Uusi vuosi

Uusi vuosi. Tekisi mieli kirjoittaa tähän perään, että myös uusi innostus blogin kirjoittamisessa. Mutta en uskalla luvata mitään. Välillä olisi asiaa, muttei aikaa ja välillä toisinpäin. Välillä taas kirjoittaminen ei kiinnosta. Mutta toisaalta huomaan, että ihmismieli ei muista asioita kovin kauaa tai ainakaan tarkasti. Blogi on ollut mainio päiväkirja, jonka kautta erilaisiin tapahtumiin on voinut itse palata myöhemmin. Muistoja ei jää, jos niitä ei jätä. Siksi kuvat ja kertomukset raveista, varsojen syntymisistä ja kasvamisesta olisivat tärkeitä tallettaa tänne. Lupaan yrittää.

Periksiantamattomuutta - tai hulluutta. Mitä lie, mutta lopputulos on, että Aatu on tullut taas takaisin.

Viime vuodesta en aio enää mitään isompaa yhteenvetoa tehdä. Vuosi alkoi takkuisasti, mutta oli loppujen lopuksi onnellinen ja erilainen. Tapahtumarikas ja ainutlaatuinen. Sellainen, jollaista ei tule enää koskaan.
Se mitä tallielämän vuodesta jäi mieleen on etenkin Sylvin syntyminen ja Toivon valtakunnallisen varsanäyttelyn voitto ja monet ravireissut Samun kanssa.

Samulla päästiin ajamaan aika mukavasti kilpaa. Tunnelmat vaihtelivat. Kesällä tuntui, ettei Samua ja Samun kilpailumotivaatiota löydetä enää takaisin. Turhautti ja harmitti. Sitten tuli Jussi ja uudet kuviot. Tuli jenkkikärryjä ja kengättömiä startteja. Ja mikä tärkeintä; tuli ihminen, joka myös luotti Samun kykyihin ja halusi saada ne uudestaan näkyville. Tuli ihminen, joka sanoi, että: "Voidaanko tehdä semmoinen diili, että niin kauan kuin tämä hevonen menee huonosti, niin minä saan ajaa sillä kilpaa. Ei me pärjätä, mutta minulla kestää hermot körötellä". Sellainen ihminen on Jussi. Ne hermot todellakin kestivät. Ja pikkuhiljaa, startti startilta Samu alkoi löytää itseään ja ennen kaikkea itseluottamustaan takaisin. Ei Samu edelleenkään sellainen ollut kuin parhaimpina päivinään, mutta mukava starttihevonen siitä saatiin taiottua vielä uudestaan. Kauden aikana voittoja ei tullut yhtäkään, mutta muutama hieno kakkossija ja monia tasaisen hyviä sijoituksia ja yli neljän tonnin vuositienestit. Samu muistutti meitä kaikkia, kuinka kummallinen laji koko raviurheilu on. Kesällä ruunalle oltiin tilaamassa teuraskyytiä ja syksyllä se tahkosi totosijoja toinen toisensa jälkeen ja oli jopa aika luotettava kilpakaveri. Samu on kuitenkin aina Samu, eikä sen erikoinen luonteenlaatu minnekään ole muuttunut. Kotona se on edelleen vallan leppoisa, rauhallinen ja laiska kaveri, mutta raveissa nähtiin myös niitä päiviä, jolloin lähtö viivästyi Samun toimimattomuuden ( eli kääntymättömyyden) takia tai ravien toimihenkilöt kävivät kysymässä meiltä, osallistuuko ärärsamu todella tähän lähtöön, vaikka on noin hankala.

Samu

Kauden aikana löydettiin Jussin lisäksi Länsimäen Juha Samun kärryille ja jonkinlainen meriitti oli, että kausi saatiin päättää joulukuun alussa Seinäjoen T76-ravien finaalikierrokselle. Niin kovaan lähtöön, jossa vain sarjan parhaat olivat viivalla. Samu ei siinä lähdössä menestynyt, mutta mukanaolo ja kuuluminen tuohon lähtöön olivat asioita, joihin ei joskus kesän kynnyksellä enää todellakaan uskottu. Samu jäi talvitauolle terveenä. Viime talvena esille tulleen keuhkoverenvuotodiagnoosin jälkeen Samulla ei haluta ajaa pakkaskeleillä enää kilpaa. Kaikilta ongelmilta ei tietenkään ikinä voi välttyä. Samu on hevonen, jota kilpailutilanteet stressaavat ja kuten moni muukin kilpahevonen, Samukin on mahalla oireileva tapaus. Kilpailukauden jälkeen se sai Gastrogard-kuurin, kun tuntui, ettei ruokahalu palautunut niin äkkiä kuin olisi pitänyt. Myös ruokinta vaihdettiin vastikään Havensin Gastro+ rehuun, joka vaikuttaa vallan lupaavalta! Näillä eväillä Samun kilpailukaudesta 2019 toivotaan ja uskotaan tulevan se kaikkein paras!

