Uusi asukas

Kotiin tullessa Vilman karsinanovessa odotti tällainen tervetuliaistoivotus. Kiitos äiti!

Meidän tallissa on alkanut uusi aikakausi. Neljän asukkaan valtakausi. Täytyy sanoa, että kovillehan tuo on tuumannut todellakin ottaa. Kun lauantaiselta yli 800 kilometrin varsanhakureissusta oli kotiin enää 30km matka, uskalsin vihdoin sanoa iskälle ääneen, että nyt on jo lähellä, etteikö saada tänä vuonna kuitenkin varsa talliin. Ja saatiin se. Olkoot se sitten vaikka niin, että kolmas kerta toden sanoi. Vilma kuuluu nyt meidän tallin kalustoon ja siinä riittää sekä työsarkaa että uusia unelmia moneksi, moneksi vuodeksi eteenpäin.

Lauantaina käytiin hakemassa 5 kuukautta vanha tammavarsa Villiässä Orimattilasta Kari-Markku Karjalaisen luota. Siellä on vuosikymmenien kokemus suomenhevosvarsojen kasvattamisesta ja tulokset ovat toki sen mukaiset. Siitostammat ovat kaikki tehneet hienon uran ravihevosina ja sittemmin saaneet varmasti ansaitsemansa äitiyslomapäivät Karjalaisen upeissa puitteissa. Täytyy sanoa, että harvassa paikassa, missä on hevosia pidetty vuosikymmeniä, on talli, tarhat, laitumet ja kaikki muutkin olosuhteet yhä viimeisen päälle hoidetussa kunnossa. Sellaisia olivat varsatkin. Vilma oli saanut ruokaa, käsittelyä ja madotukset kuten varsan kuuluukin. Tuli jotenkin hyvä mieli, että tuollaisia suomenhevoskasvattajia todellakin vielä tästä Suomen maasta löytyy!

Reissu oli muutoinkin mieleenpainuva. Kiitos minun mahtavien superkavereiden Merjan ja Mervin. Hehän olivat huijanneet mua pitkin viikkoa. Merja vei minut perjantai-iltana paikallisen kuoron konserttiin ja sillä aikaa Mervi oli käynyt teippaamassa meidän hevoskoppiin jo Vilmankin nimen! Asiahan selvisi mulle sitten todellakin vasta Orimattilassa. Aamuvarhain lähdettiin kotoa pilkkopimeässä. Matkalla pysähdyttiin kertaalleen kun kävin huoltoasemalla. Ihmettelin sieltä tullessani, että auto oli käännetty vähän kummasti keula huoltoaseman oven lähelle, ettei mun tarttenu muuta kuin hypätä kyytiin. Myöhemmin selvisi tosiaan, että tälläkin toimenpiteellä oli vain estetty hevoskopin näkeminen sivusta. Perillä Orimattilassa Vilman kasvattaja sitten ihasteli, kun varsan nimi oli jo teipattu hevoskopin kylkeen. Olin ihan pihalla kuin lumiukko. Jätin takuulla vakuuttavan vaikutelman, kun aloin siellä sitten ihmetellä omaa hevoskoppia ja sopertaa siinä samalla sitten, että en tiä kyllä yhtään, milloin tuo nimi on koppiin teipattu. Eli yllätys onnistui kyllä ihan täydellisesti. KIITOS vielä tuhannesti!!!

 

Neljän suora kopin kyljessä.

 

 

 

Myös autosta löytyi vaikka mitä violettia.
Esimerkiksi tämä aivan u-pe-a heinäverkko!!!
Syypäät samat. Yllätys.

