Raviurheilu on minun mielestäni ennenkaikkea haaveita. Unelmia menestyksestä ja uskoa omaan tekemiseen.
Hevosihmisiltä haaveet eivät koskaan lopu. Minun pitkäaikanen suuri haave omasta tallista toteutui kesällä 2008.
Lohkoamisen yhteydessä tallitontti sai osuvan nimen; haavemaa.


Tallissamme asuu neljä suomenhevosta, joiden kanssa touhutessa kaikki mahdollinen vapaa-aikani kuluu.

Tämä blogi pitää sisällään ajatuksiani raviurheilusta, elämästä yleensäkin ja juttua hevostemme arjesta.



30.7.2015

Kesälomalla

 
Samu vapaalla..

...ja Samu töissä

Kesäloma on aika ihana keksintö. Vaikka minä tykkäänkin työstäni, niin pieni breikki oli nyt paikallaan. Työ ja harrastus ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, täysin eri maailmoja. Monesti onkin niin, että sen toisen maailman murheet saa parhaiten nollattua toisessa maailmassa. Töissä saa huomata monesti, että ne omat hevosiin liittyvät ongelmat ovat kuitenkin loppujen lopuksi aika pieniä murheita. Tänä kesänä niitä harrastusmaailmaan liittyviä pettymyksiä ja ongelmia on kuitenkin ollut oman mittakaavani mukaan ihan riittävästi. Välillä ihmettelen itsekin hevosihmisten ikuista optimistia. Sillä kaikkien pettymysten jälkeen jostakin se toivonkipinä silti yleensä syttyy. Vain siksi, että hevoset taitavat kaikesta huolimatta olla maailman paras harrastus.

Kesä 2015 jää mieleen epäonnen myös keliensä puolesta. Vettä on tullut ihan hirvittävästi. Maanviljelijöitä käy jo melkein sääliksi, kun katselee järviltä näyttäviä peltoja. Kesä on kuitenkin aina kesä. Ihmiset ovat voineet valittaa ilmoista, mutta hevoset ovat takuulla vain nauttineet. Paarmoja ja kaikenmaailman muita ötököitä ei ole ollut juuri nimeksikään, joten hevosilla on takuulla ollut hyvä olla. Omat "pakolliset" kesäprojektit eli hevosten tarhojen maalaus ja tallin pesu on saatu tehtyä.

Talli - the ikuisuusprojekti ;)

Tällä viikolla varmistui, ettei meille tule ensi kesänäkään pikkuvarsaa. Salama siemennettiin Aatulla kahteen kiimaan, muttei tiinehtynyt. Luonto osaa hoitaa asiansa ja järjesti Salamalle nyt varmasti sen tarvitseman toipumisajan pieleen menneen varsomisen rasituksista. Uskon, että tuleva välivuosi tekee meille kaikille hyvää, sillä en ollut ihan varma itsekään, olisinko ollut valmis pelkäämään seuraavan varsaprojektin ja kaikkien siihen liittyvien asioiden pieleen menemistä taas jo ensi kesänä. Nyt saadaan Salaman kanssa tuleva vuosi lenkkeillä, harrastella ja toivottavasti sitä kautta kuntouttaa Salama taas mahdollisimman hyvään kuntoon. Toivon kuitenkin kovasti, että jonain päivänä saisin Salamasta varsan. Tai oikeastaan kaksi varsaa, sillä haaveilen saavani jälkeläisen myös molemmista tallin omista oreista. Pitkiä ja vaikeita projekteja koko kasvatustoiminta ainakin on, muuta en osaa tässä vaiheessa kesää enää sanoa.