Viime vuoden elämää mullistavin asia on kuitenkin pienen ponitytön syntyminen loppuvuodesta. Tuo pieni ihminen joko kyllästyy tai rakastuu hevosiin, siksi paljon se joutuu tallissa aikaansa viettämään. Toistaiseksi tallielämä on ollut vain hyvin unettavaa touhua.

Talliarki näyttää nykyään tämännäköiseltä...

Takaisin tallin asukkaisiin. Loppuvuodesta oltiin siinä hevosihmisille hyvin tyypillisessä tilanteessa, että hevosia oli tallissa enemmän kuin karsinoita. Sylvi oli myynnissäkin, mutta kauppa ei kyllä käynyt. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Sylvin kannalta löydettiin paras mahdollinen ratkaisu ja se pääsi vuodenvaihteessa muuttamaan talven ajaksi Ylivieskaan toisen samanikäisen suomenhevostammavarsan kaveriksi. Näin kaikki sai vähän niinkuin aikalisän.

Sylvistä kasvoi hieno hevosenalku. Se on ollut Toivoon verrattuna kyllä valtavan helppo ja järkevä varsa. Lokakuussa käytiin kavereiden kanssa yksi päivän reissu Tampereelle, määränpäänä tietenkin Teivon hevosklinikka ja hevoskopissa kyydissä Sylvi ja Salama. Operaation nimi oli Sylvin napatyrän leikkaus. Toimenpide onnistui hienosti ja Sylvi oli kotonakin reipas pikkupotilas, vaikka joutui olemaan viikkotolkulla leikkauksen jälkeen ulkona pienessä aitauksessa. Toipuminen sujui ongelmitta ja nyt napatyrä on enää muisto vain.

Sylvi marraskuussa

Sylvi Ylivieskassa. Jaloissa riittää tällä varsalla pituutta!

Sylvi vuoden 2018 viimeisenä päivänä.

Salama saa nyt hetken aikaa huokaista ennen kuin toukokuussa toivottavasti saa uuden pikkuvarsan. Nyt ehdin hetken aikaa palata Salaman kanssa ratsastuskuvioidenkin pariin, joita minulla kerkesi olla jo ihan valtava ikävä.

Vilma on ollut jonkinasteinen murheen kryyni. Se kääntyi nyt 4-vuotiaaksi, eikä ole kestänyt treeniä siten, kun olisi pitänyt. Marraskuussa Vilmalta operoitiin Tampereen klinikalla molempien etujalkojen karpaalikanavat ja samalla vasemman etujalan pinnallisen koukistajajänteen tukiside katkaistiin. Tulevaisuus näyttää, oliko ratkaisu oikea, mutta tällä hetkellä ollaan tietenkin vielä varovaisen toiveikkaita. Ensi viikolla Vilma käytetään Seinäjoella leikkauksen jälkikontrollissa. Elän toivossa, että Vilma saisi siirtyä nyt hölkkätreeniin, sillä talvi mahdollistaa meille nyt ihan valtavan hyvät treeniolosuhteet. Vilma on niin lihava, että se tulee tarvitsemaan valtavasti treeniä, että se joskus edes näyttäisi ravihevoselta. Vilman kohdalla on tullut paljon mietittyä raviurheilun vaikeutta. Tamma on huippusukuinen, hyvin hoidettu ja tarkasti treenattu. Sillä on hyvä tyyli juosta ja mielestäni kilpahevoselle jokseenkin ihanteellinen luonne. Mutta tässä yhtälössä vain pitää niin monen muunkin asian olla kohdillaan, että hevonen ylipäätänsä pääsee radoille ja että siitä saa rakennettua ravihevosen.
Vaikka usein tuntuu, että meidän hevoset ei juuri muualla käykään kuin klinikoilla, niin loppuvuosi oli kuitenkin harvinainen, kun kuukauden sisään sekä Sylvi että Vilma kävivät Tampereen klinikalla leikattavina. Tuntui, että puolet tallin hevosista ulkoilikin vain pienennetyissä sairastarhoissa.

