Kuulumisia

Vilman ensilumi.

Ollaan päästy jo aika lähelle tämän epäonnen ja pettymysten vuoden loppua. Uusi vuosi tulee olemaan niin tervetullut! Joulukuussa tekee usein mieli muistella vähän menneitäkin ja miettiä missä on vuoden aikana onnistuttu. Nyt ei tee mieli muistella. Haluaisi vain unohtaa. Katseet täytyy suunnata vain tulevaan ja uskoa parempaan ensi vuoteen, sillä muuten tämä touhu käy liian raskaaksi.

Marraskuun synkkyys toi kertaalleen pienen toiveen talvestakin ja itse asiassa yhdessä välissä lunta oli jo oikein mukavasti - ennen kuin ne vesisateet taas alkoivat. Tälläkin hetkellä Toholammilla on vähän lunta, mutta eipä siitäkään taida pitkäaikaista iloa saada, kun seuraavan viikon sääennustuksia katselee. No, ne on niitä asioita, joille ei mahda mitään, mutta tottakai sellaista oikeaa talvea lumineen ja pakkasineen jo niin kovasti odotettaisiin. Mutta ihan superihanaa on kuitenkin ajatella, että kolmen viikon päästä päivä alkaa taas pidentyä ja lähdetään jälleen valoa ja kevättä kohti!

Tallin arki neljän asukin kanssa on muutamassa viikossa asettunut uomiinsa. Vilma on ehdottomasti tallin iloa tuottavin asukas. On niin mukava puuhastella sen kanssa. Jotenkin on terapeuttista saada aloittaa ihan alusta, vaikka toisaalta tulevien vuosien työmäärä hirvittääkin. Päivä kerrallaan ja asia kerrallaan. Jyri on käynyt tekemässä Vilmalle kaviohuoltoa, kertaalleen sillä on ollut valjaatkin päällä ja kävelytyskoneessakin Vilma on käynyt muutaman kierroksen kiertämässä. Hauska vekara.

 

 

 

Loppuvuoden mukavia asioita on myös se, että hiittireissut Kaustiselle on saatu tehdä kahden hevosen voimin - kuin silloin joskus ennen vanhaan. Myös Aatu on palannut pari kuukautta sitten kevyeen hiittivalmennukseen ja se on käynyt hölkkäämässä Samun perässä hiljaisia hiittejä. Kimmo ultrasi hankkarivammajalan viimeksi tällä viikolla. Jalka ei ole ottanut hiljaisesta treenistä takapakkia, mutta edelleen eläinlääkärin tarkka katse löytää ultran näytöltä vammakohdasta pienen harvakaikuisemman alueen, mikä siis tarkoittaa, ettei kilpailuvauhteja saa vielä ajaa. Eikä tietenkään ole tarkoituskaan, sillä toiveissa on vain, että Aatu pääsisi ensi keväänä takaisin radoille. On kuitenkin erittäin mukava, että se on päässyt taas jonkin verran treenailemaan. Olen sanonut monelle, että, kun Samu joutui reilu vuosi sitten kävelykuurille, niin minun mielestäni hevosesta hävisi tuona aikana todella paljon. Hölkkälenkkejä ja myöhemmin hiittejä joutui ajamaan todella kauan ennen kuin hevonen alkoi taas tuntua sille Samulle, millainen se oli ennen jäähyään. Aatun kohdalla tilanne on aivan eri. Se on niin paljon vanhempi, treenatumpi, startatumpi ja rutinoituneempi hevonen kuin Samu, että sen kärryille meno on tuntunut koko ajan siltä, ettei se mitään taukoa olisi koskaan pitänytkään. Tottakai treenitauko ja kävelykuurin seuraamukset näkyisivät kilpailuvauhtisissa harjoituksissa ja näkyvät varmasti sitten myös joskus startteihin päästessä, mutta tarkoitan vain, että se hevosen rutiini, pohjakunto ja fysiikka näkyvät varmaan paljolti juuri tämänkaltaisissa tilanteissa. Jokatapauksessa Aatun kanssa on tästä edespäinkin mukava jatkaa treenejä.


Samun ongelmavyyhti on sen sijaan niin solmussa, etten tiedä kuinka se meinataan auki saada. Kun yhdestä vaivasta päästää, tulee ainakin kaksi tilalle. Ihan kaikkia solmuja tuskin saadaankaan auki ja ihan kaikkia vastauksia jatkon suhteen ei kotona tai hiiteilläkään saa. Siksipä Samu on ilmoitettu sunnuntaiksi Kaustiselle starttiin. Tuolloin nähdään toivottavasti vähän tarkemmin missä mennään ja tiedetään miten jatketaan. 7 oikein -lehti oli Kaustisen ravivihjeissään kiteyttänyt kaiken oleellisen, oikeastaan koko Samun vuoden muutamaan lauseeseen: ""Ongelmanuori" R.R. Samu juoksee halutessaan kahdeksikkoa muiden ympärillä. Kuten on kuitenkin tällä kaudella nähty, huippulahjakas ori keskittyy usein vääriin asioihin, eikä matkaan pääseminenkään ole itsestään selvää." Paremmin ei voisi enää sanoa. Siinä on kahdessa virkkeessä Samun koko kausi ja koko olemus. Lahjakkuus, nopeus, käytösongelmat ja siitä seuranneet vaikeudet. Niistä on Samun 5-vuotiskausi tehty. Samu ei ole tehnyt meille asioita helpoksi ja tuskin tekee jatkossakaan. Sen tulevaisuutta on mietitty todella paljon. Elämä ruunana voisi olla hevoselle itselleen paljon helpompaa. Ehkä Samun kanssa raviurheilun harrastaminen olisi siten paljon helpompaa. Ehkä ihmisillekin tulisi sitä kautta vähän stressittömämpi arki. Kenties. Kun Samun kanssa nyt tai jonain muuna päivänä saadaan ongelmat ratkottua, kun se palaa tasolleen ja taas voittamaan, on yksi asia ihan varma. Tämä on Samun voittajabiisi .

Samun pään sisälle ei näe kukaan ja siksipä sen ajatuksia on joskus niin hankala ymmärtää...

Salaman arki taas on yhtä kuin Vilman koulaaminen hevosen tavoille ja oleminen minun terapiaratsu ja terapia-ajohevonen. Jenna sai itse asiassa houkuteltua minut Salaman kanssa ratsastustunnillekin parin viikon päähän. Käydäänpähän kokeilemassa, voi olla ihan kivaa tai sitten ei. :D Onneksi suomenhevosesta on niin moneksi. Iloksi ja suruksi. Loppuun vielä kännykän kätköistä löytyneitä kuvia mun ja Salaman joltakin syksyiseltä ratsastuslenkiltä. Jos näissä maisemissa ja tämän tamman selässä ei saa päätään nollattua ja ajatuksiaan järjestykseen niin ei sitten missään. Salama on kultaakin kalliimpi.

 

¨

 

 

 

 

 

 

Ai niin, sain jokin aika sitten ylitettyä omat atk-taitoni ja liitettyä jokaisen tallin hevosen "esittelytekstit" niin, että ne aukeavat oikean puoleisen palkin pikkukuvia painamalla. Melkoinen saavutus siis. Jään odottamaan Nobelin palkintoa.