Salama

Eletään kuninkuusraviviikkoa ja monien hienojen hevosten taustajoukoissa vuoden jännittävintä aikaa. Kolmena viimeisenä vuotena meidänkin tallista on ollut hevonen kuninkuusraveissa mukana. Nyt ei ole. Eikä edes tunnu mitenkään pahalta. On hienoa lähteä viettämään koko vuoden kohokohtaa mahtavien kavereiden kanssa. Erityiskannustuksen omalta osaltani saa tietenkin Samun sisko R.R. Ruskariina. Myönnettävä tietenkin on, että myös Aatun kesän kilpailuohjelma oli suunniteltu niin, että se olisi kaiken onnistuessa voinut juosta Joensuussa jompana kumpana päivänä kilpaa. Vielä reilu kuukausi sitten se tuntui jopa todennäköiseltä. Nyt Aatu on parannellut viimeisen kuukauden ajan jalkaansa vain tarhassa oleskellen ja kävelylenkeillä käyden. Hevonen pursuaisi energiaa, mutta ne täytyy nyt vain säästää ja suunnata jonnekin tulevaisuuteen. Onneksi aina tulee myös uusia kuninkuusraveja. Uutta Aatua sen sijaan ei saisi mistään.


Aatu ei liiemmin tykkää valokuvattavana olemisesta.
Sain sentään hankkarivammajalan kuvattua. ;)

Samu on ainut hevonen, jonka kanssa ollaan koko kesä päästy etenemään edes jotakuinkin niin kuin ollaan toivottu. Hitaampaa eteneminen on ollut, mitä ikinä olisin uskonut, mutta edes suunta on ollut kuitenkin oikea. Tämän kuun alussa Samu kävi huollossa Tampereen klinikalla. Etupolvissa oli sanomista. Meillä on ollut aikaisemminkin hyviä kokemuksia Tildren-infuusiosta hevosten nivelvaivojen hoidossa, mutta nyt ensimmäistä kertaa meidän hevoselle laitettiin Tildreniä polvisuoniin niin, että verenkierto polven ylä- ja alapuolella staassattiin noin 20 minuutiksi, jolloin lääkeaine alkaa jo imeytyä luuhun. Nämä suhteellisen uudet hoitomuodot ovat kyllä aina niin mielenkiintoisia! Vaikuttaa, että ainakin Samu vastasi tähän hoitoon hyvin. Tai piikitettiin sillä etupolvet "normaalistikin" kortisonilla, mutta joka tapauksessa polvien hoito oli paikallaan, koska Samu on treenannut viime paremmin. Se on juossut hiittejä hyvänoloisena. Siihen ollaan oltu vihdoin jopa siinä määrin tyytyväisiä, että Samun nimi löytyy Teivon ensi tiistain lähtölistoilta. Viimeinen lähtö, kahdenkympin pakki, numero 11, rata kaksi. Hirvittää. Pitkä tie on tultu tähän saakka. Jännevamman jälkeiseen kuntouttamiseen aikaa vierähti lähes vuosi.  Samu palaa kirjaimellisesti rikospaikalle. Kriteriumkarsinnoista Teivossa jäätiin viime syksynä viime hetkillä pois. Vuoden aikana ainoat kontaktit Teivoon ovat olleet vain eläinlääkärireissuja. On todellakin tullut aika sulkea ympyrä ja päästää Samu myös starttaamaan Teivossa. Toivon, että Samu olisi oman oudon ajatusmaailmansa kanssa myös samaa mieltä asiasta. Sillä onhan tämä hienoa. Niin hirveää mutta myös niin hienoa. Ennakkofiilistelyjen takia loppuun vielä liuta Samun hiittikuvia viime viikolta.




 


 
 


Jännittävää ja elämyksellistä kuninkuusraviviikonloppua kaikille!
Nautitaan upeista hevosista, hienosta tunnelmasta ja
vuoden tärkeimmästä ravitapahtumasta!

4 kommenttia:

  1. Hieno aloitus vuoden tauon jälkeen. Hyvä Samu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meidänkin mielestä oli, tyytyväisiä oltiin. 😊

      Poista
  2. Vois vaikka soitella, jos ois numero.. ;D Heitäpä viestillä kun ennätät, ilmeisesti ois kuulumisia enemmältikin :) Terkuin Jenna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, yhteys saatu taas takaisin. Vielä kun näkis livenäkin joskus... 😉

      Poista