Erilainen kesä

Viitta raviurheiluun. Miettisin kaksi kertaa lähtisikö tälle tielle...
Tämä kuva oli jokin aika Heidin facebook-päivityksessä ja pitää todellakin niin paikkansa!

Raviurheilu on jännittävä ja opettavainen harrastus. Se opettaa ennenkaikkea hyväksymään muutokset, pettymykset ja vastoinkäymiset. Raviurheilu opettaa nöyryyttä ja pitkäjänteisyyttä. Luulin tietäväni ja kestäväni kaiken tämän. Mutta petyin jälleen kerran.
Tästä tuli hyvin erilainen kesä, kuin mitä olin etukäteen haaveillut ja kuvitellut. Luulin, että tänä kesänä meillä on päiviä piristämässä pikkuvarsa ja tallissa kaksi starttihevosta. Luulo ei ole tiedon väärti. Ei tullut pikkuvarsaa eikä starttihevosia löydy tallista tällä hetkellä yhtäkään. On vain enemmän ja vähemmän toipilaita kotohevosia. Meneehän se kesä niidenkin kanssa värkätessä, mutta joskus on paremmatkin fiilikset tässä vaiheessa kesää ollut. Nyt vain harmittaa. Niin moni asia, etten aina tahdo muistaa, mikä harmittaa kaikista eniten. Ja väliäkös tuolla. Harmittaa silti.

Puhutaan aluksi kuitenkin hyvistä asioista. Sellainen oli juhannuksen ravireissu Rovaniemelle Aatun kanssa. Aatu starttasi Kirppuajossa toisen kerran peräkkäin. Kirppuajo on hieno ja vähän erilainen suurkilpailu sekä sarjamäärityksensä että juostavan keskipitkän matkan vuoksi. Lähtö oli tänä vuonna minun mielestäni erityisen tasokas. Oli upeaa kokea suurkilpailun tunnelmaa Aatun kanssa. Jotenkin jo varikkoportilla iski melkoinen epäusko, kun katospaikkaa selvittäessämme varikkoportin mies totesi, että niin, tämä on päivän päälähdön hevonen. Öö, niin kai. Siis on lähtö se Kirppuajo, mutta meillä on vain Aatu mukana... ;) Aatu, joka jonkin ajan päästä asteli päivän päälähdön esittelyyn harvennetuin välimatkoin ja esiteltiin Pylkkäsen Antin toimesta komeasti: "Ponnen Aatos Keski-Pohjanmaalta, Toholammilta". :) Ai että, niin kovin hienoja hienoja hetkiä. Laukkojen sävyttämistä viimeisistä starteista oli koitettu ottaa opiksi ja hiiteillä oli etsitty Aatulle vähän uusia varusteita. Rovaniemellä sitten starttivarustukseenkin lisättiin ensimmäistä kertaa päätanko, joka vaikutti olleen oikea ratkaisu, sillä alkumatkan sähläyksestä huolimatta Aatu oli minusta Mäntyvaarassa keskittyneemmän ja paremman näköinen kuin kertaakaan tänä kautena.

Aatu ja iskä Rovaniemellä. Metsään menossa. ;)

Aatusta tuli Kippuajon vitonen vuosimallia 2015 ajalla 25,5kp. Ja kyllä kelpaa. Juoksu oli Aatun hienoin koko kaudelta ja sellaiseksi se myös jäi. Aatu oli niin vahva. Alussa tuli jälleen lähtölaukka, oikeastaan kaksikin erillistä haparointia, mitkä pudottivat Aatun viidenteen ulkopariin. Sieltä Aatu tehtaili kerroksen periksiantamattoman kirin kolmannella radalla loppuun asti sitkeästi juosten. Edelle jäi vain sellaiset nimet kuin I.P. Lento, Jokivarren Kunkku, Koivikon Kalle ja Leon Salama. Ei tuollaisille nimille ole häpeä hävitä, ei todellakaan. Tuossa joukossa on suurkilpailuvoittajia, ikäluokkatähtiä ja tämän vuoden kuninkuuskilpailun hevosia. Minusta oli niin ihanaa ja helpottavaa, että Aatu oli Rovaniemellä vihdoin sellainen kuin sen kuuluikin olla ja jollainen se meidän mielestämme pitikin olla. Tuo startti vain jotenkin sykähdytti ennen kaikkea minua itseäni. Aatu oli niin vahva. Niin kovin vahva, että tuon startin jälkeen muistin taas, miksi en aio koskaan luopua siitä unelmasta, että Aatu olisi vielä jonain päivänä kuninkuusravien päälähdön hevonen. Siihen on pitkä, pitkä matka ja tiedän, että monta mutkaa ja murhetta on sitä ennen voitettavana. Mutta silti. Vahvoista hevosista kehittyy yleensä menestyjiä jopa kuninkuusravitasolla saakka. Enkä koskaan lakkaa Aatun kanssa uskomasta siihen unelmaan. En koskaan.