 

Perillä Orimattilassa oltiin vain hetkisen aikaa. Vilma työnnettiin trailerin kyytiin ja lähdettiin kotimatkalle. Kaikki paperityöt oli tehty jo aikaisemmin ja Vilma oli käyty jo tunnistamassakin. Iskä oli ottanut kopista väliaidan ja etupuomit pois eli Vilma sai matkustaa irti kopissa. Niin kovasti se hyppi muutaman ensimmäisen kilometrin kuitenkin seiniä vasten pystyyn, että taas kerran tuli todistettua, kuinka tärkeää varsaa kuskatessa on laittaa kaikki ovet ulkoapäin lukkoon. Muutaman kilometrin matkustamisen jälkeen Vilma katsoi tilanteen toivottomaksi ja rauhoittui seisomaan ja syömään heiniä. Valvontakamerasta oli jälleen kerran kätevä seurata varsan matkustamista. Hienosti se jaksoi seisoskella koko 410km kotimatkan. Kotona oltiin jo kolmen aikaan.

 

Kotimatkalla

 

Tutustumista Salaman kanssa

Uudessa karsinassa. Kampaus kohdillaan. :D

 

Siitäpä se sitten on lähtenyt yhteiselon ja meidän tallin tapojen opettelu. Vilma pääsi Salaman kanssa samaan tarhaan. En voi olla ylistämättä Salaman ainutlaatuista luonnetta. Puolen tunnin päästä tarhaan laittamisesta Salama ja Vilma jo söivät heiniä samasta heinäkasasta. Salama jos joku opettaa Vilman kyllä hevosen tavoille. Salama osaa kyllä komentaakin varsaa, mutta sitten tosiaan jakaa sen kanssa jopa omat ruokansa.
 

Mikään kaunokainen Vilma ei todellakaan tällä hetkellä ole. Mutta ei kai mikään puolivuotias varsa sellainen ole. Luonteesta on tietenkin hankala parin päivän tuttavuuden jälkeen sanoa yhtään mitään. Ihmiselle Vilma on ainakin todella kiltti. Ei arka, vaan ehkä hieman ujo, mutta myös tietyllä tavalla todella terävä. Sitä on selkeästi käsitelty paljon enemmän kuin mitä luulin. Niin nätisti se ainakin käytävällä seisoskelee. En tykkää tehdä varsojen opetuksesta mitään numeroa. Niitä käsitellään kuten muitakin hevosia ja ne oppivat kaikkeen peruskäsittelyyn vain tekemällä ja kokemalla. Vilma on siis seissyt pesupaikalla jalkojen pesulla ja eilen pestiin se Merjan ja Mervin kanssa kokonaan. Sillä on ollut loimi päällä, on nostettu jalkoja, talutettu ja jopa ajettu korvakarvatkin. :D Tämä on sitten viimeinen kerta kun mainitsen tällaisista perusasioista täällä blogissa. Ne kuuluvat hevosen oppia - ja ne hevonen myös oppii.

 

Vilma tänään.

 

Sekä varsa, keli että tarhat ovat tällä hetkellä niin kuvauksellisia. ;)

 

Aatu ei ole välittänyt uudesta asukkaasta yhtikäs mitään. Toki se on ollut kiinnostunut Vilmasta, mutta sanaakaan ei ole sanonut. Kuten olettaa saattaa, Samun vintti pimeni uuden asukkaan myötä hetkeksi, mutta ehkä sekin saa palikat päänsä sisällä kuitenkin alkujärkytyksen jälkeen järjestykseen. Tänään ainakin tallissa on ollut huomattavasti rauhallisempi päivä kuin eilen.

 

Olo on tällä hetkellä jotenkin helpottunut ja samalla innostunut. Nyt ei tarvitse enää haaveilla varsasta. Nyt sellainen todellakin löytyy omasta tallista. Tulee taas uusia unelmia ja uusia murheita. Tällä hetkellä on ihanaa, että ne murheet eivät ole mitään kovin ylitsepääsemättömiä. Kuten tämän päivän kommellus, kun Vilma karkasi tarhan portista lankojen läpi Salaman perään viedessäni sitä talliin. Otamme tästä opiksi ja laitamme ensi kerralla myös portin puomit kiinni. ;) Edessä siintää huikea määrä työtä, iloa, surua, onnistumisia ja epäonnistumia.

 

Vilman matka ravihevoseksi on alkanut. Me lupaamme tehdä sen eteen kaiken osaamamme.