Vilma 15.11, juuri Tampereelta kotiin saapuneena.

Vilma leikkauksen jälkeisenä päivänä. Tamma joutui olemaan muutaman päivän tallissa toipumassa.

Vuodet vierivät eteenpäin, mutta on yksi asia mikä pysyy. Ja se on Aatu. Ja iskän usko Aatuun. Niin. Aatu on taas ja vielä kerran palannut radoille. Olen ehkä jo tipahtanut laskuista, monesko kerta tämä nyt sitten oli. Mutta hyvät tulevat aina takaisin. Eikä raviurheilu ole luovuttajien laji. Aatu on antanut paljon eikä siltä tulevaisuudessa osaa odottaa eikä vaatia enää mitään. Tulee mitä tulee ja kaikki mitä tulee, on vain plussaa. Aatun kohdallahan molempien takajalkojen hankositeet on nyt poltettu eli viimeiset oljenkorjet on käytetty. Kestää jos kestää.
Aatu juoksi syksyllä kahdet harkkarit ja marraskuun lopussa koelähdön Kaustisella ja on sittemmin päässyt juoksemaan kahdesti kilpaa. Lähdöt ovat olleet pieniä ja Aatun juoksemat sijoitukset neljäs ja kolmas, kuulostavat turhankin hyviltä. Tosiasiassa noin pitkään radoilta poissa olleen ja kuitenkin tuolla tasolla kilpailevan hevosen, pitää saada kroppaansa monia, monia startteja ennen kuin se todella voi saada koneensa käyntiin. Mutta juuri nyt näyttää ihan hyvältä. Aatu on polkenut startit ravia ja juoksennellut terveen oloisesti. Tälle hevoselle tyypillisesti, Aatu on ollut tietenkin valtavan iloinen, kun on päässyt taas pitkästä aikaa tekemään siitä, mistä eniten nauttii. Jatkon suhteen ei voi sanoa muuta, kuin että toivotaan parasta.

Aatu valmistautumassa koelähtöön.

Aatu koelähdössä, jonka ori läpäisi ajalla 31,3.

Jotenkin paljonpuhuva kuva. Taas hymyilyttää. Näiden tunteiden takia tätä hommaa tehdään
 - ja aina vain jaksetaan!

Mitä toiveisiin ja toiveikkuuteen tulee, niin onhan meillä myös Toivo! Aina iloinen, innokas ja ilkikurinen Toivo. Pikkuori kääntyi nyt 2-vuotiaaksi ja on ihan yhtä hurmaava ja hölmö kuin ennenkin. Toivo on käynyt 2-3 kertaa viikossa lenkillä ja jaksaa nyt juoksennella kahdeksan kilometrin lenkkejä. Viime aikoina Toivo on päässyt kertaalleen tutustumaan tulevaan työmaahansa ravirataan ja lisäksi se on lenkkeillyt välillä kotona Samun kanssa, että oppii juoksemaan kaverin kanssa. Paljon on vielä työmaata. Varsojen ja aikuisten hevosten ero on hurja, mutta toisaalta mikään ei ole palkitsevaa hevoshommassa kuin varsojen kehityksen näkeminen ja kokeminen.

Iskä ja Toivo.
Meillä oli marraskuussa kaikki hevoset sairaita. Kuumetauti uuvutti Toivon niin, että se piti kertaalleen käyttää Kaustisen klinikalle nesteytyksessä. Tämä kuva on otettu ensimmäisenä kuumeettomana päivänä - kun elämä taas alkoi voittaa!

Tältä vuodelta toivoisin, että hevosilla päästäisiin ajamaan ehjät ja pitkät kaudet kilpaa. Tämän edellytys tietenkin on, että hevoset pysyisivät terveinä. Haave olisi, että kaudella 2019 neljä meidän tallin hevosta näyttäytyisivät raviradoilla. Aatu ja Samu tietenkin, mutta nyt olisi aika nuoremmankin kaluston tehdä jonkinlainen esiinmarssi. Jos Vilman jalka nyt kestää, se tulee aloittamaan raviuransa ja ehkäpä Toivokin voi syksyllä käydä juoksentelemassa opetuslähdössä, vaikka tällä hetkellä sitä pelleä on vaikea kuvitella kilpakärryjen eteen.
Siinäpä tavoitteita olisikin.
Niitä kohti tehdään töitä.

Talven kauneus.
Samu, Salama ja Vilma.

Sylvi - ja suunta eteenpäin.