Hienokuntoinen Aatu juhannusraveissa

Aatu lämmityksessä

Pruuvissa

En nytkään, kun Aatun kilpailukausi keskeytyi kesken elämänsä parhaimman kunnon ja hienoimman kilpailukesän. Aatu kävi tiistaina esittelemässä Kimmolle Tampereen klinikalla hieman paksuhkoa vasenta takajalkaansa ja pikkuinen kymmenen prosentin hankkarivammahan sieltä löytyi. Tauolla ollaan siis ennalta-arvaamattoman ajan verran. Kontrollissa käydään kuukauden päästä ja sen jälkeen ollaan taas vähän viisaampia, mutta käytännössähän tämän kesän kilpailut on nyt kilpailtu. Toistaiseksi en ole jaksanut harmitella Aatun toipilaslomaa sen enempää. Urheiluhevosille tulee urheiluhevosen vammoja, eikä niille mitään mahda. Ja Aatu jos joku tulee kyllä vielä takaisin. Aika parantaa. Sekä hevosen jalan että ihmisten mielen.

Tähän väliin mainittakoon myös muutama sana maanantaisesta Kaustisen startista, jossa Aatu kerkesi käydä juoksemassa hankkarivikansa kanssa. Luulin, että hevonen oli lyönyt edellisstartissaan niin pahasti toiseen takasääreensä, että siinä sen vuoksi oli pieni patti ja lyöntiteoria voi pitääkin paikkansa, mutta olihan siinä kintussa sitten ihan vikaavikaakin. Joskaan Aatu ei itse sitä vikaa ollut aikaisemmin huomannut eikä huomaa edelleenkään. Eikä siis huomannut maanantain startissakaan, joka meni hyvin samaa kuviota noudattaen kuin tämän kauden muutkin startit. Voltista Aatu ei nykyään näköjään enää lähde millään ravia ja nytkin se hyppeli kaksi pikkuista laukkaa lähtökiihdytyksessä niin, että tipahti kahdenkympin pakilta neljänkympin pakille. Niinpä niin. Ja sitten homman nimi olikin ensimmäisellä kierroksella koittaa ottaa pääjoukko kiinni ja toisella kierroksella sitten kolmatta ja neljättä rataa pitkin koittaa kiertää mahdollisimman monta vastustajaa. Viisi jäi kiertämättä, vaikka riskin juoksun Aatu Nikulassakin teki. Ajaksi tuli kelpo volttinoteeraus 25,3ke. Viimeisen kierroksen kellotin Aatun tulleen 24-kyytejä tosiaan niitä ulkoratoja kierrellen. Ei se koskaan ole ollut paremmassa kunnossa kuin nyt, vaikkei se starteissa millään tahdokaan onnistua.

Eniten minua harmittanut asia on kuitenkin Samun kohtalo. Meillä oli aika selvät suunnitelmat, että Samu aloittaa 5-vuotiskautensa ensi perjantaina kotiradallaan Kaustisella. Mutta eihän se mitään aloita. Minun mielestäni Samua ei saa enää hiittaamalla paremmaksi, mutta ilmeisesti se sellaiseksi kuitenkin pitäisi saada. En olisi ikinä uskonut, että Samun radoillepaluu jännevamman jälkeen voisi olla näin hankalaa. Mutta sellaista se nyt vain tuntuu olevan. Kilpailu on kovaa eikä siellä tee keskenkuntoisilla hevosilla mitään. Samun kanssa on kuitenkin tehty viimeisen vuoden aikana suuren suuri työ eikä hevosen lahjat ole tauon aikana minnekään hävinneet. Vauhtikestävyyden mahdollinen puute on ehkä se suurin huolenaihe. Mutta ei kai sekään pelkäämällä parane. Jostain olisi nyt vain aloitettava. Jokatapauksessa vauhtia ja uskoa tulevaan haetaan vielä ensi viikolla Tampereen klinikan kautta.

Samu jollakin kesän hiittireissuista.

 

Hiittisuoralla lämmittelemässä hölkynkökynhölkässä

Jottei elämä olisi ihan täyttä harmittelua, niin onneksi on Salama! Olen päässyt sen kanssa käymään jo muutamalla ratsastuslenkillä ja tamma kuntoutuu hyvää vauhtia. Olen Salaman olemassaolosta niin onnellinen ja kiitollinen ihan jokaisena päivänä. Se vain on maailman tärkein olento.



Vähän tärähtänyt oli tämäkin kuva, mutta tunnelma on tärkein. Iloiset korvat ja terävä tamma pitkästä aikaa lenkillä.