksessa Kaustisen klinikan poppoolle kuuluu jälleen kerran iso kiitos Aatun hyvästä hoidosta!

Haaveet ja todellisuus...

Että näin. Nyt sitten odotellaan vain, milloin Salama sairastuu. Hämärän koko taudista tekee se, että hevosilla ei ole mitään muita oireita kuin korkea kuume. Kumpikaan ei ole ollut räkäinen, yskäinen tai kummallakaan ei ole ollut jalat turvoksissa tai mitään. Ihan outoa. Mutta näillä mennään. Jos jotain hyvää pitää sairastamisesta hakea, niin se on sitten ajankohta. Huonompaankin saumaan olisi tauti voinut iskeä ja normaaleja jalkojen rasitusvammoja lukuunottomatta hevoset kilpailivat koko kesän terveinä. Huilatkoon nyt ja kilpaillaan ensi kesänä sitten sitäkin terveimpinä ja parempina. (Uskoo ken tahtoo... )